22.3.2014 Maalismaasto

[Anne]

Kevät pilkottaa tänä vuonna ajoissa, ja nyt päästäänkin jo reippaammille maastoreissuille. Tule mukaan maalismaastoon, avoin sebeläisille!

Mukana 7/12 T

Anne - Hype
Salma - Bonnie
Dani - Windi
Emmy - Huiska
Inkku - Hestia
Clara - Walma
Kuú - Eela
Lovvu - Frank

Kevätaurinko lämmitti jo mukavasti, kun hyppäsin hermostuneen Hypen selkään. Puoliverinen kimo nuuhki ilmaa ja pärskähteli. Se oli innoissaan aamuisesta maastoreissusta. Saisimme vauhdikkaan reissun, jos Hype saisi päättää.

Kevään ensimmäiset maastoilut saattoivat olla kaoottisia. Hevoset olivat jo valmiiksi perusinnoissaan ja tammat ärhentelivät hormonimyrskyissään. Maastoroikastamme aionastaan Frank näytti jonkinlaisia rauhallisuuden merkkejä, vaikka sekin louskutteli kuolaimia epätavalliseen tapaan.

Kehotin keräämään ohjat tuntumalle ja Hype nytkähti kiireiseen käyntiin kohti tuttuja maastopolkuja. Nostimme nopeasti ravin ja Hype pyöristi selän automaattisesti kulkien innoissaan mutta todella hyvässä maastoraamissa. Taustalla Huiska hieman jyräili Emmyn pidätteiden läpi ja Eela heitteli hermostuneen kokeilevsti päätään uudehkon hoitajansa alla. Daniel sai kunnian tutustuttaa uutta tuntsarivahvistustamme maastoihin. Windi pyörittelikin pörhäkkäästi silmiään. Bonnie sähelsi tavalliseen tapaansa, Salman istunta oli onneksi parantunut huomattavasti ja tamma ei pystynyt ratsastajaansa niin helposti säikäyttämään. Walma tikitti kiitoraviaan ja oli jo paksun karavansa alla nopeasti hiestä läpimärkä. Loviisalla oli työ keventää Frankin horjuvassa ravissa, ruunastakin lähti mukavasti liikettä.

Metsätie oli kunnossa ja mukavan pehemänä havunneulasista. Hevosilta nousi rytmikäs laukka ja laukkasimme niin pitkään kuin tietä riitti. Sen jälkeen samoilimme metsässä käynnissä, kunnes tulimme taas keskisuurelle tielle, jossa jatkoimme reipasta, mutta hallittua laukkaa. Asuinalueen lähellä annoimme väsähtäneiden hevosten kävellä vapaammin. Keräsimme vielä ohjat ja ravasimme kilometrin-pari kohti kotia.

Onnistunut ja reipas maastoreissu päättyi yhtä aurinkoisissa merkeissä kuin oli alkanut. Sekä ratsastajat että hevoset vaikuttivat tyytyväisiltä.

[Salma]

Maalismaasto! Viime vuonna tähän aikaan olin ratsastanut ensimmäisiä kertoja kentällä ja kahlannut sulavien lumikenttien poikki hakiessani Bonnieta tarhasta. Nyt maa oli mutaisen ruskea, paikoin kuivunut ja ihmeteltävän lumeton. Aurinkokin lämmitti, se kujeilija oli paahtanut jo monta päivää tallipihalla kuin parhaimpina loppukevään päivinä.
Lähtö reissulle oli ollut yhtä hyrskynmyrskyä. Bonnie ja Windi olivat tapansa mukaan halunneet äristä keskenään, onneksi olin ehtinyt valistaa Dania tallissa tammojen karsastuksesta toisiaan kohtaan. Pitkänhuiskea poika oli kiilannut Windin seinän viereen ja ratsautunut siellä ainoastaan tuhahtaen sen pörhistelylle. Minä olin ohjannut Bonnien sivummalle Frankin luokse, sillä lunkin ruunan kanssa sen kevätkiima pysyi siedettävästi kurissa. Bonnie oli keimaillut puoliteholla Frankille mutta käsittänyt varsin pian, ettei iso hevonen antanut sille vastakaikua. Häntänsä jalkojen väliin loukkaantuneesti vetäen Bonnie oli lähtenyt käyntiin ja asettunut paikoilleen jonoon Kuún ja Eelan perään, kun järjestäydyimme reissuun. Kuún kihara tumma tukka levisi paksuna niskaan.

