|
Post by Alina on Jul 3, 2010 23:30:14 GMT 2
040710 Essi oli jo aloitellut Jaakon kanssa iltatallia, mutta kävin nappaamassa Januksen nopeasti tarhasta - olin jo koko viikon halunnut käydä tallilla vielä toisenkin kerran. - Alina! Mihin sä viet sitä kaakkia? Jaakko rähähtää hakiessaan Anttua sisälle. - Me käydään vähän kävelemässä, hymyilen ja heilautan kättäni Essille joka virnistää pirteästi takaisin. i'm feeling nervous trying to be so perfect, 'cause i know you're worth it, you're worth it, yeah Janus jää välillä nyhtämään tien reunasta heinää. Hyttyset pörräävät ympärilläni, joten kiskon ruudullisen kauluspaitani hihoja alas ja avaan sen helmat solmusta vatsani yläpuolelta. Ruunivoikko hoidokkini kävelee luottavaisena perässäni. - Sä olet tainut tehdä tänään töitä ihan kunnolla, kujerran ruunalle. Satulan muotoinen märkä läiskä ponin selässä paljastaa kaiken. if i could say what i want to say i'd say i wanna blow you away, be with you every night, am i squeezing you too tight? Oikaisimme metsän poikki rantaa päin. Kello oli jo paljon, muttei Essillä kuulemma ollut mikään kiire kotiin. Sain kerrankin viettää Januksen kanssa aikaa kunnolla, olinhan huomenna lähdössä Tampereelle tapaamaan muutamaa kaukaisempaa ystävää ja saisin unohtaa tallilla hihhuloinnin ainakin viikoksi kokonaan. Istahdin veden rajaan. Järvi oli tyyni. Aurinko laski vastarannan puiden latvojen taakse, ja Janus touhuili omiaan selkäni takana. if i could say what i want to see, i want to see you go down on one knee, marry me today, i'm wishing my life away Hetkellisesti taas ymmärsin mitä ihmiset tarkoittivat sanoessaan täydellinen. Elämä Januksen kanssa oli täydellistä, mitä nyt poniin olin vuoden ajan tutustunut, enkä voinut tajuta miten vasta nyt ymmärsin tuota kaviollista. Janus nyki jo kovasti riimunnarusta. Kiskoin nelijalkaisen luokseni ja suukotin sen silkkistä tummanharmaata turpaa. Kömmin itseni ylös hienolta hiekalta ja ponkaisen connemaran selkään. Hämmentyneenä poni lähtee keinahdellen kuljettamaan meitä takaisin tallille. - Kyllä mä suhun luotan, tuhisen ja taputan ruunan lapaa.
|
|
|
Post by Alina on Jul 12, 2010 17:07:48 GMT 2
110710 Olin leiriytynyt tallipihan lämpimimmälle ruohokaistaleelle ottamaan aurinkoa. Fiia röhnötti vierelläni ja kertoili Pellan kuulumisia. Itse olin lopen uupunut - koko viikko oli ollut pelkkää hellettä, tämänkin hetkistä paahtumistani helpotti pieni tuulenvire. - Uah, pitäisköhän kohta lähteä vähän pumppailemaan tuota yhtä riesaa kentälle, huokaisin ja otin huikan vesipullostani, jonka olin yöksi varastoinut pakastimeen. - Ehkä, Fiia tuhisi ja käänsi katseensa kentälle. - Luuletko että se jaksaa oikeesti painaa eteenpäin, kun tohon paistaa suoraan aurinko. Virnistin veikeästi ja nappasin tavarat mukaani. - Mä heitän nää nopeasti ylös, katsotaan mitä mä keksin. Januskin oli niin väsynyt kuumuudesta, ettei se jaksanut vetää normaalia showtaan kun hain sitä tarhasta. Ruuna oli kiskomassa sisälle viileään talliin, mutta pysäytin sen harjauspuomille. - Tajuatsä poni pienoinen, että täällä on niin upea ilma että turhaan me edes mennään sisään, hymyilin ja sidoin riimunnarun kiinni puomiin vetosolmulla. Paarmat olivat syöneet Januksen selkää oikein kunnolla, ja ilmeisesti joku toinen ponikin oli hieman kurittanut ruunaa. Ihan oikein tuolle pässille. Pyyhin paksun hiekkakerroksen ruunivoikon karvalta märällä rätillä ja harjasin sen sitten kunnolla. - Fiia! kiljaisin aitalle päin kun punapää talutteli hiirakkoa Pellaansa luoksemme. - Mä en meinannut grillaantua sittenkään tuonne kentälle, joten me lähdetään maastoon kai s.. - Joo messissä ollaan! tyttö hihkuu innoissaan ja köyttää tamman puomin toiseen päähän. - Haen näille suitset, harjasin pullan jo aitassa. - Mä haluan satulankin, vinguin mutta Fiia pyöritteli päätään. - Et sä halua. Fiia ratsasti Pellan edeltä varjoisalle maastopolulle, kun itse vasta ponnistin Januksen paljaaseen selkään. Poni virkeni heti ja eiköhän jo tallipihalla alkanut sellainen hulabaloo, että mätkähdin takaisin maahan. - Perkele! rääkäisin ja roikuin ohjissa, kun Janus veti yläpuolellani omaa kivaansa. Kömmin itseni ylös ja huomasin keränneeni muutamia katseita alkeisratsastajilta, sekä Josefiinan paheksuvan katseen. - Hyvä ajoitus Alina! J huudahti ja nosti peukalonsa ylös. Hymyilin vain takaisin ja keskityin sitten rauhoittelemaan Janusta. - Välillä mä en vaan voi millään ymmärtää että mikä ihme sua oikein vaivaa, ärähdin napatessani ruunivoikkoa korvasta kiinni. Taltutettuani hoidokkiani jonkin aikaa tallin pihassa ponkaisin sen selkään ja lähdin ratsastamaan Fiian ja Pellan perään. Muutaman metrin päässä maastopolun alusta kaksikko seisoi ja tuijotteli tallille päin. - Mikä kesti? Fiia kysyi ja antoi pohjetta harmaalle pallolle. - Arvaa huvikses kahesti. Oli taas Januksen perus moienvarmastiliikumihinkään -asennoituminen, vaikka kyllähän se ihan mukavasti siinä ympyrää pyörikin.. tuhisin ja patistin ponia reippaampaan käyntiin. Hölkkäilimme kaikessa rauhassa rannalle ja Janus käyttäytyi heti paljon fiksummin päästessään veteen. Pella tuskin suostui suurta vatsaansa kastelemaan, mutta oma huollettavani polskutteli innoissaan pidemmällekin. Fiia sai loppupeleissä kiskottua hiirakkonsa kuitenkin järveen, ja hetken uituamme taipale jatkui takaisin tallille. #26
|
|
|
Post by Elkku on Sept 7, 2010 16:56:05 GMT 2
Istuntaleirillä17HM
|
|
|
Post by Elkku on Oct 17, 2010 19:35:18 GMT 2
Janus ja Eppu18HM Hyvä minä, kirjotin kuvaan janus & eKKu.... juu, erittäin panostettu kuva tosiaan.. ):
|
|
|
Post by Anne on Nov 9, 2010 21:54:18 GMT 2
Janus ansaitsi PP-MVA-tittelin!
