|
Post by Anne on Nov 23, 2016 16:56:27 GMT 2
RKM 2016 ensimmäiset kouluvalmennukset.
Valmennuksista tulee tuntipohja, jonka jälkeen valmennusmaksun vois suorittaa.
Ryhmät: Klo 14-15:20 HeC Alkuun haettiin hyvää lämmittelytuntumaa kisoihin. Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa? Lämmittelyn jälkeen harjoiteltiin siirtymisiä ja voltteja ravissa. Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Kumpi puoli on vaikeampi? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen? Keskiravi. Pidentääkö askelta? Oma istunta säilyy? Siirtymiset askellajin sisällä? Laukka. Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella? Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat? Loppuverkka ja jäädyttely.
Alviina Herrala - Lemon Drop Clara Hallapuro - Ilo-Huiska Inkeri Johansen - Pickpocket's Trinity Pyry Kallio - Raymond Sandra Siipikoski - Aristoteles IV Sarianna Pessi - Cosini Tuulia Laine - Hestia Mor Wenla Grenholm - Björks Brigitta
Klo 15:30-16:50 HeB-A Alkuun haettiin hyvää lämmittelytuntumaa kisoihin. Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa? Lämmittelyn jälkeen harjoiteltiin siirtymisiä ja voltteja ja väistöjä ravissa. Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Kumpi puoli on vaikeampi? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen? Keskiravi ja keskilaukka. Pidentääkö askelta? Oma istunta säilyy? Siirtymiset askellajin sisällä? Laukka ja vastalaukka. Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella? Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat? Loppuverkka ja jäädyttely.
Emily Daukes - Kurbus Robert Harrington - Mythril Dagger Anthon - C Brown Adalind Larsson - Funky Frank Anni Salo - Lashay Cella Talve - Whirlwinded Dot Fiia Vierre - Étonnant Pipsa Hänninen - Rotterdam
|
|
|
Post by Alviina on Dec 17, 2016 14:14:32 GMT 2
Valmennus. Kuinka makealta se kuulostikaan! Tässä minä, Alviina Herrala, olin matkalla ihan oikeaan kouluratsastusvalmennukseen kilpahevosellani, jolla aioin osallistua ratsastuskouluMestaruuksiin.
No. Hevonen ei ollut edes helppo B -tasoinen eikä se edes osannut laukata oikein, eikä luokkamme ollut kuin helppo C, mikä ei kai ollut yhtikäs mitään oikeiden ratsastajien mittapuulla. Enkä edes voinut syyttää luokan alhaisesta tasosta hevosta, sillä enhän minäkään ollut oikeasti mikään helppo B -tasoinen ratsastaja. Vitsi, että tulikin luuseriolo. Ei ollut helppoa olla huono.
Sittenkin siis vähän tappiomielialalla laahustin maneesiin, missä kiipesin lämppärini selkään. Mulla ei ollut aavistustakaan, miten juuri Lemonin olisi saanut "toimimaan". Miten sen olisi edes pitänyt "toimia"? Se meni kiltisti sinne päin minne halusin ja askellajinkin sain itse valita. Minusta se tuntui ihan hyvältä ja kiltiltä. En mä tiennyt, miltä se olisi tuntunut, jos olisin ollut esim. Daniel ja miten sen olisi sellaiseksi saanut. Niinpä vain pyörin muiden mukana maneesissa ja yritin näyttää siltä kuin olisin tiennyt tarkalleen, mitä touhusin ja miksi.
Volteilla ainoa ongelma oli se, että välillä Lemonin ravuriravi oli niin reipasta ettei siinä oikein ehtinyt mitään kovin pieniä voltteja surauttelemaan. Asettaa muistin ja yritin taivuttaakin, niin että kaiketi se näytti suunnilleen siltä kuin piti? Yritin hengenhädässä pidätellä Lemonin sellaiseen pikkuraviin, että saisin sen pyörähtämään yhtä näppäriä pikkupikkuympyröitä kuin pikkupikku-Tirppa ja sen pikkupikkukuski. Anne sanoi, ettei saanut jäädä vetämään ja ettei käsi saanut olla niin kova, ja mä halusin huutaa turhautuneena, että no mitä mä sitten muka tekisin että ehtisin kääntääkin enkä vain jolkotella jonnekin suuntaan?? Anne ehti neuvoa: pitäisi käyttää istuntaa. Hyvä, hyvä. Miten? Apua? Anyone?
Mulla olisi tässä yksi tunnustus. Aina välillä puhuttiin keskiravista. Sitä tehtiinkin joskus niillä tunneilla, millä kävin.
Mä en tiennyt, mitä se oli.
Mulle oli olemassa kahta ravia: harjoitusravi ja kevyt ravi. Varmaan esim. Danielille oli olemassa koottu ravi ja lisätty ravi, mutta sitä mä en ymmärtänyt, mitä keskiravi oli - oliko se kootun ja lisätyn ravin välissä? Eikö siinä menty ihan tavallista ravia? Mä en ollut ihan niitä kirjatoukkia, jotka imivät kaikki hevoskirjat itseensä ja osasivat kaikki tällaiset termistöt. Mä en ollut syntynyt hevoskulttuuriin vaan tosi hiton kauas siitä. Mulla oli hataria aavistuksia kaikista tällaisista asioista, ja ne mä olin saanut tunneilla seuraamalla muiden tekemisiä ja kuuntelemalla, mitä itse tein väärin. Nyt mä siis hurauttelin vaan vähän kovempaa silloin, kun piti mennä sitä keskiravia ja himmailin sitten kun ei pitänyt. Jotain sellaistahan se kai tarkoitti. Annekaan ei haukkunut mua pystyyn, vaikka kuulemma olisi vielä "hienosäätöä" tehtävänä. No, hyvä, että hienosäätöä eikä suursäätöä.
Ja laukkahan oli räpeltämistä. Mä en osannut istua Lemonin laukassa, koska se oli jotenkin erilaista kuin mitä mä luulin laukan olevan. Onneksi kukaan ei pyytänyt tekemään mitään pikkuvoltteja nyt. Ravissakin se oli ollut vähän haasteellista, mutta nyt se vasta kamalaa olisikin ollut. Varmaan olisin parkunut.
Koko valmennuksen ajan mulla oli vähän sellainen olo, että yritin keskittyä koko ajan liikaa liian moneen asiaan ja sitten yksikään asia ei onnistunut. Anne kehottikin aika lohduttavasti keskittymään radalla eniten siihen, että tiet olisivat hyviä ja siirtymiset osuisivat oikeisiin pisteisiin. Siihen mä ehkä osaisinkin keskittyä.
