22.10.2015 Alkeistunti II - syys 2015

[Anne]

Tunti II
Kevyt ravi, siirtymisiä, ratsastusradan teitä.

Nella - Frank
Lila - Loeke
Nette - Netta
Niki - Gitta

Kurssilaiset siiryivät avustajien kanssa maneesiin. Kun oltiin päästy selkään, kerrattiin perusistuntaa ja pysäytettiin hevoset pariin kertaan. Sitten aloitettiin raviharjoitukset. Ensin lyhyt sivu kevyttä ravia. Taluttaja ohjasti hevosta ja ohjat saivat olla todella löysällä.

Pitkillä sivuilla jatkettiin käynnissä ja tehtiin pysähdys keskelle suoraa.

Kun tätä oli harjoiteltu jonkin aikaa, vaihdettiin pitkät suorat ravisuoriksi ja jätettiin pysähdykset pois.

Välillä käveltiin ja käytiin teitä läpi: kulmankatkaisu, täyskaarto, pituus- ja levyshalkaisijat sekä loiva kiemuraura.

Lopuksi jokainen sai päättää, mitkä kaksi näistä teistä suorittaisi ravissa.

Kaikki pysyivät selässä ja loppuun otettiinkin pitkät jäähdyttelykäynnit.

Alkeiskurssilaiset vielä loppukaarrossa. Hienosti meni!

[Nella]

✿ 2: Ratsastustunti jättiläisellä ✿

Frank oli aivan valtava. Se oli aivan liian valtava.
"Miten mä pääsen ton selkään?" ihmettelin. Loviisaksi esittäytynyt tyttö lupasi nostaa minut selkään.
"Entä jos se alkaa riehua?" kysyin arkana.
"Franki on maailman lunkein heppa", mua paljon vanhempi tyttö vastasi.
"Lu-lunkki?" ihmettelin sanaa, jota en ollut ikinä kuullutkaan.
"Aa, rauhallinen! Se on huippu rauhallinen ja ystävällinen, ei tekisi pahaa edes kärpäselle", tyttö naurahti.

Olin opiskellut hyvin kotiläksyt ja muistin hyvin, mitä Anne oli opettanut viime kerralla, ja Loviisa talutti koko ajan, joten tunsin oloni tunnilla tosi turvalliseksi. Ravi oli kuitenkin tosi jännittävää ja puristin hepan valkoisia hiuksia tiukasti nyrkeissäni.
"Huhhuh, kun Fränkillä on pitkä askel, tää käy ihan kuntoilusta", Loviisa läähätti vierelläni. "Miten sujuu?"
"Ihan hyvin, tää on jännittävää", vastasin.
"Ota vaan rennosti ja mukaudu hevosen liikkeisiin. Olet onnekas, kun pääsit ravaamaan hevosella, se on paljon mukavampaa kuin ponilla ravaaminen", tyttö kertoi. Tiesipä hän paljon. Ja kyllä, olin onnekas - sain ratsastaa.

[Nette]

"Bertta ratsu meni Chileen hakaan, sanoi, että... ravataan? Ei, laukataan sen on pakko olla, muutenhan r-kirjaimia olisi kaksi", muistelin lyhyen kouluradan kirjaimia äidin opettaman lorun avulla. Olin opiskellut kotiläksyjä ahkerasti, sillä halusin oppia niin paljon ja niin nopeasti kuin vain kykenin. Kiiruhdin sateisen parkkipaikan läpi päästäkseni mahdollisimman nopeasti lämpimään talliin. Olin hieman etuajassa, sillä alkeiskurssi alkaisi vasta tunnin päästä. Mieluummin kuitenkin näin, sillä jos olisin halunnut tulla paikan päälle myöhemmin, olisin joutunut pyöräilemään tässä kamalassa koiranilmassa.

Pysähdyin ilmoitustaulun kohdalle tarkistamaan, josko olisin onnekas, ja hevoset olisi jo jaettu. Ja olihan ne! Sain ratsukseni Netta-ponin, jota olin ihastellut jo edellisellä tunnilla. Päätin kuluttaa aikaa kiertelemällä tallia. Enää se ei tuntunut niin pelottavalta, koska en ollut täällä ensimmäistä kertaa. Toivoin silti, etten törmäisi kehenkään, ainakaan pelottaviin isoihin hoitajiin. Olinhan minä viime tunnilla jutellut jonkin verran Myntin hoitajan kanssa, ja hän oli ollut ihan mukava, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää, mitä muut ajattelivat tällaisesta pienestä alkeiskurssilaisesta kuin minä.