|
|
|
Post by Elkku on Nov 13, 2010 12:02:21 GMT 2
Janus liukastelee19HM Olin maastossa Janusta taluttelemassa, kunnes kohtasimme jäisen ja liukkaan alamäen. (:
|
|
|
Post by Elkku on Nov 14, 2010 17:45:02 GMT 2
14.11.2010
Hain ämpärin ja laitoin siihen kaksi kourallista kauraa. Aloin ravistelemaan sitä kävellessäni ja pysähdyin 15m päähän Januksesta. Ravistelin voimakkaammin, jotta Janus kuulisi ja se toimi. Janus alkoi epäilevästi tallustamaan minua kohti ja hörisi, kun älysi mitä minulla on. Se oli enään parin metrin päässä minusta ja mulkoili minua. Lopulta sen ahneus voitti ja se tuli luokseni syömään ämpäristä kauraa. - Ihan höntti, kuiskasin ja nappasin Januksen riimusta kiinni.
- Olet tosi onnekas ettet jäänyt tänäänkään auton alle, puhuin Janukselle. Se jaksoi vielä steppailla ja sain pistää kaiken voimani peliin, ettei se rimpuillut vapaaksi.
Talutin Januksen talliin ja se hirnui järjettömän kovaa, jotta kaikki varmasti huomaisi, että Hän oli paikalla. Ja olihan uudet hevoset saaneet Januksen pään aivan sekaisin. Jossu tuli vastaan. - Mistäköhän sais taiottuu tarhan mistä Janus ei karkaisi? kysyin Jossulta huvittuneena. - Karkasiko se taas? Jossu kysyi. Nyökkäsin. - Pitäähän Januksen joka päivä aiheuttaa jollekin sydänkohtaus, sanoin hymyillen ja talutin Januksen karsinaansa.
Janus pysyi kerrankin paikoillaan, kun harjasin sitä. Se katseli niin keskittyneesti tallin tapahtumia. Talli oli aivan täynnä minulle tuttuja ja tuntemattomia nuoria. Olihan nyt kaikki hevoset "vapaata riistaa" uusille innokkaille hoitajille. Itse olin jo varmistanut paikkani, vaikka syvällä sisimmässäni tuntui, kuin tein itsekkäästi, kun pidin itseni Januksen apuhoitajana...
Janus aloitti hirnumisen, kun uudet hevoset tuotiin sisälle tarhasta. Se paukutti etukaviollaan ovea ja puri kaltereita. Äkkiä rutistuinkin Januksen ja seinän väliin, mutta sain ponin työnnettyä kauemmaksi minusta. Olin alkanut käyttämään välillä turvaliiviä Janusta hoidettaessa, koska joskus todella sattui, kun Janus littasi minut seinään päin.
Katselin tallista tyhjiä karsina paikkoja ja huomasin Epun karsinan tyhjäksi. Eppu oli tarhassa joten huolettomana pistin Januksen sinne. Hain talikon ja kotsarit. Aloitin puhdistamaan Januksen karsinaa. Perus hommana karsinan puhdistus sujui aika nopeasti ja tyhjensin sisällön lantalaan. Hain vielä lisää puruja ja homma oli tehty.
Epun karsinassa Janus pyöri ja kun se huomasi minut, oli takapuoli nopeasti käännetty karsinan ovea päin. - Hekoheko Janus! naurahdin ja kaivoin taskusta porkkanan. Hetken aikaa heiluttelin sitä ja Janus kääntyi heti nappaamaan sen kädestäni. - Kyllä mä sut tunnen, sanoin Janukselle.
Talutin sen karsinaansa ja päätin lähteä kotiin. Janus oli ollut tänään niiin perus itsensä ja olin oppinut ottaa sen huumorilla. Olin tainnut kiintyä Janukseen. ♥
20HM
|
|
|
Post by Elkku on Nov 28, 2010 17:34:24 GMT 2
Koko Seppele!21HM No täs on koko Seppele, kaikki hevoset ja kaikki hoitajat ja hevosenomistajat. (: Koko päivän tätä tein ja tää piti itseasiassa lisätä vasta the 2.12, kun alotin täällä, mutta en malttanut odottaa. ^^ Sori kököt hepat ja tikku-ukot... :'D Toivottavasti saatte selvää. (:
|
|
|
Post by Elkku on Dec 12, 2010 20:19:42 GMT 2
12.12.2010
Nousin portaat yläkertaan ja otin lumiset kengät jalastani pois, ennen kuin astuin oleskeluhuoneeseen. - Se on niiin suloinen! Emmu huokaili. - Äh, oisinpa tullut aikasemmin tallille, Sara harmittelee. - En ookkaa ennen nähnyt niin nuorta hepan alkua, Lexie selitti.
