|
Post by Anne on Nov 23, 2016 16:57:21 GMT 2
Valmennuksesta tulee pohja, jonka mukaan valmennusmaksun voi suorittaa. Ryhmä 1 60-80cm Klo 14-15:30Alviina Herrala - Lemon Drop Clara Hallapuro - Ilo-Huiska Inkeri Johansen - Pickpocket's Trinity Sandra Siipikoski - Aristoteles IV Tuulia Laine - Hestia Mor Wenla Grenholm - Björks Brigitta Ryhmä 2 70-95cm 15:30-17Adalind Larsson - Funky Frank Anni Salo - Lashay Anthon - C Brown Cella Talve - Whirlwinded Dot Emily Daukes - Kurbus Fiia Vierre - Étonnant Kristian Svansen - Lazur SOV Robert Harrington - Mythril Dagger Pipsa Hänninen - Rotterdam Salma Stjärndahl - Loeke Molempien ryhmien kanssa:Alkuun lämmittlelyt 20min Yksittäisiä esteitä 15min Radasta osia 20min Välitauko 10min Rataharjoitusta 25min Loppujäädyttelyt omatoimisesti
|
|
|
Post by Anni on Dec 18, 2016 13:14:55 GMT 2
Laila tuntui hyvältä eilisen kouluvalmennuksen jäljiltä: tamma hakeutui avuille kuin itsestään, selvästi leikkien parempaakin kouluponia. Harmi vaan, että me oltiin estevalmennuksessa.
Valmennuksen painotus tuntui valkenevan Lailalle tänään hieman viiveellä. Tamma pyöristi niskansa kauniille kaarelle vaikka mä ratsastin verryttelyn pääosin kevyessä istunnassa ja eilistä huomattavasti löysemmin rantein. Vasta ensimmäistä estettä lähestyessämme Laila hätkähti hereille ja pomppasi hätäisesti pienen pystyn yli. Muutaman hypyn jälkeen estemoodi oli kytkeytynyt päälle meidän molempien osalta ja Laila alkoi tuntua selkään hyvältä. Tamman hypyt olivat terävöityneet ja se oli silminnähden innostunut estehommista.
Yksittäisten hyppyjen jälkeen oli aika yhdistellä esteet pieniksi tehtäviksi. Laila meinasi ensimmäisellä yrittämällä jopa hieman kuumua: mulla oli pokassa pitelemistä, kun mustankimo pisti kaasun pohjaan ja yritti rynniä esteille omin lupineen. Kun Anne korotti esteet kisakorkeuteen, mä tiesin tehneeni oikean ratkaisun esteluokan kanssa. Vaikka me oltiin Lailan kanssa hypätty isompaakin rataa, en mä ollut aikoihin päässyt tamman kanssa kunnon estetreeneihin. Annen konsultoinnin jälkeen oli luokaksi valikoitunut kasikymppi, joka tuntui hyvältä. Varmalta.
Pidempien välikäyntien jälkeen oli aika lähteä radalle. Laila ei olisi malttanut kävellä omaa vuoroaan odotellessa, vaan viskoi turhautuneena päätään ja koetti pyrähdellä raviin. Kun meidän vuoromme lopulta koetti, mä en turhia aikaillut vaan nostin laukan saadakseni sen kontrolliin ennen ensimmäistä estettä. Hyppy ykköselle jäi silti hieman laakeaksi, mutta esteen jälkeen otin Lailaa vähän reilummin kiinni saadakseni lähestymisen kakkoselle sujuvammaksi. Onnistui, ja kaarre kolmoselle tuli hyvässä rytmissä. Laila ei tuijotellut estettä, vaan ponnisti hyppyyn rohkeasti, korvat hörössä. Sarjalle me tultiin aika reippaasti, mutta se oli itse asiassa aika sujuva: molemmat hypyt olivat teräviä ja pysyin itse tilanteen tasalla. Loppurata sujui melko rutiininomaisesti. Sarja tuotti toiseen suuntaan hieman vaikeuksia a-osan hypyn tulessa melko pohjaan, mutta reipas Laila venyi hienosti b-osan yli ja kaasutteli pörheänä kuvitellun maalilinjan yli.
