|
Post by Anne on Nov 3, 2015 10:06:20 GMT 2
Kouluvalmennukset halukkaille, jotka osallistuvat ratsastuskoulumestaruuksien kouluosuuteen. Tarinamaksu (+ kuva)Valmennusten tehotyöskentelyaika on n. 50min + jokaiselle sopivat itsenäiset alku- ja loppuverkat.
RKM-kouluvalmennuksista saatavilla 1 merkki: Osallistuitpa sitten Annen tai Danin valmennukseen tai molempiin KLO 8-8:50Clara - Netta (ravi) Raviluokan tärkeimpiä arvostelukohtia on ravin tahti, ratsastaja asento ja apujenkäyttö, oikeat tiet sekä hevosen tasainen raami. Näitä lähdettiinkin hakemaan tänään. Claralle on kehittynyt hyvä perusistunta ja Netan pehmeissä askelissa onkin mukava olla. Clara saisi kuitenkin ratsastaa enemmän. Tuntuma voisi olla edestä napakampi ja pohje rohkeammin rytmittää ratsastusta. Lisäksi ympyröillä, varsinkin vasemmassa kierroksessa, Netta lähtee helposti punkemaan ulkolavalla ja pullistaa kaulaa ulos, ollen muka pehmeä, mutta oikeasti pois avuilta. Joten ulko-ohjan tuki saa Claralla olla parempi. Ulkopohjetta voi myös välillä käyttää satulavyön edessä, radalla vaikka niissä kohdissa, joihin tuomari ei näe, jos Netta alkaa painautumaan ulos. Treenasimme vielä ympyröiden säännöllisyyttä ja ratsastusradan hahmottamista. Simona - Walma (ravi)Walman kanssa tärkeintä on, että Simona saa pidettyä tahdin. Walma helposti kiihdyttää ja kun sen ottaa kiinni, se tahmautuu miltei käyntiin. Simona saa pitää käden melko alhaalla, jopa hieman sään alapuolella niin, että Walmalle tulee sivuohjamainen tunne ja se hakeutuu paremmin tuntumalle. Tässä asennossa pohje saa olla melko vapaa ja istunta ratsastaa ravin rytmin. Tikittävässä ravissa Simona saa pitää lantion todella auki ja rentona, että suoritus näyttää siistiltä. Simona myös helposti kaatuu eteen, joten radalla voi vaikka liioitellen nojata taakse. Teiden kanssa Simona saa olla tarkkana. Varsinkin pääty-ympyröillä on tärkeä käydä uralla ja sisäpohje pitää Walman oikealla reitillä. Pää ei kääntyile ja etsi teitä, vaan silmät tekevät sen homman. Pyry - Reino (ravi) Pyryn kanssa lähdettiin hakemaan hyvää perusistuntaa ja hyvää tuntumaa Reinoon edestä. Reiskahan on niitä hevosia, jotaka puuttellisten pohjeapujen kanssa vaipuvat koomaan ja pysähtyvät, jos ottaa ohjat tuntumalla. Kouluradalla ohjat eivät saa roikkua, joten perusratsastus täytyy olla siistiä ja hevosen on liikuttava eteen. Tasainen tuntuma onku Pyrylle hieman haastava, varsinkin volteilla poika myötää aivan liikaa, kun Reino sitä "vaatii". Harjoitusravissa Pyryn jalka saa olla rennompi, nyt se lähtee nousemaan puolen kierrokesen jälkeen ylös ja jalustimet heiluvat jalassa. Kun oman lantion saa auki, myös hevonen liikkuu eteen, eikä jää jumittamaan jokaisesta muutoksesta. Käynnissä täytyy pitää myöskin huoli, että tahti pysyy, eiä Reino jää odottamaan suorituksen lopetusta ja pysähtymistä. KLO 9-9:50Wenla - Gitta (HeC) Wenla uskaltaa ratsastaa Gittaa aivan eri tavalla kuin aiemmin ja poni on heti ryhdikkäämpi, kun tyttö nousee sen selkään. Tänään treenasimme siirtymisiä ja apujen säilymistä niissä. Varsinkin laukannostot menevät helposti ajaen, joten otimme useita nostoja käynnistä ja ravista, niin että valmistelu ja puolipidäte näkyi ponin reaktiossa. Gitan pitää kuunnella jo ennen nostoa, mutta nostaa vasta käskystä. Nostoa ei saa jäädä kaivamaan, vaan se on selkeä. Jos jää odottamaan ja puskee sisäpohkeella, poni juoksee laukkaan. Sama toisin päin. Ponia ei saa päästää rikkomaan laukasta, vaikka valmisteleekin raviin siirtymistä. Gitan kaltaiselle jästipäälle valmistelut ovatkin yksi kirosana ja se on tunneilla tottunut siihen, että niitä ei tarvitse kuunnella. Joskus voi valmistella tekemättä sen jälkeen yhtään mitään = puolipidäte. Emmy - Kuutti (HeC) Emmy oli onneksi ottanut sopivan jalustinpituuden jo heti alkuun. Enään minun ei tarvinnut täyhätä moisesta asiasta (eihän tähän mennyt kuin kaksi vuotta..). Kurbuksen kanssa Emmy saa olla tarkkana, että käsi pysyy paikoillaan ja se kannetaan. Helposti laukkaympyröillä Emmy vie sisäkäden alas ja hakee myötäystä sitä kautta. Kouluradalla tämä ei käy, vaan ratsastuksen täytyy olla siistiä. Hevosen pään asennolla tai "muodolla" ei ole mitään merkitystä, jos ratsastaja ei ratsasta siististi. Helppo C-tasolla perusiisti ratsastus on tärkein, tähän sisältyy istunta ja oikeat tiet. Lävistäjillä Emmy saa ratsastaa Kuutin ensin kulmaan ja vasta sen jälkeen saa luvan ajatella lävistäjälle kääntymistä. Sisäpohje läpi ja verkassa vaikka pohkeenväistöjä ja sulkutaivutusta, niin hevonen tulee avuille ja suoriutuu perustehtävistä helposti. Tuulia - Ruusa (HeC) Ruusa on jännä poni: vaikka se on kiltti ja perusaskeleet mukavat, vetäisee se herneet nenään, kun aletaan ratsastamaan. Diiva mustanruunikon sisältä kaivautuu esiin ja ponin ratsastettavuus muuttuu täysin. Myös yksin radalle jääminen on Ruusalle kriisin paikka, joten tässä tullaan tarvitsemaan paljon harjoitusta ja rutiinia. Jo tässä valmennuksessa tuli esiin, että perusasiaoiden kanssa on paljon hommaa: kun piti mennä käyntiä, poni steppasi ravia. Kun piti laukata ympyrä, Ruusa siirtyi kiitoraviin puolessa välissä. Kun piti mennä tasaista ravia, poni kiihdytteli suorilla ja pelkäsi katsomoa, jolloin mentiin tyylikkäästi ulkolapa edellä koko lyhyt sivu. Kilpailuissa juri ennen radan alkua Tuulia saisi ratsastaa heti katsomon puolelle ja ottaa kaikkia askellajeja, mikäli ehtii ennen vihellystä. Katsomon edessä voi tehdä myös jotain vaikeampaa, esim. pohkeenväistöä, niin että Ruusa keskittyy työskentelyyn. Määrätietoiset avut radalla ja toivotaan parasta! Sussu - Rokki (HeC) Rokki näytti