Keskusteli oli aivan vauhdissa, enkä itse tajunnut yhtään mitään. - Mistä ihmeestä te puhutte? kysyn ihmeissäni. - Urpo, eks sä oo kuullu Myntin varsasta? siskoni Ilu selittää tilanteen ystävällisellä tavallaan.. - Ai syntyyks se pian? kysyin uteliaana. - Ehei! Se synty tänään, Alex hehkutti. - Wau! Taitaa olla supersöpö, sanoin. - Aattele kun se pääsee ensi kertaa ulos, Jokeri kuvitteli. - Nii-i.. Mut nyt mun täytyy mennä hoitelee Janusta, ilmoitin ja lähdin alakertaan.
Hain Januksen tarhasta ja se alkoi vetämään, kuin höyryveturi kohti aittaa. Se kai halusi mennä tervehtimään söpöjä, pörröisiä tammoja, mutta en ollut suunnitellut mitään sellaista. Päättäväisesti vedin hanttiin pistävän Januksen talliin. - Sshhh.. Täällä täytyy olla sitten hiljaa, Lynn kuiskutti. Hän oli harjaamassa Senttiä. - Okei, yritetään, vastasin samalla kun yritin saada pyörivää Janusta sidottua karsinaan kiinni. - Kato siks kun on toi Myntin varsa, Lynn selitti. - Joo, kuulinkin siitä. Tekisi mieli mennä kurkistaa sitä mutten taida, vastasin. - Niin, antaa pikkuisen rauhassa tottua uuteen maailmaan, Lynn jatkoi.
Menin hakemaan Januksen harjakoppaa ja palattuani hiivin liioittelevasti Januksen karsinaan. Otin siltä loimen pois ja harjailin sitä pölyharjalla. Kun olin menossa toiselle puolelle Janus näykkäsi minua niskasta. - Hahhaa tosi hauskaa Janus, toruin sitä hiljaa. Jatkoin harjausta ja putsasin kaviot. Janus oli loppumattomiin vekkuli tapaus, se jaksoi taas nykiä jalkaansa, kun putsasin sen kavioita. Onneksi olin hyvällä tuulella enkä jaksanut piitata moisesta.
Pistin Janukselle loimea päälle, kun Jokeri ilmaantui ovelle. - Heipähei, tervehdin. - Moi, kuulin muuten että ton varsan nimi on Maagi, Jokeri kertoi innoissaan. - Oi, kiva nimi, vastasin. - Mm-m. - Väistäppä vähän, kun me oltais lähössä, pyysin. - Okei. Mä lähtisin jo kotiin Ilun kaa et tuuks säki? Jokeri kysyi. - Joo, vien tän vaa tarhaan, vastasin ja lähdin taluttamaan Janusta pihaa pitkin tarhalle. - Heippa höpsötin, sanoin Janukselle halatessani sitä. Irrotin riimunnarun ja annoin poni ruunan juosta kaverinsa Leevin luokse.
Jokeri ja Ilu odotti minua jo ja jäimme odottamaan bussia kirpeässä pakkasessa, kun lunta tuiskutti viimistä päivää meidän niskoillemme.
22HM
|
|
|
Post by Alina on Dec 14, 2010 21:52:48 GMT 2
141210 Rutistin Januksen pään tiukasti syliini ja painoin silmät tiukasti kiinni. - Jos vedetään oikein kliseiseksi, mä voisin vannoa haluavani olla tässä ikuisesti, mumisin kaulahuivini takaa ponin otsaa vasten. - Mitä sä söpöilet, hömppä? Lynnin tuttu ääni tuhahti takaani. - Mä en voi sanoin kuvailla kuinka hauskaa musta on nähdä sua taas siinä. - Apua, henkäisin ja halasin ystävääni. - Musta tuntuu etten mä halua lähteä täältä pois ollenkaan, kun mä en tiedä milloin taas eksyn takaisin. - Ja musta taas tuntuu etten edes päästä sua lähtemään, me nimittäin Fiian kanssa suunniteltiin että sidottaisiin sut tonne yläkertaan johonkin kaappiin sitten kun taas vaivaudut raahaamaan itsesi tänne, blondi naurahti ja osoitti peukalollaan olkansa yli. Jo kahden vuoden takaa olimme Fiian kanssa olleet vähän enemmän tai vähän vähemmän parhaita ystäviä, tyttö kuitenkin oli kaikesta huolimatta se ykkönen. Tummaa, lähes mustaa mutta selvästi ruunikkoa karvapalloa käytävällä taluttavan punatukkaisen Fiian sädehtivä hymy sai aivoni tekemään periaatekuoleman ylimääräisen tunteilun suhteen - heittäydyin pakahtuneena tytön syliin ja vuodatin muutaman kyyneleen ihan pelkkää ikävää. Tämä räjähdys sai riimunnarun päässä roikkuvan tuntemattoman poniruunan kavahtamaan reippaan askeleen taaksepäin. - Noniin, ihan rauhassa, Fiia kuiskutti sen korvaan vaikka nyffi itse näyttikin hapanta naamaa. Arvioiden katsoin kaksikkoa. - Mikä tää on? ymmärsin sitten kysyä ja osoitin ruunikkoa. - Se on mun uusi hoidokkini, Fiia säteili ja rapsutteli ponin korvantaustaa. - Elmer, eli siis Elmo, seitsenvuotias newforestruuna, ihan huippu, tyttö esitteli luimistelevaa pystyharjaa. - Mm, siis huippu. Musta se näyttää siltä että se on katkeroitunut pahasti koko ihmiskunnalle ja haistattaisi meille kaikille paskat, jos täällä tallissa ei jo valmiiksi paska siis haisisi, analysoin. Fiia katsoi minuun hieman loukattuna, ennen kuin sai sanoja suustaan. - Ai, musta se on vaan aika symppis, punapää ihasteli, aivan kuin