|
Post by Carkki on Jul 4, 2008 9:50:37 GMT 2
4.7. Perjantai - Hellyyttä 15. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 5, 2008 20:39:08 GMT 2
5.7 Lauantai - Ai lööv Palmi <3 16. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 6, 2008 9:50:51 GMT 2
6.7. Sunnuntai - Pikakäynti
Juoksin tietä pitkin kiirettä pitäen, sillä minulla olisi vain kaksi tuntia aikaa. Näin tamman laitumella, joten suuntasin saman tien sinne. Kaunis suomenhevonen hirnahti nähdessään minut ja päätään heilauttaen se siirtyi keinuvaan raviin. Puikahdin aidan alta sen luokse ja saapuessaan se hörisi innoissaan. Vihdoinkin se muisti minut! Mieleni teki kiljaista ja hyppiä ympäriinsä, mutta purin iloni suureen halaukseen. Tamma rapsutti samalla selkääni, kun halasin sitä. Turpakarvat kutittivat niskaani, joten pujahdin Palmikon alta pois ja nappasin sen päitsistä kiinni. Laiskasti mamma lähti kulkemaan perässäni ulos portista, jonka juuri olin avannut. Lähdimme kulkemaan kohti tallia. Hetken mielijohteesta päästin irti tamman päitsistä, mutta se jatkoi seuraamistani, pää olkapäälläni. Kehuin Palmikkoa ja tartuin jälleen kiinni.
Vein sen harjauspuomille, jättäen sen siihen suhteellisen pitkälle narulle, jotta se voisi mutustella samalla ruohoa. Itse lähdin hakemaan harjakoppaa. Hetken etsimisen jälkeen löysinkin sen ja aloitin sen puunaamisen tällä kertaa dandyllä. Noin vartin ajan harjattuani dandyllä, vaihdoin itselleni pölärin käteen. Nopeasti pyöräytin silläkin kauniin ruumiin läpi, kunnes se kiilsi kauniisti, auringon leikkiessä sen karvalla. Pyyhkäisin hikeä otsaltani, samalla sipaisten naamalle karanneet hiukset korvien taakse. Lopuksi sivalsin pääharjalla Palmin pään ja koukulla vielä kaviot.
Sitten palasin takaisin talliin koppa mukanani ja aloitin karsinan siivoamisen talikon ja kottikärryn kanssa. Karsina oli onnekseni suhteellisen puhdas, joten sen putsaamiseen ei kulunut kuin hetki. Saatuani urakan loppuun, menin Palmikon luokse, irroitin sen puomista ja kiedon riimunnarun kuin ohjiksi. Nappasin kypärän päähäni ja aidan päältä ponnistin korkean tamman selkään. Ohjasin sen nurmikolle, jolla se alkoi napostelemaan innoissaan sen antimia. Välillä se lähti kävellen tai ravaten vaihtamaan paikkaa ja silloin minä olin kuin kirppu tarrautuessani sen harjaan. Kun aika alkoi olla lopussa käänsin tamman laitumelle päin ja jätin sen sinne. Palmi lähti ravaamaan keinuvaa raviansa takaisin muiden luokse, minun lähtiessä jälleen juoksemaan kotia kohti - kypärä päässäni.
17. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 14, 2008 10:54:05 GMT 2
14.7. Maanantai - Villiponin väsyttävä päivä..
- Hei Carkki, missäs olet ollut? Anne kysäisi soittaessaan minulle aikaisin maanantai aamuna. - Ööh, no, mä olen ollut pienellä reissulla tuolla Oulussa ja Kempeleessä jaja, jatkoin selittelyäni haukotteluun sekoittaneena. Vihdoin lopettaessamme puhelun, lähdin alakertaan syömään ja pukeutumaan. Tällä kertaa puin ylleni ruskean niskalenkkitopin ja uudet vaaleanpunaiset ruuduilla olevat ratsastushousut. Mukaani otin myös reppuni, joka sisälsi kaiken tarvittavan. Ennen kuin lähdin, muistin napata rakkailleni muutaman herkun, toisin sanoen siis omenaa.
Huristellessani tallipihaan, huomasin Palmin olevan tunnilla, joka näytti hiukan aloittelijoiden ratsastamalta, joten painuin talliin. Ensimmäisenä kävin viemässä reppuni yläkertaan ja sen jälkeen aloitin tamman karsinan siivoamisen. Siinä olikin hommaa, sillä siellä oli aika monen päivän lannat ja kusaiset siivoamatta, joten minulla kesti lähes tunnin. Vihdoin saatuani urakkani valmiiksi, ja kun olin menossa ulos, niin Palmikko tupsahti nenäni eteen - ilman taluttajaa ja villisti hirnuen. Minut huomatessaan se rauhoittui ja käveli suoraan luokseni, puskien päätään syliini. Otin sen ohjista kiinni, nappasin kypäräni ja kipusin ulkoa sen hikiseen selkään. Ohjasin sen maastoon päin, josta kuului itkemistä ja kavion kopsetta. Käskin tamman raviin ja pian Anne ja muutama tuntilainen, mukaan laskettuna Palmilta tippunut saapuivat eteeni. Sain Annelta ohjeet tamman jähdyttelyyn, joten laskeuduin selästä ja taluttelin tammaa rauhallisessa käynnissä tiellä ja pihalla, kunnes se hengitti vihdoin rauhallisesti, eikä hikoillut enää. Sitten talutin sen puomille ja riisuin sen varusteet. Vaihdon suitset päitsiin ja irrotin satulahuovan pois, sillä se oli märkä. Kävin hakemassa repustani uuden, ihanan, pinkin satulahuovan, jossa luki kauniilla käsialalla; Palmikko. Annen nähdessä sen, hän hämmästeli hiukan, muttei sitten enää, vaan kiitteli kovasti.
