24.9.2015 Koulutunti HeC

[Anne]

Helppo C-tasoisille ratsastajille (sebeläiset). Aiheena istunta ja perustyöskentely.

7/8
Cella - Windi
Clara - Netta
Simona - Aristo
Wenla - Gitta
Jason - Ruusa
Sandra - Reino
Tuulia - Frank

(Tunti on kentällä.)

- Tänään lähdetään hakemaan hevosille oikeaa taipumista ja asetusta. Keräillään käynnissä pikku hiljaa ohjia ja samalla tarkistetaan, että käynti on eteenpäin ja hevonen kuulolla.

- Simona, Aristo tekee usein noin, että alkaa kiemurrella ja pysähdellä, kun ohjat otetaan käteen. Sitten raippa valmiina, käsi eteen ja nopeat pohkeet. Katse sinne, mihin haluat hevosen menevän.

- Tulllaan maneesipäädystä pituushalkaisijalle ja haetaan pituushalkaisijalla asetus jompaan kumpaan suuntaan. Keskellä pituushalkaisijaa suoristus ja asetuksen vaihto siihen suuntaan, mihin käännät hevosen, kun tulet lyhyelle suoralle. Hevonen taipuu urallekäännöksen ajan hyvin ja asetus pysyy koko kulman läpi. Vasta pitkällä suoralla suoristus.

- Jason aloittaa. Saat olla Ruusan kanssa tiukkana näissä, Jason. Ruusa taipuu ja väistää helposti apuja, joten nyt kun haetaan vain asetusta niskasta, onkin se tälle vähän haastavampaa. Siinä kun tehdään Ruusan mielestä aivan liian vähän.

- Samalla kerrataan asetuksen ratsastus: käsi liikkuu asetuksen suuntaan sivulle ja näyttää hevoselle, mihin päätä käännetään. Ulko-ohja tukee ja sisäohja pysyy tuntumalla. Sisäpohje ratsastaa asetuksen ajan ja kun hevonen rentoutuu sisäohjalle, voi siitä pienesti myödätä. Hevonen asettuu niskastaan, kaula on suora ja näette perinteisesti silmäkulman ja sieraimen ulkorajan sieltä hevosen selästä katsottuna. Kuitenkaan ei saa jäädä tuijottamaan hevosen päätä, vaan katse eteen ja yritätte tunnustella, tuleeko hevonen läpi asetukseen, jotta pääsette myötäämään.

- Sitten keskellä suoristus molemmille ohjille, jolloin asettava käsi liikkuu paikalleen ja pohkeet antavat tasaisen paineen. Kun hevonen on ollut muutaman askeleen suora ja kuulolla, vaihdetaan asetus.

- Käännöksessä pidetään huolta, että asetus säilyy, mutta pohkeella pyydetään hevosta taipumaan käännöksen läpi. Paino hieman sisäistuinluulle, ulkopohke painaa kääntäen hevosen ja ulko-ohja on tuntumalla. Sisäpohje pysyy rauhassa, mutta tiiviinä, niin, ettei hevonen kaadu sisään. Jos hevonen yrittää tulla sisäpohjetta vasten, napautetaan sillä.

- Tuulia, voit laskea hieman kättä. Frank on siitä mukava hevonen, että se seuraa helposti käden paikkaa ja saat sen mukavan piehmeäksi niskasta, kun käsi on aluksi pikkuisen alempana. Silloin saat sen paremmin läpi selästä ja myöhemmin voidaan nostaa päätä paremmin ylös, kun se työskentelee koko kropallaan.

- Clara, tässä on hyvä käynti ja asetus nyt vasemmalle. Muista ratsastaa asetuksen puoleisella pohkeella takajalan tahdissa, niin pääset myötäämään. Parempi, Netta alkaa rentoutua niskasta.

- Cella, ota aavistus maltillisempi asenne. Nyt ei tarvitse tehdä paljoa, vaan perusratsastusta. Rauhoita pohjetta ja lakkaa pungertamasta hevosta eteen. Katso vaikka mitä tapahtuu, kun vaan istut siellä. Saat Windiä rentoon länkkärimoodiin. Sitten teet asetuksen keveästi välittämättä pään asennosta muuten, käytät sisäpohkeen määrätietoisesti ja nyt kun se myötää, niin LEPO. Pidät muutaman asekeleen tässä ja kun se taas lähtee jykistymään asetuksessa, sisäpoje, sisäohjan tuntuma ja LEPO. Nyt kun Windi ei kaahaa mihinkään, ulko-ohjasta ei tarvitse koko aikaa tehdä puolipidätteitä vaan nyt katsotaan, että kulloinen sisäohja ja asetus on läpi. Hyvä!

