|
Post by Anne on Nov 3, 2015 10:07:21 GMT 2
Estevalmennukset halukkaille, jotka osallistuvat ratsastuskoulumestaruuksien esteosuuteen. Tarinamaksu (+ kuva)Valmennusten tehotyöskentelyaika on n. 50min + jokaiselle sopivat itsenäiset alku- ja loppuverkat.
RKM-estevalmennuksista saatavilla 1 merkki: Osallistuitpa sitten Annen tai Pirren valmennukseen tai molempiin. KLO 8-8:50 Cella - Windi 80-90cm Windi jatkoi oppimallaan linjalla: posotti kohti esteitä ja hyppäsi helposti yli. Esteiden välissä se karkasi helposti avuilta, muuttui puskevaksi ja Cellan päättämät ratkaisut jäivät helposti kuulematta. Paasasin ääneen, että kaikkia esteitä ei voi hypätä laakealla kaarella kuin oksereita, vain varmuuden vuoksi. Harjoiteltiinkin kaksois- ja kolmoissarjan kanssa, niin että sarjan väli oli 2-3 askelta, ja nyt Windi piti saada niin hyvin avuille, että sen piti koota kolmeen askeleeseen. Pyysin suuremmilla teillä Cellaa reilusti ratsastamaan ja taivuttelemaan hevosta, vaikka hakemaan vasta-asetusta välillä ja maltillistamaan laukkaa. Ulkoapujen kanssa Cella saisi olla tarkempi. Dani - Eela 80-90cm Eela pärski innoissaan: se ei ollut pitkään aikaan päässyt hyppäämään korkeampia esteitä. Varsan jäljiltä oltiin pysytty 50-senttisissä tunneillakin, mutta nyt saisi tamma näyttää mihin pystyy. Dania pyysin hakemaan rennompaa otetta ja alkuun ratsastamaan suurta laukkaa esteistunnassa ymäri kenttää. Paino täysin jaloilla, peppu vaan koskee satulaan. Yllättävän vaikeaa kouluratsastajalle, joka on tottunut hakemaan painon häntäluun alle. Daniel osasi hakea hyvän rytmin esteiden väliin, mutta kuten usein vähemmän hypänneet, sukelsi hän esteille. Painotin, että lähestyminen este- tai perusistunnassa ja esteen päällä kevyt nousu satulassa. 80-90-senttiset esteet ovat vielä matalia, joten hevonen selviää niistä, kun vaan ratastaja antaa tilaa. Eela hyppäsi innoissaan, vähän tarvitaan rutiinia alle, että pysyy paremmin kontrollissa. Robert - Frank 70cm Robert oli tottunut Harryn haahuilevaan raviin, joten Frankin löysä, iso ja pompottava jolkottelut ei tullut pojalle yllätyksenä. Yllätyksenä taisi kuitenkin tulla se, miten vaikea Frankia oli aktivoida laukassa. Se laahusti ja lönkötti menemään, mutta terävyys puuttui. Muutaman kiellon jälkeen rähisin pojalle tosissani: hevonen piti saada eteen ja takaosastoa alle. Eteen piti ratsastaa ja esteille imeä, myös ratsastajan. Nyt Robert jäi lukkiutunena ratsastamaan kohti estettä, matkusti viimeiset askeleet, myötäsi ohjan pois hypyssä ja totta kai kontrolli oli hukassa seuraavalla välillä. Vaihda tässä nyt sitten laukka ja keskity seuraavaan tehtävään. Haimme Fränkille nopeutta innareilla ja siitä tehtävään, jossa seurasivat pysty - okseri - pysty, joikaisella laukanvaihto. Kyllähän kimo heräsi - vielä kun saataisiin ratsastaja motivoitua. Salma - Lemon 70cmLemonin ongelma oli selvästi kokemuksen puute. Tammalta löytyy intoa hyppyihin. Laukan pyöriminen on ongelma ja vaihtojen kanssa saa olla tiukkana, mutta hienostihan tamma hyppää. Teknisesti Salmalla ei näillä esteillä ollut haasteita: oma paketti pysyi kasassa, treeni oli enemmän hevosen auttamista esteiden yli. Innareilla Lemon jähmetty ja lopuksi loikki esteiden yli isossa ravissa. Salman oli vaikea istua satulassa laukan 3,5 -tahtisuuden vuoksi, joten pyysin häntä olemaan reilusti irti satulasta. Esteellä Lemonin sai ohjalla ohjata oikeaan laskeutuvaan laukkaan ja sisäpohkeen sai iskeä melkein kainaloon ylityksen aikana. Parisen kertaa Lemon kuumeni, mutta rauhallinen käsi ja istunta rauhoittivat tamman pian. Korkeus ei tuota vaikeuksia, puomit eivät tammalla kolisseet kertaakaan. KLO 9-9:50Sandra - Ari 70cm Aristo otti jo heti alkuun kierroksia esteistä ja läksytinkin Sandraa kunnon verkan puutteesta. Vaikka valmennus alkaisi klo kuusi aamulla, tallille tullaan ajoissa ja hevonen on lämmitelty kunnolla. Varsinkin Ariston kaltainen hevonen, joka on hyvin jäykkä, tarvitsee rennon verkan. Nyt hevonen oli jäykkä ja pinkeän kuuma, mutta jalat toimivat hitaasti. Takaset eivät olleet yhtään matkassa ja puomit kalisivat jo 50-sentin lämmittelyesteillä. Kun Aristo lämpeni viimein, pääsi se vihdoin vauhtiin kunnolla ja takapääkin alkoi irrota maasta. Kun Aristo muuttui varmemmaksi, jäi Sandra taas kerran matkustamaan, mistä huomauttelinkin usein. Kuumuvaa hevosta piti uskaltaa ratsastaa. Esteet ovat melko helppoja tälle hevoselle, uskon, että hyvin tulee sujumaan kisoissa. Pihla - Lökä 70cm Pihlasta oli löytynyt selvä esteratsastaja puolen vuoden aikana. Innokas Loeke liikkui tytön alla reippaasti, pää pystyssä ja valmiina ylittämään jokaisen esteen. Katsoimme pihlan asentoa läpi: käsi saisi olla ylempänä ja myötäys tapahtua enemmän hevosen kaulaa pitkin kuin alas lavoille. Painoa rohkeammin kantapäille ja varpaita hieman ulos , jolloin polvi tulee irti ja satulassa on helpompi joustaa hyppyjen aikana. Loeke kuumenee esteillä helposti, mutta harvemmin lähtee lapasesta kokonaan. Sen ongelma on enemmänkin liiallinen innokkuus ja uskomukset omista taidoistaan. Poni kyllä hyppää, mutta jos ponnistuspaikka ei ole kohdillaan, tullaan helposti puomien sekaan. Saatiinkin maapuomejen kanssa selkeästi hakea ponnistuspaikkaa. Lähestymisissä Pihlan rauhallisuus on tärkeä, ettei hän lähde puskemaan Loekea esteille ja heilumaan itse satulassa. Emmy - Kurbus 70cm Kuutti jatkoi samalla kuumuvalla linjalla kuin viimeeksikin valmennuksessa. Kun shamppanjanvärinen hevonen sai näkyviinsä esteen, keräsi kierroksia ja alkoi automaattisesti imeä esteelle. Ongelma vaan oli siinä, että Emmy ei varsinaisesti ohjannut esteelle, vaan Kurbus olisi halunnut pomppia niiden yli päättömästi. Pyysin tulla ravissa, niin hitaassa kevennyksessä kuin mahdollista. Ratsastamaan kuitenkin esteelle ja antaa hevosen hypätä. Ohja sai olla lyhyt ja käsi niin edessä, ettei hevonen lähtenyt hypyn jälkeen kontorllista. Laukanvaihtoihin emme edes ehtineet keskittyä, rauhallisten hyppyjen hakeminen vei aikaa. Pyysinkin Emmyä jatkamaan harjoitteita niin, että normaalin koulutreenin ohessa hyppää pari estettä tai tekee puomitehtäviä. Kurbus tarvitsee rutiinia ja siltä täytyy kytkeä pois alkuinnostusta. Hienostihan poni hyppää ja Emmyllä on taitoa pysyä matkassa. =) Fiia - Elmo 70cmElmon kanssa aloitettiin pienillä kavaleteilla, joiden päällä pyrittiin saamaan vaihdot läpi ja poni kuuntelemaan pohkeita. Elmon ongelma on ollut esteillä sellainen jäykän 4-vaihteen jääminen päälle, jossa hitaasti ja jähmeästi kiihdytellään ja unohdetaan kuunnella ratsastajaa. Esteen päällä siis tulevan laukan pohje kainaloon ja selkeä asetus laukan puolelle. Kun poni alkoi kuunnella, lähdettiin ratsastamaan korkeampia esteitä. Fiia selvästi odottaa Elmoan hyppyä ja myötää hyvin. Okserilla saa antaa enemmänkin tilaa ja venytystä Elmolle. Fiian käsi voi olla hieman alempana ja lähempänä kaulaa kuin kouluratsastuksessa, jolloin Elmolle saadaan vauhdissa sivuohjamaista kontrollia lapoihin.
