7.9.2017 Koulutunti heB-heA uusilla tuttavuuksilla

[Fiia]

Oletko kesäloman jälkeen ruosteessa ja kaipaat lisätreeniä? Haluatko päästää testaamaan hevosta, jolla ei koskaan tule ratsastettua vakiotunneilla syystä tai toisesta? Siinä tapauksessa tervetuloa Fiian pitämälle irtotunnille torstaina 7. syyskuuta klo 19. Mennään kentällä mahdollisista syyssateista huolimatta!

Tunti on tasoltaan heB-heA ja tunnille mahtuu 6-7 sebeläistä. Valitse hevonen vapaasti, mutta ota ratsu, jolla et ole koskaan aiemmin ratsastanut. Fiiasta olisi erityisen kiva nähdä uudet tuttavuudet Lumi sekä Oili, sekä äitiyslomalaisia tuuraavat Raimo ja Bette tällä tunnilla.

Cella - Bette
Lynn - Raimo
Inkeri - Lumi
Sussu - Kössi
Anni - Pancho
Elli - Eiko

Seppeleeseen oli tullut syksyn aikana useampi uusi hevonen: osa jäädäkseen, osa äitiysloman sijaisiksi. Torstain irtotunnin pidinkin teemalla uudet tuttavuudet ja pyysin ratsastajia valitsemaan hevoset, joilla he eivät olleet koskaan aiemmin ratsastaneet. Sussu otti Kössin, mutta muuten kävi niin kuin olin arvellutkin: hommiin pääsivät kaikki uutuudet Raimosta Eikoon.

Oli hieman haasteellista antaa vinkkejä sellaisten hevosten ratsastamiseen, joita ei ollut aiemmin liikkeessä nähnytkään. Sen takia tunti olikin heB-heA -tasoinen, vaikka varsinaiset tehtävät olivat helppoja. Kokeneet ratsastajat osasivat työstää itselleen vieraita hevosia hyvin ja saivatkin tehdä pitkälti itsenäiset alkuverryttelyt sen mukaan, mitä kukakin ratsu tuntui tarvitsevan.

Tunnilla teimme paljon väistöjä käynnissä ja ravissa sekä keskityimme siirtymisiin. Halusin nähdä jokaisen hevosen koulutustasosta riippumatta työskentelevän tahdikkaasti oikeinpäin. Kokeneempien kouluhevosten Raimon, Kössin ja Panchon kanssa haimme vähän enemmän liikettä irti, kun taas poniporukka Eikon, Beten ja Lumin kanssa etsimme ensisijaisesti rentoa vastaanottavaista fiilistä.

Laukassa työskenneltiin ympyröillä ja kahdeksikolla. Laukanvaihdot sai tehdä käynnin kautta tai suoraan askeleessa. Loppuun ratsastettiin vielä neliöillä, niin että jokainen joutui keskittymään kulman huolelliseen ratsastamiseen ja hevosen suoristamiseen sen jälkeen. Loppukäynnit porukka sai käydä maastossa Kössin johdolla – tulisipahan maastokäytöskin testattua samalla.

Cella – Bette
Bette vaikutti sympaattiselta pikkutammalta, josta Cella sai yllättävänkin skarppia askellusta irti. Tamma ei mennyt mukaan muiden hötkyilyyn, vaan keskittyi rehellisesti omaan juttuunsa. Ravi sillä ei ollut kovin ihmeellinen, mutta laukka pyöri ympyröillä varsin mukavasti. Taivuttelua ja notkeutta Bette kyllä tarvitsisi lisää.

Lynn – Raimo
Raimo oli sellainen hevonen, jonka selkään olisin halunnut kiivetä saman tien. Ruuna vaikutti kovin tavalliselta, hitusen tahmealta tädinkuljettimelta alkuverryttelyissä, muta väistötehtävien aikana se alkoi väläytellä mieletöntä ravia ja kokoamiskykyä. Neliötehtävässä Raimo suorastaan leijaili kulmien läpi, ja Lynn vaikutti sen selässä oikein tyytyväiseltä.

Inkeri – Lumi
Lumi oli selvästi Inkerille sopiva poni kaikessa kiihkeydessään. Inksu ei säikähtänyt tamman herkkää luonnetta ja nopeita reaktioita, vaan löysi sen kanssa nopeasti yhteisen sävelen. Laukkatehtävissä Lumi meinasi vähän lähteä lapasesta ja kulmiin keskittyminen sai sen protestoimaan pukeilla, mutta väistöt olivat lennokkaita ja siirtymiset tarkkoja.