Olin juuri saapunut Netan karsinan kohdalle, kun Anne työntyi ulos toimiston ovesta. "Ai moi, Nette! Oletkin aikaisin paikalla". "Joo, äidillä oli jotain menoa, niin se heitti mut samalla tänne", vastasin. "Ahaa! No, jos haluat niin voin käydä huikkaamassa Netan hoitajalle, että tulee alas, niin voitte vaikka yhdessä alkaa harjailemaan", Anne ehdotti samalla jo valmistautuen liikkeellelähtöön. "Joo, no ei sun tarvi, mut tietty jos siitä ei oo vaivaa niin oishan se kivaa", vastaan. "Ei tietenkään, kun olen muutenkin menossa yläkertaan", Anne totesi hymyillen, ja riensi kulman taakse.

Muutaman minuutin päästä samalta suunnalta palasi vaaleahiuksinen tyttö, joka esittäytyi Claraksi. Hän kertoi, että oli puoli tuntia sitten hakenut ponin tarhasta, muttei ollut vielä kerennyt harjaamaan sitä, koska hänen kaviokoukkunsa oli hävinnyt. "Löytyihän se onneksi lopulta tuolta oleskeluhuoneen sohvan alta, miten lie sinne päätynyt", Clara naureskeli kerrottuaan ensin pitkän ja vivahteikkaan tarinan etsintäoperaatiosta. Alun pelot siitä, että hoitaja olisi töykeä ja ylimielinen katosivat kuin tuhka tuleen. Tyttöhän oli todella mukava, vaikka olinkin häntä paljon nuorempi! Aloin pikkuhiljaa uskoa, että Seppeleen hoitajat ovat ihan mukavaa porukkaa, toisinkuin ilkeät yläasteelaiset koulussa.

"Tämä tässä on kumisuka", Clara opasti näyttäessään minulle kummallista soikeaa läpyskää, josta törrötti piikkejä. "Sen avulla saadaan kuivunut muta irti hevosesta. Sen jälkeen voit harjata tomun pois tällä toisella harjalla. Tätä kutsutaan kovaksi harjaksi. Sitten harjataan vielä tällä pölyharjalla, että saadaan loputkin pölyt pois. Pehmeimmällä harjalla harjataan pää ja sillä voi myös kiillottaa koko hevosen lopuksi", selostus jatkui. Yritin painaa kaiken mieleeni. Opastuksen jälkeen ryhdyimme kuorimaan ponia mutakerroksen alta. Se ei ollut helppo tehtävä, ja olinkin pian yltä päältä harmaanruskean pölyn peitossa.

Tunti kului nopeasti. Pian kaikki kurssilaiset olivat paikalla, ja meidät lähetettiin sovittamaan lainakypäriä. Menin muiden mukana, vaikka oikeastaan minun ei olisi tarvinnut. Hypistelin käsissäni ensimmäisen ikioman ratsastuskypäräni samettipintaa. Olin saanut sen edellisviikolla kaksitoistavuotissyntymäpäivälahjaksi. Se olikin sitten ainut oikea ratsastusvarusteeni, sillä äiti ei halunnut ostaa minulle oikeita ratsastusvaatteita, ennenkuin voi olla varma, että harrastus jatkuu. Ikäänkuin sitä tarvitsisi edes miettiä. Olen koko ikäni kinunnut hevosen selkään!

Kun kaikki olivat valmiita talutimme hevoset maneesiin, ja nousimme selkään. Netan selkä tuntui paljon turvallisemmalta kuin Myntin, koska se on pyöreämpi, ja alempana. Myös liikkeet olivat paljon pienemmät ja pehmeämmät, ja löysinkin tasapainon helposti heti alussa. Huomasin ilokseni, että Netta oli kaikkea mitä saatoin toivoa: sopivan pieni, kaunis, pehmeäliikkeinen, ja vielä kilttikin. Pysähdykset sujuivat hyvin, ja onnistuin säilyttämään oikeaoppisen istunnan koko alkuverryttelyn ajan.