KLO 10-10:50Jason - Huiska 50cmHuiskan kanssa Jason sai olla tarkkana, ettei Huiska pure kiinni kuolaimeen radalla ja lähde viemään. Siirtymisten kautta haettiin pientä kontrollia ja sen jälkeen rauhallista laukkaa esteiden välillä. Innareilla Huiska kompuroi, se on melko hidas nostamaan jalkojaan tai työntämään takaosasta, kun sitä pitäisi tehdä. Pyysinkin Jasonia ratsastamaan kevyellä "western"-tuntumalla, jolloin tamma ottaa rennommin ja ei jää vetämään. Jason saa istua melko pystyssä, myös esteiden yllä, ettei Huiska vahingossakaan luule, että pitäisi kiihdyttää. Ihan mukiinmenevää menoa sai ratsukko aikaiseksi. Wenla - Gitta 50cm Aloitimme Gitan kanssa tavoitteena pitää rytmi yllä ja Wenlan asento vaikuttavana myös esteiden välillä. Hypyt olivat Gitalle helppoja, joten esteiden välit oli ratsastettava tehokkaasti ja tiet päättäväisesti. Gitta tuli muutamalle esteelle niin, että Wenlan jalustin kilisi tolppaan. Rajasin pari estettä tötteröillä, jotta poni ohjautuisi keskelle. Samalla tsekattiin Wenlan katsetta: reippaasti esteen ohi ja seuraava este mielessä jo, kun laskeudutaan edelliseltä. Gitta pysyi melko hyvässä rytmissä ja lavatkin tulivat paremmin kontrolliin. Muistuttelin vielä, jo noin sadannen kerran, että Gittaa pitää ratsastaa tuntumalla, muuten se väistelee apuja. Inkeri - Siiri 50cm Siirillä haasteena oli lähinnä rauhallisuuden ylläpitäminen. Poni lähtee helposti kiihdyttelemään ja tulee esteille miten sattuu. Inkeri saa ratsastaa ponia, kuin ratsatsaisi isoa hevosta. Ei yhtään puksaillen vaan kunnolla teoriaa noudattaen. Esteille ei sukelleta: muutaman kerran Inkeri mätkähtikin ponin kaulalle, vaikka Sirpa hyppäsi nätisti. Rauha, avut ja laitetaan poni kuuntelemaan ja odottamaan. Innarit olivat öööö hupaisia. Tuulia - Ruusa 50cm Ruusan kanssa lähdettiin ylittämään esteitä rauhallisessa ravissa. Isossa ravissa. Ruusa jää helposti tikittämään ja pomppimaan esteillä. Nyt pitää saada perustyöskentely rauhaisaksi. Tuulian hyvä perustasapaino pelastaa paljon, mutta esteteoriaa saadaan vielä harjoitella. Teiden kanssa selkeyttä ja reiluutta myös hevoselle. Rauhalliset lähestymiset ja hyvä tuntuma edestä ja myötäävä käsi, jotta Ruusasta tuntuu, että se saa mennä. Laukassa vaihdot selvästi kaarteissa ravin kautta. Vaihdot esteillä ovat ponille vielä vähän haasteellisia. Sussu - Rokki 50cm Rokin estetaidot olivat minulle vielä hämärn peitossa. Olin koeratsastuksessa muutaman esteen sillä hypännyt, mutta miten poni käyttäytyy tuntiratsastajan alla, oli arvoitus. Rokki oli melko tasainen menijä. Sussu pysyi hyvin matkassa ja poni posotti tasaisella laukalla radan läpi. Muutamaan kertaan Sussu sai hakea tahti ja reippautta, mutta Rokki vastasi apuihin melko säyseästi. Vesimatto oli kuitenkin hankala. Ilmeisesti uusi tuttavuus ponille, ja sillähän se kielsi useita kertoja, kunnes loikkasi jättiläishypyllä tuon pelotuksen yli. Toivotaan, ettei osakilpailuissa ole vesimattoa =)
KLO 11-11:50Reino - Pyry puomi/ravi Reino suoriutui laikasti, joskin uteliaasti esteistä. Pyry vaikutti jännittyneeltä ja kavaleiteilla, joilla Reino innostui "hyppäämään", Pyry muuttui jännittyneeksi suolapatsaaksi. Pyysin Pyryä keventämään reippaasti ja niin, että Reinon vauhti säily. Puomien ja kavalettien ylitys on sitä epätasaisempaa, mitä hitaammalla tempolla tullaan. Lisäksi puomiluokka on arvosteluluokka, joten istunta, tasaisuus ja harkitut tiet vaikuttavat arvosteluun. Joten jokainen kaarre saa olla huolellinen, jokainen lähestyminen hevoselle reilu ja istunta joustava kevyessä istunnassa. Kevyessä istunnassa Pyryn paino karkaa helposti eteen, joten paino kantapäille ja pari kertaa tultiin puomisarja niin, että Pyry sai olla ihan pystyssä. Pyrykin huomasi, että oli helpompi joustaa kuin kipata eteen. Clara - Netta puomi/ravi Claran ja Netan työskentely oli tasaista, vaikkakin Netta helposti rikkoo laukkaan. Teiden kanssa saa olla tarkkana: keskeltä yli ja järkevät lähestymiset, reilut tiet ponille. Claran kevytistuna on hyvä ja automaattinen myötäys tulee luonnostaan. Katse saisi olla selvemmin seuraavalla esteellä ja puomisarjoilla sarjan yli. Niska rentona ja polvet irti satulasta. Netan kaltaisen tasaisesti paahtavan ponin kanssa saa tehdä runsaasti puolipidätteitä, puomien ja kavalettien yllä, ettei poni lähde juoksemaan alta karkuun. Simona - Walma puomi/ravi Walmalle ravipuomit ovat vaikeampia kuin 50-senttiset esteet. Walma helposti rikkoo laukkaan ja tyyliarvostelussa perusratsastus on niin tärkeää, että ulkoavuista välittämättömyyys ja oikkominen ovat haasteellisia paranettavia. Tässä täytyykin olla Simonan tarkkana. Walmaa saa ratsastaa reippaasti ja puomirata suorittaa aivan kuin ratsastaisi koulurataa. Ei saa antaa myöten vain sen takia, että ollaan esteradalla. Jokainen tie tarkasti ja voltilla hyvä taivutus ja jokainen apu läpi. Tahti pysyy tasaisena, ei turhia kiihdyttelyitä. Simona voi oman ylävartalon asenoa muuttamalla kertoa ponille, pitääkö rauhoittua. Liian eteen esi saa nojata. Simonan perusasento on hyvä ja siisti, rohkeammin saa kuitenkin vaikuttaa.
|
|
|
Post by Daniel on Nov 5, 2015 21:16:54 GMT 2
Esteitä. Ihan tosi, tässä mä olin estekisoihin valmistavassa estevalmennuksessa. Ihan pokerina. Siis niin kuin joku oikea esteratsastaja estehevoseni selässä. Koska Eela kyllä oli oikeasti aika kiva estepeli, vaikka mä en ollut aikoihin hypännytkään tavoitteellisesti. Tai no... hypännyt muuten kuin mielenvirkistykseksi ja hevosta kouluratsastuksen kannalta kehittääseni. Tässä sitä nyt oltiin hyppäämässä ihan hyppäämisen vuoksi. Joskus oli ollut aika, kun mä olin ollut peloton ja ihan taitavakin esteratsastaja. Nyt jäljellä oli enää se pelottomuus. Mut saattoi laittaa vaikka minkä hevosen kyytiin ja koota eteen ihan esteenkokoisia esteitäkin, eikä mua mitenkään hirvittänyt. Oli vaan tiettyjä, hmm, kulttuurieroja, jotka olin nuorempana kohdannut kivuttomammin kuin nyt, kun olin työn puolesta juurtunut koulusatulaan. Oikeastaan oli ihan äärimmäisen virkistävää päästä Eelan selkään tekemään sitä, mitä eelat tekivät parhaiten. Tamma oli niin ihanan innoissaan ja täpinöissään, että munkin suupieliä vaan nyki. Sen lisäksi, että hevonen oli innoissaan, mulla oli itsellänikin jotenkin raikas fiilis. Niin kuin tämä koko hyppytouhu olisi ollut raikas tuulahdus mun hevoselämässäni. Oli tämä lajikokeilu syrjähyppy (heh) tai ei, karma ei ainakaan heti iskenyt mua ryminällä maanpinnalle, kun tällä tavalla vehtailin kouluratsastuksen sijaan sen puutikullisen serkun kanssa. Ei valmennus mun ja Eelan osalta mikään katastrofi ollut. Ehkä meillä oli vielä toivoa suoriutua kisaradoista ilman, että meitä naurettaisiin ulos ja passitettaisiin suoraa tietä takaisin kouluaitojen turvallisemmalle sisäpuolelle.
|
|
|
Post by Wenla on Dec 5, 2015 18:33:36 GMT 2
8.11.2015 RKM estevalmennus
Mä verkkailin Gittaa Annen pistävän katseen alaisena yrittäen pistää parastani. Gitta oli ihan kiva ja reipas ratsastaa, ei todellakaan mikään erikoisen mahtava, mutta ihan kiva kuitenkin. Se puksutteli menemään korvat tötteröllä ja teki mitä osasin pyytää. Välillä poni vähän mutkitteli ja punki lapa edellä sisään, jota yritin parhaani mukaan korjata. Verkkaesteet sujuivat ihan okei, linjalla poni meinasi hyytyä tai karata vasemmalle, joita Anne päätti lähteä korjailemaan.