ei olisi koskaan havainnutkaan ponissa edes pientä vikaa. - Nojaa, en mäkään varmaa ole paras puhumaan kun mun omankaan hoidokkini pää ei ole ihan kunnossa, huokaisin vilkaistuani Janusta joka irvisteli karsinassaan ja järsi hieman kaltereita. - Mut miten olis.. silmääni vinkaten tokaisin ja annoin Fiian ja Lynnin arvata lopun. - Mä jostain syystä tiedän, että sä haluat lähteä maastoon, Fiia virnisti. - Sä vaan niin rakastat maastopullailua. - Miten mä voin rakastaa maastopullailua, kun meillä kummallakin on tällaiset seksikkäät sporttiponit? naurahdin ja katsoin sitten Lynniin kysyvästi. - No kun asia on nyt vähän niin että mä kävin jo pumppaamassa Senttiä tuolla maneesissa ja se tuskin enää jaksaa mennä yhtään mihinkään. Mä annan teidän viettää aikaa ihan kahdestaan, kun ette oo hetkeen nähnyt, tyttö hymyili ja viipotti sitten käytävän päähän portaikkoon. Laitoimme yhdessä ruunat kuntoon ja talutimme ne pihaan. Huokaisin syvään ja Janus pukkasi malttamattomana olkapäätäni. - No joko? innokkaan Elmon selkään ehtinyt Fiia hoputti, ja heilautin itseni ruunivoikon satulaan. - Mä oon niin odottanut tätä, virnistin ja painoin pohkeillani Januksen kylkiä sen verran, että se lähti liikkeeseen. Kiilasin Fiian ja energiaa tihkuvan Elmerin eteen. - Ehkä se kohta rauhottuu vähän, virnistin taaksepäin ja luottavaisena laskin jalkani jalustimista. Kaahotimme kesantopellon puolessa välissä, naurumme kuului varmasti takaisin tallille asti. Hidastin hieman, jotta emme Januksen kanssa täräyttäisi tien yli täydellä teholla - Fiia otti mallia ja hidasti myös. Hypättyämme pienen jäätyneen puron yli käänsin vasemmalle, jossa muistaakseni laukkasuora oli. Saataisiin ponit ehkä hiukan rauhoittumaan tällä välillä. - Mä jotenkin niin nautin tästä, Fiia huokaisi tyytyväisenä ja taputti Elmoa. - Niin mäkin, naurahdin ja kurottauduin rutistamaan hoitoponini kaulaa. - Nimittäin Januksesta. - Ei ollut vaikea arvata, paras ystäväni hymyilee ja laskee omalle ratsulleen hieman pidempää ohjaa. Laukkasuoran jälkeen keventelimme ravissa vielä hetkisen, ennen kuin toppuuttelimme ponipojat kokonaan loppukäynteihin. Kaikkien kiihtynyt hengitys tasaantui tallipihaan mennessä ja rojahdin alas Januksen selästä. - Uusiksi taas joskus, vinkkasin Fiialle joka löysäsi Elmon turparemmiä. Sain vastauksekseni väsyneen nyökkäyksen, jonka jälkeen tyttö talutti hoidokkinsa talliin. Seurasimme perässä. Loimen alla lämmittelevä Janus mussutti tyytyväisenä iltaheiniään tarkassa valvonnassani. Päässäni ei liikkunut mitään. Kaikki ajatukseni, hengenvetoni, sydämen lyöntini, keskittyi täysin connemaraan. Pieninkään käytävällä tapahtunut liike ei herpaannuttanut minua - olin täysin omassa, ja tietenkin Januksen maailmassa. Meillä oli oma planeettamme siinä pienessä karsinassa. Täysin ajaton, hetketön, määränpäätön, mikä parasta, kuolematon paikka. Aina, joka ilta samaan aikaan todellisuutta voisin hetkeksi istahtaa, nollata mielen, rauhoittua. Ajatella, olla ajattelematta. Tehdä sitä mikä ikinä tuntui hyvältä. Ja ainoa asia mikä saattoi maailmassamme tuntua hyvältä, oli pelkkä oleminen - ei tietenkään mikä tahansa oleminen, vaan Januksen kanssa oleminen. Tämä Januskaan ei saanut olla mikä tahansa, sen oli oltava minun Janukseni. Ruunivoikko ruuna, ajoittain astetta tyhmempää sorttia oleva connemara. Se, joka käyttäytyi kun siltä tuntui. Se, jolle saatoin kertoa huolet maasta kuuhun, tai vaikka toiseen ulottuvuuteen saakka jos vain siltä tuntui. Se jolle ei tulisi mieleenkään hiiskua asiasta kenellekään. Poni, jota olin hoitanut jo yli puolitoista vuotta. Ylpeyden aiheeni, asia johon uskoa. Ystäväni, luottoni, aarteeni, rakkaani. Asia joka sai kaiken tuntumaan järkevältä, vaikkei se itse ääretöntä älykkyyttä edustanutkaan. Ainoa elollinen joka todella tuntui tarvitsevan olemassa oloani. Sille riitti että kävisin edes välillä moikkaamassa, harjaamassa ja liikuttamassa sen. Eikä se vaatinut edes kaikkea samaan aikaan. Janus oli aina siinä, tiesin sen. Sillä ei ollut kiire mihinkään, se odotti tuloani aina. #27
|
|
|
Post by Alina on Dec 16, 2010 21:05:05 GMT 2