Lemonin hoidettuani mä palasin katsomaan parempien ratsastajien valmennusta imeäkseni ihan kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Olin oikeasti aika kateellinen ihmisille, jotka osasivat ratsastaa. Mä en tiennyt, miten ne teki sen. Saattoi olla, etten mä ihan heti oppisikaan, kun ratsastin tyyliin kerran tai kaksi kuukaudessa, joskus kolme. Parempien ryhmässä vissiin puolella ratsastajista oli oma hevonen tai edes sponssiponi, joilla ne sitten ratsasteli päivät pääksytysten.
Mun suurin haaste taisi olla se, että mä olin vielä aika aloittelija, eikä mulla ollut kokemusta siitä, miltä asioiden piti tuntua. Mä en ollut ratsastanut elämässäni montaakaan koulurataa ja mä pelkäsin, etten mä edes muistaisi ohjelmaa kisoissa oikein. Jännitys kipristeli vatsanpohjassa ihan aina, kun ajatukset hipaisikin RKM-juttuja. Mihin mä olin pääni pistänyt? Ja miksi mä edes ajattelin, että mun piti menestyä? Enkö voisi mennä pitämään vaan hauskaa?
No en todellakaan voinut. Mun oli pakko näyttää että kyllä mäkin osasin jotain, vaikka Roosa mitä sanoisi. Tai minä itse. Kyllähän mäkin mielelläni haukuin ja lyttäsin itseäni.
|
|
|
Post by Anni on Dec 18, 2016 12:54:47 GMT 2
Mitä olin Lailaa oppinut tuntemaan, tiesin varsin hyvin, ettei sama tekniikka toiminut joka päivä. Ensin täytyi tunnustella, millä tuulella tamma oli - hyvällä, vähän jännittyneellä vai kertakaikkisen kauhistuneella. Tänään me oltiin saatu käveltyä alkukäynnit pitkin ohjin kaikessa rauhassa, joten lupaavalta vaikutti.
Seppeleen kisoissa toimivaksi verryttelyksi oli osoittautunut hyvän mielen alkuverkka, johon sisältyi ensin kaikkien askellajien läpikäyminen. Lailan täytyi liikkua eteen, mutta se ei saanut juosta pois alta. Yleensä annoin tamman liikkua ensimmäiset kierrokset pidemmällä ohjalla, jotta se rentoutui: sen jälkeen kokoamisasteen miettiminen oli huomattavasti helpompaa. Toinen elintärkeä asia alkuverryttelyissä oli siirtymät ja taivuttelut. Laila jäi helposti hieman jähmeäksi, mutta asetusten vaihdoilla ja avotaivutuksilla tamma notkistui nopeasti ja yleensä myös rentoutui.
Koska mä olin ottanut siirtymisiä jo verryttelyvaiheessa, Annen ensimmäinen tehtävä ei tuottanut vaikeuksia. Laila reagoi apuihin nopeasti, joten mun tehtäväksi jäi hienosäätää niitä - mustankimon täytyi kuunnella istuntaa niin tarkasti, että pelkkä uloshenkäys oli lupa siirtyä seuraavaan askellajiin. Ihan sille tasolle me ei vielä ehditty, mutta Laila parani nosto nostolta. Volteilla Laila oli selvästi jämäkämpi vasemmalle ja olisi mieluiten pullauttanut lapansa ulos joka käänteessä. Anne ohjeisti mua keskittämään ajatukset ulko-ohjaan, jonka tuki oli äärettömän tärkeä: se esti myös Lailan kaulan taipumista linkkuun.
Mulla oli tänään huono keskiravipäivä. Laila kyllä pidensi askeltaan ja pysyi ryhdikkäänä, mutta mä en millään päässyt mukaan tamman liihotteluun vaan pompin kyydissä kuin mikäkin rehusäkki. Laukassa mä taas pääsin hommaan mukaan ihan eri tavalla ja olin ylpeä siirtymisistä keskilaukkaan ja siitä takaisin harjoituslaukkaan. Ne tapahtuivat niin pehmeästi ja sopusointuisasti, etten mä voinut olla hymyilemättä - toivottavasti ne sujuisivat kisoissakin yhtä hyvin.
Koska Laila oli lämmennyt hyvin, vastalaukka ei tuottanut vaikeutta taitavalle tammalle. Mä tiesin, että Laila posottaisi vastalaukkaa vaikka maailman ääriin, jos mä pyytäisin - niin tunnollinen puoliveritamma oli. Laukkatyöskentelystä kuumunut Laila yritti järjestää valmennukseen pikku spektaakkelin kimpoamalla yllättäen maneesin nurkasta, jonka ohi me oltiin paineltu jo monenkymmentä kertaa. "Nuo jätetään sitten kouluradalla pois", Anne puhahti Lailalle, jonka olin saanut pysäytettyä kymmenen metrin pyrähdyksen jälkeen. Tamma toljotti tallinomistajaa pää ylhäällä ja sieraimet laajentuneena, jalkojen harottaessa jokaiseen ilmansuuntaan.
Kaiken kaikkiaan mä olin valmennuksen loppupuolella tyytyväinen Lailaan. Tamma kyllä tekisi kaiken mitä mä pyytäisin, kunhan saisin sen keskittymään mörköjen sijasta muhun. Parhaimmillaan Lailasta irtosi sellaista liikettä, jolla voisi yltää jopa ruusukkeille. Eniten mua jäi mietityttämään keskiravi ja käyntiosuudet. Keskiravi oman istunnan puolesta, käyntiosuudet yleisesti: musta tuntui, että Laila jäi niissä helposti himmailemaan, jolloin käynti oli kaikkea muuta kuin tarmokasta.
Annoin ohjien lipua pidemmiksi sormieni lomasta. Laila ravasi kaviouran sisäpuolella letkeästi venyttäen tyytyväisenä kaulaansa. "Jännittääkö?" Fiia virnuili Eelan selästä siirrettyäni Lailan käyntiin. "Vähän vaan", hymähdin. Fiilis oli enemmänkin odottava, mutta mä tiesin, ettei pieni jännitys ollut ikinä pahitteeksi.
|
|
|
Post by Clara on Dec 19, 2016 23:36:52 GMT 2
Mä olin ehkä vähän hullu. Olin ollut hullu jo silloin, kun keksin osallistua extemporella Huiskalla Halloweenin kauhuestekisoihin - c'moon, estekisoihin ja isolla hevosella, jolla en ollut ratsastanut kuin kaksi.. kolme kertaa aikaisemmin? Mutta koska hulluus ei tuottanut mulle kuolemaa kuin korkeintaan henkisellä tasolla, vaan selvisin hengissä kisoista - vapaalla tyylillä puomeja kolistellen mut anyway - hullu päätti jatkaa hulluuttaan ja kokeilla onneaan toisenkin kerran.
Mutta nythän se vasta hulluksi muuttuikin. Nimeni koreili tallin ilmoitustaululla Ratsastuskoulumestaruuksien osallistujalistalla ja perässä koreili Huiskankin nimi. Nyt matkamme veisi vuoden isoimpiin kisoihin, vieraille talleille, kouluaitojen sisään ja mikä hulluinta - seitsemänkymmenen sentin esteratsastusluokkaan. Minä en ollut ikinä kisannut niin isossa luokassa. Hullua, eikö vain?
