|
Post by Salma on Oct 30, 2015 16:54:46 GMT 2
SALMAN JA ALEKSANTERIN PUKUKISAOSALLISTUMISETSalma ja Aleksanteri Halloweenin kaverikuvassa! Salman ja Bonnien vauva-ajan paniikki alkaa saada mielikuvituksellisia piirteitä: Salma järkeili, että on jo korkea aika Onnettaren astua kuvioihin. Seitsemänhän on maailman mystisin onnenluku, hän keksi eräänä iltana huolehtiessaan, mistä keksisi varsamahaturvallisen asun. Vahinko ei siis varmasti tule seitsemän korttia kaulassa (tai ylipäätään ylle ripustettuna), hän vakuutteli pitkään Jasonille, joka ei voinut käsittää pelikorttien ideaa.
Harry-Aleksanteri ja Hermione-Myntti pysyttelevät uskollisesti Tylypahka-teemassa. Pottermaisine tyttöongelmineen päivineen.
|
|
|
Post by Clara on Oct 30, 2015 18:04:12 GMT 2
Pukukilpailu Viime vuonna oltiin luurankoja, tänä vuonna Robinhoodeja!
|
|
|
Post by Pipsa on Oct 30, 2015 19:04:34 GMT 2
PukukisaRitari-Pipsa ja uljas sotaratsu SikkeVapaavalintainen 1Halloween on niitä harvoja päiviä, jolloin on normaalia nähdä tanssilattialla yhtä aikaa niin Jack Sparrow, Punahilkka kun Mad Maxkin. Miksipä siis turhia jarruttelemaan? Vaikka Seppeleen halloweenin päättäjäisjuhlat oltiin polkaistu käyntiin jo viideltä, tuntui joka ikinen porukasta löytäneen sisäisen bilehileensä ja partyanimalinsa. Halloween-teemainen musiikki pauhasi suurista stereoista, juoma (Pirren kauhubooli, jota kukaan ei ollut tainnut vielä keksiä terästää) virtasi ja porukka hytkyi tanssin tahtiin. Itse olin ajautunut hetkeksi lepuuttamaan jalkojani suuren, erilaisia herkkuja notkuvan ruokapöydän ääreen. Tummalle puupöydälle oli katettu kaikkea aina suklaasammakoista sieppiä muistuttaviin kakkutikkareihin, eikä erilaisia teemaan sopivia koristeitakaan ollut unohdettu. Suuresta boolikulhosta minua tuijotti pahaenteisesti ympäriinsä kelluva silmämuna. Käydessäni tiivistä tuijotuskilpailua silmämunan kanssa läimäisi Salma minua yllättäen olkapäälle. Olin lähellä tukehtua parhaillaan ahmimaani kurpitsamuffinssiin. Ilmeisesti Salmalla oli jotain asiaakin, tai niin ainakin päättelin hänen kiivaasta suun aukomisestaan, joka toi mieleen ilmaa haukkovan kultakalan. Sanaakaan en kuitenkaan kuullut, sillä joku sattui kääntämään stereoiden volyymit kaakkoon. Siispä tyydyin viidennen "mitäh?" kysymyksen jälkeen vain nyökyttämään ja hymyilemään nätisti. Salman kasvoille levisi ensin hämmästys sitten voitonriemuinen virne. Ennen kuin kerkesin kysyä mitään, pinkaisi hän jo tiehensä epäilyttävän riemukkaasti pomppien. Vaikka juttu tuntui oudolta, kuittasin sen harteiden kohautuksella. Tuskimpa asia olisi mitään kovin tärkeää, korkeintaan päivittelyjä laukkakisojen strategiastani tai pälätystä illan tulevista, täysikäisille suunnatuista jatkoista. Kai joku järjesti sellaisetkin? Ja ennen kaikkea, kai siellä olisi ruokaa? Kurottauduin ottamaan jo viidettä palaa mehevää kurpitsapiirakkaa, kun musiikki yllättäen hiljeni. Piritta köhäisi kuuluvasti mikrofooniin, saaden melutason laskemaan puoleen. "Nyt on viimein hetki huipennuksen...", nainen myhäili. " On nimittäin tullut aika karaoken!" "Sille tais jäädä vähän toi runoilu päälle...", Luna mumisi vierestäni. "Huh, mä en ainakaan laula!" "Joo en kyl miekään", nyökyttelin Piritan selittäessä jotain, mikä kuulosti olevan täysin ohi aiheen, tai ainakin siihen liittyivät "pikkujoulut vuonna 2008". Olin jo nielaissut viimeisen palan kurpitsakakustani ja kurottauduin ottamaan kurkkutikkua (täytyihän minun pitää huolta terveydestäni kaiken mässyttämisen keskellä) kun Luna tökkäsi minua terävästi kylkeen. "Sähän sanoit ettet laula", pelleasuinen tyttö virnisti, osoittaen karaokelaitteen ruutuun. Valahdin lähes yhtä valkeaksi kuin valkonaamaiseksi maskeersattu Luna vilkaistessani ruutua. Leukanikin tuntui tippuvan polviin. "Ja karaokeillan aloittaakin yllättäen Pipsa, kappaleena mikäs muukaan kuin Thriller!", Piritta henkäisi mikkiin. "Noniin Pipsa, lavalle vaan, ei meillä ole tässä koko päivää aikaa!" Jaa, tätä Salma oli siis kysynyt. Astellessani mikin ääreen vinkkasi sponsoriratsastaja minulle silmää. Senkin ketku. Koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, hoipperehdin lavalle, tartuin mikkiin ja ryhdyin vetämään kappaletta. Kappalevalinta ainakin olisi voinut olla pahempikin, sillä jo ensisäkeet saivat Rosan yltymään zombitanssiin, johon muutkin vähitellen liittyivät. Jos minä näytin tyhmältä, niin näyttivät kyllä muutkin. Täytyi myöntää, etten ollut koskaan törmännyt yhtä hulluun talliporukkaan. Mutta nämä olivat minun oma, hullu porukkani.
