Post by Pihla on Jun 20, 2015 10:36:44 GMT 2
Perjantaina 17.7 Pihla on luvannut järjestää Seppeleen yksityisten omistajille ja hoitajille leikkitunnin, joka pitää sisällään pientä leikkimielistä kilpailua ja hauskoja leikkejä. Tunnin ainut tavoite on pysyä selässä, vaikka satulat jätetäänkin talliin! Mukaan otetaan tällä kertaa kahdeksan ratsukkoa ja toiveita kuunnellaan, joten laittakaahan niitäkin mukaan!
8/8
Salma - Bonnie
Ilona - Elmo
Tuulia - Ruusa
Emmy - Edi
Sandra - Aristo
Cella - Gitta
Fiia - Humu
Clara - Siiri
Tuntui tärkeältä seistä kentän keskellä ja ajatella, että kaikki ratsastajat kuuntelivat minua ja ohjeitani. Vuorossa oli kuitenkin leikkitunti, jossa olin lähinnä vain ohjeistajana ja avustajana, jos joku sattuisi tippumaan.
”Koittakaa pysyä tänään selässä! Ei huvita soitella ambulanssia,” huudahdin ja kuulin muutaman naurahduksen lauseeni jälkeen.
”Okei, lähtekää keräämään ohjia ja mennään alkuravit ihan vain uralla, tehkää sinne tänne voltteja ja siirtymisiä!” selitin ensimmäisenä. Katselin, kuinka ratsukot lähtivät yksi toisensa perässä raviin. Samalla keksin yhden hauskan leikin loppukäynneiksi, seuraa johtajaa.
Vähän ajan päästä olin jo rakentanut kentälle hauskan tehtäväradan, tai ainakin omasta mielestäni se oli hauska. Toisella sivulla oli pieni este, päädyssä puomeista tehty neliö, jonka sisään piti pysähtyä ja toisella pitkällä sivulla pujottelukartiot.
”Vaihtakaa itsenäisesti suuntaa ja ottakaa vielä hetki ravia toiseenkin suuntaan!” huudahdin. Samalla kävin mielessäni läpi tunnin suunnitelmaa ja hetken kuluttua kaikki oli selvää.
”Okei, hidastakaa vaan käyntiin, niin selitän tämän radan! Kisaatte aikaa vastaan, mutta askellajeina ovat vain käynti ja ravi. Ensimmäisenä tulette tämän pienen kavaletin, jonka jälkeen käännätte hevosen niin, että se on suorana puomineliössä ja siellä pitää pysyä paikoillaan kolme sekuntia, sen jälkeen vielä pujottelu. Kai te ymmärsitte?” kysyin lopuksi. Sain pari myöntävää vastausta, jonka jälkeen komensin ratsukot jonoon. Itselläni oli auki kännykän sekuntikello. Clara sai olla ensimmäinen lähtijä. Siiri hyppäsi esteen kunnon loikalla, mutta Clara sai hallittua ratsunsa hyvin. Ratsukko sai melko hyvän ajan. En kuitenkaan uskaltanut sanoa vielä mitään, koska en tiennyt, mihin muut ratsut pystyisivät.
Tehtävärata oli sujunut osalta hiukan vauhdikkaammin, mutta kukaan ei sentään vielä ollut tippunut. Loppujen lopuksi voittajaksi selvisi Salma ja Bonnie. En yhtään ihmetellyt voittoa, koska Bonnie oli sentään ketterä kisaponi.
”Voit ottaa kunniakierroksen ravissa oikeaan, niin saan siivottua radan!” huudahdin iloisesti. Salmalla olikin täysi työ pitää Bonnie ravissa. Itse siivosin mahdollisimman pikaisesti tavarat kentän keskeltä aitojen ulkopuolelle. Viimein olin valmis ja pystyin kertomaan uuden leikin:
”Ollaan tähän väliin ravikisa, kaikki halukkaat voivat asettua tähän viivalle,” naurahdin. Kaikki osallistuivat, niin kuin olin epäillytkin. Lähetin porukan liikkeelle. Siiri nosti puolessa välissä laukan ja veti päätään alas. Clara sinnitteli selässä ja sai pikkuisen ponin takaisin ruotuun. Ravikisan voitti tällä kertaa Sandra ja Aristo. Tyttö hurrasi ratsunsa selässä.
”Nyt voitaisiin ottaa laukkapätkä niin, että jokainen laukkaa vuorotellen tuon pitkän sivun. Laukka nostetaan viimeistään kulmassa,” selitin seuraavaksi. Ratsukot jäivät pyörimään pääty-ympyrälle, josta kukin lähti vuorotellen laukkaamaan. Ihme kyllä, kukaan hevosista ei keksinyt mitään typerää.
”HYVÄ!” huudahdinkin, kun kaikki olivat laukanneet pitkän sivun molempiin suuntiin ilman ongelmia.
