27.9.2014 Maastoesteet: Vesi- ja alamäkiesteet

[Anne]

Seppeleen hoitajille ja y-omistajille avoin mae-tunti.
www.seppele.piirroshevoset.com/tunnit.php?sivu=4


Mukaan 8 osallistujaa, tervetuloa!


Jesse – Tollo
Tuulia – Reino
Ode - Kössi
Fiia - Elmo
Kuú - Frank
Helge - Edi
Emmy - Myntti
Luna - Pella



Oli kylllllmä! Harmaa pilvimassa roikkui massiivisena metsä yllä, kun nousin autosta. Onneksi olin kaivanut toppavaatteet esiin: jäisenä tihkuva sade ei päässyt puremaan niin pahasti. Tänään maastoestetunnin aiheena olivat vesi- ja alamäkiesteet. Eli käytännössä ne kaikkein hankalimmat estetyypit, etenkin tuntihevosille. Ja käytännössä kaikille hevosille. Jos yhtä hevosta pelotti vesi, toinen ei osannut ollenkaan arvioida mihin jalkansa pistää, kun hypättiin alas korkeammalta tasolta. Tehtäviä ei helpottanut yhtään sade, joka kasteli pohjat liukkaiksi ja sai tippuneet lehdet käyttäytymään kuin banaaninkuoret akuankoissa. Olin eilen laittanut pojat siistimään pahimpia kohtia esteiltä, joita tänään hyppäisimme ja pari haravoitua alastuloa oli yhdistelmä Jaakko ja Kassu saanutkin aikaan.

Vaikka kaikki näytti kohtuu hyvältä, mietin usein oliko maastoestetuntien järkkääminen ollenkaan järkevää. Olihan Seppeleellä hyvä rata, jota kaiken lisäksi koko ajan kehitettiin. Kenttäkilpailupuuskassaan Elli oli hakenut esteradalle sponsoreita ja tukea kunnaltakin ja rata oli todella muuttunut siitä hassusta parin puunrungon ja kaadetun veneen kyhäelmästä monipuoliseksi estekimaraksi. Mutta silti tunnit sisälsivät enemmän riskejä kuin muut ratsastustunnit yhteensä. Lisäksi hevoset jouduttiin hokittamaan ja siinä oli aina oma rumbansa. Noh, kaikesta säädöstä huolimatta täällä sitä taas olittin.

Olin ollut hieman epäileväinen, kun tunnille oli tulossa pari vähemmän ratsastanutta, uutta hoitajaa. Olin laittanut Helgelle alle Edin, joka oli maastossa välillä hieman ”säikky” , mutta joka oli viime aikoin osoittautunut yritteliääksi ja melko tasaiseksi maastoesteillä. Samoin Luna sai Pellan, joka hoitaisi kyllä homman kotiin, jos tyttö vai pysyisi kyydissä.

Ratsukot saapuivat pian Jesse Tolloineen kärjessä. Cremellolla oli mukavasti apuohjaa ja voimakkaammat kuolaimet käytössä. Jesse vaikutti kireältä ja hermostuneelta. Ehkä Tollo ei ollut käyttäytynyt matkalla kuten johtohevosen kuuluu?

- Tänään tosiaan treenataan vesi- ja alamäkiesteitä. Aloitetaan yksinkertaisella vesiportilla. Eli ratsastetaan laukassa tolppien välistä vesihauta läpi. Sitten otetaan vedestä hyppy ylös ja tämän jälkeen pari alamäkitehtävää.

(reitti 1 → 4)
- Tullaan reippaassa tahdissa ensimmäinen vesiportti. Sama järjestys kuin tullessa, Jesse aloittaa.

Ilmeisesti ori ei pelännyt vettä, koska se hyppäsi maasta veteen jättimäisellä loikalla.

- Oliko tarkoitus hypätä? Ei! Pidät sen ensi kerran laukassa ja tasaisessa tahdissa, olin aivan tyrmistynyt näkemästäni menosta.

- Sitten Tuulia! Kantapäät alas ja eteenpäin. Hyvä kevyt istunta!

Reino epäröi ja rikkoi vetten tullessa raviin.

- Nosta laukka ja eteen!

- Seuraavana Ode ja Kössi! Koko paikka ja esteet ovat Kössille uusia, joten anna sen vähän katsella ja ihmetellä!