- Sandra, nyt on Reinolla hyvä niskan asento. Reino on asetuksissa helpo, koska se haluaakin olla suora kaulasta ja rungosta, joten pidä huoli, että asetus säilyy taivutuksen ajan ja Reino todella taipuu. Koska se ei ole mikään kovin herkkähipiäinen, saat käännöksen ajan ensin ratsatsaa etuosan: pidä ulko-pohke melko edellä yhden askeleen, sitten siirrät keskemmälle ja lopuksi käännät takaosan niin, että viet pohjetta vähän taakse. Jos vaan pidät ulko-pohkeen normaalisti samalla paikalla, niin Reino tulee kyllä lapa puskien käännökseen, joten tässä pitää jokainen askel ratsastaa.

Teimme tehtävää useita kertoja käynissä, ja sitten jatkettiin kevyessä ravissa.

- Wenla, muista tuntuma. Älä päästä Gitan kaulaa pullahtamaan ulkopuolelta, vaan ohja on niin lyhyt, että se reagoi niskastaan. Sitten reipasta ravia eteenpäin. Suoristuksessa katso, ettei se heitä takaosaa pois uralta, vaan ajatus eteen ensin suorana ja sitten uusi asetus, kun se liikkuu molempien ohjien kanssa eteen.

- Jason, tee ulko-ohjasta puolipidätteitä ja ota Ruusa kuulolle. Sitten asetus ja sisäpohje. Ratsasta suoristus molemmista pohkeista läpi, niin, että et vain kiskaise päätä suoraksi, vaan vähemmän painetta sisäpohkeelle ja tasainen paine ohjiin ja pohkeisiin kokonaisuudessaan.

- Muistakaa suoristuksessa antaa hevoselle pieni lepo! Eli kun ne ovat suoristuneet, muutama askel eteenpäin ilman mitään pyyntöä. Sitten uusi asetus. Tehtävissä pitää antaa hevoselle myös aikaa ja pään kääntely puolelta toiselle ei ole niille reilua.

- Istutaan harjoitusraviin ja jatketaan samaa tehtävää niin, että yhdistetään pitkillä suorilla tehtävään loiva kolmikaarinen kiemuraura. Nyt ei käydä kentän keskellä, niin kuin oikeasti kuuluisi, vaan kierretään nuo tötteröt uran puoleltan, niin, että pituushalkaisijalle jää tilaa suorittaa tehtävä.

- Nyt kevosten pitäisi taipua kulman läpi kaarelle, sitten suoristus ja taivutus keskikaaren läpi. Taas suoristu ja taivutus kulman läpi ja siitä taas pituushalkasijalle, jossa haetaan asetus ja keskellä vaihto ja niin edespäin.

- Clara, nyt kiemurauralla saat ratsastaa selkeämmän taivutuksen. Tässä pitää tehdä ero asetuksen ja taivutuksen välillä ja samalla apujen voimakkuuden välillä. Taivutusta pitää siis uskaltaa pyyttää ulkoavuilla selkeästi.

- Simona, voit keventää, jos siltä tuntuu. Tärkeintä, että Aristo ravaisi eteen, eikä jäisi pohkeen taakse steppailemaan. Se on todella jäykkä taipumaa, joten voit vähän päästää aina ulko-ohjasta irti, jotta se pääsee venymään ulkokyljestä, sitten kun paranee, voit ottaa enemmän tuntumalle.

- Tuulia, nyt näyttää melko hyvltä ja Frankillä on hyvä ravi. Sen ravihan on aikamoista hölskyä, mutta paranee, kun sitä saa paremmin selästä läpi.

- Sandra, saat olla todella tiukkana, avita vaikka vasenta lapaa hieman raipalla, että se Reino käyttää sitäkin ja taipuu. Pohje on nopea ja Reiskan pitää taas päästä matelualueelta pois kohti reipasta ravia!

- Cella! Windi vastustaa nyt selvästi oikealle taivutusta, joten taivut se pari kertaa hieman yli, jotta se alkaa polkea sieltä vasemmalta isommin ja venyttää kylkeä. Sitten taas pehmennät taivutsta. Se kulkee nyt jo paremmin omalla moottorilla, kuin alkusysksystä, mutta on silti ihme vempula, eli vääntää lapoja ja väistelee niskasta asetusta. Se vaan on sen verran kovakalloinen, että näytä selkeästi mitä pitää tehdä, ensin hieman yli ja sitten pyydät normaalia.

- Jason, pidä istunta suorassa myös kaarevalla uralla, ja katso, ettei Ruusu vaan juokse kaarta läpi. Ohjat tuntumalla! Pohje sulla on hyvä ja jalka pysyy hyvin paikoillaan, mutta muista myös käyttää niitä!

Lopuksi otettiin vielä laukkaa kahdella ympyrällä molempiin suuntiin.