”Nyt vuorossa olisi hippa! Hippa saa käteensä raipan, jolla saa osua vain ihmiseen, ei hevoseen! Toivotaan, ettei kukaan innostu raipasta täysin, ovathan kaikki ratsut hallittavissa?” kyselin. Sain taas vain nyökkäyksiä.
”Haluaako joku olla vapaaehtoisesti hippa?” kysyin viimein. Ilona nosti kätensä ylös ja ojensin hänelle raipan. Leikki osoittautuikin oletettua vauhdikkaammaksi ja sain itse siirtyä katsomon puolelle. Pari kertaa jouduin keskeyttämään leikin, kun pari ratsastaa onnistui tippumaan leikin aikana. Molemmissa selvittiin pelkällä säikähdyksellä eikä ketään sattunut.
Hippaa leikittiin niin, että jokainen sai olla kerran hippana. Lopulta oli aika vaihtaa leikkiä. Aikaa oli jäljellä enää kymmenen minuuttia, joten päätin nopeasti seuraavan leikin olevan viesti. Jaoin porukan nopeasti kahteen osaan, joista toiselle puolelle päätyivät Clara, Emmy, Sandra ja Cella ja vastakkaiseen joukkueeseen Salma, Ilona, Tuulia ja Fiia.
”Menkää kaksi toiselle puolelle kenttää ja kaksi ratsukkoa jää tälle puolelle. Viestin viejä saa hernepussin päänsä päälle ja sen on tarkoitus pysyä kypärän päällä koko matkan ajan ja se annetaan taas seuraavalle lähtijälle. Vauhdin saatte päättää itse, kunhan hernepussi pysyy matkassa,” kerroin.
”Entä, jos hernepussi tippuu?” Tuulia kysyi yhtäkkiä.
”Ratsukko joutuu palaamaan uudestaan lähtöpisteeseen,” vastasin. Pian sen jälkeen ensimmäiset kisailijat lähtivätkin matkaan. Molemmat lähtivät etenemään tasaisen nopeaa käyntiä. Viesti sujui hyvin ja vain toiselta joukkueelta tipahti hernepussi kerran. Lopulta voittajajoukkueeksi selvisi joukkue, jossa olivat Clara, Emmy, Sandra ja Cella.
”Tämä tunti on mennyt todella hyvin! Saatte vielä loppukäyntien ajan olla seuraa johtajaa, mutta käynnissä,” kerroin hymyillen. Ensimmäiseksi johtajaksi valikoitui Cella. Leikki oli melko tylsä, kun kentällä ei ollut edes puomeja. Onneksi Cella kuitenkin keksi hyvin kaikenlaisia kuvioita ja muita. Hetken kuluttua johtaja vaihtui ja Emmy pääsi johtamaan letkaa. Tunti loppui, kun jokainen oli saanut olla kerran johtajana.
”Te voitte tulla kaartoon hepat minuun päin! Sitten vain taputus ja alas selästä!”
8/8
Salma - Bonnie
Ilona - Elmo
Tuulia - Ruusa
Emmy - Edi
Sandra - Aristo
Cella - Gitta
Fiia - Humu
Clara - Siiri
Tuntui tärkeältä seistä kentän keskellä ja ajatella, että kaikki ratsastajat kuuntelivat minua ja ohjeitani. Vuorossa oli kuitenkin leikkitunti, jossa olin lähinnä vain ohjeistajana ja avustajana, jos joku sattuisi tippumaan.
”Koittakaa pysyä tänään selässä! Ei huvita soitella ambulanssia,” huudahdin ja kuulin muutaman naurahduksen lauseeni jälkeen.
”Okei, lähtekää keräämään ohjia ja mennään alkuravit ihan vain uralla, tehkää sinne tänne voltteja ja siirtymisiä!” selitin ensimmäisenä. Katselin, kuinka ratsukot lähtivät yksi toisensa perässä raviin. Samalla keksin yhden hauskan leikin loppukäynneiksi, seuraa johtajaa.
Vähän ajan päästä olin jo rakentanut kentälle hauskan tehtäväradan, tai ainakin omasta mielestäni se oli hauska. Toisella sivulla oli pieni este, päädyssä puomeista tehty neliö, jonka sisään piti pysähtyä ja toisella pitkällä sivulla pujottelukartiot.
”Vaihtakaa itsenäisesti suuntaa ja ottakaa vielä hetki ravia toiseenkin suuntaan!” huudahdin. Samalla kävin mielessäni läpi tunnin suunnitelmaa ja hetken kuluttua kaikki oli selvää.
”Okei, hidastakaa vaan käyntiin, niin selitän tämän radan! Kisaatte aikaa vastaan, mutta askellajeina ovat vain käynti ja ravi. Ensimmäisenä tulette tämän pienen kavaletin, jonka jälkeen käännätte hevosen niin, että se on suorana puomineliössä ja siellä pitää pysyä paikoillaan kolme sekuntia, sen jälkeen vielä pujottelu. Kai te ymmärsitte?” kysyin lopuksi. Sain pari myöntävää vastausta, jonka jälkeen komensin ratsukot jonoon. Itselläni oli auki kännykän sekuntikello. Clara sai olla ensimmäinen lähtijä. Siiri hyppäsi esteen kunnon loikalla, mutta Clara sai hallittua ratsunsa hyvin. Ratsukko sai melko hyvän ajan. En kuitenkaan uskaltanut sanoa vielä mitään, koska en tiennyt, mihin muut ratsut pystyisivät.