Sussu – Kössi
Kössi oli juntturatuulella eikä olisi halunnut väistää askeltakaan mihinkään suuntaan. Sussu sai hikoilla sen kanssa tosissaan, mutta lopulta ruuna muuttui tuntipullasta kouluratsuksi. Laukkatehtävät olivat vahvan ruunan bravuuri tänään ja erityisesti laukanvaihdot olivat hienoja. Kulmiin se taipui vähän jäykästi, mutta isommalla ympyrällä alkoi pehmenemään mukavasti.

Anni – Pancho
Panchoa katselin silmät sydäminä. Vaikka ruuna oli aika kuikelo ja selvästi tauolta tulossa, oli se aivan taatusti osaava ja hyvin ratsastettu. Pancho ei liikkunut vielä aivan tahdissa, mutta taipui ja suoristui hyvin ja teki pohkeenväistöt höyhenkevyesti pienillä avuilla. Laukkatehtävät sujuivat hyvin, tiukat kulmat olivat sille hiukan vaikeita etenkin ravissa.

Elli – Eiko
Eiko oli hauskan oloinen poni, mutta vielä hieman vihreä. Sitä oli vaikea saada suoristettua, sillä poni olisi mieluiten tikannut menemään pää vinossa ja takaosa ulkona. Tamma yritti ottaa myös muutamat lähdöt, mutta Elli sai sen pideltyä paketissa. Laukassa vauhti meinasi turhaan kiihtyä, mutta ympyröillä Eiko alkoi jo liikkua mukavan tahdikkaasti ja melko rentona.

[Fiia]

Tunti tullut!

[Jusu]

Uuden hevosen taluttaminen kentälle herättää heti innostusta! Lievä flunssakin pääsi unohtumaan.

[Sussu]

Kössi oli oikeasti sellainen hevonen, josta mulla mielikuvana oli vain luimussa olevat korvat, viuhuva takajalka ja tahmea ratsastettavuus. Ruuna kuitenkin yllätti mut totaalisesti ja alun juntturoinnin jälkeen se oli oikeasti ihan kiva ratsu. Kunhan Kössin vain sai liikkeelle ja työfiilikselle, se meni tosi kivasti ja ruunan liikkeissä oli helppoa istua. Tunti kokonaisuudessaan oli todella kiva ja tehtävät olivat monipuolisia. Eiköhän Kössiä joskus voisi uudelleenkin tunnille toivoa!

[Cella]

Kun uuden koulutunnin ilmoittautumislappu oli lätkäisty seinälle, mä olin ollut kärppänä paikalla kirjoittamassa nimeäni seitsemänvuotiaan käsialallani ensimmäiselle viivalle. Tai siis. Mä olin istunut Allun päällä taukohuoneessa kun Fiia oli huiskinut sisään juuritulostetun lapun kanssa, ja olin suunnilleen taklannut tyttöparan että sain kirjoittaa nimeni ennen kuin se edes lätkäistiin virallisesti siihen seinään. Seppeleen tunnit tuppasivat menemään niin nopeasti täyteen, että jos halusi viettää laatuaikaa Annen, Fiian, Danin tai Pirren kanssa (tai Kristerin, mutta siinä mä olin kyllä vahvoilla), piti välillä pelata vippaskonstein.

Tosin, mä olin joutunut jättämään ehkä yhden käden sormilla lasketun määrän tunteja väliin koko Sebeaikanani. Että ehkä se tunne tuli siitä että mä vaan halusin aina olla ensimmäinen.

No, anyway. Se, että mä olin päässyt hihkumaan nimeäni ilmoille ensimmäisenä, oli myös hyvä syy siihen että mä olin saanut harvinaislaatuisen tilaisuuden ratsastella tuuraajana toimivalla Bette-ponilla. Tamman pää nyökytti hellyyttävän ponimaisesti askelten tahtiin ja sen kompakti runko taipuili vähän kankeasti mutta sitäkin työskentelynhaluisempana mun pohkeiden välissä. Askel oli reipas ja lyhyt, ja oli jotenkin hyvä fiilis aloittaa tuntia.

Fiia zoomaili mietteliäänä ja pääosin hiljaisena meidän menoa alkuverryttelyissä. Vaati oikeasti ihan toisenlaista taitoa kuin vain ymmärrystä kouluratsastuksesta, että osasi havainnoida erilaisten ratsastajien ja uusien hevosten ominaisuuksia, ja vielä sitä, kuinka ne pelasivat yhteen. Fiialla sellaista taitoa oli. Mulla ei ollut.