"Wenla, sun pitäisi nyt esteiden välillä pitää rytmi yllä sekä oma asento vaikuttavana. Tuuppas toi linja uudestaan!" Anne huikkasi. Mä nyökkäsin ja nostin laukan. Ratsastin esteelle todella huonoon paikkaan, jonka vuoksi meidän vauhti tyssäsi siihen. Mä kuitenkin yritin löytää hyvän rytmin uudestaan, tosin turhaan. Seuraava este tuli liian nopeasti. Siihenkin me osuttiin huonosti ja jos este olisi ollut kaksikymmentä senttiä suurempi me oltaisiin varmaan kumossa pystyn takana. Kerrankin olin viksu ja olin valinnut luokaksi puolimetriset esteet, joista Gitta selviäisi vaikka silmät kiinni ja takaperin. Kuskista ei puhuta... Anne pisti meidät kunnolla töihin ja hiki virtasi. Annela oli varmasti silmät selässään, sillä vaikka me oltiin suurin valmennusryhmä, niin musta tuntui että Anne kerkesi huomata jokaisen virheen ja hutiloinnin. Samoin kävi mullekin. Gitta harjoitti lapa-edellä-puskemistaan ja mä muka luulin että Anne ei huomannut sitä. Nii mitä? "Wenla mä pistän pari tötsää rajaamaan noita esteitä, että tuut keskelle. Et varmaan haluu reistailevan olkapään lisäksi reistailevaa polvea?" se naurahti. Justhan se oli huudellut ohjeita Jasonille? Wtf?? Rata meni ihan kivasti, mun mielestä siis. "Katse esteen ohi ja seuraava este HETI haukankatseen alla, kun oot laskeutumassa edelliseltä!" Anne selosti. Mä nyökkäsin ja pyysin Gitan uuteen laukkaan. Nyt yritin pitää katseeni kuosissa samalla kun yritin muistaa noin miljoona muuta oleellista asiaa. On se ratsastaminen vaan niin vaikeeta. "Joo, nyt oli paljon parempi. Rytmi pysyi ihan okei ja pääsitte jopa keskelle estettä," Anne naureskeli. Mä hymyilin iloisena ja taputin Gittaa kaulalle. Mä toivoin, että näillä eväillä me voitettaisiin koko ratsastuskoulumestaruus ja päästäisiin joskus Olymialaisiin ja tietysi voitettaisiin taas. Mun motivaatio oli varmaan 110%, vaikka valitkin sen olevan vaikeaa. Mutta who cares? Ratsastus rules!!!! Loppuverkassa Gitta oli selvästi vähän väsähtänyt. "Sä saat kuule paljon sokeria tallissa, mutta älä vaan kerro Annelle. Se varmaan kieltäisi ja sanoisi että susta tulee vielä pahempi aloittelijoidenkauhuponi kuin nykyään," mä lässytin puoliksi ääneen ja puoliksi ajatuksissani Gitalle, kun me ravailtiin pitkällä ohjalla maneesia ympäri. "Wenla, milläs mielillä?" Anne kysyi kun me oltiin siirretty ponit käyntiin. "Ihan jees, reeniä vaan lisää niin eiköhän meijän juttu joskus pelaa," hymähdin. "Jepulis. Muistat vaan ratsastaa kunnolla tuntumalla, muuten se väistelee kaikkia apuja," pääjehu tokaisi. "Joo," vastasin. "Ei mitään joo, tästä oon sanonut varmasti sata kertaa eikä vieläkään ole muistissa, hohhoijjaa," Anne vastasi mukamas toivottomana ja kiirehti sitten Tuulian ja Ruusan vierelle. Kiitos valkusta!
|
|
|
Post by Pihla on Dec 9, 2015 17:03:45 GMT 2
Maksu:Yhdeksältä kaikki neljä ratsukkoa seisoi maneesissa siistissä kaarrossa. Kaikille oli selvää, että tänään oltiin tosissaan. Olihan kyseessä ratsastuskoulumestaruuksien estevalmennus. Kanssani samassa valmennusryhmässä olivat Fiia, Emmy ja Sandra. Kaikkien ilmeet olivat yhtä totisia kuin Annen, joka vielä selitteli edellisen valmennuksen ratsukoille jotain. Meidän piti verrytellä ratsukkomme itsenäisesti. Siihen olin varannut riittävästi aikaa. Verryttelyssä Loeke tuntui ihan hyvältä. Yritin käyttää tavallista enemmän istuntaa ja vielä enemmän pohkeita. Minulla oli hyvä fiilis, kun valmennus alkoi. Koska ratsukot olivat jo verrytelleet itse, aloitimme hyppäämisen nopeasti. Aikaa ei ollut hukattavaksi. ”Tulkaa tuo kahden esteen sarja, niin katsotaan hiukan taitojanne!” Anne huudahti. Tulimme sarjan yksitellen, jonka jälkeen Anne kävi läpi jokaisen kanssa ongelmat ja hyvät puolet. Sain kehuja kehityksestäni. Loeken myötä sisäinen esteratsastajani oli herännyt ja olisin ihmetellyt enemmän, jos en olisi kehittynyt. Loeke oli sentään taitava estehevonen, joka osasi opettaa minulle sopivalla tavalla. ”Muista ne kädet!” Anne huudahti ennen seuraavaa estettä. Olin saanut ohjeeksi nostaa käsiä enemmän kaulaa myöden. Tapanani oli jättää kädet liian alas, mutta en ollut tajunnut korjata asiaa aiemmin. Nyt oli korkea aika tehdä siihen parannus! Samaten tarvitsin joustoa lisää. Yritin muistella kaikki Annen jakamat ohjeet, kun hyppäsin muutaman esteen rataa. ”Paino enemmän kantapäille, kädet kaulaa myöden..” hoin ohjeita mielessäni. Samalla yritin keskittyä pitämään Loeken haluamallani linjalla. Esteratsastus oli vaativa laji, koska piti keskittyä moneen asiaan samaan aikaan. Samaten oli kouluratsastuksessa. Ylipäätään ratsastus oli vaativaa, sitä ei sopinut kieltää. Viimeinen korjattava asia oli siinä valmennuksessa lähestymiset. Minun piti itse ryhdistäytyä satulassa ja alkaa ratsastaa hillitymmin. Loeke kuulemma meni esteelle ilman minun kannustamistanikin. Toki kontrolli piti olla, mutta käskin ratsua liikaa ja sen vuoksi se lähti usein liian lujaa estettä kohti. Se asia piti saada korjattua ennen kisoja. Anne laittoi meille esteiden eteen ponnistuspuomit, joita minun piti käyttää hyväksi Loeken ratsastuksessa estettä kohti. ”Ja muista, ettet lähde hyppyyn ennen hevosta!” Anne huudahti vielä, ennenkö aloitin radan. Keskityin suoritukseeni täysillä. Pidin Loeken apujen välissä ja istuin satulassa mahdollisimman rennosti ja hevosta häiritsemättä. Se oli yllättävän vaikeaa, mutta esteet sujuivat jo paremmin. Yhdellä esteellä lähdin matkaan ennen Loekea, mutta onneksi este oli pienin radan esteistä ja sen ylittäminen meni silti hyvin. ”Vaikka yrittäisitkin olla häiritsemättä Loekea, voit silti pyytää sitä eteenpäin,” Anne muistutti ennen viimeistä estettä. Painoin pohkeillani hellästi Loeken kylkiin. Se riitti. Ruuna otti pari kunnon askelta ja sai askeleet juuri oikein. Esteen ylittäminen kävi vaivattomasti. ”Hyvä, juuri noin teidän pitäisi ratsastaa koko rata! Se oli kuitenkin hyvä suoritus, saat mennä vielä loppuravit,” Anne sanoi viimein. Tyytyväisenä löysäsin ohjaa ja liityin toiseen pääty-ympyrään muiden joukkoon. EDIT// kuva lisätty!