|
|
|
Post by Loviisa on Oct 30, 2015 19:05:15 GMT 2
Pukukisa
"Et oo tosissas?? Mitä sä oikein esität?" veljeni tokaisi nähdessään mun naamarin. "Ja naamari sille konille kans? Eikö toi oo jo jotain eläinrääkkäystä?" "Hah hah.. Me ollaa emojeita typerys!!" Joo, eihän tää mun idea mikään huippu ollut mutta musta ihan hauska. Frankin naamari oli kyllä vaan sillä päällä kuvaushetken ajan, kattokaa miten cool tää polle oli!
|
|
|
Post by Sandra on Oct 30, 2015 22:01:35 GMT 2
En nyt ehtinyt tehdä tästä sellaista kuin halusin, koska aikaa ei kauheesti ollut ja jouduin kuvan ottamaan kännykällä ja myös lisäämällä sen kännykällä.
Kuvankoosta ei varmuutta, joten sen voi katsoa tuolta:http://3.bp.blogspot.com/-lKYdyMWgYlc/VjPLXU-kB8I/AAAAAAAAA20/QEg8DJ-5hBE/s1600/IMG_20151030_205252.jpg
Ideana siis oli, että Aristo olisi vankikarkuri ja itse olin pukeutunut tietenkin poliisiksi. Toteutus vain jäi hieman puolitiehen.
|
|
|
Post by Piritta on Oct 31, 2015 13:47:42 GMT 2
Pisteet tähän asti laskettu Yksärillä tähän mennessä lähetettyihin haastetehtäviin olen vastannut lyhyesti ("kuitti" tms) merkkinä siitä, että olen kyseisen osallistumisen pisteyttänyt. Mikäli et jostain syystä ole saanut kuittausta lähettämääsi haastetehtävään, nykäise hihasta! Pssst... Pistetilanne on aika jännittävä! Vielä ehtii tämän ja huomisen päivän aikana kiriä suuntaan ja toiseen. Pukukilpailun äänestys on myös avattu. Äänestähän kiireen vilkkaa suosikkejasi!
|
|
|
Post by Emmy on Oct 31, 2015 18:03:32 GMT 2
Vapaavalintainen 1.
Suurena Harry Potter –fanina, tämän vuotinen Halloween oli minulle taivas. Astuessani heinävintille, en voinut muuta kuin haukkoa ääneen henkeä. Niin fantastisesti oli paikka koristeltu. Katossa riippui erivärisiä joulupalloja ja opettajanpöydällä olevat lyhdyt toivat saliin mystisen tunnelman. Ainakin hämmästyneen ekaluokkalaisen ilme oli oikea. Kulkiessamme jonossa kohti opettajien pöytää, jossa Anne ja Pirre istuivat vakavina, silmäni osui Kasperiin. Tyrskähdin äänettömästi kuvitellessani miten Anne oli joutunut uhkaamaan, kiristämään ja lahjomaan saadakseen Kasperin mukaan leikkiin. Kuulin jonkun supisevan toisen korvaan ja ihmettelevän hienosti rakennettuja vanhempia oppilaita. "Tuo on ihan selkeä Seamus Finnigan!"
Päästyämme heinävintin perälle, toivotti Pirre meidät tervetulleeksi ja lupasi että oppisimme taikakoulussa yhtä sun toista mielenkiintoista. -Opitte keittämään taikajuomia, lausumaan loitsuja ja hoitamaan vaarallisia kasveja! Pirre julisit. -Mutta matikkaa tai historiaa ynnä muuta hyödyllistä emme teille opeta, Anne lisäsi ja moni tyrskähteli. Pirre vilkaisi Annea tuimasti ja jatkoi mystisellä äänellän lajitteluun ja nosti kypärän pöydältä.