Mutta nyt jätetään hulluttelut sikseen, sillä juuri tällä hetkellä istuin Huiskan satulassa, joka tuntui yhtä vieraalta kuin Allun ja Cellan kesäskootterin penkki - ei, älkää käsittäkö väärin, sen skootterin kyydissä en ollut istunut kertaakaan - ja mietin että mitä ihmettä oli taas tullut tehtyä. Anne yritti epätoivoisesti pitää meille kouluvalmennusta kisoja varten - jotka muuten olisivat ihan pian, iiks - mutta minusta tuntui että Huiska ymmärsi minua tällä hetkellä suunnilleen yhtä hyvin kuin ulkoavaruudesta laskeutunut alien.
Minua ärsytti ihan suunnattomasti, sillä Anne kyseli taukoamatta kertakaikkiaan liian vaikeita kysymyksiä.
"Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa?"
En minä tiennyt vastausta, minulla ei ollut Huiskasta kokemusta muuta kuin sen verran, että se tikitti mieluummin kiitoravia menemään kuin nosti laukan, ja jos sen sai laukkaamaan niin vauhtia ei ollut ainakaan liian vähän. Tiesin että mun jalat tuntuivat yltävän ehkä puoleenväliin tamman kylkiä, ja että sen korvat tuntuivat olevan valovuosien päässä minusta ja kaula kilometrin mittainen. "Olet sä vaan semmonen kirahvi", mutisin tammalle, joka heilutteli korviaan vastaukseksi.
Sitten ne ravisiirtymiset ja - voltit.
"Vastaako hevonen tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Kumpi puoli on vaikeampi? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen?"
Ei, Huiska ei vain ymmärtänyt. Tosin asiaa olisi auttanut ehkä se, jos se olisi kuunnellut. Vielä enemmän asiaa olisi auttanut se, jos minä olisin osannut antaa sille ymmärrettävissä olevia ohjeita. Piti ratsastaa, keskittyä, ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Huska oli kyllä aikamoinen höyryveturi, tuki ohjaan ja puski lapaan. Ja mun pitäisi osata reagoida.
Sitten keskiravia. Milloin olin sitäkään viimeksi kunnolla ratsastanut? Milloin olin edes ollut viimeksi koulutunnilla tai treeannnut itsenäisesti? En muistanut.
"Pidentääkö askelta?"
Ei, askeleet ei kasva, vauhti kylläkin.
"Oma istunta säilyy?"
No kun ei säily. Eihän näissä kilometriaskelissa voinut istua.. siististi?
"Siirtymiset askellajin sisällä?"
Eikun ulkona.
Laukkaa. Huiska kiihdytti yhden kirjainvälin ravia, sitten se hypähti laukalle. Jes, onnistuinpas! Seuraavat kerrat menivät jo paremmin, kyllä me kisoihin mennessä saataisiin laukannosto kolmen metrin sisään kirjaimen jälkeen.
"Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella?"
Ympyrät ainakin olivat suuria, kun Huiska-ferrari testaili kiihtyvyyttään niin ei siinä kovin tiukkoja mutkia tehty, kulmista vähän kamppailtiin mutta minä voitin ja no - kontrollista ei sitten puhuta. Jooko?
"Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat?"
Hmm.. niitä riittää. Ehkä jätän luettelon tekemättä, jotta silmänne vähän säästyvät.
Loppuverryttelyssä mä olin makaroonia ja Huiskalta alkoi vihdoin loppua bensa. Vihdoin. Onneksi.
No, ei se nyt oikeastaan niin kamalaa ollut - mä olin vain ruosteessa, ja pahasti. Mutta vielähän tässä ehtisi kiillotella, jos sitten viimeisissä osakilpailuissa hehkuttaisiin oikein kirkkaasti.
|
|
|
Post by Pyry on Dec 21, 2016 11:49:58 GMT 2
Toisaalta Pyryä vähän harmitti, ettei hän osallistunut tänä vuonna esteluokkiin. Toisaalta taas ei. Hän muisteli viime vuoden jännitystä ja sähellystä ja paniikkia siitä milloin ja missä verkkaryhmä alkaisi ja miten muka voi lämmitellä, jos kentällä on muitakin ratsukoita… Ja tämän vuotiset estekorkeudet eivät olleet häntä varten. Pyry huokaisi ja vilkaisi Reinoa. Se ei näyttänyt ihan kouluvalmennukseen innolla rynnistävältä kisahevoselta. Sen alahuuli roikkui koomisen alhaalla ja takajalkansa se oli saanut sotkettua kauniilla lantakuorrutuksella. Vähän se heräsi Pyryn vahingossa lähes tökätessä sitä silmään yrittäessään saada pahimpia rähmiä siivottua. Miten saan juuri tämän hevosen lämmitteyajassa toimimaan? Pyry toisteli mielessään Annen kysymystä. No sen kun tietäisi. Reino laahusti muiden perässä korvat roikkuen siististi samassa tasossa. Ehkä se piristyisi kisapaikalla? Pyry toivoi itsekseen ja melkein naurahti saman tien ajatukselleen. Joo, Reinohan on varsinainen kuumaverinen kisatykki. Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? No kyllähän se vastaa, eihän Pyry ole ehtinyt käyttää pohjetta kuin noin seitsemäntoista kertaa ja raippaa kahdesti - ja heti ravattiin! Puskeeko lapaa ulos? Joo, kiitos kysymästä, kyllä vain. Ulko-ohjan tasapainottavat puolipidätteet… Nopea sisäjalka… Atomin halkaisu… Kaikki nämä asiat ovat varmasti teoriatasolla täysin mahdollisia toteuttaa. Keskiravi on helppoa. Istutaan tiiviisti harjoitusravissa ja sitten hypätään kevennykseen samalla hoputtaen hevosta niin paljon kuin lähtee. Sitten se hienosti pää pystyssä kauhuissaan vähän kiristää vauhtia. Annen oikea kulmakarva nousi hiljalleen sitä mukaa, mitä Reino pötki lävistäjää pitkin ratsastajaa karkuun. Sitten taas kulmassa kiinni ja tahmatassuraviin. Nähtävissä on siis selkeä siirtymä askellajin sisällä! Onhan kontrolli jokaisella askeleella? Kontrollihan on sitä, ettei hevonen mene liian lujaa? Check. Reino örisi omiaan ja eteni ympyrää hätäisesti muistuttavalla reitillä. Pyryn teki mieli punkea sitä eteenpäin istunnallaan, mutta Anne oli joskus ehtinyt siitä tiukasti huomauttaa. Niinpä Pyry istui mahdollisimman hiljaa paikallaan ja Reino päätään heilauttaen siirtyi raviin ja siitä nätisti käyntiin. Muut jostain syystä jatkoivat vielä laukkaamista. Siirtymäthän olivat kanssa helppoja. Etenkin alaspäin. Ravista pysähdyttiin oikein näppärästi ja käyntikin löytyi ravin jälkeen. Mutta pysähdyksestä raviin? Ohjelman suorittamista myös voisi auttaa se, että tajuaisi mitä ne keskiaskellajit oikeastaan olivatkaan ja miten niitä ratsastettiin. Pyry mietiskeli rataa mielessään ja lopulta keksi Reinon ja hänen bravuurinsa! Radalta vapaassa käynnissä – siitä saadaan ainakin miljoona pistettä.
