15.10. 2013 Miniponit! - tunti II

[Anne]

Miniponit! -tunnit pyrähtävät käyntiin. Mukaan mahtuu neljä sebeläistä (tai käytössä ollutta sub-hahmoa), joiden paino on max. 45kg. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita luvassa.

Kolmen suoritetun Miniponit! -tunnin jälkeen saa merkin.

Tällä kertaa luvassa ponipelejä varsalaitumella!

4/4

Simona - Pella
Clara - Siiri
Inkeri - Walma
Britta - Pampu

Ilma oli suhteellisen hyvä, kun kokoonnuimme varsaitsalle.

-Tänään otetaan pari vauhdikasta peliä, sitä ennen kuitenkin saatte lämmitellä itsenäisesti parikymmentä minuuttia. Enimmäkseen ravissa.

Kun lämmittely oli suoritettu aloitettiin pelit. Ensin pelattiin ponifutista, joukkueina oli Simona&Inkeri ja Clara&Britta. Pallona toimi jättisuuri uimapallo, joka aiheutti poneissa monenlaisia reaktioita.

Britta yrittää tehdä maalia. Walma kuitenkin päättää luistaa maalivahdin tehtävästään ja tekee hienot sivuloikat.

Tiukan jalkapallomatsin jälkeen siirryttiin viestin pariin. Parreiksi muodostui Simona - Clara ja Inkeri - Britta. Viestin laukkarata oli hurja: varsalaitumen pohja oli mutainen ja muuttumassa liukkaaksi. Tiukan skaban voittivat Simona ja Clara.

Clara yrittää ottaa Simonalta viestikapulaa.

Sitten olikin aika jäähdytellä ja päästää ponit lepäämään.

[Anne]

Tunti tullut. Laatu: jee jee.

[simona]

- Mä sain Pellan! sanoin innostuneena. Käänsin päätäni sitten Claraan.
- Anne on laittanu mulle Siirin! Clara sanoi innostuneena.
- Siiri on tosi kiva! Kumpa mä pääsisin enskerralla Walmalla, niin oon menny kaikilla miniponeilla! sanoin ja innostuneena lähdin hakemaan Pellan suitsia. Muistin, että ponirouva asustelisi aitassa, joten kiikutin turvaliivini, harjaämpärin ja suitset sinne. Karsinassa oli joku, kurkistin ja näin uuden kasvon Pellaa harjailemassa.
- Moi! sanoin pirteästi.
- Moi! Mä oon Pihla, me ei olla ennen nähtykään! Pihla sanoi iloisesti.
- Mä oon Simona, hoidan Pampua. Hoidatko sä Pellaa? kysyin.
- Joo, hoidan mä! Aa, nyt mä muistan sut! Oon joskus nähny sut Pampulaa hoitelemassa, kai muuallakin, mut asiaan. Meetkö sä tänään Pellalla? Pihla kysyi.
- Joo. Mä sain sen miniponitunnille, voitko auttaa mua harjaamaan? kysyin.
- Itseasias, Pella on melkein harjattu, Pihla sanoi ja naurahti.
- Mä voin viedä harjat, jos laitat vaikka suitset? Pihla sanoi.
- Sopii! sanoin ja laitoin ponin riimun kaulalle. Otin suitset naulakosta ja asetin ohjat ponin kaulalle tarjoten samalla kuolaimia tuolle. Tamma otti ne melkein heti, ja loppuremmien kiinnittäminen olikin helppoa.

Pihla tuli ja pyysin tuota ottamaan riimun pois kaulalta, kun laittaisin turvaliivin. Pihla nyökkäsi ja teki tehtävänsä, kun minä laitoin liiviä päälleni.
- Ootko muuten koskaan menny Pellalla? Pihla kysyi.
- En.. voitko sä kertoo millanen se oikein on? kysyin Pellan hoitajalta.
- Hmm. Se on tosi varma, joskus laiska. Kuitenkin yleensä reipas, ja tosi ihanat askellajit! Pihla sanoi hetken mietinnän jälkeen.
- Ookei! Mut nyt pitää mennä, toivottavasti en tipu! sanoin naurahtaen.
- Pidän peukkuja! Pihla sanoi ja näytti minulle peukkua. Hymyilin tytölle ja talutin tamman kentälle.

- Ai varsalaitsa? kysyin Claralta joka talutti Siiriä tallista.
- Joo! Etkö muistanu? Clara kysyi minulta Siirin ohjat kädessään.
- En! Hyvä, et satuttiin samaan aikaan! Nyt menoks! sanoin. Varsalaitsalla Anne, Britta ja Inkeri odottelivatkin. Nousimme selkään ja menimme hetken alkukäynnit. Anne ilmoitti, että saisimme lämmitellä itseksemme parikymmentä minuuttia, enimmäkseen ravissa.

Maiskautin Pellan raviin ja huomasin ponin pehmeät askeleet. Hymyilin ja tein kiemuroita sekä voltteja. Pella toimi hyvin ja minusta kiemurat tuntuivat liian koulutuuppaukselta, että volteista saattoi tulla vähän.. epämääräisiä sanoisin?
- Aloitetaan ponifutiksella! Onko kukaan teistä aijemmin sitä kokeillu? Anne kysyi. Britta sanoi kokeilevansa kerran, me muut taas oltiin ihan pihalla.
- Otetaan palloksi tämä suuri uimapallo, ponskit saattaa herättää erilaisia tunnepurkauksiikin niistä, mutta pidätelkääs poniratsujanne! Anne sanoi. Peli saattoi alkaa. Meillä oli parijoukkueet, ja minun parini oli Inkeri joka oli Walmalla. Ponifutis oli hauskaa, mutta Pella ja minä emme jotenkin nyt sujautuneet siitä niin hyvin. Sitten olisimme vähän tutumpaa ratsastuslajia, viestiä. Minun parini oli tälläerää Clara Siirillä, ja loppujenlopuksi voitimme viestin.
- Tosi hauska tunti! Inkeri sanoi minulle.
- Totta! Pakko tulla kolmannellekin, silloin mä haluan Walman! sanoin naurahtaen.

[Britta]

Maksu:

”Herranjestas että sä oot pieni!”
Seisoin minitarhassa miniponini Pampulan vieressä. Tuolla pikkuisellako minun pitäisi tämä miniponitunti mennä? Naurahdin omalle reaktiolleni ja nappasin shettiksen kiinni vielä kun minulla oli siihen mahdollisuus. Kun lähdin kävelemään tarhan porttia kohti, huomasin Pampun jumittautuvan paikoilleen. Pyöräytin päätäni ja kävelin takaisin Pampun viereen, nykäisten narusta. Ei reaktiota. Heilautin riimunarunpäällä rautiasta ponia persaukselle ja kohtaloonsa alistuneena Pampula lähti raahustamaan perässäni ulos tarhasta.

En voinut muuta kuin virnuilla kävellessäni tallipihan poikki. Edellisellä minaritunnilla allani oli kuitenkin ollut suhteessa paljon isompi poni, ja nyt minulla oli Pampu. Ei jessus. Jaakko käveli minua vastaan, ohittaen meidät ensin muina miehinä, kunnes tajusi minun taluttavan Pampulaa. Mies joutui katsomaan meitä uudemman kerran, ja minä virnistin blondille.
”Tuollako meinasit ratsastaa?” tallimestari kysyi nauruaan pidätellen. Nyökkäsin totisena, taputtaen Pampulaa selälle.
”Joo, tässä on mun uus ratsu. Menee GP:tä!”
Jaakko pyöritteli päätään, laskien katseensa maahan ja käden silmilleen.
”Onnea vaan yritykseen”, mies naurahti, jatkaen kävelemistään kauemmas meistä.
”Sitä me ei tarvita”, huudahdin naurunsekaisesti Jaakon perään. Yhtäkkiä tunsin riimunarun löystyvän kädessäni ja tarrauduin siihen kiinni tiukemmin, kuin henkeni kaupalla – pikkuponi oli lähdössä omille teilleen! Itsepäisesti rautias lähti ensin vetämään minua ravilla, koettaen sitten laukkaa.
”Hei seis!” karjuin ponille, roikkuen riimunarussa kiinni. Tamman vetäessä minua tallin ohi, tartuin toisella kädelläni kiinni rakennuksen kulmaan. Nykäisin riimunarusta, roikkuen samalla seinässä kiinni. Pampula pysähtyi kuin ihmeen kaupalla, jääden pällistelemään paikoilleen viattoman näköisenä. Purskahdin nauruun ja kävelin Pampulan vierelle.
”Olinkin jo unohtanut, millasia te ootte!”

Päätin laittaa Pampun ensin karsinaansa, jotta se ei lähtisi mäkeen sillä aikaa, kun kävin noutamassa sen harjapakin. Pakkikin oli jotenkin paljon pienemmän oloinen kuin Hypellä – kaikki oli niin pientä! En edes muistanut, milloin viimeksi olin hoitanut shetlanninponia. Tai varsinkaan ratsastanut. Ajanut olin enemmänkin, mutta siitäkin oli jo pitkä aika.

Laitoin Pampulan kiinni molemmin puolin käytävälle, jotta Inkeri ja Clara mahtuisivat myöhemmin yhdessä poniboksiin. Pampu osoitti mieltään pamauttamalla etukaviollaan maata, jolloin minä toruin pikkuponia. Rautias ei ollut kovin likaisen oloinen, vain siellä täällä oli törkyisemmän näköisiä kohtia. Kohautin olkiani ja ryhdyin pölyharjan ja kumisuan kanssa hommiin.

Koko harjaushetken ajan minua hihitytti enemmän tai vähemmän. Minä menisin shettiksellä. Pikkuponilla. Voi apua… Olihan tunninkin nimi miniponitunti, mutta viime kerran Pella vaikutti inhimillisemmältä. Melko jännät paikat minulla oli tulossa, kun hyppäisin Pampun selkään. Mahtuisinkohan edes satulaan? Tai sitten pitäisi tehdä niin kuin eräs kaverini joutui tekemään mennessään alle metrisellä shettiksellä – ilman satulaa koulutunnilla, avotaivutuksia. Se oli kyllä melkoista katseltavaa… Onneksi meillä ei olisi luvassa sen suurempia kouluvääntöjä verryttelyjen jälkeen.

Inkeri ja Clara saapuivat poniboksiin yhtä matkaa. Tytöt näyttivät sopusuhtaisemmilta poneihin nähden kuin minä, ja naurahdin taas. Clara katsoi minua kummastuneena, sitoen Siirin kiinni.
”Kohteletkin Sirpaa sitten kuin kukkaa kämmenellä”, Inkeri veisteli, luoden katseita omaan hoitoponiinsa. ”Kuin prinsessaa!”
Clara päästi naurunpurskahduksen suustaan. Tajusihan sen, ettei Inksu ollut tosissaan; paraskin puhuja, kuin prinsessaa…
”Joo joo”, Clara vastasi poistuen hetkeksi karsinasta, ottaakseen harjan käteensä. ”Samat sanat sulle!”

Puhdistin Pampulan kaviot, siunaillen ääneen kuinka pienet ne olivatkaan. Clara ja Inkeri naureskelivat karsinassa kahdestaan(, mitä ilmeisimmin reaktiolleni). Kavioidenputsauksen jälkeen selvitin vielä liinakon paksua harjaa, ettei se olisi ihan törkyisen näköinen. Pampu oli tähän mennessä tyytynyt kohtaloonsa hoitamisen suhteen, ja minä olin siinä virnuilun ohessa kehunutkin pientä.

Vannotettuani Inksun ja Claran vahtaamaan Pampulaa silmä kovana, kävin hakemassa ponin varusteet. Hetki minulla meni niitä etsiessä, mutta keksittyäni tekniikan ”etsi kaikista pienimpiä” löysin shetukan varusteet. Ne kainalossani palasin takaisin ratsuni luo varmistamaan, että se oli vielä paikoillaan.

Laskin suitset käsistäni lähimpään suitsikoukkuun ja lähestyin Pampua satula kädessäni. Poni veti korvat luimuun, kun asetin satulan sään kohdalle ja liu’utin sen kohdalleen. Kävin toisella puolella löysäämässä satulavyötä ja palasin takaisin vasemmalle. Otin satulavyön ponin mahan alta ja pujotin sen satulahuovassa olevasta lenkistä läpi. Vedin satulavyön ensimmäiseen reikään Pampun takajalallapotkaisun saattelemana, huokaisten kuuluvasti.

Ponille suitset, itselle kypärä sekä muut varusteet ja ei kun menoksi. Pieni shettis rinnallani lähdin kävelemään muiden miniponien perään kohti varsalaidunta, jossa meidän tuntimme oli määrä tänään pitää.

”Tänään otetaan pari vauhdikasta peliä, sitä ennen kuitenkin saatte lämmitellä itsenäisesti parikymmentä minuuttia. Enimmäkseen ravissa”, kuulimme Annen kertovan vierestämme. Nousin itse juuri pikkuponin selkään (siihen ei paljoa vaadittu), ja säädin jalustinhihnat sekä satulavyön sopiviksi. Todettuani ne hyviksi annoin Pampulalle pohkeita ja lähdimme kiertämään varsalaidunta ympäri ja ämpäri, ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa.

”Aloitetaan ponifutiksella! Onko kukaan teistä aijemmin sitä kokeillu?” Anne sanoi, kysyen samalla kysymyksen.
”Mä oon!” huudahdin paikaltani. Jes, kerrankin jotakin mitä minä osasin mutta muut eivät näemmä niinkään. Parinani oli Clara Siirillä.
”Otetaan palloksi tämä suuri uimapallo, ponskit saattaa herättää erilaisia tunnepurkauksiikin niistä, mutta pidätelkääs poniratsujanne!”
Anne nakkasi pallon keskellemme ja minä lähdin heti Pampun kanssa ravaamaan kohti palloa. Shettiksen ravi oli pieni ja tikittävä, mikä sai minut miltei nauramaan. Nousin kevyeen istuntaan ja nojauduin eteenpäin, antaen Pampulalle lisää pohkeita. Kerkesimme ensimmäisenä pallolle, mutta ensin Pampu yritti väistää sitä. Sain kuitenkin ponin juoksemaan palloa päin, jolloin rantapallo liikkui muutaman metrin eteenpäin.

Kuljetimme ja kikkailimme rantapallolla Pampun kanssa, eivätkä muut voineet meille mitään. Inkeri yritti pelata vilunkia, mutta jyräsimme hänet ja Walman tieltämme. Inkeri laukkasi edellemme, puolustamaan maalia, kun Pampula ja minä lähestyimme. Juuri, kun poni potkaisi palloa viimeisen kerran aivan Walmaa kohti ja olin varma siitä, että maalia ei tulisi, Walma hyppäsi sivuun ja pallo luisui maaliin.
”Jes!” kiljaisin. ”Tästä se lähtee!”

Kiitos tunnista! =)

[Clara]

- Mä sain Siirin! kiljahdin iloisesti.
- Mä sain Pellan, Simona kertoi.
Lähdimme ilmoitustaulun luota ulos tallista. Simona heilautti mulle kättään ja suunnisti aitalle, jossa Pella asui. Minä kävelin kohti ponitarhaa, ja huomasin blondin tytön menevän myös samaan suuntaan.
- Inksu, oota! huikkasin tytön perään.
Tämä kääntyi katsomaan ja hymyili minun saadessa hänet kiinni.
- Blondit liikenteessä, hän virnisti.
- Jep! Ja vielä kaksi shettistä! lisäsin.
- Vaikuttaa siltä, ettei aika käy pitkäksi, Inkeri tuumasi.
- Ei varmasti, sanoin iskien silmää.
Jatkoimme matkaa tarhan aidalle.
- Walmaaa! Inkeri kutsui.
- Britta on näköjään hakenut jo Pampulan, huomasin.
- Joo, näkyi äsken menevän talliin, Inkeri myötäili.
- Siiri! huusin.
Kaksi palleroponia nostivat päänsä ja laukkasivat luoksemme.
- Kas, mehän saatiin ne kiinni, Inkeri nauroi mukamas hämmästyneenä.
- Walma, en mä ota nyt sua, selitin mustalle ponille, kun se yritti tunkea päätään kainalooni. - Sä lähet nyt Inksu-tädin matkaan.
- Kiitti, Inkeri virnisti.

Talutimme ponit pihan yli talliin ja ponikarsinalle, jossa Britta jo odotti meitä.
- Pidät sitten Siiriä kuin kukkaa kämmenellä, Inkeri teroitti hymyillen velmusti.
- Samat sanat, naurahdin.
Haimme harjapakit ja liityimme Britan seuraksi karsinaan. Vilkaisin brunettea tyttöä - hän näytti aika pitkältä Pampulan selkään, mutta päätin olla sanomatta mitään. Britta kuitenkin huomasi katseeni ja virnisti. Hymyilin ja jatkoin Siirin harjaamista.
- Voi kun näillä on pienet kaviot, Britta huokaisi puhdistettuaan Pampulan tohvelit.
Virnistin Inkerille ja aloin itsekin nostelemaan Siirin kavioita.

Kymmenen minuutin kuluttua seisoimme rivissä poniemme vierellä varsalaitumella.
- Saatte verrytellä ensin itsenäisesti, ja sitten pelataan ponifutista! Anne kertoi.
Laskin jalustimet alas ja ponnistin Siirin selkään. Kiristin vielä vyötä ja ohjasin sitten tamman Britan perään. Siirin leveässä selässä tunsin oloni turvalliseksi, mutta osasin varautua temppuihin. Vilkaisin taakseni ja näin Inkerin Walman selässä. Simona tuli letit heiluen viimeisenä Pellan kanssa.