Minä sain kunnian ensimmäisenä vetää tulevan tupani lajittelykypärästä. Hätkähdin pahoin, kun kuulin Kassun äänen luettelevan ”ominaisuuksiani” ja hetken tuijotinkin häntä ällistyneenä. Toivuttuani ällistyksestä, sain aavistuksen vapisevin käsin avattua paperilappusen ja Kasper julisti minut Saappaankärkeen. Kipitin omaan pöytääni ja pian sainkin seuraani virnistelevän Annin, joka kipaisi istumaan viereeni. -Mitä me viisaat, tyttö totesi ja kujersimme naurusta. Pikkuhiljaa jono hupeni ja lopulta saimme vielä joukkoomme weaslymaisen Fiian. Kaikki oli lajiteltu. Fiian ja Annin lisäksi tupaani kuului Clara ja Sandra. Lajitteluseremonian jälkeen oli vuorossa koulun laulu ja rehtorin puheen jälkeen lähtö tutkimaan Seppeleen taianomaisia tiluksia koodisuunnistuksen merkeissä. Ennen lähtöä ehdotin, josko laittaisimme päälle jotain sinistä. Itselleni olin hyvin korpinkynnen (siis saappaankärjen, kröhkröh) toiveissani ottanut mukaan kotoa sinisen hupparin ja pihistänyt äidin korulippaasta pari kuparin (siis pronssin) väristä rannerengasta. Fiia vetäisikin kaapistaan sähkönsinisen pipon päähän ja kun loputkin tuvastamme oli saaneet jotain sinistä päälle, lähdimme suunnistukselle.
Kiersimme Seppeleen tiluksia rastilta toiselle ja toinen toistaan kummallisempien arvoitusten perässä. -Mitä se Pirre oikeen meinaa tällä? "Oletko nähnyt nuoren taikaolennon kirmaavan? Mene sinne ja löydä tehtävä hurmaava.", mitä tää oikeen tarkottaa? totesin lukiessani nelosvihjettä ääneen.
Kisailu oli tasaväkistä ja kaikkien hoksottimille oli hyötyä rasteilla. Ratkoimme kiperät pulmat toisensa jälkeen ja teimme mitä hullunkurisempia velhotehtäviä. Alkoi jo tuntua melkein kun opiskelisimmekin sittenkin velho-oppikoulussa. Osa tehtävistä oli kuin kirjan sivuilta ja toinen toistaan kiperimpiä, mutta samalla aina vaan hauskempia. Saavuimme viimeiselle rastille hieman Pohjelikkojen ja luimuisten vanavedessä, puuskuponit aivan kintereillämme. Suunnistuksen jälkeen olikin aika suunnata taikaeläintenhoidon oppitunnille, mitähän se toisi tullessaan?
Laskettu / P
|
|
|
Post by Emmy on Oct 31, 2015 21:48:12 GMT 2
Vapaavalintainen 2.
|
|
|
Post by Clara on Oct 31, 2015 22:00:06 GMT 2
Vapaavalintainen 1 Tummat puut kohosivat edessämme tasaisen harmaata taivasta vasten, ja kolea syystuuli pyyhkäisi armottomasti pihan ylitse lennättäen kuolleita lehtiä ilmaan ja tunkeutuen kylmästi sammaleenvihreän naamiaisasuni lävitse. Kylmät väreet hiipivät selkäpiitäni pitkin, sormet kohmettuivat ohuissa ratsastushanskoissa. Nojauduin rennosti taaksepäin Humun lännensatulassa, jonka nahka oli pehmeää ja joka oli ajan myötä muovautunut mukavaksi istua. Olin saanut Annelta luvan lainata satulaa Netalle Halloweenin pukuratsastusta varten. Olin asetellut satulan alle huolellisesti sekä satulahuovan että vihreän fleeceviltin, jotta toisen hevosen satula ei painaisi ratsuani. Seppele oli muutunut tämän lauantain ajaksi taianomaiseksi noitakouluksi, tämä vuoden Halloweentapahtuman aiheena nimittäin oli Harry Potter ja Tylypahkan velhokoulu. Nyt oli Halloweenkulkueen aika, ja edessämme kiemurteli ptkä letka toinen toistaan erikoisempia ratsukoita. Oli sekä perinteisiä satuhahmoja, kuten Punahilkaksi pukeutunut Pihla susi-hevosensa kanssa, mutta myös aivan uusia keksintöjä, kuten Loviisan emojinaamari, joka sai tytön pään näyttämään luonnottoman suurelta. Me olimme Netan kanssa Robinhoodeja ja jonon hännillä, koska olimme jälleen pienin ratsukko. Ratsastaessamme suurten kuusten lomasta maantietä kohti aloin pohtia, miten ihmeessä pystyisimme laukkaamaan sänkipellolla kilpaa kaikki rooliasut päällä – sehän oli tämän retken määränpää. Todennäköisesti ilmassa lentelisi jos jonkinmoista asusteenpuolikasta, eikä kaikilla täyttä vauhtia laukkaaminen välttämättä onnistuisi ihan niin hyvin kuin yleensä, mietiskelin hieman huvittuneena. Itse olin päättänyt jättää minun ja Netan