Loppuverryttelyissä estehevosen rooliin hienosti vaihtanut Laila tuntui hieman raukealta. Muutaman keventelykierroksen jälkeen siirsin tamman käyntiin ja taputtelin sen kaulaa kaksin käsin. "Lailan kanssa sulla on kaikki avaimet käsissäsi. Sen kanssa voi nimittäin onnistua, mutta ihan samalla tavalla epäonnistua", Anne tokaisi loppupalautteessaan. Nyökyttelin huvittuneena, allekirjottaen naisen sanat täysin.
|
|
|
Post by Alviina on Dec 21, 2016 15:24:27 GMT 2
Lemon oli oikeastaan aika suloinen. Siinä oli jotakin samaa kuin mussa itsessäni. Se ei ollut loistavan taitava missään, mutta se yritti silti parhaansa. No, mä en ollut ihan yhtä kiltti ja lutuinen kuin nöyrä lämppäritamma, mutta oikeasti ihan kiva kuitenkin, vaikka sitä ei sebeläiset jostain syystä tuntuneet tajuavan. Ylevästi mä rapsutin Lemonia ja ajattelin, että me oltiin kaksi syrjittyä kilpailijaa ja muodostettiin hyvä tiimi. (Syrjittyä ja syrjittyä: Lemonista kuitenkin piti edes jotkut tallin kävijät, musta ei niinkään.)
Oli aika hauskaa päästä hyppäämään. Mä en hypännyt ihan kamalan usein, mutta tykkäsin siitä kyllä. Hyppääminen oli musta niin paljon helpompaa kuin kouluratsastus. Koulutunneilla sai aina vaan uusia tehtäviä, joita ei koskaan osannut suorittaa täydellisesti, mutta hypätessä voi vaan käskeä hevosen pyydettyyn askellajiin ja mennä kohti oikeaa estettä. Yleensä hevonen hoitikin sitten loput. Tietysti oli niitä itsepäisiä pönttöpäitä, joita ei huvittanut hypätä, ja sellaisia kaistapäitä, jotka menivät aina liian lujaa. Tavallisten kultaisen keskitien hevosten kanssa mä en kuitenkaan ymmärtänyt, mikä hyppäämisessä saattoi olla vaikeaa. Musta mikään ei ollut.
Tietysti mä hyppäsin vaan pikkuesteitä, eikä pikkuluokan estetehtävät olleetkaan vielä mitään supervaikeita. Pirre oli lohduttanut mua tässä yhtenä päivänä, kun olin sanonut, että jännittää vähän estekisaaminen: "Mutta eihän sun oikeasti tarvitse edes osata mitään siellä. Noi miniluokat on yleensä vähän sellaisia, että niissä pitää vaan osata ohjata. Tiet ei ole tiukkoja ja esteet ei ole niin isoja, että askelpituudella tai edes -lajilla olisi oikeasti mitään väliä. Ne on tehty sitä varten, että kuka tahansa hevosta jo itsenäisesti ratsastava pystyy osallistumaan. Sellaiset luokat sopii sulle tosi hyvin." No hei, hirmu kiva. Kiitos rohkaisusta. Tulipa tosi itsevarma fiilis. Onneksi meidän tallin esteopettaja oli aina hienotunteinen ja kannusti oppilaitaan.
Mutta joo. Lemonilla oli siksi kiva hypätä, että se oli aika innokas. Se ei siis kieltänyt, vaikka olisin tehnyt mitä! Joskus se meni kovaa, mutta niin kauan kun mä vaan ehdin ohjata, me kyllä selvittiin radoista aika kivasti. Kerran Lemon pudotti puomin. "Se meni niin kovaa, ettei se ehtinyt nostaa jalkojaan. Kontrollia siihen menoon!" Upsis. Ryhdistäydyin vähän ja ajattelin, että tämä oli kai sellainen "älä jätä hevosta yksin" -juttu. Silitin Lemonin kaulaa anteeksipyynnöksi siitä, että olin vähän niin kuin ajatellut, että se hoitaa hommat itsekseen ja minä voin vain kruisailla kyydissä ja katsella ympärilleni, että missäs se seuraava este onkaan.