|
|
|
Post by Cella on Dec 21, 2016 19:33:14 GMT 2
Mä uskaltaisin sanoa, että mä tunsin Windin jo aika hyvin. En täydellisesti, tietenkään, tuskin koskaan tulisin tuntemaan sitä täydellisesti – mutta vähän niin kuin pitkässä parisuhteessa, jossa sä tiedät täysin, että se toinen haluaa kyllä Mäkkärin drive-inistä ruokaa, vaikka väittääkin ettei halua. Kun on ratsastettavana hevonen, joka ei todellakaan toimi jos siltä ei pyydä oikein, on pakko opetella pyytämään oikein. Ja vasta sitten hakea sitä mäkkiruokaa.
Mä hämmennyin nyt itsekin omasta metaforastani.
Anyway. Valmennus. Windin kanssa lämmitellessä kaiken A ja O oli kiireettömyys. Se tamma on kuin itse paholaisen kopiokone – se vaistosi pelon (ja kiireen ja jännityksen ja tavallisen toiveikkuuden saada asiat toimimaan) kilometrien päähän, ja meni silloin sataprosenttisen varmasti jumiin tai heittäytyi täydeksi pelleksi. Joinain päivinä sen oma vertymisaika oli lyhyempi, ja joinain taas pidempi. Onneksi oli muutamia kikkoja, joilla sen sai päästämään parhaan puolensa esiin mahdollisimman hyvin.
Ensinnäkin, kikka josta otan häikäilemättä lähes kaiken kunnian itselleni, on se, että tamman kanssa verryttely on hyvä aloittaa pitkin ohjin. Windi tarjoaa ratsastajalle mielellään westernille tuttua pitkää työskentelymuotoa, koska se on sille mieluista puuhaa, ja mä olen oppinut sen, että se kannattaa käyttää hyödyksi. Tuntuman ottaminen ja ohjien lyhentäminen toimii parhaiten hiljalleen verryttelytehtävien lomassa – kun pitkin ohjin on saatu liikettä availtua ja lihaksiin lämpöä – sillä nopea ohjan lyhentäminen nostaa Windissä aina hieman jännitystä ja ärtymystä. Prinsessa kun ei haluaisi joutua töihin.
Windillä ehdottomasti vasen puoli on aina jäykempi ja heikompi, kuten mullakin, ja siksi meidän tavallisessa verryttelyrutiinissa se puoli verrytellään ensimmäiseksi. Ympyröitä, asetuksia, liioiteltua taivuttelua ja siirtymisiä vuorotellen saa tamman heikomman puolen aika hyvin lämmitettyä ja notkistettua, ja sen jälkeen paremman oikean puolen verryttäminenkin on paljon näppärämpää. Ainakin selästä käsin tuntuu myös siltä, että kun aloittaa heikommasta puolesta, koko harjoituksen ajan liike lähtee tasapainoisemmin ja paremmin. Mutta se nyt voi olla ihan vain mun päästäni kiinni.
Anne pisti meidät hommiin heti ensimmäisistä minuuteista saakka, ja jo verryttelyvaihe sisälsi paljon asioita, jotka olisivat käytännössä voineet olla valmennuksen itse aihe. Mä jouduin vähän mietiskelemään, oliko sittenkään ollut hyvä idea ilmoittautua helppoon A:han, kun olin ollut niin pirun laiska treenaamaan koko syksyn. Ikävä kyllä se oli nähtävissä: mun ja Windin paketti hajoili ympyrätehtävissä ja väistöissä, peräänanto ja oikea selän käyttö ei meinannut löytyä millään, ja runko ei meinannut millään tulla suorassa kaulan perässä. Mä huomasin Annen ilmeestä, että sekään ei ollut kovin tyytyväinen, vaikka sen ääni kuulostikin rauhalliselta sen korjaillessa mun sisäjalkaa.
Mä yritin parhaani mukaan pitää turhautumisen poissa istunnasta, koska se nyt ei ainakaan auttaisi. Mä pyörittelin hartioitani, hengitin kolmesti syvään ja heiluttelin pikkusormeani ohjaa vasten tyytyväisenä siitä, kuinka Windi reagoi kääntämällä korviaan mua kohti. Kyllä tämä tästä lähtisi. Kohta siirryttäisiin laukkatyöskentelyyn, joka oli meidän bravuuri, ja sen jälkeen fiilis olisi paljon parempi. Kai.
Oli kyllä vihoviimeinen kerta, kun me pidettiin näin monen viikon tauko treenaamisesta.
Kiiiiitos valkasta!!
