|
Post by Anne on Jun 24, 2015 14:47:55 GMT 2
Estekisoihin tähtäävä valmennus. Käytetään elokuun harjoituskisojen suoristusta pohjana ja treenataan kohti syyskuun seurakisoja. Vetäjänä Anne, valmennukset ratsastetaan maneesissa. Ansaittavissa merkki: Tervetuloa! Aloitettiin hyppäämällä kaartuvaa kolmoissarjaa. (1) Tämän jälkeen treenattiin kahta suoralle linjalle asetettua pystyä. (2) Seuraavaksi okserilta (4) kaartaen pystylle (2). Lopuksi vielä koko rata pariin otteeseen. 10-11.30Cella - WindiWindi toimi yksittäisissä tehtävissä mukisemata. Sillä oli hyvä imu esteelle ja Cella sai rauhassa ratsastaa esteeltä toiselle. Okserille Windi lähti tapansa mukaan liin suurella loikalla ja aivan liian kaukaa. Tässä pyysin Cellalta ratsastusta isolla R:llä, Windin tuomista lähemmäs estettä ja ponnistuspaikan hakemista. Radalla Windi kuumeni ja muuttui kovaksi esteiden välillä. Vaikka Cellalla oli katse hyvin seuraavilla esteillä, oli laukanvaihtojen kanssa takkuamista; pohkeet olisivat saaneet olla paremmin läpi. Sandra - AristoAristo oli melkoisen rauhallisella tuulella, vaikka se joskus kuumenikin esteistä. Tänään Sandra sai lämmitellä angloarabia toisissaan ja alkuun matalilla 40-senttisillä Aristo kolhi ykköstehtävässä puomeja kunnolla. Pyysinkin Sandaa pitämään pohkeen lähepänä ja ratsastamaan myös hypyt. Tyttö jäi helposti odottamaan hevosen ratkaisua ja se ei Ariston kaltaisen hevosen kanssa toiminut ollenkaan. Rata sujui jo paremmin, Aristoon tuli virtaa Sandrakin sai tiivimpää otetta poniin matkustelun sijaan. Odelie - AlexValmennuksessa Alex näytti taas pahimmat puolensa. Jo siinä vaiheessa kun tuliin maneesiin keskellä kenttäkautta, oli herra pörheänä. Eivätkä hiekalle asetellut esteeet helpottaneet asiaa yhtään. Odelie sai lämmittelyssä koota Alexia ja rentouttaa sitä todella. Kun päästiin tehtäviin, jännittyi punaruunikko kuin viulunkieli ja esteet ylitettiin komeilla ilmavaroilla ratsastajan pidätteistä huolimatta. Pyysinkin kakkostehtävässä Odelieta ottamaan voltin esteiden väliin ja pitämään herraa avuilla. Alex alkoikin kuunnella muutaman vastutelevan sivuloikan jälkeen. Vaikka täysin hallittuun suoritukseen ei päästy, oli viimeinen rata jo varsin siedettävää katseltavaa. Emmy - KuuttiJo ensimmäisestä hypystä asti kehotin Emmyä ratsastamaan esteelle, viemään hevonen sinne, eikä suinkaan mennä jarrutamalla yli. Täytyi myöntää, että Kuutti kävi kuumana ja se oli malttamaton. Palattiin peruasioihin: ohissa roikkuminen ja esteiden ylitys sinäänsä ei ollut tarkoitus, vaan estevälien ratsastaminen. Pohje ratsasti jokaisen laukka-askeleen ja määräsi sen pituuden. Vetopaniikista oli päästävä irti. Otimmekin muutaman kerran pelkkää kakkospystyä kontorlliharjoitteena. Vähitellen lähestymisiä saatiin kuntoon, kun Emmy keskittyi pelkän ponnistuspaikan etsintään. Radalla Kuutille tuotti ongelmia kaartiva sarja, jossa se jäi liikaa kiinni vasemmalle ja kääntö kakkospystylle teki tiukkaa. Korostin taas ulkoapujen tärkeyttä ja nuoren hyppääjän kanssa käytettäviä selkeitä, johtavia otteita. Ei tästä vielä kaunista katseltavaa tullut, mutta kuitenkin. 