Ensimmäinen kierros saatiin loppuun, otettiin vielä toinen samanmoinen. Hevoset tulivat veteen jo paremmin, vaikkakin Myntti kielsi, kuten ensimmäiselläkin kerralla.

(reitti 6 → 3)

- No, niin. Tullaanpa haudalle toisesta suunnasta, näette kaksi korotettua reittiä. Tullaan helpompi, eli oikeanpuoleinen. Tässä saa aika voimakkaasti ratsastaa hevosta eteen.

Tuli Emmyn ja Myntin vuoro.

- Laita katse jo kuivalle maalle, sinne mihin haluat Myntin hyppäävän, sitten lähestyt reippaassa ravissa vettä. Reippaasti eteen ja anna ennen hyppyä sille paljon ohjaa ja tilaa ja rohkaisua hypätä ylös.

Ravissa lähestyttäessä Myntti oli huomattavasti vastaanottavaisempi ja tumma hevonen ponnisti kuivalle maalle. Korotus oli vedenpinnasta vain kymmenisen senttiä, mutta vettä oli kuitenkin polveen asti, joten hevosen piti hypätä noin 80-sentin hyppy korkealle, että se pääsi laskeutumaan alas korkeammalle tasolle. Joten tehtävä oli melko haastava.

- Hyvä, Emmy! Sitten Fiia!

- Elmohan rakastaa vettä, joten nyt vaan teet pidätteitä ja keskityt lähestymiseen.. Pidä käsi vakaana ja alhaalla, mutta anna Elmon katsoa alastulopaikka.

Elmo viipelisi melkoista haipakkaa Fiian pidätteistä huolimatta ja hyppäsi ylös maalle melkoisella ilmavaralla. Fiia jäi hypyssä jälkeen, mutta ratsukko pääsi ehjänä laskeutumaan.

- Sitten Luna! Kevyt istunta ja ota harjasta kiinni.

Pella lähti innokkaaseen laukkaan ja lähestyi hyvin ponnistuskohtaa. Kuitenkin ennen hyppyä poni kielsi kalpea Luna selässään.

- Uudestaan ja katse yläs vedestä!

Nyt poni hidasti ennen estettä mutta hyppäsi lopulta vedestä pois, kun menin maiskuttamaan viereen.

Toisella kierroksella vettä jännittänyt Frank jo suostui laukkaamaan veteen reippaammin. Se meni ihmeellistä sulkutaivutuksen omaista vesihiihtoa kohti hyppyä.

- Vasen pohje, Kuú! Ratsasta reippaammin eteen ja raippaa avuksi, jos Frank epäröi!

Kärpäskimo ponnisti raskaasti ylös ja tuli hieman kompuroiden alas, mutta pystyssä pysyttiin.

Sitten siirryttiin vesakosta muhevammalle hiekkapolulle.

- Alamäkeen on laitettu kolme luonnontukkia sarjamaisesti. Laukka-askelia väleihin mahtuu 4-5, riippuu miten hevonen loikkaa yli.

- Pitäkää tiukka kevyt istunta. Tässä on erityisen tärkeää, ettei jää jälkeen hypyssä, koska hevonen joutuu tekemään palhon tasapainon kanssa jokaisen tukin jälkeen ja hakemaan hyvän ponnistuksen seuraavalle tukille.

Passitin Jessen ja Tollon alkuun sivummalle ravailemaan ja kokoamaan itseään. Ori kävi kuumana ja odottelu Myntin läheisyydessä ei sopinut herralle ollenkaan.

- Tuulia, Reino ei ole mikään super näissä maastoesteissä, mutta kuten olet jo huomannut, se saa näistä energiaa. Tee tiukkoja puolipidätteitä ja kokoa laukkaa jokaisen tukin välissä. Keskeltä yli!

Reino vähän arasteli lähteä ensimmäisenä ja kiemurteli hetken. Tuulia sai tiikerinkirjavan hyvään laukkaan ja melko tasapainoisesti tehtävä sujuikin.

Odeliella oli Kössin kanssa tekemistä. Junttura hevonen oli kuumunut tehtävästä ja steppaili korskeasti. Kun Odelie antoi laukkapohkeet, musta syöksähti tehtävään innokkaasti, mutta selvästi ilman mitään järkevää ajatusta. Naisen uutinen oli kiirinyt jo korviini ja hänen olemuksessaan oli selvästi aavistus varoivaisuutta. Olin melko varma, että tämä olisi hänen viimeinen maastoestetunti pitkään aikaan. Kössi rentoutui tämän tehtävän suoritettuaan. Veden kanssa pelleileminen oli ohi ja Kössi alkoi nauttia olostaan.