Aurinko sirritti silmiin siirtyessämme metsässä raviin. Hevoset pinkoivat, ne tuntuivat haluavan karistaa maneesin pitkän talven hiekat yltään. Joka puolella aukeava kevät innosti ne venyttämään askeltaan ja pistelemään kuin Vermossa. Minua nauratti.
Suuremmalla tiellä Anne kääntyi Hypen selästä katsomaan, että kaikki olivat vielä osastossa mukana, ja päästi meidät sitten laukkaan.
”Mennään siististi!” hän kehotti kärjestä niin, että ääni kaikui metsäilmassa.
’Siististi’ oli ehkä huono sana kuvaamaan laukkaa, johon remmi karkasi. Hevosjono pysyi kyllä järjestyksessä eikä ohitellut toisiaan, mutta tempo oli tavallista ratsastuskoulutuntia selvästi riehakkaampi. Jopa edellä kulkeva Frank näytti viskovan päätään kuin nuori ori. Bonnie, jonka laukka oli saanut houkuteltua huumaansa, heitti pitkän rimpsun pyöreitä pukkeja. Minä tarrasin kaksin käsin ponin venähtäneeseen harjaan, muksahdin sen kaulalle istumaan ja hilauduin pukkisarjan jälkeen takaisin penkkiin. En ollut oikein ehtinyt edes pelästyä, pomput olivat tulleet niin peräjälkeen. Laukka-askelten kiidättäessä meitä kuivaa metsätietä pitkin kiitin hiljaa mielessäni siitä, etten ollut muksahtanut maahan.

Talot nousivat tien molemmin puolin ensin sieltä täältä, sitten yhä tiiviimpinä ryppäinä. Anne pidätti Hypen keinuvaa laukkaa ja jono hänen takanaan siirtyi käyntiin pompahtelevien raviaskeleiden kautta.
”Antakaa vähän ohjaa!” Anne neuvoi. Bonnien kyljet kohoilivat ja se venytti halukkaasti kaulaansa, kun annoin ohjien pidentyä hiukan sormieni lomitse. Ei kuitenkaan liikaa, sillä arvasin, että näin innoissaan tamma voisi keksiä metkuja koska tahansa.
Kioskin ohitus meinasi osoittautua meille ongelmaksi. Olin pari kertaa porukalla maastoillessamme käynyt hakemassa limsaa kioskilta, kun jano oli yllättänyt, ja paikan omistaja oli tavannut antaa hevosille tuotavaksi omenan tai porkkanan. Bonnie taisi muistaa sen. Se kurotteli kioskin raidallisen katoksen suuntaan, hörisi sen siniseksi maalatuille puuseinille ja yritti kiemurrella pysähdyksiin. Takana tuleva Hestia jäi myös junnaamaan Bonnien esimerkin innostamana. Hauskaa, että ponit asettuivat yhdessä saman suunnitelman taakse.
”Nyt ei ole sun karkkipäivä”, huomautin ponille ja maiskautin tomerasti. Bonnie käänsi haikaillen päänsä kioskin suuntaan ja tuntui katsovan sitä kuin unohdettua rakastajaa, mutta suostui vastahakoisesti asettelemaan kavioitaan eteenpäin tiellä. Kioski jäi taakse.

Minä jäin silti miettimään sitä. Loppukevät, lämpenevät päivät ja pitkät, hauskat maastoretket seppeleläisten kanssa. Oi, kuinka odotinkaan niitä!

[Clara]

"Joko laukataan?" Walma kysyy.

Kiitos maastosta! c:

[Kuú]

Ihana kuva, Anne!

Keräilin Eelan ohjia käteeni, tamma liikutteli jalkojaan siihen malliin, että olisi halunnut pyöriä väkkärää tallin pihassa, hetkeäkään odottamatta. Sisälläni kupli yhtä suuri innostus – kevät ja porukalla maastoon! Ruskean tanssahtelijan korvat heiluivat kaikkiin ilmansuuntiin, se tuskin huomasi minua yrittäessäni pitää sen jotakuinkin suorassa, jotta vieressämme lähtöön valmistautuvat pikkuruinen Walma ja Clara eivät olisi tupsahtaneet kumoon hoidokkini sinne tänne tanssahtelevan takapään tönäisemänä.