11.30-13Wenla - GittaGitta oli tänään tahmaisella tuulella. Jo lämmittelyesteellä se kielsi. Pyysinkin Wenlaa ottamaan kunnon laukkaa maneesin ympäri; poni oli herätettävä kohmelostaan. Lähdeimme liikkeelle kahden pystyn linjalla. Laukka-askelia väliin mahtui ruhtinaalliset seitsemän, joten ensimmäisen esteen jälkeen ponin ehti hyvin ottaa avuille takaisin, jos se pääsi luiskahtamaan niiltä esteellä pois (ja näinhän Gitta tykkäsi homman hoitaa). Osasyynä tähän saattoi olla myös Wenlan sukeltaminen, jolloin hän esteen päällä kadotti ohjastuntuman, eikä saanut haettua ponnistuspaikkaa kunnolla. Okserilla tämä kostautuikin: Wenla lähti hyppyyn aivan liian ajoissa ja Gitta lopulta myös. Wenla tietenkin tippui esteen päällä kadotettuaan tasapainon. Treenien jatkuessa keskityttiin lähinnä pitämään tuntuma hevoseen ja Wenlan asento pystyssä näillä pienillä esteillä. Salma - BonaSalmalla ja Bonniella oli ollut vaikeita aikoja takana. Kaksikon kisasuoritukset eivät olleet päätä huimanneet ja Pirrekin oli raportoinut ongelmista, lähinnä kontrollin puolella. Otimme ensimmäisen sarja lämmittelyn kannalta. Viimeinen este kaarteen jälkeen oli yllättävänkin vaikea. Poni karkasi toisen esteen jälkeen avuilta ja Salman oli vaikea saada nopeatempoiseen kimoon tiukkaa otetta. Kyllähän poni 60-senttisen esteen hyppäsi leikiten, mutta aivan vinona esteen ulkoreunasta. Tultiin uudelleen. Nyt pyysin vain pitämään ponin kontorllissa ja istunnan pystyssä, ulkoavut tosella vahvoina. Tämä menikin jo paremmin. Yksittäinen pysty oli taas hankala. Bonnie ei olisi malttanut odottaa ja Salman lähestyminen meni jarrutteluksi, tavoite kuitenkin oli toisin päin, että hevonen pitäisi tuoda esteelle. Bonniella auttoi, kun nostimme estekorkeutta 115 senttiin, sitten se alkoi keskitymään. Rata sujui paremmin "kunnon" esteillä, mutta jatkossa tarvittaisiin paljon sileän työskentelyä sekä puomeja ja kavaletteja, että saataisiin poni kuulolle. Fiia - ElmoElmo oli tänään terhakkaalla päällä ja lähti tehtäviin päristen. Poni selvästi nautti hyppäämisestä, mutta myös sikailusta. Ensimmäisen sarjan viimeisen esteen se ohitti ensimmäiset kaksi kertaa kaahaten. Olihan tehtävä hieman vaikea aloitus, mutta samalla oli tarkoitus saada hevosia avuille, joilla Elmo nyt ei selvästikään ollut. Käskin Fiia tuomaan Elmon ravissa ensimmäisen sarjan läpi. Tottakai oini siirtyi ensimmäisen hympyn jälkeen laukkaan, mutta pyysin niin hidasta laukkaa, kuin mahdollista ja vaikka takaisin raviin. Kolmannella esteellä Elmo painoi korvat luimuun ja pysähtyi. Fiia läppäsi ponia takamukselle ja se ponnahti esteen yli vaihdikkalla loikalla. Pystyssä ja kaksoissarjalla Elmo oli parempi. Se keskittyi ja kuunteli. Laukanvaihdot eivät aivan sujuneet, vaan ne Fiia otti pariin kertaan askeleessa tai ravin kautta, mutta parin radan jälkeen ja terävien sisäpohkeiden kanssa saatiin myös siedettäviä vaihtoija esteillä. Pipsa - SikkePipsa ja Sikke kaipasivat armottomasti estetreeniä. Vuonis kulki Pipsan alla jäykkänä ja tehottomana. Se käytti takasiaan laiskasti ja olisi tarvinnut treenin alle kavaletti- tai innarityöskentelyä. Puomit kolisivat jo 80 sentissä eikä sulavuusdesta radalla ollut tietoakaan. Ratsastajakin puuskutti jo puolen tunnin treenin jälleen punaisena. Pipsa sai kannuksilla ratsastaa jokaisen ponnistuspaikan ja puskea Sikkeä esteelle. Hypyt olivat jäykkiä. Pyysinkin Pipsaa treenaamaan ennen kisoja Siken takaosaa auki isossa ravissa ja puomityöskentelyllä. Valmennuksen lopussa Sikessä näkyi jo väsymys, kun se pukitteli haluttomasti ja miltei pysähtyi niille sijoilleen, kun tuli loppukäyntien paikka.