- Helge, saat ajaa Edia vahvasti tukilta toiselle. Muista myödätä ja istu aika pystysti kevyessä istunnassa, ettet siirrä painopistettä liian eteen, jolloin Edin on vaikea tulla alas tukin jälkeen.

Ediä sai tosiaan ratsastaa tällaisessa tehtävässä ja ennen viimeistä tukkia voikko meinaiskin väistää heinikon puolelle. Helge kuitenkin läimäytti karvaturria raipalla ja ruuna suoritti alistuneesti tehtävän.

Viimeiseksi menimme vielä yhdelle yksinkertaiselle banketille, josta oli pitempi hyppy alas. Päästin Jessen ja Tollon vauhtiin. Kaksikko suoritti jo paremmin kontrolloidun laukan ja tuli tasapainoisesti alas. Myös Elmo oli hieman rauhoittunut, vaikka Fiia olikin päässyt tänään käyttämään hartiavoimia ponin hallitsemiseen. Myntti tuli epäröiden alas ensimmäisellä kerralla, toisella yrittämällä Emmy sai piiskattua tammaan jo enemmänkin vauhtia. Luna sai myös paremmin kiinni vauhdin hurmasta, vaikka olikin välillä hakusessa tasapainonsa kanssa. Reinolle ei auennut ollenkaan banketilta alashyppy, vaan se loikki pitkälle teen ja laskeutui kompuroiden alas.

Tihkusateen siivittämänä päästiin kuitenkin lähtemään takaisin kohti tallia. Aikamoista jumppaa oli tänään tuntihevoset saaneet!

Kuú ja Frank alamäkitukeilla.
Spessu Kuúlle!

[Fiia]

Sää ei todellakaan helli meitä maastoestetunnille lähtijöitä. Jäinen sade tuntuu pieniltä neuloilta kasvoilla ja hyytävä viima puhaltaa ärhäkästi luihin ja ytimiin saakka turvaliivin päälle kiskomastani kuoritakista huolimatta. Siitä saakka tallipihalle on ilmestynyt minun ja Elmon lisäksi seitsemän urheaa ratsukkoa, ja lähdemmekin pikaisesti taittamaan matkaa maastoesteradalle Jesse kärjessä. Tollo vaikuttaa levottomalta eikä Elmoakaan pääse rauhallisuudesta syyttämään. Poni tikittää miniravia poikittain jo sadan metrin jälkeen, eikä meinaisi ravipätkillä pysyä ollenkaan halutussa askellajissa Myntin takana. Emme juuri juttele: kaikilla on tekemistä pelkästään hevosten hallitsemisen ja lämpimänä pysyttelyn kanssa.

Toisaalta päivä on varsin sopiva treenata vesiesteitä, kun olemme kuitenkin kaikki jo valmiiksi märkiä. Vesiesteellä meitä odotteleva Anne ei tuhlaa aikaa enää turhiin verryttelyihin, vaan pääsemme suoraan hommiin. Ensimmäisenä tehtävänä on yksinkertaisesti laukata veden läpi. Se on Elmolle kivaa ja helppoa, ruuna kun nauttii niin vedestä kuin hyppäämisestäkin valtavasti. Minä tosin saan tehdä pidätteitä niin paljon kuin jaksan, jotta saan pidettyä laukan kontrollissa. Joka kerta, kun myötään ponille, se sinkoaa täyttä vauhtia eteenpäin ja yrittää purra kuolaimeen. Yritän tasapainotella käden kanssa niin, etten jäisi pelkästään kiskomaan, mutta välillä juuri muu ei auta.

Vedestä ylöshyppy on Elmon mielestä hauskinta ihan hetkeen. Se ampaisee veteen kuin alligaattori ja ponnistaa sieltä takaisin kuivalle maalle kuin kahden metrin esteelle. Anne huutaa rannalta pitämään käden alhaalla ja vakaana, mutta jäädessäni hypyssä jälkeen otan väistämättä ohjasta tukea – Elmon lyhyessä pystyharjassa kun ei juuri ole, mistä napata kiinni. Poni kuitenkaan ei tunnu siitä suuttuvan, vaan se jatkaa suoritusta korvat hörössä. Seuraavalla kerralla ehkä vähän liioittelenkin myötäyksen kanssa, mutta toki aina parempi niin.

