|
Post by Robert on Dec 21, 2018 22:30:45 GMT 2
Hellurei ja hellät tunteet, ja hyvää joulua kaikille!! Seppele on vaipunut syksyn aikana epätoivon pyörteisiin ja itse kuhunkin on varmasti kolahtanut niin maneesin puute kuin perättömät (vaiko sittenkin perälliset??) syytökset. Siksi on aika piristää meininkiä (ja glögiä, Kassu hoitaa), ja pitää perinteiset pikkujoulut näin todellisen joulun alla, lauantaina 22.12. Kyseessä olisi perinteiset kekkerit leirimök--hetkinen! Eihän niitä enää ole! Niinpä bailut on siirretty monelle jo ennestään tuttuun maisemaan: heinävintille. Turvallisin ledikynttilöin ja valonauhoin koristeltu heinävintti on tunteikas, mutta kylmä mesta, joten pukeutukaa lämpimästi! Tarjolla on kuumaa glögiä (sitä piristettyä) ja ihan tölkistä saa huoneenlämpöistä (eli aika kylmää) Marlin klassista. Lisäksi tarjolla on pipareita ja joulutorttuja. Ohjelma on erinomaisen vapaata pyörimistä, voidaan ehkä jakaa mielikuvituksen varaan jäävät "vuoden tuntiheppa" -palkinnot. Tämä tapahtuma ei vaadi minkäänlaista maksua eikä siitä myöskään tule merkkiä, vaan ihan vain hyödynnettäväksi tarinointia ajatellen kun meillä tuntuu olevan kamala kaamos foorumilla meneillään! Pari promptia, joista saa vapaasti kirjoittaa mikäli inspiroituu (inspiroitukaa!!): - Kuka on tullut pikkujouluihin kiireisen päivän päätteeksi, syömättä, ja erehtyy kittaamaan Kasperin terästämää glögiä?
- Kuka tajuaa kauhukseen kesken pikkujoulujen, että missasi maikkarilta 12-15:30 tullen Salkkarit-maratonin? Entä kuka on unohtanut laittaa Kynttiläkonsertin nauhalle ja yrittää nyt piilossa saada lähetyksen näkyviin jollain laitteella kuolatakseen ihanaa Waltteri Torikkaa?
- Paikalle hinattu radio jumahtaa kanavalle, joka soittaa vain Vesku Loirin kauneimpia joululauluja
- Pöydän alta löytyy mystinen paketti, joka on osoitettu... sotkulle? Porukka yrittää saada sykkyrästä jotain selvää kuten Joulupukki tonttuineen Vekaran piirroksesta, siinä kaikkien rakastamassa piirretyssä
- Otat piparin lautaselta, käännät lopuille selkäsi jutellaksesi kaverisi kanssa, ja kun käännyt ottamaan seuraavaa piparia, koko lautanen on kadonnut! Mutta minne?
- Jollain alkaa tehdä mieli kinkkua, mutta lähinnä kinkkua on jääkaapista löytyneet makkarat, joissa parasta ennen -päiväys oli eilen. Laitetaanko grilli tulille? Mikä grilli? Niinpä!
- Kesken keskustelun katse harhautuu ikkunasta ulos, ja koko illan sankasti sataneen lumen myötä pihamaa on tasainen kuin mikä, kaikki vanhat jäljet painuneet lumen peittoon.. Hetkinen, ovatko nuo kavionjälkiä? Ilman kengänjälkiä vieressä?
Osallistujat:Robert Inkeri Alvis Fiia Britta Emmy Lynn Salma Allu Tuulia Cella (Kasper, oletettavasti)
|
|
|
Post by Jusu on Dec 22, 2018 11:49:22 GMT 2
Kuka on tullut pikkujouluihin kiireisen päivän päätteeksi, syömättä, ja erehtyy kittaamaan Kasperin terästämää glögiä?
Päivä joulunhullaannuttamassa Helsingissä pienen vauvan ja ah-niin-rakkaan yhä-aviomiehen kanssa. Kuinka rentouttavaa! Sukulaisten kahvipöytä, hössötystä, stressaavia ostoksia, äkäisiä stockamummoja, ihana vauva, kitisevä vauva, kuumissaan oleva vauva, kylmänkostea tuuli ulkosalla ja lämpimänkostea hiki sisätiloissa, huokaileva mies, parkkihalleja, jonoja, joululaulujen ja puheensorinan kakofonia. Joulumieltä. Joulumieltä. Muista: sinulla on joulumieltä. Kestät kaiken.