|
|
|
Post by Fiia on Sept 28, 2015 18:44:48 GMT 2
Asiat, jotka kiinnostivat Elmoa estekisoihin tähtäävässä valmennuksessa: kaahailu, kieltely, kulmien oikominen ja kaarteiden paineleminen vastalaukassa. Asiat, jotka eivät kiinnostaneet Elmoa: hyppääminen, laukanvaihdot, keskittyminen ja apujen kuunteleminen. Minua turhautti ponin innonsekainen pelleily niin paljon, että melkein nauratti. Ruuna lähestyi sarjaa hyvätempoisessa laukassa korvat hörössä, hyppäsi ensimmäisen ja toisen osan isoilla loikilla – ja painoi sitten korvat luimuun, nykäisi ohjaa ja ampaisi kolmannesta esteestä vasemmalta ohi. Käänsin Elmon saman tien takaisin uusintayritystä varten ja olin olevinani tarkempi apujen kanssa, mutta siitä huolimatta poni toisti saman tempun. Sen mielestä tämä oli erinomaisen hauskaa. ”Tuu ravissa koko sarja!” Anne ohjeisti kädet lanteilla. Nyökkäsin, käänsin Elmon jälleen kerran takaisin ja lähestyin ensimmäistä estettä rauhallisessa ravissa. Ruuna siirtyi hypyn jälkeen välittömästi laukkaan, mutta jarruttelin laukan niin pieneksi kuin sain. Elmo mutkitteli edelleen ja yritti tunkea ulkoapuja vastaan, mutta tökkäisin kantapääni vähemmän kauniisti sen kylkeen ja sain kuin sainkin sen kolmannen esteen yli. Mitenkään mallikelpoinen suoritus se ei kyllä ollut. Eikä rata siitä juuri parantunutkaan. Pystyn ja kaksoissarjan Elmo hyppäsi siivosti, mutta kolmannelle esteelle se veti liinat kiinni ilman mitään kunnollista syytä. Käytin raipan ruunan karvaisella takamuksella, mikä sai ponin hyppäämään suoraan pysähdyksistä esteen yli kuin antilooppi. Olisi vähän tehnyt mieli luovuttaa ja jatkaa kouluratsastuksen parissa, mutta keräsin siitä huolimatta itseni ja joka puolelle levinneet ohjat ja jatkoin vielä okserille. Se hyppy oli sentään ihan kelvollinen. Kun Elmo oli saatu yli kaikista esteistä, otimme tarkkailun alle laukanvaihdot. Vaikka poni tasan tarkalleen osasi vaihtaa laukat, ei se sitä suostunut esteillä tekemään ilman erittäin tarkkoja ohjeita (jos silloinkaan). Anne kehotti minua ottamaan muutamat vaihdot sileällä, jotta Elmo tajuaisi edes vähän kuunnella. Se tuntuikin auttavan, vaikka Anne varoitteli, että saisin joka tapauksessa olla todella napakka pohjeapujeni kanssa. Elmolle ei ollut mikään ongelma vedellä koko rataa vastalaukassa, eikä se taatusti tekisi mielellään yhtään turhaa työtä. Melko lailla katastrofaalisesta alusta huolimatta en päättänyt lannistua, kun Anne hieman nosti esteitä ja komensi tulemaan koko radan uudelleen. Kokosin ympyrällä laukkaa niin lyhyeksi kuin osasin ja suoristin Elmon sitten ensimmäiselle esteelle. Kolmen pystyn sarja olikin nyt jo paljon parempi – poni imi esteille eikä kyseenalaistanut apujani joka käänteessä. Kakkosesteen jälkeen minun piti vaihtaa laukka ravin kautta, mutta sarja oli jälleen okei ja okserikin kelvollinen, vaikka Elmo hyppäsi sen hieman vinoon. Taputtelin ponia ja tasasin hengitystä sen aikaa, että muut hyppäsivät. Sitten oli aika viimeisen tulikokeen – rata vähän yli kisakorkeuden. En lähtenyt muuttamaan juuri mitään, mutta yritin olla selkeä apuineni ja ratsastaa hyvät tiet. Yhtä ristilaukkapätkää lukuun ottamatta työ kantoi hedelmää. Elmo tuntui innokkaalta, mutta ei enää possuillut minkä ehti, ja minustakin hyppääminen alkoi olla hauskaa. Tavoitteenani oli silti lähinnä selvitä kisoissa hengissä ja pitää hauskaa, jos mahdollista – sen enempää en valmennuksen perusteella uskaltanut haaveilla.