Kun siirrymme vedeltä alamäkiesteille, joutuu Elmokin keskittymään aivan toisella tavalla. Edelleen se steppailee omaa vuoroaan odotellessaan ja kiskoo laukassa pidätteitä vastaan, mutta ihan holtitonta meno ei ole enää ole. Ja onneksi niin – muuten alashypyillä voisi käydä köpelösti. Yritän pitää vakaan istunnan ja auttaa ja tukea Elmoa parhaani mukaan päästämättä ponia pitkäksi ja etupainoiseksi. Tukit sujuvatkin ilman sen kummempia ongelmia.

Bankettia ruuna hiukan katsoo, mutta kokeneena hyppääjänä se loikkaa kuitenkin reippaasti alas. Elmo tuntuu tehtävä tehtävältä rennommalta, ja banketilla pääsenkin jo mukavasti myötäämään sille ilman, että poni pinkaisee alta karkuun. Ruuna tekee varmajalkaisesti ja hyvällä asenteella töitä viimeiseen hyppyyn saakka. Muiden suorituksia en juuri ehdi katsella, sen verran ponissa on kuitenkin pitelemistä. Hymyistä päätellen kaikilla on kuitenkin hauskaa.

Hauskasta huolimatta on mukavaa lähteä takaisin Seppelettäkin kohden. Reiteni ovat aikaa sitten muuttuneet kylmästä tunnottomiksi ja kädet ovat Elmon kiskomisesta hellät. Poni rauhoittuu loppuravien jälkeen kävelemään, ja uskallan antaa sille pidempääkin ohjaa. Hevoset pärskivät ja ratsastajat taputtelevat urheita ratsujaan.

”Olikohan tää viimeinen maastoestetunti tänä syksynä”, edelläni kävelevä Emmy pohdiskelee ääneen.
”Varmaan”, arvelen. ”Kuitenkin aika liukasta tulee, jos vielä sataa.”
”Eihän sitä tiedä, jos vielä tulee kauniita kuivita päiviä ennen lumia”, tyttö naurahtaa.
”Nähtäväksi jää”, myönnyn ja rapsutan Elmon kaulaa.
”Niin tai näin, ei ollenkaan huono tunti ja mahdollinen lopetus kesäkaudelle!” Emmy toteaa, eikä ole väärässä. Tunti oli hyvin opettavainen – vesiesteitä en olekaan erityisemmin treenannut, en Elmon kanssa enkä muuta. Jättäisin maastoesteet hyvillä mielin talvitauolle, jos tämä olisikin viimeinen tunti tälle syksylle. Ensi kevättä odotellessa!

[Tuulia]

Maastoestetunti ja haastavat esteet. Noh, ei voi kehittyä, jos ei koskaan ryhdy mihinkään haasteellisempaan. Ilmotustaulun tuntilistaa katsellessa olin ääneen ihmetellyt, mikä kummajainen Reino mulle on pistetty. Ei se poni oo, ponit jo tunnen.. Sattumalta silmälasipäinen poika olisamalla astunut talliin, ja kertonut hoitavansa ruunaa. Hän oli esitellyt mulle hevosen ja auttanut valitsemaan sopivat suojat ja muut ruunalle. Hän kertoi, että heppa on ihan mukava, ja toivotti mukavaa tuntia. Ei, minähän en ollut pahemmin poikien perään, mutta en osannut arvatakaan pääseväni pojan avustamaksi..

Jesse vei meidät Tollollaan maastoesteradalle, jossa Anne odottelikin meitä. Molemmat tuntuivat vähän hermostuneilta, mutta kyllähän sen ymmärsi kun maastoesteet eivät oo ihan jokapäivästä puuhaa heillekään. Reino koetteli alkumatkasta uuden ratsastajan - minun - kärsivällisyyttä ja koitti harata kaikkia apuja vastaan, mutta pidin tuntuman hevoseen tasaisen varmana ja avut selkeinä, niin ruuna lopetti pelleilynsä. En oikein tiennyt, millanen ruuna tulisi olemaan esteillä, mutta sittenhän sen näkee.

