3.5.2014 Toukomaasto

[Anne]

Keväinen toukomaasto Liekkijärven maisemiin! Mukaan mahtuu 12 sebeläistä!

Järjestys:


Anne - Huijari

Pihla - Eela
Jason - Huiska
Däni - Aristo
Salma - Hype
Cecilia - Rotta
Inkku - Siiri
Clara - Walma
Kuú - Elmo
Emmy - Patron

Kevät oli iskenyt vapun jälkeen kohisten. Koivut kukkivat hiirenkorvilla ja aurinko porotti taivaalta lämpötilan lähelle viittätoista astetta. Yhdeksän osallistujaa oli saanut raahattua itsensä aamuksi tallille ja luvassa olisi puolitoista tuntia armotonta maastoilua edessä. Huijari pörhisteli allani. Vappuloma ei ollut tehnyt sille hyvää, vaan hevosella tuntui olevan menohaluja, jotka oli syytä purkaa.

Aloitimme matkaamalla tarhojen ohi "ison" tien varteen.

- Pitäkää ohjat hyvällä tuntumalla ja sopivat välimatkat, sanoin ratsastajille. Hevoset kävelivät tasaisena letkana pengertä pitkin ja muutamat vastaantulevat autotkin tajusivat hiljentää.

Väillä vilkaisin taakseni ja tarkistin, että Pihla pysyi Eelan selässä ja Huiska rauhallisena Jasonin alla. Molempia olin ennen maastoa neuvonut pitämään ohjat rennosti tuntumalla ja hevoset rauhallisessa mielentilassa. Varsinkin Eela oli sellainen tamma, joka hermostui, jos ratsastaja yritti liikaa ja aivan suotta.

Kaksikon takana tuli Däni Aristolla. Punaraudikko kulki jännittyneenä kuin viulunkieli. Dänillä näytti sen sijaan olevan hauskaa.

Salma oli päässyt Hypen selkään. Kaksikossa oli jotain niin toisilleen sopivaa, että halusin testata miten maastoilu sujuisi. Koska tein päivät pitkät hevosjakoja, en tarkkaan muistanut, olimmeko jo tätä aiemmin kokeilleet, mutta hyvältä näytti. Ainakin siihen verrattuna, että ratsukko kulki lähes käyntiä sähläävän Ariston takana.

Cecilia, jonka hoitohevosen olin ryövännyt, istui vakaasti Rotan selässä. Vaikka rotta hermoilikin kentällä joskus turhasta ja otti nokkiinsa mitä ihmeellisimmistä asioista, oli se maastossa yleensä suhteellisen järkevä. Haastetta toki oli hevosen isossa, hieman haparoivassa askeleessa, mutta tämä oli hevoen, joka tykkäsi kulkea osastossa.

Ponitytöt Inkeri ja Clara juoruilivat puolestaan omiaan. Näille maastoilu oli niin peruskauraa, että tytöt saattoivat keskittyä nautiskelemiseen. Tosin yritti Walma säikähtää yhtä viatonta puskaa ja Siirille olisi maistunut keväänvihreänä kirkuuva tuore. Mutta napakoin ottein tytöt näyttivät selviävän.

Kuú istui Elmon selässä, jolla oli jähmelö.moodi päällä. Poni roikotti kaulaa pitkänä ja puri kuolaimeen ja seurasi muita hevosia aivot narikassa. Kuú saikin potkia poniin liikettä, jotta välimatka ei olisi kasvanut liian suureksi.

Viimeisenä kipitti Silakka eli Patron ja estetyttö Emmy. Patron oli letkeällä tuulella ja Emmy ratsasti ponia hyvännäköisessä muodossa.

Käännyimme rauhallisemmalle hiekkatielle ja siirsimme hevoset raviin. Annoin Huijarin venyttää askelta ja pidin tahdin reippaana. Saavuimme maastoesteille ja nostimme laukan estealueella. Hevoset tunnistivat paikan ja olivat innoissaan, kun luulivat pääsevänsä hyppäämään. Ylitimme vain maassa makaavan pienen hirsitukin ja jatkoimme matkaa etelään.

Isomman tien tulless otimme taas ravia ja pian käyntiä, kun siirryimme metsäpoluille, jotka veivät uuden ratsastushallin eteläpuolelta kohti kyläkauppaa. Saavuimme kaupalle, joka oli kiinni, käynnissä. Sen jälkeen nostimme taas ravin kohti uimarantaa ja Liekkikalliota.