liikkuvan Sussun alla hyvässä, tasaisessa muodossa. Olisin mielummin laittanut parin helppo B-luokkaan, mutta Sussu oli vaatinut ceetä näin aluksi, olihan Rokki vasta muuttanut talliin. Rokin ongelma oli taipuminen. Se liikkui suoralla hyvin apujen välissä, mutta varsinkin vasemmalle poni ei tuntunut taipuvan mitenkään. Harjoittelimme muutaman kerran ylitaivutusta niin, että Rokki tulee kunnolla tuntumalle vasemmalle ohjalle. Sitten jumppasimme kolmikaarisella uralla hieman taivutusta liitoitellen molempia kylkiä pitkäksi. Vähitellen Rokki pehmeni ja saatiin pari kivaa volttia ravissa vasemmalle. Sussun istunta hieman käpertyy ponin selässä, joten pyysin ajattelemaan alle isoa hevosta, joka vaatii pitkän jalan ja rennon reiden. Sandra - Aristo (HeB) Aristo liikkui sandralla kevyessä ravissa hyvin. Hakeutui niskasta rennoksi ja nenä eteen. Kuten Sandra oli jo useaan otteeseen joutunut toteamaan, oli Ariston kanssa vaikeinta harjoitusravi. Lähdimme ilman jalustimia hakemaan jalkaan rentoutta ravia, käyntiä ja laukkaa vaihdelleen. Sandra pääsikin paremmin istumaan alas, joten laitettiin jalustimet takaisin jalkaan. Pyysin pidentämään jalustinta parilla reiälläm jotta Sandra saa alkapohkeen rennoksi ja ylereiden myötäämään liikettä. Perusravi näyttikin siistimmältä, vaikka liike tulikin nyt nilkasta hieman ulos. Parempi se kuitenkin kuin pomppiminen satulassa. Aristo liikkui melko rennosti. Lämmittelyssä pyysin keskittymään laukkatyöskentelyyn ja siirtymisiin ja sitä kautta hakemaan Aristoon pehmeyttä. Aristoa oli hyvä jumpata laukassa eteen-alas -muodossa, jolloin sen käytti selkäänsä ja ravi tämän jälkeen oli paljon helpommin istuttavaa. KLO 10-10:50Cella - Windi (HeB)Parivaljakon työskentely oli syksyn mittaan jo näyttänyt paremmalta ja rennommalta. Western oli tuonut Windin olemukseen letkeyttä, eikä tamma saanut kilareita joka asiasta, mitä tielle tuli. Cellan istunta pysyi kasassa ja käden paikka oli kehittynyt ylemmäs, jolloin hevonenkin kokosi itseään enemmän. Lähdettiin jatkamaan avo-sulku-vaihdosten kanssa, jolla saadaan kontorllia lapohin ja aktiivisuutta takaosaan. Windi kulki tämän jälkeen paremmin suorilla urilla ja tuli ohjaa vasten. Muistuttelin Cellaa käyttämään alapohjetta nopeammin, ja kisoihin ostamaan astetta pitemmät kannukset. Pallopäät ovat hyvät treeniin, mutta Windin kaltainen hevonen tarvitsee vähän terävempää apua. Cella helposti kyyristyy eteen ja menee ikään kuin lähelle hevosta. Keho saa olla pystyssä ja samassa moodissa, mitä pyydetään hevoseltakin. Inkeri - Siiri (HeB) Vaikka parivaljakko näyttää jo melko epätasaiselta kokonsa puolesta, ajattelin antaa vielä mennä nämä kisat näin. Inkeri alkaa olla jo isomman ponin tarpeessa, tästä pitäisi keskustella... Kuitenkin työllä on hyvä tatsi poniin. Siiri kulkee kouluradalla hyvässä paketissa, ei nyt nokka luotiviivalla, mutta kuiteknin niskasta rentona ja nauttien työskentelystä. Inkeri pystyy helposti istumaan askelissa ja saa siirtymiset hyvin läpi, vaikka ne ovatkin Sirpalle haasteellisia. Keskityimme treenaamaan voltteja ja kolmikaarista, jotka ovat helppo-b:n vaikeimmat tehtävät. Varsinkin laukassa, 10-metrin voltin ratsastaminen vaatii jo apujen tehokkuutta, hyvää taivutusta ja askellajin tahdin säilytämistä. Tiukka sisäpohje ja ulkoavut, niin kyllä se siitä. Robert - Frank (HeB) Robertin ja Frankin kanssa lähdettii hakemaan terävyyttä. Frank, varsinkin käynnissä ja laukassa, venähtää veteläksi, vaikka sen pitäisi työskennellä ja työntää takaa. Pyysin Robertia ottamaan melko lyhyen ohjan ja laittamaan käden eteen, hieman sään etupuolelle kaulaa vasten. Tässä asennossa ratsastettaisiin takaosaa pohkeilla eteen ja etuosa pysyisi ylhäällä ja hevonen sharpissa raamissa. Pään asennolla ei niin väliä, Fränkillä mielummin hieman avoimempi muoto, se kun helposti painuu kuolaimen taakse "pehmeäksi". Robert sai nopeasti kiinni, miten kärpäskimoa tulee ratsastaa ja Fränkin selvästi innostui, kun joku pyysi siltä enemmän. Se porskutti menemään tyytyväisenä, jolkotti isoa raviaan normaalimpaa terhakkaammin. Näytti jopa hevoselta! Fiia - Elmo (HeA) Fiia ja Elmo esiintyivät melko tyylikkäänä valmennuksessa. Kouluratsatus oli Fiian juttu ja tätä oli jo useiden vuosien ajan Elmon kanssa treenattu, joten Elmo kulki nätisti jo, kun Fiia keräili ohjia. Lähdimme treenaamaan ohjelmaan kuuluvaa koottua ravia. Kun Fiia oli lämmitellyt Elmon letkeässä ravissa, pyysin istumaan alas ja ottamaan käyntiin. Fiia sai koota Elmoa ja siirtää ponin koottuun raviin. Tahdin pitäminen oli kaiken a ja o. Pari kertaa Elmo heittikin päätä ylös ja loikki passagemaisesti eteenpäin. Näissä pyysin Fiiaa vaan jatkamaan ratsastusta: pohje pohje, isunta pystyssä ja vatsalihakset pitävät ponin lyhyemmässä raamissa. Avoitaivutuksessa ravin kokoamisaste lähti Elmolta hieman karkaamaan. Laukanvaihto käynnin kautta sujui hyvin. Vastalaukkaympyrällä Elmo vaihtoi pari kertaa myötälaukkaan ja tätäkin treenattiin niin, että Fiia sai pitää vaikka hieman liitoitellun vasta-asetuksen, jotta jästipääponi ymmärtäisi, mikä jalka edellä laukataan. Ohjelmahan alkaa olemaan jo melko vaativa Elmolle, aika lailla sen äärirajoilla. Mutta hyvä tsemmpi ja asenne, ja hauskaa pitämään!
|
|
|
Post by Cella on Dec 15, 2015 23:51:25 GMT 2
Hengitys syvään. Puolipidäte. Istunnan tiivistys, käden kohotus, pidäte, ja käyntiin. Kolme askelta. Pohje. Takaisin raviin. Kiitosmyötäys. Asetus oikeaan, katse johtaa, ulkopohje, ja voltti. Voltti. Huhuu Windi! Voltti. Noin. Suoristus. Uusi asetus ja katse. Sisäjalka tukee. Voltti. Noin. Ei noin. Mikä tässä unohtuu?