Vuoroni ratsastaa vesilammikon läpi oli heti Jessen jälkeen. Koitin parhaani mukaan kuunnella Annen ohjeita ja keskittyä tehtävään, mutta Reino epäröi ja hidasti raviin vedessä. Sain sen nostamaan laukan juuri kun päästiin taas kuivalle maalle. Taputin ruunaa kaulalle ja kehuin sitä, jotta epäröinti jäisi siihen. Toinen tehtävä oli hypätä vedestä esteen yli kuivalle maalle, ja ajoin siinä reilusti Reinoa eteen. Tulimme ehkä vähän liian lähelle estettä, mtta Reino taiteili sen ylitse hienosti ilman epäröinnin häivähdystäkään.

Alamäkiesteille jouduin lähtemään ensimmäisenä. Reinolla oli taas mennyt pupu pöksyyn mutta kannustin sen laukkaan ja koitin ohjata Annen neuvojen mukaan keskelle tukkeja. Kokosin laukkaa tukkien välissä, mutta se oli jotenkin haastavaa, kun olen tottunut ponien lyhyempiin askeleisiin. Neljällä laukka-askeleella menimme tukkien välit, ja tein parhaani hypyissä, jotta hevonen pysyy tasapainossa. Tehtävä meni loppujen lopuksi hyvin, ja kehuin jälleen ratsuani.

Tummien pilvien päältä alkoi sadekarhu heitellä pisaroita niskaamme, kun siirryimme viimeiselle esteelle, baknentille. Onneksi sade oli vain tihkua. Reino ei ymmärtänyt baknenttia alkuunkaan, ja sain tehdä hommia, että ruuna suostui liikkumaan kohti pudotusta. Ruuna tuntui pelkäävän että sen takana väijyy joku sapelihammastiikeri, ja se hyppäsi todella pitkän loikan eikä meinannut saada jalkoja kunnolla alleen. Jälleen kehuin hevosta, ja se tasaantuikin loppukäyntien aikana.

Tallilla hoidin uusia asioita ujostelevaksi paljastuneen ruunan itse. Onhan nämä isommatkin hevoset ihan mukavia, ainakin niiden kanssa pääsee kehittymään. Pyryksi esittäytynyt ujo, silmälasipäinen poika tiesi mihin tarhaan hassun värinen ruuna viedään, joten jätin ratsun hänelle ja siirryin itse Hestian karsinalle.

[Jesse]

Banketin ylöshypyllä huomattiin liukastumisen myötä, että takasissa oli enää yksi hokki jäljellä. Hieman kostean banketin kanssa liukastelusta tulikin extreme-ratsastusta, mutta ratsastaja pysyi selässä ja Tollo pysyssä.
Ori oli tämänkin jälkeen ihan yhtä reikäpää, kuin tapahtumaa ennen.

[Kuú]

Järisyttävän tiheä tunnelma kuvassa, Anne. Sateen tunne ja harmaan sävyt. Kiitos tosi paljon!

Tunnista tarinoin myöhemmin, halusin vain kiittää spessusta.

[Emmy]

Myntin kanssa vesiportilla. Löytyi tammastakin vähän vauhtia, vaikka vesi vähän jännää olikin.

Kiitos tunnista !

[Odelie]

Kiemurtelua tallille palatessa. Tää kuva oikeesti näytti paljon hienommalta ihan luonnossa, nyt näyttää ihan luonnokselta. Mutta.. Kiitos tunnista ! (:

[Kuú]

Isot kaviot lätisivät mutaisissa polunmutkissa. Frank huokaisi ja heilautteli korviaan pisaroiden tipahdellessa puista niskaamme. Ruunan askel oli pitkä ja keinuttava, tässä ympäristössä se olisi saattanut tehdä jonkun merisairaaksi. Oli kylmä ja kankea olo, satuloiden narinaa ei kuullut tuulen puskiessa korviin. Jesse koitti pitää Tolloa aisoissa jonon kärjessä vesipisaroiden paiskautuessa ryöppyinä päällemme. Nostimme ravin lämmitelläksemme ja vireystasot nousivat kaikilla. Frank porhalsi eteenpäin melko lunkisti, tein pieniä pidätteitä ja hyvin se vastasi. Viimeisen pätkän ennen maastoesteitä laukkasimme, tuuli kuljetti jonon kärjestä viestiä, että Anne oli pyytänyt meitä lämppäämään jo matkalla kunnolla, jotta päästäisiin heti tositoimiin - eli radalle hyppäämään, ehkä viimeisiä kertoja tänä vuonna.