|
|
|
Post by Salma on Oct 19, 2015 11:28:28 GMT 2
Minua hirvitti. Ei auttanut, vaikka ajattelin esteiden olevan aika pieniä, ja vaikka valmennusta oli katsomassa ainoastaan oman tallin porukkaa. Kaikki, mitä näin, oli rata ahdistavana teknisenä suorituksena ja minulle tuntemattomat tuntiratsastajat, jotka olivat kokoontuneet katsomon yläriville nähdäkseen miten sponsoriratsukko hyppäisi. Kylmä hiki nyhersi pitkin selkärankaa, vaikka päivä oli lämmin. Hyppäsimme jälkimmäisessä ryhmässä yhdessä Wenlan, Fiian ja Pipsan kanssa. Olin toivonut, että innokkaimmat katsojat olisivat tulleet heti aamusta ja kyllästyneet ruokataukoon mennessä. Oli aika helppo huomata, että olettamus oli väärä. Aurinkoinen sunnuntaiaamu ei kai ollut katsojien mielestä parasta aikaa istua maneesissa. Varustaessani Bonnieta pihan hoitopuomilla olin nähnyt, miten laiskannäköiset ihmisryppäät maleksivat mehujäitä syöden pitkin laidunaitoja. Nyt samat ihmiset olivat taputelleet hevosia riittävästi ja seurasivat ratsukoita päät kääntyillen, kuin katselisivat tennisottelua. Parilla oli muistiinpanovälineetkin mukana. Lämmittelyn aikana yritin rauhoittaa hermojani ja ratsastaa Bonnieta esteitä hipoen, jotta se tottuisi niihin. Viime aikoina oli tuntunut, että olin kadottanut osan kontrollistani esteradalla. Aina se tapahtui yllätyksenä: alla saattoi olla ihan hyvä lähestyminen, mutta yhtäkkiä poni tuntui joko saavan tulisen potkaisun takamukselleen ja ryntäävän kohti estettä välittämättä askelista, tai sitten sen korvasta ajautui sisään päiväuniajatus ja se oli laukata päin puomeja silmäluomet haaveilusta väristen. Rohkeus meinasi pettää jo silloin, kun kannustin Bonnien laukkaan ja toin sen ensimmäiselle sarjalle. Anne oli kai huomannut viivasuuni ja huolestuneet käteni, koska oli mainostanut ensimmäistä estettä kovaan ääneen lähinnä lämmittelynä. Vaikka hän saikin katsomon uteliaat silmäparit uskomaan sen (pari menetti kiinnostuksensa ja alkoi jutella hiljaa), minua tai Bonnieta hän ei saanut huiputettua. Kaksi ensimmäistä hyppyä olivat aika hyviä, mutta Bonnie keräsi liikaa kierroksia ja karkasi totaalisesti altani ennen kaarretta. Löin kiukkuisena vasemman pohkeeni sen kylkeen, mutta apua siitä oli yhtä vähän kuin jos olisin tökännyt sitä sukkapuikolla. Poni heittäytyi kylläkin vasemmalle, mutta potkaisi vihaisesti takajalkansa ilmaan ja hypättyään rumasti esteen reunalta rummutti koko toisen pitkän sivun hallitsematonta laukkaa. Fiia joutui ratsastamaan Elmon sivuun, ettei jäisi alle. ”Tulkaa uudestaan”, Anne sanoi kärsivällisesti. Tällä kertaa pääsimme kunniallisesti ylitse, mutta kasvojani poltteli häpeästä. Melkein itketti. Miksi Bonnien piti käyttäytyä näin? Vai ratsastinko minä sitä väärin? Pitäisikö meidän pyytää viikoittaisia valmennuksia – mutta keneltä, Pirreltä ei ikinä liikenisi niin paljoa aikaa omien tuntien lisäksi. ”Muista Salma keskittyä”, Annen rauhallinen ääni kaikui perääni. Hän soi minulle kannustavan hymyn. Pystytkin olivat vaikeita. Bonnie olisi halunnut tulla yli niin lujaa kuin pääsi, ja turhautuneena pinnistin istuntani aivan lukkoon pidättäessäni sitä. Pari kertaa ryysäsimme ylitse miten sattuu. Anne taisi nähdä, etten sen paremmin minä kuin Bonniekaan saanut kovinkaan paljoa irti harjoituksesta. Poni oli kuumunut niin, että yritti karata pakolaukkaan, kun Anne yritti tulla lähemmäs puhumaan, ja minä jurotin selässä vuoron perään kuumassa suuttumuksessa ja jääkylmässä itkunsekaisessa vellissä. Estettä korotettiin 115 senttiin. Sillä aikaa pyöritin