|
|
|
Post by Robert on Dec 22, 2016 22:40:48 GMT 2
Myntti. "Se on oikeesti hyvä hevonen", Allu oli sanonut puolustelevasti kun mä olin eräs ilta kesken Home Alone -maratonin kertonut sille, että mua vähän kuumotti mennä Myntillä edustamaan Seppelettä. Enhän mä ollut juurikaan ratsastanut sillä! Mä olin survonut lisää sipsiä naamaan ja katsonut Allua vähän sillee btch pls, ja se oli näyttänyt tosi loukkaantuneelta ja hiljentynyt noin viideksi minuutiksi, jonka jälkeen se oli napannut sipsipussin mun sylistä ja mennyt huoneeseensa ovi kevyesti paukahtaen. Meidän ensimmäistä yhteistä RKM-valmennusta ei paljoa auttanut se, että meitä oli tunnilla kahdeksan. Kahdeksan!! Mä olin vähän hukassa kun henkilökohtaista huomiota sai ehkä joskus ja jouluna, ja tuntui, että Anne oli koko ajan kommentoimassa jonkun muun menoa vaikka oikeasti minä(!!) olisin tarvinnut sitä apua. Ei Adalind, jonka alla Frank (kunnon petturi!!) kulki kuuliaisen oloisena, eikä varsinkaan Anthon, jonka helppo B -tasoiseksi julistettu(!!) hevonen teki kaiken just eikä melkein oikein ja ajallaan ja ennen kaikkea mielellään. Myntti ehkä vähän vaistosi, että mä olin ehkä lievästi väärällä asenteella liikenteessä. Allu oli pitänyt mulle edelleenkin mykkäkoulua eikä ollut edes suostunut kertomaan missä tamman koulusatula oli, ja joku avulias tuntilainen oli joutunut kertomaan mulle, että sillä on ihan yleissatula ja se löytyy tosta. Sen jälkeen ei kamalasti lohduttanut mikään, ei virnettään piilotteleva Fiia eikä teoriatuntimaisen monotonisesti kysymyksiä laukova Anne. Me oltiin ehdottomasti altavastaavat tässä porukassa. Ensinnäkin oli nämä pitkän linjan pariskunnat: Emmy tunsi Kuutin varmaan paremmin kuin taskunsa, Cella ja Windi pelasivat yhteen omalla tavallaan, Pipsalla oli pitkä ja luottamuksentäyteinen historia Rotan kanssa, ja Fiia ja Eela nyt vain olivat kuin luotuja toisilleen. Sitten oli nämä ainaiset onnistujat: Anthon tuntui kerta toisensa jälkeen tuovan Charlien parhaimmat puolet esiin vain pikkusormeaan vähän liikauttamalla, ja Laila Annin alla näytti reilussa vuodessa oppineen kuuntelemaan tytön istuntaa ja jokaista jännittynyttä vatsalihasta. Tietenkin oli Ada ja sille uudempi tuttavuus, Frank, mutta jotenkin blondi sai niidenkin menon näyttämään siltä, että se olisi ratsastanut kärpäskimoa viimeiset kolme ja puoli kuukautta joka päivä. Sitten oltiin me: minä ja Myntti. Mä olin ikioman hevosen omistajana tottunut tietynlaisiin asioihin. Kuten aina oikeanmittaisiin jalustimiin, juuri mun takalistolle luotuun satulaan ja mun nappuloilla pelaavaan hevoseen. Myntti oli kuin märkä rätti kasvoille: jalustimet olivat onnettoman lyhyet, mä istuin sen yleissatulassa kuin mummolan kovimmalla ja kivikautisimmalla puutuolilla, ja tamma viisveisasi mun hengittelyistä ja pikkurilliavuista. "Lämmittely on kaiken A ja O, ja on ennen kaikkea teidän etu, että osaatte käyttää sen lyhyen verkka-ajan hyväksenne", Anne kailotti ikuisuudelta tuntuneen hölkkäilyn jälkeen, ja sen äänensävyssä oli sellaista tiettyä lopun alkua, ja mä ehdin jo hengähtää, että no, tässä se oli, hyvä valmennus, tahtoisin kiittää paitsi Jumalaa niin myös Jeesusta ja niin edelleen, mutta EI. Puoli tuntia sisään ja mun teki mieli muistuttaa Annelle, että tämä oli ratsastustunti eikä teoriatunti ja että minä en ollut täällä vastaamassa kysymyksiin, varsinkaan kun kaikki sisäänhengitettävä happi piti ehdottomasti säästää hengittämiselle eikä puhumiselle. Mutta kysymys toisensa jälkeen Anne niitä laukoi, ja joihinkin riitti sisäiset vastaukset ja ulkoiset tekemiset, mutta joihinkin kaivattiin sitten vähän enemmän. "Istu vaan sinne satulaan, Robert, tänään sä et ole esteratsastaja! Löydä takakaari, istu alas, anna laukan pyöriä!" "Ootko sä ikinä esteratsastaja?" Eelalla ohi viilettävä Fiia naurahti matkan varrella, ja jos mä olisin ollut kykeneväinen tekemään jotain muuta kuin hyllymään Myntin oudon laukan tahdissa niin varmasti olisin sanonut sille jotain takaisin. Keuhkoja pisti ja tuntui siltä, kuin tamman laukan tahdista olisi ollut kertakaikkisen mahdoton saada kiinni. Tai siis, mä en pystynyt edes villeimmissä unelmissani kuvittelemaan universumia, jossa mä olisin osannut istua alas Myntin laukassa. Mutta oli pakko. Mähän vaikka tein tästä sen universumin, jossa mä osasin ratsastaa Mynttiä. Vaikka itkien. Mikä se ratsastuksen pyhä kolminaisuus oli? Hiki, veri ja kyyneleet? No, hiki check, ja kuumottelevista sormienväleistä päätellen myös veri check. Kyyneleitä siis odotellessa.
|
|
|
Post by anthon on Dec 23, 2016 17:14:06 GMT 2
”Anthon tiedät että Charlie on hidas syttymään, onko ehdotuksia miten saat sen toimimaan verkassa?” Anne kysyy minulta tunnin alussa minun nostaessani laukkoja. Siirrän hevosen käyntiin hetkeksi ja vastaan: ”Hyvät alkukäynnit – muutama kierros ravia ja heti laukkatyöskentely. Laukka herättää sen henkiin. Sitten muutamat väistöt ympyrällä sisään ja ulos molempiin suuntiin ” Olin todennut lyhyen ja ytimekkään verkan toimivammaksi ruunan kanssa. Anne nyökkää tyytyväisen näköisenä ja vastaa ”Hyvä Anthon”. Jatkan työskentelyä. Pohje koko ajan lähellä. Nostan uuden laukan. Takajalat raahaa perässä, joten näpäytän hieman raipalla aktivoidakseni niitä. Ruuna pyöristää selän ja kaulan. Taputan ja siirryn ravin kautta käyntiin.
Anne kommentoi ratsukoita vuoronperään. Aktivoin vatsalihakseni ja siirryn ravista käyntiin. Muutama askel käyntiä ja takaisin raviin. Charlien kanssa ongelmana siirtymisissä oli liikkeelle lähtö. Se oli hieman tahmea. Askeleen vaihtaminen hitaampaan askellajiin taas toimi ajatuksenvoimalla ja hieman vatsalihaksia rutistamalla. Käännän yläkropan voltille ja ohjaan hevosen taipumaan mukana. Charlie puskee hieman ulospäin, joten korjaan sen ulkopohkeella takaisin ja sisäpohkeella pidän temmon tasaisena. Ravi säilyy tasaisena. ”Anthon istu hieman syvemmälle satulaan ja ajattele häntä koipien väliin. Näin pysyt tiiviimmin ja tasaisemmin peppu penkissä” Anne korjaa istuntaani. Vedän henkeä syvään, tiivistän vatsalihakset ja puhallan hitaasti ulos. Käännän C-kirjaimen kohdalta keskihalkaisijalle ja lähden väistättämään vasemmalle. ”Oikein Anthon” Anne kommentoi seuratessaan meitä. Cee astuu hyvin ristiin ja minulla on katse menosuunnassa. Välillä hairahdun tuijottelemaan hevosen niskaan, mutta korjaan katseeni nopeasti pois. Vasenkierros on Charlielle selvästi hankalampi ja jäykempi ja sitä olenkin treenannut nyt hieman enemmän. Paljon voltteja ja väistöjä tähän kierrokseen niin alkaa vasenkin puoli sujumaan paremmin.
