|
Post by Salma on Jul 2, 2016 22:50:34 GMT 2
Kaikki tuntipohjat tulleet!
|
|
Deli
Uusi ihmettelijä
You are beautiful, remember that!
Posts: 3
Koulutaso: HeA
Estetaso: Re100cm
|
Post by Deli on Jul 3, 2016 17:51:34 GMT 2
//Maksuni// Kun olin saapunut leirille, melkein heti jaettiin leirihoitsut. - No niin, nyt saa kertoo omia valintojaan. Salma sanoi iloisesti kaikille. - MYNTTI. Minä kajautin ensimmäisenä. Osa leiriläisistä katsoi minua. - Haluuko kukaan muu Mynttiä? Salma kysyi. Vastausta ei kuulunut. - Okei eli Deli saa Myntin. Hymyilin itsekseni enkä oikein keskittynyt siihen ketä muut toivoivat. Samalla meidät jaettiin mökkeihin. Minä päädyin Violan, Tidiun, Anthonin ja Kiran kanssa samaan mökkiin. Viola kysyi meiltä että saimmeko haluamamme hoitsut. Kaikki vastasivat myöntävästi, eli kaikkien leiri oli alkanut ainakin hoitsujen osalta hyvin. Olin katsomassa 1 ryhmäläisten tuntia kunnes minun piti mennä laittamaan Mynttiä kuntoon. Myntti odotii kärsivällisesti kun varustin sitä. - Onko kaikki valmiita? Anthon huikkasi Tollon karsinasta. Kaikki sanoivat että joo, joten lähdimme kentälle. Hyppäsin Myntin selkään ja lähdin kävelemään uralle. Teimme kaikkea mitä yleensä normaalilla koulutunnilla tehdään. Talutimme hevoset talliin ja lähdimme mökkiin. Juttelimme tunnista. Minä painoin mieleeni mökkikavereitteni nimet. Viola, Tidiun, Anthon ja Kira. Heidät oli helppo muistaa, sillä kaikki olivat erilaisia. Meidät käskettiin putsaamaan hoitsujemme varusteet. Harjasin hampaat irvessä Myntin hiekkaisia suojia. Kun olin saanut jokaisen suojan putipuhtaaksi, Viola tuli ilmoittamaan mulle, että menisimme iltamaastoon, ja että saisi uittaakkin. Juoksin heti mökkiin vaihtamaan shortsit ja topin. Hetken päästä olimme jo laukkaamassakin laukkapolkua. Kun saavuimme rantaaan, niin Myntti juoksi heti järveen. Meinasin tippua, mutta onneksi tartuin Myntin kaulaan ja makasin siinä sitten koko uintireissun. Kun saavuimme tallille, hoidin Mntin äkkiä ja menin nukkumaan. Seuraavana aamuna oli sateista. - Aamuinen vesisade ei hevostelua haittaa. Minä yritin piristää kavereitani jotka valittelivat sateessa ratsastamista. Vaihdoin itsekkin ratsastusvaatteet ja hölkkäsin muiden perässä ulos. Ponit seisoivat tarhoissaan lepuuttaen jalkojaan puoliunessa. Kavalettitunti olisi juuri alkamassa 1 ryhmäläisille. Itse aloin jo harjata Mynttiä. Halailin sitä ja hoidin ihan rauhassa ilman kiirettä. Varustin sen ja talutin kentälle. Hyppäsin Myntin selkään ja lähdin uralle. Hetken päästä laukkasimme jo rataa jonka Pirre oli laatinut. Minä hyppäsin ensimmäisenä. Ristikko, kaksi pystyä, ristikko, pysty pitkällä sivulla, okseri voltilla, käyntiin. Myntti hyppäsi hyvin. - Myntti oli tammamaisella tuulella, mutta pidit sen hyvin ruodussa, Deli. Helpompana päivänä siltä löytyy paremmin oma moottori. Keskity pitämään käsi alhaalla ja hiljaisena esteen jälkeen, niin et tee vahingossa pidätystä. Radan ratsastuksessa teihin molempiin löytyi hyvin vauhtia! Pirre hymyili minulle ja minä taputin Myntin kaulaa. - Okei, jatkossa yritän muistaa tuon. Hymyilin Pirrelle takaisin.
|
|
Elsa
Uusi ihmettelijä
Posts: 44
Hoitoheppa: Loeke
Koulutaso: HeC
Estetaso: 60cm
|
Post by Elsa on Jul 4, 2016 12:04:16 GMT 2
Maastoilu ei pelota, mutta...