- Ja Gitta laukkaa kunnolla, eikä jää taas laahaamaan ympyrän tukkeeksi. Ja taivutus ympyrällä läpi! Sisäkäsi johtaa, sisäpohje pitää hevosen ISOLLA ympyrällä ulko-ohja tuella ja ulkopohje kääntää! Ja sisäpohje ratsastaa laukkaa eteen, jos hevonen jää hitaaksi.

- Simona, Aristo paranee aina laukassa, mutta nyt saat olla tarkka, että se ei heitä takaosaa ulos. Voit siirtää ulkopohjetta taaemmas ja lantio ratsastaa laukan tahdissa. Älä päästä ulko-ohjaa löysäksi, vaan tuntuma pysyy!

Viimein homma alkoi näyttää sidettävältä ja oli vielä loppuravien paikka. Pitemmällä ohjalla hevosia sai nyt testailla kulmissa ja isoilla ympyröillä ja sitten vielä suoristaa lopuksi kunnon raviin uraa pitkin.

Pahoittelen mahdollisia ajatuskatkoja, kirjoitettu noin kymmenessä osassa!

[Wenla]

Helppo C koulutunti


Gitta käveli rauhallisena allani, kun juttelin Claralle, joka käveli Netan kanssa meidän edellämme. Olin päättänyt ilmoittautua koulutunnille pieleen menneiden kisojen jälkeen, sillä me tarvittiin tosiaankin vähän vahtivaa silmäparia kentän keskelle. Gitta oli aika perus lönkötystuulella, eikä kävellyt yhtään nopeampaa kuin pyysin. Pian aloimme kiristellä ohjia ja hakea aktiivista käyntia hevosille. Sain olla skarppina pohkeiden kanssa, jotta Gitta ei päättäisi omin nokkinensa hiljentää vauhtia.

"Tullaan maneesipäädystä pituushalkaisijalle ja haetaan pituushalkaisijalla asetus jompaan kumpaan suuntaan. Keskellä pituushalkaisijaa suoristus ja asetuksen vaihto siihen suuntaan, mihin käännät hevosen, kun tulet lyhyelle suoralle. Hevonen taipuu urallekäännöksen ajan hyvin ja asetus pysyy koko kulman läpi. Vasta pitkällä suoralla suoristus," Anne alkoi pian kertoa ensimmäistä tehtävää. Käynnissä tehtävä sujui meiltä oikeastaan ihan hyvin, kunhan muistin pitää käynnin reippaana ja ponin suoristumaan kunnolla. Ohjatkaan ei ihan koko aikaa pysyneet käsissä kuten olisi pitänyt, mikä sai mut hieman ärsyyntymään. Milloin tästä oli tullut näin vaikeaa? Tulimme jokainen tehtävän aika monta kertaa, kunnes Anne pyysi nostamaan ravin.

"Wenla, muista tuntuma. Älä päästä Gitan kaulaa pullahtamaan ulkopuolelta, vaan ohja on niin lyhyt, että se reagoi niskastaan." Tiukensin ohjia ja yritin ottaa tasaisen tuntuman suoraan suuhun. Sitten käänsin ponin pituushalkaisijalle ja asetin sitä vasemmalle. Tässä vaiheessa ravi oli jö lössähtänyt ja me mentiin melkein kävelyvauhtia.
"Sitten reipasta ravia eteenpäin." Pyysin pohkeella ja näpäytin vielä pienesti raipalla pohkeen taakse, kunnes sain halutun reaktion. Sitten suoristin ja vaihdoin asetusta oikealle.
"Suoristuksessa katso, ettei se heitä takaosaa pois uralta, vaan ajatus eteen ensin suorana ja sitten uusi asetus, kun se liikkuu molempien ohjien kanssa eteen." Nyökkäsin. Muistetaan seuraavalla kerralla. Ja kyllähän mä muistinkin. Tai ainakin juttu tuntui selkään paljon paremmalta kuin viimeksi. Taputin Gittaa kaulalle ja hymyilin. Vihdoinkin onnistuminen.

"Istutaan harjoitusraviin ja jatketaan samaa tehtävää niin, että yhdistetään pitkillä suorilla tehtävään loiva kolmikaarinen kiemuraura. Nyt ei käydä kentän keskellä, niin kuin oikeasti kuuluisi, vaan kierretään nuo tötteröt uran puoleltan, niin, että pituushalkaisijalle jää tilaa suorittaa tehtävä. Nyt kevosten pitäisi taipua kulman läpi kaarelle, sitten suoristus ja taivutus keskikaaren läpi. Taas suoristu ja taivutus kulman läpi ja siitä taas pituushalkasijalle, jossa haetaan asetus ja keskellä vaihto ja niin edespäin," Anne ohjeisti. Mä yritin parhaani mukaan istua Gitan ravissa, ja tbh, se ei ollut mikään helpoin homma. Anne taisi jopa vähän nauraa mun kärsivälle ilmeelle, kun vilkaisin häneen päin.