Ja niin tosiaan teimme. Anne, joka oli toppautunut talvivaatteisiin nenänpäätään myöten, ohjasi meidät ensimmäiselle tehtävälle: vettä ja laukkaa. Frank porskutti portista läpi kiltisti, minä istuin satulassa luottavaisena ja tunsin Frankin pehmeät kyljet pohkeitani vasten. Mutta veteen tullessamme iso kärpäskimo hämmästyi, säpsyi ja laukan rytmi särkyi. Toisella kierroksella selvisimme jo paremmin. Veri kiersi kunnolla jäsenissäni ja poskeni hehkuivat kylmästä huolimatta. Taputin Frankia kaulalle.

Seuraava linja oli vähän vaativampi, vedestä piti ponkaista ylös kymmenisen senttiä veden pinnan yläpuolelle, jossa kuivaa, tai ainakin hiukan vähemmän märkää maata oli luvassa. Vuoromme tuli ja vaikka laukka pyöri aluksi ihan hyvin, vääntyi Frank äkkiä puskemaan vinosti, kaula mutkalla eteenpäin. Anne huusi vasemmasta pohkeesta ja parhaani mukaan yritin ratsastaa apua läpi ja hevostani suoraksi molemmille ohjille. Hyppy lähti kuitenkin raskasti ja kömpelösti, kypärä valahti vähän alemmas otsallani ja kurotin äkkiä kiinni harjasta, mutta selvisimme neljälle jalalle ylös ja suoristauduin satulassa. Koottuani itseni ja hevosen allani, löysäsin vähän ohjaa ennen seuraavaa tehtävää. Frank pärskähti ja poskeni olivat kylmästä tihkusta turrat. 

Alamäkitukeilla Anne painotti kuinka tärkeää tasapaino ja hypyssä mukana oleminen olivat. Jokaisen tukin väliin mahtuisi neljästä viiteen askelta, Frankin pitkälle askeleelle sopi hyvin neljä askelta, arvioin. Hain tukevan kevyen istunnan, rentoutin polven ja hain Frankin hyvin tuntumalle. Se vastasi pehmeästi, mutta sain pitää huolen, että notkea herra pysyi suorana, eikä valunut mutkalle. Vatsalihakset saivat töitä ja ratsastin niin hyvin kuin taisin. Laukka laukka laukka laukka, hyppy, alastulo, laukka laukka laukka laukka, hyppy, alastulo, vielä laukka laukka laukka laukka, hyppy, alastulo, ja laukkaa! Onnistuminen tuntui mielettömän hyvältä. Kehuin ja kiitin Frankia. Hypimme vielä bankettia alas ja sekin sujui melko hyvin. Frankin kaula oli kostea johtuen taatusti sateesta ja vesiesteestä, mutta myös kunnon työskentelystä liukkaalla, kumpuilevalla maalla, tasapainoilusta ja ponnistuksista. Minäkin olin hikinen kaikkien paitojen, takkien, turva- ja heijastinliivien alla. Tänään juotaisiin monta kupillista teetä.

Tunti kului nopeasti ja sitten oli aika jättää maastoesteet hautautumaan lehtiin ennen seuraavaa kertaa, jos ehtisimme ennen oikeasti liukkaita kelejä ja lunta. Ravailimme tallille päin ja pudotimme sitten käynnille. Hytisin hiukan ja kaikkien hevosten askel kiri. Oli ihana pujahtaa takaisin kuivan ja lämpimän tallin suojiin. Pesupaikalle oli jono, suihkuttelimme kuraiset jalat ja mahanaluset puhtaiksi. Karsinassa kuivasin Frankia pitkään, loimitin sen ja kannoin sille sitten sylillisen heiniä. Hieno, varmajalkainen, kiltti ja pehmeä hevonen upotti päänsä niihin ja alkoi syödä. Hymyillen puikin yläkertaan kiskomaan märät vaatteet yltäni ja keittämään täyden kannullisen teevettä.

Kiitos tunnista ja mahtavasta spessusta!
Kuú

[Luna]

Kuvan laatu ja panostus, köh... Tota joo...

Mutta siis, Luna säätää jotain ennen selkään nousua. Kiitos mahtavasta tunnista!!!