|
|
|
Post by Pyry on Dec 13, 2015 19:03:22 GMT 2
Kaksi valmennuspäivää peräkkäin. Jos lauantain aamuherätys ja koulurääkki ei vienyt kaikkia voimia, tulisi tämän päivän puomitreeni viemään loputkin mehut jo valmiiksi kipeistä lihaksista. Pyry oli herännyt jännittyneenä tasan kello viisi aamulla ja istunut aamusta asti maneesissa tuijottaen muiden valmennuksia. Esteiden ylittäminen näytti niin vaivattomalta monille. Pyry olisi ehkä ehtinyt vajota tavalliseen ” miksi mä en ole noin hyvä, miksi muut on niin lahjakkaita” –ajatuskierteeseensä, ellei Clara olisi tullut repimään poikaa ulos maneesista papattaen samalla siitä, kuinka paljon kello oli ja kuinka kauan hevosten valmennuskuntoon viemiseen uhrautuisi aikaa. Puolen tunnin päästä rivakasta harjauksesta vieläkin hikinen Pyry käveli huultaan hermostuneesti mutustaen pitkin ohjin hoidokkinsa selässä. Onneksi monikaan tallilainen, varsinkaan tuntiratsastajat, eivät olleet liian kiinnostuneita puomiluokan treeneistä, mutta silti maneesiin ilmestyi koko ajan enemmän muita hoitajia. Pyry bongasi ainakin Cellan haukottelemassa, Salman hymyilemässä rohkaisevasti ja Fiian vielä haromassa kypärän sisällä hikoutuneita hiuksiaan. Pyry oli onnessaan siitä, että päivän viimeinen valmennusryhmä koostui vain kolmesta puomiryhmäläisestä, joiden osallistujat jaksoivat tsempata toisiaan. Annen aloittaessa tehorääkkinsä Pyry ehti kuitenkin jo kirota pientä ryhmäkokoaan, sillä Annen silmät tuntuivat seuraavan äärimmäisen tarkasti joka ikistä ratsastettua askelta. ”Puomiluokka on arvosteluluokka, joten istunta, tasaisuus ja harkitut tiet vaikuttavat arvosteluun”, Anne luennoi seuraten samalla ratsukoiden keventelyä. Reino lönkytteli korvat iloisesti pystyssä löysää raviaan. Anne sai olla huomauttelemassa reippaammasta temmosta vähän väliä. ”Kevennys määrää ravin rytmin, jos ratsastaja on hidas, pysyy hevonenkin hitaana!” Puomeja lähestyessä Pyry tunsi itsensä jännittyvän. Hänen teki mieli heittää ohjat käsistään ja tarrata satulan etukaareen. Sen sijaan hän vastusti kiusausta ja keräsi ohjiensa seuraksi käsiinsä tupon Reinon karheita jouhia. Kevyt istunta katosi herkästi askelten noustessa korkeammiksi Reinon ylittäessä puomeja kadottaen samalla oman rytminsä. ”Reippaammin Pyry! Puomien ylitys muuttuu sitä epätasaisemmaksi, mitä hitaampi tempo on”, Anne opasti ja pyysi ratsukkoa tulemaan puomit heti perään uudestaan, tällä kertaa ihan pystyssä istuen. Polven ja lonkan jousto löytyi vähän paremmin ja Anne päästi Pyryn hetkeksi kävelemään pitkin ohjin ja hengittelemään syvään. Reisilihakset huusivat hoosiannaa ja Pyryn posket tuntuivat palavan kuumilta. Kävellessään hän tarkasteli Claran ja Simonan menoa ja yritti imeä mahdollisimman paljon Annen ohjeistuksesta myös itselleen. Aivan liian nopeasti, vasta oman hengityksensä tasaisesti saatuaan, Anne jo käskytti Pyryn kavaletteja kohden. Reino lähestyi uneliaasti kavaletteja ja vasta lähestyessään esteitä tajusi tehtävän vaihtuneen. Se yritti asetella itsenäisesti jalkojaan oikeille kohdille ja päätyi hypähtelemään puomien yli epätasaisilla loikilla. Pyry tarttui kauhuissaan tiukemmin harjasta kiinni ja unohti kaikki Annen aikaisemmat ohjeet. ”Katse eteen ja paino kantapäille! Ja heti perään uudestaan, paljon reippaammin.” Kavaletit ylittyivät nyt vähän tasaisemmin Reinon saadessa rytmilleen paremmin tukea, kolmannella yrityksellä Pyry muisti jo hengittää ja hymy nousi jännittyneille kasvoille samalla kun Reinon askel alkoi tuntua jo tutummalta. Kolme ratsukkoa sai tehtävänsä lopulta kunnialla suoritettua ja Anne ohjeisti ratsastajia itsenäiseen loppuverryttelyyn. Viimeisten keventelyjen jälkeen Reino siirtyi pärskähdellen käyntiin ja Claran ehdotuksesta kolmikko päätyi kävelemään loppukäyntinsä maastolenkille. Turvaliivi kiristi ja selkää pitkin juoksi jatkuva hikivana, kädet ja jalat tuntuivat spagetilta. Silti, jostain ihmeen syystä, mieli oli yllättävän kevyt ja hevonen alla tuntui rennolta ja tyytyväiseltä.
|
|
|
Post by Emmy on Dec 14, 2015 18:06:16 GMT 2
Olin maneesin ovella meidän ryhmästä ensimmäisenä. Maneesista kuului hevosten kavioiden töminää ja ajoittain puomin kolahtelua ja Annen ohjeita. Kurbus ei olisi vielä halunnut mennä sisään vaan jäi kärkkäästi odottelemaan kavereita, jotka tulivat vähän matkan päässä. Fiia ja Kuutille luimisteleva Elmo saapuivat vierelleni. -Miksette mene sisään? Fiia kysäisi. -Kuutti jäi odottamaan kavereita.. sanoin muina miehinä ja virnistin Fiialle. -No ei jäädä tänne jäätymään, Fiia tokaisi reippaasti ja työnsi oven auki viheltäen samalla matalan hiljaisesti. Ensimmäinen ryhmä oli jo lopettanut hyppääminen ja neljä puuskuttavaa ratsukkoa ravasi uraa pitkin neljä puuskuttavaa ratsastajaa selässään. Talutimme hevoset kaartoon ja ponkaisimme selkään. Heti kun perseeni oli koskettanut satulaa, Kuutti oli ihan menossa. Huokaisten mietin, mitäköhän tästäkin valmennuksesta saataisiin aikaiseksi tämän kuumakallen kanssa. Sain kiristin vyön ja säädin jalustimet sopivan lyhyiksi (<3) ja suuntaisin intopiukean Kuutin uralle. Kuten olin aavistanut, Kuutti tuntui olevan samalla päällä kuin edellisissäkin valmennuksissa: mennään täysiä, eikä katsota jalkoihin. Kolmannen esteen ollessa meidän jäljiltä pitkin pitäjää, Anne otti ja pisti meidät lähestymään estettä useaan otteeseen ravissa rauhakseen. Ohjat lyhyenä, eikä kontrolli saanut kadota esteen jälkeen, silti Kurbuksen piti antaa hypätä. Muutaman kerran jälkeen Kuutti oppi, ettei esteelle lähdetä kaahaamaan ja tuli jopa todella nätisti. Hyppuy hypyltä paranevat suoritukset alkoivat ilmeisesti miellyttää Annenkin silmään, hän kun nyökytteli tyytyväisen näköisenä silmäkulmassani. -Katsos Emmy, kun rauhoitat itsesi ja keskityt, niin Kuutistakin kuoriutuu aika epeli, hän totesi ja antoi meille luvan siirtyä huilaamaan hetkeksi. Nyökkäsin ja päästin ohjat pitkiksi ja annoin Kuutin kävellä. Se puuskutti hieman. Minullakin oli hiki ja olin jokseenkin hengästynyt. Samalla kun kävelimme, Anne muutti tehtävää hieman ja teki siitä haastavamman. -Tästä on hyötyä kontrollissa. Seuraava tehtävä tulee nopeasti, eikä Kuutilla ole aikaa kerätä kierroksia, jos et anna sen heti esteen jälkeen rynniä. Joten sama kuin äsken: pidä Kuutti itselläsi, anna hypätä, mutta säilytä tatsi hevoseen myös esteen jälkeen. Nyökkäsin jälleen, keräilin Kuutin ohjat ja suuntasin ensimmäiselle tehtävälle. Nostin laukan ja Kuutti singahti heti kuin tykistä ammuttuna. Tein voltin, jotta kuumakalle ottaisi kierroksia hieman alas. Ensimmäinen este hypättiin silti hieman liian vauhdikkaasti. -Keskity Emmy… Anne mutisi maneesin keskeltä. Otin taas voltin ja keräsin Kuutin kuuntelemaan minua. Seuraava hyppy oli jo paljon rauhallisempi ja loput esteet suoritimme jopa mielestäni aika hyvin: Kuutti imi esteelle, mutta ei kaahannut sinne päättömästi. -Hyvä Emmy! Nythän se alkaa jopa sujua! Anne kehaisi suorituksemme jälkeen. Kuutti ravaili rennosti ja pärski. Se tuntui olevan tyytyväinen ja toimikin allani erityisen hyvin. Se venytti kaulaa kun pyysin ja ravasi rennon letkeästi, mutta jäntevästi. Olo oli kuin kuivaksi väännetyllä sienellä: tuntui että viimeinenkin pisara oli puristettu äskeiseen valmennukseen, niin aivoista kuin kropastakin. Vaihdoin suuntaa ja ravasin vielä hetken toiseen suuntaan, sitten siirtelin Kuutin käyntiin, samoin tekivät pian Fiia, Sandra ja Pihla.