Käänsin Gitan kolmikaariselle ja keskityin istumaan satulaan. Yhtäkkiä Gitta hypähti sivulle, ja inahti takapää lentäen. Mun tasapaino horjahti ja hetken luulin jo putoavani. Kun tajusin vilkaista taakseni huomasin, että Windi luimisteli kentän keskelle juuttuneena.
"Wenla, ei nukuta! Vaikka olisi kuinka vaikeeta istua siellä selässä niin vähän pitää keskittyä ympäristöön. Tossakin olisi voinut käydä huonosti, kun Gitta meinasi potkaista Windiä," Anne torui ja naamani helahti punaiseksi. Hyvä Wenu..

Seuraavalla kerralla muistin jo pysyä hereillä, aivan kuten Gittakin. Se ei enää laahannut niin paljon, vaikka ei ponia tästä vauihdista muistettaisi. Mutta ainakin se liikkui ilman kokoaikaista potkimista. Anne jopa kehaisi, että paremmalta näyttää. Kääntäessäni voltille Gitta rupesi jo vähän myötäämään itsekin, eivätkä sen korvat enää heiluneet taivaissa. Mutta laukassa tästä reippaammasta ponista ei ollut tietoakaan. Me meinaa taidettiin olla vähän tiellä yhden jos toisenkin mielestä siinä ympyrällä laukatessamme.
"Ja Gitta laukkaa kunnolla, eikä jää taas laahaamaan ympyrän tukkeeksi. Ja taivutus ympyrällä läpi!" Annoin ponille raippaa ja tein pientä liikettä sisäohjasta, mutta ulkojalan tuen muistaen. Gitta kun helposti lähti punkemaan sitä ulkolapaansa jonnekkin ihan muualle.
"Sisäkäsi johtaa, sisäpohje pitää hevosen ISOLLA ympyrällä ulko-ohja tuella ja ulkopohje kääntää! Ja sisäpohje ratsastaa laukkaa eteen, jos hevonen jää hitaaksi!" Anne huuteli ohjeita meidän vikoilla ympyröillä. Ja oltiinhan me tyyliin viimeiset jotka niitä ympyröitä vielä hioivat. Mutta lopulta Anne oli tyytyväinen ja sain liittyä loppuraveihin muiden seuraksi. Oli mulla muuten hiki.

[Clara]

Kiitos tunnista!

[Cella]

HeC

Windi käänteli korviaan, kun jumppailin ohkaisiin ratsastushanskoihin kohmettuneita sormiani saadakseni veren kiertämään. En ilmeisesti vieläkään suostunut uskomaan että syksy oli todella täällä, koska talviratsastusvarusteet lepäilivät yhä edelleen pölyisessä laatikossaan kesäsijoillaan – ja siitä jukuripäisyydestä sai kärsiä nyt koko ruumis. Hytisin liian kesäisissä vaatteissani syystuulen puhkuessa jälleen kentän yli, ja keräilin ohjia paremmin kouriini. Kohta helpottaisi, Anne ei tunnetustikaan antanut yhdenkään ratsastajansa lähteä tunniltaan ilman muutamaa vuodatettua hikipisaraa.

Aiheena tänään oli taivuttelut ja asetukset. Sen kuullessani olin yhä varmempi, että olin tehnyt oikean ratkaisun ilmoittaessani meidät tälle koulutunnille: Windin suurin ongelma vauvaloman jälkeen oli jäykkyys, jota nimenomaan nämä taivuttelut helpottaisivat. Ratsastin pohkeella reilummin eteen, jotta saisin tamman heräteltyä alkukäyntikoomastaan kunnolla tähän päivään ja tekemisen meininkiin. Ensimmäinen tehtävä oli jo alkamassa.

Käännettyäni Windin keskihalkaisijalle tarkistin istuinluut tasaisiksi alle ja pohkeet sopivasti askeleeseen kiinni. Päätin asettaa ensimmäiseksi oikealle: hivutin oikeaa ohjaa hieman sivuun, tuin liikettä oikealla pohkeella, ja pidin liikkeen jatkuvana vastakkaisilla avuilla. Windin käynti hiljeni asteen verran sen keskittyessä pyyntööni, ja tuskastuttavan hitaasti mutta varmasti se asetti päätään oikeaan suuntaan. Parin askelen jälkeen kiitin myötäämällä, ja suoristin hevosen huolellisesti rennoille avuille.