Kävin hakemassa harjat ja putsasin niillä tammaa, mutta päädyin lopulta pesemiseen. Otin letkun ja aloitin ensin jaloista, sitten vatsasta, kaulasta ja selästä. Lopuksi kuivasin tamman ja laitoin sille hikiloimen selkään. Sitten vein sen karsinaansa, jossa väsynyt tamma rupesi makaamaan pitkin pituuttaan.
18. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 15, 2008 15:32:14 GMT 2
15.7. Tiistai - Uusia ystävyyksiä ja villiä menoa Tällä kertaa olin päättänyt raahata koirani Annan tallille mukaan. Tallustelimme yhtä matkaa Wearin ja hänen koiransa kanssa tallille. Anna ja Nella juoksentelivat vapaina, minun ja Wearin jutellessa niiden hoidosta. - Eiks toi karva oo aika vaikee hoitaa? tyttö kysyi minulta. - No ei itse asiassa, kunhan kampaa sen kerran viikossa ja puolen vuoden välein nypitään. Ja sitten tietysti näyttelyihin siistitään ja pestään, mutta ei muuta. - Mutta Nellalle ei tarvii tehä juuri mitään! Wear totesi ja nappasi koiransa kiinni hihnaan. Minä tein samoin ja pian keskustelumme siirtyi näyttelyihin, ToKoon ja Agilityyn. - Annahan on jo Suomen muotovalio ja agilityäkin on menty kaksi vuotta, totesin ja kutsuin koiran lähelleni ja nappasin sen syliin, sillä näin Jambon porhaltavan ratsastajansa kanssa ohitsemme. Heilautimme molemmät kättä ja heidän mentyään laskin Annan maahan. Koira jatkoi iloista pomppimistaan Nellan kanssa ja matka tuntui ihmeen lyhyeltä. Lähdimme eri suuntaan toisten kanssa, sillä me suuntasimme Palmikon luo, kun taas Wear riensi Taigansa tykö. Palmikko oli laitettu takatarhaan, sillä muutamalla tammalla oli tullut kinaa ja ne jouduttiin erottamaan. Mamma hirnahti nähdessään minun saapuvan, joten kiristin tahtia ja koira vierelläni juoksi innoissaan. Vihdoin päästessäni tarhalle, puuskutin hieman ja jouduin odottamaan ennen kuin tein seuraavaa siirtoa. - Hitto kun on huono kunto, mutisin itselleni. Anna seisoskeli hetken aikaa paikoillaan, kunnes se näki Palmin. Silloin neiti kiskaisi ja otteeni lipesi sen hihnasta. Koira juoksenteli kohti tarhaa ja päästessään tamman luo, ne alkoivat ihmettelemään toisiaan. Molemmat olivat oikein innokkaita ja pian huomasin Annan olevan sisällä tarhassa. Siellä ne juoksentelivat hetken aikaa, kunnes kutsuin ne luokseni. Nappasin koiran hihnasta kiinni ja otin sen syliini. - Voi sua höppänää, siinähän ois voinut käydä vaikka mitä! kerroin koiralleni, joka tyynen rauhallisesti silmäili minua kulmakarvojensa alta. Laskin koirani takaisin maahan ja avasin Palmikon tarhan portin. Otin siltä kuluneet päitset pois ja nappasin repustani uudet, ehkä hienommatkin ruskeat nahkapäitset, jotka olivat olleet suhteelliseen kalliit ja ripustin ne tamman päähän. Hetken aikaa niitä kummasteltuaan, se alkoi hamuta hiuksiani, käsiäni ja taskujani, luultavasti hellimisen ja makupalojen toivossa. Taputin Palmia kaulalle ja otin maassa lojuvan riimunnarun käteeni, jotta voisin kiinnittää sen tamman päitsiin. Kaikki kolme, rintarinnan olimme menossa kohti harjauspuomeja, jonne minulla oli tapana jättää tamma hoidettavaksi. Siellä olivat jo Ros ja Blondi, samoin Jaakko. Nuorella parilla oli kiihkeä keskustelu päällä, mutta menimme sinne silti kylmän viileästi kävellen. Jätin tamman ja koiran odottamaan sinne, kun taas itse lähdin hakemaan harjauskoppaa ja suitsia. Ajattelin tehdä maastolenkin kesantopellolle, jotta Anna voisi kulkea huoletta mukanani. Tavarat mukanani palasin typyköiden luokse. Heistä oli tullut ystäviä, sillä pikkuruinen Anna makoili Palmikon naaman edessä, tamman puhallellessä toisen naamalle. Hymyilin näylle ja aloitin harjaamaan suhteellisen puhtaan näköistä tammaa, mutta ikävä kyllä puhdas se ei ollut. Pöly lensi kuin pyörremyrsky olisi käynyt ja ohi kulkenut Annekin totesi jotain sen tyyppistä. Hiki valuen olin saanut tamman kumminkin valmiiksi ja nyt seisoin sen vierellä, kypärä päässäni ja hiukan puuskuttavana. Irrotin tamman puomista, samoin kuin Annan, jonka päästin irti. Aidan päältä sain kivuttua tamman paljaaseen selkään suhteellisen helposti, vaikka muutama tallityttö naureskelikin minulle. Ohjasin tamman tielle ja viheltelin jotain sävelmää, jotta koirakin pysyisi mukanamme. Vastaan tullut tyttö tunnisti minut Palmikon hoitajaksi ja sanoi haluavansa auttaa jossakin hommassa. Mietittyäni hetken kysyin häneltä, että haluaisiko hän siivota tamman karsinan ja pestä harjat. - Ilomielin! kuului iloinen vastaus ja jatkoimme matkaa, kumpikin omaan suuntaamme. Pian käänsin tamman oikealle eräästä polun risteyksestä ja hoputin sen raviin. Anna juoksi edellämme