ponia raviympyrällä ja toivoin, että joka ikinen katsoja maneesista keksisi parempaa tekemistä ja lähtisi. Kaikki silmäparit olivat kiinnittyneet meihin. Seppeleläiset katsoivat kannustavasti, erotin peukkua näyttävän Sandran Jasonin vierestä, mutta tuntilaisten katseet olivat kuin nälkäisillä sakaaleilla. Eivät hekään ilkeiltä näyttäneet, mutta pelkäsin heidän olevan pettyneitä siitä miten holtittomasti tallin kisapari sekoili ympäri maneesia. No nyt päästiin asiaan, Bonnie tuntui ajattelevan, kun päästin sen lähestymään korotettua pystyä. Se oli selvästi keskittyneempi ja tasaisempi kuin äsken. Minua se lähinnä ärsytti. Vika oli ilman muuta perusratsastuksessa sileällä, jos ainoastaan vaikeampi este sai hevosen rauhoittumaan. Koko lopputunnista en saanut ajatusta päästäni. Anne korotti kaikkia esteitä meille muutamia kymmeniä senttejä, ja vaikka Bonnie teknisesti liikkuikin paremmin, voitto ei tuntunut makealta. Olin aika varma, että pienemmillä esteillä se olisi juossut alta pois niin, että puolentoista tunnin valmennus olisi ollut puolentoista vuorokauden. Kun Anne antoi lopputunnista palautetta, hän mainitsi merkitsevä sointi äänessään perusharjoitusten tärkeyden puomeilla ja sileällä. Nyökytin päätäni niin, että kypärän lippa heilahteli. Siinä olisi meille tämän syksyn tavoite. Jos Bonnie jouluun mennessä selvittäisi 60 sentin radan höyryämättä, olisin tyytyväisempi kuin jos se yhtäkkiä hyppäisi 140 senttiä ilman vauhtia. Kiitos opettavaisesta valmennuksesta!
Ps. En ollut varma, lasketaanko valmennusmerkit itse, niille kun ei ollut erikseen kohtaa merkkilaskennan taulukossa
|
|
|
Post by Pipsa on Oct 25, 2015 15:42:31 GMT 2
Tänään oli taas niitä päiviä, jolloin mikään ei sujunut.
Sikke oli heti alusta asti hidas kuin täi tervassa ja pitkä kuin nälkävuosi. Vaikka ratsastin sitä ronskisti eteen, tein verryttelyt reippaassa laukassa ja käytin kaikki mahdolliset keinot, sain ponin hädin tuskin liikkumaan etanaa nopeammin. Yrittäessäni ratsastaa vuonista hieman lyhyemmäksi ja enemmän takajalkojen päälle, kuoli sen olematon liike entisestään. Pohkeisiin tamma ei reagoinut lainkaan ja raippakin sai aikaan vain ärtyneen hännänhuiskauksen. Siispä hipsuttelimme menemään mummoravia Siken muistuttaessa enemmänkin laamaa kuin kisaponia. Oli vähällä, ettei minulla päässyt itku jo tässä vaiheessa.
Valitettavasti käsijarru ei lähtenyt pois päältä edes hypätessä. Joka ikiselle esteelle sain puskea ponia niin paljon, että olisin lähes samalla vaivalla kivunnut itse esteiden yli. Puomit kolahtelivat yksi toisensa jälkeen, vaikka kuinka koitin patistaa ratsuani. Paljon puhuvaa oli se, että puomeja nostavan Kasperin kalpeille kasvoille nousi hämmästyneen tyypertynyt ilme joka kerta, kun rämmimme yhdenkin esteen yli ilman pudotuksia. Anne sentään edes yritti piilottaa epäuskoisen hymynsä, hiukan epäonnistuen tosin. Jos muillakin ei olisi ollut vaikeuksia ratsujensa kanssa, olisin lyönyt hanskat tiskiin ja lähtenyt lätkimään maneesista. Nyt sisu ei kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoin hammasta purren.
Loppua kohti Sikke alkoi lämmetä edes hiukan. Kaunista menosta ei tullut edelleenkään, mutta saimme lopulta rämmittyä koko radan läpi jopa ilman pudonneita puomeja. Siihen oli meidän osaltamme hyvä lopettaakin, sillä vuonohevonen oli jo selvästi väsynyt. Me kumpikin taisimme näyttää ja tuntea itsemme juuri maratoonin juosseiksi; kesti tovin että sain oman hengitykseni tasautumaan. Kenties pieni kunnonkohtus ei olisi minullekaan pahitteeksi...
