Tulokset ja osallistumisetOhessa tulokset, joihin siis vaikutti eniten tarinoiden onnistumiset tai epäonnistumiset.
Kaikki osallistujat saavat kustomoidut bannerit. Bannerit ilmaantuvat tänne pian!
Luokka 11. Pyry - Raymond
Luokka 2
1. Víva (VRL-13593) - Kredit Raziqänään oli luvassa todella jännitävä päivä, sillä olin osallistunut Kepen kanssa ensimmäistä kertaa Seppeleen maastoesteratsastuskilpailuihin. Olimme hetki sitten lastanneet Kepen traileriin, jonne ori oli astellut reippaasti ja iskenyt mukisematta kiinni heinäverkkoon. Nyt olimme matkalla äidin, pikkuveljeni Eemilin sekä hyvän ystäväni Idan kanssa kohti kisapaikkaa.
Kun saavuimme pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen Seppeleeseen, niin mua jännitti yhtäkkiä ihan kauheasti. Yritin rauhoitella itseäni, mutta kun silmissäni vilisi suuri joukko ihmisiä ja hevosia, niin en osannut rauhoittua, en sitten ollenkaan. Mä vaan tuijotin silmät suurina kaikki niitä ihmisiä ja upeita lihaksikkaita hevosia, joita laitettiin kuntoon, lämmiteltiin ja verryteltiin. Ja koska mä en ollut ennen osallistunut maastoestekilpailuihin, niin mua jännitti ja pelotti yhtäaikaa. Entä jos mä mokaan? Entä jos mä tipun kaikkien edessä? Entä jos Kepe rupee hankalaksi? Entä jos mä.. Ei, ei ja vielä kerran ei. Mä en tullut tänne sen takia, että mä pelkäsin mokaavani tai tippuvani satulasta - vaan sen takia, että me saadaan Kepen kanssa uusia kokemuksia. Kokemuksia kilpailemisesta, kokemuksia maastoesteistä ja kokemuksia vähän kaikesta. Nyt se uppoutui viimein tajuntaani ja mä ryhdistäydyin, jolloin jännityskin katosi kokonaan - tai ainakin melkein kokonaan.
Äiti laittoi Kepen kuntoon sillä välin, kun mä kävin ilmoittautumassa ja tutustumassa rataan. Me mentäis Kepen kanssa aloittelijaluokka, jossa esteet on max. 60cm. Luokassa on maltillisia alashyppyjä, kahlausta ja vedestä pois- hyppyjä, joten se kuulosti minulle ja Kepelle just loistavalta, eikä parempaa olisi varmasti voinut edes toivoa. Odotin vaan innolla, että pääsisimme suorittamaan tuon kippurakorvan kanssa rataa!
Odotettiin hetken aikaa porukalla trailerin vieressä, kunnes oli aika nousta Kepen selkään ja alkaa verryttelemään kunnolla ennen kuin luokka alkaisi ja olisi meidän vuoro. Kepe tuntui todella energiseltä ja se suunnilleen vaan huitoi etusillaan ilmaa, kun ei malttanut olla aloillaan. Mä olin todella huvittunut Kepen käytöksestä, mutta joku rotihan hommassa piti olla, joten komensin oria jämäkästi. Lopulta Kepe malttoi olla huitomatta etusillaan, mutta seuraavaksi se alkoi ottamaan ihmeellisiä tanssiaskelia. Huokaisin syvään ja pyysin Kepeä liikkeelle. Oli aika siirtyä verryttelemään.
Kepe tuntui verryttelyiden aikana mukavan reippaalta, herkältä ja yhteistyöhaluiselta tapaukselta. Päästiin hyppäämään verryttelyiden aikana pari kertaa pientä tukkiestettä, jonka hyppäämisessä ei ollut ongelmaa. Pieni ongelma meillä kuitenkin oli, nimittäin Kepen turha energisyys, jonka kuitenkin uskoin häviävän tuota pikaa, kun päästäis radalle. Nyt oli kuitenkin kova työ pitää tuo kippurakorva hallinnassa ja maltillisena.