kovaa kyytiä, joten se välillä pysähtyi haistelemaan muiden hajuja. Tielle päästyämme hidastin käyntiin ja käskin koiran seuraamaan meitä. Anna totteli upeasti ja pian olimme kavunneet tien yli ja kipittelimme pikkuista ravia kinttupoluilla. Tamma katseli jaloissa pyörivää Annaa ihmeissään, joten muutaman kerran se kompuroi pienesti. Hetken kuluttua kesantopelto ilmestyi eteemme, joten hidastin käyntiin. Kävelimme pellon ympäri kerran, jotta pystyin tarkistamaan sen pohjan. Onnekseni se oli hyvässä kunnossa ja saatoin nostaa laukan. Ensin tamma laiskotteli, mutta silloin se räjähti kuin dynamiitti, kun lyhyt heinikko vaihtui pidempään ja minä nojasin eteenpäin. Vesi valui silmistäni tamman jymistellessä ympäri peltoa. Koira juoksi innoissaan perässämme välillä haukkuen villisti. Nelistimme ehkä kymmenisen minuuttia, kunnes tamma itse alkoi hidastaa vauhtia, hien virratessa varmaankin kaikkien selästä. Pidätin sen ravista käyntiin ja siitä seis, jotta odottaisimme Annaa. Koira saapuikin kieli pitkänä luoksemme ja heti kun se pysähtyi, rojahti koira maahan makaamaan. Juokseminen oli ottanut voimat pois ja minun oli pakko laskeutua alas tamman selästä ja kaapata koira syliini. Kävelimme hetken aikaa yhdessä, kunnes näin suuren kiven. Hetken miettimisen jälkeen ponnistin sen päältä tamman selkään, koira sylissäni. Palmikko ei välittänyt mitään ylimääräisestä karvakuonosta sen selässä, eikä sen enempää koirakaan mitään välittänyt, sillä se tuhisi jo sikeässä unessa. Laskin ohjat pitkäksi ja annoin tamman päättää reitin, joka kulki suorinta tietä tallille. Perillä tallilla Elli oli saapunut hetken tauon jälkeen tallille, vieläkin surullisena Celen menetyksestä. Meidät nähdessään hän kuitenkin nosti kasvoillensa hymyn, johon vastasin samalla mitalla. Pysäytin tamman keskelle pihaa ja laskeuduin Annan kanssa selästä. Laskin koiran maahan ja se venytteli hetken, kunnes lähti seuraamaan meitä talliin. Vein tamman suoraan pesupaikalle, jonne tylsistynyt Oona kiikutti Palmikon uudet, hienot päitset. - Voi kun ne kiiltää! tyttö totesi ja minä sanoin kiillottaneeni ne eilen. Kiinnitin tamman kiinni pesupaikalle ja aloitin pesemään sitä. Letkutin sen jälleen kokonaan, samoin kuin väsyneen koiranikin aioin. Anna oli kumminkin hiukan eri mieltä ja se pakeni jonnekkin, minun jäädessä hölmistyneenä katsomaan sen perään. Viimein saatuani tamman puhtaaseen karsinaansa loimitettuna ja hoidettuna, niin koira saapui luokseni häntä heiluen. Lähdimme kotia kohti, tai siis minä kannoin ja raahasin sen mukanani sinne. Annan kuvia: www.juliuksen.fi/Agility/Kajaani%2023.9.07%20(12).jpg www.munkuvat.org/kuvat/113507.jpegwww.munkuvat.org/kuvat/113509.jpegwww.munkuvat.org/kuvat/113508.jpeg19. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 16, 2008 18:47:04 GMT 2
16.7. Keskiviikko - Metsälenkki maasta käsin 20. merkintä vihkoonKokeilin tällä kertaa mustekynällä piirustelua
|
|
|
Post by Carkki on Jul 17, 2008 14:03:01 GMT 2
17.7. Torstai - Tallilla tapasin mä kummajaisen, Viiva-Palmikon nimeltään 21. merkintä vihkoon(Ja älkää vain väittäkö että mä olen pimahtanut XD)
|
|
|
Post by Carkki on Jul 18, 2008 16:28:01 GMT 2
18.7. Perjantai - Lintu vai Kala?
Astelin kohti Palmikon tarhaa, jossa se yhä edelleen majaili yksin. Se seisoi taimaisessa nurkassa ja ilmeisesti nuokkui siellä, sillä pää riippui ja takajalka lepäsi rennosti. Kädessäni minulla oli Annan hihna, muttei Annaa, sillä se sai juoksennella irti. Iloisesti haukkuen koira palasi vierelleni, josta sain sen kiinni, sillä enhän halunnut sen liiskantuvan hevosten jalkoihin. Päästessäni tarhalle vihelsin tammalle, jotta se heräisi. Hiukan unisesti se katsahti minuun, mutta huomatessaan minun olevan tuttu, se hirnahti ja ravasi reippaasti portille. Käskin Annan istumaan portin vierelle, jotta voisin hakea Palmin. Rutistin sitä lujasti, ennen kuin kiinnitin päitset ja riimunnarun sille. Sitten avasin portin ja kutsuin koiran viereeni. Eläimet tervehtivät iloisesti toisiaan, Anna heilutti häntää ja Palmikko hörisi hiljaa.
Hetken päästä sidoin molemmat niistä harjauspuomiin kiinni ja aloitin urakkani Palmikon kaulalta, joka oli aivan murassa. Valitin Annelle takatarhan murakosta ja hän lupasi yrittää saada tammalle paremman paikan. Vihdoin saatuani kaulan puhtaaksi jatkoin siitä kohti takapuolta. Aivastelin aika usean kerran, sillä pöly tunkeutui sisään nenästä, suusta, silmistä, korvista ja tunsin oloni kaameaksi. Kävin haukkaamassa raitista ilmaa, ennen kuin jatkoin urakkaani hullun kiilto silmissä.
Huokasin syvään, suoraan sydämestä, nähdessäni tamman puhtaana ja varustettuna, iloinen pikku-ystävä vierellään. Nappasin kiinni ohjista ja laskin jalustimet. Kiristin hiukan satulavyötä ja suuren ähkäisyn kanssa ponnistin selkään. Jatkoin satulavyön kiristämistä, niin, etten valahtaisi pian tamman mahan alle. Ohjasin tamman jo kolmatta kertaa tällä viikolla metsään, mutta nyt minulla oli aikeina hypätä maastoesteitä. Mamma-parka ei tiennyt ajatuksesta mitään ja autuaan onnellisena se lähti kävelemään ohjattuun suuntaan. Koira käveli myös raukeana vieressämme, haukotellen välillä makeasti.
Koottuani ohjat, sanoin "raviin" johon myös siirryimmekin heti. Tamma ravasi innokkaana ja minä kevensin sen tahtiin. Anna juoksenteli nyt piristyneenä ympärillämme, ilman huolen häivää. Kädessäni oli suhteellisen pitkä raippa, jolla voisin hiukan pelotella tammaa, jos se niin vaatisi. Pian siirryimme takaisin käyntiin, sillä meidän piti ylittää tie. Molemmat neitokaiset tallustelivat rauhallisesti tien yli, ilman ongelmaa. Kävelimme hetken metsäpolkuja, kunnes eteemme avautui laukkasuora. Allani ollut rauhallinen tamma muuttui hetkessä ruutitynnyriksi. Se pärski, polki paikoillaan ja häntä pyöri vinhaan. Heti, kun annoin ohjaa, ryntäsi se kuin tuulispää hurjaan neliin. Tartuin sen harjaan ja nauroin, nauroin lujasti, niin se tuntui hyvältä. Tamma kiskoi ohjia yhä pidemmäksi, mutta minä pidin pintani. Pidätin sitä äänellä ja ohjilla, nousin seisomaan jalustimille ja nojasin taaksepäin. Onnekseni tamma alkoi hidastamaan, mutta Annaa ei näkynyt. - Anna! Anna! Missä sinä olet! kiljuin Palmin selästä. Lopulta koira saapui lujasti läähättäen, mutta silti iloisena. Jatkoimme matkaa ravissa, kunnes vihdoin pääsimme maastoesteille.
Kävelimme hetken aikaa, jotta jokaisen hengitys tasaantuisi ja voisimme aloittaa kunnon treenit. Aloitimme laukkaamalla reippaasti kohti ensimmäistä tukkiestettä, minun noustessa hiukan jalustimille. Tamma kiihdytti laukkaansa, mutten antanut sen mennä. Pidätin sitä vähän, mutta hetken ennen ponnistusta annoin sen kiihdyttää hiukan. Ponnistus osui juuri oikeaan kohtaan ja lensimme kuin lintu esteen yli. Jatkoimme samaa tahtia toisen ja kolmannen esteen yli helposti. Edessämme möllötti autonrengaseste, joka selvästi pelotti hiukan tammaa. Se hidasti hiukan, mutta päättäväisenä painoin pohkeillani sitä eteenpäin. Se luovutti ja kiihdytti hiukan, ponnisti hiukan kaukaa, jonka vuoksi hyppy oli aika iso. Taputin tammaa kaulalle ja ohjasin sen viitosen, kuutosen, seiskan ja kahdeksikon esteen ohi jotta tammalla riittäisi puhtia loppussa. Se höristi korviaan nähdessään 80cm tukkiesteen. Jouduin todella tekemään töitä, jotta sain sen hidastamaan vauhtiaan. Viimein luovutin ja tartuin tamman pitkästä harjasta kiinni. Se lennähti esteen yli hitonmoisella loikalla, jonka jälkeen se sai runsaat kehut.
Viimein eteemme saapui himottu vesieste, jolla tamma laiskotteli ja teki todella pienen hypyn. Molskahdimme veteen ja kastuimme molemmat läpimäriksi. Koirakin pulahti lämpimään veteen perässämme. Sillä hetkellä tunsin olevani märkä kuin uitettu koira - tai no kala. Siinä herääkin kysymys, Lintu vai Kala?
Hidastin tamman käyntiin ja käänsin sen takaisin, kohti Seppelettä. Vastaan tullut mummo iltalenkilla torui minua vaatteideni kastelemisesta ja vastasin jotain epäselvää, yrittäessäni pidellä naurun puuskaa. Hetken kuluttua, saapuessani takaisin tallille, räjähdin hervottomaan nauruun. Minua katsottiin ihmeissään, ainakin aloittelijat, mutta Ada asteli tyynenä luokseni ja kysyi, `Onko sulla kaikki kotona?´ Hymyilin ja vaikenin hetkeksi nähdessäni Annan kävelemässä kohti oritarhaa. - Anna! Anna! Ei sinne! Karjaisin koiralle, joka katsoi minua ja palasi luokseni. Sydämeni löi tuhatta ja sataa, riisuessani tammalta varusteita. Karsinassa ei ollut yksinkertaisesti yhtään lantaa tai pissaa, sillä hevoset olivat olleet yön ulkona. Nopeasti harjasin tamman ja putsasin kaviot, jonka jälkeen painuin kotiin luutuni eli toisin sanoen Annan kanssa.
22. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 21, 2008 11:19:08 GMT 2
21.7. Maanantai - "Popsi, popsi porkkanaa.." 23. merkintä vihkoon
|
|
|
Post by Carkki on Jul 22, 2008 14:17:19 GMT 2
22.7. Tiistai - Sä oot nopee ku elohopee
Rapsutin tammaa korvan takaa, josta se silmin nähden nautti. Kuiskasin jotain sekalaista sen korvaan ja halasin oikein kovaa. Päästäessäni irti, huomasin kuinka tamma oli likainen, joten minun oli pakko mennä hakemaan harjoja. Satulahuoneessa istui Karoliina, joka oli aikaisemmin kysellyt otanko Leeville kisahoitajaa tai 2. hoitajaa. Olin vastannut myöntävästi, mutta sanonut harkitsevani. Hymyillen nappasin pakin mukaani ja aloitin laulamisen; - Oi beibe beibe mä rakastan sua kovasti, miksi ihmeessä isäsi on rovasti...!
Tamma työnsi turpansa syliini ja hörisi vaativasti. Kaivelin taskustani leivän palan, jonka se sieppasi kämmeneltä nopeasti. Avasin harjapakin ja aloitin kumisualla ja dandyllä harjaamisen. Palmi sulki silmänsä ja huokasi syvään. Hymyillen jatkoin sen puunaamista. Saatuani joka ikisen karvan ojennukseen, oli tamma puhdas kuin pulmunen. - Valmista! hihkaisin ja pakkasin harjat takaisin koppaansa. Palasin takaisin satulahuoneeseen, laitoin pakin paikalleen ja otin juoksutusvälineet mukaani. Varustin tamman ja hihkaisin käytävälle; - Onks jollakin tylsää? Vastauksia oli ei ja juu, joten mukaani tarttuivat Wear, Chao, Irene, Josefiina ja Karoliina. Pyysin heitä rakentamaan irtohypytyskujan kentälle, kun itse rupesin lämmittelemään tammaa. - Monta estettä me laitetaan? Irene kysyi ja vastasin nopeasti "kolme". Pidensin liinaa ja käskin tammaa raviin ja se totteli. Kaunis ravi saattoi alkaa ripeänä. Kaula kaartui ja askel piteni. Vihdoin ollessani tyytyväinen vaihdoin Palmin kulkusuuntaa ja ravuutin sitä siihenkin suuntaan. Seuraavaksi käskin sen laukkaan, mutta tamma huiskautti vain häntäänsä ja luimisti korviaan. - Laukka! sanoin uudelleen, mutta se ei tehonnut. - LAUK-KA! karjaisin ja läimäytin raipalla maahan. Villien pukitusten seurauksena Palmi nosti sujuvan laukan, mutta hidasteli välillä. Laukkuutin sitä vain hetken, kunnes pysäytin sen. Taputin tammaa kaulalle ja irrotin narun riimusta.
Palmi ravasi ympäriinsä hetken, kunnes käskin sen uudelleen laukkaan ja ohjasin sen kujalle. Tamma höristi korviaan ja ponkaisi kolmen ristikon yli kuin vanha tekijä. Käskin sen tulemaan samasta suunnasta uudelleen ja nyt se innostui. Pukkeja lenteli koko matkan ajan, mutta esteetkin sujuivat ilman tiputuksia. - Nostetaan kaikki 50cm! huudahdin apulaisilleni ja nostimme ne pystyiksi. Uudestaan käskin tamman laukkaamaan kohti esteitä. Maiskutin ennen ensimmäistä, mutta loput se meni hyvin. - Ptruu, sanoin sille ja kävelin tamman luo. Nappasin sen suitsista kiinni ja taluttelin sitä, muiden nostaessa toisen 60cm ja viimeisen 70cm. Irrotin otteeni vasta linjan alussa ja maiskutin sille. Tamma hyppäsi ensimmäisen ja toisen hyvin, mutta pukitti kahden viimeisen välillä ja tiputti siksi viimeisen. Käskin sitä jatkamaan uudelleen.
Nyt se lensi esteen yli ja kaikki huokasivat hypyn lennokkuudesta. Hidastin sen taas kävelyyn, jotta 60cm este otettaisiin pois ja viimeinen nostettaisiin jo 80cm. Juoksin tamman rinnalla puoli kierrosta, kunnes irrotin otteeni ja hoputin sitä hieman. Tamma laukkasi linjalle kaunista laukkaa korvat hörössä. Se ylitti esteet kauniilla loikalla, eikä mitään ongelmia ollut. Nostimme jälkimmäisen 90cm joka taitaa olla tamman ennätys. Huokaisten käsken sen laukkaamaan eteenpäin. Tamma tottelee hienosti apujani ja kiihdyttää kohti viimeistä estettä. Se ponnistaa suhteellisen kaukaa, mutta jalat eivät kolahda puomeihin. Pysäytän sen ja taputan jälleen kaulalle, samalla kun muut nostavat esteen metriin. Tamma ei epäröi lähteä laukkaamaan kohti linjaa, ei vaikka este on jo iso. Kaikki me seisomme hiiren hiljaa ja odotamme viimeiselle esteelle saapuvaa Palmia. Tamma rohkenee kiihdyttää, sitten tulee ponnistus juuri oikeaan kohtaan. Liidon korkeus on henkeä salpaava ja tamman laskeutuessa, me kaikki taputamme. - Wow, paikalle saapunut Anne tokaisee ja saapuu luokseni. - Siinä meni ennätys niin että pamahti, sillä se oli ennen harmiton 70cm. Haukkaan henkeä nopeasti ja halaan tammaa lujasti.
- Sä oot paras rakas ja nopee ku elohopee! kuiskaan sen korvaan.