"Ota Cella sitä vaan jo laukkaan, saadaan kaikki askellajit läpi!" Fiia huikkaili meidän alkaessa siirtyä tehtävissä eteenpäin. "Ja ryhdistä vähän hartiaa ja kättä, se ravi ei ole kauhean helppoa istuttavaa varmastikaan mutta omasta tasapainosta lähtee poninkin tasapaino!"

Mä pyöräytin ja pudotin hartiat alas taakse, ja valmistelin puolipidätteellä pikku-Beten laukannostoon. Ja sehän lähti, mulle erittäin positiivisena yllätyksenä, oikein kunnon laukkana. Tamma ei taipunut vasempaan kierrokseen kaarrellessa erityisen hyvin, mutta se piti nätisti rytminsä ja myötäsi niskastaan. Rapsutin nopeasti sen sileää säkää satulan edestä, ja suoristin sen uralle pientä laukan lisäämistä varten.

Musta tuntui, että me oltiin saavutettu Fiian asettamat tavoitteet siinä, että poniratsukkona me päästiin rentoon ja sujuvaan työskentelyyn. Mä toivoin, että Fiiasta tuntui samalta.

Kiitos tunnista!

[Inkeri]

Mä olin tiennyt pitäväni Lumista jo ensi kerran nähtyäni sen kipittämässä tunnilla tuhatta ja sataa, ja hyppäämässä sivuloikalla uran sisäpuolelle joka kerta maneesin vasemman takakulman kohdalla. Poni toi mulle mieleen Tirpan juuri Seppeleeseen saapuneena ja ratsastuskoulu-uransa alussa, kun se paineli menemään kuin sähikäinen ja mikä tahansa keskittymistä vaativa tehtävä sen kanssa oli saanut mut hermoromahduksen partaalle. Kolmessa vuodessa welsh-tamma oli rauhoittunut ja kasvanut paljon, mutta Lumin kanssa mua kiinnosti nähdä, toimisiko siihen samat kikka kolmoset, jotka olivat saaneet Tirpan kulkemaan jo suhteeellisen kivasti.

Lumi pörhisteli korvat hörössä ja paikoillaan steppaillen jo mun yrittäessä nousta selkään. Kiitin onneani siitä, että oli vasta syyskuu, eikä mikään kirpakka pakkaskeli, jolloin hevoset olivat yleensä kaikista virkeimmillään. Pohkeitakaan mun ei tarvinnut antaa, kun kimo poni jo asteli menemään reippaassa käynnissä kohti uraa. Katsoinkin parin löysin ohjin kävellyn kierroksen jälkeen parhaaksi aloittaa verryttely siirtymisillä ja muilla kuuliaisuusharjoituksilla. Tein Lumin kanssa myös paljon kiemurauria ja ympyröitä, jotta ponin mielenkiinto säilyi tekemisessä ja apujen vastaanottamisessa kulmien kyttäämisen sijaan.

Ja voi että sitä hyvää fiilistä, joka valui mun kropan joka sopukkaan, kun ponista näki, että se alkoi rentoutua. Lumi oli ratsastettavana kaikilta osin mulle niin tutun oloinen, vaikka en kertaakaan ollut sen selässä istunutkaan. Oli kuitenkin virheliike alkaa olettaa, että mikään sen mielenliikkeistä ei tulisi mulle enää yllätyksenä: viimeistään laukkatehtävissä se mulle kerrottiin. Lumi innostui vähän turhan paljon, alkoi painaa kädelle ja kiihdytti tahtiaan siihen malliin, että mulla oli täysi työ pitää ohjat edelleen itselläni.

"Tee, Inkeri, kunnolla pidätteitä, mutta ilman, että jäät vetämään. Nopeita apuja Lumin kanssa!" Fiia ohjeisti mun tehdessä työtä käskettyä.

Nopeat reagoinnit tulivat tarpeeseen myös lopputunnista, kun Lumi alkoi protestoimaan työntekoa pienillä pukeilla - jotka olivat onneksi niinkin pieniä, että ne laittoivat lähinnä nauramaan. Kaikesta huolimatta olin kokonaisuudessaan tuntiin hyvinkin tyytyväinen, sillä saavutimme asetetut tavotteet rennosta työskentelystä, ja Lumikin nousi kertaheitolla yhdeksi mun lempiponeista Seppeleessä.