Tarkistin satulavyön nopeasti ja sain laskettua toisen jalustimen alas, ennen kuin minun tarvitsi pyytää Eelaa väistämään sen valuttua tallista ulos kopsuttelevan Bonnien tielle. Bonsku luimi vain puolivillaisesti eikä Eelakaan juuri kiukustunut, vaikka kuopaisikin etusellaan maata protestiksi hiljaiselle vihellykselleni.
”Bonsku!”, kuulin Salman komentavan kimoaan, syrjäsilmällä näin sen kääntävän takapäätään taas vaihteeksi Windiä kohti, joka muljautti silmiään. Daniel sai rautaisella kokemuksellaan kuitenkin pidettyä pilkukkaan kauempana ja Salma sai kontrollin omaan sähläriinsä.
”Oot tosiaan oikeessa Salma, pysytään kaukana toisistamme”, Dani tuhahti puoliksi virnistäen.

Ponnistin selkään mahdollisimman rauhallisesti, Eela seilasi hiukan, mutta pysyi suurin piirtein paikallaan. Jalustimet olivat, kiitos ja ylistys, sopivat, joten saatoin keskittyä hakemaan tukevan istunnan, imemään Eelan ja auringon lämpöä itseeni. Olin pilvettömän taivaan ja reippaan maaston kunniaksi jättänyt takkini talliin, punainen huppari saisi kunnian avata ensimmäisen Seppeleessä vietetyn kevätkauteni. Linnut visersivät niin heleä-äänisesti ja onnellisesti, että minun teki mieli yhtyä kuoroon. Pidättäydyin kuitenkin siitä Eelan mielenrauhan vuoksi ja – no, muutkin hevoset touhottivat kuka mihinkin suuntaan jo valmiiksi.

Lähtö oli reipas, tallipiha jäi taakse ennätysvauhtia Eelan kiriessä askeltaan ja nostellessa päätään välillä edessä huiskahtavasta hännästä hermostuneena tai sieraimiin käyvästä tuulesta innostuen. Alkukäyntien aikana pohdiskelin, eivätkö sen korvat menneet sijoiltaan tuollaisesta kääntelystä. Tiputtelin tammalle rauhan sanoja, soojaa tyttö, mennään rauhassa. Metsä kietoi meidät tuoksuvaan halukseen. Sulin kiinni hieman hermostuneiden askelten rytmiin, märkä maa litisi keväisesti kavioiden alla. Lits, läts, maisk.

”Pitäkää ohjat kunnolla käsissä ja mennään ravia!” Hypen selästä kajahti.
Eela pyrähti eteenpäin ajatuksesta. Pää nousi hiukan, korvat nappailivat ääniä ympäristöstä, toinen kuunteli välillä minua, kun keventelin laiskasti hillitäkseni tamman menohaluja hiukan. Askel oli matkaa voittava mutta nykivä, liikuttelin kuolainta hiukan ja vähittelen Eela pehmeni - mutta oli silti kuin innokas jousipyssyn nuoli, valmiina ampaisemaan eteenpäin nopeammin kuin kukaan. Tuuli suhisi kypärän alle, heilutti hiuksiani niskassa, suljin hetkeksi silmäni.

Laukkasuora tuli nopeasti vastaan, johtuen kenties oikein mukavan tuntivauhtimme ja ympärillä kasvavan kevään yhteisvaikutuksesta. Jostain kuului vingahtava ääni, ehkä Bonnie pisti parastaan Salman roikkuessa kyydissä. Kauaa en ehtinyt asiaa ihmetellä, joku päästi nimittäin jousipyssyn laukeamaan ja Eela sinkoutui eteenpäin sellaisella vauhdilla, että jäin jälkeen ja melkein lennähdin takaperin satulasta. Pää taivaissa ratsuni karautti menemään ja kevät nappasi meidät imuunsa. Hapuilin ruskeaa harjaa sormieni väliin, puristin ohjia ilmavirran houkutellessa kyyneleet silmäkulmiin. Istu, istu, istu, ajattelin ja sain nopeasti kasattua itseni. Eelan kokosin pikkuhiljaa pidätteiden mennessä läpi. Suurin piirtein hallittuun päättyneen laukan jälkeen olin valmis myöntämään koko maailmalle nauttineeni jokaisesta askeleesta. Eela oli Eela, tuulispääprinsessa.

Hevosten suurimmat energiat olivat purkautuneet kevääseen laukan myötä ja pienen vastaanhangoittelun jälkeen Eela tiputti raville ja sitten käyntiin. Otti pitkän ohjan mielellään vastaan, venytti kaulaansa. Windi oli ottanut ilmeisesti hieman ylimääräistä ravia ilmestyessään yllättäen takaoikealta, Daniel virnisteli Eelan hypähtäessä hiukan.
”Otas rauhallisesti, eläin”, nuorukainen tyytyi toteamaan. Hymyilin puoliksi tälle ja puoliksi Eelalle. Sen huomio oli kiinnittynyt kaikkialle, ja ihmekös tuo. Oli kevät.