Mestaruuksiin valmistautuessani ja itse kisoissa mä tulisin vielä oppimaan ihan hurjasti ratsastamisesta! Siinä kun tyytyväisesti hymyillen ratsastelin loppuraveja mä mietin, että oli kyllä tosi hyödyllistä, että sain kierrellä estekisoja Pirren mukana. Siellä mä aina näin, miten oikeat kilparatsastajat verrytteli hevosiaan ja tutustuivat rataan. Tuumasin, että vaikka meidän kouluradat tulisi varmaan olemaan ihan kamalia, niin ehkä edes esteillä olisi saumat onnistua. Edes kerran. Se olisi aivan hirmu hienoa.
|
|
|
Post by Cella on Dec 21, 2016 18:43:42 GMT 2
”Heeeei Pirre! Mitä me tänään touhutaan valkassa?”
Juuri kentänpuoleisista ovista pipostaan lunta pudistellen astunut Piritta pysähtyi kesken askeleen, ja jäi katsomaan mua häkeltyneesti, kuin mä olisin tässä keveästi kesken Windin harjaamisen päättänyt kysyä siltä jotakin täysin asiatonta. Pirren ilme muuttui sellaiseksi tyhjäksi lakanaksi, jollaiseksi ihmiset muuttuvat kun he luulevat unohtaneensa jotain elintärkeää, mutta palautui sitten leveäksi hymyksi.
”Ah! Sitä sun pitääkin mennä kysymään Annelta! Minä en pidä tämän päivän estevalmennusta”, Pirre myhäili, ja katseli varmaan jo luonnollisesti naamalle liimaantuneella arvioivalla ilmeellä, kuinka mä kyykin käytävällä laittamaan jännesuojia Windin etusiin.
”Mitä? Oho! Anneko pitää meidän estevalkat??” mä puhisin yrittäen saada samaan aikaan suojaa liukumaan kohdalleen vuohisen päälle ja Windin erittäin tappavaksi hokitettua kaviota pysymään maassa. ”Hauskaa!”
Vasta noustessani mä huomasin Pirren hitusen nousseen kulmakarvan ja pienen hiljaisuuden, joka mun kommenttia seurasi. Mä selvitin kiireesti kurkkuani.
”Siis! Ei todellakaan sillä, että sun tunneille tuleminen ei olisi hauskaa! Päinvastoin!! Meinasin vaan sitä, että en edes muista koska oon ollut viimeksi Annen estetunnilla, ja koska oon kaavoihini kangistunut mummeli mua kiehtoo kovasti kaikki vaihtelu! Vaikka sunkin tunneilla sitä vaihtelua saa aina!! Koska sä olet ihan paras opettaja! Ja niin kauniskin!”
Pirren kulmakarva ei vieläkään laskenut. Mä hymyilin kokeilevasti.
”Mennään naimisiin?”
Pirre tuhahti, mutta mä päättelin sen nytkähtävästä suupielestä, että mä olin selvillä vesillä. Tai sitten sillä oli vaan naamakramppi.
”Joo, Annen höykytykseen pääsette tänään. Ja hei suosittelen olemaan aika ripeä, ja menemään maneesiin aika ajoissa verkkaamaan. Kymmenen hengen ryhmän valmennuksesta saa jo vähän taistella elintilasta.” ”Kymmenen hengen?!” Myntin karsinasta pompahtava Robertin pää pöyristeli. Pirre vain nyökkäili toivotellessaan hyvää valmennusta ja painellessaan kohti toimistoa. Mun ja Robertin hevostenlaittoon tuli äkisti aika paljon puhtia.
Kymmenen hevosta samaan aikaan maneesissa oli kieltämättä aika paljon, varsinkin kun valmiiksi asetellut radan esteet vähensivät tilaa, jossa liikkua. Anne oli kuitenkin ilmiselvästi päättänyt olla antamatta jättiryhmän vaikuttaa valmennuksen laatuun: jotenkin se onnistui huomaamaan mun jokaisen vinon tuntuman tai hitaan pohkeen, vaikka se samaan aikaan katsoi toisella silmällään Frankia, toisella Eelaa, ja antoi ohjeita Lasselle ja Rotalle. Ja mä olen ihan täysin tosissani.