Robinhood-hatut suosiolla naulakkoon, sillä ne eivät kyllä olisi matkassa kovin kauaa pysyneet mukana. Lopulta kullanruskea sänkipelto avautui edessämme. Alkoi olla viimeiset mahdollisuudet kunnon laukkaspurtille tänä syksynä, ennen kuin maa taas käännettäisiin ja pelloista tulisi yhtä mutavelliä. Lämmittelin kylmyyden turruttamia sormiani Netan tuuhean harjan alla ja vilkuilin muita ratsukoita jännittyneenä. Hevosetkin vaistosivat, että kohta laukataan, ja meillä oli täysi työ pitää taikaolentomme kurissa. Kun olimme järjestäytyneet jokseenkin epämääräisesti lähtöviivalle, Piritta antoi lähtömerkin ja kuusitoista ratsukkoa sinkosi matkaan. Netan kaviot nielivät maata, tamma pinkoi minkä kintuista lähti, ja kovaa se pinkoikin. Me nimittäin jätimme kokonaiset viisi ratsukkoa taaksemme, osa oli isojakin hevosia. Vaikka me ei oltukaan lähelläkään kärkijoukkoja, en antanut sen häiritä – Netta oli kuitenkin minun silmissäni voittaja, se oli päihittänyt pienen kokonsa asettamat haasteet ja juossut kovempaa kuin koskaan ennen. Sitä paitsi, tämä kaikkihan oli vain hullunhauskaa leikkiä. Vapaavalintainen 2Laukkakisat pellolla, parhain poni ♥
|
|
|
Post by Cella on Nov 1, 2015 1:00:40 GMT 2
Vapaavalintainen 1
Jos joku olisi joskus sanonut mulle, että mä tulisin jonain päivänä juoksemaan maneesissa sokerihumalaisena, mangustiksi pukeutuneena ja luuta jalkojen välissä, yrittämässä ottaa kiinni vapaana kirmaavaa kultakoristeista koiraa, olisin lievästi sanottuna epäillyt tämän sanojan mielenterveyttä. Mutta niin minä vaan juoksin, ihan oikeasti. Tänään. Ja epäilen nyt vähän omaa mielenterveyttäni, koska se oli hauskinta mitä olen tehnyt pitkään aikaan.
Meillä oli ihan mahtava huispaustiimi, enkä mä ikuisen voitonhimoisena taaskaan osannut ottaa peliä ihan täysin leikilläni – jos jotain pelattiin, niin minkä helkutin takia sinne mentäisiin häviämään?! Mä olin ajatellut itseni aina enemmänkin jahtaajaksi kaiken palloilutaustani kanssa, mutta olkapäävaivoineni (ja siksi, että Kristian ja Wenla nyt vaan sattuivat olemaan siinä hommassa mua parempia), päädyinkin jollain tapaa etsijäksi saalistamaan siepin rooliin valikoitunutta Sumu-koiraa. Se kävi oikeasti urheilusta: maneesin hiekka oli upottavaa, ja pelissä piti juosta ihan oikeasti kovaa, eikä vaan hölkötellä niin kuin joskus alkeistunnilla ravipätkissä, jos on käynyt niin huono tuuri että nakki napsahti taluttajaksi.
Mun koko huispaajanurani suurin kohokohta tapahtui, kun huiman taiston jälkeen sieppasin sieppikoirasta kiinni nipin napin Puuskuponin etsijän Robertin näpeistä. Se oli koko huispausturnauksen grande finale – vaikkakaan ei mennyt ihan kuin elokuvissa, koska tosiasiassa me kompastuttiin Robertin kanssa toisiimme, romahdettiin autuaasti maneesin hiekkaan, ja sieppimme jolkotti kieli lepattaen istumaan meidän päälle. Mutta sitä en mainitsisi, kun kertoisin näistä kinkereistä jälkipolville. Siinä versiossa nappasin siepin silkalla taidolla ja mahtavan sporttisella nopeudellani. Jos Henkipään Harpyijoilta ei pian kuuluisi sopimustarjousta, olisin varsin kummissani.
Hiestä märkänä ja onnellisena kihertäen koko huispaajalaumamme tallusti leirimökeille loppujuhlintaan jo pimenneiden tilusten poikki. Mun oli aivan pakko suhahtaa saunamökkiin pesulle ennen mitään muuta, koska olin hiestä märkä ja hiekkaakin oli kaikkialla minne aurinko ei paista. Saunalle muodostuneista jonoista päätellen en ollut ainoa.
Musta tuntui, että kemut oli täydessä tohinassaan jo ennen kuin me päästiin edes mökkiin asti. Se oli tällä porukalla se paras juttu – ei paljon tarvinnut lämmitellä small talkilla, tai selitellä omia juttujaan, kun kaikki tiesivät jo toistensa jipot ja jekut. Se saattoi olla uudemmalle kävijälle järkytys, muistin varsin hyvin vuoden takaisen halloweenin, kun olin itse ollut siinä tilanteessa, mutta joukkoon oli ihan valtavan helppo sujahtaa mukaan jos vain rohkeni.