Tehtävärata oli sujunut osalta hiukan vauhdikkaammin, mutta kukaan ei sentään vielä ollut tippunut. Loppujen lopuksi voittajaksi selvisi Salma ja Bonnie. En yhtään ihmetellyt voittoa, koska Bonnie oli sentään ketterä kisaponi.
”Voit ottaa kunniakierroksen ravissa oikeaan, niin saan siivottua radan!” huudahdin iloisesti. Salmalla olikin täysi työ pitää Bonnie ravissa. Itse siivosin mahdollisimman pikaisesti tavarat kentän keskeltä aitojen ulkopuolelle. Viimein olin valmis ja pystyin kertomaan uuden leikin:
”Ollaan tähän väliin ravikisa, kaikki halukkaat voivat asettua tähän viivalle,” naurahdin. Kaikki osallistuivat, niin kuin olin epäillytkin. Lähetin porukan liikkeelle. Siiri nosti puolessa välissä laukan ja veti päätään alas. Clara sinnitteli selässä ja sai pikkuisen ponin takaisin ruotuun. Ravikisan voitti tällä kertaa Sandra ja Aristo. Tyttö hurrasi ratsunsa selässä.
”Nyt voitaisiin ottaa laukkapätkä niin, että jokainen laukkaa vuorotellen tuon pitkän sivun. Laukka nostetaan viimeistään kulmassa,” selitin seuraavaksi. Ratsukot jäivät pyörimään pääty-ympyrälle, josta kukin lähti vuorotellen laukkaamaan. Ihme kyllä, kukaan hevosista ei keksinyt mitään typerää.
”HYVÄ!” huudahdinkin, kun kaikki olivat laukanneet pitkän sivun molempiin suuntiin ilman ongelmia.
”Nyt vuorossa olisi hippa! Hippa saa käteensä raipan, jolla saa osua vain ihmiseen, ei hevoseen! Toivotaan, ettei kukaan innostu raipasta täysin, ovathan kaikki ratsut hallittavissa?” kyselin. Sain taas vain nyökkäyksiä.
”Haluaako joku olla vapaaehtoisesti hippa?” kysyin viimein. Ilona nosti kätensä ylös ja ojensin hänelle raipan. Leikki osoittautuikin oletettua vauhdikkaammaksi ja sain itse siirtyä katsomon puolelle. Pari kertaa jouduin keskeyttämään leikin, kun pari ratsastaa onnistui tippumaan leikin aikana. Molemmissa selvittiin pelkällä säikähdyksellä eikä ketään sattunut.
Hippaa leikittiin niin, että jokainen sai olla kerran hippana. Lopulta oli aika vaihtaa leikkiä. Aikaa oli jäljellä enää kymmenen minuuttia, joten päätin nopeasti seuraavan leikin olevan viesti. Jaoin porukan nopeasti kahteen osaan, joista toiselle puolelle päätyivät Clara, Emmy, Sandra ja Cella ja vastakkaiseen joukkueeseen Salma, Ilona, Tuulia ja Fiia.
”Menkää kaksi toiselle puolelle kenttää ja kaksi ratsukkoa jää tälle puolelle. Viestin viejä saa hernepussin päänsä päälle ja sen on tarkoitus pysyä kypärän päällä koko matkan ajan ja se annetaan taas seuraavalle lähtijälle. Vauhdin saatte päättää itse, kunhan hernepussi pysyy matkassa,” kerroin.
”Entä, jos hernepussi tippuu?” Tuulia kysyi yhtäkkiä.
”Ratsukko joutuu palaamaan uudestaan lähtöpisteeseen,” vastasin. Pian sen jälkeen ensimmäiset kisailijat lähtivätkin matkaan. Molemmat lähtivät etenemään tasaisen nopeaa käyntiä. Viesti sujui hyvin ja vain toiselta joukkueelta tipahti hernepussi kerran. Lopulta voittajajoukkueeksi selvisi joukkue, jossa olivat Clara, Emmy, Sandra ja Cella.
”Tämä tunti on mennyt todella hyvin! Saatte vielä loppukäyntien ajan olla seuraa johtajaa, mutta käynnissä,” kerroin hymyillen. Ensimmäiseksi johtajaksi valikoitui Cella. Leikki oli melko tylsä, kun kentällä ei ollut edes puomeja. Onneksi Cella kuitenkin keksi hyvin kaikenlaisia kuvioita ja muita. Hetken kuluttua johtaja vaihtui ja Emmy pääsi johtamaan letkaa. Tunti loppui, kun jokainen oli saanut olla kerran johtajana.
”Te voitte tulla kaartoon hepat minuun päin! Sitten vain taputus ja alas selästä!”