Toisella yrityksellä ratsastin paremmin istunnalla eteen, otin kättä selkeämmäksi, ja siirsin vastapohjetta aavistuksen taaemmas vaikuttamaan takaosaan. Suurta eroa se ei tehnyt, mutta ainakin oli parempi mieli kun olin edes yrittänyt ratsastaa kunnolla. Anne oli eri mieltä. Ratsastin kuulemma jopa liikaa, nyt piti keskittyä vain perusratsastukseen ja apujen selkeyteen. Hengitin syvään ja koetin uudelleen. Kun on vuosikaudet yrittänyt ratsastaa mahdollisimman paljon, oli hankala antaa muiden osa-alueiden vain olla, ja keskittyä pelkkään asettamiseen.

Ravitehtäviin mennessä oli sekä ratsastaja että ratsu lämmennyt paremmin, ja homma alkoi lutviutua. Raviaskeleessa oli hieman vaikeampi istua, ja siten vaikeampi keskittyä tasapainoisiin apuihin, mutta yritin parhaani. Keskellä kenttää asettelu oli paljon haastavampaa kuin uralla, sillä seinän antamaa tukea ei ollut, ja kaikki hevosen kaipaama kiintopiste täytyi tulla ratsastajasta.

Taputtelin Windiä vuolaasti, kun odottelimme vuoroamme kiemurauran ratsastukseen. Jälleen Anne oli tuonut esiin ylitaivuttelun tuomat edut Windin kanssa, ja se oli saanut koko tammaa hieman paremmin auki: liioitelluista taivutteluista oli tämän takia juuri tullutkin meidän yksi vakiotehtävistämme verryttelyissä. Lähdimme kolmikaariselle aivan erilaisena ratsukkona kuin tunnin alussa – kylmettyneen ja tahmean sijaan vertyneenä ja lämmenneenä – ja Windin rennossa ravissa oli mukava istua. Ensimmäisen kaaremme asetus pääsi hieman karkaamaan ja koko hevonen taipumaan yhdeksi banaaniksi, mutta huolellisen suoristuksen jälkeen toisella kaarella oli homma toinen. Ilokseni allani polkeva knabstrup tuntui yritteliäältä ja paljon vastaanottavaisemmalta kuin yksissäkään muissa koulutreeneissä tällä kaudella – edistystä saatettiin tehdä hyvin pienin askelin, mutta sitä tehtiin kuitenkin jatkuvasti. Se nosti motivaatiota, ja kummasti nostikin.

[Jason]

Munhan ei siis olis ollut pakko osallistua tähän tunnille, koska mä olin jo kisannutkin helppo C tasolla. Valitettavasti äiti oli kuitenkin menny nyt vaan ilmottamaan mut tähän tunnille sen takia, koska äidin mielestä oli tärkeetä palata välillä hiomaan perusasioita tai jotain sellasta. Mulla ei ollut sellaseen oikeasti aikaa. Mulla oli kiire kehittyä ja tulla huippuratsastajaksi. En vaan ymmärtänyt, miksei kukaan muu voinut ymmärtää sitä. Okei, oli ihan siistiä saada ratsastaa Ruusalla. Se oli ihan erilainen kun Huiska, se ei ollu möllöttävä pallura, vaan ihan oikea ratsastettava hevonen. Ja vielä suomenhevonen, joista mä tykkäsin kaikkein eniten, mä vaan kaipasin vähän haastetta.

"Odelie kertoikin mulle, että sä valitit tästä tunnista", Cella ilmestyi mun viereen Windin kanssa joka heti painoi korvat luimuun ja irvisti Ruusalle. Ruusa irvisti sille takaisin.
"No en tajuu miksi sä oot täällä ku oot paljon parempi", pyörittelin silmiäni.
"Koska on hyvä kerrata perusteita, ettei ratsastus ala kärsimään", Cella hymyili mulle vilpittömästi.
"Käskikö äiti sanoa sulle noin?" kohotin kulmiani ja Cella tuntui vaivaantuvan heti.
"Jep", se hymähti nolosti.
"Sitä minäkin".

Silti oli aina kiva päästä ratsastamaan. Ja vielä Ruusulla. Mä nousin sen selkään kuin vanha tekijä ja vilkasin Cellaa joka nyökkäsi mulle. Vaikka keskityttiinkin vaan istuntaan ja sellaseen tylsään, niin mä päätin tehdä parhaani ja uskoa tän kerran äitiä, vaikka se oli kyllä aina väärässä. Ja mä oikeassa. Ruusu oli ihanan reipas, se kuunteli mun apuja heti, vaikka se ei kyllä olisi halunnut, että mä kerään ohjia kunnolla käteen. Se vastusti samalla tavalla kuin Huiska, mutta kun mä myötäsin ohjaa ja muistin rentouttaa kädet, niin se antoi heti periksi, toisin kuin mun oma hoidokki.