Yksittäisten esteiden hyppääminen aloitettiin yksinkertaisesta pystyesteestä, joka Annen selostuksen mukaan tulisi olemaan myöhemmin ratsastettavan radan ensimmäinen este. Mä katselin huvittuneena Windin kapeita korvia, ja mietin, että ne tulivat varmaan olemaan tässä valkassa kaikkein eniten treeniä saava osa koko tammassa: Windi nosti korvansa iloiselle tötterölle aina kun pääsi suoraan katsekontaktiin kivanväristen esteiden kanssa, ja puoli sekuntia myöhemmin joutui littaamaan ne niskaansa vasten varoitukseksi jollekin itsesuojeluvaistottomalle lajitoverilleen, joka oli kehdannut ravata liian läheltä. Mä rapsutin tamman harjamartoa hyväntuulisesti, ja lähdin ohjaamaan sitä hiljalleen kohti pitkää sivua laukannostoa varten. Me oltiin seuraavina hyppyvuorossa.
Mä en ollut edes huomannut, kuinka kova ikävä mulla oli ollut Windillä hyppäämistä. Mä olin ollut Pirren kaikilla mahdollisilla tunneilla, mutta vaihtelun vuoksi harvemmin Windin selässä, ja jos me kaksin treenailtiin me useimmiten maastoiltiin, länkkäiltiin tai pidettiin yllä meidän koulukuntoa. Jos mä olin jo unohtanut, kuinka kivaa Windillä hyppääminen oli, tauko oli ollut selvästi liian pitkä.
Tamman kaviot nielivät hiekkaa meidän aloittaessa ensimmäisen radanpätkän hyppääminen. Asetin sitä oikealle kaarteen myötäisesti ja annoin kunnolla tilaa, kun rouva lähestyi ensimmäistä estettä. Teräksisellä varmuudella Windi löysi ponnistuskohdan, ja liihotteli yli esteestä. Anne huikkasi lyhentämään muotoa sarjaesteelle, ja mä nyökkäsin merkiksi kuulemisesta, vaikka se ei varmaan meidän valmentajan silmiin asti näkynytkään. Kohotin kättäni ja koko asentoani satulassa, ja puolipidättelin knabstruppia kaarteeseen, jonka jälkeen kolmiosainen sarja alkoi. Mä tunsin ohjaa vasten sen tutun, kuumenemisesta vihjaavan paineen, ja myötäsin kättä pidättääkseni uudelleen. Vaati parikin yritystä, kunnes Windi lopulta kuunteli, mutta askel lyheni onneksi ajoissa: me tultiin sopivalla laukalla sarjan eteen, ja mahduttiin sopivasti väleihin. Puhdas suoritus. Mä taputin hymyillen Windin kaulaa, ja annoin sen laukata rentona päätyyn asti.
”Sehän innostui!” Anne kommentoi meidän ratsastaessa ohitse, silmät jo seuraavana suorittavissa Emmyssä ja Kurbuksessa. ”Sulla on käden asento parantunut westerntreenien myötä, se ei valu enää yhtään niin paljoa. Vielä kun se pysyisi hiljaa. Se rauhoittaisi tätä sun intoilijaakin.” ”Mä pidän mielessä”, mä hymyilin, ja ravuutin pärskivän, hyvältä ja lämpimältä tuntuvan Windin takaisin odottavan osaston perälle.
Kiitos valkasta!
|
|
|
Post by anthon on Dec 23, 2016 16:25:07 GMT 2
"Anthon älä sukella noin paljoa Charlien mukana. Ja ennen estettä muista olla puskematta hyppyyn, Charlie hoitaa kyllä homman", Anne huutaa vesimaton päällä ja jatkaa: "Hyvä tempo, tämän kun pidät radalla niin hyvä tulee. Et anna sen hidastua ollenkaan". Nyökkään ymmärryksen merkiksi. Käännän Charlien takaisin muiden yhdeksän ratsukon joukkoon. Kauheasti ei keretty tässä ryhmän määrässä, mutta onhan tämä aina eteenpäin. "Ja Anthon, muista hymyillä enemmän ja nyrpistää nokkaa vähemmän" Anne naurahtaa vielä perään. Virnistän.