Olin löytänyt leiriltä uuden ystävän, joka ei ollut tapaistani, olinhan sentään todella hiljainen. Olimme alkaneet tutustua hieman ja nyt olimme jutelleet kaiken näköistä hevosista. Kyseessä oli ikäiseni Katrin niminen tyttö, joka oli saanut leirihoidokikseen Hestian. Katrin vaikutti mukavalta ja huumorintajuiselta, joten viihdyimme yhdessä hyvin. Hän majoittui myös kanssani samaan mökkiin, joten ajanvietto oli mutkatonta. Minä olin puolestani saanut leirihoidokikseni Katrinin Hestia hoidokkia astetta isomman tamman nimeltä Laila. Laila asui aivan Hestian viereisessä karsinassakin, joten olimme onnekkaita, sillä saimme jutella päivät pitkät.
Olin kertonut Katrinille paljon ratsastustaustastani ja hän omastaan. Katrin oli hieman osaavampi taidoiltaan, mutta ei mikään huippu osaaja. Jotkin leiriläiset olivat olleet mielestäni hieman liiankin hyviä tämmöiselle yleisleirille, mutta sitä en maininnut kenellekkään ääneen, sillä en tahtonut loukata ketään. Ensimmäiset tunnit olivat sujuneet hyvin ja aloimme päästä hiljalleen yhteisymmärrykseen Lailan kanssa.
Olimme juuri ratsastaneet leirin viimeisen tunnin, joka oli ollut leikkitunti Ellin pitämänä ja saimme kuulla hieman leirikisojen ohjelmasta ja esteradasta. Pian kuulin, jotain jota en olisi halunnut kuulla, sillä leirikisoissa yhtenä esteenä oli muuri. Pieni vain 50 senttimetrin korkuinen se olikin, en halunnut ajatellakkaan hyppääväni sitä. Olin pienestä asti pelännyt muureja ja nyt minun olisi kohdattava se.
Olimme saaneet Katrinin kanssa laitettua hevosemme takaisin karsinoihin syömään kaurojaan. Istahdimme Katrinin kanssa yhdessä heinäpaaleille, jotka lojuivat leirihoidokkiemme karsinoiden edessä. Päätin kertoa hänelle, että pelkään muureja, sillä se vaivasi minua kovasti. ”Mulla ois yks juttu, jonka haluisin kertoa”, totesin tytölle. ”No, mikä?” tyttö vastasi kaasvoilleen vieno hymy. ”Maastoilu ei pelota, mutta… pelkään kauheasti muureja”, tokaisin tytölle ikään kuin kakistaen sen ulos itsestäni. ”Ei sun tarvi stressata huomisen kisan esteistä, sillä eihän ne ole, kuin juuri ja juuri polven korkuisia”, Katrin sanoi ja yritti rauhoitella minua. Katrin näytti kädellään korkeuden, joka oli huomisten kisojen estekorkeus. Aloin hieman nauramaan, kun näin varsinaisen korkeuden, sillä eihän Lailan tarvitsisi kuin kävellä ylitse.