Lisäksi unohdat kaiken.
Kuten ne Seppeleen pikkujoulut, joihin olet joskus hajamielisesti päättänyt mennä. Onhan sentään kymmenes Seppele-joulusi, vähän niin kuin juhlavuosi, ja tallikaverisi eivät välttämättä edes muista olemassaoloasi, koska olet kuluneet vuodet ollut upoksissa kaikenlaiseen: häähumuun, raskaussumuun, vauvakuplaan, aviokriisiin.
Pikkujoulut muistuvat mieleen kotimatkalla, kun whatsapp-ryhmässä herätään kyselemään, milloin porukkaa on tulossa paikalle.
Ja päätät mennä. Pyydät miestäsi jättämään sinut kotimatkalla Seppeleeseen ja varmistelet, pärjääkö tämä illan vauvan kanssa. Mies on kiltti ja kuuliainen ja reipas, koska on vihdoin havahtunut siihen tosiasiaan, että parisuhde ja liitto on repeillyt hoitamattomana ja on enää ohuiden säikeiden varassa.
Menet nälkäisenä, väsyneenä ja kurkku karheana tallinylisille ja kauhaiset itsellesi ison mukillisen glögiä, ennen kuin sanot kenellekään mitään moita kummempaa. Lämmin juoma pehmittää kurkun, ja ehkä hyvä seura ja kotoisa ympäristö tekee saman elämänjyräämälle mielialalle.
Alkaa tuntua siltä, kuin tässä oltaisiin harpottu historiaan: muutaman vuoden taakse sellaiseen aikaan, kun kaikki vielä olivat nuorempia, huolettomampia ja nauravaisempia. Jostakin sellaisesta te puhutte, ajasta ja iästä ja vuosista, ja sinä tulet päivitelleeksi ääneen: "Ajatella, että on jo seuraava sebesukupolvikin kasvamassa! Kohtahan se taas vahvistuu yhdellä."
Sitä seuraa hieman hassu tapahtumaketju.
Et ymmärrä miksi, mutta ympärilläsi olevat henkilöt, ne, jotka ovat olleet paikalla jo järjestelemässä asioita tai joille on saapuessa kerrottu glögeistä enemmän kuin sinulle, henkäisevät terävästi syvään.
Sitten suurisilmäinen Britta nykäisee käsistäsi mukin, jonka sisältö ei enää aivan höyryä, mutta on joka tapauksessa huonetta lämpimämpää. Sievänenäinen Inkeri tuuppaa klyyvarinsa mukisi ylle ja nuuhkaisee.
"Tää ON sitä Kassun glögiä!" pikkiriikki julistaa tuomionsa ja luo sinuun tuikean katseen. "Etkö sä taukki tajunnut, että sitä on terästetty!"
No ethän sinä ole sitä tajunnut, etkä tajua sitäkään, miksi siitä tehdään niin iso juttu, koska järjenjuoksusi on jo hieman tahmeaa.
"Niin? Enhän mä ole autolla", sanot epävarmana ja räpsyttelet häkeltyneenä silmiäsi. "Kaikella ystävällisyydellä", Inkeri sanoo, eikä kuulosta erityisen ystävälliseltä, "seppeleensukuisena teidän vauvasta tulee varmasti muutenkin jo tarpeeksi erikoinen. Ei siinä mitään terästyksiä tarvita."
Koska olet jo ehtinyt juoda pari mukillista ja vähän päälle, ja koska kauhistut hieman yhtäkkisistä raskaushuhuista, et välttämättä osaa kiertää tilannetta hienovaraisesti ja ystävättäresi tarkoin varjeltua salaisuutta vaalien.
Ehei!
Sinä sanot kuuluvasti:
"Mitä! Mutta eihän me Danielin kanssa - Pirre sen vauvan saa."
UPS.
On jo auttamatta liian myöhäistä nielaista niitä sanoja takaisinkaan, ja niin tieto on nyt kaikkien ulottuvilla.
Hienosti toimittu, Lynn Susineva (os. Melin).
|
|
|
Post by Robert on Dec 23, 2018 0:56:57 GMT 2
"Eughh!" Tuulia irvisti. "Mitä tässä oikein on?"
"Toi tölkkiglögi oli ainakin ihan okei, kokeile sitä", Emmy vastasi avuliaasti ja kauhoi omaan pahvimukiinsa lisää ei Marlin klassista glögiä, vaan höyryävää glögiltä näyttävää juomaa kattilasta. Allu katsoi vierestä uteliaana kattilassa porisevaa ja lempeästi kuplivaa seosta.