Silitän ruunaa vasemmalta puolen kaulaa ja annan sille hiukan pidempää ohjaa. "Voitteko kävellä samalla? Niiltä elukoilta jäätyy lihakset" murahdan kun edesäni muutama ratsukko seisoo ja katsoo yhden hyppäävän. "Aina niin pirteä Anthon, mikäs suhun on mennyt?" Salma naurahtaa. Mulkaisen toista ensin muka vihaisena ja vastaan sitten naurahtaen: "Ressiä pukkaa". Kilpailussa on pakko jättää omat ajatukset jonnekkin tallin nurkkaan pölyttymään tai radasta ei tule mitään. Joka tapauksessa tähän asti valmennus oli sujunut hyvin. Charlie oli aktiivinen ja varmahyppääjä. Edellinen 80cm ei ollut mennyt ihan järin hyvin, mutta aina on varaa parantaa. "Me näytämme vielä.." kuiskaan ruunalle ja jään seuraamaan Robertin suoritusta.
|
|
|
Post by Robert on Dec 24, 2016 14:32:12 GMT 2
Voi kunpa mä olisin voinut pistää jokaisen susiruman lähestymisen tai puomeja viistävän hypyn suuren ryhmäkoon syyksi. Tai sen, että Anne oli valehdellut, että esteillä Myntti on tasanen suorittaja. Tai sen, että Allu oli vakuutellen muistuttanut kuinka sekin oli viime vuonna voittanut Myntillä tallin harjoitusestekilpailuissa.
Asiaa ei ollenkaan auttanut se, että olit jatkuvasti hevosesi turpa jonkun toisen hevosen hännänjuuressa tai vaihtoehtoisesti ylimääräisenä esteenä suorittavan ratsukon radalla.
Tai se, että Allu oli juuri hetki sitten tallissa hiljaiseen ääneen valittanut Annille siitä, kuinka mä tuon poikaystävääni sen asunnolle jatkuvasti. Annin kohonneet kulmakarvat ja muhun siirtynyt katse olivat saaneet mut posken punottaen keräämään sanojen myötä pudonneita suojia, mutisten jotain siitä, kuinka se ei ollut mun poikaystävä, ei sitten ollenkaan. Mehän vain pelattiin konsolilla, ja yleensä Aleksanteri itse pelasi meidän kanssamme, kuten ystävät yleensäkin.
Silti se jäi kummittelemaan mun takaraivoon.
"Keskity koko suoritukseen, Robert! Katse esteelle ja sen yli. Suoritus ei pääty siihen hetkeen, kun ylitätte esteen, vaan suorittaminen jatkuu. Radalla pitää olla kontrolli lähestymisestä lähestymiseen, eli hevosen ei voi antaa vain mennä esteen jälkeen. Mitä jos edessä onkin sarja? Miten pidät paketin koossa B-osalle asti jos hevonen ei laskeutumisessa ole hallinnassa?"
Mua ärsytti tällaiset hetket: kommentti alkoi sulle suunnattuna, mutta sitten Anne käänsi sen yleisohjeeksi kaikille muillekin ratsukoille. Tuntui, kuin sun likapyykkiä olisi pesty siinä koko kansan nähden ja kaikki virheet olisi nostettu tapetille. Katsokaa, Robert teki näin, älkää te vain tehkö näin! Se pisteli inhottavasti luissa ja ytimissä, eikä mun jonkinlaisen katkeruuden sumentama järjenääni päässyt muistuttamaan, että täällä oltiin oppimassa itse kukin.
Myntillä ratsastaminen turhautti mua ihan valtavasti. Tuntui, kuin me ei sitten ollenkaan oltu kykeneväisiä yhtään minkäänlaisen yhteisen sävelen löytymiseen. Ei sillä, että Myntissä olisi ollut jotain raskauttavia vikoja: se oli ihan peruspuoliverinen.