Ruusan askellajit oli mukavat ja niissä oli helppo istua. Asetukset ei meinanneet meillä pituushalkaisijalla eka toimia, koska Ruusa heittäytyi vähän jäykäksi ja sillä oli mielessä jotain paljon vauhdikkaampaa. Mä yritin kuitenkin kokoajan keskittyä siihen nätisti istumiseen ja eteenpäin pyrkimiseen, että sain jo tokalla kerralla asetukset hyvin Ruusan kanssa läpi. Itseasiassa oli helppoa tietää millon teki jotain väärin, koska aina sillon äidillä oli ihan vammanen ilme naamalla. Käynti oli musta ehkä vaikein askellaji, kun mä en tykännyt hitaudesta ja käynti oli niin hidasta.
"Jason lakkaa haaveilemasta", havahduin. En mä haaveillut, nyt mä ratsastin kunnolla.

Ja niin kuin mä tiesin, Ruusan ja mun yhteistyö parani heti, kun me siirryttiin raviin. Okei ehkä mä innostuin vähän enemmän työskentelystä, kun ensin vaan mietin sitä, mutta eihän sitä aina voinut jaksaa keskittyä ihan täysillä, varsinkin kun oli liikaa ei-toivottuja katsojia katsomossa. Tiedätte kenestä puhun. Asetukset toimi meillä paljon paremmin, Ruusa liikkui paljon keveämmällä mielentilalla eteenpäin, kuin mitä käyntien tahmeudessa. Ja joo mä olin kuunnellut mitä iskä on luennoinut ja olin oppinut ihan uusia sanoja ja termejä mitä käytettiin. Mä olin aika tyytyväinen siihen, miten me edistyttiin lopulta Ruusun kanssa. Mulla alkoi vaan vähän kunto loppumaan, kun en ollut muistanutkaan miten tärkeetä tää istunnan hiominen olikaan.

Sitten me päästiin itse asiaan, jota olin ehkä Ruusan kanssa oottanut kaikkein eniten. Nimittäin laukkaa. Mä olin oikeeastaan kaivannut sitä, että pääsin laukkaamaan ilman hirveitä tappeluita, mitä Huiskan kanssa joutui harrastamaan ja Ruusa nosti laukan niin helposti ja reippaasti, että mun oli pakko kehua sitä. Ympyrällä laukkaaminen oli mulle mieluista, koska Ruusu taipui ja asettui nätisti ympyrälle, vaikka kaksi kertaa se meinasi karata ympyrältä, kun mä istuin vähän liian sisään. Ne oli niitä pikku vikoja, joita oli helppo korjata ja keskityin oikeasti pitämään pohkeet kiinni Ruusun kyljissä kevyesti. Me oltiin onnistuttu keskihyvin koko tunti, olin saanut Ruusasta rennon ja yhteistyökykyisen (nää on sitten äidin sanastoa).

Mä olin onnsitunut tänään, piti vaan onnistua sitten huomennakin. Niin mä ajattelin, kun mä siirsin Ruusan raviin ja ravuutin sitä pitkin maneesia. Se tuntui olevan nyt ihan eri hevonen kun vielä vähän aikaa sitten. Taputin tammaa tyytyväisenä ja hymyilin, vaikka äiti oli näkemässä. Kerrankin mä hymyilin.

Kiitti Anne!

[simona]

En tiennyt todellakaan, miksi ihmeessä olin ilmoittatunut koulutunnille. Koulutunnille, ja minähän vihasin kouluratsastusta. Tai en vihannut, mutta ei se suosikkijuttujani ollut vaikka tein sitä aina. Harvoinhan minä hyppäsin.
”Sulla on Simona Aristo” Sandra sanoi kun putsasin Walman suitsia vieressä. Pesusieni meinasi lennähtää otteestani, kun tajusin kuka ratsunani tänään olisi.
”Aristo. Se. Se iso” sanoi hetken tuumailujen jälkeen.
”Jep. Kuule Simbe, se on hienoin hevonen ikinä. Usko pois, se on maailman kiltein ja tosi kiva ratsastaa!” Sandra sanoi ylistäen omaa hoitohevostaa. Pieni hymynkarhe nousi suupieliini ja lähdin kävelemään kohti satulahuonetta.
Laitoin Walman suitset omaan koukkuunsa, ottaen Ariston (niin isot) suitset käsiini ja katselin ylärivillä komeilevaa, painavan näköistä satulaa. Tuumasta toimeen, otin jakkaran ja nappasin satulan syliini, horjahtaen vaarallisesti, mutten onneksi tippunut. Laskeuduin jakkaralta takaisin turvallisesti maan kamaralle, kuljetellen löytöjäni kohti Ariston, punarautiaan ruunan karsinaa kohti.
”Hei poika, sä oot sitten Aristo” sanoin tervehtien ruunaa silittäen sitä hieman päästä. Se oli iso. Isompi, kuin olin tottunut.
Otin sinisen kovaharjan, harjaten syksyn tuomaa kuraa ja hiekkaa pois hevosesta. Ei siinä kuin ehkä vartti kestänyt, kun viimeistelin hevosen vielä mustalla luonnonjouhisella pölyharjalla, taputtaen sitä rennosti kaulalle. Hevonen katsoi minua, kunnes rupesi hamuilemaan punaisella turvallaan maata.
Puolen tunnin kuluttua oli aika nostaa satula hevosen selkään ja suitset päähän. Sandra ohikulkumatkallaan ystävällisesti nosti hoitohevosensa satulan tottuneesti Arskan selkään, minun laittaessani satulavyön. Suitset sain onneksi itse, ja pian nousinkin kentän jakkaralta ison tuntiratsuni selkään. Hui kamala.
”Sä näytät niin väärältä siellä selässä” Wenla sanoi naurahtaen, minun katsahtaessani samaanaikaan huvittuneena ja kauhistuneena, siron, pitkäkaulaisen angloarabin selässä.