Juhlat sen kuin hurjistuivat tunti tunnilta. Osa nuoremmasta väestöstä suuntasi kotiin yöksi, mutta vaikka osa jäikin, ei kukaan paheksunut tai hidastanut meidän pikkuista ”aikuisten boolia”, joka me tehtiin piiloon pihamaan pimeään pusikkoon. Me nimettiin se Hui kauhistus –mehuksi (joka oli Allun idea, ja tässä vaiheessa iltaa se kuulosti musta parhaalta jutulta ikinä), ja tujautettiin siihen lämmikkeeksi hieman Rosan taskumatissa salakuljettamaa terästettä. Ei sitä sankoa ihan täysin pystytty pitämään alaikäisiltä piilossa (ai miten niin on epäilyttävää, kun Jack Sparrow ja ampiainen kirmaavat yhdessä hihitellen pusikkoon minuutin välein?), mutta ei kukaan tainnut ihan täysillä yrittääkkään. Paitsi Robert, joka nappasi yli-uteliaan Jasonin nuuskimassa booli-piilolla juuri ennen kuin jengin kuopusta tultiin hakemaan – Ode olisi keittänyt meistä ihan oikean Kauhistus-mehun, jos me oltaisiin palautettu sen poika kotiin kännissä.
Kuten aina juhlatumussa, välissä kello tuntui kulkevan etanavauhtia, välillä taas loikkivan neljä tuntia eteenpäin keltään kyselemättä. Mä hihittelin suorastaan voipuneesti mökin kankealla sohvalla, ja taputtelin kuumottavia poskiani viileää juomalasia vasten. Maha oli jo ihan kipeä, lähinnä varmasti nauramisesta, mutta myös siitä miljoonasta kilosta karkkia ja kurpitsakakkuja ja sokeriboolia, jota mä olin illan aikana vetänyt. ”Teidän huispaus… ahihihi… kun te kaaduitte Robsun kanssa sinne päällekkäin…” Salma yritti kertoa jotain, mutta hajoili hepulissaan niin pahasti, ettei puheesta tullut juuri mitään. ”Jos joku sen näki, niin kohta on satulahuoneen seinässä taas yksi uusi valloitus Cellalle”, Emmykin hekotti, ja voihkaisi sitten mahaansa pidellen. Ilta alkoi käydä raskaaksi kaikille. ”Eih, kaverit, mun on kyllä pakko painuu nukkumaan! Väsyttää aivan hulluna!” mä sain mokellettua leveän haukotukseni lomasta. ”Eikö joku tuonu niitä patjoja? Sängyt oli ainakin jo ihan täynnä.” ”Joo on niitä siellä saunamökissä seinällä nojaamassa!” Emmy tuumaili katsellen pidemmälle suurimman mökin tupaan, jossa osa väsähtäneistä juhlijoista veti jo hirsiä. ”Varaa mullekin yksi, mä en halua joutua minkään pyyhkeen alle nukkumaan!”
Niimpä mä pujottelin edelleen jonkinlaista hullujen tiputanssia joraavien Annin ja Rosan ohitse, kirmasin lyhyen ja hyisen matkan mökkien välillä, ja kaadoin itselleni ohkaisen vaahtomuovipatjan pehmeäksi pediksi saunamökin lattialle. Peittoja tai tyynyjä en missään nähnyt, mutta siinä väsymyksen tilassa en siitä välittänytkään. Olin ehtinyt jo ajelehtia kevyen unen rajamaille, kun kapea tyhjä kaistale mun patjastani painui alas – vaistosin kääntymättäkin, että viereen oli painautunut Allu, kuulin sen tutusta hengityksestä ja Allulta kuulostavasta mutinasta, joka sanoi jotain siihen suuntaan kuin ”ei ole tilaa.” ”Oli hauskat juhlat”, poika mutisi asetuttuaan omalle puolelleen. Sen äänestä kuuli, että Hui kauhistus –mehua oli maistunut vähän enemmän kuin mulle, vaikkei se onneksi suorastaan sammaltanut. Veikkasin, ettei hillitty Aleksanteri olisi selvin päin mun viereen uskaltautunutkaan. ”Niin oli”, mumisin mä takaisin unisesti, ja olin äkkiä hyvin tietoinen siitä lämmöstä, joka vieressä olevasta kehosta mun selkään hohkasi. Ei me nyt suoranaisesti missään lusikassa makoiltu, mutta patja oli sen verran kapea, ettei siihen paljoa hajurakoa jäänyt. Tunsin lämpimän uloshengityksen kutittelevan mun niskavillojani, ja mun selässä kulki väristys.