|
|
|
Post by Cella on Dec 14, 2015 21:44:53 GMT 2
Ihanaa, että meillä oli aamun ensimmäinen valmennusaika! Kertakaikkisen söpöläistä! Mieli oli iloinen ja ulkona vellova märkä synkkyys suorastaan hiveli muhun lisää hyvää tuulta – Windikin oli suustaan pehmeä ja asettautui sievästi kuolaimelle sillä sekunnilla kun kosketin sen ohjaa. Mun ihanien talliystävieni hymyt valaisivat koko maneesin, ja me naureskelimme ja heittelimme toisillemme ylävitosia aina ratsastaessamme toistemme ohi. Anne ei joutunut ohjaamaan meitä lainkaan, kehui vain koko tunnin yhteen putkeen, koska me oltiin sen täydellisiä pupusia oppilaita.
Niin. Niin se meni. Miksette muka usko??
No joo. Ehkä saatoin vähän kaunistella asioita. Ehkä vähän vitutti marraskuinen jääkylmä aamu, ja ehkä vain pari kirosanaa päästin kun Windi talloi mun jalalle säikähtäessään maneesin ovea. Mutta muuten oli ihan jees. Ainakaan en ollut kaikkein kärttyisin hallissa sinä aamuna, koska mun kanssa samaan ryhmään oli valikoitunut meidän ikioma, aamuvihan kruunaamaton kuningas Robert.
Windi tuntui... no... Windiltä. Vähän kohmeiselta, koska meidän alkuverkat oli jääneet auttamatta lyhyiksi, ja koska se ei tuntunut aivan tietävän, miksi se oli raahattu töihin tähän kellonaikaan. Taputtelin tammaa lohduttavasti kaulalle samalla, kun koitin taivutella sitä vaivihkaa vielä aavistuksen vetreämmäksi. Mä en halunnut saada huutoja huonoista lämmittelyistä.
Mä en tiedä oliko Windin äkillisesti pahentuneet esteintoilut tulosta kesän jälkeen kohisten kasvaneesta kunnosta, vai oliko se vaan rakastunut hyppäämiseen uudelleen, mutta musta tuntui, että aina nähdessään mitään etäisesti raidallista tai puomin näköistä, se muuttui joksikin katujyrän ja myskihärän lemmenlapseksi. Tavallisesti se ei mua ihan kauheasti haitannut: tamma osasi kuumuessaankin aina hypätä, eikä mua syntymälaiskana ihmisenä tottapuhuen kauheasti haitannut, jos multa ei vaadittu osallistumista. Mutta totisemmissa tilanteissa, kuten kisoissa se vähän haittasi.
Valmennus alkoi luonnollisesti suhteellisen matalalle pystylle tehtävillä verryttelyhypyillä – Windi ei meinannut pysyä nahoissaan oikeaan ponnistuspaikkaan saakka, ja ottikin reilun varaslähdön ennen mun antamaa merkkiäni. Me päästiin jo jatkamaan pitkälle seuraavaan tehtävään, ennen kuin sain taivutteluilla, volteilla ja tasaisella jumppailulla tamman huomion itseeni niin ihanien puomien sijaan. Oli ihanaa toki hypätä innokkaalla hevosella, mutta jos kontrolli ja laukka pääsisivät karkaamaan noin kesken kisaradan, me oltaisiin pississä ja pahasti.
Anne ohjeisti ulkoapujen rohkeampaan käyttöön, ja siihen ohjeeseen mä tartuinkin kuin hukkuva oljenkorteen. Windin laukka alkoi hyppyjen edetessä tasaantua, eikä se muutenkaan tuntunut enää olevan niin pahasti täynnä sytytettyä dynamiittia. Sarjaestetehtävällä yhden melko rymisten alas tulleen puomin jälkeen oli mun luupäänikin kai pakko ollut uskoa, että se ei voinut kiihkoilla ihan mihin vain.
Me ei oltu tänään parhaimmassa vireessämme, mutta hyppääminen Windillä oli silti aina keskivertoa mukavampaa. Ennen kisasuoritusta pitäisi muistaa hyvät, oikein pitkät alkuverryttelyt, koska Windi kaipasi tavallisestikin aikaa kääntyäkseen oikein päin – tänään sen todella huomasi, kuinka pahasti mun avut hukkuivat matkallaan, jos hevonen vaan halusi olla ennemmin katujyrä. Jos mun keinot ei auttaisi... no, aina voisin lipsauttaa tamman aamukauroihin muutamat Prozacit, ja nauttia sitten parin tunnin ajan tasapainoisesta ja hilpeästä Windistä.
|
|
|
Post by Robert on Dec 15, 2015 20:19:34 GMT 2
Mä seisoin varmaan vartin Frankin karsinan edessä, ihan vain noin niinku pystyynkuolleena. Tai nukahtaneena. Mutta sama asia. En säpsähtänyt ennen kuin Eelan kaviot kopisivat aution tallin lattialla kun Dani lähti jo kohti verryttelyitä. Cella ja Salma juttelivat kirkkain äänin käytävän yli ratsujaan toimintakuntoisiksi laittaen. Tai ainakin Salma jutteli. Kyllä Windinkin karsinasta kuului satunnaisesti jotain jupinaa ajankohdasta. Mä nojasin otsan Frankin karsinan jääkylmiin kaltereihin. Pakkohan tässä olisi ryhdistäytyä.
Vaan ei, raahauduin maneesiin muiden ratsukoiden seuraksi viitisen minuuttia jäljessä, enkä saanut verryttelyyn varaamaani aikaa käytettyä edes etäisesti tehokasta muistuttavalla tavalla. Haahuiltiin päämäärättömästi ties mitä ympyröitä ja kiemuroita, ja mä annoin sen mennä. Kyllä mä jossain takaraivossa tiedostin, että tässä oli tosi kyseessä. Piti olla, ainakin. Etualalla oli kuitenkin niin tärkeämpiä asioita: Frankin satula natisi ärsyttävästi, varpaat olivat kylmissään, sormet olivat tunnottomat, päätä särki, kypärä painoi jotenkin huonosti, nilkat tuntuivat olevan ihan epäluonnottomassa rytyssä lyhyillä estejalkkareilla.
Yhtäkkiä Anne seisoikin keskellä maneesia silmä kovana johonkin toppatakin näköiseen kietoutuneena. Se katseli ensin hissukseen jokaisen menoa, ja mäkin olin löytävinäni jotain ryhtiä menemiseen ja näyttävinäni siltä, että tehtäisiin kovastikin duunia kärpäshevosen kanssa. Jossain vaiheessa eksyin kuitenkin seuraamaan hiljaisia valmennuskumppaneitani: Cella yritti pitää esteet bonganneen Windin housuissaan, Dani liiteli tuttuun tapaan niin täydellisesti Eelan kanssa ja Salma porotti menemään uuden lämminverituttavansa kanssa tyytyväinen ilme kasvoillaan. Sitten kohtasin Annen katseen, ihan vahingossa, ja laskin omani Frankin harjaan niin nopeasti, että niskat oli revähtää.
Mä luulin, että oltiin eilisessä kouluvalmennuksessa löydetty Fränksterin kanssa se kuuluisa Yhteinen Sävel™ ja kaikkea. Mutta ei. Pisteet Annelle siitä, että se kuulosti ihan siltä, ettei olisi aivan täysin kyllästynyt mun katseluun eikä aikoisi hakea ensimmäistä vastaantulevaa ratsastajan näköistä henkilöä ratsastamaan koko kekkerit mun puolesta. Sain kuulla samaa kuin eilen: terävyyttä, reaktiivisuutta, vauhtia--eteen ja ylös niin kuin olisi jo. Kyllä mä tiesin, mitä olisi pitänyt tehdä.
Teoriassa.
Kaikki oli yllättävän vaikea toteuttaa milloin missäkin nilkat tappavassa kevyessä istunnassa. Selkään sattui, vatsalihaksissa tuntui ja niskatkin olivat mennä jumiin. Miten mä olin ikinä ollut esteratsastaja niinkin kovalla tasolla? Ai niin, jokapäiväinen valmentautuminen ja siihen päälle ratsastusta vahvistava liikuntalaji jos toinenkin. Nyt musta tuntui kuin olisin ollut lihasten surkastumisesta kärsivä kääpiö. En saanut minkäänlaista tatsia Frankiin, eikä sitä voinut vähääkään kiinnostaa jotkut esteet. Pystyin suorastaan kuulemaan kuinka sen kaviot laahasivat maneesin hiekalla.
Anne räjähti ehkä viidennen kiellon kohdalla, mikä oli sinänsä ihan hyvin ottaen huomioon mitä se oli katsellut jo koko alkuvalmennuksen ajan. Se miltei tarttui mun koipeen ja kysyi, että tiedätkö mikä tämä on. Kuulemma pohje. Sitä sai käyttää. Mä vajosin syvemmälle mun takin kauluksen alle, mutta en saanut kuin leuan ja vähän suuta piiloon. Anne katseelta ei päässyt karkuun.
"Älä jää matkustamaan! Ratsasta loppuun asti! Siellä pitää tapahtua koko ajan jotain!" Anne huuteli kun lähestyttiin ensimmäistä estettä, ja sen ylitse joten kuten päästyämme jatkoi melkein huokaisunkaltaisesti, "ainakin se pohje ja ohjastuntuma nyt..."
Muut roiskivat esteitä yli vasemmalta ja oikealta. Mä olisin toivonut omalle ratsulleni viisi prosenttia Windin energiasta tai edes kaksi Lemonin yritteliäisyydestä. Ja itselleni toki ainakin 50% Danin ratsastustaidoista noin ylipäätään.
Mutta ei, kaikkea ei voinut saada.
Lopulta Annekin tuntui käyttävän viimeisen oljenkortensa: innarit ja nopeat sarjat. Mulla ei ollut varaa olla ratsastamatta jos halusin selvitä hengissä--uskokaa tai älkää, mutta mun pahin painajainen oli ratsastajaa pitkään tehtävään väärässä rytmissä ja maksaa seurauksista sitten kun shit hit the fan keskellä esterivistöä--eikä kärpäshevosella ollut varaa hidastella.
Harmi vain, että kisoissa pitäisi ehkä vähän osata ratsastaakin.
|
|
|
Post by Inkeri on Dec 19, 2015 13:10:03 GMT 2
Siiri oli mieleltään vähintään yhtä mustavalkoinen kuin mä. Vauhdin suhteen sillä oli aina tasan kaksi vaihdetta: joko täysiä tai ei ollenkaan. Ja tänään mentiin täysiä.
Verkassa poni tuntui mukavalta, ehkä jopa vähän tahmealta. Anne ilmeisesti jo tiesi, mitä tuleman pitää, sillä nainen hoki mulle koko ajan, että Siiriä pitäisi ratsastaa enemmän eteen ja saada se laukkaamaan kovempaa nyt, kun se oli vielä hyväksyttävää – kuitenkin niin, että poni olisi täysin kontrollissa.
”Leikittele sillä laukalla!”
Ilmeisesti en leikitellyt tarpeeksi, sillä ensimmäisestä esteestä lähtien koko valmennus oli tyyliin helvettiä. Siiri laukkasi esteille aluksi ihan hyvin, laukka pyöri ja oli hallittua. Kaksi metriä ennen estettä se kuitenkin kiihdytti yhtäkkiä täyteen vauhtiinsa, muuttui kovaksi suusta ja kaarsi tyylikkäästi oikealta esteen ohi. Vaihdoin raipan oikeaan käteen ja mätkäisin sillä tuntuvasti samalla, kun yritin pitää Siirin hyvin pohkeen ja ohjan välissä, mutta sama toistui joka kerta, jokaisella esteellä.
”Otapa kokonaan seis”, Anne totesi sitten. ”Mä en teiltä tällaista menoa katsele kisoissa, kertaakaan. Nyt, huolelliset puolipidätteet ennen estettä, ja katsot kanssa, että ne menee kunnolla läpi.”
Siiri laukkasi kuin jänis, mutta hyppäsi, mikä oli sinänsä ihan positiivista ottaen huomioon, että oltiin estevalmennuksessa. Kun edellisestä ongelmasta päästiin eroon, oli seuraava jo nurkan takana. Nimittäin mun istunta.
”Istut siellä satulassa riittävän pitkään, etkä koeta nostaa sitä ponia esteen yli. Äskenkin se olis hypännyt just oikeella laukka-askelmäärällä, mutta sä lähdit liian aikaisin ajamaan sitä yli, jolloin hypystä tuli liian iso”, Anne ohjeisti, kun mä olin kolmatta kertaa mahallani Siirin kaulalla. (En tippunut.)
Innareilla sama ongelma jatkui, mikä sai Annen jo pidättelemään naurua – sen lisäksi, että Siiri rikkoi ensimmäisen esteen jälkeen raviin. Me oltiin kai toivottomia tapauksia, mutta ehkä yksi melkein onnistunut rata valmennuksissa siivittäisi meidät menestykseen kisoissakin.
|
|
|
Post by Sandra on Dec 19, 2015 14:59:21 GMT 2
Mä olin oikeasti tullut tallille ajoissa. Heräsin niin aikaisin, että kukaan täysjärkinen ei olis sillon vielä jalkeilla. Varsinkin kun illastakin oli kulunut pitkä pätkä mun nukkumaanmenonajan ohitse. Silti mä olin kuuden tunnin yöunilla kammennut ylös, ja liukkautta (talvea) uhaten käynnistänyt skootterin. Noin puolessavälissä menopelini oli kuitenkin muutaman kerran yskähdellen sanonut sopimuksensa irti, ja siinä mä sitten kylmissäni yritin jotakin kännykkää näpertää. Kerta toisensa jälkeen kännykkä tuuttasi sen merkiksi, että kukaan ei aikonut vastata mulle. Yritin parhaani mukaan säilyttää positiivisuuden, mutta se oli kieltämättä hieman vaikeaa, kun joutui (pimeässä) raahaamaan toisella kädellä skootteria ja toisella ylläpitää heikkoa valoa kännykästä.
Mä kuitenkin selvisin tallille saakka suhteellisen hyvässä kunnossa. Ilmoitettuani kotiin, että en liikuttais mun kulkuneuvoa tallilta enää mihinkään, loihdin naamalleni hymyn ja vaapuin talliin. Olin yhä täysin ajoissa, vaikkakin matkaan oli tuhraantunut tuplasti - ellei triplasti, normaalia enemmän aikaa. Ensimmäisen ryhmän heppoja vasta varustettiin, joten mulla ei olis pitänyt olla mitään hätää. Ei siihen asti, kunnes mä tajusin jättäneeni kaikki mun varusteet kotiin. Hyvä kun päälläni oli edes ratsastushousut. Hetken aikaa harkitsin lähteväni hölkkäilemään kotia kohti, mutta tajusin onneks sitten soittaa sen sijaan.
Kun lopulta sain äidin kiinni, oli kello jo ties mitä. Enkä tietenkään ollut hakenut Aristoa edes sisälle. Puolijuoksua sain sen kuitenkin liukasteluista huolimatta lopulta karsinaan. Pikapikaa vain sitten harjaus, kamat niskaan ja menoksi.
Kaikki muut olivat ehtineet jo ravaillakkin tovin, kun vasta saavuin. Alkuverkassa hätäily luonnollisesti kostautui, eikä siinä sitten auttanut enää selittelyt. Aristo kulki turpa taivaassa ja steppasi esteistä innostuneena. Yritin saada sen keskittymään parhaani mukaan, mutta koko touhu meni ihan sähläykseksi. Verkkaesteet menivät täysin pieleen, mutta sain silti Aristoa pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi. Mutta sen myötä kun heppa parani, itse huononin. En saanut esteille hyviä paikkoja, mikä johti siihen, että jäin vain odottamaan hyppyä ja jätin Ariston omilleen. "Sun täytyy Sandra ratsastaa eilä vaan matkustaa!" Anne sai huomautella jatkuvasti.
Vaikka valmennuksesta jäi huono maku suuhun, saatiin me muutamia onnistuneita hyppyjä. Omat virheet harmitti eniten, mutta kaikesta huolimatta oli takanapäin siltikin opettavainen valmennus. Tiettyjä virheitä oli saatu korjattua ainakin parempaan päin. Lopusta olin onnistunut myös ratsastamaan ja tekemään oikeita ratkaisuja.