Alapohje. Alapohje unohtuu. Kiitos Anne.
Ratsastuskoulumestaruuksiin valmistava kouluvalmennus oli täydessä vauhdissaan. Lihakset oli lämpiminä ja vetreinä niin ratsuilla kuin ratsastajillakin, ja kaikki keskittyivät kuumeisesti omaan tekemiseensä. Se oli aika hauskaa, että vaikka samalla jengillä oltiin tuuppailtu tunneilla miljoonia kertoja, oli meininki aivan eri kun tunnin sijaan nimikkeenä oli "valmennus": porukka ei kiinnittänyt muihin ratsukoihin juuri mitään huomiota, ja hioi kulmat keskittyneessä rypyssä omia kehityskohteitaan. Mulla ja Windillä ne olivat laukkatehtävät.
Vilkaisin Seppeleläisistä kaikkein vaikeimmassa luokassa kisaavaa Fiiaa sivusilmällä, ja kuuntelin sivukorvalla mitä Anne punapäälle huuteli. Pääty-ympyrän vapautuessa mä ravuutin Windin sille pitkänä ja rentona, taivuttelin sitä kevyesti ympyrän malliin, ja nostin laukan siistillä ulkopohkeen siirrolla. Tamman myötälaukka pyörähti rullaamaan oikein mukavasti – tällaisissa tilanteissa se usein toimikin. Meidän probleema numero uuno oli se, että kisatilanteissa esimerkiksi keskilaukkaa hakiessa Windi karkasi innokkaana hyppyhevosena helposti kunnon pää-cellan-suussa estelaukkaan, ellei sitä tukenut tarpeeksi.
Laukka pyöri edelleen hyvin. Taivutin tammaa sekä ulos- että sisäänpäin, ja hain istunnalla sitä tiiviimpään pakettiin. Kierroksen jälkeen taas liu'utin sille aavistuksen lisää ohjaa, siirsin pohjetta vaikuttamaan paremmin takaosaan, ja pyysin hevosta venyttämään laukka-askeltaan kootusta muodostaan. Windi pärskäytti vihertävää heinävaahtoa ryntäilleen, ja sen korvat sojottelivat tiiviisti taakse mua kuunnellen. Tunsin sen innokkuudesta ihan pikkuisen pullistelevaa ylpeyttä.
"Cella pystympään! Jos hevoselta pyytää itsensä kannattelua, pitää tehdä itse samoin!"
Annen ääni kajahti meidän suuntaan Fiian jälkeen niin napakasti, että tuntui kuin sellainen koirien sähköpanta olisi napsauttanut mut ruotuun. Pyysin Windiä välissä raviin, suoristelin sitä poikkihalkaisijallem ja jatkoin toiselle ympyrälle ikään kuin kahdeksikkona. Nostin uuden laukan, tähän kierrokseen vasemman, ja pitelin itseäni pystyssä niin tarkasti, että olisin ansainnut työmoraalista vähintään mitalin.
Windi näytteli Annen silmien alla parastaan (<3), ja me saatiinkin sekä keskilaukasta että -ravista hyväksyvät nyökkäykset. No, ravista se ei ollut mikään yllätyskään, mun tammallani oli käsittämättömän hieno ravi kun se vaan sille päälle sattui. "Western on tehnyt sille hyvää, se näyttää rennolta ja irtonaiselta", Anne huikkasi meille olkansa yli, ennen kuin kääntyi seuraamaan juuri keskihalkaisijalle pysähdysharjoituksiin kääntynyttä Inkeriä ja Sirpaa. Mä kätkin myhäilyni taputtamalla Windin hiestä höyryävää kaulaa – Annen kehuissa oli aina jotain erityistä spesiaalia.
|
|
|
Post by Fiia on Dec 16, 2015 6:14:43 GMT 2
Jostain syystä minut ja Elmo on jätetty ainoana ratsukkona edustamaan Seppelettä ratsastuskoulumestaruuksien helpossa A:ssa. Tuntuu, että Daniel on hylännyt minut jollain henkilökohtaisella tasolla. Myös valmennusseurani Cella ja Robert olisivat ratsastaneet helpon A:n vaikka unissaan, mutta molemmat höpisevät jotain sekavaa mammalomalta palailevasta/vieraasta hevosesta, kun tiukkaan heiltä perusteluja luokkavalintaan. Ei auta kuin yrittää pitää Seppeleen lippu pystyssä miten parhaiten taidan ja toivoa, että helpommissa luokissa muut ottaisivat vähintään kolmoisvoiton.
Valmennuksen perusteella minun ei kuitenkaan tarvitse lähtökohtaisesti hävetä. Elmo lähtee halukkaasti hommiin ja tuntuu mukavan vastaanottavaiselta jo alusta saakka. Annen ohjeiden mukaisesti verryttelen ruunan rauhassa letkeässä ravissa, ennen kuin alamme kunnolla hommiin. Ratsastan paljon loivia kaarteita ja annan Elmon lämmetä omassa tahdissaan. Se ei onneksi ole kovin jäykän tuntuinen, vaan taipuu mukavasti sisäpohkeen ympäri ja joustaa niskasta. Välillä saan muistutella ponia ottamaan takajalkoja alle ja liikkumaan vähän tarmokkaammin, mutta muuten se tuntuu minusta oikein hyvältä.
Verryteltyäni Anne ilmoittaa, että tänään otetaan ensimmäiseksi tarkasteluun koottu ravi. Sitä varten siirrän Elmon ensin käyntiin ja haen siinä oikeaa kokoamisastetta. Se onnistuu helposti, mutta kun siirrän ponin raviin, alkavat vaikeudet. Ruunasta huomaa, ettei siltä ole taas ihan hetkeen vaadittu helpon A:n vaikeimpia asioita, eikä sitä huvittaisi millään aloittaa työntekoa nyt. Elmo nakkelee niskojaan ja loikkii häntä pyörähdellen eteenpäin, kun en päästä sitä kaatumaan tavanomaiseen, pitkään hölkkäraviin.
”Jatka vaan ratsastusta!” Anne komentaa. ”Pohkeet töissä. Vatsalihakset on tässä tärkeät, pidä istunnalla homma kasassa!” Tiristän vatsalihaksistani irti kaiken minkä saan ja pyydän Elmon kiukuttelua huomioimatta ruunaa liikkumaan eteenpäin. Muutaman koikkaloikan jälkeen se asettuukin ja ravaa äkkiä kaunista, tarmokasta koottua ravia. Kovin pitkään paketti ei pysy koossa, mutta ainakin pääsen kiittämään ponia kunnolla ja saan ajatuksen siitä, millainen ravi pitäisi löytää kisaradallakin.
Avotaivutus on Elmon mielestä mukava liike, ja se tekee hyviä ja tasaisia taivutuksia molempiin suuntiin. Anne kuitenkin huomauttaa, että kokoamisaste pääsee vähän leviämään. Siihen pitäisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, mutta muuten avoissa ei ole mitään sen ihmeellisempää korjattavaa. ”Katsotaan sitten laukanvaihdot käynnin kautta”, Anne ohjeistaa nähtyään hyvän pätkän taivutusta. ”Pehmeä siirtyminen käyntiin, hyvää käyntiä, ja tarmokas uusi nosto.”