”Hmmm… sä tuoksut hyvältä…” oli Allun viimeinen lausahdus, joka hädin tuskin kuului edes mun parin sentin päässä sijaitseviin korviin, ja sitten hengitys muuttui rauhalliseksi nukkuvan tuhinaksi. Mä jäin makaamaan kyljelleni jälleen täysin hereillä.
|
|
|
Post by Cella on Nov 1, 2015 12:55:10 GMT 2
Vapaavalintainen 2 Jos Seppele olisi oikeasti taikaratsastuskoulu Syksyn varmasti viimeinen hereilläoleva kärpänen sinkoili luokan ikkunalasia vasten päättäväisesti pöristen, ja sai monen keskittymishäiriöisen silmät harhailemaan. Mä olin yksi niistä. Professori Kristerin jollotus 1700-luvun naistensatuloista olisi yhtä hyvin voinut olla pelkkää kohinaa – tavallisesti mä pidin ratsastuskausien historiasta, mutta siitä asti kun me oltiin siirrytty opiskelemaan barokkiaikaa ja sen suuria taikakeksintöjä, suurin osa mun tunneista oli kulunut kuola poskella valuen. Vilkaisin oikealle viereisessä pulpetissa istuvaa Tuuliaa, joka tuntui olevan ainoa tuntiin keskittyjä koko luokassa. Keltainen kaulahuivi kenossa ja lähes yhtä kullankarvainen tukka pergamenttia viistäen Puuskuponineiti raapusti muistiinpanoja imien sisäänsä professori Kristerin jokaisen sanan. Jos mä pyytäisin oikein nätisti, saisinkohan kopsata Tuikun merkinnät tunnin jälkeen? Kellon äänekäs pirahdus oli varsin tervetullut ääni. Tuolit raapivat lattiaa, kun Puuskuponit ja Luimuiset nousivat asemistaan ja lähtivät valumaan kohti yläkertaa suuren salin lounaalle. Rosa putkahti esiin parin Puuskuponin välistä luokan toiselta puolelta (meidät oli erotettu kaikissa luokissa, koska me kuulemma häirittiin tunteja, can you believe that ?!), ja tarttui napakasti meikäläistä käsikynkästä. ”Mulla ei oo aavistustakaan mitä tällä tunnilla puhuttiin!” kamu totesi hilpeästi, kun me kavuttiin Suureen Portaikkoon. ”Mitä sulla on seuraavana?” ”Mulla onn… ruuan jälkeen hyppytunti, ja sit taikapuomien kaksoistunti Pohjelikkojen kanssa”, mä muistelin, ja vilkutin ohikulkiessani Saappaankärjen pöydässä istuville Annille ja Fiialle. Kotitontut oli pistäneet parastaan: pitkät tupapöydät notkuivat ihania sapuskoja, ja mulla oli jo karmiva nälkä. ”Oo, mahtavaa, mullakin on nyt hypäri! Tosin sit on Taikaeläinten hoitoa, kuulitko jo, että Gitta-lohikäärmeellä on taas ollu huonoja päiviä? Se sytytti eilen Wenlan hihan palamaan. Oho!” Rosan puhemylly taukosi meidän istuttua omaan pöytäämme, sen nähdessä suuren, harmaan pöllön odottamassa meitä kääritty sanomalehti kynsissään. ”Päivän Ponimus on jo tullut!” Niine hyvineen tyttö katosi suuren taikaratsastuslehden taakse, mun alkaessa kahmia lautasta täyteen lohipiirakkaa ja perunoita. Haarukoidessani ruokaa suuhun vilkuilin Ponimuksen etusivun otsikoita, jotka välkkyivät ja vilkuttelivat muhun päin. Ohoh, itsetaluttavat suitset oli tarjouksessa kautta maan. Ne olivat mun suuri haave, jota varten olin säästänyt vähäisiä pennejäni jo monta kuukautta. Ei enää koskaan ensiluokkalaisten taluttelua räntäsateessa! Mun ajatus katkesi yhtä nopeasti kuin alkoikin, kun keskelle mun mehevää ruokalautasta mätkäistiin iso koepaperi, johon oli taituroitu yläkulmaan suuri, punainen J-kirjain. ”J?!?!” Pipsa, joka paperin oli mulle läväyttänyt, puhisi kiukkuisena kuin Kalkaros ennen aamukermakaljaansa. ”Sain karvanmuutosten kokeesta J:n! Jalustimessa roikkujan! Huonoimman arvosanan mitä on! Professori Elli vihaa mua…” Brunette lysähti epätoivoisena mun vierelle, ja kahmaisi mun lautaselta lihapullan. En tavallisesti jaa ruokaani, mutta tämä oli hätätapaus – J oli paha juttu. ”Älä murehdi, sain mäkin vaan R:n”, Rosa, joka oli laskenut lehtensä, lohdutti. ” Ravissa hölskyjän. Elli on tiukka kaikille!” Nämä sanat tuntuivat lohduttavan Pipsaa, joka otti itselleen oman ruokalautasen nyt hieman iloisemman näköisenä. Suurin osa muista koululaisista paineli