Muutaman minuutin päästä Anne saapui, ja otimme lyhyet ohjat. Oli kaunis ilma, paistoi aurinko ja pystyi ratsastamaan karvahupparissa.
Aristo alkoi kiemurrella ja pysähdellä miten sattuu kesken pitkän sivun, kun otin ohjia.
”Raippa valmiina, käsi eteen ja nopeat pohkeet. Katse!” Anne komensi ja hetken törttyilyn jälkeen ruuna kulki allani suoraan, mutisematta. Tuntui, kun kädessäni oli ensimmäistä kertaa kunnon kouluraippa pitkään aikaan. Ne olivat aikalailla pitkiä pikkuponeille.
Ensimmäinen tehtävä oli pituushalkaisijalle ratsastus ja asetus jompaankumpaan suuntaan. Hain vasemmanpuolista asetusta, mutta hevonen pärskähti ja ravisti päätään, mutta hakeutui sitten kunnolla. Pitkällä suoralla suoristus ja se meni puolipidätteiden kautta hyvin, ja olin tyytyväinen niinkiin pieneen suoritukseen.

Anne puhui asetuksen ratsastuksesta. Käsi liikkuu asetuksen suuntaan sivulle ja näyttää hevoselle, mihin pää käännetään.. Ulko-ohja tukee ja sisäohja tuntumalla. Sisäpohje, ulko-ohja, sisäohja. Vihasin näitä. Piti keskittyä niin hiton moneen asiaan, eikä pääni suostunut keskittymään siihen.
Tehtävien teko oli pitkästyttävää, mutta erittäin antoisaa toiseen tapaan. Suoritus suoritukselta ja kerta kerralta Aristo meni entistä paremmin ja paremmin, ja mielessäni hiipui ajatus, ettei kouluratsastus ollutkaan niin tylsää.
Eikä se ollutkaan, kyllä minä sen tiesin. Omasta kokemuksesta jokaisella kerralla, kuinka hankalaa se oli. Eikä todellakaan tylsää, paitsi ehkä alkeiskurssilla.
Siirryimme kevyeen raviin, ja inhosin jo siinä vaiheessa Ariston askeleita. Ne olivat niin isot ja tuntemattomat. Ravi oli isoaskelista. Arska oli hevonen. Sisäistä se Simona.
Arskan kanssa meni ihan hyvin ravissakin. Löysin hyvän pisteen ja seurasin oppimaani ja Annen neuvoja, pienistä epäonnistumisista kuitenkin kariutui pian onnistunut suoritus.
Kolmikaarisessa kiemuraurassa suorustaan pompin hevosen selässä, että se tuntui kuin olisin mennyt jotakin sadan esteen sarjaa Walman kanssa. Anne sanoi helpotuksekseni, että voin keventää jos minusta siltä tuntuu, ja totta vie kevensin. Aristo liikkui ihan hyvin, mutta kuulemma tärkein oli, että se ravaisi eteen, eikä jäisi steppailemaan. Se on todella jäykkä taipumaan, minkä olinkin tunnin aikana huomannut. Ulko-ohjasta irti jotta se pääsee venymään ulkokyljestä, sitten kun menee paremmin, enemmän tuntumaa.

Ja se lopputunti menikin ravatessa. Kuitenkin otimme laukkaa kahdella ympyrällä molempiin suuntiin. Laukannosto oli hutera, mutta Arska ei onneksi luulojeni mukaan sännännyt laukkaan vaan nosti laukan nätisti, mikä oli positiivinen yllätys ennakkoluuloilleni.
Anne huusi, että Aristo paranee aina laukassa, mutta nyt saa olla tarkkana, ettei hevonen heitä takaosaa ulos. Ulkopohje taaemmas, lantiota ratsastaa tahdissa. Ei ulko-ohjaa lysäksi, tuntuma.. Tuntuma.. Tuntuma!
Näitä taoin päässäni, kunnes saimme hidastettua raviin, ja loppuravien paikka. Sitten isoja ympyröitä ja ravia uraa pitkin.
Taputin Aristoa tunnin jälkeen. Jalkani olivat sulaa vahaa, mutta tunti oli ollut silti kokemusrikas ja kiva!
”No, miten meni?” Sandra kysyi tallissa.
”Hyvin” sanoin naurahtaen irroittaen hevosen satulavyön. Todellakin hyvin.

Kiitos tunnista! 

[Sandra]

Hymy levisi välittömästi huulilleni, kun luin tuntilistaa. Reino! Olin ratsastanut tuolla ihanalla ruunalla kaikista Seppeleen hevosista varmaan ensimmäisenä. Se oli sykähdyttänyt jo silloin, ja sykähdytti edelleen.
"Mutta Aristo on niin isokin", Simona oli voivotellut mulle ennen tuntia, kun olin kertonut hänelle ratsunsa. Heilautin tyynesti kättä ja kehuin hoidokkiani maasta taivaisiin, mikä varmasti vähän rauhoitti tytön mieltä. Tunti olisi tehnyt varmasti parempaakin kuin hyvää myös mulle ja Aristolle, mutta en silti olisi vaihtanut Reinoa pois.

Varasin hyvän tovin pelkästään Reinon rapsutteluun. Ruuna seisoi täysin paikoillaan siitä juurikaan välittämättä. Se torkkui, lataili selvästi akkujaan tulevaa tuntia varten. Hoitotoimenpiteet sujuivat kutakuinkin ongelmitta ja tunnille lähdettiin positiivisin fiiliksin.

Jos meillä oli Reinon kanssa ollut kavioiden putsauksessa ongelmia (vaikka olin itsepintaisesti päättänyt, että mähän ne saisin putsattua niin ei se ihan niin mennyt), niin kyllä niitä riitti kentälläkin. Sain todellakin tehdä kunnolla töitä ensinnäkin siinä, että Reino liikkui eteen. Toinen työmaa oli itse tunnin päätehtävä, asetukset. Reino tuntui alusta tosi jäykälle, ja tuntui etten saanut sitä taipumaan suuntaan tai toiseen. Mulle tuli myös tosi nopeasti selväksi, että jälleen mun piti ratsastaa joka askel eikä vain kuvitella, että Reino lukisi mun ajatukset.

Ravissa jatkettiin samaa tehtävää kuin käynnissäkin, eli pituushalkaisijalla asetus jompaankumpaan suuntaan, suoristus ja asetus toiseen suuntaan. Tehtävä sujui jopa paremmin ravissa, vaikka vauhdin kanssa piti olla tarkkana. Käynnissä Reino jäi kuitenkin vielä helpommin matelemaan, ja ravissa pystyin helpommin tarkkailemaan sitä. Kaiken lisäksi ruuna tuntui paremmalta koko ajan.
Lopuksi otettiin laukkaa kahdella ympyrällä, jossa sai hyvin haettua taivutusta. Alkuun oli ongelmia laukan tahdissa, mutta kun sain sitä reippaammaksi niin Reinon työstäminenkin oli huomattavasti helpompaa.
Tunnin lopussa varsinkin huomasi, kuinka paljon Reino oli parantunut tunnin aikana. Vieläkin jäi paljon parannettavaa, mutta silti tunti oli mielestäni ollut mainio. Oli ollut ihanaa ratsastaa Reinolla pitkästä aikaa, ja se saikin ansaitut taputukset ja kehut. Pidin Reinosta paljon, vaikkei se ollutkaan aina helpoin ratsastaa. Sillä oli oma tahto, mutta mikään ilkeä se ei ollut. Herttainen ja symppis pikemminkin.

Olin keskittynyt niin tiiviisti omaan ratsastukseeni, että en ollut huomannut lainkaan, kuinka Simbellä ja Aristolla oli mennyt, Kysyttyäni häneltä tallissa asiaa, sain hymyilevän vastauksen. Oli meitä muitakin tyytyväisiä ratsukoita siis!

Kiitos tunnista

[Tuulia]

Kiitos tunnista! Tää olikin huimasti toinen (ja atm viimeinen) koulutunti Tuulialla Seppeleessä, pitäsköhän sen ryhdistäytyä =D