Lähdimme yhdessä leirimökkiimme ja matkalla Katrin kertoi pelänneensä itsekkin pienenä muureja, mutta oli päässyt pelosta ylitse. Huomasin samassa hetkessä, että olin saanut leiriltä kaverikseni, samankaltaisimman ihmisen mitä olin koskaan kuvitellut saavani. Leirikisojen tullessa eteeni, en pelännyt ollenkaan enää muuria, mikä tuntui aivan hassulta. Osittain se varmaankin johtui siitä, että allani oli 173 senttinen jättiläistamma, joka ylittäisi esteet kävellen. Osittain siitä, että uusi ystäväni oli rohkaissut minua.
|
|
|
Post by anthon on Jul 5, 2016 18:34:46 GMT 2
//Maksu//
LAUANTAI Päivä oli ollut raskas, mutta oikein antoisa. Katsoin kelloani, joka näytti olevan 01.00, eli aikalailla olisi nukkumaanmeno aika. Jännä ettei väsymystä tuntunut vieläkään, vaikka olin herännyt jo kuuden aikoihin auttamaan aamutallissa ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Istuin saunamökissä omalla sängylläni ja katsoin muita mökkiläisiä, jotka nukkuivat jo täyttä päätä, uni oli heiltä vienyt voiton. Yritin nukkua vähän aikaa sitten, mutta se ei vain onnistunut.
Hymyilin vienosti, kun muistelin kulunutta päivää. Aamulla oli ollut koulutunti, joka oli sujunut oikeastaan erityisen hyvin. Sain orin liikkumaan rentona ja se käytti tällä kertaa rehellisesti takajalkoja polkien alla. Laukkatehtävässä oli hieman innostunut ja saanut pari reippaampaa pätkää, mutta hyvin se silti käsissä pysyi. Ennen meidän tuntia oli ollut toisen ryhmän leikkitunti, jota oli erityisen hauska seurata, koska muutama muksahti tasapainon menetyksen vuoksi. Kellekään ei käynyt pahemmin, joten se oli sen vuoksi hauskaa. Leikkitunnit ovat aina huvittavia, onneksi meillä on oma huomenna. Ratsastajat ja katsojat sai muikeat naurut tunnin aikana. Viideltä oli ollut teoriatunti, jonka asiat kylläkin olivat jo entuudestaan tuttuja. Puhuttiin hevosten hoidosta kesällä. Saatiin hyvin kyllä vinkkejä erilaisista myrkyistä, mitkä auttavat paarmoihin. Kotivinkki oli kaikista parhain, koska sitä en aikaisemmin ollut tiennytkään, eli siis se valkosipuliöljysekoitus. Illalla käytiin vielä yömaastossa, joka oli kyllä aivan huippua. Suomen kesäyöt ovat ehkä kaikista parhaimpia ikinä, koska on valoisaa ja rauhallista. Taino en oikein siitä rauhallisuudesta tiedä, kun ponit olivat laukatessa ainakin kaikkea muuta. Hauskaa ainakin oli.
Nousin hiljaa sängyltä ja astelin oven luon. Laitoin kengät jalkaan ja aukaisin mökin oven oikein varovasti, jottei nukkuvat herää. Astelin ulos ja suljin oven yhtä hiljaa kiinni, kuin sen aukaisinkin. Ulkona oli hämärää ja hiirenhiljaista. Lämmin tuuli puhalteli ympäri tallin pihaa. Oli hieman viileämpi, kuin päivällä muttei kuitenkaan kylmä vaan t-paidalla pärjäsi aivan hyvin. Kävelin hitaasti ympäri tallinpihaa miettien mitä keksin, kun uni ei tullut. Kävelin parkkipaikoille ja avasin autoni ovet. Istahdin vänkärin penkille ja avasin hanskalokeron ottaen sieltä kynää ja paperia. Kirjoitin paperin täyteen ja loppuun rustasin ”salainen leiriläinen 2016”. Käännyin ja otin takapenkiltä pullon, jonne käärin paperinpalan. Nousin ja virnistin. Nyt salainen kirje oli valmis. Vielä täytyisi miettiä, mihin tuon piilottaisi.
Nousin autosta, lukitsin ovet ja lähdin taas kiertelemään ympäri tallirakennusta. Päädyin kentän viereiselle autotallille, johon hautasin pullon kuitenkin niin, että se näkyi puoleksi. Saa nähdä milloin joku sen löytää ja kuka. Kävelin takaisin saunamökkiin hiljaa. Huokaisin ja kömmin peiton alle sulkien silmäni.