Radalla tulee myös ongelmia askeleen pidennyksen suhteen. Askel kyllä lyhenee, mutta pidentäminen on vaikeampaa ja näin ollen keskiaskellajit eivät ole meidän plussapuolia. Pyydän ruunaa pidentämään ravissa askelta ja istun syvällä satulassa. Ryhti säilyy ja pohje ratsastaa koko ajan. Katse hairahtuu taas niskan puolelle ja samassa Anne huutaa: ”Anthon pää ylös ja katse eteen. Liike voisi olla vielä näyttävämpi, mutta tärkeintä on että radalla tuomari huomaa eron siirtymisessä askellajin sisällä. Muista siis hieman ennen keskiravia hidastaa tempoa ja sama homma keskiravin jälkeen. Laukassa tietysti myös”. Tottahan se oli, Charliella ei vain riittänyt vielä askel täydelliseen keskiraviin tai –laukkaan. Laukan kanssa ei muuten ollut ongelmia. Vastalaukka onnistui myös hyvin, kunhan itse muistan ratsastaa joka askeleen sillä muuten Cee pudottaa. Laukkaan puoliympyrän vastalaukassa. Asetus säilyy ulospäin ja sisäpohje lähellä hevosta koko ajan. Tämä sujuu kyllä.
Isoimmat ongelmat radalla voisi olla keskiaskellajien esittäminen ja takaosakäännökset, mutta ne on onneksi vain muutama osa radasta. Anne antaa loppupalautteita ratsukoille. Suurinosa on siirtynyt jo käyntiin, mutta minä ravailen vielä. Annan ruunalle pidempää ohjaa jotta se voi venyttää kaulaansa, mutta ratsastan loppuun asti ja pidän temmon samana. Kun Charlie tuntuu hyvältä siirrän sen käyntiin ja annan pitkät ohjat. Ruuna pörähtää tyytyväisenä. Hymyilen ja taputan sitä kaulalle. ”Oikein hyvä Anthon. Sinulla ja Charliella on hyvä yhteistyö ja sen näki jo tallin omista kilpailuista. Muista kuitenkin ratsastaa rata loppuun asti huolella. Älä matkusta, vaan ratsasta. Keskiaskeleissa muista näyttää tuomareille selvä ero ja takaosakäännökset rauhallisesti. Oletko ajatellut tähdätä pidemmälle ratsastusurallasi? Charlien kanssa pääsisitte varmasti pitkälle tulevaisuudessa” Anne kertoo loppupalautetta ja kävelee vierellämme. Nyökkään ja vastaan: ”Katsoo mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ruunassa on kyllä potentiaalia”.
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 26, 2016 9:35:33 GMT 2
RKM Annen kouluvalmennus 26.11.
Huh, eka valmennus ennen ekoja kisoja. Kouluratsastus ei niin paljoa jänskättänyt, esteissä jännitin aika korkeaa luokkaa. Kouluratsastuksessa oli silti haasteensa, oikeestaan se olisi varmaan haastavampi mulle - piti osata itsekin ratsastaa hyvin. Tänään Hestia oli aika tavallisella tuulellaan, kuunteli ratsastajaa ja tahtoi eteenpäin - ehkä tästä vielä tulisi jotain.
Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa?
Se olikin visainen kysymys Annelta. Hestia, no, oli mun mielestä aika helppo tapaus, jos sillä oli normaali päivä. Sen sai lyhyelläkin verkalla hereille ja kuuntelemaan ratsastajaa, tosin joskus se kaipasi vauhdikkaampaa menoa turhien energioiden purkamiseksi.
Lämmittelyn jälkeen harjoiteltiin siirtymisiä ja voltteja ravissa. Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Kumpi puoli on vaikeampi? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen?
Hestian kanssa sain olla tosi tarkkana avuista, sillä yleensä se vastasi niihin heti. Ei voinut hirveästi ennakoida, toisin kuin esim. Huiskalla, jolla laukkapohkeita sai alkaa antamaan tyyliin kierrosta ennen siirtymistä... Siinä taisi olla syy, miksi allani oli kisoissa Hestia. Sen kanssa pystyi keskittymään oleelliseen.
Keskiravi. Pidentääkö askelta? Oma istunta säilyy? Siirtymiset askellajin sisällä?
Joo, ihan hyvin se kai meni. Ainakin tuli vauhtia!
Laukka. Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella?
Hestian laukka on aika nopeatempoista, niin välillä en meinannut ehtiä antamaan kaikkia apuja ja oltiin vähän myöhässä ympyröille lähdöissä, mutta koitin paremmin seuraavalla kierroksella - tosin silloin oiottiin vähän kulmassa. Oli välillä vaikea muistaa niin moni asia, mutta onneksi ei tarvinut kokoajan ylläpitää laukkaa, kun Hestia tykkää muutenkin laukkailla!
Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat?
Apujen ajoitus ja vauhdin pitäminen sopivana, ettei pikkutamma lähde lapasesta. Kerran laukannosto ei ole ongelma, taitaa siisti jarruttaminen ilman turhaa kiskomista olla, mutta päivän mukaan puretaan energioita ennen valkoisten aitojen sisään menemistä, niin eiköhän se siitä. Ja vaikka kouluosuus menisi vähän huonommin, luotan esteisiin - Hestia tykkää hypätä ja mä ehkä selviän selässä tasapainoilemalla... Heh, no on mulla vielä vähän aikaa harjotella esteitä. Odotankin jo innolla huomista estevalkkaa!
Kiitos valkasta!
|
|
|
Post by Inkeri on Dec 28, 2016 0:01:33 GMT 2
Tirppa oli ihan kamala. Joskus mä mietin, miksi ihmeessä mä edes olin lähtenyt sillä pelleilemään ratsastuskoulumestaruuksiin, mutta sitten mä taas muistin, että Mikaela oli pakottanut meidät. Kadutti. Poni ei osannut rentoutua edes alkukäynneissä. Siinä missä Gitta tallusti uraa pitkin mahdollisimman flegmaattisena, turpa uraa pitkin laahaten, Tirppa tuijotteli pörheänä maneesin nurkkia ja RAVASI yli puolet alkuKÄYNNEISTÄ. Anne muistutteli mua rentouttamaan itseäni kuin oltaisiin kouluvalmennuksen sijaan oltu joogakurssilla, mutta mitenköhän helvetissä rentouduttiin ja samaan aikaan oltiin varautuneita täydelliseen äkkilähtöön maneesin seinien läpi ulos???
Alkulämmittelyjen jälkeen, jolloin mä olin jo aivan poikki, aloimme työstämään voltteja ja kiinnittämään huomiota hyvään taivutukseen. Haha. Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Ei. Kuinka hevonen taipuu? No kun ei taivu. Kumpi puoli on vaikeampi? Onko 'molemmat' vastausvaihtoehto? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen? Ei, juu, ei.