161210 Ilta oli jo hämärtynyt, mutta siitä huolimatta olin tuntien jälkeen kiskonut riehaantunutta Janusta maneesiin. - Rauhotu nyt, ei sulla oo mikään hätänä, tiuskaisin silmiään pyörittelevälle, pää korkealla steppaavalle Janukselle. Se puuskutti, tuuppi olkapäätäni, kiemurteli ohjien päässä ja riehui muutenkin minkä ehti. after 30 minutes ..Vahva sisäpohje, puolipidäte. Janus pyörähti allani rytmikkääseen laukkaan. Korvissani olevista kuulokkeista alkoi soida Sebastian Tellierin La Ritournelle. Käänsin hoidokkini pääty-ympyrälle ja ylläpidin laukkaa sisäpohkeella. Punertavat hiukseni pomppivat selkääni vasten ponnarilla. Takaisin uralle, suoristus, kevyt myötäys ohjasta ja saatoin tuntea, kuinka ponin takamus nousi alle. Tsekkaus vastakkaisen seinän peilistä - täydellistä. Seuraavasta kulmasta käänsin lävistäjälle, napakat avut ja Janus loikkasi vasempaan laukkaan. Vatsani pyörähti ympäri, hymy nousi korviini. Myötäsin ja taputin samalla hoidokkini kaulaa. Olin mahdottoman tyytyväinen ruunaan, sekä itseeni. Siihen se sitten jäikin - Janus puri kuolaimeen, heilautti häntäänsä innokkaana ja ryöväsi koko kokonaisuuden hallinnasta seuraavassa kulmassa. Täysi nelistys maneesin toiseen päähän, sarja pukkeja ja u-käännös hiukan ennen seinää sai minut mätkähtämään alas. Syljeskelin hiekkaa suustani koko maneesin pyöriessä silmissäni. - Sä olet ihan uskomaton, tuhahdin päätäni pyöritellen. - Loistavaa, maneesin katsomosta seurannut Jaakko naureskeli. - Näkisitpä ilmees nyt, mies jatkoi ja oli tikahtua. - Jos mietitään asteikolla yhdestä kymppiin kuinka paljon mun tekisi nyt mieli lyödä sua, sanotaan.. kakskyt, murahdin ja seurasin vierestä, kuinka Janus ravaili rakennuksen toisessa päässä häntäänsä korkealla kantaen. - Mikset sä vaan ota sitä kiinni? Jaakko kysyi hetken hevosmiestaidoillaan pädettyään. - En mä turhaan edes yritä, se lähtee kaahottamaan entistä lujempaa ja tappaa itsensä kun noi ohjat putoo sen jalkoihin, huokaisin ja istahdin kaiteelle katsomaan ponin jo kymmenen minuuttia kestäneen shown jatkumista. - Kyllä se kohta talttuu, ja ennenkuin olin ehtinyt todeta pientä mahdollisuutta, ruuna jo väsyi ja tassutteli korvat hörössä luokseni, aivan kuin anteeksiantoa anellen. Hyppäsin takaisin ponin selkään ja loppuverkkasin sen Jaakon arvioivan katseen alla. - .. ja sun pitää ennakoida noi sen hölmöilyt, ettei se vaan opi siihen että ainakun sä istut selkään, se vaan voi .. - Voi kuule Jaakko-kulta, hölmöile sä takaisin Chaon syliin kun lähes kymmenen vuoden kokemuksella voin todeta, että sä et oikeasti tajua hevosista mitään, tiuskaisin ja sain hölöttävän tallimestarin vihdoin hiljenemään. Talutin väsyneen Januksen talliin, pyöräytin sen karsinaansa ja kiukulla kiskoin varusteet sen yltä, jotka paiskasin sitten käytävään. Tempaisin ponin riimun kaltereiden välistä ja sen pujotettuani hoidokkini päähän rymistelin pesukarsinaan connemaraa otsaharjasta taluttaen. - Turvallinen yhdistelmä, Senttiä käytävällä harjaava Lynn tirskahti. - Selvästi äärimmäisen kettuuntunut Alina, joka taluttaa vähän, siis tosiaankin vain vähän riehakasta hoidokkiaan. - Näytäppä itse ketusti hymynaamaa kun oot just loistavan pumppaussuorituksen kesken kosahtanut alas sen ponin selästä, johon sä viis sekuntia sitten kerkesit olla niin tyytyväinen, tiuskahdin, mutta Lynn tajusi ottaa huumorilla. - Perkeleen poni, tuhahdin vielä loppuun. - Oivoi, sä jaat täällä tuota aina niin iloista ja positiivista mielentilaa, blondi hymyili ja jatkoi Sentin harjan tasoittamista. - Enkä mä tajua miten sä jaksat pitää huolta sen pvn harjasta. Kato nyt tätä, mutisin ja pörrötin Januksen sekavan harjan entistäkin sekavammaksi, mikä sai Lynnin vain nauramaan. Suihkuttelin Januksen haalealla vedellä, kuivasin ja loimitin. Kylmäsin jalat vielä ennen kuin annoin ponin seurata minua karsinaansa iltaheinille. Valahdin taas istumaan samaan paikkaan, missä muutama ilta sitten olin istunut. - Sä oot niin perseestä, tokaisin ja tuijotin ponia lähes halveksuen nenäni vartta pitkin. - Se on surullista, koska sä oot samalla myös niin paras, huokaisin muuttaessani kettuuntuneen sadfacen hymyksi. #28 Oh nothing's going to change my love for you I wanna spend my life with you So we make love on the grass under the moon No one call tell, damned if I do Forever journey on golden avenues I drift in your eyes since I love you I got that beat in my veins for only rule Love is to share, mine is for you ♥
|
|
|
Post by Elkku on Jan 1, 2011 2:35:39 GMT 2
Heppojen uusivuosi..23HM Sori ku lisään tän Januksellekki ja otan siitä hm:män. :/