Pysähdysten jälkeen Anne alkoi ohjeistamaan meitä ravipätkää varten. Uskoin selviytyväni siitä hyvin, sillä eihän näin ihanan ponin kanssa voinut mikään mennä pieleen! Puristin käteni tiukasti tamman tuuheaan harjaan, ja annoin pohkeita. Ravi osottautui pomppivammaksi kuin olin olettanut, mutta helppoutui huimasti, kun uskalsin rentoutua ja alkoi jopa tuntumaan ihan pehmeältä ja mukavalta. Viimeisellä pätkällä onnistuin istumaan hetken ryhdikkäänä satulassa, kantapäät alhaalla ja pomppimatta. Tai ainakin se tuntui siltä, tiedä sitten miltä se päällepäin näytti.

Raviharjoitusten jälkeen ryhdyimme käymään läpi ratsastusradan teitä. Gitan selässä pomppinut Niki huokaisi helpotuksesta - ponin ravi ei selvästikään ollut sieltä helpoimmasta päästä. Naureskelimme muiden ratsastajien kanssa kuvioiden nimille: "Kokorataleikkaa, loiva kiemuraura - kuka näitä oikein keksii?" Hassuista nimistään huolimatta tehtävät eivät osoittautuneet hankaliksi, ja jokainen suorittikin kaksi eri tietä ravissa. Valitsin omikseni loivan kiemurauran ja leveyshalkaisijan, koska niissä käännökset eivät olleet niin jyrkkiä, joten ne tuntuivat helpommilta.

Lopuksi vielä kävelimme pitkin ohjin useamman kierroksen. Kyselin Claralta kaikenlaisia hevosiin liittyviä asioita, ja hän osasi vasta kaikkiin. "Kunpa mäkin tietäisin noin paljon hevosista", huokaisin tytön selostaessa ruunikon ja rautiaan eroa. "Kyllä säkin opit, kun vaan luet paljon ja käyt ratsastustunneilla. Ja voithan säkin jossain vaiheessa hakea hoitajaksi tänne tai jonnekin muualle, niin sitten ainakin opit vaikka mitä!" Clara lohdutti. "Niin joo, paitsi oon ehkä vielä vähän liian nuori, mutta ehkä joskus", totesin haaveilevasti. Niissä mietteissä sanoin Annelle kiitokset tunnista ja nousin ratsailta. Netta jatkoi vielä seuraavalle tunnille, joten Clara jäi auttamaan ratsastajaa ja minä pujahdin maneesin ovesta parkkipaikalle.

Edit// Oon ilmeisesti väsynyt kun oikolukiessa huomasin, että aikamuoto vaihtelee kokoajan preesensin ja imperfektin välillä Yritin tarkistaa ja korjailla, mutta voi olla, että sinne jäi vielä jotain kummallisuuksia. Toivottavasti eivät häiritse liikaa!

[Niki]