”Sinä arvon kirjeen löytäjä. Kirjoitan kirjettä nyt puoli kahdelta yöllä. Muut leiriläiset nukkuvat, mutta en saa unta. Mahtava leiri puolessa välissä ja toivoisin vain, että tämä jatkuu pidempään. Olisi mahtavaa päästä takaisin Seppeleeseen hoitamaan, eli ensi hoitajahakuja odotellessa. Oli minulla sinullekin asiaa. SINÄ olet hyvä ratsastamaan. Älä välitä alamäistä, niitä tulee aina. SINÄ kehityt kokoajan. Kukaan ratsastaja ei ole täydellinen. SINÄ olet upea, muista se!”
|
|
Nella
Uusi ihmettelijä
Posts: 43
Oma heppa: Tinja
Koulutaso: heC
Estetaso: 80cm
|
Post by Nella on Jul 10, 2016 0:08:50 GMT 2
✿ 7: Ensimmäinen ratsastusleiripäiväni - 30.6. ✿ Nella oli niin iloinen. Hän lähtisi ratsastamaan! Neljäksi päiväksi Seppeleeseen leirille, miten huippua. Pienen tytön ilo oli valtaisaa, ja hän pakkasi niin tomerasti omaa laukkuaan. Hänelle oli juuri ostettu juhannuksen jälkeisistä alemyynneistä ratsastushousut, oma turvaliivi ja oikeat ratsastuskengät. Ne olivat jo hevosenkarvassa - oikeastaan aasinkarvassa - sillä Nella sai käydä monena päivänä viikossa hoitamassa aasia Liekkijärven "keskustan" lähellä. Hän oli kerran vain lähtenyt jatkokurssin tunnin jälkeen kävelemään kohti Liekkijärveä, ja päätynyt tarhan laidalle. Kun talon ystävällinen omistaja, valkeatukkainen mummu, oli nähnyt pienen tytön silittelemässä aasiaan, oli hän mennyt juttelemaan tytön kanssa. Ja nyt, Nellalla oli oma hoidokki - mutta nyt lähdettäisiin leirille. Nellan laukku ei ollut kovin painava, hän ei harrastanut turhan tavaran mukaan ottamista. Hän otti iloisesti laukkunsa auton takapenkiltä, mutta äiti ehti kuitenkin tulla myös ulos autosta. "Pidähän mukava leiri ja ole kiltisti", äiti sanoi ja halasi pientä tyttöstään. Mutta Nella on jo iso tyttö - ei häntä harmita olla muutamaa päivää poissa kotoa. Hän on iloinen luonteeltaan ja tietää kyllä, että koti odottaa leirin jälkeen. Niin hän lähti tallustamaan aidanviertä parkkipaikalta kohti tallia. Aitan ohi kävellessään Nella näki Tirkun aittakarsinan perällä. Vennaa, Huiskaa ja Ruusaa ei näkynyt, pikavilkaisulla ne eivät olleet tarhassakaan. Ehkä osa hevosista oli jo päässyt laitumille. Nella mietti kuumeisesti, minkä hevosen tai ponin haluaisi toivoa leirihoitsukseen. Hän muisti hyvin Netan, jolla ratsasti ensimmäisen tuntinsa lokakuussa. Ja Frankin, joka oli tositosi iso. Niin monet hevoset oli niin tosi isoja. Tallin pihassa joku kysäisi Nellalta, oliko hän tulossa leirille, ja ohjeisti kävelemään maneesin ohi suoraan mökeille. Niinpä Nella tallusti sinne, ja avoinna olevasta mökin ovesta kuuluikin jo iloista puheensorinaa. Nella astui sisään ja istui pikku jakkaralle mökin nurkkaan. Hän katseli muita leiriläisiä mietteliäänä. Kaikki oli niin vanhoja. Ne varmaan osasi hevosista kaiken ja liitelisi esteiden yli isoilla kilpahevosilla. Ja niillä oli varmaan ihan omat jutut, mistä Nella ei tietäisi mitään. Niin tyttönen ajatteli, mutta lohduttautui sillä, että hänellä on varmasti kiva