Ilmoille kaikui kuulutus, joka kuulutti, että seuraavana olisi meidän vuoro. Pieni jännityksen tunne valtasi minut hetkellisesti, mutta katosi, kun lähdimme Kepen kanssa kohti rataa. Siirryimme maastoesteradan alkuun, jolloin saatiin lupa lähteä liikkeelle. Nostin laukan ja Kepe lähti reippaasti liikkeelle. Ori painoi ihan pirullisen kovasti kädelle, mutten välittänyt siitä vaan keskityin rataan, sillä olimme matkalla kohti vesiestettä, jota ei ollut suinkaan tarkoitus vielä hypätä vaan kahlata läpi. Kepehän tunnetusti kammoksui omaa peilikuvaansa, joten ori kielsi, jolloin horjahdin kaulalle. En kuitenkaan tippunut, joten pääsin kampeamaan itseni takaisin satulaan, jonka jälkeen koitettiin uudelleen. Tällä kertaa sain Kepen kaahlaamaan veden yli ongelmitta, joten jatkettiin matkaa risuesteelle, jonka hyppäämisessä ei ollut ongelmaa. Risuesteen jälkeen tuli kaksi tukkiestettä, jonka jälkeen siirryttiin esteniitylle. Siellä vastassa oli pieni taloeste, jonka Kepe hyppäsi reippaasti ja ilman minkäänlaistakaan epäröintiä yli. Taloesteen jälkeen tehtiin loiva ympyrä oikealle, jolloin vastassa oli alamäkiesteet. Alamäkiesteet mentiin maltillisesti alas, eikä Kepe pitänyt niillä ollenkaan kiirettä. Sitten vastassa olikin jo tutut tukkiesteet, joiden jälkeen laukattiin jonkun matkaa, ennen kuin saavuttiin vesiesteelle, joka oltiin aiemmin vain kaahlattu läpi. Tällä kertaa hypättiin vedestä pois, johon sitten ratamme jo loppuikin.
Taputin Kepeä molemmin käsin kaulalle ja kiitin sitä onnesta pakahtuen. Rata oli sujunut omasta mielestäni loistavasti vaikka alussa tulikin kielto vedelle. Kepe jaksoi kuitenkin todella hyvin koko radan ajan ja kuuntelikin vaikka olikin turhan innokas. Mä olin silti niin onnellinen. Onnellinen tuosta kippurakorvasta ja onnellinen meistä.
2. Wilma - Lavender"Voi helekutin helkutti, yritä nyt olla kunnolla!" äyskäisin, kun rakas hoitoponini yritti jälleen talloa varpaani tohjoksi ja tasata samalla hiukan sormenpäitäni. Trailerissa oli ahdasta, sillä mun piti suitsia Ladi jo siellä, kisapaikalle kun ei saanut tuoda suitsimattomia hevosia. Pakko oli sanoa, ettei homma ollut helpoimmasta päästä, mutta tottuneena selvisin naarmuitta. (Paitsi varpaat se pirun kutale onnistui tallomaan, traikussa on liian vähän väistämisvaraa, sanokaa mun sanoneeni!)
Koska Ladi oli heti aamulla herännyt väärällä jalalla kun mä suurinpiirtein kiskoin sen ylös ja heitin niskapers-otteella käytävälle naruihin, mua hiukan jännitti mitä radasta tulisi. Tai no, valehtelematta mua jännitti niin, että mun oli pakko ottaa tukea etten kaatuisi jalkojeni hillittömän tärinän vuoksi. Hermot riekaleina talutin harmaan ponin alas lastaussiltaa pihamaalle, jossa hyöri ja pyöri jo monia ratsukoita. Ladi tömisteli mielenosoituksellisesti ja näytti hampaita jokaiselle ohi kulkevalle niin, että joku perheineen katsomaan tullut pikkutyttö melkein purskahti itkuun.
"Oot kyl kans yks ihmissyöjä", mumisin ponille.
Mä pitelin Ladia aloillaan sillä välin kun mua kisoihin viemään lähtenyt tallityöntekijä Karla teki salakavalan hyökkäyksen ja onnistui satuloimaan ponin niin, että siltä meni varmasti suolet solmuun satulavyötä tiukatessa. Karla vahti Ladia sillä välin, kun mä puin kisatakin päälle ja kiskoin käsiini kisahanskat. Mut puntattiin tamman selkään, taputettiin selkään onnentoivotukseksi ja lähetettiin verryttelyalueelle.
Verkka-alueella (jona toimi tallin kenttä) oli muutama muu ratsukko mun lisäksi: hiilenmusta puokki, kiltin näköinen risteytysponi sekä junttipäinen ja laiskahko suokki, joka ei kuunnellut ratsastajaansa laisinkaan.
"Toivottavasti tää ei nyt räjähdä tonne radalle", mutisin kentän laidalle hivuttautuneelle Karlalle.
3. Matruusa - Brynhild Frigfria
Kolmosesteeltä "Kohta loiskahtaa". Ginger oli aloittanut maastokisat intomielisen vastakohtana, eli aika kranttuna ja laiskana, mutta heti ensimmäisen vesiesteen tullessa eteen piristyi tamma huomattavasti!