"Hei hei sitten! Nähään sitten sun tunnin jälkeen!", huusi iskä autosta.
"Joo tuutsä kattoo mun tuntia?", kysyin innoissani.
"Tottakai mä tuun! Käyn ensin äkkiä kaupassa. Tuun niin pian kun voin!", iskä huusi taas, sulki auton oven ja lähti ajamaan pois tallin pihalta. Mä olin ihan fiiliksissä! Ensimmäin ratsastustunti ikinä! Olin ennen tätä päivää ollut pari kertaa tallilla, joten paikat olivat minulle melko tuttuja.
"Kelläköhän mä meen?"kuulin, kun eräs tyttö, joka käveli ohitseni hieman kauempaa puhui itsekseen.
"Niimpä, kelläköhän minä menen?", mietin istekseni. "Pakko käydä kattomassa mitä listoissa lukee."
Harpoin pitkin askelin kohti tallia. Pian olin jo tallin oven edessä. Hengitin syvään, ja astuin sisään.
Kävelin tosi hitaasti ja hiljaa, melkein hiivin. Tallissa tuskin ollut vielä paljon väkeä, sillä koko talli oli ihan hiirenhiljainen. Olin vihdoin listojen edessä, ja...
"Gitta!", melkein huusin ponin nimen ja samassa käännyin katsomaan Gitan karsinaa päin. Siellä se oli korvat hörössä ja katsoi suurin ja ihmettelevin silmin minua. Ehkä saatoin lausua nimen liian kovaa, että poni säikähti, tai sitten Gitta tunnistaa oman nimensä. Mutta oli miten oli, en ollut yhtään varma millainen Gitta on. Kävelin jännittyneenä Gitan karsinan eteen ja se yhä tuijotti minua korvat hörössä. Sen karsinan ovella luki "Björks Brigitta". Se oli siis Gitan oikea nimi.
"Hei! Kenellä sä meet?", kuului jonkun ääni käytävän toisesta päästä. Ensin säikähdin puhetta ja pomppasin. Käännyin katsomaan kuka se oli. Joku tyttö käveli mua päin. Hetken päästä tajusin tytön olevan se, joka tallin pihalla käveli mun ohi.
"Ai...ööh...moi" sanoin hieman epäröiden.
"Ai niin sori, mun nimi on Nette! Mikä sun nimi on? Kellä sä meet?", tyttö kyseli paljon.
"ömm...mun nimi on Niki. Mä meen Gitalla.", sanoin taas hieman hiljaa.
"Oo! Onks kivaa? Ooksä ennen ollut tallilla? Kuka on Gitan hoitaja?", tyttö kyseli ehkä liian rohkeasti lisää minulta. Mä, kun olen tällänen hiljainen. Oli ihan kivaa itse asiassa, kun edes oli joku aika saman ikäinen tallilla kun itse, jonka kanssa pystyi keskustelemaan. Taino...mä vaan vastailin kysymyksiin.
Vartin päästä tallilla oli jo hirveästi porukkaa. Alkeiskurssilaisia, niiden vanhempia ja hoitajia. Odotin Gitan karsinan edessä, että joku tulisi auttamaan ja samassa joku minua vanhempi tyttö käveli hymyillen minua kohti.
"Moi! Mä oon Wenla. Gitan hoitaja.", tyttö esitteli itseään. "Mikä sun nimi on?"
"M-Mä oon Niki", sanoin niin hiljaa, että tyttö joutui kumartumaan kuullakseen mitä sanoin.
"Moi Niki!", Anne oli mysteerisesti tullut Gitan karsinan eteen. "Tää tyttö tässä, Gitan hoitaja on Wenla, hän varmaan kertoi nimensä jo sulle?"
"Joo", sanoin yhtä hiljaa kuin äsken.
"Hyvä! Wenla auttaa sua harjaa ja varustaa Gitta. Sä voit kysellä mitä mieleen tuleekaan, Wenla kyllä osaa vastata sulle ihan varmasti!" Anne kertoi.
Hän oli jo lädössä, kun lisäsi: "Ja Niki, älä ujostele."
Seisoin vieläkin Gitan karsinan edessä. Wenla oli lähtenyt käymään jossakin. Hän kyllä kertoi minulle, että käväisisi ihan äkkiä jossain hakemassa jotain, mutta minä en oikein kuullut mitä hän tarkalleen sanoi. Hetken vielä odotin ja kohta näinkin Wenlan kävelevän kädet tyhjinä takasin Gitan karsinan eteen.
"Harmi, en löytäny sitä. Mut ei se haittaa kyllä me ilman sitäkin pärjätään.", tyttö sanoi, muttä mä en vieläkään ymmärtänyt mistä hän oikein puhui.
"Noniin, Otappas vaikka siitä harjapakista pölyharjan.", sanoi Wenla.
Olin kotona opetellut jotenkin harjojen nimiä, joten tiesin minkä harjan ottaa.
"Hyvä!", tyttö sanoi nähdessään, että otan oikean harjan. Hän avasti Gitan oven ja astui sisään. Poni luimisti vain sekunnin verran ja kun Wenla alkoi harjaamaan Gittaa sen korvat olivat taas höröillä.
"Tuu vaan säki harjaamaan. Gitta selvästi älyää, että nyt on alkeiskurssilainen kyseessä, se on ihan enkeli.", tyttö totesi.