tunneilleen, minä ja Rosa kohti Luimuisten oleskeluhuonetta. Kävellessämme Kingslandin viitat kahisten huurteisen pihan poikki näimme kentällä professori Piritan pitämässä tuntia Pohjelikoille, sekä tilustenhoitaja Kasperin, joka kiiruhti taikasauva ojossa kohti tammatarhaa. Sieltä nousi pahaenteisen tummia savuhahtuvia – ilmeisesti lohikäärme-Gitta oli taas aiheuttanut pienen nurmikkopalon. ”Tunnussana?” Aitan vintille johtavat tikkaat vääntyivät kiipeyskelvottomiksi, ja niille oli vastattava oikein, mikäli mieli ylös oleskeluhuoneeseen. ”Piparisuklaa!” Rosa heläytti, ja tikkaat palautuivat tukeviksi itsekseen. Kiivetessäni edellä tikkaita ylös kuulin Rosan mutisevan alapuolellani: ”Mistä vetoa että kaikki tunnussanat on aina Annen keksimiä…” Me riisuttiin viitat päästyämme aitan kotoisalle, taialla laajennetulle vintille, johon oli Luimuisia varten sijoiteltu pehmeitä tyynyjä, korkeita hyllyllisiä hevoskirjoja, sekä tyttöjen ja poikien makuusalit. Luimuisten huispauskapteeni Kristian kiinnitteli juuri jotakin huoneen suurelle ilmoitustaululle. ”Hei”, poika huudahti meidät nähdessään, ”Rosa ja Cella, hyvä kun oottekin siinä. Huomenna kuudelta yhet ylimääräset harjotukset, että ollaan ihan vireessä viikonlopun Saappaankärkipelissä.” Tummat silmät tarkkaili meitä haastavasti, vähän kuin olisi odottanut vastaväitteitä, mutta niitä se ei saanut. ”Ja arvostaisin, jos tällä kertaa kumpikaan teistä ei hankkiutuis jälkkään treenien ajaksi.” Me vaan virnisteltiin Rosan kanssa toisillemme, vastattiin arvokkaat ay ay captainit, ja pujahdettiin sitten Kristianin ohi valtaamaan parhaimmat ja pehmeimmät istumapaikat. Rosa ja pian meidän perässä huoneeseen astunut Wenla aloittivat erän kiihkeää velhoshakkia. Mä taas kaivauduin koululaukkuni syövereihin: Artsilan voimilta suojautumisen essee ei kirjoittaisi itse itseään.
|
|
|
Post by Fiia on Nov 1, 2015 23:41:34 GMT 2
Vapaavalintainen 2
Jostain syystä me voitamme Elmon kanssa laukkakilpailut.
Lähtökäskyn kuultuaan puristan pohkeeni Elmon kylkiin, eikä ponia tarvitse huomauttaa kahta kertaa. Se hypähtää korvat hörössä eteenpäin, ponnahtaa kerran tai kahdesti paikoillaan ja ampaisee sitten matkaan niin kovaa, että jos kypäräni olisi ollut yhtään löysemmällä, olisi se pudonnut saman tien matkasta. Annan ponille ohjalla tilaa venyttää kaulaansa ja painaudun matalammalle sen pystyharjaa kohden. Tuuli saa vedet kirpoamaan silmistäni jo ensimmäisten metrien aikana enkä loppumatkasta näe enää juuri mitään. Minulla ei ole aavistustakaan, olemmeko voittamassa vai häviämässä vai kenties laukkaamassa väärään suuntaan.
Sänkipellon reunan lähestyessä Elmo jarruttaa itse harjoituslaukan kautta raviin. Osa ratsukoista saavuttaa reunan kanssamme yhtä aikaa, osa tulee vähän perässä. Pyydän pärskähtelevän ponin käyntiin ja käännän sen ympäri. Nyt vasta huomaan, miten olen unohtanut hengittää – puhallan keuhkot tyhjäksi ja vedän sisään raikasta syysilmaa. Elmonkin kyljet kohoilevat jalkojeni alla, mutta poni tuntuu yhä olevan täynnä energiaa ja valmis vaikka toiseen samanlaiseen starttiin.
”Voittajaksi selviytyivät tällä taikaeläinten hoidon oppitunnilla Fiia ja Elmo!” Piritta kailottaa pellon toiselta laidalta. ”Toiseksi tulivat Rosa ja Kössi, kolmanneksi Allu ja Myntti ja neljänneksi Loviisa ja Frank. Onnea sijoittuneille!”
Minulla kestää hetki rekisteröidä Pirittan kuulutus. Kun tajuan, että me todella voitimme – minä ja lyhytjalkainen Elmo – kiedon käteni ruunan kaulan ympärille ja annan sille rakkaudentäyteisen halauksen selästä käsin. Elmo ei arvosta hellyydenosoitustani, vaan painaa turpansa sänkipeltoon hamuillakseen jotain syötäväksi kelpaavaa. Minä joudun työntämään itseni posket punaisina takaisin satulaan valahdettuani puolittain ponin kaulalle, ennen kuin pääsen tuulettamaan voittoani.