Nyökkään ja pyydän Elmon pienellä pohjemerkillä laukkaan. Perusteellisen ravityöskentelyn jälkeen se tuntuu mukavan laadukkaalta ja helposti säädeltävissä olevalta. Ratsastan muutaman laukkaympyrän ja esittelen sitten laukanvaihdot molempiin suuntiin. Siirtymiset käyntiin saisivat olla vielä sujuvampia, mutta nostot ovat hyviä eikä vääriä laukkoja juuri tule.
”Hyvä! Sitten vielä vastalaukka tässä ympyrällä. Miten se on viime aikoina sujunut?” ”Ei kovin hyvin”, tunnustan. ”Elmohan on mielellään vaihtamatta laukkaa askeleessa silloin kun pitäisi, mutta vaihtaa usein silloin kun ei pitäisi.” Niin käy nytkin. Elmo tekee tyylipuhtaan laukanvaihdon myötälaukkaan muutamaan kertaan, vaikka kuinka yritän antaa sille selkeitä apuja ja pitää asetuksen vähän ulos. Anne kehottaa minua asettamaan liioitellusti ympyrän vastaisesti, jotta ponille saadaan ajatus siitä, mikä jalka edellä sen pitäisi liikkua. Teen työtä käskettyä, ja vaikka Elmo vähän jäykästi liikkuukin, pysyy se kuitenkin vastalaukassa.
”Treenaile näitä”, Anne ohjeistaa. ”Muuten oikein hyvä. Rennosti vaan radalla.” Nainen taputtaa Elmoa pikaisesti hioneelle kaulalle ja kääntyy sitten Cellan puoleen. Minä painan neuvot mieleeni, löysään ohjaa ja siirrän Elmon raviin. Poni pärskähtelee ja hölkkää rentoa, isoa ravia. Toivoa sopii, että se on yhtä mukavalla tuulella myös huomisessa estevalmennuksessa – sekä tietenkin itse mestaruuskilpailuissa.
|
|
|
Post by Pyry on Dec 16, 2015 15:21:19 GMT 2
Pyry ihmetteli vielä tallin ovea avatessaankin, miten oli onnistunut heräämään ajoissa aamukahdeksan valmennusta varten. Illalla sänkyynmeno ja nukahtaminen oli muuttunut hermostuneeksi pyörimiseksi ja yö oli täyttynyt kauhukuvilla puuttuneista varusteista, riehakkaasti pillastuvasta Reinosta ja punajuuren punaisena kirkuvasta Annesta. Ja silti, herätyskellon soidessa Pyry heräsi pirteänä ja pomppasi ylös sängystä. Anne oli vannonut ja luvannut järjestävänsä vaikka taikomalla Reinolle puuttuvan kengän valmennukseen mennessä seurattuaan ensin kummallisilla telepaatikon voimillaan Pyryn kauhistelua vielä iltamyöhään. Iltaiset hirviseikkailut saivat päälle pahemman hermostuneisuustärinän kuin lähikaupan energiajuomat ja lopulta Salman oli talutettava Pyry Reinon karsinalle tarkistamaan että tosiasiassa ruuna nuokkui jo puoliunisena, eikä suinkaan pyörinyt hepulipierupukkilaukkaa karsinaansa pitkin. Käytävällä kajahteli vielä viimeiset vasaraniskut, kun Pyry käveli molemmilta puolilta riimunaruista kiinnitetyn hoitohevosensa luo. Pyry oli odottanut jonkunlaista kaapin kokoista ja vanhaa kengittäjäsetää ja joutui hetken miettimään miksi kengittäjäsetä oli muuttunut puolta pienemmäksi ja nuoremmaksi naiseksi. Reinon jalkaa nakutteleva hahmo pyyhkäisi hiuksiaan hikiseltä otsaltaan ja Pyry hoksasi katselevansa Rosan takapuolta. Järkyttyneenä hän äkkiä siirsi ajatuksissaan paikoilleen jääneen katseensa Reinon korviin ja moikkaisi hiljaisesti Rosaa. ”Ai moi. Sain tällaisen kivan aamuherätyksen Annelta, kun seppää ei alkanut kuulua”, Rosa mutisi uutuuttaan kiiltävä kengitysnaula hampaidensa välissä. Pyry naurahti hermostuneena ja mutisi vastaukseksi jotain huonosta tuurista. ”Mut tää on ihan kohta valmis, niin pääsette valkkuun”, Rosa tokaisi ja laski jalan käytävän betonilattialle. Hän tarkasteli kättensä jälkeä hetken ja nosti jalan uudestaan ylös katkoakseen naulojen päät. ”Jookivakiitti”, Pyry vastasi ja kääntyi äkisti ympäri noutaakseen Reinon tavarat. Satulahuoneessa oli vielä toistaiseksi hiljaista, Simonan vieläkin unihiekasta muuraantuneet silmät eivät tuntuneet löytävän Walman suitsia kunnes Pyry vinkkasi katsomaan suitsitelineistä suojalaatikon sijasta. Claraa ei vielä näkynyt paikalla, sen sijaan Tuulia hinkkasi hermostuneen oloisena Ruusan suitsia nahkasaippualla. ”Sähän oot ajoissa”, Pyry tervehti toista ja sai vastaukseksi Tuulian selityksen siitä, kuinka oli koko yön nähnyt painajaisia siitä, että Anne ei päästäisi häntä valmennukseen noin likaisten suitsien kanssa. Pyry naurahti ja totesi voivansa samaistua olotilaan. Valmennus tuntui paljon vakavammalta ja virallisemmalta kuin perusratsastustunnit. Pyryäkin stressasi melkein enemmän kuin ensimmäisten osakilpailujen alla. Menneistä virheistä olisi pitänyt oppia ja tänään olla superterässä viime hetken viilailuja varten, eikä pyöriä puoliunisena maneesin seiniä väistellen... ~~~ ”Ja tuntuma säilyy läpi siirtymisen! Uudestaan”, Annen ääni kaikui maneesissa. Pyry nosti ravin uudelleen ja yritti ajatella tuntumaa. Tasainen, säilyy, ohja ei roiku, ei liikaa myötäystä. Reinon pää tuntui painavan satoja kiloja ja hauikset tuntuivat tulikuumilta. ”Se ei voi vaan nojata sun ohjaa kohden, tuntuman pitää olla elävä”, Anne opasti ja käski ottamaan siirtymisen uudestaan. Elävä tuntuma? Sitten kun joku vielä kääntäisi nämä ohjeet suomeksi… Pyry tuskasteli ja yritti punkea Reinon takaisin raviin. ”Paremmin, Reinon pitää tulla tuntumaa vasten eikä vain todeta, että ohjasotteet on merkki pysähtymisestä”, Anne selitti ja jatkoi: ”Ohjat määrää raamin etuosalle, siellä pitää olla vastassa jotain, jota kohti hevonen voi edetä.” Pyry nyökytteli ja yritti esittää sisäistävänsä kaiken. Kyllähän hän nämäkin asiat teoriassa tiesi, mutta… ”Lonkka rennoksi, jalka venyy piiiitkäksi alas, paino takaosalle. Takaosalle. Satulaan! Istu Pyry satulaan! ALAS!” Annen ääni kohosi asteittain ja pääsi nousemaan jo huolestuttavasti. Taisi olla parasta vain istua sinne satulaan ja laittaa olemattomat vatsalihakset töihin. ”Rento, rento, rento”, Pyry mutisi askelten tahtiin ja kuunteli samalla Annen selitystä lantion asennon vaikutuksesta hevoseen. Joo, okei, ihan selvää kaikki taas.