Jos tälle myrskypilvelle täytyi löytää jokin hopeareunus, niin vaihdot olivat meiltä pääasiassa sujuneet hyvin ja tiet esteille olivat olleet ihan hyvät. Oma istuntanikin oli pysynyt kohtuullisen hyvänä siihen nähden, että olin joutunut koko ajan runnomaan ponia eteenpäin.
Olisin kuitenkin valehdellut, jos olisin sanonut olevani valmennuksen jälkeen iloinen, tai edes minimaalisen tyytyväinen. Loppupalautteen ajan jouduin pidättelemään pettymyksen kyyneleitä, jotka yrittivät väkisin puskea silmäkulmistani. Päässäni pyöri ikäviä ajatuksia toinen toisensa jälkeen. Eikö meistä tämän parempaan ollut ollut? Mikä Sikkeä oikein vaivasi? Ja ennenkaikkea, saisiko kisailmottautumisen vielä peruttua?
|
|
|
Post by Cella on Nov 4, 2015 10:45:58 GMT 2
Jahas. Tänään mentäisiin sitten kovaa.
Windin kiima oli huipussaan meidän estevalmennuksen pitopäivänä, ja mä olin aika huolissani siitä, kuinka pahasti se vaikuttaisi meidän suorituksiin. Tamma tuntui alkuverryttelyssä onneksi ihan tavalliselta ja hyvältä, askel jopa vähän kimmoisammalta kuin tavallisesti. Silti en saanut päästäni sitä, kuinka se oli nostellut häntäänsä kaikelle mikä liikkui, ja ailahdellut tunneskaalan laidasta laitaan ainakin kuudesti tämän kahden päivän sisään. Se oli niin paha miehenkaipuussaan, että pelkäsin sen alkavan katsella kohta muakin sillä silmällä.
Windi ei kuitenkaan hötkyillyt lainkaan muista hevosista, ja me päästiin kunnialla valmennuksen asiaan. Anne esitteli meille rakentamaansa rataa: se alkoi kolmoissarjasta, kaarteli eri puolilta kenttää, ja päättyi okseriin. Seitsemän estettä, neljä tehtävää. Lähdimme harjoittelemaan tehtäviä yksittäin, kolmoissarja etunenässä.
Sarjaesteet olivat meidän yksi vahvuuksista: Windi oli luonnonlahjakkuus askeltensa rytmittämisessä, ja mä olin jo aikaisessa vaiheessa oppinut olemaan selässä hiljaa ja sörkkimättä sen tasapainoa keskellä suoritusta. Tämä päivä ei ollut poikkeus, me pääsimme koikkelehtimaan kolmoissarjan paremmalle puolelle ilman epäröinnin häivääkään. Toistaiseksi rata pysyi todella matalana, joten edes pikkuinen vinous joka jäi viimeiselle, kaarevalla linjalla sijaitsevalle esteelle, ei niinkään hidastanut. Otin seuraavalla kierroksella ulkopohkeen aktiivisemmin mukaan, saadakseni kaarteen kokonaideksi. Sen onnistuttua saimme Annelta jopa pienen kehunpoikasen sarjan tasapainoisuudesta.
Yksittäiset tehtävät sujuivat meiltä vallan mukavasti. Windissä oli jotain sellaista tasaista eteenpäinpyrkivyyttä, jota oli helppo lähteä venyttelemään ja vanuttelemaan esteille sopivaksi. Tamman askeleet klikkasivat ponnistuspaikkojen kanssa täsmälleen kohdilleen, ja mulla alkoi ihana onnistumisen kuplinta poreilla vatsanpohjassa.
Meidän ongelmat alkoivat okserilta. Kuten tavallista, Windi alkoi hötkyillä kolmisen askelta ennen estettä, nähdessään sen olevan peruspystyä pidempi, ja valmistautua jo jonkinlaiseen liioiteltuun loikkaan. Mä olin osannut varautua tähän ratkaisuun, mutta vaikka pidin istuntaa tiiviinä satulassa ja ohjia päättäväisellä tuntumalla, lähti ponnistus aivan liian kaukaa. Tasapainoni heilahti yllättävästä suunnanmuutoksesta. "Ratsasta oikein isolla R:llä!" Anne huikkasi meidän kaartaessa kevyessä ravissa uuteen yritykseen. Este ei ollut pudonnut, oli Windillä sen verran pomppua sen korkeuteen nähden, mutta muuten suoritus oli ollut yhtä tuuleen kusemista. Keräsin ohjia ja iskostin päättäväiset laukkapohkeet nyt jotenkin painavammalta tuntuvan Windin kylkiin. Jospa ei tarvitsisi odottaa kolmatta, vaan jo toinen kerta sanoisi toden.