Tässä vaiheessa jo ehkä vähän nauratti. Tirpan voltit olivat tyyliin täysin taipumattomana tehtyjä, tai sitten se oli taipuneena väärään suuntaan - tosin vain kaulasta ja siksi, että maneesissa oli kai taas joku pieni vihreä mies. Anne ohjeisti, ohjeisti, neuvoi ja selitti, ainakin yritti, mutta varsin laihoin tuloksin. Tunsin pienen katkeruuden piston rinnassa Claran pörheltäessä Huiskan kanssa menemään Annen kehujen siivittämänä - miksei meilläkin voinut mennä hyvin??? Joku Huiska oli muka parempi kuin Tirppa, pyh. Sehän oli ihan perseestä??
Keskiravikaan ei ollut ehkä keskiravia nähnytkään, sillä askel ei pidentynyt sitten milliäkään, vaikka vauhti kiihtyikin kuin formuloilla. Eikä sitä nopeutta muuten saanut edes säädettyä. Laukasta ei ehkä tarvitse edes puhua. Me mentiin eikä meinattu, ja tällä kertaa siitä ei edes ollut mitään hyötyä, vaikka kaikki aina toitottavat suureen ääneen, kuinka tärkeää on, että hevonen liikkuu hyvin eteen.
Olinhan mä jo sen aiemminkin tiennyt - jos me haluttiin menestyä mestaruuksissa, olkoonkin että me oltiin siellä vastentahtoisesti, piti keskittyä rentouteen ja hyvään kontrolliin niin siirtymisissä kuin oikeastaan missä tahansa muussakin. Tai sitten me vain suosiolla luovutettaisiin jo heti alussa, sillä kärkikahinoihin ei meillä kuitenkaan olisi asiaa, ja annettaisiin vaikka Claran ja Huiskan korjata koko potti.
|
|
|
Post by Wenla on Dec 30, 2016 14:40:17 GMT 2
Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa?
Ai että miten saan Gitan toimimaan lämmittelyajassa?
Erittäin hyvä kysymys.
Olin mä kuitenkin jotain tässä parissa vuodessa oppinut, esimerkiksi sen, että Gitta oli laitettava heti reippaasti töihin. Sen kanssa ei tuottanut tulosta varovainen, pyytävä lähestymistapa. Paljon parempi vaan pamauttaa poni heti reippaaseen käyntiin. Ja sitten mä tykkäsin ottaa alkukäyntien jälkeen ensimmäisen kierroksen ravissa tosi reippaasti ja vapaasti, musta se herätti Gitan parhaiten töihin.
Toinen lämmittelymme kulmakivi (jos totta puhutaan, niin en mä oikeestaan edes tiennyt miten mun olisi kannattanut lämmitellä) oli ehdottomasti taivuttelu/asetusjumppa-asia. Gitta oli usein jäykkä kuin rautakanki, joten taivuttelua oli harrastettava ennen yhtäkään kunnollista tehtävää. Joskus Gitta kuitenkin yllätti olemalla valmiiksi melko miellyttävän vetreä ratsastaa. Esimerkiksi tänään mulla ei mennyt puoltatuntia volteilla pyöriessa, vaan mä pystyin lämmittelyssä keskittymään vähän johonkin muuhunkin.
Siirtymisissä ja volteissa Anne esitti meille lisää kysymyksiä.
Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen?
Mä olin monesti Danielita kuullut, kuinka mulla oli liian hidas ja jännittynyt jalka ja plaaplaaplaa. Mutta tottahan se oli, tässäkin valmennuksessa se kyllä huomattiin.
Mutta sitten sen lapa. Perkeleen lapa.
Se oli Gitan yksi bravuureista, tunkea lapaa ulos. Mä veikkasin, että jokainen Gitan ratsastaja paini sen kanssa joka tunnilla. Niinkun ihan oikeasti. Välillä mä sain sen korjattua ennen kuin Anne huomasi mitään, välillä mun taas teki mieli irrottaa se lapa helvettiin koko ponista, koska se tuntui aina ilmestyvän jostakin. Ja lopulta mä turhauduin, eikä meidän ravivolteista tullut yhtään mitään.
Pidentääkö askelta? Oma istunta säilyy? Siirtymiset askellajin sisällä?
Keskiravi oli seuraava perkele meidän valmennuksessa.
Itse ravi ei sinällään tuottanut ongelmia, kunnhan me päästiin sinne asti. Eli kunhan ratsastaja lopetti höseltämisen ja keskittyi olennaiseen. Mutta joo, kyllä me lopulta saatiin pari onnistunutta pätkää keskiravia. Ja jopa Anne näytti tyytyväiseltä.
Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella?
Laukassa teki mieli huokaista helpotuksesta. Meillä meni jopa hyvin! Mä muistin elävästi erään koulutunnin, kun meidän laukkaympyrät eivät millään meinanneet onnistua. Ei sitten millään. Mutta tänään meidän ympyrät oli varmaan parhaita ikinä. "Ja Wenla muistaa sen kontrollin joka askeleella, sä tiput muutenkin pian selästä jos et rupea ratsastamaan!" Anne huuteli.
Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat?
Meidän vaikeudet oli tasan ratsastajassa. Ja ehkä Gitassa sitten, jos mä en osaisi lämmitellä. Eli sekin johtaisi juurensa muhun.
Niin, ne vaikeudet oli siinä, että mä en osannut aina pyytää. Mä saatoin ehkä teoriassa tietää, miten joku juttu tehtäisiin, mutta radalla sillä ei ollut merkitystä. Mä en saisi painikoida, vaan mun pitäisi ainoastaan lämmitellä huolella, kävellä radalle ja ratsastaa. Ja jos joku unohtuisi tai mulle tulisi paniikki, niin sitten olisi voi voi.
Mutta Gittahan osaisi tämän radan vaikka unissaan ja väärinpäin.
Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Emmy on Dec 30, 2016 18:42:21 GMT 2
Ensimmäinen RKM-valkka, huhhuh. Tästä se lähtee. Noin viikon päästä olisi ensimmäiset osakilpailut ja minua jännitti hurjasti jo nyt. Meillä ei viimevuonna Kuutin kanssa mennyt ihan kauhean häävisti; katsotaan, miten me pärjätään tänä vuonna.
Maneesissa oli koko joukko ratsukoita säätelemässä jalustimia ja kiristelemässä vöitä. Ilmassa oli valmennuksen tuntua ja Anne kentän laidalla näytti hurjan tiukalta. Luvassa olisi varmasti paljon hikoilua. Olin säätänyt jalustimet mielestäni jo epämiellyttävän pitkiksi, mutta silti Anne kehotti pidentämään niitä vielä reiällä. Vielä reiällä? Really?
Kuten aavistelinkin, valmennuksesta tuli todella tiukka ja jokainen sai pistää parastaan, sillä vain paras kelpasi Annelle. Tunnin aikana sai myös rääkätä kehon lisäksi aivoja ja pohdiskella vastauksia moniin kiperiin kysymyksiin koskien omaa hevosta ja sen ratsastamista.
Miten saan juuri tämän hevosen lämmittelyajassa toimimaan? Mitä täytyy tehdä ja kuinka ratsastaa? Kuuttiin tutustuneena tiedän, että se pitää saada lämmittelyssä keskittymään. Ylipirteä höpsö touhottaa usein kisapaikalla omiaan, ja jos lämmittelyssä siihen ei saa mitään tatsia, ei radallakaan hyvin silloin mene. Kuutin kanssa minun pitää muistaa itse olla rauhallinen, eikä lähteä hepan häröilyyn mukaan. Myös keskittymisharjoitukset kuten siirtymiset alkuun auttavat Kuuttia tajuamaan, että hei, tässä pitäisi tehdä töitä.
Vastaako tarpeeksi nopeasti apuihin? Kuinka hevonen taipuu? Kumpi puoli on vaikeampi? Tukeeko ohjaan, puskeeko lapaa ulos, vastaako sisäpohkeeseen? Kuutti vastaa yleensä nopeasti apuihin, mutta saattaa reagoida voimakkaasti, jos apu on liian voimakas. Vasen on meille ehdottomasti vaikeampi puoli, osalta oman vinouden vuoksi. Sisäpohkeeseen Kuutti reagoi yleensä ihan hyvin, mutta lapaa se rupeaa puskemaan toisinaan huomaamatta. Se pitäisikin pitää kouluradalla mielessä.
Pidentääkö askelta? Oma istunta säilyy? Siirtymiset askellajin sisällä? Keskiravi ja keskilaukka. Ne suurimmat kompastuskivet ohjelmassa. Varsinkin keskiravi. Minusta tuntui että se oli ihan loputtoman vaikeaa. Tuntui etten saanut Kuutista irti pitkää askelta. Vaan nopeaa ja lyhyttä. Laukka on minusta helpommin säädeltävää, joten sen kanssa onnistuttiin vähän paremmin. Oma istunta täytyy muistaa pitää hyvänä vaikka askellaji vaihtuisi. Se meinaa aina keikata vähän etukenoon, niin kuin esteratsastajalla, kuten Anne asiasta huomautti.
Laukka ja vastalaukka. Pysyväthän tiet kunnossa, ympyrät suurina ja kulmissa käydään? Onhan kontrolli jokaisella askeleella? Kuutti tykkää oikoa kulmia, mutta itse tykkään ratsastaa kulmiin, joten yleensä ei oiota, jos kuskilla on kaikki palaset hallussa, eikä heppa saa mennä miten mielii. Ympyrän koko on aina ollut melko vaikea määrittää, joko niistä tulee ihan hehtaarikokoisia, tai sitten niin pieniä silmukoita, että jalat menee solmuun. Se onkin iso muistettava, pitää ympyrät oikean kokoisina.
Omat vaikeat palat ohjelmasta. Mitkä ne ovat? Ohjelmassa meille vaikeimmat palat ovat Kuutin keskittyminen, ettei se lähde liitelemään pää pystyssä ja minulta katoaa kontrolli. Se on vähän sellainen touhottaja, joten kouluradat on aina sen kannalta haaste. Tehtävissä vaikeita paloja on edellä mainittu ympyröiden koko ja sitten keskikäynti, että saisi sitä pitkää askelta.
Valmennuksen jälkeen oli yllättävän hyvä fiilis ja olin tyytyväinen Kuuttiin. Oltiin molemmat melkein yhtä hikisiä ja karsinassa ruuna sai ansaitun palkkion, paljon taputuksia ja leipää sekä porkkanaa, mamman hienoin!
Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Sandra on Dec 31, 2016 2:27:44 GMT 2
Miten saada Aristo toimimaan lämmittelyajassa? Siinä vasta mysteeri jota olin yrittänyt selvittää jo useammassa kisassa, tuloksetta. Olin alkanut muuttua hieman epätoivoiseksi, olisiko se ylipäätään mahdollista. Ja jos olisi, ainakaan Aristo ei siinä kyllä auttanut yhtään. Olihan se tietysti niin jännää uudessa paikassa, jännittävä ilmapiiri ja kaikkeen muuhun oli pakko keskittyä, kunhan vaan ei vahingossakaan muhun. Pää oli taivaissa tai vaihtoehtoisesti sinkoili sinne tänne, eikä pohje saatika mikään muukaan apu mennyt minnekkään jakeluun. Siitä, mitä mun pitäis tehdä toisin tai miten mun pitäis ratsastaa enemmän oikein, että ruuna kuuntelis mua, ei ollut kyllä mitään hajuakaan. Mutta ehkä se siitä, kun vain tarpeeksi harjoitteli..
Siirtymisiä tykkäsin tehdä omatoimisessa harjoittelussa paljon, koska a) ne saivat Ariston kuuntelemaan paremmin (yleensä) ja b) se huomais kuinka kiva on mennä muutenkin kuin tuhatta ja sataa (tätä odotellessa). Jos jompikumpi suunta oli Aristolle vaikeampi, en ollut vielä saanut sitä selville. Se tuntui olevan ihan yhtä helppo tai vaikea - millä tuulella nyt sattui olemaankaan, molempiin suuntiin.
Ravi mikä ravi, se oli ihan se ja sama Aristolle. Kunhan vain pääsi puksuttamaan kovaa. Ja mieluiten niin, että jalkoja ei tarvitsisi ylimääräistä nostella. Keskiravista ei ollut tietoakaan. Mutta ainakin askel oli pitkä, eikös se ollut juttu siinä keskiravissa? Vai oliko se vauhti sittenkin vain kova, eikö ne melkeen kuitenkin liity toisiinsa. No, joka tapauksessa.
Laukassa meno oli välillä sellaista, että alta saivat väistyä risut ja männynkävyt. Kyllä Aristo silti voltille aina (useimmiten) kääntyy, eli jos se tarkottaa, että heppa oli kontrollissa niin siltä osin asia oli sitten kunnossa. Ja kulmat oli tietty tehty oiottaviksi, ainakin Ariston mielestä, ei siis mun.
Vaikeinta ohjelmassa oli mulle sen muistaminen. Ehdin tuskin ensimmäistä liikettä ratsastaa kun alan jo miettimään, että unohdinko jotain. Keskittyminen saisi olla parempaa. Muuten kaikki sujuukin ihan hyvin, vielä kun saisi Ariston kuuntelemaan paremmin niin kaikki olisi suorastaan loistavasti!
|
|
|
Post by Anne on Dec 31, 2016 17:26:03 GMT 2
Ilmoitettu rankingiin 31.12.2016 17.25
|
|