Kipusimme auringon porottaessa kalliolle. Kaikki olivat vielä toistaiseksi kyydissä. Sen jälkeen samoilimme metsissä Ruolammen ohi peltoteille. Nostimme vielä laukan ja hevoset päästelivätkin mukavasti, kun mentiin kohti kotia. Metsässä, lähellä Seppelettä, annoimme vielä hevosten hölkätä. Saavuimme tallille yhtenä joukkona. Huijarissa oli ollut sen verran pitelemistä, etten tiennyt, miten kaikilla oli mennyt. Joten kävin vielä ratsastajilta kysymässä tunnelmat maastosta.

Jason ja Huiska vauhdikkaassa ravissa. Huiskalla näköjään makupalaa matkassa =)

[Inkeri]

Koska normaalisti meno on liian meinstriim

Kiitos tunnista!

[Kuú]

Vai että Elmo. Veikeä pystyharja heilahteli hiukan sivulta toiselle tumman ponin astellessa laiskasti pihalle. Se käänsi vähän päätään ja tuijotteli tarhalle päin, jossa ruoho oli kirkkaan vaalean vihreää. Yritti ottaa askeeleen, mutta minä pyysin sitä kiltisti pysähtymään. Elmo tuhahti ja painoi korvansa poispäin minusta.

Kiristin satulavyötä ja Elmo luimi toista korvaansa.
"Paha päivä, onko? Onko Tuhma-Jussi tullut käymään?" muistelin ponille Marikkia. "No, mennääs nyt."
Lyhensin jalustimia selästä käsin ja otin hyvän istunnan. Elmo oli paljon matalampi kuin Eela ja myös jollain tavoin pyöreämpi, pienempi. Elmo huokaisi ja valui liikkelle.
Meidän paikkamme oli jonon hännillä. Takanamme kopsutteli Emmy pikku-Patronin selässä ja jossain edessä alapuolella viuhtoi Walman pikkuinen pörröpeppu.

Jonomme suuntasi asvaltoidulle tielle, jonne en ollut hevosen kanssa vielä eksynytkään. Kavioiden napse muuttui teräväksi ja kovaksi ääneksi, pikkukivet raapiutuivat kengän ja öljysoran välissä. Kevät sentään suhisi ympärillä, koivuissa uskomattomat lehdet.
Annen ohjeet tulivat tuulen mukana, mutta kantautuivat sentään korviimme. Huomautus "sopivista välimatkoista" ei tuottanut ainakaan meille ongelmaa, jollei sitten nurinkurisessa merkityksessä: sain houkutella Elmoa hereille oikein kunnolla. Näin Walman kokonaan, vaikka tavallisesti se olisi hukkunut Elmon kaulan alle näkymättömiin.

Askel keinutti ja olin iloinen saadessani kokeilla jälleen uutta hummaa. Nihkeytemme saattoi osittain johtua myös siitä, että olin viime aikoina imeyttänyt Eelan askeleen ja ajatusmaailman itseeni ja mukauttanut koko olemukseni niihin sopivaksi, ja täysin erilainen ratsu ei toiminutkaan samoin. No, tässä olisi aikaa opetella.

Autoja hurahti vastaan, Elmo lähinnä huiskautti häntäänsä niille. Lopulta käännyimme metsään ja lintujen laulu täytti korvat. Kun minun mielenkiintoni suuntautui vauhdin lisäämiseen, Elmo haaveili ainostaan ruuasta. Koivun oksia, ruohua, heiniä... Kuvittelin kuolan tippuvan sen suupielestä ja tirskahdin. Elmo käytti tilaisuuden hyväkseen ja kiskaisi päätään alas - vaan eipä onnistunutkaan, hahaa!
Nostimme ravin ja Elmo kokeili toista tekniikkaa. Se antoi päänsä valua pikkuhiljaa alaspäin ja louskaisi kuolainta.
Niin matka sitten kului eteenpäin. Yritin herätellä Elmoa ja vähän se virkosikin, tosin vain nukahtaakseen uudestaan. Katselin ympärilleni ja keventelin mahdollisimman reippaasti.