”Ja tahti säilyy läpi siirtymisen! Hevonen ei voi valahtaa käynnille, viimeisten raviaskelten pitää olla laadukkaita ja tahdikkaita ja ensimmäisten käyntiaskelten myös. Käyntiin ei voi vaan laiskasti tippua”, Anne jatkoi monologiaan tiukkana. ”Rytmirytmirytmi, käynnissä myös.” Reino oli kovasti sitä mieltä että työt voisivat olla jo tässä, käynti oli sille selkeä merkki tunnin loppumisesta. Kohta mennään kaartoon, kohta tyyppi pois selästä, kohta saa ruokaa. ”Eteen myös käynnissä! Jos rikkoo raville”, ( epätodennäköistä, Pyry pohti), ”niin ei haittaa. Kunhan ajatus on eteen.” Eteen eteen eteen. Rentona. Lonkka rennoksi. Pitkä jalka. Eteen. Pohje rytmittää. Eteen!Pyry oli varma, että tämän mantran mielestä katoamiseen saattaisi kulua hetki, jos toinenkin. No, ei se nyt ihan niin lennokkaasti mennytkään...
|
|
|
Post by Wenla on Dec 16, 2015 17:00:32 GMT 2
RKM kouluvalmennukset
Gitta käveli tahmeahkosti eteenpäin ja mulla oli täysi työ löytää se aktiivinen käynti jostakin. Nää valmennukset tulisivat selvästi tarpeeseen, koulutunnilla me ei oltu vissiin pitkään aikaan käytykään. Ehkä siksi, koska mä satuin olemaan enemmän esteratsastaja ja estetunnit oli paljon enemmän mun mieleen. "Sä Wenla uskallat selvästi ratsastaa Gittaa ihan eri tavalla, kuin aikaisemmin ja poni on heti ryhdikkäämpi kun kiipeät sen kyytiin. Mä aattelin, että te saatte tänään treenailla siirtymisiä ja apujen säilyttämistä niissä," Anne kommentoi, kun mä olin esitellyt sille kaikki kolme askellajia. Pakko myöntää, että siirtymät eivät olleet mun vahvuuksia, varsinkaan ravista laukkaan tai laukasta raviin -siirtymät. "Etenkin laukannostot näytti menevän aika herkästi ajaen, joten otetaan eka muutama nosto käynnistä ja sitten ravista. Ja niin, että valmistelu ja puolipidäte näkyy niissä. Gitta ei kanskaan saa nostaa valmisteluista, vaan vasta nostosta," pääjehu totesi. Mä nyökkäsin ja siirsin ponin käyntiin. Sitten valmistelin mahdollisimman hyvin laukannoston ja annoin laukkapohkeet. Gitan reaktio oli hidas, se muka ponnahti liikkeelle, otti laukka-askeleen ja hiljensi takaisin raviin. Mä siirsin ponin uudestaan käyntiin ja yritin nostaa uudestaan, tällä kertaa päättäväisemmin. Maiskautin jopa hiljaa tehostaakseni apuja ja poni onneksi totteli, joskin hieman tahmeasti. Ravinostot eivät ottaneet onnistuakseen sitten millään. Mun piti olla tosi topakkana, mutta Gitta vaan lyllersi ihan omiaan. "Nyt sä jäit kaivamaan sitä nostoa. Sen pitää olla selkeä! Sä et jää oottamaan ja puskemaan sisäpohkeella, jolloin Gitta juoksee laukkaan!" Anne kommentoi. Sitten se kehotti mua käyttämään kerran raippaa tai muuten meidän meno näyttäisi koko lopputunnin samalta. Pikkuhiljaa nostot onnistuivat vähän paremmin ja Gittakin alkoi reipastua. Mä huomasin selvästi kuinka se kuunteli mua. Kun nostot sujuivat, oli seuraavaksi vuorossa hiljentäminen. Gitta rikkoi herkästi raville mun vasta valmistellessa siirtymää. "Gitta ei saa päästä rikkomaan raville valmistelussa! Pohkeet hyvin kiinni ja ajattelet eteen, vaikka aijot pian hiljentää," brunette sanoi. Siispä nostin uuden laukan ja aloin valmistella raviin siirtymistä. Gitta meinasi hiljentää, mutta mä olin nopeampi. Painoin pohkeita sen kylkiin ja katsoin tiukasti eteenpäin. Sitten valmistelin siirtymän uudestaan ja pidätin ponia hiukan. Gitta siirtyi kivasti raviin ja jatkoi sitä reippaasti eteenpäin. "Hyvä, just noin!" "Gitta on niin jästipää, että valmistelut on sille yks kirosana. Se on tottunut, että tunneilla sen ei tartte tunneilla kuunnella valmisteluita. Sä voisit välillä teidän treeneissä valmistella tekemättä kuitenkaan mitään, eli puolipidätteitä." Musta vähän tuntui, että ne koulutunnit voisivat olla meille ihan hyväksi. Mitään haittaa siitä ei ainakaan olisi, että joku korjailisi meidän virheitä sileällä. Kiitos valkusta!!
|
|
|
Post by Emmy on Dec 19, 2015 12:41:48 GMT 2
Olin päättänyt yllättää Annen ja säätää jalustimet jo valmiiksi epämiellyttävän pitkiksi, niin ettei Annen tarvinnut huomauttaa siitä ensimmäiseen kertaan kahteen vuoteen (miten niin olen hidas omaksumaan asioita..). Kuutti tuntui virkeältä ja uteliaalta alkukäyntien ajan: se käänteli ja väänteli päätään joka suuntaa ja kulki korvat hörössä reipasta käyntiä. Mietin onkohan se vaikea saada keskittymään työntekoon.
Itsenäisen alkuverkan jälkeen Anne otti meidät tiukkaan hiillostukseen. Kuutin kanssa keskityimme lähinnä siihen, että oma ratsastukseni oli siistiä. Varsinkin käsien kanssa minulla oli ongelmia, ne tuppasivat lähteä vaeltamaan omille teilleen. Anne huomautti, että helppo C:n tasoisella kouluradalla hevosen pään asennolla tai muodolla ei ole mitään merkitystä jos ratsastajan ratsastus ei ole siistiä. Istunnan ja apujen pitää olla ensin kunnossa, sitten lähdetään miettimään miltä se hevonen näyttää.
Kuutin kanssa ongelmia oli myös saada sisäpohje kunnolla läpi. Anne vinkkasikin, että verkassa ennen kisoja kannattaa katsoa että sisäpohje menee kunnolla läpi, jotta se sitten radalla toimii. Kuutti jäkittikin kovasti sisäpohjetta vasten, mutta muutamien harjoitusten kautta alkoi sekin ongelma korjaantua.