Se taisi olla totta, sillä kun astuin Gitan karsinaan se ei hätkähtänytkään. Harjasin varovasti ja rauhallisesti.
Ja sitten lopulta sain jotain sanoja suustani: "Onko Gitta aina näin kiltti?"
"Noo...ei ihan aina. Siksi sanoinkin, että tänään se on ihan enkeli. Taino ei se pelkästään oo sillon kiltti, kun on alkeiskurssi", tyttö sanoi ja nauroi itsekseen. "On se muutenkin ihan kiltti. Tietenkin silläkin on niitä päiviä millon se ei oo oikein samaa mieltä kaikesta, mutta tänään se on kyllä ihmeellisen kiltti ja rauhallinen." tyttö sanoi ja nauroi uudelleen.
Kohta kaikki ponit olikin jo harjattu ja varustettu. Ja sitten lähdettiin ulos. Ulkona mentiin jonoon ja talutettiin ponit maneesiin. Kun oltiin vihdoin saavuttu maneesiin avustajat piteli poneja ja ratsastajat nousivat selkään...tai ainakin yrittivät. Minäkin yritin, mutta loppujen lopuksi pyysin apua, sillä en millään meinannut päästä selkään. Heti, kun kaikki olivat selässä lähdettiin kävelemään pitkin ohjin ja avustajat kävelivät vieressämme. Pian otettiin ohjat tuntumalle ja kerrattiin hetken aikaa perusistuntaa, sekä pysäytettiin ponit pari kertaa. Gitta totteli todella hyvin ja pienestäkin pidätyksestä se pysähty kuin seinään. Wenla taputti Gittaa aina, kun se pysähtyi ja viimeisen pysähdyksen jälkeen minäkin uskalsin taputtaa ponia hellästi kaulaan.
"Okei seuraavaksi lähdetään ravaamaan lyhyet sivut kevyessä ravissa! Pitkät sivut mennään käynnissä ja niiden molempien keskelle tehdään pysähdys. Taluttajat auttavat teitä löytämään oikean rytmin ja te saatte pitää ohjat aika löysänä!", Anne huusi, jotta kaikki varmasti kuulivat. Ja niin kaikki kuulivatkin sillä raviharjoitukset aloitettiin heti Annen annettuaan ohjeet. Gitta oli reipas ja mä vaan pompin epätoivoisesti sen selässä. Joskus löysin hyvän rytmin, mutta joskus vaan pompin koko lyhyen sivun. Ja, kun tämän jälkeen alettiin ravaamaan pitkät sivut ja käveltiin lyhyet sivut sekä otettiin pysähdyket pois olin jo aivan poikki.
"Noniin ja ylös, alas, ylös, alas...", Wenla yritti auttaa mua, mutta mä vaan silti pompin sielä selässä, kun joku perunasäkki.
"Ja sitten käyntiin kaikki! Jätetään ravihommat pois!", Anne huusi.
Mä olin just ravaamassa ja kun koitti pitkä sivu, mä suoraan räsähdin siihen satulaan ja huokaisin helpotuksesta.
"On se aika rankkaa. Eiks ookki?", Wenla kysyi ja nauroi samalla.
"Joo on", vastasin ja naurahdin itsekkin.
Oltiin hetken aikaa kävelty ja sitten Anne sanoi: "Okei. Nyt aletaan ratsastamaan vähän erilaisia teitä! Tänään harjoitellaan kulmankatkaisua, täyskaartoa, pituus- ja leveyshalkaisijaa sekä loivaa kiemurauraa.", sanoi Anne. Hän näytti miten eri tiet ratsastetaan ja sitten saimme ihan itse lähteä ratsastamaan niitä. Avustajat ohjasivat ja auttoivat meitä. Itse muistin ihan hyvin kaikki tiet, sillä olin kotona vähän opetellut niitä.
Kun oltiin ratsastettu erilaisia teitä käynnissä meidän kaikkien piti valita kaksi erilaista tietä, jotka suorittaisi ravissa. Mä halusin suorittaa loivan kiemurauran ja täyskaarron.
"Noniin Niki, sinun vuorosi!", Anne huusi.
Otin äkkiä ohjat tuntumalle ja annoin Gitalle pohkeita. Gitta reagoi heti apuihin ja lähti ravaamaan. Ensin ratsastin täyskaarron. Onnistuin ihan hyvin paitsi että siitä tuli vähän turhan pieni ja pikkuisen epämuodustunut. Ja sen jälkeen ratsastin myös loivan kiemurauran. Gitta totteli tosi hyvin apuja mitkä annoin sille ja se kääntyi reippaasti kun pyysin sen kääntymään. Ja kaiken lisäksi loivan kiemurauran aikana onnistuin löytämään hyvän rytmin kevyessä ravissa. Sen jälkeen jäin käyntiin ja taputtelin Gittaa niin kuin myös Wenlakin taputti ponia.
Vihdoin kaikki oli suorittanut tiet, jotka niiden piti suorittaa ja kaikki jäi käyntiin.
"Okei. Voitte kaikki jäädä käyntiin ja antaa poneille pitkät ohjat.", Anne sanoi.
Pian kaikki ratsasti ponit kaartoon. Taputimme poneja ja tulimme alas ratsailta.
"Voi kuinka mä ootan seuraavaa tuntia!", sanoin ihan innoissani.



Kiitos tunnista!