poni sitten. Vihdoin leirin pitäjä saapui mökkiin ja esitteli itsensä Salmaksi. Hän kertoi leiristä kaikenlaista, kunnes antoi meidän toivoa hoitsuja. Sitä kaikki tuntuivat odottavan eniten. Osa alkoi heti huutelemaan hoitsutoiveitaan, mutta mä olin liian ujo. Onneksi Salma kysyi minulta, minkä haluaisin hoitsuksi. "Pienen ponin", mä sain sanotuksi. "Kelpaisko Walma sulle? Se on se pikkunen, musta shetlanninponi", Salma kertoi. "Joo!" huikkasin iloisena - olinkin tainnut joskus talvella ratsastaa yhden tunnin sillä. "Oon jakanut teidät ratsastustaitojenne mukaan ryhmiin", Salma ilmoitti. "Ykkösryhmä ratsastaa tänään neljältä, ja siihen kuuluu Elsa, Viola, Katrin, Verna ja Nella. Kakkosryhmän tunti on sitten viideltä, eli Siuri, Tidiu, Anthon, Deli ja Kira, olkaa sillon kentällä. Eka tunti on koulutunti ja Elli katsoo vähän, minkä tasoisia olette. Ja tottakai ratsastatte hoitsuillanne." Salma jakoi leiriläiset myös mökkeihin, ja Nella päätyi nuorempien leiriläisten kanssa keittiömökkiin. Salma kertoi vielä pakolliset madonluvut, säännöt ja turvallisuusohjeet, mitkä oli ihan samat kun lastenleireilläkin aina. Mutta silti ne piti kuunnella joka ikinen kesä. Lopulta leiriläiset pääsi etsimään sänkypaikkaa itselleen. Keittiömökistä Nella huomasi yhden pienemmän kerrossängyn, jonka yläsängyn päätti valloittaa itselleen. Muut sängyt oli niin isoja. Paljon isompia kun oma, tuttu sänky kotona. Ja melkein kaikkiin ehti jo mennä joku. Nella tiesi, että pian olisi riennettävä laittamaan Walmaa valmiiksi tunnille, mutta hän päätti ehtiä laittaa lakanat sänkyyn. Ne oli lähes sopivat pikkusänkyyn ja sen peittoon. Jalkopäädyn nurkkaan hän laittoi laukkunsa, jonka päältä nappasi kypäränsä ja hanskat oli ihan päällimmäisenä. Niin hän oli valmis lähtemään ratsastamaan - fiksuna tyttönä hän oli pukenut ratsastushousut jo kotona, ja letittänyt kaksi pitkää lettiä hiuksiinsa. Tallin pihasta hän katseli kohti tarhoja, ja näki tarhassa Walman. Se söi heinää aika lähellä porttia, suuren koivun varjossa. Ulkona olikin niin mukavan lämmin, että ei ihmekään, shettiksellä kun oli ihan musta karva. Nella lähti etsimään tallista Walman riimua ja narua, ja löysikin punaisen, pikkusen riimun ja vihreänkirjavan riimunnarun. Walma rakasti rapsutuksia, joten Nella onnistui pääsemään tarhassa sen viereen rapsuttelemaan sitä, ja tarrattuaan lujasti harjaan hän ehti sujauttamaan riimun päähän ennenkuin Walma päätti liikahtaa karkuun. Poni napattu kiinni, sitten harjaamaan ja varustamaan. Walma, Nella, Tirkku ja Verna valmiina tunnille! Walma oli oikein vekkuliponi harjatessa, mutta rauhottui kentälle päästessä. Nella osasi jo itse varustaa ja nousta selkään. Elli antoi Nellalle välillä helpompia ratsastustehtäviä, koska Walmakaan ei heC-tasoa korkeammalle osaa. Nella kuitenkin uskaltautui innolla laukkaamaan! Loppukäyntien aikaan Nella ja Verna jutteli kovasti ja nauroi poneillensa, sillä Tirkku oli vähän kaahaillut ja Walma kaivannut vallan reippaasti pohkeita laukannostossa. Iltapäivä jatkui rattoisasti, ensin kokeneempien ryhmän tuntia seuraten ja ihaillen, sitten syöden ja varusteiden huoltoa opetellen. Joillekin perusvarusteidenhuolto oli jo niin tuttua kauraa, että Salma kertoi jotain tosi hienoa tietoa, jota Nella ei ehtinyt ymmärtää Walman satulan kiillottamisen lomassa. Mutta se ei pahemmin haitannut. Vapaa-aika tuntui jo vallan mieluisalle teoriatunnin jälkeen, ja pikkutytöt, Nella ja Verna, menivät tarhaan silittelemään ponejansa ja Nella ylipuhui Vernan pienelle metsääntutustumisretkelle. Nella rakasti metsiä ja osasi löytää sieltä parhaimmat mietiskelykivet ja söpöimmät kukkaset, ja pian Vernakin unohti, ettei oltu enää leirinpitäjien näköpiirissä. Hänellä kuitenkin oli kello - minkä Nella unohti aina kotiin - ja tytöt olivat täsmälleen oikeaan aikaan varustamassa poneja iltamaastoa varten. Sen reissun jälkeen uni maittoikin äkkiä pikku-Nellalle. Kaverukset uittamassa illalla. // Mulla on niin kovasti inspiä tälle leirille, että oikea maksukin varmasti ilmestyy tänne ajallaan =) //
|
|
Verna
Uusi ihmettelijä
Posts: 16
Hoitoheppa: Svante (ylläpito)
|
Post by Verna on Jul 15, 2016 21:04:25 GMT 2
sunnuntai
Suurin toiveeni oli, että tänään mä selviäisin koko päivän läpi putoamatta Tirkun selästä kertaakaan. Se, jos mikä, olisi hieno päätös tälle leirille, ottaen huomioon aikaisempien päivien törttöilyt.
Torstaina Tirkku oli uitossa jotenkin onnistunut ravistelemaan mut selästään järveen, ja perjantaina mä olin pudonnut kesken iltamaaston harmittoman pikku sivuloikan seurauksena. Sellaisia Svante oli heitellyt tyyliin päivittäin viime vuodet, joten olisi voinut luulla mun oppineen jo pysymään kyydissä, mutta ei. Lauantaina taas jo valmiiksi pahaenteisen kuuloinen leikkitunti oli riehaannuttanut Tirkun ihan täysin ja mä olin suistunut sen paljaasta selästä maahan, taas kerran.
Niin että jos mä nytkin putoaisin, voisi olla etten mä pystyisi näyttämään naamaani Seppeleessä enää koskaan.
Senpä vuoksi käytin aamupäivän valmistautuen henkisesti ensin koulutuntiin ja sittemmin leirikisoihin. Ne muuten olisivat mun ensimmäiset ratsastuskisat ikinä. Ei mua kyllä jännittänyt, mutta silti toivoin, ettei homma menisi ihan pipariksi. Palkinnoista viis, Inkeri varmaan nitistäisi mut jos ratsastaisin huonosti, joten panokset olivat aika korkealla. Tirkku oli kyllä kiltti ja kiva poni, vaikka se melkoisen reipas olikin. Mun putoamissaldo ei ehkä antanut ihan totuudenmukaista kuvaa meidän yhteistyöstä – niin kauan kuin mä pysyin selässä, pikkutamma liikkui siivosti ja rentona.
Aamutallin jälkeen me jäätiin muiden leiriläisten kanssa putsailemaan varusteita joutessamme. Mä en uskaltanut rasvata Tirkun satulaa, etten suistuisi sieltä alas entistäkin liukkaammin, mutta suitset, suojat ja harjat saivat kunnon käsittelyn. Kovin paljon likaa niistä ei lähtenyt, joten ehkä Inkeri ei sitten ollutkaan ihan niin huithapeli hoitaja kuin mitä jutut kertoivat.