Rataa suorittamaan lähti täysin eri hevonen kuin tunnin alussa mulle oli satulan alta moikkailut. Windi tuntui kovalta, ja vaikka tamma oli hyvin vertynyt, se tuntui vastaavan kaikkiin apuihin pienellä viiveellä. Tein temmonvaihteluita ravissa esteiden välissä, samalla kun odottelin meidän vuoroamme. No, eteenpäinpyrkimystä oli ainakin, vaikka olisikin vähän kuumanpuoleista. Radalle lähdettiin, jospa tämä kovapäisyys lientyisi, kunhan saataisiin tuntumaa pidempään tehtävään.
Nostimme laukan. Suoristin Windin päädyn kautta ensimmäiselle kolmoissarjalle: vaikka tamma tuntui vahvalta kättä vasten, se pysyi suhteellisen siistissä laukassaan, joten me mahduimme esteväleihin tasaisen varmasti. Ennen okseria tein napakoita puolipidätteitä, hillitsemään tamman tarvetta lähteä etuilemaan. Paria askelta ennen ponnistuspaikkaa asetin ohjaa hiuksenhienosti vasemmalle, valmistamaan laukanvaihtoon esteen päällä, katsoin reippaasti jo kohti seuraavaa estettä, ja ulkopohkeella tukien ojentauduin mukaan hyppyyn.
Ilokseni huomasin hypyn lähteneen tällä kertaa täysin oikeasta kohdasta. Tunsin vasemman etusen laskeutuvan johtoon onnistuneen laukanvaihdon merkkinä, ja nojauduin jo taakse valmiina laskeutumiseen. Jokin meni kuitenkin pieleen: vasen laukka ei lähtenytkään rullaamaan, vaan oikea johti edelleen askelta vastalaukassa. Puolipidätteen kautta ehdin vaihtamaan laukan sileällä, juuri ennen suoristumista kolmannelle pystylinjalle. Vaihto sekoitti rytmiä kuitenkin sen verran, että valuimme puoli askelta liian lähelle ensimmäistä pystyä kolauttaen sen komeasti kumahtaen maneesin hiekkaan.
"Mitäköhän tossa tapahtui?" ihmettelin Emmylle ääneen ravatessani radan ratsastettuani muiden odottajien seuraan. Sandra oli lähtenyt vuorostaan radalle, ja niiden meno Ariston kanssa näytti alkutunnin vaikeuksien jälkeen todella sujuvalta. "En tiiä", Emmy kohautti olkiaan, ja herätteli Kurbusta taivuttamalla sitä pari askelta uralla. "Mutta kyllä se vaihto ens kerralla onnistuu!"
Mä napitin Windin sekaisia, hiekanruskeita harjajouhia, kuin odottaen niiden sanovan jotain valaisevaa, mutta havahduin sitten ratsuni äänekkääseen pärskähdykseen. Keräsin luuni parempaan ryhtiin, ja ihan vain tuntumaa saadakseni pyysin tamman lyhyeen laukkaan ensimmäisen sarjan sivustalla. Totta mooses se tällä kertaa onnistuisi.
|
|
|
Post by Emmy on Nov 5, 2015 20:37:38 GMT 2
Jos ei taidolla, niin sitten tyylillä ja toiset ilman tyyliä. Kyllä me Kuutin kanssa osataan tää homma! btw. etin kauheen pitkään että missä ratsastettiin (kenttä vai maneesi), en löytänyt, mutta tossa alussahan se luki.... :DD joten tausta on pielessä.. :I
|
|
|
Post by Odelie on Jan 4, 2016 15:34:57 GMT 2
Olisihan sitä voinut luulla, että kesä on niitä aikoja, jolloin Alex oli rauhallinen ja mukava ratsastettava, mutta ei. Todellisuus oli, että jos Alexin kanssa poikettiin yhtään sen tottumuksista, se sekosi pahemman kerran ja ruunan lähes kaikki historiaan jääneet huonot tavat tulivat esiin. Nyt kun me astuimme Alexin mielestä keskellä kesää maneesiin, eikä ruuna parka kyennyt vain ymmärtämään, mistä moinen muutos olisi voinut tulla. Ulkonahan oli hyvä ilma, ei ollut mitään syytä, miksei ulkona olisi voinut olla. Me koikkelehdimme heti alkuun pitkin maneesia sivuaskelin, enkä todella meinannut saada Alexia asettumaan sitten millään. Tai ylipäätään mihinkään asentoon. Näin loistavasti alkanut valmennus ei voinut tietää hyvää loppua, mutta luovuttaa en aikonut. Luupäinen hevoseni saisi antaa tällä kertaa vain periksi.