"Mä vähän piristin sitä. Täällä on niin masentunut meininki", Kasper tiesi kertoa vailla huumoria, ilmekään värähtämättä. Sitten se otti ison hörpyn omasta mukistaan, sisältö arvaamatta kattilasta, ja poistui sivummalle. Mä tuijotin sen perään pyöristyneenä--täällähän oli alaikäisiä! Ehkä? Joku saattoi olla? Ja jos Tuulia ja Miku nopeine liikkeineen pitivät vielä samaa tahtia yllä, nehän odottivat varmasti jo lasta! Eikö odottavan äidin ole vaarallista juoda alkoholia! Ja Tuulia oli vielä Kasperin serkku! Tai joku sukulainen!
"Sä näytät siltä, että käyt jotain dramaattisia tuntemuksia läpi", sanoi Cella yhtäkkiä mun vierestä. En tiedä milloin tai miten se oli siihen tupsahtanut, mutta siinä se nyt oli, lettipäinen ja tonttulakkinen Alviina takanaan.
"Tuulia on raskaana ja sukua Kasperille", älähdin säikähdyksestä. Cellan silmät pyöristyivät ja Alviinan kasvoille ilmestyi mairea hymy. Tuijotin kaksikkoa avuttomana ja join kuumaa, terästettyä glögiä koko mukini tyhjäksi, ihan vain, ettei tarvinnut täyttää hiljaisuutta uusilla, paikkaansapitämättömillä möläytyksillä. Cella pudisteli päätään ja siemaisi sivistyneesti omaa juomaansa.
"Toi tonttulakki ei tee sua yhtään lähestyttävämmäksi", kerroin mansikkablondille avuliaana, mutta se vain pyöräytti silmiään ja nosti glögimukin huulilleen, karaten sitten pikkujoulujen pyörteeseen kuin uutta saalista etsimään. Jossain syvä miesääni lauloi jouluyöstä juhlayöstä. Mä kohotin mukin huulille, hamuillen poissaolevasti pahvista seuraa. Se hapertui sitä enemmän mun huulien välissä mitä kauemmin sitä jäystin.
Tuntui, että Alviina oli jo pidemmän aikaa elänyt ilman megajuoruja. Se vaikutti vähän nälkiintyneeltä. Siitä tuli vähän mieleen kapinen kettu: normaalisti niin ovela ja viekas, liikkeistään liukas, nyt heikko ja hukassa, vailla ihmisten apua. Mun reaktiokin siihen oli vähän sama kuin kapiseen kettuun: katsoin sitä pää kallellaan, säälien, mutta tiesin, etten voi auttaa sitä, ettei siihen kannata koskea.
"Hei", Inkeri pärähti jostain maille ja halmeille. Se vaikutti hengästyneeltä.
"Hei", sanoin takaisin.
"Ei, urpo, vaan hei, arvatkaa mitä", se vastasi topakasta ja sen katse vilisi mun ja Cellan välillä. "Pirre on raskaana! Me luultiin, että Lynn.. Se on tuolla ihan päissään--kauheeta jos raskaus ja äitiys tekee tollasta viinapäälle--ja sano, että seuraava sebesukupolvi kasvaa kohta yhdellä ja sitten, että NE ei oo raskaana vaan Pirre!"
Sitten se veti henkeä ja pidätteli sitä odottaessaan meiltä reaktiosta.
"Kaikki on raskaana", totesin lakonisesti, "Tuulia, Pirre. Kuka muu?"
"Ei Tuulia nyt ole oikeasti raskaana, toi on jotain sun omaa mielikuvitusta", Cella sanoi.
"Mutta Pirre on", Inkeri sanoi tiukasti.
"Pyh", Cella tyrskähti. "Pirrekö raskaana? Niillähän meni poikki sen sen kihlatun kanssa. Kelle se muka nyt ois raskaana, Artsille vai.. Nekö perustamassa perhettä?" Se naurahti päätään pudistellen, ja sitten jäätyi niille sijoilleen, kunnes sen pää kääntyi takaisin kohti Inkeriä niin nopeasti, että en olisi kamalasti ihmetellyt jotain niskan retkahdusvammaa. "Pirre ja Artsi on raskaana."