4. Amelie - Classic OrchidJotkin asiat pitää vain oppia kantapään kautta, kuten se että harjoittelu kannattaa... Mutta mikäpä voisi mennä pieleen kun päivän varoitusajalla herkkä Chilly-reppana repäistään maastoesteille, joita se ei ollut koskaan aiemmin edes huvin vuoksi hypännyt? Ei varmasti mikään! Rämäpäinen Amelie selkään vain ja lykkyä pyttyyn, kyllähän he nyt jostain vaivaisista 60 cm esteistä selviäisivät...
Harmi vain että eivät. Chilly poukkoili jokaisella esteellä kuin hulluksi tullut, pelkäsi kaikkea mahdollista ja mahdotonta sekä ryntäili päättömästi pitkin rataa Amelien roikkuessa kyydissä jokseenkin avuttoman näköisenä. Kun hän lopulta sai ratsunsa pysähtymään aitaa vasten, oli vaikea sanoa kumpi oli hikisempi, stressaantuneempi ja tärisi enemmän. "Ei tainnut tulla hyväksyttyä suoritusta" Clave totesi Nuuskamuikkusmaiseen sävyynsä taluttaessaan ratsukkoa takaisin Seppeleen pihalle. Amelien silmienpyöräytys olisi ollut oikeasti pelottava, jos märät ja letiltä auki purkautuneet hiukset eivät olisi roikkuneet niiden tiellä.
Kotiin lähdettiin seiniä pitkin luikkien ja katsekontakteja vältellen. Ken kuuseen kurkottaa...
Luokka 31. Cella - Whirlwinded DotIlo-Cellan positiivinen kisapäivä
eli
Eniten Vituttaa… Maastoestekisa -edition
Se, että kaikkien maailman heppakinkereiden on aina alettava ennen kuin Artsilan virkaintoinen kukko on edes ehtinyt päästää aamupieruaanPingviinipuku päällä muiden juustoaivojen kanssa tallipihalla hikoileminen olikin just sitä, mitä mä halusin tehdä tänä kesäaamuna kello 5:00
Se, että Windi taatusti merkkaa kalenteriinsa kisapäivän, jotta voi pistää parastaan paskaisuuden suhteenMä löysin sen kankusta tänä aamuna jäätävän ruohotahran, joka oli muodoltaan ilmiselvä pentagrammi. HELVETTI PENTAGRAMMI. Enkö mä ole aina sanonut että se kaakki on saatanan kätyri!?
Verryttelyalueella perseessä kiinni ravaajatJos sä et ymmärrä, että mun konin hännän punainen rusetti ei ole ihku kisakoriste, on ihan ansaittua että luonnonvalinta tulee korjaamaan sut parempaan talteen.
Keeping Up With the Kardashians -ohjelmaEi liity sinällään mihinkään, mutta näin siitä vilauksen kisoja edeltävänä iltana, ja vituttaa vieläkin.
Se, että nämä kisat selostaa joku muu kuin Anne Kuka toi pellehermanni on? Ja mikä tärkeempää, kuka saatana on antanut sen mikrofoniin patterit??
Tantat kilpailuissa – Se, miten niitä on aina vähintään 80% osallistujista, ja se miten ne kutsuvat itseään omien hevostensa "mammoiksi"JOS SÄ ET OLE SYNNYTTÄÄ PUNGERTANUT PIENTÄ HEVOSTA MAAILMAAN NOIN KYMMENEN VUOTTA SITTEN, SÄ ET OLE SEN SUN KAAKKISI ÄITI!!!!!
Tantat kilpailuissa part 2 – Se, miten ne parveilevat ympäri tallia lohduttelemassa toisiaan siitä, etteivät ne taaskaan mahtuneet viimekesäisiin kisaratsastushousuihinTää talli on juuri nyt täynnä ulkoisesti rumia, mutta sisäisesti niin helvetin kauniita ihmisiä.
Tantat kilpailuissa part 3 – Se, miten ensimmäistä kertaa kisoihin osallistuva tätimoonika luulee nyt olevansa ammattilainen, joka voi tulla pätemään mulle mun kisanumeron asettelustaMeneppä, Irmeli, helvettiin siitä määkimästä.
Se, että mä tajuan mun pinkkien pikkareiden loistavan valkoisten kisapöksyjen läpi kirkkaammin kuin viinasiepon silmät vironlaivalla sen JÄLKEEN, kun me ollaan jo startattu radallaJos mun kevyestä istunnasta lisätään kuva seuran sivuille, mun on pakko vaihtaa nimeä ja muuttaa Ruotsiin.