"Maastoesteet", kuulin jonkun hihkaisevan. Ehkä Elmo kuuli sen, koska reilulla pohkeella, kevyellä istunnalla ja sopivalla kuolaintuella se lopulta pinkaisi liikkelle. Ihailin maastoesteitä jälleen, eikä minua olisi haitannut, jos uljas ponini olisi niille ajautunut...
Tiellemme osui kuitenkin vain yksi pieni tukki ja totesin Elmon olevan vielä hieman jäässä: yli se meni, mutta vähän kömpien, kaula pitkällä ja luultavasti kieli suupielestä roikkuen.

Mutta siihen loppui uinuminen. Tuhma-Jussi ei hallinut esteistuntaa ja tuiskahti mäkeen. Me jatkoimme kovalla vauhdilla, ei ehkä pehmeimmällä ja muodokkaimmalla, mutta kuuminkin. Elmo oli aika vähäeleinen verrattuna Eelaan, välähti mielessäni, mutta sitten keskityinkin vain Elmoon ja toukokuiseen metsään. Kalliolle kiivetessämme pursusin iloa. Aurinko paistoi kuumana iholla, Elmon kaula oli lämmin ja hiukan hikinen ja se pärskähti tyytyväisenä. Loppumatkalla pystyharja keikkuen ravailimme ja laukkailimme jonon jatkona ja sain jopa hieman jarrutella ruskeaa ruunaa kevättuulen hulmutessa kasvoille.

Kiitos maastosta, oli ihanaa vaihtelua!

[Clara]

Walma säikähti puskaa ja olisi mielellään hypännyt pois polulta.

Kiitos maastosta!

[Emmy]

Kiitos ponille ihanan maaston jälkeen.

[Pihla]

Eela. Nimi sai minut kauhistumaan hetkellisesti. Ei muuten, mutta minut oli määrätty menemään tammalla maastoon. Olin kuullut juttuja, joiden mukaan Eela ei ollut sitä helpointa ratsastettavaa. Mutta toisaalta, olihan minulla kokemusta jo todella paljon. Siksi lähdinkin lopulta hyvillä mielin hakemaan tummanrautiasta tammaa hoidettavaksi. Ainakaan maastosta ei tulisi tylsä omalta kohdaltani.

Hetken kuluttua lähdimmekin jo matkaan. Eela oli tosiaan itsepäinen jo varustaessa. Pää nousi korkealle ylös kun yritin laittaa kuolaimia. Kiitin onneani että oma hoitoponini oli kiltimpi, paljon kiltimpi. Sain paikan Annen takaa, ehkä hänkin tajusi etten ollut mennyt hetkeen aikaan muilla kuin Pellalla. Matkan varrella menimme palan matkaa autotietä. Pidin ohjat hyvin tuntumalla, kuten neuvottiinkin. Anne varmisti pari kertaa, että kaikki olivat vielä matkassa mukana.

Kun käännyimme hiekkatielle, uskalsin päästää hiukan ohjaa ja huomasin rentoutuvani vasta silloin kunnolla. Eela tuntui kuitenkin menevän hyvin. Ravissa minulla kesti kauan päästä rytmiin, mutta sen laitoin ison hevosen syyksi. En ollut tottunut keventämään isommalla hevosella, niin isolla kuin Eela oli.

Päädyimme hyppäämään maastoesteen. Aloin miettiä, kuinka se onnistuisi, mutta este oli sen verran matala, että pysyin hypyssä melko hyvin mukana. Jatkoimme matkaa laukassa, mutta pian vauhti hiipui raviin ja lopulta käyntiin. Eela oli todella mukava tamma, mutta melko haastava kuitenkin. Jouduin pitelemään hevosta laukan aikana, jotta se ei olisi ohittanut edellä menevää Huijaria. Olinkin helpottunut, kun hidastimme käyntiin.

Maaston aikana kävimme myös ensimmäistä kertaa kiipeilemässä aikanani. En siis ollut ennemmin käynyt kalliolla. Osasin kuitenkin nojata oikeaan suuntaan tarpeen vaatiessa. Treeni oli todella hyvää jumppaa hevosille. Päätin, että kävisin siellä joskus Pellankin kanssa. Kiipeilemisen jälkeen jatkoimme metsässä erilaisia polkuja pitkin. Eela jäi aina välillä kyttäämään pelottavia puskia, mutta kun muut hoputtelivat takana, tamma jatkoi eteenpäin. Oikeastaan hevonen oli todella mukava, laukka oli todella ihanaa vaihtelua poneihin. Laukkasuoralla vauhtiakin löytyi, ehkä liikaakin mutta pysyin jotenkin kyydissä. Toinen jalustimeni toki tippui loppumetreillä ja jouduin tukeutumaan harjaan pysyäkseni vauhdissa mukana. Maasto oli tiivistettynä oikein mukava ja kivaa vaihtelua.