Vaikka mä olin leiriläisistä sieltä nuorimmasta päästä, musta tuntui, että koko meidän leiriporukka tuli hyvin toimeen. Jopa Anthon oli tullut mukaan puhdistamaan varusteita ja jutteli liukkaasti Kiran ja Violan kanssa nurkassa. Me taas pohdittiin Elsan, Katrinin ja Nellan kanssa leirikisoja ja sitä, miten vaikea esterata olisi. Onneksi perjantainen hyppytunti oli meidän kaikkien osalta sujunut aika kivasti, eikä Piritta mitään mahdottomia tehtäviä tekisi kuitenkaan.
Ennen koulutuntia me käytiin vielä talolla syömässä ja mentiin sitten laittamaan hevosia valmiiksi. Täytyi myöntää, että mä ainakin harjasin Tirkun extrahuolellisesti, ettei sen vasta vaihdettu satulahuopa menisi nyt saman tien pölystä harmaaksi. Yleensä mä olin jostain syystä aina ensimmäisenä valmis, mutta tällä kertaa mä sain tunkea hätäpäissäni itselleni kypärän päähän ja lähteä puolijuoksua muiden perään kun kello oli jo pari minuuttia yli yksi.
Pirittalta olisi varmaan tullut huutia, mutta Elli oli lepsumpi tapaus. Punapää vain totesi rennosti, ettei meillä niin kiire ollut, ja käski meidät omaan tahtiin kävelemään alkukäyntejä. Tirkku tuntui heti ensi metreistä lähtien pirteältä, mutta ei ollut onneksi mitenkään spookyn oloinen. Ehkä mä tästä tunnista selväisin putoamatta.
Olisin laittanut sormet ristiin, mutta en ohjat kädessä voinut, joten ei auttanut kuin tyytyä toivomaan vimmatusti etten mä tänään(kin) nolaisi itseäni koko kansan edessä. Ehkä, jos niin ei kävisi, mä voisin palata Seppeleeseen vielä syksyllä.
|
|
Nella
Uusi ihmettelijä
Posts: 43
Oma heppa: Tinja
Koulutaso: heC
Estetaso: 80cm
|
Post by Nella on Aug 11, 2016 0:39:36 GMT 2
✿ 8: Lauantai - 2.7. ✿ Kolmas leiripäivä oli mennyt hyvin. Oltiin leikitty heppaleikkejä tunnilla, seurattu osaavamman ryhmän koulutuntia ihaillen, syöty hyvin ja kuunneltu teoriatuntia hevosenhoidosta kesällä. Nyt meillä oli taas vapaa-aikaa. Mä ja Verna käveltiin tallipihaa potkiskellen pikkukiviä kengänkärjillä. "Walma on kyl ihana leirihoitsu", kerroin. "Se on niin sulonen! Ja pieni!" "Se on! Tirkku on niin hauska persoona, kun se ei oo ihan helpoimmasta päästä." "Joo, se on aika vaikee poni. Mut Walma on kyl sulosempi!" "Haha, mielipideasioista ei voi kiistellä." "No ei niin", vastasin. Istahdimme aitan viereen seinään nojaillen. Mä keräsin lähimmät apilankukat käsiini ja aloin punomaan niistä pikkusta seppeleen alkua. Pari isoa hoitajatyttöä käveli meiän eestä talliin, toinen vähän kulmain alta katsoen, toinen ystävällisesti hymyillen. Meidän leiriporukka taisi häiritä muuten hiljaista tallikesää. "Haluaisitko sä olla joskus hoitaja?" kysyin Vernalta. "Olisihan se ihan kivaa", tyttö vastasi. "Mutta mä autan jo Fiiaa Svanten kanssa. Se on tosi kiva poni myös." "Ja mä käyn hoitaa Pihlaniemessä asuvaa Viola-aasia! On kyllä kivempi hoitaa ihan pienellä tallilla, täällä on niin paljon ihmisiä. Ja ne on niin isoja." "Haha, totta. Mutta ehkä sitten, kun me ollaan isoja, me