24. merkintä vihkoon
Sori tällanen kökkö ja lyhyt tarina, mutta ei oo aikaa..
|
|
|
Post by Carkki on Jul 23, 2008 11:25:14 GMT 2
23.7. Keskiviikko - Hurjapää muuttuu vesipedoksi
- Hyvä tyttö, kehaisin tammaa, joka antautui tarhasta kiinni ilman taistelua, niin kuin yleensäkin. Talutin sen ulos tarhasta, jättäen sen puuhun kiinni. Hieman ihmetellen se rupesi maiskuttelemaan ruohoa, välillä vilkaisten minua. Kipaisin talliin hakemaan satulahuoneesta tamman harjat ja suitset, mutta en satulaa. Rakastin mennä ilman satulaa maastolenkkejä, kuten olen aika monta kertaa jo tehnytkin. Ja tänään olin suunnitellut lenkin kohti Liekkijärveä, sillä ilma oli pitkästä aikaa aivan upea. Pilven häivääkään ei näkynyt taivaalla, joten saatoin huoletta hoitaa sen ulkona. Koska nyt oli vielä aamu, ei tamma kerinnyt olla kovin likainen, eikä sen harjaamisessa kestänyt kuin hetki, mutta sekin hetki oli parempi kuin ei mitään. Suitsitin Palmin vielä nopeasti ja valmistauduin itsekin. Nappasin kypäräni päähän ja vaihdoin WC:ssä päälläni olleen t-paidan pinkkiin niskalenkkitoppiin ja samaa sävyä olleet ratsastushousut jalkaani. Ne päälläni palasin takaisin tamman luo ja irrotin sen puusta. Kipusin tällä kertaa tuskalla ja työllä tamman paljaaseen selkään.
Ohjasin sen kohti maastoa ja huomasin tamman huokaavan helpotuksesta, ei tällä kertaa kentän pölyä. Olin aikaisemmin tarkistanut, ettei tamma mennyt tunneilla ja meillä riittäisi aikaa yllin kyllin. Palmi höristeli korviaan aina kun pusikoista kuului rapinaa. Lenkkimme oli suunniteltu leppoisaksi, jotta se toimisi jonkin verran vapaa-päivänä. Käveltyämme vartin, kannustin ratsuani raviin ja kokosin ohjia hiukan. Myötäsin jokaiselle askeleelle hyvin, sen olin oppinut. Enää minun ei tarvinnut "opetella" ratsastamaan Palmilla, vaan se alkoi sujua jo hyvin. Olihan meillä takana likemmäs kaksikymmentä yhteistä ratsastuskertaa.. Ylitimme tien ravissa ja eteemme saapui laukkasuora. Päätin paahtaa tunteitamme ja nostin tammalla laukan. Laukkasimme puoleen välii rauhassa, kunnes takaamme kuului jonkin moinen räsähdys. Palmikko luimisti korviaan ja sinkosi holtittomaan neliin. Roikuin harjassa kiinni, kuin hengen hädässä ja yritin pidättää tammaa. Laukkasuora jäi taaksemme, mutta tamma jatkoi vain menoaan.
Meinasin pillahtaa itkuun, kunnes vihdoin sain tamman hidastamaan kyytiään ja pysähdyimme huohottaen. Taputtelin sitä kaulalle ja tunsin kuinka se oli vieläkin jännittynyt ja peloissaan. Varovasti napautin pohkeilla sitä eteenpäin, sillä Liekkijärvi kohosi edessämme mahtavana ja suurena. Rannalla laskeuduin hetkeksi selästä ja riisuin päälysvaatteet pois. Alla minulla oli kelta-valko raidalliset bikinit. Kiipesin takaisin selkään ja ohjasin tamman veteen. Se käveli rauhassa yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes se jo ui. Laskeuduin tamman viereen ja roikuin sen harjassa, varoin menemästä sen jalkoihin. Palatessamme takaisin päin hyppäsin takaisin liukkaaseen selkään, mutta kun Palmi innostui laukkaamaan vedessä, luiskahdin hyvin sulavasti pää edellä veteen. Kikatus kuului varmasti kaupunkiin asti, niin hauskaa meillä oli koko reissumme ajan..
25. merkintä vihkoon
Ja jälleen kökkö ajan puutteen vuoksi.. Laskentaankohan näitä edes kokonaisiksi merkinnöiksi..
|
|
|
Post by Carkki on Jul 24, 2008 11:38:23 GMT 2
24.7. Torstai - Ei niin iloinen päivä
Huokaisten nojaan karsinan seinään, talikko kädessäni. Karsinassa näyttää käyneen pyörremyrsky tai jonkin sortin trombi. - Saakeli, huokaisen ja nousen, aloittaen uudelleen siivoamisen. Talikko uppoaa yhä uudelleen ja uudelleen likaiseen aluseen. Se näyttää olevan hengen hädässä, hukkumassa tai haudattavana. Kolaus, uusi kolaus, kolmas, neljäs, kolauksia toisensa perään kuuluu talikon iskeytyessä betoniin. Vilkaisen täpötäysiä kottikärryjä, jotka olin päättänyt työntää lantalaan. Tuskan hiki valahtaa otsalleni, kun edes mietin sitä tuskaa, jonka olen juuri saamassa niskoilleni. Inahdan pienesti kiskaistessani kärryt ylös lattialta, seurauksena käsien kipeytimen, äh, revähdys. Kirosanoja säästelemättä työnnän ne ulos lantalaa, tyhjennän kuin hidastettuna ja täytän samaa tahtia.
Viimein karsina näyttää joltakin, mutta käteni alkaa muistuttamaan paksua kuin uppotukki, joka pullahtaa hetken tauon jälkeen pinnalle, lähes samaa tahtia kuin kipu. Joka toinen minuutti kuin nuoli läpäisee käteni kivun väreillessä koko vartalooni. Kasvoni alkavat muuttua kivun väärentämäksi, joten ajattelen olematta ilman ratsastusta tänään, vaikka se pahalta tuntuukin. Oikea käteni toimii kuin rasvattu, mikä on suuri onni, en tarvitse juurikaan "väärän puolen kättä." Puristan riimunnarua kädessäni, kävellessä nopeasti ulos, yrittäen unohtaa kaiken mielipahan ja huonon onnen.
Tamma seisoo latistetun näköisenä erillään muista tammoista. Palmikonkaan päivä ei ole alkanut oikealla jalalla. Kuitenkin minut nähdessään se jaksaa ilmoittaa huomanneensa minut ja hammasta purren se saapuu portille. Närkästyneenä muutama rouva siirtyy sivummalle, minun napatessa hoitohevoseni kiinni. Tamma hamuaa olkaani, luultavasti makupalojen toivossa tai jonkin muun vuoksi. - Välitätkö sinä musta? Tuleeko sulle ikivä jos mä en tuukkaan sun luo? kysäisen tammalta, mutta eihän se osaa kertoa tunteistaan. Pysähdymme tallin eteen, mutta sinne kidutuskammioon emme astu jalallamme tai sitten kaviollakaan. Ohjaan sen suuren tammen juureen johon istahdan varjoon. Aurinko paistaa, vettä ei sada, kaikki on hyvin ympärilläni ja ulkonani, mutta ei sisälläni. Pyyhkäisen poskelle valahtaneet hiussuortuvat korvan taakse vasemmalla kädelläni ja tunnen, kuinka kipu valtaa jälleen minut. Rojahdan maahan makaamaan ja yllätyksekseni myös Palmikko laskeutuu viereeni. Se nuokkuu pää minun sylissäni, hievahtamattakaan.
Taidan nukahtaa tuohon ihanaan hetkeen, sillä kuulen kuinka joku kutsuu minua. Räväytän silmäni auki ja näen siinä hiukan säikähtäneen näköisen Pipsan. - Mmh, oliko asiaa? kysäisen hieraisten silmiäni. - Öö, no ei muuta kun että ton sun vieressä nukkuvan rouvan pitäis mennä koulutunnille, hän sanoo ujona. - Ai Palmin vai? No hyvä, sanon huokaisten ja herättelen tammaa. Ilman liikuntaa se ei jäisi tänäänkään. Nousemme ylös ja vien sen karsinaansa. Sen edessä hiukan nyrpeän näköinen nainen seisoo katsoen alentavasti heinäistä kuontaloani. Hymyilen pakollista hymyä, joka näyttää lähinnä irvistykseltä. Halaan tammaa hyvästiksi ja lähden kotiin kävellen, kuin nyyhkyleffoissa.
26. merkintä vihkoon
Ei voi mitään jos hiukan tunteet nollan alapuolella ja innostus ridaamiseen juuri nyt miinuksen puolella..
|
|
|
Post by Carkki on Jul 26, 2008 12:46:23 GMT 2
26.7. Lauantai - Ja pah!
Potkaisen kiviä kävellessäni Seppeleeseen. Juuri saamani tiedon mukaan Palmilla oli nykyisin myös toinen hoitaja, joka tietenkin harmitti minua suuresti. Oikein kuin päätä hakattaisiin nuijalla oikein olan takaa. Hänen nimensä olisi lilli, muuta en tiennyt. Ja hän ei ole käynyt vielä hoitamassa tammaa. Seppele pilkisti mutkan takaa, joten hölkkäsin loppumatkan tallille. Tammatarhassa majaileva Palmi hirnahti kimeästi nähdessään minun saapuvan sen luokse. - Moi hani! hihkaisin sille pörröttäessäni sen paksua otsatukkaa. Tamma hörisi innoissaan ja tunki päätänsä kainalooni. Käteni revähdys oli jotenkuten parantunut ja voisin taas nousta rakkaani selkään. Nappasin Palmikon päitsistä kiinni ja talutin sen ulos tarhasta. Muutama utelias rouva hipsutteli portille, mutta en välittänyt niistä mitään.
Päästin varovasti irti tammasta, mutta se vain jatkoi kävelyä vierelläni. Kehuin sitä koko matkan ajan, kunnes saavuimme tallin ovelle. Kävelin edeltä tamman omaan karsinaan ja mamma seurasi perässäni kuin nakutettu. Taputin sitä kaulalle ja aloitin harjaamisen. Tunkaisin mp3 kuulokkeet korviini ja hyräilin sieltä kuuluvien laulujen mukana. Tamma nautti joka ikisesta harjan vedosta, karvojen ojentuessa sen moudokkaalle ruumiille. Karsina loisti puhtauttaan, joku oli luultavasti siivonnut sen puolestani. Hoidettuani ja harjattuani tamman, lähdin hakemaan sen varusteita. Mukaani tarttui suitset ja estesatula. Vaikka en aikonutkaan hypätä, menisimme silti puomeja pitkästä aikaa. Varustin tamman ja itseni ripeästi, lähtien taluttamaan sitä ulos kentälle. Siellä oli kaksi puomitehtävää, toinen ravi- ja toinen laukkaväleillä. Kipusin ratsuni selkään ja hoidin nopeasti jalustimet ynnämuut. Painalsin pohkeilla kylkiin ja saatoimme aloittaa tuntimme.
Ähkäisin yrittäessä yhä uudelleen yllä pitää ravia yli puomien. Pinnani alkoi palaa hiljalleen ja lätkäisin raipalla muutaman kerran kunnolla takamukseen, niin että se varmasti tuntui. Tamma heräsi talviuniltaan ja nosti ravin hämmästyneenä. Kevensin sen tahtiin kierroksen ympäri yhä uudelleen ja uudelleen, puomit siinä rysyssä. Hiljalleen vaihdoin suuntaa ja jatkoin tehtävää tähän kierrokseen. Tamma alkoi nöyristymään allani, kaartamaan kaulaansa ja tottelemaan muutenkin hiukan paremmin. Silitin sitä kaulalle, samalla kun ohjasin meitä kohti puomeja. Muutamalla harppauksella puomit olivat jääneet taaksemme. Ja olin niin tyytyväinen, että nostin laukan heti päästyämme uralle. Kevensin hiukan istuntaani, katsoin kohti laukkapuomeja ja myötäsin tamman liikkeitä. Se laukkasi linjan upeasti, tekien samalla työnsä loppuun asti. Taputin sitä kaulalle ja hidastin raviin. Ravailimme molempiin suuntiin muutaman kierroksen, tehden samalla erinlaisia tehtäviä. Sitten hidastin tamman käyntiin ja ennen kuin tulin selästä alas, jäähdyttelin sen huolellisesti.
Taluttaessa tammaa takaisin karsinaansa, meitä vastaan tuli punatukkainen Fiia. - Moikka! Mitäs sulle ja Pellalle kuuluu? kysyin hiukan vaivaantuneen näköiseltä tytöltä. - No ihan hyvää, kiitos kysymästä. Mä en muistanutkaan että sä hoidat Palmia, hän sanoi hymyillen leveästi. Sopersin jotain vastauksen muotoista, ennen kuin vein talutettavani karsinaansa. Riisuin siltä varusteet ja vein ne omille paikoilleen. Palatessani takaisin, aloitin harjaamisen ja hikien pyyhkimisen. Palmikon vihdoin näyttäessä edes jonkin verran kuivatulta, nappasin sen päitsiin ja vein laitumelle. Ennen kuin lähdin pois, suikkasin suukon sen samettiselle turvalle ja sanoin: - Jospa me nähtäisiin taas pian, rakkaani!
27. merkintä vihkoon
Anne, haittaako jos teen aina tolleen, että montako merkintää miulla on?
|
|
|
Post by Carkki on Jul 27, 2008 12:11:05 GMT 2
27.7. Sunnuntai - Unikeon päivä Hiippailin talliin kellon näyttäessä vasta vaille kuutta. Olimme tyttöjen ja Annen kanssa sopineet Jaakolle tehtävästä `uitosta´.. Ainoastaan Ros oli ollut hetken kepposta vastaan, mutta suostui pian. Tallissa hyöri nyt kymmenisen innokasta hoitajaa, jotka täyttivät suuren suurta saavia täyteen kaikennäköistä mönjää. Lopuksi Ros lähti hakemaan poikaa tai no miestä, jonka silmät sidottiin Antun mustilla pinteleillä. Pian pariskunta saapui kikatellen, Jaakon silmät peitettyinä. Saavi oli raahattu rampin alapuolelle, jotta poika hyppäisi rampilta sinne. Anne lupasi ajeluttaa poikaa ensin autolla, jotta hän luulisi saapuneensa Liekkijärvelle. - Kerrankin pääsen aamu-uinnille, hän huokasi ja hyppäsi. Hyppy onnistui juuri oikeaan kohtaan ja mies molskahti suoraan keskelle saavia. Jaakon ilme oli näkemisen arvoinen, kun kaikki me muut pingoimme karkuun minkä jaloista pääsimme. Piilouduin Palmin karsinaan, kun taas muut menivät omien hoitsujensa karsinoihin. Kikatuksemme paljasti kaiken ja astuimme ulos käytävälle. - Onnea, olet tämän vuoden Unikeko! hihkaisin ja asettelin kukkaseppeleen pojan päähän. - Kiitos, halataanko? tämä kysyi ja kiljuen juoksin pakoon. - Mua saa halata, Ros sanoi viekkaasti, halasi poikaa ja suuteli poskelle. Annen suu rävähti auki, hän ratkesi nauramaan ja sanoi: - Nyt hommiin jokainen! Aloitin siivoamalla tamman karsinan, samoin kuin usea muukin. Tänään olisi alkeistunnit, joten en voisi ratsastaa Palmilla. Sama kohtalo koski useaa muutakin tallilaista, mutta en pääsisi ensi viikollakaan, ainakaan ihan alkuviikosta, sillä olen menossa kavereideni kanssa Särkänniemeen! Kun olin saanut urakkani loppuun, niin täytin karsinan puhtaalla turpeella. Lopuksi hain vielä Palmikon ruuat sen kuppiin, ennen kuin lähdin hakemaan sitä tarhasta. Tamma antautui kiinniotettavaksi heti ja vastineeksi se sai hiukan porkkanaa. Talutin sen talliin, tällä kertaa riimunnarun kanssa. Kello alkoi lähestyä jo yhdeksää, joten harjasin tamman nopeasti putipuhtaaksi ja varustin valmiiksi. Se nuokkui kun yhdeksältä talli täyttyi tuntilaisista, joten sanoin sille: - Sä taidat olla tän vuoden heppa-unikeko. Tamma katsahti minuun hiukan ihmeissään, kun talutin sen kentälle ja selkään nousi pieni Milla-niminen tyttö. Tämä kerta olisi toinen kun hän menisi Palmilla, mutta hän halusi silti taluttajan. Uhrauduin lepopäivästäni ja lähdin kävelemään tamman vierellä uraa pitkin. Tunnin loppuessa hiki virtasi pitkin selkääni ja niskaani, olin aivan uupunut. Onnekseni tamma ei jatkanut ja saatoin riisua ja hoitaa sen huolellisesti. Lopuksi selvitin harjan ja hännän, sekä tein niihen pienet letit. Vein rakkaan lettipääni laitumelle viettämään leppoisaa loppupäivää. Itse nappasin skootterini tallin seinämältä ja lähdin huristelemaan kohti kotia. 28. merkintä vihkoonVielä kaksi niin sitten on jo 30 HM En olisi uskonut itsestäni..
|
|