Sääennusteet – se ja sama mitä se Poudan Pekka siellä lupailee, koska kun on ulkokisat, niin aivan jeesuksenvarmasti sataa kissoja, koiria ja pieniä mummojaSe on ihan okei, että tähän banketin ponnistuspaikan tilalle on muodostunut yks helvetin lintujärvi.
Se, että loppusuoralla Windi päättää omaksi ilokseen heittää kunnon kuupääpukit, ja kalauttaa kaulansa suoraan päin mun etuhampaitaKs. yllä kohta pentagrammeista ja saatanan kätyreistä.
Se, että mun jalkalihasten radan jälkeisestä maitohappoisuudesta päätellen huomisen kävelytyyli tulee olemaan niin sulava ja viehkeä, että meidän seuraavia maastoestekekkereitä sponsoroi peräpukamavoideTätä tuskin tarvitsee kellekään tuon värikkäämmin selittää.
Luokka 41. Salma - Bonnie KNAlun perin olin ajatellut osallistua helpompaan luokkaan. Bonnie ja minä olimme treenanneet maastoesteillä melko epäsäännöllisesti tällä kaudella, enkä ihan luottanut sen hermoihin. C-luokan pikkuhyppelöissä olisimme varmasti pärjänneet ihan hyvin, mutta nämä olivat isot, hienot kisat, joissa halusin näyttää kiiltävimmän Bonnien ja siisteimmät ratsastukset.
Daniel oli tullut pari kertaa katsomaan treenejäni kouluvalmentajan haukansilmällään, ja keskittynyt luonnollisesti pääasiassa kantapäihini ja satulasiipiin puristuviin polviini. En ollut edes tiedostanut, että jännitin maastokisoja niin paljon. Faniryhmäni, joka koostui pääasiassa Cellasta ja mukana roikkuvasta Aleksanterista, oli silti saanut minut lopulta ylipuhuttua metrin luokkaan.
"God save me", huokailin Bonnien selästä, kun tepasteleva poni tiiraili maastoesteradalle katoavia ratsukoita. Häntä huiskien se käänteli kiiltävää kaulaansa, jota pitkin juoksi tiukka rivi sykeröitä. Ilahtuneena mietin, että eilen pesty harja näytti juuri niin siloiselta ja hohtavalta kuin kuuluikin. Juuso, joka nuokkui nyt Bonnien lavan vierellä, oli tehnyt hyvää työtä.
Kun toimitsijana toimiva ärtyneen näköinen Kasper luki nimeni paperista, minua alkoi hirvittää. Laukkapohkeeni ponin kylkiin olivat tuskin vuosiin olleet yhtä varovaiset. Monotus sai Bonnien kuitenkin hytkähtämään iloisena matkaan. No, mikäs sillä oli laukkaillessa, se ei voinut pärskähtää kenenkään selästä vesiesteeseen.
Opin sillä kerralla, että ponin seikkailuihin mukaan ottamisesta oli joskus suurta jälkikäteistä haittaa. Päästessämme polunpätkälle, joka viisti heinikon keskellä seisovan huoltovajan ohi, Bonnie alkoi yhtäkkiä puhista hurjistuneena. Quickstepmäisin liikkein se suhahti polun yli pitkän heinikon sekaan. Rynnitään nyt vain nopeasti, se tuntui sanovan. Siellä sisällä saattaa taas rapista joku ihmeellinen elikko.
Taisi olla meidän onnemme, että esteniittyä vahtiva Wenla katsoi juuri silloin toisaalle. Ujutin Bonnien oikealla pohkeella takaisin polulle ja sain juuri ja juuri leiskautettua sen kuusten välistä tukkiesteelle. Väännettyään itsensä esteen yli Bonnie yritti vielä kääntyä haikaillen huoltovajan suuntaan. Wenla taisi huomata sen, ainakin kasvoille leviävästä virneestä päätellen. X-määrän viimevuotisista seikkailuista johtuvia vikurointeja saattoi selvästi katsoa läpi sormien.
Ylitimme maaliviivan hikisinä. Zorromaisessa likakerroksessa aikoja ylös ottava Anni riipusti nopeasti ruutuvihkoon saapumisemme ja ojensi minulle vesipullon. Åhlman, nyperteli Kasper lähtöalueella seuraavan lähtijän nimeä.
Äkkiäkös tässä palattiin ihan hyvään kisakuntoon, mietin tyytyväisenä ruiskuttaessani vettä Bonnien kaulalle. Öisen unettomuuden kauhukuvista huolimatta en löytänyt itseäni vesiesteestä tällä kertaa.
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!