Blondi henkäisi kuin oivalluksen saaneena, ja niine hyvineen lipui kohti Fiiaa ja Salmaa, kiertäen välttääkseen riskialttiin törmäyskurssin Alviinan kanssa. Me Inkerin kanssa katsottiin sen matkantekoa ja päämäärään saapumista, sitten Fiian välinpitämätöntä ilmettä ja Salman lautasen kokoisia silmiä. Sitten Inkeri nykäisi mua käsivarresta, "Mulla on sulle asiaa."
Taskublondi johdatti mut heinäpaalien taakse, niin hämärään nurkkaan, että mä hädin tuskin näin sen kasvonpiirteitä enää. Se oli lähellä, niin lähellä, ja tilanne oli kammottavan erilainen siihen keskiviikkoaamuun, kun olin silitellyt vaaleita sortuvia, jalat sotkeutuneena lakanoihin ja sen jalkoihin. Kun olin hymyillyt, unenkähentämällä äänellä kysynyt, muistiko Inkeri kun oltiin oltu nuoria ja se oli ollut ihastunut muhun. Tiesitkö sä, Inkeri oli vaatinut saada tietää, nousten kyynärpäänsä varaan. Mä olin vain virnistänyt, silmät ummessa, ja se oli läimäyttänyt mua tyynyllä.
Nyt, kun se seisoi vain kymmenien senttien päässä musta, mun kädet hikosivat ja polvia heikotti. Katselin paaleissa Inkerin takana tanssivia valoja ja varjoja, ja odotin sydän sykkyrällä milloin joku varjoista muuttuisi todelliseksi hahmoksi, seppeleläiseksi, tuntemaksemme ihmiseksi, ystäväksemme. Britaksi. Alluksi. Alviinaksi! En osannut päättää, mikä skenaarioista olisi kamalin: Inkerin paras ystävä ja mun entinen tyttöystävä, jonka kanssa me ei varsinaisesti ikinä erottu kuin olosuhteiden pakosta, vai vahingossa löysähuulinen kämppikseni Aleksanteri, vaiko peräti tallin juorukello, Alviina.
Toisaalta, eihän tässä ollut mitään pahaa! Miksei ystävät saisi vaihtaa sanoja? Heinäpaalien suojassa? Piilossa muilta? Nielaisin, ja mun kurkussa tuntui tukalalta. Inkerin hämärässä tuikkivat silmät tuijottivat mun aataminomenaa, ja hieraisin mun käsiä yhteen. Eugh, clammy hands. Alkoholi virtasi mun suonissa, mutta terästetty glögi ei ollut Coronaa. Inkeri ei sanonut mitään, ja mä mietin, kuinka se kaikki, me, oltiin väärin, väärin, väärin. Yhtäkkiä se kaikki, mikä oli vielä tiistaina, keskiviikkona tuntunut niin luonnolliselta, normaalilta, just siltä mitä halusin, oli nyt väärin, väärää.
"Mistä sä halusit puhua?" sain kähistyä.
Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen, syvä miesääni lauloi jostain taustalta.
"Mitä me ollaan?" Inkeri kysyi. "Mitä tää on?"
Katsoin sitä ja sen silmistä heijastavia valoja.
"Mikä?" ähkäisin.
"Me! Tää", Inkeri viittoi meidän väliä.
"Em--En minä tiedä."
Kädet hikosi entistä enemmän. Inkeri huokaisi, katseli jonnekin heinäpaalin korsiin, ja mä panikoin.
"Eikö me voida olla vain me?"
Heinäpaaleissa kahisi ja pian näkyviin vaappui Emmy. Sen katse kävi laskelmoivasti ensin Inkerissä, minussa, mun tiukasta yhteen puristetuissa käsissä, meidän välisessä etäisyydessä, ja sitten taas Inkerissä ja mussa. Sitten se selvitti vähän kurkkuaan ja sanoi: "Ei oo vissiin mitään vilttejä tai loimia täällä?"
Katsoin sitä hetken. "Umm.. Ei?"
"Lynnillä on vähän kylmä jostain syystä", se irvisti.