Loppuvalmennuksesta Kuutti tuntui jo aika hyvältä: se jaksoi keskittyä työntekoon ja otti avut vastaan paljon paremmin kuin alussa. Oikeat nappulatkin alkoivat pikkuhiljaa löytyä. -Pidä vain oma ratsastus kasassa ja siistinä, niin hyvin se menee! Anne sanoi ja hymyili.
Talutin Kuutin maneesista talliin. Toinen oli ehtinyt jo hiota, olihan 50 minuutin intensiivinen valmennus ollut rankkakin. Minulla oli koko valmennuksesta aikalailla hyvä fiilis: ehkä me kisoissakin pärjätään, no jos ei hyvin niin ei varmaan ainakaan tarvitse hävetä.
|
|
|
Post by Clara on Dec 19, 2015 13:30:35 GMT 2
Kuka hullu lähtee kouluvalmennukseen kello kahdeksan maanantaiaamuna? Minä. Mutta toisaalta ei ollut valittamista, sillä olin saanut siitä hyvästä kaksi ensimmäistä tuntia vapaata koulusta. Jippii!
Mutta edes se, että sain ratsastaa ja hevostella pari tuntia sen sijaan, että olisin istunut koulussa matikantunnilla, ei poistanut minua alati piinaavaa väsymystä. Alkukäyntien aikana haukottelin useaan otteeseen ja sain osakseni Annelta pieniä, merkitseviä katseita ja kulmienkurtistelua.
Minulta kestikin hetki herätä horroksestani, ja sen jälkeen vielä herättää Netta ja saada poni kuulolle. Kun tähän pisteeseen oltiin päästy, oli valmennus jo puolivälissä ja olin aivan varma, että Anne heittäisi hanskat tiskiin ihan kohta meidän kohdallamme. Mä en vain pystynyt keskittymään alkutunnista yhtään, vaikka kuinka yritin. Kärsivällisesti Anne kuitenkin ohjeisti meitä ja huuteli neuvoja kentän keskeltä.
”Clara, keskity! Sun pitää ratsastaa enemmän! Et voi antaa Netan vain jolkotella pitkänä kouluradalla, sun pitää oikeasti saada se poni avuille, jotta se edes voisi tehdä, niin kuin sä haluat”, Anne paasasi. Tästä lyhyestä ratsastuksen oppimäärästä (eli siis: hevonen pitää ensin saada avuille, jotta se voi totella niitä) oli minulle kuitenkin jotain hyötyä, koska sen avulla löysin uutta pontta ratsastaa lopputunti kunnolla. Lupasin mielessäni keskittyä kunnolla, halusin kuitenkin saada valmennuksesta jotain irti. Se ei onnistuisi, jos en itse edes yrittäisi.
Loppua kohden suksi lähtikin vihdoin luistamaan oikeaan suuntaan. Anne neuvoi, että ulkoavut saisivat olla minulla paljon vahvemmat, jottei Netta lähde puskemaan ulkolapaa ulos. Sain myös kehuja vakaasta istunnasta, se olikin vahvuuteni ratsastuksessa. Monta kertaa kuulin Annen huutavan minulle valmennuksen aikana ”Ratsasta!” ja se olikin se mun suurin ongelma. En ratsastanut tarpeeksi, en vaatinut hevoselta tarpeeksi. Lopputunnista yritinkin tehdä niin tarkat ja pyöreät ympyrät kuin vain mahdollista, ja kyllä ne lähtivätkin menemään aika hyvin. Piti vain muistaa ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Sitähän tässä oltiin tekemässä.
Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Inkeri on Dec 19, 2015 14:01:53 GMT 2
Helppo B oli kisattu ja treenattu Siirin kanssa niin monta kertaa neljän vuoden aikana, että hommaan oli tullut oikeastaan rutiini. Enää ei tarvinnut edes kelata, muistaako radan, kun sekin oli suunnilleen jo painautunut selkäytimeen asti. Annenkin mielestä mulla oli Sirpaan hyvä tuntuma ja me oltiin loistava parivaljakko. Vaikka olin tismalleen samaa mieltä, opettajan kehut lämmittivät mieltä – tietysti.
Meidän osalta valmennuksessa keskityttiin lähinnä kaarevien kuvioiden ratsastamiseen; voltteihin ja kolmikaariseen. Sirpalla oli tapana olla hyvästä muodosta ja kokonaisvaltaisesta rentoudesta huolimatta taipuisa kuin rautakanki, mitä ei kouluradalla katsottaisi hyvällä.
”Pidä sisäpohje tiukkana, mutta myös ulkoavut hyvin tuntumalla, ettei Siiri lähde puskemaan lapa edellä pois reitiltä, vaan säilyy hyvin taipuneena – noin juuri!”
Kolmikaarisessa meillä – tai siis mulla – oli ongelmana taipumisen lisäksi etäisyyksien hahmottaminen. Kahdesta ensimmäisestä kaaresta tuli aina liian pieniä, jolloin viimeinen oli kooltaan suunnilleen puoli maneesia.
”Nyt, kun sulla on vielä noin pieni poni alla, niin pitää olla vielä tarkempi ton tien suhteen”, Anne sanoi. ”Käytä kirjaimia hyväksi, sen takia ne siellä radalla on!”
Valitettavasti tarkkuus ei ollut ihan mun parhaita puolia, joten täydellistä suoritusta ei nähty meidän osalta koko valmennuksen aikana. Mitä puhuinkaan siitä rutinoitumisesta?
Kokonaisuudessaan meillä meni Siirin kanssa kuitenkin ihan hyvin, tykkäsin ponista ihan huimasti. Jostain syystä mä kuitenkin kuulin loppuverkan aikaanAnnen supattavan Piritalle jotain Siirin ja mun ensi kisakaudesta ja ”taipaleen lopusta”.
Ja siitä mä en pitänyt. En yhtään.