|
|
|
Post by Anne on Apr 3, 2012 10:26:39 GMT 2
Janus ja Riella koulutunnilla
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on May 10, 2012 19:33:24 GMT 2
10.05.2012 A dream come true? OMG. Mitä ihmettä olin tehnyt? Pilannut kaiken, jota katuisin jälkeenpäin? En usko. Saattaisin olla tyytyväinen tähän päätökseen - mitä varmasti olisinkin - vaikka eilen olinkin itkenyt tätä päätöstä. Vaikkei siinä mitään itkemistä ollutkaan. Nythän täytyi olla hyvällä tuulella. Heti talliin päästyäni oli pakko mennä oleskeluhuoneeseen. Jospa siellä olisi joku jota voisi halata, ja jonka korvaan voisi huutaa. Tai no… Jätin kenkäni oven eteen, hyppäsin kynnyksen yli ja katsoin sohvaa. - Dani-kulta-pupsi-jee, kiljahdin ja hyppelehdin miehen luo. Järkyttynyt ilme hänen kasvoillaan kertoi siitä että mies ei ymmärtänyt mitään. Kuitenkin Daniel nousi sohvalta ja vastaanotti halauksen hitusen hämmentyneenä. - Minkä takia mua halataan, Dani kysyi hymyillen, irrotti minut sylistään, mutta piti edelleen minusta kiinni. - Koska. Meikä on nyt Januksen hoitaja! - Joukkaat. - En. - Kyllä. - No kun en. - No et sä oo. Se on mukana hoitajahauissa, mies totesi viisaana. - Ei kai. Keitin kahvit meille molemmille. Vaikka Dani olikin jo juonut kupillisen, maistui hänelle vielä yksi kupillinen. Tai niin minä väitin, eikä mies uskaltanut pistää vastaan. Hyperiloista Jeccua ei kannattanut suututtaa, silloin ei olisi suututtajalla kivat oltavat. Istahdin pöydän yhdelle puolelle ja aloin hörppiä täysin mustaa kahviani. En edes pitänyt siitä. Innostukseni vallassa kahvista oli tullut hieman liian voimakastakin, mutta, minkäs sille nyt voi. Daniel istahti vastapäätä ja tuijotti minua typeränä. Toki tuijotin takaisin. Siinä tuijotellessa toisiamme joimme kahvimme. Nousin pöydästä, pistin kupin tiskikoneeseen ja jätin Danin omiin oloihinsa. Kompastelin rappuset alas, säntäsin oitis Riinan karsinalle ja tein täysstopin. Tähän olin kävellyt miljoona kertaa, mutta nyt ei kuulunut tulla tänne. Vaan viereiseen karsinaan. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut olla pitkällä Riinasta. Olihan Riina vieläkin oma pupumussukkani. Nappasin Januksen vaaleansinisen riimun ja hipsuttelin matkaan. Nyt piti hakeutua ihan uuteen tarhaankin. Ensimmäiseen tarhaan, oritarhaan, vaikka sen nimi oikeasti pitäisi olla ruuna-oritarha. No ei, oritarha oli paljon käytännöllisempi. Siinä se connemara nyt sitten oli. Kaunis, suloinen pikkupoika. Vaikka se ei varmasti päästäisi minua helpolla, olin valmis tarttumaan tuota suloista härkää sarvista. Kävelin varovaisesti ponia päin. Poju söi ruohoa ja nosti varovaisesti päätään tullessani lähemmäs. Sitten se kääntyi ja lähti poispäin. Piilotin riimun selkäni taakse. Se tiesi, että olin ottamassa sitä kiinni, ja tästä ei tulisi helppoa. Janus pysähtyi Leevin viereen, mutta lähtikin nopeasti liikkumaan taas kun Leevi kokeili hampaittensa terävyyttä Januksen peppuun. Pikku pukki ja matkaan. Voi, jos olisi ollut ufo-alus jolla olisi voinut helposti napata ponin, mutta ei. Nyt oli vain riimu, eikä ainuttakaan namia. Kuten porkkana, tai omena. - Hienosti menee, Dani nauroi aidan luota. - Hei, turpa kiinni ja tuu tänne ite kokeilemaan! - Käskystä, miss. Niin, Dani ilmestyi viereeni. Kaivoi taskuaan hetken ja poimi sieltä porkkanan. Ojensin käteni porkkanaa vastaan ja mies tiputti sen kämmenelleni. - Uusi yritys, mutisin. - Kiitos. - Nou proplem, miss. Tirskahdin ja jatkoin Januksen jahtaamista. - No hei nätti poni. Tulepa, saat namia. Joo, oikein hienoa namia. Ja se on ainoastaan sun. Leevi ei saa tämmöistä nyt, eikä kukaan muukaan. Se on sulle! Juttelin ponin kanssa kuin se olisi vauva. Ja kuin kädessäni olisi ollut nallekarkki, jonka vauva halusi. Seisoin siinä aivan paikallani, porkkana ojennettuna ponia kohti. Se katseli minua uteliaana ja halusi tulla, mutta oli kuitenkin epävarma. - Nonniin, tules nyt vaan. Muuten mä tulen sinne. Janus otti pari askelta minua kohti, mutta pysähtyi sitten taas. Juuri kun se oli lähtemässä heitin riimunnarun sen niskaa kohti. Ottihan se kiinnikin, mutta pidin siitä liian tiukasti kiinni. Kun Janus lähti karkuun tipahti naru myös maahan ja jäin siihen porkkana edelleen ojennettuna. Dani nauroi. - NO VOI HEMMETTI TULE TÄNNE SITTEN KÄKÄTTÄVÄ AKKA, karjuin miehelle. - Jos