Aristo sai valmennuksen jälkeen kävellä pitkään, koska se oli päässyt alun ylimääräisten kierrosten takia kunnolla hikeen. Toki se oli joutunut itse treenissäkin kunnolla töihin.
|
|
|
Post by Clara on Dec 19, 2015 15:04:14 GMT 2
Anne oli ripotellut puomeja ja kavaletteja ympäri maneesia iloisen värikkääksi sekamelskaksi. Okei, oli ne jossain järjestyksessäkin, ja se järjestys selviäisi meille tämän estevalmennuksen aikana.
”Aloitetaan puomeilla, ja siirrytään vasta myöhemmin kavaletteihin”, Anne ilmoitti. Vilkaisin katsomoon, jonne oli kerääntynyt tusina muita tallilaisia seuraamaan valmennusta. Onneksi puomiluokka ei ollut kovin mielenkiintoista katsottavaa, ja ihmiset näkyivät lähinnä rupattelevan keskenään tai selailevan puhelimiaan. ”Sitä paitsi puomithan ovat meille helppo juttu”, mutisin puoliääneen. Vierelläni ratsastava Simona vilkaisi minua kysyvästi, mutta pudistin vain päätäni. ”Walma on tänään tosi energinen”, tyttö huoahti kiristäen ohjia. ”Toivottavasti saan sen pidettyä ravissa..” ”Sillä on kyllä tapana vähän kiihdytellä esteille”, nyökkäsin katsoen lempeästi entistä hoitoponiani. ”Ennen kisapäivää meidän kannattaa varmaan käydä reippaalla maastolenkillä tai jotain, että ponit saa päästellä vähän energiaa, koska Nettakin rikkoo helposti laukkaan”, ehdotin hymyillen ystävälleni, joka nyökkäsi myöntävästi.
”No niin, nyt rupattelu seis ja aloitetaan!” Anne kuulutti. Jättäydyin Simonan ja Walman taakse ja keskityin kuuntelemaan Annen ohjeita.
Aloitimme ravaamalla kolmen puomin yli. Netta olisi halunnut laukata, joten jouduin pidättämään sitä rajusti, jolloin sen askeleista tuli lyhyitä ja nopeita eivätkä ne enää sopineet puomeille. ”Clara, säilytä tahti! Vauhdin pitää hidastua, mutta askeleiden täytyy pysyä tarpeeksi pitkinä. Jos Netta lähtee kiihdyttämään, hidasta kevennystä ja tee reilusti puolipidätteitä.” Moneen kertaan me kolistelimme puomien läpi, mutta lopulta yhteinen sävel löytyi ja Netta ravasi puomien yli niitä hipaisemattakaan.
Seuraavaksi siirryimme kavaleteille. Ne olivat nyt lastenleikkiä, kun Netta kuunteli minua ja olimme jo kerran löytäneet sen oikean rytmin. Sain Annelta kehuja hyvästä kevytistunnastani ja myötäyksestä. Vastapainoksi minun piti muistaa pitää niska rentoja ja polvet irti satulasta.
Lopuksi menimme vielä Annen suunnitteleman pienen radan. Selvitimme sen Netan kanssa puhtaasti, mutta mun pitäisi muistaa olla teiden kanssa tarkkana. Puomit ja kavaletit mentiin keskeltä yli ja niille piti ratsastaa järkevät lähestymiset. Katse saisi olla selvemmin seuraavalla esteellä ja puomisarjoilla sarjan yli.
Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 21, 2015 12:16:04 GMT 2
Edellispäivän kouluvalkka oli mennyt huonosti, mutta esteille lähdin hieman positiivisemmin mielin. Verryttelyssä Ruusa oli tavalliseen tapaan reipas, mutta ei mielestäni liian virkeä tai eteenpäinpyrkivä. Ehkä tänään jostain tulisi jotain.
"Tuulia, alotetaas sun kanssa ravissa. Anna Ruusalle ohjaa, se ei varmaan tänään oo karkaamassa käsistä. Rauhota isolla voltilla menoa ja tuu sitten tää ristikko", Anne viittoi ja tein ison voltin. Ruusan askellus oli ponimaisen tikittävää, mutta sain sen vähän lisäämään pituutta askeleeseen, niin meno tuntui heti rauhallisemmalta. Tulin esteelle melko hyvin, mutta Ruusa ponnisti aivan liian kaukaa. Onneksi korkeutta ei juuri ollut, eikä tulisi olemaankaan. En enää tekisi sitä virhettä, että lähden kisoihin korkeudelle, jota en ole harjoitellut. Huih.
Seuraavaksi Anne kokosi jo rataa. Jännitys sai kai minut tuntemaan oloni samaksi kun kisoissa, ja unohdin keskittyä tyyliin. Vauhtia oli kyllä, vaikka jarruttelinkin sitä lyhyiden teiden vuoksi. "Otapa Tuikku uudestaan, yrität liikaa. Rauhoitu ja unohda se, että harjoittelemme kisoja varten. Älä ratsasta noin tiukkoja kurveja ja vaihda laukka ravin kautta tarpeeksi loivalla kaarteella." Toinen yritys oli jo paljon parempi, tosin Ruusa meinasi innostua liikaa, kun annoin sille enemmän myöten. Loivista teistä sain kuitenkin lisäaikaa tamman saattamiseen esteelle suht rauhaisassa vauhdissa. Pitää vaan muistaa, ettei aika ole se tärkein, vaan huolellisuus.
"Noniin, paljon parempi. Kyllä tosta hyvä tulee, kunhan et hermoile turhia", Anne sanoi. Harjoittelimme vielä muutamia erikoisempia esteitä, vesimattoa ynnä muita, mutta Ruusa the puupää ei varmaan edes huomannut eroa esteissä. Tosin jos sen pitäisi vesimattoon tallata niin ei varmaan onnistuisi, kun tamma osaa olla niiin prinsessa. Nyt vaan peukut pystyyn että Ruusalla on kisoissa hyvä päivä!
|
|
Sussu
Perustallilainen
Posts: 213
Oma heppa: Kiira & Rotta
Koulutaso: Helppo A
Estetaso: 100cm
|
Post by Sussu on Dec 21, 2015 17:37:51 GMT 2
”Mulla ei sitten tosiaan kovinkaan paljoon ole tietoa Rokin estetaidoista, mutta oletan että se on vähän sellasta ’kaikki käy’ -tyyppiä”, Anne kertoi minulle valmennuksen alkaessa. Nyökyttelin ja kokosin vähitellen ohjia takaisin käsiini. Alkuverryttelyt oli suoritettu ja oli aika aloittaa esteiden ylittäminen. Verkkaesteenä oli muutaman ristikkoa ja yksi pysty. Hain hetken aikaa pääty-ympyrällä laukkaan edes jonkinlaista tempoa, sillä Rokki ei selvästikkään ollut mikään liian vauhdikas. Kun vauhti löytyi, hyppäsimme muutamat veryttelyesteet kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Rokki puksutti menemään tasaiseen tyyliin, eikä kyttäillyt turhia. Verryteltyämme muutamilla helpoilla tehtävillä oli aika lähteä radan hyppäämistä harjoittelemaan. Rokki palasi taas hieman lyllertävään tahtiinsa ja jouduinkin tekemään töitä kunnolla, jotta sain mustan karvakasan laukkaamaan tosissaan. Radan ensimmäisten esteiden jälkeen alkoi taas vauhtikin löytyä, eikä meininki tuntunut enään etanamaiselta matelulta. Rata sisälsi pari erikoisestettäkin, mutta niistä Rokki päätti jännittää vain vesimattoa ja siihen kiellettiinkin oikein kunnolla. Kauan sain yrittää saada Rokkia vesimatosta yli, ennenkuin onnistuimme. Otimme siis heti perään radan uudelleen ja toisella yrityksellä mattoa vain kytättiin, mutta yli mentiin valtavalla loikalla, ihan vain varmistukseksi ettei sininen matto hyökkää kimppuun. Kehuin Rokkia nopeasti välissä ja jatkoin radan loppuun. Melko tasainen meininki meillä oli, jos pelottavaa vesimattoa ei laskettu. Hyppäsimme muutamia erillaisia ratoja, joiden jälkeen saimme luvan aloittaa loppuverryttelyt. Kehuin rokkia ja taputin ponin hikistynyttä kaulaa. Loppuverryttelyissä keventelin Rokin kanssa ympäri maneesia rennolla meiningillä. Olin tyytyväinen ensimmäiseen hyppykertaamme, vaikka vauhtia olisimmekin tarvinneet hieman enemmän. Itse kisoissa pitääkin sitten muistaa vain ratsastaa Rokkia reippaasti eteenpäin ja toivoa, ettei radalle ole keksitty virittää vesimattoa. Kiitos valmennuksesta!