Viimeisen esteen puomi kolahti raskaasti alas ja mä suljin silmäni pettymykseltä. Anne juoksutti reippaiksi apureiksi ilmoittautuneet Katsun ja Neten puomia nostamaan, ja mä siirsin ruunikon raviin. Jopa keventäminen tuntui vieraalta, ja joku karvas tunne mun kurkussa esti mua nieleskelemästä. Siirsin Myntin käyntiin ja ratsastin sen Annen luo.
"Ehkä mun ei sittenkään pitäisi osallistua näihin kisoihin. Ei meillä suju", sanoin hiljaiseen ääneen. Anne käänsi mikrofonia kasvoiltaan ja sulki sen nyrkkiinsä, toisella kädellä kasvattinsa kaulaa taputtaen.
"Eikä mitään sellaisia", se totesi. "Sinä osaat ja Myntti osaa. Tällaista hakemista se on aina kaikilla alkuunsa, te olette toisillenne vieraita ja se on ihan ymmärrettävää. Eikä niitä kisojakaan tarvitse ottaa niin vakavasti. Kunhan menet suorittamaan, hakemaan kokemusta ja oppimaan uutta."
"Mitä uutta mä voin oppia helpoista luokista?"
"Ehkä se uuden oppiminen ei ole ratsastukseen vaan enemmän itseensä liittyvää", Anne hymyili salamyhkäisesti ja heilutteli sitten meidät kädellään pois, seuraavaksi Cellaa radalle huudellen. Mä ratsastin Myntin kiireesti uralle, pois Cellan ja Windin alta, ja jäin miettimään mitä nainen olikaan sanoillaan tarkoittanut.
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 26, 2016 10:33:59 GMT 2
RKM Annen estevalmennus 27.11.
Estevalkka alkoi lämmittelyillä, mutta pian pääsimme hyppäämään yksittäisiä esteitä. Hestialla riitti vauhtia ja vaikka välillä ponnistuspaikka jäi liian kauas esteestä, liideltiin me esteistä yli. Mä jopa unohdin sen, että osa esteistä oli melkosen korkeita. Mun pitäs varmaan ryhdistäytyä este- ja kouluratsastuksessa, että voisin joskus oikeasti hypätä vaikka metriä ja päästä oikeasti helppo bee tasolle asti!
Ristikon ja pystyn hyppimisen jälkeen päästiin ratsastamaan radasta osia. Annella oli hyviä vinkkejä ratsastusteihin ja askeleiden määrään, ja sitten me mentiin vuoronperään esteistä yli ja opittiin toisten virheistä ja etenkin omista. Toisten onnistumisista kerättiin hyviä vinkkejä ja jätimmekin hyvillä mielin esteet tauon ajaksi.
Tauon jälkeen jokainen pääsi hyppäämään rataa itse. Mun ja Hestian rata lähti vauhdikkaasti käyntiin, mutta huomasin tamman jo vähän rauhoittuneen. Silti se teki parhaansa minua kuunnellakseen. Ensimmäisen pystyn jälkeen piti vähän koota laukkaa ja kääntyä kohti kolmoissarjaa, onneksi esteet eivät olleet kovin korkeita Hestialle. Sarjan jälkeen annoin Hestin tasoittaa laukan rauhassa, ja kaarroimme loivasti kohti vesiestettä, jolle kerättiin vähän kovempi vauhti. Vesiesteeltä tehtiin melkoinen mutka päästäksemme lähestymään suoralla linjalla nelos- ja vitosesteitä, kahta pystyä, jotka oli jo vähän korkeampia ja niiden väliin piti ottaa tarkka määrä askelia. Kulmasta otimme vauhtia kutosesteelle, minkä hyppy lähti vähän laiskasti ja Hestia kolautti puomia.
Se kuitenkin pysyi kannattimillaan ja valmistauduin tiukkaa sarjaestettä varten, sille piti tehä aika terävä käännös ja ottaa vauhtia. Hieman väsyksi käynyt Hestia ei saanut tarpeeksi ponnistusvoimaa toiseen hyppyyn ja jälkimmäisen esteen ylin puomi kolahti alas. Ei se mitään, laukkailimme rauhassa loivalla kaarella kohti kasiestettä. Sen jälkeen olikin jo tuttu pitkä, kahden pystyn sarja, jolle otimme paljon vauhtia. Siihen rata päättyikin! Ihan hyvin meni, mutta Annella oli aika paljon neuvoja, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Olin kuitenkin tyytyväinen valkkaan, paremmin se oli mennyt kuin kisat viime vuonna.. No, ehkä tänä vuonna me yllätettäisiin kaikki!