Kiitos maastosta! (:

[Salma]

Hype oli korkea, kapea ja hassun ujonoloinen verrattuna Bonnieen, mietin istuessani ruunan selässä tasapainoa hakien pitkän hevosletkan keskivaiheilla. Me keinahtelimme ison tien viertä pitkin, Hype hiirenkorvaisia puita kohti tuijotellen, ja nautiskelimme kevään lempeistä ensisäteistä. Edellämme Danielin alla kulkeva Aristo steppaili omiaan ja oli pelkäävinään tiekiveystä ja minä olin mielissäni siitä, että Hype pysyi hyvin käden ja pohkeen välissä. Hypistellessäni punosohjia sormieni välissä se pureskeli kuolainta ystävällisesti vastaukseksi ja kaarsi niskaansa.

Aamuhiljaisella hiekkatiellä annoimme hevosten siirtyä rahisevaan raviin. Hype toimi melko samoilla säätimillä kuin Bonniekin: käsi piti pitää paikoillaan ja avut saivat olla melkeinpä ajatuksenomaisia pyyntöjä. Hevosen askel lensi mukavasti tietä pitkin, vaikka minun pitikin hetki sovittaa kevennystäni Bonnien liikkeisiin tottuneena. Muhevan mullan alta puskevat keltaiset kukat tuoksuivat suloiselta ja valkeat harsopilvet karkailivat sileän siniseltä taivaalta sitä mukaa, kun aurinko hivutti lämpötilaa ylemmäs.

Istuessani alas satulaan ja antaessani laukkapohkeet Hype innostui niin, että karautti muutaman sivuaskeleen. Jouduin hidastamaan sen raviin ja ottamaan uuden noston, jotta olisimme pysyneet paikoillamme Ariston takana. Olin tyytyväinen, että Bonnien kanssa olin saanut tottua hypähtelyihin ja yllättäviin mielenmuutoksiin reitin suhteen, muuten olisin taatusti löytänyt itseni herkännäköisestä nuoresta koivuvarvikosta. Ohitimme sen ihan vierestä jatkaessamme maastoesterataa kohti. Hevoset näyttivät innostuneen, ne taisivat luulla pääsevänsä hyppäämään, ja moni häntä näkyi huiskahtavan innostuksesta edessäpäin. Hype tahditti askeltaan kaula mukavalla kaarella ja keskittyi hienosti, kun lähestyi estettä. Sen hyppytyyli oli pehmeä, kaareva kuin liidulla ilmaan piirretty, ja minä taputin hypyn jälkeen kehuksi sen sileän ohutta karvaa. Olipa se hieno!

Estepyrähdyksen jälkeen ratsastimme eteenpäin vuoroin käynnissä, vuoroin ravissa. Reittimme mutkitteli hiekkateiden ja pienten pehmeäpohjaisten metsäpolkujen kautta kohti Liekkikalliota. Se kohosi viileänä varjona edessämme, kun saavuimme sen katveeseen, ja tarjosi hengähdystauon pitkän kevennysurakan jälkeen. Olin pukenut liikaa vaatetta päälle, sininen tuulitakki ja syyskäyttöön tarkoitetut ratsastushansikkaat alkoivat tuntua tyhmältä ratkaisulta.

Liekkikalliolle noustuamme kiskoin vetoketjun auki vatsaan asti ja vedin tyytyväisenä keuhkoihini viileää toukokuun ilmaa. Näköalat olivat hienot, metsä alkoi heräillä kevääseen nostaen vihreitä, keltaisia ja koivunvalkoisia täpliä sinne tänne. Minua alkoi hymyilyttää. Tuolla me ratsastaisimme pian topit päällä, ilman satulaa ja mansikkaheinänkorsia suupielet täynnä. Tästä tulisi hyvä hevoskesä!

[Jason]

- Noniin Jason, ootko sä valmis? Dani ilmestui Ariston kanssa mun karsinalle ja näkyi virnuilevan mulle. Tää oli siis selvä haaste, kyllä mä varmasti pärjään paremmin Huiskan kanssa, kun se ihan uuden hevosen kanssa.

- Mä oon ollut valmis aina, mä olin päättäväinen ja asetin kypärän mun päähän. >Olinko mä valmis, no pah aivan varmasti olin !

