30.9.2017 Syysmaasto

[Anne]

Mukaan kymmenen toiveratsukkoa.

10/10
Anne - Windi
Fiia - Oili --
Sussu - Eiko
Inkeri - Peck ?
Anni - Lumi --
Emmy - Aristo
Sara - Chapa
Salma - Bonnie ?
Jutta - Polar --
Lynn - Bette ?
Petra - Minttu --

Kaunein syyskuun aamu ja 11 ratsukkoa lähdössä maastoilemaan. Joukkiomme oli hyvin uusien hevosten painottamaa, joten valitsin ratsukseni Windin, jola muutamalla takapotkulla kyllä pitäisi säätävät lajitoverinsa kurissa.

Tunti täyttyi pitkistä ravipätkistä, pienistä laukkapyrähdyksistä ja rennoissta kävelyhetkistä pellonreunoilla. Perinteisen lauantaiaamun tapaan vain muutama auto ja koiranulkoiluttja tuli vastaan.

Windi kulki melko pörheänä ja ratsastin sitä hyvin matalaan western-muotoon, jossa se oli tyytyväisimmillään. Onnistunut maasto, tästä alkaisi ratsastajille hyvä viikonloppu =)

Sara ja Chapa. Chapa esittää lölleröä raviaan. Itse asiassa tämä on Charlielta ihan kivaa ravia verrattuna perusmeininkiin. =D

[Jutta]

Pientä eestinponia oli aluksi yhtä vaikea ratsastaa kuin yksipyöräistä, kun pienetkin harhaliikkeet saivat sen vermoilemaan ihan miten sattui,
mutta onneksi pienellä tottumisella Polarista kuoriutui ihan huippu maastomopo joka jaksoi reipastella vauhdikkaasti läpi koko maaston. Kiitos tunnista!

[Sara]

Kiitos Anne spessusta, niin ihana!!

Mä harjasin innoissani C Brown-nimeä kantavaa ruotsinpuoliveristä, jota tutummin Charlieksi kutsuttiin. 166 senttimetriä korkealla ruunalla oli pari valkoista läikkää rungossaan ja läsi päässä, muuten se oli tummanruunikko. Hevonen oli melkoisen upea ilmestys seisoessaan ryhdikkäänä melkein käytävän päässä olevassa karsinassaan ja katsellessaan ikkunasta ulos kaukaisuuteen. Sen suurista sieraimista hohkasi ihanaa sormia lämmittävää hengitystä sen halutessa välillä haistella milloin mitäkin harjaa, mikä mulla sillä hetkellä sattui olemaan kädessään. Tumma ruuna oli varsin mukavan oloinen kaveri, ehkä sekin odottaisi innoissaan tulevaa maastolenkkiä!

Meidän lähtiessä kymmenen muun ratsukon kanssa Annen ja Windin vetämään syysmaastoon tallipihalla leijaili upea sumu ja aurinko kurkki vähän pilvien raosta, olisiko parempaa säätä voinut sattua? Charlie pärski tyytyväisenä mun ohjatessa sen Emmyn ja Ariston perään. Se tallusteli rennosti eteenpäin teiden- ja pellonreunoja pitkin välittämättä muutaman muun hevosen säpsyilyistä. Vastaan tulleet autot ja koiratkaan eivät aiheuttaneet ruunassa minkäänlaista reaktiota, se saattoi vähän höristää korviaan mutta jatkoi matkaansa ongelmitta. Muutamia joutseniakin me nähtiin, ne olivat pian aloittamassa muuttomatkaansa kauas etelän lämpöön.

Metsään saavuttaessa sumu alkoi hälvetä ja oli aika siirtyä aavistuksen nopeampaan askellajiin. Pitkän ravipätkän aikana ehti ihailla syksyn kaunista väriloistoa, maahan tippuneita suuria vaahteranlehtiä ja vielä puissa olevien lehtien pinnalle tiivistynyttä vesipisaroiden muodossa esiintyvää kosteutta. Charlie ravasi rennosti metsäpolkua pitkin hevos- ja ponijonon keskijoukossa. Sen hevosen selässä ei kyllä tarvinnut huolehtia mistään, se tuntui olevan oikea hyvän mielen hevonen. Mä hengitin oikein syvään ja annoin keuhkojeni täyttyä ihanalla syksyn tuoksuisella ilmalla, johon oli sekoittunut ripaus hevosta. Se oli ainakin mun mielestä tällä hetkellä maailman paras tuoksu.

Lyhyillä laukkapätkillä Charlieenkin tuli hieman enemmän innokkuutta, sen askeleeseen tuli tietynlaista terävyyttä. Sen joustavassa laukassa oli erittäin mukava istua ja antaa vauhdin tuoman tuulen piiskata kasvoja. Sen harja ja häntä hulmusivat kivasti reippaassa laukassa.

Tallipihaan palasi joukko hyväntuulisia ratsastajia ratsuineen. Mun naama loisti kuin Naantalin aurinko mun laskeutuessa hevosen selästä, enkä mä voinut olla hymyilemättä. Mä olin nauttinut täysin siemauksin maastoretken jokaisesta hetkestä, mä tykkäsin syksystä niin paljon ja juuri tällaista irtiottoa melko kiireisestä arjesta mä olin kaivannutkin. Niin mukava tapa aloittaa viikonloppu! Ja kyllä mä Charliestakin tykkäsin erittäin paljon, se oli oikein mukava ruuna ja mielelläni sillä menisin uudestaankin.

[Sussu]

Syysmaasto Eikon kanssa oli ihana kokemus! Vaikka viime yönä en pahemmin ollut nukkunut kun oli kavereiden kanssa oltu juhlimassa yhden tuttuni synttäreitä, niin aamulla tallille saapuessa fiilis oli hyvä. Pörröinen Eiko lähti tarhalta mielissään mukaani ja karsinassa tupsujalka olikin varsinainen sählä. Vaikka kirjava tamma sähelsi ympäriinsä, oli se samaan aikaan todella hellyyttävä ja Eikoa hoitaessani pääsin mukavasti tutustumaan uusiin siirtotalleihin tarkemmin. 

Kun Eikolle oli löytynyt oikeat varusteet ja itselläni oli kypärä päässä, talutin tamman vihdoin pihalle, jonne oli jo alkanut maastoon lähtijöitä ilmestymään. Nousin ratsaille, säädin hieman jalustinhihnojen pituutta ja kiristin vielä satulavyötä reijillä. Kun kaikki olivat valmiina, lähti hevosletka kävelemään rauhaksiin viileässä syysaamussa kohti maastoja. 

Eiko käveli puolipitkällä ohjalla todella rennon rauhallisesti, mutta kootessani ohjia ravipätkää varten, tuli tammalle yhtäkkiä kiire ja olisi pitänyt päästä menemään kovaa. Tupsujalka malttoi kuitenkin kuunnella jarruja, mutta käveli innoissaan tikittäen. Pidin ravissakin ohjastuntumaa mahdollisimman kevyenä, jolloin Eiko tuntui olevan rauhallisimmillaan. 

Ravailu kirjavan tamman kanssa oli alkukiihdyttelyiden jälkeen todella leppoisaa ja fiilis oli ihanan rauhallinen. Hetkeksi tuli sellainen olo, ettei syksy ja syksyn viileys olekkaan niin paha juttu. Päästiin me pieniä pätkiä laukkailemaankin ja Eiko tuntui tykkäävän. Se viiletti menemään tukka putkella, mutta jarrutti kiltisti kun tein pidätteitä. 

Parasta maastolenkissä olivat varmaan leppoisat käyntipätkät, vaikka oli kovaakin kiva mennä. Kävellessämme rennosti pellon reunaa, keskityin kierittelemään Eikon harjatupsua sormeni ympärille. Samalla Eiko yritti napsia reitillemme osuvista puun oksista eväitä mukaansa, mutta aina pienellä pohkeiden puristuksella tamma malttoi jatkaa matkaansa. Edessä olisi vielä pari ravipätkää, joiden jälkeen tämä maastolenkki jo päättyisi. 

Kun hevosjono käveli Seppeleen pihaan, fiilis oli jopa vähän haikea. Maastolenkki oli todellakin tullut tarpeeseen ja onneksi ilma oli pysynyt kivana. Lenkillä oli ollut mukana paljon muitakin uusia tuntihevosia Eikon lisäksi ja kaikki vaikuttivat todella mielenkiintoisilta tapauksilta. Kaikkia uusia heppoja olisi kiva päästä kokeilemaan, mutta kaikki aikanaan. Laskeuduin lopulta alas Eikon selästä, nostin jalustimet siististi ylös ja löysäsin satulavyötä. Eiko yritti hinkata turpaansa takkiini, enkä voinut muuta kuin naurahtaa. Työnsin lopulta tamman päätä hieman etäämmälle ja talutin tupsujalan sen karsinaan siirtotallissa.

[Emmy]

Syyspäivä oli sumuinen, mutta aurinko pilkotteli lupaavasti pilvien takaa. Ilma oli kostea ja tuoksui ihanasti syksylle. Puut alkoivat jo lokakuun lähestyessä olla osittain kaljuja, mutta ruskan kirjoa oli silti runsaasti. Täydellinen sää maastoilulle.

Aristo oli virkeä ja reipas, laittaessani sitä kuntoon, se ei meinannut malttaa seistä paikallaa ja pihalla en meinannut päästä väkkäränä pyöirvän hevosen selkään. Selkään päästyäni ruuna hieman rauhottui ja jäi pää korkealla tarkkailemaan lajitovereitaan. Pian olimmekin valmiita lähtöön ja suuntasin Ariston nokan Annin ja Lumin perässä metsätielle. Hiekka rapisi verkkaisesti hevosten askelten alla ja lauantaiaamu oli hiljainen. Syksyisen metsän tuoksu oli ihana ja rennosti liikkuva hevonen teki hetkestä korvaamattoman.

Aristo liikkui eteenpäin pirteästi ja otti vähän jopa liikaa vauhtia ensimmäisellä ravipätkällä. Jouduin hieman toppuuttelemaan ruunaa, ettemme saisi potkua naamaan häntäänsä huiskivalta Lumi-ponilta. Reippaasti ravaileva Aristo korskui ja minulla oli tosiaan välillä vaikeuksia pidätellä sitä. Nautin silti jokaisesta hetkestä ja viileästä syystuulesta kasvoillani.

Retken puolessa välissä aurinkokin tuli kokonaan esiin pilven takaa ja saimme nauttia sen vielä hetoisesti lämmittävistä säteistä. Kun saavuimme laukkasuoralle, Aristo ei meinannut pysyä karvoissaan ja olisi varmasti pinkonut jopa Windistä ohi jos olisi saanut. Pidin sen kuitenkin ruodussa ja tarkasti Lumin takana, ettemme aiheuttaisi vaaratilanteita. Laukan jälkeen Aristo ei olisi millään halunnut pysähtyä ja kun muut siirtyivät käyntiin, Aristo jatkoi pientä raviaan ja monesta yrityksestä huolimatta ei halunnut pudottaa ravia käyntiin.
"Jollain on vähän virtaa!" Naurahti Sara Charlien selästä takaani.
"No toisaan!" Vastasin yhtäkaikki huvittuneena.

Lopulta Aristo rauhoittui ja loppureissu meni ihan mukavasti, vaikka virtaa Aristolla riitti tallin pihaan asti.