se on sun mielestä niin saamarin huvittavaa nii tuu sitte kokeilemaan! Suustani lähti vielä pari ärräpäätä ennen kuin heitin riimun miehelle. Jätkä seisoi siinä kuin puulla lyötynä, katseli minua ja lähti kävelemään minua päin. Koitin laskea hitaasti kymmeneen, hengitin syvään ja suljin silmäni. Porkkana otettiin käsistäni ja siinä joku mussutti sitä aivan vieressäni. - Häh? - Sä taidat tarvita tätä, mies sanoi, tarttui nopeasti Janusta otsatukasta ettei se ehtisi lipettiin. - Tota… kiitos… joo… hm… Saatuani riimun mieheltä pistin riimunnarun nopeasti Januksen kaulan ympärille. Poni seisoi kyllä kiltisti ja tutki aina välillä varoen huppariani. Kun liikahdin vaikutin varmasti niin järkyttävältä ettei poju enää halunnut haistella. Pistin riimun sen päähän ja näin me sitten yhdessä lähdimme talliin. Vihdoin porkkana oli poissa! Nolotti vielä se Danielille huutaminen. Itsehän mies oli sitä kerjännyt käkättäessään minulle, ja hänen ilmeensä huudon jälkeen oli ainoastaan humoristinen. Nyt hän varmasti jo piti asiaa hauskana ja nauroi siellä itsekseen Topin kanssa. Januksen karsina vaikutti niin kamalan suurelta. Vietyäni herran sinne, tilaa oli niin järkyttävästi että vaikka kuinka monta ihmistä olisi sinne mahtunut! Riinan karsinassa tilaa oli niukasti. Kyllähän siellä liikkua pystyi eikä siinä mitään ongelmaa ollut, mutta Janus oli niin… pikkuinen. Harjapakki roikkui siinä tavalliseen tapaan karsinanovessa. Tartuin kumisukaan ja etenin hitaasti sisään karsinaan. Poni ei välittänyt siitä että aloin hieroa sitä. Olin ihan varmuuden vuoksi muutenkin sitonut narun tiukalle. En halunnut että poni purisi minua, vaikkei se varmasti olisikaan tehnyt sitä. Harjaus sujui hienosti. Janus seisoi paikallaan, tuki paikkoja, virnuili ja jatkoi seisomistaan. Kavioitten putsaus ei tosin ollut liian helppoa; kun poni halusi, sen kaviot painoivat 1000kg eikä ne pysynyt käsissäni tarpeeksi hyvin. Mutta lopulta sekin sessio oli takanapäin. - Terve Jeccu. Miltä Janus nyt tuntuu? Anne kysyi saapuessaan ponin karsinan luo Riina perässään. - Ihan hyvältä. Tää on kyllä ehkä enemmän mun juttu… Vaikka sattuukin, kun joutuu katsomaan etäisyydeltä kun Riinaa hoitaa joku muu! - No, saathan sä sen tunneilla jos haluat. Täällähän se pysyy, nainen hymyili. - Voitko muuten putsailla ponin valmiiksi tuntia varten? Ei se tunti vielä ala, pistä vaikka joku loimi päälle ja vie tonne tarhaan. Tuntilaiset tulossa eikä se, joka saa ratsastaa Januksella, oo kovin hyvä harjaamaan… jättää aina kaikki tärkeimmät paikat! - Tietty. Se on kyllä jo harjattu, vien pihalle pian. Minkä loimen pistän? Janus käveli vierelläni ihan kiltisti. Poni oli suloinen loimi päällään, ei sitä voinut kieltää. Harmitti Alinan puolesta, kun hän ei enää saanut tätä ihanaa ponipoikaa hoitaa. Päästyämme lähemmäs tarhaa poni alkoi steppailla. Ihanuus ei mahtanut odottaa päästä vapaaksi, joten koitin kiikuttaa sen pikimmiten Leevin luo. Avasin tarhan portin, talutin Januksen sisään, riisuin ruumin ja sinne meni. Jatkoin matkaani yläkertaan kun poni oli hoidettu. Dani istui sohvalla äkäisen näköisenä. Huomattuaan minut hän nousi seisomaan, käveli eteeni ja katsoi minua. - Jeccu. Enpä tiiä jos oot huomannu, terävällä hoksottimellas, että akalla yleensä kuvaillaan naisia. Älä nyt putoa perseelles hämmästyksestä, mutta mä oon… mies. - Ootsä… ootsä ihan varma? Koska se selvis sulle tänään? Löysitsä sun jutun! HAHA! - Hei… toi on arkaluontonen puheenaihe… Mä… no en mielellään puhu siitä kuin ihan läheisimpien kanssa… - Sori Dani. - Ole hyvä Jeccu. Mies lähti. Minä jäin hämmästyneenä sohvalle. Häh? No ei sillä väliä. Päätöksestäni olin edelleen ylpeä! OMG. ¤ part 1
|
|
Jeccu
Perustallilainen
Posts: 169
|
Post by Jeccu on Jul 10, 2012 9:57:24 GMT 2