Kiitos valkasta!
|
|
|
Post by Inkeri on Dec 28, 2016 0:23:45 GMT 2
|
|
|
Post by Wenla on Dec 30, 2016 16:24:19 GMT 2
Mä en tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu, että tunnin piti Anne eikä Piritta. Molemmissa oli kuitenkin puolensa.
Kun mä vilkaisin osallistujalistaa mun teki mieli nauraa. Toisella tunnilla oli ihan älyttömästi porukkaa ja mun tunnilla vain kuusi. Hahahahahahah.
"Inkeri!" mä huikkasin nähdessäni blondin käytävällä. Huomatessaan mun pirullisen ilmeen, se taisi heti tajuta mikä mua niin nauratti. "On se kyllä niin kiva kun meitä on tunnilla niin vähän! Muistatko kun joskus oli kahdeksan ja se oli niin hirveetä?" Inkeri paasasi kovaan ääneen. Emmy ja Fiia, jotka olivat raahautuneet jo tallille, mulkaisivat meitä hyytävästi. Mä virnistin ja Inkeri läiskäisi mun käteen ylävitosen. Oli ehkä vähän väärin, että muiden epäonni sai meidät näin iloisiksi.
Alkulämmittelyjen jälkeen mä olin saanut Gitan ihan hyvin liikkeelle. Eilisestä kouluvalkasta johtuen Gitta oli kuitenkin vähän väsyneen oloinen, ei mitenkään erityisen, mutta vähän. Ensimmäiset hypyt sujuivat ihan mallikkaasti, Gitta ylitti esteet rauhallisesti ja meillä molemmilla oli hyvä mieli.
Kun me sitten ensimmäisen kerran tultiin koko rata, oli Gitta vaipunut vähän horrokseen. Mun piti herätellä se kunnolla ennen kuin mä kehtasin edes yrittää radan ratsastamista. Me otettiin ensimmäiseltä esteeltä puomi ("Wenla nopempi tempo!") ja myös nelonen ja vitonen tulivat alas. "Wenla, nyt herätät sen ponin! Nopea jalka ja katse jos seuraavalle esteelle!" Anne opasti. Mä huokaisin ja käänsin Gitan kutoselle. Siihen oli aika tiukka tie, ja mä kerkesin pelätä jo kaatumistakin, mutta Gitta piti tasapainonsa. Seiskallekin tuli aika huono tie, mikä herätti taas Annen huomion. "Katse SEURAAVLLE ESTEELLE, ei maahan!" Anne kailotti. Kasille me saatiin ihan hyvä hyppy, samoin kahdelle vikalle esteelle. "Enskerralla nopea jalka alusta asti ja katse etsii jos seuraavan esteen," Anne sanoi suorituksen jälkeen.
Me tultiin rata vielä muutaman kerran ja viimeisellä kerralla se meni oikeasti ihan hyvin. "Gitalle riittää," Anne sanoi ja kääntyi sitten Tuulian puoleen.
Kiitos valkusta!
|
|
|
Post by Emmy on Dec 30, 2016 19:58:19 GMT 2
Harmonisesti esteeltä toiselle (not).. Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Clara on Dec 30, 2016 22:34:09 GMT 2
Me oltiin Huiskan kanssa esteillä aikamoinen katastrofikaksikko, mutta etenkin lopputunnista saatiin myös onnistuneita hyppyjä!
|
|
|
Post by Sandra on Dec 31, 2016 1:07:05 GMT 2
Aristolla riitti virtaa alusta alkaen. Se tähyili korvat hörössä ja pää ylhäällä esteitä alkuverkassa. Yritin ratsastaa sitä rennommaksi, enkä vaatinut siltä aluksi juurikaan mitään. Tein paljon ympyröitä, voltteja ja kaaria, joilla yritin saada ruunan kuuntelemaan mua paremmin. Tein myös siirtymisiä, koska Ari oli niin hätäinen. Ensimmäïsten laukkojen aikana meno oli aika pomppuista, eikä rauhallisuudesta ollut tietoakaan. Otin paljon laukkaa pätkissä ja yritin saada sitä paremmin kontrolliin, ettei se olisi kaahaavaa.