|
|
|
Post by Sandra on Dec 19, 2015 15:53:32 GMT 2
Aristo tuntui kerrankin jo alkumetreistä kivalle ratsastaa. Annen ohjeiden mukaisesti työstin alkuverkassa erityisesti laukkaa ja siirtymisiä. Siirtymiset olivat mukiinmeneviä, mutta onnistuin saamaan niitä vieläkin paremmiksi, nopeammiksi ja siistimmiksi. Aristolla oli paljon virtaa tuttuun tapaansa, joka näkyi erityisesti laukassa. Nostot itsessään menivät hyvin, mutta itse laukka olisi saanut olla rauhallisempaa. Lämmittelyssä työstin laukkaa pitkissä pätkissä erityisesti ympyrällä, jotta sain ratsuani vielä paremmin kuulolle. Pyrin taivutja telemaan laukassakin huolella, ja ratsastaa Annen neuvomana eteen-alas, jotta ravista tulisi siedettävämpää istua. Varsinaisen valmennuksen aloitimme heti ilman jalustimia. Se sai minut irvistämään, koska Arin harjoitusravi ei ollut siitä mukavimmasta päästä. Olin selvästi juonut aamulla turhan paljon vettä, koska se hölskyi nyt mahassani ravin tahtiin.. Jännitin turhan paljon jalkojani, vaikka niiden olisi pitänyt olla rentoja ja myödätä liikettä. Varsinaista tehtävää ei ollut, vaan työskentelin kaikissa askellajeissa nimenomaan hakien jalkaan rentoutta. Anne selvästi päätti armahtaa minut, kun oli katsonut satulassa pomppimistani tarpeeksi. Sain pujottaa turvallisen tuntuiset jalustimet helpotuksesta huokaisten takaisin jalkaani. Ilo oli kuitenkin vain väliaikaista, koska Annen ilmeestä ymmärsin heti, että jalustimia oli pidennättävä - ja paljon. Jälleen pois siis mukavuusalueeltani, mikä ei sopinut kovin hyvin niin mukavuudenhaluiselle ihmiselle, kuin mitä itse olin. Parempi se silti oli, kuin ei jalustimia lainkaan. "Kantapäät alas ja pohje rennoksi!" Anne ohjeisti jo kyllästymiseensä asti. Mietin, mahdoinko olla vain tyhmä vai vain hidasälyinen. Tarkemmin ajateltuna, ne saattoivatkin molemmat tarkoittaa tismalleen samaa asiaa. Oli miten oli. Loppua kohden Aristo parani vain entisestään. Olin erittäin kiitollinen siitä, että sain loppuravien takia ryhtyä keventämään, koska harjoitusravi oli alkanut jo ikävästi pistämään. Lohduttauduin sillä, että nyt oli kerrankin tullut harjoiteltua harjoitusravia ainakin parin viikon edestä! Paitsi, että ei se ihan noin toimisi. Mutta sen ajattelu silti lohdutti varsinkin, kun vatsalihaksen huusivat hoosiannaa. "Se oheistreeni Sandra, oheistreeni!" Wenla muistutti virnuillen, kun mainitsin hänelle asiasta. Aivan. Ratsastus ja "jatkuva tallilla ramppaaminen" (kuten äiti asian ilmaisi), oli jättänyt syksyn ja talven myötä muun treenaamisen varjoonsa. Ehkä olisi syytä tsempata sen suhteen.. Valmennuksen jälkeen Aristo sai paljon kiitosta. Koko valmennus oli oikeastaan mennyt hyvin, lopusta vielä paremmin. Itseluottamus kasvoi entisestään, ja olin hyvillä mielin valmis tuleviin kilpailuihin. Kiitos valmennuksesta!
|
|
|
Post by Robert on Dec 19, 2015 19:37:41 GMT 2
Mä en ollut jotenkin jaksanut stressata kouluvalmennuksesta kärpäshevosen kanssa. Mikä suorastaan voisi mennä vikaan? Kaikki ne kerrat kun mä olin Fränksterin kyydissä keikkunut olivat olleet kerrassaan mukavia--oli ollut suorastaan rentouttavaa kun ei tuntenut hevosta läpikotaisin eikä tarvinnut suotta hifistellä kun tiesi, että voitaisiin mennä tätä paremmin ja bla bla.
Mun harmiksi Anne kyllä tiesi, että Frank kykenee parempaankin. Anne myös tiesi, että mä kykenen parempaan. Niinpä se heti alkuunsa passitti meidän työskentelemään ihan kunnolla. Korjattiin mun kättä ja jalkaa, korjattiin Frankin päätä ja niskaa. Jotenkin mulla tuli siitä kaikesta mieleen Venna, jonka venkuloinneillaan oli pelannut mua ihan kunnolla ties kuinka kauan kunnes sain langan päästä kiinni.
Frankin kanssa ei onneksi mennyt ihan niin kauaa--löysin ohjastuntuman ja löysin takakaaren, ja yhtäkkiä ratsastus helpottui ihan tuntuvasti. Frankkikin oli, että notta mitä! Se paineli menemään pörheämpänä kuin parhaimmat GP-hevoset, ja lähti tuosta vain pärskähtäen keskiraviin. Annen kehut eivät kyllä ole ikinä hivelleet egoa niin paljoin kuin tänään. Ja se fiilis siellä Frankin kyydissä, voi kun saman saisi siirrettyä kotikisojen kouluradalle.
örr kirjotin tän Arlanda Expressissä deadlinepaniikissa, armoa D:
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 21, 2015 11:59:37 GMT 2
Olin ilmottautunut ratsastuskoulumestaruuksiin, vaikka olin henkeen ja vereen puskaratsastaja. Olin ilmottautunut ratsastuskisoihihn, vaikka hoitsuni oli kunnon puupää aina, kun piti keskittyä johonkin. Ja, olin ilmottautunut kisoihin siitäkin huolimatta, että edellisistä oli aikaa ja ne olivat menneet ihan päin puuta. Olin myös skipannut harjoituskisat ja seurakisat ja nyt olin lähdössä mestaruuksiin. Logiikka puuttui koko hommasta, ja tilalla oli liikaa jännittämistä ja huonon menestyksen pelkoa.
Eikä sitä auttanut se, että Ruusa heittäytyi hankalaksi heti, kun talutin sen kentän aitojen sisäpuolelle. Se oli ilmiselvästi periaatteesta kaikkea vastaan, eikä kuunnellut minua ollenkaan. En voinut antaa sen mennä alkuläyntejä löysin ohjin, tai se olisi singahtanut edellä kulkevan Rokin takamukseen mistään välittämättä.
"Tuulia, vähän jämäkkyyttä niihin apuihin, älä anna Ruusan pelleillä", Annekin ohjeisti. Jos joillakin kesti laukannostossa monta minuuttia, niin mulla Ruusa olisi nostanut laukan vaikka käynnistä, mutta laukassa pysyminen oli vaikeeta. Tamma halusi kiitää kuin pikajuoksija, ja se yritti jatkuvasti vängätä keskemmälle kenttää, ihan kuin haluaisi ohittaa kaikki. Koitin pitää kädet vakaana ja pohkeet aloillaan ja rauhoittaa tammaa, mutta mikään ei meinannut auttaa.
Olisi vain pakko toivoa hyvää tuuria ja rauhallista päivää kisoihin.
|
|
Sussu
Perustallilainen
Posts: 213
Oma heppa: Kiira & Rotta
Koulutaso: Helppo A
Estetaso: 100cm
|
Post by Sussu on Dec 21, 2015 17:51:57 GMT 2
Kouluvalmennukseen lähdin hyvällä fiiliksellä. Rokki oli kohtuu miellyttävä ratsu, kunhan siltä ymmärsi vaatia tarpeeksi, joten uskoin meidän pärjäävän edes jotenkin. Käveltyämme sopivat alkukäynnit alkoi itse valmennusosuus. Saimme aluksi ravailla kevyessä ravissa hieman oman fiiliksen mukaan ja Anne tarkkaili menoa. Rokki tuntui hyvälle ja kohtuu pirteälle ratsastaa.
Anne kehotti meitä siirtymään harjoitusraviin ja aloimme taivutella hevosia. Rokki ei olisi millään halunnut taipua ja se vain vänkesi vastaan. Teimme jonkin verran ylitaivutusta, jotta Rokki tuli kunnolla tuntumalle. Taivuttelua jatkettiin kolmikaarisella uralla vielä hieman liioitellen ja vähitellen Rokki alkoikin tulla paljon taipuisammaksi.