Kiitos maastosta!

Tulkitsin Eelan takana seikkailevan vaalean otuksen Windiksi koska selässä näyttää istuvan Däni, joten menin sen mukaan. Salman mahtavasta tekstistä poiketen siis. : )

[Loviisa]

Maalismaasto maksu!

Ah, miten aurinko tervehti meitä taivaalta jo heti aamusta. Olin ilmoittanut minut ja Frankin maalistaastoon mukaan. Rakastin Seppeleen maastoreissuja, ne olivat parhautta.
Hain Frankin kahlaten kuravellin läpi, mustat saappaat vaihtoivat hetkessä väriä kuin kameleontti Afrikassa.
Puunaus ja varusteiden laitto sujui rutiinilla. Yritin saada mahdollisimman paljon ärsyttävää ja kutittavaa talvikarvaa pollelta pois. Vihasin karvanlähtöä. Kellon näyttäessä sopivasti lähdin odottelemaan muita ulos.

Hytkyin naurusta kun katselin tanssahtelevaa Bonnieta Frankin vieressä. Se oli kuin viekas kissa joka mourusi ruunan luona. Annen sanoin tammat todella olivat hormonimyrkyissä. Ne yrittivät melkein kaikki änkeytyä mahdollisen sulhasehdokkaan luokse. Frankilla tosiaan oli joka kaviolle morsmaikkuja, mutta onneksi sitä ei kiinnostanut.

Anne laski jotta kaikki olivat paikalla jonka jälkeen lähdimme tutuillu maastopoluille. Olin helpottunut että olin lähtenyt mukaan Frankilla, takana tulevilla tammuskoilla riitti virtaa, tuskin malttoivat pysyä paikoillaan. Lähdimme pikapuolin ravaamaan, jopa maastonvarma hoitohevoseni ravasi menemään ennennäkemätöntä vauhtia. Tuntui kuin olisin ratsastanut pienellä shettiksellä, sain keventää niin nopeaa kuin pystyin. Kesti hetki ennen kuin pääsin rytmiin mukaan.
Metsässä oli todella jo kesän merkkejä, kaikki lumet oli sulanut ja puut alkoivat vihertämään. Polun vieressä liplatteleva puro ja visertelevät linnut saivat minut uppoutumaan ajatuksiin kesästä. Kunpa se olisi jo.

”Nyt laukataan!” Anne huusi edestä.
Jes, sitä olin odottanut. Kaikki villiintyivät. Ei tarvinnut paljon laukkapohkeita antaa kun Frank jo kiisi laukkaan. Menimme niin kovaa, takana tulevat tammat saivat Frankin vain koventamaan vauhtia. En ollut pitkään aikaan mennyt sellaista vauhtia. Pidin kiinni Frankin harjasta jotta pysyin kyydissä. Laukkasimme metsätien päähän asti. Saimme kaikki hevoset hallitusti käyntiin jota menimmekin hetken aikaa rauhassa.

Toisen laukkapätkän otimme hieman isommalla tiellä. Anne painoitti meitä hallittuun laukkaan. Saimme pidätellä hevosia jotta ne kulkisivat edes vähän järkevästi. Olin yllättynyt miten Frankilla oli haluja mennä, uskokaa tai älkää!
Laukkojen jälkeen, annoimme puuskuttaville hepoille ansaitun käynnin ja pitkät ohjat. Enää ei tarvinnut pidätellä.

Lopuksi vielä ravia pari kilometriä jonka jälkeen olimme takaisin tutun tallin pihassa. Vauhdikas maastoreissu oli ollut mahtava. Olin suunnattoman onnellinen!


Kiitos mukavasta maastosta! :---)

[Daniel]

Siitä tuli vähän jättikokosen näkönen ja näemmä muodikkaan vaaleanpunaset suojat katosi matkan varrella... mutta olipas mukavaa päästä tekemään tuttavuutta uuden hepsun kanssa!

[Emmy]

Huiskan kanssa lähdössä ulos.

[Inkeri]

Taivaalla saattaa näkyä lentäviä lehmiä, sillä mä PANOSTIN. Maailman kaheksas ihme tai jotain, mut oikeesti, en oo panostanut ees hoitomerkintöihin tälleen ikinä:--D Phonekamera ei tykännyt väreistä, muttäjööö. Tässä siis Hese ja Inksu laukkasuoralla.