"No varmasti kun tollee juopottelee", Inkeri puhisi ja paineli Emmyn ohi kohti yleistä oleskelutilaa, josta kuului raikas puheensorina. Me jäätiin Emmyn kanssa piiloon, se seurasi Inkeriä katseellaan, kunnes kääntyi jälleen katsomaan mua ennen kuin palasi muiden joukkoon taskublondin vanavedessä. Minä jäin, yksin kököttämään heinäpaalien nurkalle. Katselin Lynnin ympärillä hyysäävää talliporukkaa. Britta yritti tunkea sen suuhun joulutorttua ja Cellalla oli niitä kaksi käsissään jo valmiina. Inkeri hörppi vettä lasista, joka oli selkeästi tarkoitettu the Juopolle, ja Aleksanteri katsoi sitä kiinnostuneena, sillä Inkeri ei ikinä juonut vettä jos kyseessä oli alkoholitarjoilu. Siinä kaikessa hässäkässä Emmy kaivoi jostain piilopullon, josta naukkasi reippaan shotin.
Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen, radiosta kaikui.
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 24, 2018 0:54:17 GMT 2
Kun Miku oli ilmoittanut viettävänsä lauantai-illan omien jätkäkavereidensa kanssa, olin lähtenyt Emmyn suostuttelemana Seppeleen pikkujouluihin. Kuulemma pidettäisiin oikeasti hauskaa, kun Seppeleen syksy oli ollut tunnettavasti vähän nokisen masentava juoruineen ja syytöksineen. Ja Kassu oli kuulemma jonkinlaisessa vastuussa kemujen järjestämisestä, niin ei sitä voinut olla menemättäkään. En ollut viimeiseen kolmeen kuukauteen oikein käynyt Seppeleessä, kun en voinut ittekseni edes hoitaa hevosta. Mutta nyt oli tarkoitus muutenkin palailla tallin elämään, ja pikkujouluissa ainakin näkisi paljon tuttuja.
Heinävintti oli nostalginen paikka, siellä oli monesti tanssittu ja juhlittu. Siksi mulla oli heti tosi kotoisa olo siellä ja mukanani tuomat piparit tuoksuivat jouluisasti. Lämpiminkään villapaita vaan ei vienyt pois tosiasiaa, että ilma oli vähän viileää siellä. Niinpä hakeuduin glögikattilan lähelle ja kauhoin itsellekin mukillisen. Emmy oli jo hörppinyt omansa melkein tyhjäksi sillä aikaa, kun mie annoin glögin vähän jäähtyä.
Vaan voi vietävä miltä se maistui! "Mitä tässä on?" kysyin saatuani kuvottavan huikan alas. Selvisi, että Kassu on terästänyt sitä, vai että tämmönen pikkujoulumestarin rooli... Joinhan mä viinejä, mutta tämä oli hyvin kaukana hehkuviinistä. Niinpä kipitin oleskelutilan puolelle lämmittämään ihan oikeaa Marlin glögiä, ja Emmy huoli ilomielin mun mukillisen Kassun glögiä. Se ilmeisesti oli päättänyt juhlia urakalla.
Musta kuitenkin tuntui, että kun palasin heinävintin puolelle, niin ainakin Robert ja Alviina tuntuivat tuijottavan mua tuon tuosta. Jos satuin vilkaisemaan jompaa kumpaa, melkein aina ne ikään kuin mittaili katseellaan. Olinko näin epäuskottava juhlija, kun join vain holitonta glögiä? Ehkä sitten, mutta en jaksanut välittää.
Emmy jaaritteli pirteänä kuulumisiaan, miten hän oli lähdössä Henrin kanssa jouluksi sukulaisille ja kuinka anoppi oli niin kova hössöttämään. Aikansa höpisteltyään hän kysyi, että miten mulla on syksy mennyt, kun ei olla nähty. "Tässähän se, jumpatessa ja sitä rataa. Kyllä mä jo jaksan tavaroita kantaa, että alotan työt taas tammikuussa. Sain vielä joulukuunkin saikkua, kun pienten lasten kanssa ei vaan pärjää yhellä toimivalla kädellä. Vaikka kyllähän tän liikeradat on vieläki tosi vajavaiset", selitin ja kääntelin kättäni havainnollistavasti. "Sähän ilmottauduit aattoratsastukseen!" Emmy totesi. "Ootko jo ollut satulassa?" "En itseasiassa, kun kotona hevoset on niin raakileita. Ehkä ratsastan aasilla vähän huomenna, mutta vanhan tutun Hestian selkään meinaan aattona kiivetä. Puhuttiin kans Annen kanssa, että alkaisin taas hoitamaan sitä", kerroin. "Ooi, vähän kiva! Sit mennään taas maastoilemaan!"