10.06.2012 Going to the beach Silitin hoitoponini pehmeätä kaulaa hymyillen. Poni söi ruohoa onnellisen näköisenä hieman rantaa ylempänä. Istahdin kivelle Januksen viereen ja katselin vettä, joka näytti niin kamalan houkuttavalta. Jos vain pystyisin, menisin uimaan, ajattelin itsekseni. Aurinko oli hitaalleen laskemassa, mutta koska oli kesä, ei näin aikaisin vielä nähnyt sen punaisia sävyjä. Olin ottanut liinan mukaan, jotta Janus saisi mennä uimaan jos vain halusi. Vesi oli niin ihanan näköistä. Olisinhan minä muuten voinut ratsastaa, mutta en halunnut kiirehtiä vielä. Meillä oli vielä aikaa semmoiseen. Kuului kavionkopsetta ja puhetta joka läheni meitä. “Toivottavasti vesi on lämmintä”, kuului Ansqun puhetta. “Niinpä, niin päästään uimaan!” Jennyfer puolestaan sanoi. “Kato, tossa istuu joku”, Ansqu kuiskasi. “Se on vaan Jeccu!” Janus katseli hevostovereitaan hieman hämillään. Hörähti pienesti mutta jatkoi lopulta syömistä. Olin tyytyväinen ettei Janus ollut ori; muuten sillä olisi voinut mennä plasmat sekaisin Alman takia. “Meettekö uimaan?” kysyin tytöiltä. “Kyllä oli tarkoitus, ilma on niin ihanan lämmin!” Jennyfer totesi. “Vesi näyttää aika viileeltä”, Ansqu epäröi. “Sinne vaan! Kyllä te sitten siihen totutte.” Sinnehän he menivät. Janus alkoi seurata ystäviään veteen, enkä halunnut pidätellä sitä rannalla vain siksi etten itse uisi. Se näytti jokseenkin halukkaalta piehtaroida hiekassa, mutta sitä en sallinut vielä tässä vaiheessa. Otin kengät ja sukat pois ja seisoin vesirajassa, samalla kun annoin ponin lähteä veteen Reinon ja Alman kanssa. Hauskalta se näytti. Uimakolmikko tosiaan uivat - minulla oli hieman hankalaa pitää kiinni narusta. Sen loppuessa Janus hieman pettyi mutta alkoi kuitenkin tulla rantaa päin. Käveli rannalla ja tunki turpansa veteen. Hetken aikaa poni hengitti veden alla, mutta nosti pian nokkansa sieltä ja pärski hämmästyneenä; miksi vesi meni nenään? Kun Reino ja Alma olivat syvemmällä oikein uimassa, päätti Janus riehua rannalla. Se meni ravia vedessä, pysähtyi kuin seinään ja alkoi kaivaa vedenpinnan alla olevaa hiekkaa. Vesi roiski ympäri paikkaa, ja sillä poni oli suhteellisen lähellä minua, sain minäkin pienen suihkun. Väliäkö sillä, ajattelin. Kunhan hoitohevonen nyt saisi pitää hauskaa. Katselin tyttöjä hetken aikaa mutta jouduin kokonaan keskittymään Janukseen; sillä alkoi olla todella hauskaa. Veden roiskiminen oli nykyään ponin lempipuuhaa. Veden alta alkoi tulla pienehköjä kuplia. Poni ei ensin huomioinut niitä, mutta tunki pian taas turpansa veden alle ja hengitti ulospäin niin että suurempia kuplia alkoi muodostua. “Voi sun kanssas Janus.” Hetken päästä connemara ei enää jaksanut ja tuli takaisin rannalle. Se ravisti turhat vedet itsestään - toki yli puolet osuivat minuun - ja tutki hiekkaa muina miehinä. Sitten se tapahtui. Piehtaroiminen nimittäin! Jälkeenpäin minulla olisi erittäin riemukasta. Joka heppatytön unelma; märän, hiekkaisen hoitohevosen puhdistaminen. Ratkoin jo päässäni miten se onnistuisi, mutta ei se kuitenkaan ollut kovin hauskaa tekemistä. Ihan sama, itse olin liittynyt tähän hommaan ja siitä piti huolehtia. “Me mennään nyt”, sanoin rantaan tuleville tytöille. “Moimoi.” “Onks Janus piehtaroinu?” Ansqu kysyi naurahtaen. “Oikee hiekkahirmu”, Jennyfer tokaisi. “Onhan se, on mulla kiva loppuilta sen puhdistamisessa. Ei, ei siinä kyllä kauan kestä. No, moikka.” “Hei vaan.” “Moi.” Seppeleelle oli jonkin verran matkaa rannalta jonka olin äkännyt vasta tänään. Monet muut tallilaiset olivat tienneet siitä, minä en. Onneksi Lina oli kertonut olevansa uimassa tänään siellä Taigan kanssa; näin sain tietää paikasta. Pihalla ei ollut melkein yhtään hulinaa. Kuului mehiläisten surinaa kukkapensaissa ja tallissa heikkoa kolinaa, juuri semmoista mitä halusi kuulla. Otin liinan irti Januksen riimusta ja talutin ponin pesukarsinalle. Pistin sen kiinni yhdeltä puolelta ja otin letkun käsiini. Toivoin ettei poni riehuisi täällä, sillä en halunnut että ruuna meluaisi liikaa. Sen korvat liikahtivat taaksepäin ja ilme näytti jokseenkin äkäiseltä kun vesi osui siihen. Muuten sillä ei näyttänyt olevan ongelmia pesun suhteen. Toki ymmärsin että Januksen uusi look oli paljon hienompi kuin puhdas look. Puhtaus oli jo vanhaa, pyh, kuka nyt halusi olla puhdas. Januksesta tippui vettä mahan alta ollessamme valmis. Nappasin hikiviilan käsiini ja aloin vetää liialliset vedet pois. Pistin vapaana olevan käteni nojaamaan ponin selkää vasten, mutta kaduin tekosiani. Nostaessani käden pois se oli aivan märkä ja ennen kaikkea karvainen. Onneksi pyyhkeet oli keksitty, heh. Koska connemara oli menossa ulos, pistin sen päälle ohuen fleece-loimen ja talutin riimusta ulos tarhaan. Onneksi olin pistänyt loimen päälle; piehtarointi alkoi heti! Suurimmassa mutaisessa kulmassa. Huoh. ¤ part 2 Kesämerkki ansaittu erityisen kesäisestä suorituksesta! ~Anne
|
|