Ensimmäiset esteet menivät korkealta ja kovaa. Yksittäisille esteille mun oli vaikea nähdä paikkaa, varsinkin jos lähestyminen oli pitkä. Nyt paikat kuitenkin osuivat ihan hyvin, vaikka turhan kiire Aristolla oli edelleen. Muutaman kerran lähdin tuuppaamaan tai jäin jälkeen, kun rupesin hätäilemään ennen estettä. Näin kävi varsinkin kun esteet nousivat lähemmäs sitä seitsemää kymppiä. Kokeilin nousta ennen estettä kevyeen istuntaan, jolloin en ainakaan jäänyt Ariston suuhun kiinni hypyssä. Mutta toisaalta näin oli vaikeampi kontrolloida vauhtia.
Sarjaesteillä ei ollut mitään ongelmaa ja niissä sain paikat ihan nappiin. Aristokin alkoi pikkuhiljaa valmennuksen edetessä kuunnella ja reagoida apuihini paremmin. Ensimmäisten esteiden jälkeen se oli myös saanut purettua sen ylimääräisen innostuksen ja energian.
Välikäyntien aikana keskityin miettimään, mikä meillä oli kisoissa mennyt pieleen, ja miten lähtisin niitä korjaamaan tulevassa rataharjoitteessa. Ensimmäinen juttu oli, että mun piti uskaltaa ratsastaa loppuun asti, eikä jättää Aristoa yksin. Ensimmäiset esteet yleensä sujuivat hyvin, mutta sen jälkeen alkoi panikointi ja sählääminen. Laukat ei vaihtunut ja hevonen lähti hyppäämään aina askeleen liian kaukaa tai läheltä. Pitäisi harjoitella enemmän nimenomaan rataa, etten turhautuisi virheisiini vaan jaksaisin tsempata koko radan läpi. Rutiinia ennenkaikkea ja paljon paljon treeniä!
Kun oli meidän vuoro ratsastaa rata, Aristo lähti korvat innokkaasti eteenpäin osoittaen matkaan. Ensimmäinen este sujui hyvin ja siitä matka jatkui sarjalle, jolle olisin voinut ratsastaa vähän paremman tien. Kolmoselle ratsastin kaarevan ja ison tien, mutta nelonen tuli Aristolle vähän puskasta. Se kuitenkin hyppäsi, vaikka joku toinen hevonen olisi saattanut kieltää. Esteen jälkeen tultiin kuitenkin vähän huonossa asennossa alas ja laukka ei vaihtunut, mikä johti taas sykkeen kohoamiseen ja sähläämiseeni. Vitosen lähestyminen meni siten täysin pipariksi, joten jouduin ottamaan sen täysin uudestaan. Noh, melkein puolet radasta selvitin kunnialla, joten kaipa sekin oli jonkinlaista kehittymistä. Loppurata sujui kuitenkin hyvin. Keskityin erityisesti hengittämiseen, ja ratsastin pitkät ja huolelliset tiet. Ainoastaan kasin jälkeen oli hankaluuksia jälleen laukassa, mutta selvisimme kuitenkin ysin yli ottaen yhden puomin mukaan.
Paljon parannettavaa jäi, se oli sanomattakin selvää. Mutta jo yhden valmennuksen sisällä huomasin parannusta aikaisempaan, se sama pitäisi nyt vain onnistua siirtämään kisoihin. Aristolla ei ollut mitään ongelmaa, se osasi ja tiesin kyllä, että mäkin osasin. Pitäisi vaan tsempata vielä enemmän.
Lopussa verkkasin Aristoa jälleen rennommaksi ja kävelin pitkät loppukäynnit. Se sai myös ansaitut kiitoksensa hyvästä työstä.
|
|
|
Post by Anne on Dec 31, 2016 17:25:46 GMT 2
Ilmoitettu rankingiin 31.12.2016 17.25
|
|