Jossain vaiheessa jo hieman juhlimisesta nuutuneen näköinen Lynn istui viereemme. "Voi mua.. Menin möläyttämään, että Pirre on raskaana. Varmaan kuulittekin jo. Se varmaan riemastuu kun saa tietää, että mä täällä juon ja juoruan sen asioita.." "Hei, älä sitä murehdi", Emmy sanoi ja kaappasi Lynnin kainaloonsa. "Niinpä, kohtahan sen ihmiset muutenkin näkisi jo ihan omin silmin. Ei se varmasti oisi kuin ajan kysymys", lohdutin, vaikkei mulla ollut aavistustakaan, miten pitkällä raskaus oli. "Niin, nyt ei murehdita, nyt juhlitaan! Joulu on vain kerran vuodessa", Emmy sanoi puoliksi laulellen, ja hänenkin äänestä alkoi juominen kuulua. Oli kiva olla porukan selvin ja huomata, miten muihin alkoi terävämmät juomat vaikuttaa. "No joo.. Mutta hetken voisin istua tässä, sun vieressä on niin lämmin", Lynn tuumi Emmyyn nojautuen. "No nojaile vaikka Tuuliaan sillä aikaa kun mäpä käyn kysäsemässä, oisko täällä jotain vilttejä!" Emmy keksi.
Niin me jäätiin Lynnin kanssa istumaan heinäpaalille. "Alviina sano äsken, että noi oli tuolla ymmärtäny et se oisit sää eikä Pirre", Lynn sanoi yllättäen hetken hiljaisuuden rikkoen. "Kannattaa harkita tarkkaan. Onhan vauva ihana asia mutta.. äh, ei mun pitänyt puhua tästä." "Ei sun ainakaan tarvi murehtia että kertoisin kelleen", sanoin. Ja samalla tajusin miks ne kaks oli kattellu mua niin mittailevasti. Toivottavasti Alvis ei alkais mitään juoruumaan. "No en mä halua sua kuormittaa mun parisuhdeongelmilla", se vaan totesi ja mietti hetken. "Etkai sää oo raskaana?" "Tuskimpa", naurahdin. "Ja noitten hoitolapsien lisäks ei ehkä tarvi just nyt kokoaikavauvaa", sanoin huumorilla. Mua huvitti Lynnin puheliaisuus, koska se oli ollut niin etäinen, mitä nyt muutaman kerran oltiin tässä nähty. Mutta taisin nyt ymmärtää, miksi. Sekä etäisyyden että puheliaisuuden syyn, jälkimmäinen oli eittämättä Kassun glögikattila. Mutta istuin vaan hiljaa ja annoin Lynnin nojailla, se oli varmaan parasta, mitä nyt pystyin tekemään.
Jossain vaiheessa Emmy toi viltinkin, johon Lynn kääriytyi, ja Emmy huikki jostain paikalle ilmestyneestä pullostaan ilmeisen lämmittävää juomaa. Itse kävin lämmittämässä lisää glögiä, sillä glögimuki tekisi kutaa vähintään paleleville sormille. Kohta voisin ehkä yllyttää porukkaa tanssimaankin, rohkaisuryypylle ei varmastikaan olisi enää tarvetta. En ehtinyt kovin pitkälle tanssiajatuksissa, kun Kassu istahti viereeni vapautuneelle paikalle siemailemaan glögiään. En ollut itseasiassa nähnyt serkkua häiden jälkeen. "Lensit sitten seinään", se totesi kuivasti. "Niin, etkä ollut paikalla pelastamassa", vitsailin. "Toisin kuin vaikka silloin mopopoikailtana", naurahdin muutaman vuoden takaiselle keissille. "No jos parkusit yhtään niin kovaa kuin silloin niin onneksi en", Kassu tuumi. "Haha en onneks, ois ollut vähän noloo", sanoin. "Mut mitäs sä oot syksyn tehnyt?" "Töitä töitä", Kassu vastasi. "Monipuolista", naurahdin. Ei meiän keskustelut koskaan juuri tän syvemmälle tasolle päätyneet, mutta hauska oli haastella ja heittää läppää. Toisinaan ikävöin teini-Tuulian ideoita viskata vintiltä heiniä tallikäytävällä lantaa kärräävän Kassun niskaan tai kiikuttaa random lahjoja sen ovelle nimipäivinä, mutta jotenkin se ei sopinut enää arkeen. Eipä Kassua juuri tallilla näkynytkään, kai se mielummin sekoitteli näitä juomia siellä töissänsä. Ainakin porukalla näytti olevan viimein hauskaa, kun olivat saaneet vähän piristystä. Täällä taisi olla nyt joulumieltä.
|
|