Laukassa keskityimme samoihin asioihin kuin ravissa, sekä vielä enemmän omaan istuntaani. Ravissa ongelma ei ollut niin selvä, mutta laukassa huomasi selkeästi, että istuntani pienen ponin selässä käpertyy hieman, enkä jaksanut pitää hyvää ryhtiä. Muutamia kertoja kun Anne asiasta minulle huomautti, aloin ryhdistäytyä ja keskittyä kunnolla ratsastukseen.
Laukoista Rokki yllättäen kuumui hieman, joten ravissa jouduin palauttelemaan ruunaa maan pinnalle useilla siirtymisillä, sillä se olisi selvästikkin halunnut aloittaa rallittelun. Kun sain Rokille rennon fiiliksen takaisin, liikkui ruuna allani jo kohtuu hienon näköisesti, mitä nyt peileistä itse ehdin kurkkimaan.
Saimme luvat itsenäisiin loppuverryttelyihin ja ravissa annoin Rokille hieman pidempää ohjaa ja keventelin sen kanssa suurilla ympyröillä keskittyen siihen, että ruuna varmasti taipui, eikä livistänyt työskentelystä. Kun olin tyytyväinen ruunaan, siirsin sen käyntiin ja annoin löysät ohjat. Kehuin Rokkia ja fiilis oli hyvä. Ehkä me kisoissakin jotenkin pärjättäisiin.
|
|
simona
Perustallilainen
Avatar - Anne L
Posts: 244
Hoitoheppa: Walma
Oma heppa: Pampula
|
Post by simona on Jan 7, 2016 16:58:53 GMT 2
Ja kuinka ollakkaan, taas me valmennauduttiin Walman kanssa. Ja mitäkö varten? Ratsastuskoulumestaruuksia. Ei perhe nyt ollut yllättynyt estekilpailuista, olinhan minä aina jonkinmoinen hurjapää ollutkin, mutta olisitte nähneet isosiskoni ja isoveljeni ilmeet, kun kerroin, että kouluratsastustakin olisi luvassa. Tosin raviluokka. Helppo D. Ja. Walma. Odotin ponin kanssa jo ulkona, kun Clara huuteli Pyrylle ja minulle olevansa juuri valmis. Lojaaleina ystävinä odotimme kolmatta, ja pian Clara tulikin raahaten niin innostuneen näköistä Nettaa mukanaan. ”Noniin, mennää!” Clara huikkasi peräpäästä ja Pyry maiskautti Reinon liikkeelle. Minä, pienimpänä ihan kirjaimellisesti olin jonon keskellä. Annen olin viimeksi nähnyt toimistossa, ja tiesin mitä alkuverkoilta pystyin odottamaan. Nousin selkään, kiristäen satulavyön ja laittaen jalustimet hieman pidemmiksi estejalustimistani. Eivät ne kauhean pitkät nyt olleet, mutta kumminkin koulujalustimet. Oikeasti. Walma lähti melko odottamattoman reippaasti kävelemään alkukäyntejä kaviouralle. Pyry sääti vielä jalustinremmejä. Clara kirosi tuulenhuminaa ulkona, Pian Anne saapui ovista pipo päässään ja kaulaliina kaulassaan. Ei Marraskuussa nyt kovin kylmä ollut, mutta siellä satoi ja tuuli. Walma käänsi korvansa höröön oven käytyä, ja Anne otti mukavan nojauspaikan maneesin laidalta, missä hän yleisimmin seisoikin. ”Noniin, alotetaan verkoilla” kuului naisen ääni ja otin ohjia lyhyemmiksi. Anne kertoi jokaiselle, mitä kannattaisi tehdä itsenäisissä alkuverkoissa kunkin ratsukon kannalta, ja minun pitäisi saada pidettyä tahtia yllä. Aloitin käyntitreenillä, tekemällä hieman avotaivutuksia ja voltteja. Walma tuntui jäykemmältä kuin aikaisimmilla ratsastuskerroilla, ja se ei liikkunut alkutunnista kovin rennosti. Laskin päässäni käynnin tahtia. Yksi-kaksi-kolme-neljä. Yksi-kaksi-kolme-neljä. Sitten otin hieman ravia, ensin kevyessä ravissa tehden isoja ympyröitä sivujen keskelle. Walma liikkui vieläkin melko jäykkänä, mutta oli rentoutunut jo hieman käyntitehtävistä. Viimeisimpänä harjoitusravissa hieman voltteja, avotaivutusta ja temponvaihteluita. Walma ei saanut kiihdytellä, eikä myöskään lamaantua täysin käyntiinkään. Nyt sen saisi heräteltyä jollain tapaa. Sitten aloitimme varsinaisien valmennustehtävien tekeisen. ”Sä saat Simona pitää kädet melko alapuolella. Jopa vähä sään alapuolelle, et jos Walmalle tulee sivuohjamainen tunne ja se hakeutuu paremmin tuntumalle” Anne sanoi minun ravatessani ja yritin mahdollisimman hyvin toteuttaa neuvoa, mutta tuijotin käsiäni kokoajan, ja Anne joutuikin huomauttamaan muutaman kerran siitä, että katse ylös. ”Siinä asennossa pohje saa olla melko vapaa. Istunta ratsastaa ravin rytmiin, saat pitää lantion todella auki ja rentona, että suoritus näyttää sitten siistiltä” Anne sanoi ja minä yritin, yritin todella hakata päähäni kyseistä neuvoa ja pitää lantioni auki ja rentona. Pohje vapaa, istunta ratsastaa. Tikittävässä ravissa istuminen tosiaan oli minullekin hankalaa, ja Walma sen kun kiirehti menemään. Pidätteitä sai todella tehdä, Clara ei ollut valehdellut tässäkään. Kun vaihdoimmr sitten tehtävää, Walma liikkui jo hieman enemmän tuntumalla ja rennosti, josta sainkin kehun. ”Älä kuitenkaan kaadu eteen, sitä tapahtuu sulle usein. Radalla voit vaikka liioitellen nojata taakse” Anne sanoi ja yritin korjata etukenoani, mistä olin saanut muutaman vuoden kuulla. Vaikka kuinka yritin, en saanut nojattua taakse ikinä tarpeeksi. Joskus tuntui, että kaatuisin selälleni, ja silloinkin sain kuulla että tuo näytti juuri ja juuri siltä, etten olisi suorassa. Miten senkin ongelman saisi pois. Sitten tehtävän vuorossa oli pääty-ympyrät lyhyillä sivuilla. ”Teiden kanssa tarkkana! Varsinkin tässä on tärkeä käydä uralla ja sisäpohje pitää oikealla reitillä! Pää ei kääntyile ja etsi teitä, vaan silmät tekevät sen homman!” Anne sanoi ja minä edelleen mietin ensimmäistä lausetta, että loppu jäi kokonaan umpikuuloon. Kun olimme saaneet treenattua ohjelmaan kuuluvia tehtäviä jonkin verran, tai ainakin tarpeeksi, otimme loppuverryttelyt. Otin pitkillä ohjilla loppuraveja, tehden paljon ympyröitä ja voltteja. Sen jälkeen annoin Walman kävellä, ja hetken päästä huomasinkin itseni tallissa riisumassa ponin varusteita. ”Hieno tyttö” sanoi tiputtaen pienen porkkananpalan ruokakuppiin. ”Kyllä me varmasti pärjätään” sanoin naurahtaen avaten takkini vetoketjun, oli kuuma, toisinkuin sinne mentäessä.''Kiitos valkasta!
|
|