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jan 6, 2016 13:21:45 GMT 2
Jännitti. En ollut ikinä ennen kisannut Seppeleessä, tai oikeastaan en ikinä missään muuallakaan, joten minua vaivasi kisakokemattomuuteni. Olin minä joissakin harjoituskisoissa käynyt joskus, kyllä minä tiesin miten niissä piti toimia, mutta ääretön stressi ja vielä niin tietämätön Walman taidoista, luonteesta ja ratsastettavuudesta todella vaivasi minua. Olin hätäpäissäni ilmoittautunut Ratsastuskoulumestaruuksiin, onneksi vain raviluokkaan kouluratsastuksessa ja puomiluokkaan esteratsastuksessa, ettei muiden mielestä mitään kovin isoja paineita, esimerkiksi puomien kolahtamisesta maahan ollut. Mutta kyllä minäkin halusin näyttää, että olin sopiva ratsastaja Walmalle ja yhteistyömme sujuisi. Aina vaan se ei oikein mennyt niin. Yhdeltätoista oli varattu valmennusaika meille. Minulle, Claralle ja Pyrylle. Kaikki me osallistuimme tismalleen samoihin luokkiin, ja toivoin, etten olisi ihan ainoa epävarma niinkin pienestä, mutta silti niin merkittävästä luokasta. Olin laittanut Walman tuuheahkon harjan letille, ettei se häiritsisi sitä tänään. Tai niin Clara oli vinkannut, että shetlanninponilla kannattaisi niin tehdä. Harjasin hoitoponini huolellisesti, selvittäen sen hännän. Halusin, ettei Anne luule että jättäisin ponin hoitoa puolitiehen. Pian suurimmat syyspölyt oli harjattu ponista pois, ja sen suklaanruskeat, tummat silmät olivat taas menossa sillä ilmeellä, että tänään vähän temppuiltaisiin. Halusin olla varmempi ratsastaja, ja toivoin saavani hyviä neuvoja ja kokemusta myös näistä valmennuksista. Saada tietää Walmasta enemmän ja enemmän. Valmennus pidettäisiin maneesissa. Otin mustan poniraippani ja työnsin kypärän päähäni, johtaen pientä kolmehenkistä kulkuettamme kohti maneesia. ”Hitto” sanoin kun Walma pullisteli taas satulavyössä, kunnes sain sen huimasti reiän kireämmälle mitä olin sen ykköselle karsinassa laittanut. Nousin selkään, laittaen jalustimet sopiviksi ja lähdin kävelemään pitkiä ohjia. Pian Anne neuvoikin meitä hieman kisaverryttelyyn ja minkälainen verryttely oli jokaiselle hevoselle hyväksi. Walman kanssa pitäisi saada vähän voltteja edetetyksi, sitten hieman kevyttä ravia ja saada poni menemään ja kuuntelemaan. Sainkin tehdä hikihatussa alkuverkankin, ja jäädä kammolla odottamaan vielä oikeita, kunnollisia ja panostettavia tehtäviä, hui. Pian Anne kertoisin pokalla, että Walmalle ravipuomit olivat haasteellisia, vaikeampia kuin kunnon esteet. Poni kuulemma rikkoo helposti laukkaan, ja se ei kävisi päinsä, joten pidätteitä pitäisi tehdä. Poni ei oikein piitannut ulkoavuista, joka sekin oli huomattu ja tamma mielellään keksi ratsastajan päänmenoksi omia, superkivoja oikoteitä, mitkä eivät tyyliarvostelussa olleet hyvällä silmällä katsottavia. ”Sun pitää olla Simona tosi tarkkana, erityisesti sen oikomisen kanssa. Pistä sille heti siihen nollatoleranssi” Anne sanoi napakasti. ”Ratsasta sitä reippaasti” nainen lisäsi ja yritin parhaani, että näyttäisin edes joltakin muulta kuin perunasäkiltä tai pingispallolta. ”Hyvä” Anne sanoi kun poni meni hieman kolistellen, mutta oikomatta neljän puomin puomisarjan ylitse, kuitenkin hieman hidastuen. ”Ratsasta puomirata ihan kuin ratsastaisit koulurataa. Älä anna sen mennä kuin haluu, vaan siks että ollaan esteradalla. Jokanen tie tarkkaan ja voltilla hyvä taivutus, mitä teit alkuverkassaki” Anne sanoi. ”Ja jokainen apu läpi. Tahti pysyy tasasena, eikä turhia kiidyttelyitä. Sä voit omalla ylävartalon asentoa muuttamalla kertoa ponille, pitääkö rauhoittua vai ei. Älä nojaa liian eteen” Anne neuvoi, ja tehtävä tehtävältä valmennus sujui hyvin. Joskus tuli tomerampaa palautetta, joskus en osannut ollenkaan hallita yläkroppaani. Tunnemyrskyä, joskus tuntui itsevarmalta ja seuraavalla kierroksella se piipahti taas nollaan. Mutta olin melko tyytyväinen tähän valmennukseen, se kehitti minua ja Walmaa, sekä meidän yhteistyötämme ja yhteisymmärtämistämme askel askeleelta. Nyt toivotaan, että osaisin ottaa neuvoista vaariin ja Walmalla olisi hyvä fiilis kisapäivänä! kiitos valkasta!
|
|
Jason
Uusi ja innokas
Posts: 63
Hoitoheppa: Alex
Koulutaso: Helppo A
Estetaso: 130cm
|
Post by Jason on Aug 15, 2016 9:45:50 GMT 2
Mua vähän jännitti. Ihan vähän vaan, mutta mä en oikeastaan koskaan ollut vielä joutunut näin tarkasti Annen silmien alle ihan vapaaehtoisesti. Se oli aina niin tarkka kaikesta mitä pitää tehdä. Anne aina kiinniti pieniinkin asioihin huomiota, mikä oli hyvä, mutta olin aina vaan niin väsynyt tuntien jälkeen ja nyt oli kyseessä vielä valmennus.
Huiska ei ollut millään kauhean hyvällä tuulella, vaan se yritti joka välissä luistaa tehtävistä painaessaan kuolaimelle. Se lähti rynnimään eteenpäin kuuntelematta yhtään pidätteitä ja meillä meni useampi hyvä hetki Annen kanssa siihen, että Huiskaa piti rauhoitella. Tamma ei olisi millään tänään halunnut ensin nostaa laukkaa, vaan sekin oli kauhea työ saada toimimaan. Muuten me oltaisiin menty kiitoravia. Kun sitten taas me päästiin laukkaan, ei pysähtymisestä ollut tietoakaan. Mä olin niin turhautunut tässä valmennuksessa, että olisi tehnyt mieli vain luovuttaa Huiskan suhteen ja antaa olla.
Sitten me päästiin siihen vaiheeseen, että meidän oli aika hypätä niitä esteitä. Silloin Huiskassa heräsi joku lamppu, että hän oli nyt juoksennellut tarpeeksi. Se ei enää nostanut jalkojaan niin kuin olisi pitänyt. Se hidasteli juuri ennen hyppyä ja kolautti ensitöikseen kavioitaan puomeihin häpeällisen paljon. Yritin istunnalla ja napakalla ratsastamisella hakea sellasta kultaisen keksitien tunnelmaa ratsastukseen, mutta se oli hankalaa ja Huiska tuntui pistävänä kaikessa vastaan, ennen kuin se alkoi vähän väsymään.
- Istu suorassa sitten Jason, ei yhtään liian eteen, ei yhtään liian taakse. Rento fiilis sen kanssa, kun menisin siellä texasin mailla lehmien perässä. Nyt sä jännität liikaa ja siksi Huiska laittaa vielä enemmän hanttiin, Anne selitti keskellä. kyllä mä tiesin. Niin mä huokaisin ja yritin vielä. En luovuttanut. Otin kevyen tuntuman. Ratsastis Huiskaa eteenpäin ja hieman kasaan. Se alkoi pikku hiljaa tuntua paremmalta, me hypättiin kolistelematta, pidätteet onnistui, ei menty liian kovaa eikä turhan laiskasti. Meillä meni ihan hyvin.
Sen jälkeen mä en voinut muuta kun kehua Huiskaa hirmusti. Se oli ihan joka puolelta hikinen ja tamma puuskutti todella väsyneenä, mutta tänään me oltiin onnistuttu hypyissä juuri ennen kisoja. Ne itseasiassa jännitti niin paljon, etten meinannut keskittyä muuhun ja se näkyi mun ratsastuksessa, onneksi Anne osasi ohjeistaa mua vähän rentoutumaan. Kyllä me vielä voitettaisiin Huiskan kanssa, kunhan mä vaan oppisin rauhoittumaan vähän ja Huiska saisi elämäniloa jostain, ehkä porkkanasta. Kiitos Anne!
|
|