Talutin Huiskan ulos karsinasta ja tallin pihalle, jossa kaikki muut oli jo melkeen noussut hevosten selkään. Mä yritin olla nopea ja päästä Huiskan selkään, ennen kuin se ehtisi Patronin selkään, etten mä olisi ihan viimeinen joka oli hevosen selässä ja mä onnistuin. Hyvä. Taputin Huiskaa tyytyväisenä, kun se vaan seiso paikallaan,e ikä tehnyt mitään tyhmää ja odotin, että me lähdettäsiin liikkeelle. Siitä me lähdettiinkin melkeen heti Annen johdolla maastoihin päin ja äiti jäi katselemaan tallin pihalle, kun mä lähdin niin ison ryhmän kanssa liikkeelle. Huiska oli todella reipas ja sen käynti oli vähän outoa, kun se liikkui niin nopeasti, mutta pienillä pidäteillä sain sen pidätettyä vähän rauhallisempaan tahtiin.

Tuntui kivalta liikkua maastossa ja ravissa mulle oli tosi paljon helpompaa toimia Huiskan kanssa kun käynnissä. Vaikka tamma välillä vähän kiihdytteli, se ei mua haitannut, mutta edessä olevan Eelan päälle Huiska ois jyrännyt ihan noin vaan. Eela kuitenkin näytti vähän hermostuneelta ja Anne oli käskenyt pitämään välimatkat, niin pysyin tarpeaksi kaukana ja olihan mun takana kulkemassa vielä Dani sen Ariston kanssa. Niillä ei näyttänyt sujuvan yhtä hyvin kun mulla. Aristo oli aika villi ja hermostunut, kun Dani meni sillä, ehkä se tarkottaisi myöhemmin meillä jotain laukkakisaa. Sitten me saavuttiin maastoesteille, enm ollut koskaan käynyt siellä ennen ja oli kiva nähdä minkälaisia esteitä mä tulisin siellä hyppäämään sitten kun musta tulisi huippu ratsastaja.

Laukka tuntui ainakin mukavalle maastoesteradalla. Huiska meni ihan todella reippaasti ja pudisteli päätään turhautuneena, kun se ei päässyt hyppäämään. Mäkin olisin halunnut hypätä, mutta äiti olisi varmaan suuttunut Annelle, jos se ois antanut mun hypätä. Nostin uudestaan Huiskalla laukan, kun taas se rikkois sen. En tajunnut, miksi se tykkäs ravata niin paljon ja oltiin saatu aikasemminkin tapella sen kanssa samasta asiasta monta kertaa. Kun laukka nousi muistin kyllä kehua sitä tosi paljon, koska mulle oli kerrottu, että se voi olla aika hankalaa Huiskalle ja johtua myös siitä. Sitten me kuitenkin jatkettiin matkaa taas ravissa, niin laukka jäi siihen ja Huiska tietty heti yritti lähteä ohittamaan Eelaa, joka luimisti Huiskalle tosi vihaisesti.

Kun pääsimme taas johonkin hiekkatielle, mä en enää ollut edes varma missä me oltiin. Me siirrytiin ravista pian käyntiin ja tuntui, että edistyttiin oikeesti tosi hitaasti taas eteen päin. Huiska kurottautui nappaamaan itelleen puusta vähän matkaevästä ja vihaisesti nykäsin sen taas oikeaan suuntaan. Onneksi myös Patron nappasi itselleen matka evästä, niin mun ei tarvinnut hävetä ja pienellä ravipätkällä mä sain nopeesti kiinni Eelan, josta olin jäänyt vähän jälkeen. Tykkäsin käydä maastossa, mutta ensi kerralla varmasti olisin paljon tarkempi Huiskan touhuista. Ei voinut edes ottaa rennosti melkeen yhtään, kun Huiska yritti kokoajan keksiä jotain tapoja, miten se voi luistaa sen omista tehtävistä. Ei se haittaa, se oli vaan heppa, ei se ymmärtänyt miten tärkeeä mulle oli näyttää hyvältä.

- Mikä meininki pikku mies? Dani virnuili mun takana, kun Aristo oli näköjään vähän rentoutunut.

- Hiljaa, mä en oo mikään pikku mies, heristin miehelle nyrkkiäni, enkä suostunut koko loppu matkaan edes vilkaisemaan koko tyyppiä.

Kiitos maastosta ja tosi hienosta kuvasta ! (: