Hoitajakoukoukset - syys 2013

[Anne]

Hoitajakokousten aikataulut:

8.9.2013: Akku , Anthon, Daniel , Salma , Wear
22.9.2013: Ilona, Loviisa, Pipsa, Riona
3.11.2013: Clara:) , Inkeri , Pihla, Simona

Ei ehditty järjestää ajanpuutteen vuoksi =( :
10.11.2013: Emmy, Fiia, Jenny, Robert
17.11.2013: Eetu, Essi, Karoliina, Soffi, (Odelie)
8.12.2013: Ansku, Emsku, Kirsikka, Odelie
15.12.2013: Britta, Linnea, Nadja

Hoitajakokouset järjestetään satulahuoneessa aina sunnuntaisin klo 11-12 ja käydään läpi yksitellen hoitohevosen erityistarpeita.

Hoitajakokouksen suorittaminen on vapaaehtoista, suorituksesta saa merkin. Suoritus voi olla vastakommentti kokouksessa esitettyihin asioihin, tarina tai kuva liittyen jollain tavalla kokoukseen.

Koska kokoukset ovat vielä kehitysasteella, kaikenlainen palaute on tervetullutta ja tietenkin toiveet myös, mitä kokoukset voisivat sisältää.


www.seppele.piirroshevoset.com/hoitajakokous.php


Maksut ja palaute tähän topikkiin.

[Salma]

Tuntui viralliselta istua satulahuoneessa kuulakärkikynä ja ruudullinen kierrevihko kädessäni Akun, Anthonin, Danielin ja Wearin kanssa. Tunnelma oli jäykempi kuin normaalina hoitopäivänä, vaikka pinnan alla kytikin innostunut odotus. Vilkuilimme toisiamme suupielet hymynkareeseen hiipien ja odottelimme, että Anne tulisi paikalle. Oli aurinkoinen sunnuntaiaamu, hevoset käyskentelivät vielä pihalla ja me olimme juuri tulleet yläkerrasta, missä olimme syöneet porukalla hedelmiä, herkkuvoileipiä ja Wearin leipomia muffinseja. Brunssi oli sovittu jo edellisellä viikolla ja maha tuntui ihanan täydeltä ahmittuani kaksi nektariinia, mandariinin, pari leipää ja kolme mustikka-suklaamuffinsia.

Anne leväytti pihanpuoleisen oven auki ja toi mukanaan tuulahduksen kirpeää syysilmaa. Hänen hiuksiensa ympärille muodostui hiuksista halokehä auringon paistaessa avonaisesta ovesta elinvoimaisena sisään.
"Huomenta!" hän tervehti posket omenanpunaisina, kuin syysilma olisi nipistellyt niitä kevyesti pikku kynsillään. "Katsotaan vuorollaan jokaisen hevosen erityistarpeita. Yleisiä kommentteja saa myös heittää ilmoille koska vain!"

Istuin kuuntelemassa sillä aikaa, kun muiden hoidokkeja ruodittiin. Minä ja Bonsku olimme vuorossa viimeisenä.
"Tästä lähtien mä alan pitää sulle kerran kuussa valmennusta", Anne täräytti ensimmäiseksi. Ilahduin!
"Ihan mahtavaa, kiva!"
"Tässä on sulle valmennuskalenteri. Muuten saat ratsastella sillä niinku tähänki asti, esteitä yhdestä kahteen kertaan viikossa ja muuten koulutuuppia tai maastoa. Vapaalla Bonskua ei tarvi pitää kuin yks päivä viikossa", Anne sanoi ja ojensi minulle tulostetun lipareen, johon hän oli listannut päivämääriä ja valmennusten aiheita. Perusratsastus... eri estetyypit... kontrolli... innarit... Sanat vilisivät silmissä ja kouraisivat mukavasti vatsanpohjassa kuin olisivat pieniä makeisia, jotka ropsahtelivat sinne.
"PKK-Cupin osakilpailuihin voisit kans osallistua. Pidetään Bonsku koko ajan kisakunnossa", Anne jatkoi. Muistin vasta nyt vihkoni, kieräytin sen auki ja kynän napsahdettua toimintakuntoon aloin raapustaa ohjeita ylös. Jalkojen kylmäys, suojat, niitä olisin halunnut tarkentaa muutenkin.
"Mä ostin Bonskulle vähän aikaa sitten uudet suojat", sanoin väliin Annen vetäessä henkeä. Nainen viittasi minut näyttämään.
Anne käänteli käsissään tummanruskeita suojia, joissa oli mustat tarrakiinnikkeet. Hän nyökkäsi hyväksyvästi.
"Näyttää näppäriltä. Esteillä voisit muuten käyttää myös martingaalia."
"Sitä mulla ei olekaan ollut käytössä, vaikka mä oon monesti miettinyt sitä", myönsin. Bonnie oli välillä melko haastava ratsastaa esteillä, martingaali saisi ehkä hiukan järkeä sen ponnahteluihin.
"Ja hieroja käy myöhemmin katsomassa Bonskun läpi kun se on ollut vähän jäykkä takaa. Mut muuten voit jatkaa melko lailla samaan malliin", Anne pajatti. "Onko kysyttävää? Mielipiteitä? Kerrottavaa?"
Olin vasta kirjoittamassa martingaalista ja lisäämässä sitä hankintalistalle, mutta Annen kysymys sai minut pysähtymään. Kohotin katseeni kumarasta asennosta vihkoni yltä ja naurahdin.
"Kaikki hyvin! Näillä ohjeilla me porskutetaan pitkään Bonnien kanssa!"

[Daniel]

Ajatukset harhaili. Musta tuntui, kuin olisin ollut taas koulun penkillä, ja hei, sitä laitosta mä en kyllä kaivannut ollenkaan. Mun olisi kyllä pakko palata opiskelemaan, mutta toiminnallisuus olisi kyllä mun juttuni, ei tämmöinen aloillaan istuskelu ja luennoinnin kuuntelu. Tai tietysti siinä vähän mietittiin yhdessä hoitajankin kanssa, mutta enimmäkseen kai Anne puhui ja me hoitajat kuunneltiin. Tai ne muut kuunteli. Mäkin yritin kyllä, mutta väsytti ja masensi, kun ulkona näytti niin syksyiseltä.

Jepjep, siinä mä istuin, keikuin tuolillani ja katselin ikkunasta ulos. Päässä oli pipo, koska hyvä pipohan näytti aina kivalta ja pelasti huonoimmankin hiuspäivän. Koulussa maikat oli aina nipottaneet, jos piti päähinettä sisällä, mutta Anne ei jaksanut piitata siitä. Siitä se ei kuitenkaan tykännyt, että mun huomioni leijaili jossain ihan muissa maisemissa kuin satulahuoneessa. Pääjehu loi muhun välillä merkitseviä katseita, kyllä mä ne huomasin ja tajusin hetken aikaa näyttää siltä, että mua kiinnosti, mitä Akku tai Anthon voisi hoitoheppojensa kera tehdä. Koetin vaikuttaa yhtä tarkkaavaiselta kuin Salma, joka näytti kuuntelevan korvat höröllä ja oikeasti, sillä oli muistiinpanovälineetkin mukana. Olisikohan mullakin ollut? Tuskinpa olisi tarpeen, tuumasin. Mä en ollut vielä vanhuudenhöpertymässä ja muistaisin kyllä, mitä tässä sovittaisiin.

"Ja sitten Danin ja Topin asioihin, jos arvon herra hoitaja suvaitsee palauttaa ajatuksensa tähän hetkeen", Anne sanoi riuskasti mutta selvästi mukana oli ripaus huumoriakin, ei pelkkää tympiintymistä.
"Suvaitsen kyllä", sanoin tyynesti ja seivästin Annen korostetun asiallisella katseella.
"Hienoa", pääjehu hymähti ja sitten mentiin.

Eipä siinä mitään ihmeempiä ollut. Nyökkäilin hyväksyvästi, kun Anne kertoili Topin liikutuksesta, kisasuunnitelmista ja Pentti Perusmiehen käynneistä. Siisitä. Mä olin alkanut pitää Pentistä niinä muutamina kertoina, kun olin sen tallilla jo ehtinyt nähdä. Harvapuheinen mies tuntui todella tietävän, mitä teki, ja olin jo aika varma, että jos joskus hankkisin oman kisapelin, olisi Pentti osa sen tiimiä.

"Ja sitten sä saat, hoitaja kun olet, pestä Topin joka lauantai."
Urahdin pienesti, koska mullahan olisi totta vie parempaakin tekemistä lauantaisin kuin olla kylvettämässä hevosherraa. Mutta mikäs siinä, puhtaus oli puoli ruokaa ja totta hemmetissä kisakopukan piti olla kisakinkereissä edustava, eihän mistään mitään muuten tulisi. Hävetä siinä vaan saisi, kun olisi kisahoitajana mukana matkassa ja kuulisi yleisön paheksuvan huonosti kuurattua hevosta dressagetapahtumassa. Nyökkäsin sitten siihenkin. Kyllähän mä voisin lauantaistani lohkaista yhden siivun punaisen orin puunaamiseen.

[Akku]

Istuin satulahuoneessa Anthonin, Salman, Wearin ja Danielin kanssa odotellen Annea. Hetki sitten syöty brunssi tuntui mahassa, kun piirtelin hoitovihon marginaaleihin pieniä sydämiä, kunnes Anne astui sisään tervehtien.

" Huijarin vapaapäivät on maanantaisin ja torstaisin. Tiistaina ja keskiviikkona jatkotunti, perjantaina talutus ja koulu. Jos mahdollista, niin ois hyvä jos sä tulisit ainakin perjantain talutustunnille auttaan", Anne sanoi. Nyökkäsin ja hän jatkoi: "Vapaapäivinä liikutuksena vois olla esteitä, ja toisena reipas maasto. Myös juoksutus, irtohypytys ja ohjasajo ois kiva juttu. Minä tai Elli läpiratsastetaan se kerran pari viikossa". Nyökkäsin ja kirjoitin vihkoon mahdollisimman paljon siitä, mistä Anne oli puhunut.
" Huijari pidetään vielä orina, mutta se ruunataan talven aikana. Se tarhataan isomman lauman kans, toisena orina siel on Susi. Mitään suurempaa niiden välillä ei oo. Huijaria loimitetaan maltillisesti, katotaan jos klipataan se talvella, niin loimitukset kuntoon. Martingaalia aletaan käyttään tunneilla vakiosti, samoin hivutussuojia joka jalkaan. Harja pidetään yhä samanlaisena kun tähänkin asti." Anne selitti.
" Ja sillä on tosiaan hypätty 80cm, joten kun hyppäät, niin korkeus 30-60 näin alkuun ja sitten voi välillä hypätä kuudestaviidestä kasikymppiin. Onko kysyttävää?"
"Eipä oikeestaan", vastasin hymyillen. En jäänyt kuuntelemaan muiden juttuja, vaan lähdin katsomaan Huijaria.

[Ilona]

//sori toi suttaus, nimi meni ensin pieleen /:

[Inkeri]

Mä olin hiljaa. Kerrankin. Pureskelin ajatuksiin vajonneena lyijykynää ja nojailin mun sylissä olevaan vihkoon. Clara ja Simona höpöttivät iloisesti, niinkuin parhaat kaverukset yleensä tekevät. Pihla, jota mä tunsin vähemmän, räpläsi kännykkää, joten en sitten viitsinyt sitäkään häiritä. Päätin siis pohtia Siirin jälleen kasvanutta heinämahaa ja muita elämän suuria kysymyksiä.

Syy, miksi me kaikki neljä miniponihoitajaa oltiin raahauduttu satulahuoneeseen, oli hoitajakokous. Annen keksintö, jonka oli tarkoitus kai auttaa meitä kehittymään hoitajina, ja ehkä auttaa meitä tuntemaan hoidettaviemme kanssa toimimisen perusteet paremmin. En mä tiedä, kysykää Annelta, jos kiinnostaa.

Kun Anne viimein saapui, Simona ja Clarakin hiljenivät. Tuntui viralliselta.
"Moikka kaikki!" nainen hymyili. "Kaikki varmaan suunnilleen tietää, miksi me täällä ollaan, joten mennään suoraan asiaan. Clara, käydään sun ja Walman jutut läpi ekana."
Apua, nyt fiilis vaihtui tunnelmaan rehtorin kanslia. Se paikka oli tullut mulle varsin tutuksi menneinä vuosina, kunnes paransin tapani ihan vaan siksi, ettei tarvitsisi istua sen möhömahan kanssa samassa huoneessa joka toinen päivä. Nimittäin se jos mikä oli inhottavaa.

"Inksu, sä oisit sitten seuraava", Anne sanoi kuulostaen ihan hammaslääkäriltä. Montako eri persoonaa yhteen tallinpitäjään mahtui?
"Alkuviikosta sun ei tarvii tehä oikeestaan mitään Sirpan liikutuksen eteen", Anne kertoi, "mutta torstaista eteenpäin se tarvii lisäliikuntaa joka päivä."
"Jes, kiva et saa itekin sit ratsastaa sillä, muullonkin kun vapaapäivänä", hymyilin.
"Niin, jos sä meinaat ratsastaa, niin ois hyvä tehä sillä jotain oikeesti pitkiä maastolenkkejä. Sit se poni kans tarvii paljon este- ja kavalettitreenausta, mutta oon vähän saanut sellasen kuvan, et oot enemmän esteihmisiä, joten tää lienee vaan kiva juttu", Anne naurahti, ja mä nyökkäsin innosta piukeana.
"Sitten.." nainen sanoi ja tutki listojaan. "Ainiin, Siiri on tosi jäykkä vasemmalta, joten muista sit työskennellä kunnolla molemmat puolet."
"Kyl mä aina oon yrittänyt, mut kai mä sit yritän lisää", naurahdin Annen hymyillessä.
"Ja kyllähän sillä ponilla muutkin ratsastaa, ettei se yksin sun vika oo", tuo rauhoitteli.

Anne kertoi mulle vielä, että jos halusin vaihtelua, voisin mä käydä Siirin kanssa ajamassa aina silloin tällöin. Ajoluvat sun muut olivat kuulemma yliarvostettuja, ja ainahan mä voisin pyytää jonkun kokeneemman ajajan mukaan. Hihii, olin ihan innoissani kokouksessa puhutuista jutuista. Ainakin mulle tästä oli apua, ja Anne kertoi asioita, joita mä en todellakaan olisi itse tajunnut. Mikä ei varmaan liene yllätys - enhän mä ikinä mitään tajunnut.

[Clara]

Tömäytin laukkuni satulahuoneen lattialle ja istuin tohkeissani penkille. Simona istahti viereeni ja alkoi kertomaan innoissaan edellispäivän ratsastuksestaan Pampulalla. Vilkaisin nopeasti muita huoneessa istuvia - Inkeriä, joka pureskeli ajatuksiinsa vajonneena kynänpäätä, sekä Pihlaa, joka näppäili kännykkäänsä. Miksi me, miniponien hoitajat istuimme täällä kahta minuutia vailla yksitoista, johtui hoitajakokouksesta. Jep. Aluksi, kun mä luin kokouksista ilmoitustauluun nastalla kiinnitetystä lapusta, oli ensimmäinen ajatukseni "Joku kerho vai?". Mutta ei, Annen selitettyä asiaa tarkemmin, sain selville, että tarkoituksena olisi opastaa meitä hoitajia hevostemme - tai tässä tapauksessa poniemme - hoitamiseen. Odotin kokousta innolla, sillä muistin yhä kesän hoitajahaut, joissa Walman kohdalla luki, että poni kaipasi osaavaa hoitajaa, joka pystyi auttamaan sen koulutuksessa - vaan mulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä ponin kanssa piti tehdä. Joten tässä sitä istuttiin.
- Pampula leikki säikähtävänsä jotain ja alko juoksee ihan miljoonaa kenttää ympäri ja sitten... Simonan iloinen ääni tunkeutui ajatuksiini.
Käännyin kuuntelemaan kertomusta, josta puolet oli jäänyt taas kuulematta. Paitsi mulle kävi niin aina. Aina, oli tilanne mikä tahansa, kun joku selitti mulle jotain, vaikka matematiikan yhtälöitä, lähti ajatukset karkailemaan ja hetkessä saatoin olla toisella puolella maailmaa. Kunnes joku taas tipautti minut maan pinnalle - ja hyvä niin. Muuten saatoin karata ajatuksissani vaikka avaruuteen. Ja se vasta aiheuttikin minulle harmaita aivosoluja.

Samassa Anne astui sisään ja vilkaisi ympärilleen kuin tarkistaen, että kaikki olimme paikalla. Pihla lopetti kännykkänsä selaamisen ja Inkeri laski kynän kädestään.
- Ja sitten Pampu pukitti ja mä lensin, Simona jatkoi ja hymyili herttaisesti Annelle.
Tämä rykäisi ja kääntyi minun puoleeni. Voi apua, miksi minä ensimmäisenä? Kumarruin penkomaan laukkuani ja löysin sieltä matiikan vihon. Äiti oli jankuttanut, että läksyt piti tehdä ennen tallille menoa, mutta kun meinasin myöhästyä kokouksesta, ei auttanut kuin ottaa osa kirjoista mukaan. Nyt repäisin yhden sivun irti vihosta ja etsin itselleni vielä kynän.
- Clara, katotaan sua ja Walmaa koskevat jutut eka, Anne sanoi, kuten olin arvannutkin.
Nielaisin ja keskityin kuuntelemaan. Nyt ei ollut aika lähteä matkustamaan ajatuksen voimin avaruuteen vaan keskittyä olennaiseen.
- Eli, Walma menee maanantaina, tiistaina ja perjantaina tunneilla, keskiviikko ja torstai sillä on vapaita, jotta sitä voidaan kouluttaa eteenpäin. Se osaa jo perusjutut, joten nyt aletaan opettelemaan väistöjä, taivutuksia ja tempon vaihteluja, Anne kertoi.
Kuuntelin tarkasti ja kirjoitin tiedot muistiin paperilapulle. Nostin taas katseeni ja Anne jatkoi:
- Sä voit auttaa henkilökuntaa koulutuksessa vaikka maasta käsin harjoittelemalla esim. helppoja väistöjä ja niin päin pois. Esteharjoittelussa kavaletit ja jumppasarjat ovat varmasti hyödyksi, niitä kannattaa treenata. Joka viikko tulee käydä myös maastossa.
Nyökkäsin ja painoin mieleeni ohjeet.
- Minitarha puretaan, joten shettikset ulkoilee tästälähin muiden ponien kanssa. Ponit tulee harjata käytävällä tai uuden katoksen harjauspuomilla, ei enää karsinassa turvallisuussyistä.
Nyökkäsin jälleen.
- Jäikö jotain kysyttävää? Anne kysyi hymyillen.
Mä pudistin päätäni.
- Enköhän mä kaiken ymmärtänyt, sanoin tyytyväisenä ja päätin teipata muistilappuni päiväkirjani väliin. Siellä se pysyisi varmassa tallessa.