Niin ainakin kuvittelin, kun pyrin ratsastamaan Alexia eteen. Kuitenkin kun halusin ruunan kulkevan eteenpäin, se tuntui jarruttelevan ja jalat hairahtivat aina hieman sivutielle. Sitten Alex taas innostui jo kiihdytti tahtiaan, mitä enemmän se sai pidätteitä, sitä jännittyneemmäksi ja innokkaammaksi se kävi. Kentän keskellä seisova Anne pudisteli päätään myös jo hieman turhautuneena. Minä huokaisten pidättelin punaista ratsuanija pysäytin sen keskelle Annen viereen. "En kyllä tiedä, tuleeko tästä tänään yhtään mitään", mutristin huuliani. "Anna mennä vaan, kyllä se asettuu edes jollain tavalla tässä vielä", Anne taputteli puhisevan Alexin kaulaa. Painoin pohkeet kiinni takaisin Alexin kylkiin ja ensimmäistä kertaa puolituntisen aikana se vastasi pyyntöihini oikein.
Hypyistä ei meinannut alkuun tulla mitään. Jos Alex olisi saanut päättää, se olisi todennäköisesti juossut kaikista esteistä ajattelematta läpi. Silloin ei olisi ollut väliä, olisiko puomit katkenneet vai ruunan jalat. Oli tuskaisaa työtä saada innostunut ja vikuroiva punakarva sellaiseen asentoon, että sillä kykeni ylipäätään laukata ja hiki puserossa me aloitimme esteiden ylittämisen, vaikka vauhtia piisasi edelleen niin paljon, ettei puhtaista suorituksista ollut tietoakaan.
Kieltämättä minun teki kovasti mieli vielä ratsastustauon jälkeen luovuttaa Alexin suhteen. Jollain ihmeen keinolla me selvisimme kuitenkin esteistä pitkälti yli. Aina oli tiessä tai tahdissa jotain vikaa, mutta olin päättänyt selvitä tästä tunnista periaatteella, että kuhan pysyisin selässä ja hengissä niin kaikki olisi hyvin. Puhiseva punakarva oli jo hikinen ja hieman uupunut, mutta silti se ei malttanut pidätellä innostustaan, vaan puhisi ja ouhkui läpi pidätteiden sekä esteiden. Vasta lopuksi kun ylitimme koko radan, tuntui viimeisillä esteillä tulevan Alexin päähän jotain järkeä. Se ei minun mieltäni lämmittänyt sen suuremmin, mutta taputtelin silti tyytyväisenä ratsuani. Se oli antanut periksi viime hetkellä.
Me siirryimme jo loppukäynteihin, kun sain ensimmäisen pidätteen ilman taistelua läpi. Alex venytteli kaulaansa tyytyväisen oloisena ja pörisi väsyneesti. Yleensä sen kunto olisi kyllä vienyt paljon pidemmälle, mutta se oli tänään päättänyt laittaa energiansa kaikkeen turhaan ja unohtaa mistä työnteossa oli todella kysymys. Myös minun ryhtini tippui kymmenellä sentillä, kun tiesin koitoksen olevan ohi. Olin uupunut ja jaloissa ei tainnut olla enää tuntoakaan. "Ehkä meidän täytyy tosiaan välttää Alexille aiheutuvia muutoksia. Mä en ole kyllä yhdenkään hevosen nähnyt ennen tekevän noin puhtaita sadankahdeksankymmenenasteen käännöksiä", Anne pudisteli päätään, minun ohjatessani Alexia kaartoon. "Se on kyllä Seppeleessä auhottunut kummasti. Pahimmat tavat jäi edelliseen kotiin, mutta aika venyvä ja maaginen Alex osaa olla", naurahdin väsyneesti.
Kiitos!
|
|
|
Post by Wenla on Jun 14, 2016 15:58:22 GMT 2
Estekisoihin tähtäävä valmennus Kiitos valkusta näin vähän myöhässä!! (kuva yrittää esittää Wenlan sukeltamista) (vois alkaa piirtämään taas vähän useemmin ja maksamaan tunnit ja tapahtumat ajallaan...)
|
|
|
Post by Sandra on Oct 8, 2017 17:19:05 GMT 2
Aristo ansaitsi valmennuksen jälkeen kiitokset, vaikkei tunti ollut täydellisesti mennytkään. Loppua kohden meno parani kuitenkin paljon!Kiitos valmennuksesta, vaikka maksu jälleen hieman myöhässä...
|
|