”Kössi kompastui lähdössä”, Rosa marmattaa vierelläni. ”Muuten me oltais aivan varmasti voitettu.” ”Jos Myntti ei olis hermostunut, kun Kössi irvisti sille, me oltais voitettu”, Aleksanteri toteaa vakavasti. ”Höpö höpö”, minä virnistän molemmille iloisesti. ”Me vaan ollaan parhaita.”
Sandra, joka sijoittui jonnekin puolenvälin tienoille, ratsastaa Ariston lähemmäksi hymyillen valkoiset hampaat vilkkuen. ”Saappaankärki!” tyttö hihkaisee. ”Me niin voitetaan tämä.” ”Yläfemmat sille”, vinkkaan silmää ja ojennan käteni ilmaan. Aristo ei haluaisi tulla luimistelevan Elmon viereen, joten ylävitosemme on vähän heikko suoritus, mutta tyhjää ehdottomasti parempi kuitenkin. Jätän Rosan ja Allun väittelemään kilpailun kulusta ja ratsastan Sandran vierellä muiden tupalaistemme luokse.
”Ei oltu vikoja!” Clara naurahtaa Nettaa taputtaen, kun saavutamme heidät. ”Hyvin tehty, Saappaankärki! Tupapisteitä sataa ropisee”, Anni iloitsee. ”Seuraavaksi huispausta”, Emmy muistaa. ”Pidetään vire yllä!”
Minä nyökkään innoissani. Laukkakisa on tuonut tullessaan tervetulleen adrenaliinipiikin ja minusta tuntuu, että juuri nyt voisin otella vaikka ruotsalaista ruttukuonoa vastaan ja voittaa yhdellä kädellä. Huispaus olisi sen rinnalla varmasti pikku juttu.
|
|
|
Post by Tuulia on Nov 1, 2015 23:49:01 GMT 2
Vapaavalintainen 1Laukkakisojen hurmasta tommonen pikanopsaan väsätty kuva =D Ei vieneet siivet voittoon eikä sarvi taikonut maaliin mutta hauskaa oli silti :') Vapaavalintainen 2Pakko oli jotaa vielä kehitellä että saadaan pisteitä Puuskuponille kun robsu käski ettei jää siitä kii et luen johonki sanakokeisii tai kirjotan kirjotelmaa minkä palautuspäivä oli kuukaus sitte =DD Tässä nyt on. Kuhan postasin
|
|
|
Post by Piritta on Nov 3, 2015 17:47:57 GMT 2
TuloksetKamppailu tupapokaalista kävi melkoisen kuumaksi ja pistetilanne eli ja kiemurteli viikonlopun mittaan rajusti! Lopulta saatiin kuitenkin selkeä voittaja... Tupapisteet1. Saappaankärki 61,5 pistettä 2. Puuskuponi 55,5 pistettä 3. Luimunen 44 pistettä 4. Pohjelikko 27 pistettä PukukilpailuPukukilpailun äänestyksen voitti Cella! HuispausturnausHuispausturnauksessa voittajaksi selviytyi Luimusten joukkue! Laukkakilpailu 1. Fiia & Elmo 2. Rosa & Köpi 3. Allu & Myntti 4. Loviisa & Frank 5. Emmy & Kuutti 6. Tuulia & Ruusu 7. Sandra & Aristo 8. Kristian & Tollo 9. Pihla & Loeke 10. Anni & Laila 11. Clara & Netta 12. Jason & Alex 13. Cella & Windi 14. Pipsa & Sikke 15. Robert & Harry 16. Wenla & Gitta QR-koodisuunnistuksen vihjeiden oikeat vastaukset1. Tämän metsän valo kiertää kaukaa - ja onpa sen ympärillä saatettu kokeilla laukkaa. Valaistun lenkin keskellä oleva metsä2. Tässä huoneessa mitataan ja lasketaan; tärkeää on, että ainesosat tunnetaan. Rehula3. Huoneesta tästä löydät aina seuraa - ja kenties muutakin ruokaa kuin kauraa. Oleskelutila4. Oletko nähnyt nuoren taikaolennon kirmaavan? Mene sinne ja löydä tehtävä hurmaava. Varsalaidun5. Kaikenlaista tarpeellista sieltä löytyy; sellaisia varusteita ostaessa lompakko köyhtyy. Satulahuone
6. Valonheittimet loistavat ja yleisö hurraa - tätä kenttää et kierrä turhaan. Ratsastuskenttä7. Kammio kaikkein salaisin; siellä vietä hetki yksityisin. WC8. Täältä liikkeelle lähdit ja löydit tupasi uuden - joko keksit tämän salaisuuden? Heinävintti
Kiitos osallistuneille ja onnea voittajille! Palautetta tapahtumasta saa antaa
|
|
|
Post by Cella on Nov 3, 2015 19:02:16 GMT 2
Aivan mahti tapahtuma, tässä oli kyllä ihan kaikkea!! Mieletön toteutuskin ja inspiroi loputtomasti, kiitos Pirtsu ❤️
|
|