ollaan hienoja Seppeleen hoitajia! Ja sitten uudet pikkutytöt ihailee meitä, kun me osataan kaikki." "Joo! Ja sit mä ainaki hoidan jotain jättiheppaa! Ehkä Eelaa, se on hieno hevonen." "Joo ja mä haluun olla Bonnien kisahoitaja sitten!" tyttö huikkasi haaveillen. Meidän haaveilut keskeytti tallityöntekijä Kasper, joka tuntui työntävän milloin missäkin mitäkin kottikärryä tai muuta. Nyt se talutti jotain tallin isoista hepoista talliin. "Kasper on aina täällä", Verna totesi. "Mahtaa olla hieno elämä, kun saa olla joka päivä vaan tallilla." "Niin! Sehän ihan asuu tallilla." "Mutta hei - missä Kasper oikeasti asuu? Tuskin sillä on mitään salahuonetta tallivintillä, missä nukkua yöt", Verna tuumaili. "Otetaan asiasta selvää! Meillä on aikaa. Lähdemme maastoon vasta yöllä." "Joo! Hei, seurataan sitä! Se käveli tonne talliin!" Kasper oli jo ehtinyt viedä hepan karsinaansa ja nyt se lakaisi tallin lattiaa. Tarkemmin ajateltuna, se oli oikeasti aina paikalla puuhaamassa. Tallin henki tai joulupukin vahtitonttu, ei sen väliä, tallilla se oli aina. Ja nyt me kurkittiin ponikarsinan aidan takaa sen lattian lakasua. Kun se vei luuttunsa pois, istahdimme karsinan reunan päälle odottamaan, että se jatkaisi matkaa. "Hei, tytöt, älkääs keikkuko siinä reunalla", se vain tyytyi murahtamaan astuessaan ohitsemme ulos tallipihalle. Taas me lähdettiin hiipimään sen perään. Kun suunta kävi kohti autotallia, mutta kaartoikin loppumetreillä tallin taa, me arvattiin mitä se meni tekemään. "Hyhh, mennään pois. Se meni haisuttelemaan." Menimme toiselle puolelle tallia ja jäimme yhdelle penkille istumaan. Jonkinaikaa höpöteltyämme poika tallasi taas hiekkapihaa. Nyt se käveli kohti Annen taloa. "Ei kai se asu Annen kanssa? Sillähän on Krister", kuiskutin Vernan korvaan. "Ehkä sinne mahtuu useampi asumaan", Verna kuiskasi. "Ehkä", vastasin. "Mennään kurkkaa! Noista ikkunoista", ehdotin. Kassun päästyä sisälle me hiivittiin talon reunaa pitkin ikkunan alle, mutta kumpikaan ei yltänyt nähdä sisään. "Mä voin tulla sun reppariin! Tai jos meet kontilleen, voit olla mun jakkara", ehdotin. Se toimi, ja ylsin katsoa sisälle. Näh, se olikin keittiön ikkuna. "Katotaas toiseen, toi oli keittiö." Nousin toisen ikkunan alla taas Vernan selän päälle seisomaan, ja kurkkasin varovasti ikkunasta. Siellähän punatukka tallitonttu lojui sotkuisen huoneen nurkassa, sängyn päällä, syöden mikropitsaa. "Hihihi, mä nään sen", kuiskasin. "Mäkin haluan nähä!" Verna sanoi. Laskeutuessani maan pinnalle, onnistuin kuitenkin täräyttämään käden ikkunapeltiin. Hups! Emme ehtineet minnekään, kun Kassu avasi tuuletusluukun ja ärähti: "Nyt oikeesti likat, mul on tauko nyt, en oo nyt paikalla!" No, noloina me hipsittiin pois. Mutta ainakin mysteeri selvisi! Kassu asuu aina tallilla. Yömaastossa auringonlaskun jälkeen ✿ 9: Sunnuntain leirikisat - 3.7. ✿ Leirikisojen viimeinen, valtaisa hyppy, siivitti mut ja Walman voittoon!
Kiitos leiristä! =)
|
|