Alkukäyntien jälkeen risteilimme omaan tahtiin laidunta ympäri, kunnes Anne kutsui meidät luokseen.
- Joukkueet ponifutikseen ovat Clara&Britta sekä Simona&Inkeri, nainen kertoi.
Peli pyörähti käyntiin. Ryntäilimme ensin Siirin kanssa ympäriinsä pallon perässä, mutta rauhoituimme sitten puolustukseen.

Pelin jälkeen pistimme viestin pystyyn. Saimme pariksemme Simonan ja Pellan. Ponirouva pisti parastaan, kuten myös Siiri, joka heitti muutaman ilopukin matkan varrella. Minä vain nauroin ja kannustin tamman kovempaan vauhtiin. Siirin harmahtava hamppuharja liehui kasvojeni edessä ja kaviot rummuttivat maata. Ojensin viestikapulan Simonalle ja näin tämän iskevän minulle silmää.

Kiitos tunnista! =)

[Inkeri]

"Se ois sitten niinkun poninvaihtopäivät", virnistin Claralle, joka harjasi Makkaraa mun puunatessa Walmaa miniponituntikuntoon. Blondi hymyili ja käski mua pitämään Walmasta hyvää huolta. Hah, mitä muuta muka voisi odottaa, kun poni on Inksu-the-ponimestarin hellässä huomassa? Mä jos kuka tunsin ponit ja niiden jutut - ne kaipasi vaan vähän päättäväisyyttä kera rapsutusten, kunnes tadaa, ainesta oli vaikka olympialaisiin asti. Britta, joka oli saanut alleen pikku-Pampulan - aika iso muutos Hypeen verrattuna - ja Clara nauroivat mun jutulle vedet silmissä. Höhö, olin mä kyllä varsin hupaisa tapaus.

Kiskoimme shettikset perässämme varsalaitsalle, jonne Simona Pellan kanssa oli jo ilmestynyt. Anne käski meitä lämmittelemään poneja hyvin käynnissä ja ravissa, ennen kuin siirtyisimme varsinaisiin juttuihin. Pakko myöntää, mulla meni aika iso hetki tottua Walmaan. Mä en tajunnut ollenkaan, että se oli rutkasti Sirpaa ja muita osaamattomampi, eikä tajunnut, mitä ideaa oli kulkea jalat solmussa (siltä se ainakin tuntui) pohkeenväistöä, kun ajan voisi käyttää hyödyksi vaikkapa kiitolaukkaamalla. Jouduin tekemään paljon voltteja ja pidätteitä, jotta sain mustan tamman pysymään hallinnassani edes jotenkin.

"Oorrait, sitten voitaskin alotella ponifutis. Kuinka moni on pelannut aiemmin?" Anne kysyi meiltä. Vain Britta ilmoitti mestarifutaajan taidoistaan, koska mä muistin vasta jälkeenpäin alkuaikojen ponikurssin, jossa meitsi ja Sirpa oli vieneet muita satanolla. You better watch out, Britta, ajattelin, kun Anne kertoi joukkuejaon Team BrittaClaraksi ja Team SimbeInksuksi. Koska Simbe halusi välttämättä olla meidän maalitykki, mä jouduin tyytymään puolustajamaalivahdin rooliin. Brittano Pampunaldo ryösti kuitenkin rantapallon itselleen heti kättelyssä, lähestyen uhkaavasti kohti meidän maalia. Olin jo täysin varma, ettei maalia tulisi, ja niin taisivat olla kaikki muutkin, kunnes Walma säikähti pinkkiä palloa hirmuisesti ja itsepuolustuksekseen hyppäsi jäätävällä sivuloikalla kaksi metriä puskaan päin - juuri sopivasti niin, että pallo lensi tolppien välistä maaliin. Hitto. Inksunel Walmassi ei tykännyt.

Seuraavaksi olimme viestiä. Elättelin toiveita, josko nyt tulisi voitto, sillä kaksi epäonnistumista peräkkäin olisi jo aika paha. Mutta ei. Mun ja Britan joukkue oli auttamattomasti Simonan ja Claran saumatonta yhteistyötä hitaampi - epäreilua, niillä oli pitkäjalkapella! - ja liukkaalla laitsalla ei meinannut pysyä pystyssä mitenkään. Walman kiitolaukkakaan ei auttanut asiaa, ja niin me vanhukset jouduttiin myöntämään karvaalta maistuva tappiomme. Ensi tunnilla meitsi voittaisi kyllä kaiken. Siitä olin varma.

Kiitos tunnista!!(: