22.10. Maastotunti

[Anne]

Tervetuloa maastoilemaan lauantaina 22.10.

Luvassa perusmaasoilua ja muutaman maastoesteen yli hyppelyä!

Mukaan mahtuu 10 ratsukkoa, hoitajista tai y-omistajista.

Anne - Rensu
Jeccu – Riina
Sastu - Laila
Jaana - Eppu
Jennyfer - Liinu
Däni - Topi
Mirri – Aksu
Loviisa – Pampu


Taivas oli kääriytynyt paksuun pilveen. Vilkaisin ulos satulahuoneen ikkunasta ja huokaisin. Todennäköisesti saisimme vettä niskaamme. Kaivoin neonkeltaiset heijastinliivit kaapista ja suuntasin talliin.

- Laitetaan liivit päälle! Metsästyskausi on meneillään ja vastaan saattaa kävellä pyssymiehiä, joten erotutaan ainakin hirvistä. Ja jos on sadetta pitävää vaatetta, kannattaa laittaa päälle, voipi tulla märkä reissu.

- Hei, Daniel. Ajattelin aluksi, että oisit tullut Epulla, mutta Jaana tuleekin mukaan. Jos otat Topin ratsuksi, katsotaan miten menee, vinkkasin komistukselle.

- Sastu, irrota kannukset saappaista, Lailalla ei niitä maastossa tarvita. Ja se on aika herkkä tapaus muutenkin.

- Joo huomaan, mutisi Sastu Lailan karsinassa yrittäessään satuloida väistelevää tammaa.

- Mirri ja Loviisa, voitte tulla jonon viimeisinä, pitäkää huoli toisistanne, ettette jää jälkeen.

- Jennyfer, Liinu on vähän kovasuisempi ja itsepäisempi tapaus kuin Alma. Joten tiukat otteet maastossa, huikkasin tytölle, joka suitsi suomenhevosta.

Nostin Rensun satulan käytävältä ja astuin raudikon karsinaan. Poika tapitti minua uteliaana ja höristi korviaan. Olin pari kertaa Rensulla ratsastanut, mutta vain kentällä, joten nyt tulisi mielenkiintoinen reissu.

Kun kaikki olivat valmiina, neonkeltaien joukko kokoontui pihalle. Määräsin järjestyksen: Jeccu ja Riina heti taakseni ja Daniel ennen poneja Topilla. Näin oreille tulisi tarpeeksi välimatkaa.

- Kunnon ohjastuntuma! Tämä tuuli saattaa villitä joitakin hevosia, etenkin Riinan ja Lailan kanssa tarkkoina. Jaana, ota pykälän lyhyemmät jalustimet, menemme muutaman esteen tällä reissulla.

Kuului pari *kulp*ia, mutta lohdutin:

- Ihan matalia vaan. Kuitenkin laukka mennään kevyessä istunnassa, joten ei aivan koulujalustimia laiteta.

Lähdimme matkaan. Rensu oli innoissaan johtajan paikasta ja hyppeli iloisesti kuolaimen takana. Yritin vähän liikutella sormiani ja pohkeella nostaa hevosta ylemmäs, mutta Rensu oli päättänyt päättänyt pelleillä, ainakin näin alkuun.

- Kevyttä ravia! Muutaman metrin etäisyydet! Däni, paljon puolipidätteitä! Topi haluaisi varmaan olla johdossa, joten tarkasti pysyttele Liinun takana.

Rensu säntäsi hermostuneeseen raviin. Annoin sille hieman ohjaa, jotta se rauhoittuisi. Keventelin matalalla ja rauhassa, ja pian Rensu alkoikin kuunnella.

Rsvipätkän jälkeen siirryimme käyntiin.

- Suunnataan maastoesteille. Otetaan pikkupätkä laukkaa ja sitten käyntiä esteille asti.

Nostin laukan ja kuulin muiden seuraavan perässä. Rensu pehmeni selvästi ja kokosi itseään tässä askellajissa. Kun saavuimme autotielle, siirryimme käyntiin. Vilkaisin taakseni ja näin kaikkien tulevan mukana. Käyntipätkän jälkeen saavutimme maastoesteet.

- Otetaan pari estettä jokainen vuorollaan. Mennään radan kohtaan, jossa on pari kaadettua koivua. Hypätään ne, ennen kun alkaa sataa.

- Jaana voi aloittaa. Nosta rauhallinen laukka. Eppu saattaa olla jähmeä esteellä, joten lähestyttäessä aja sitä paljon eteen, ettei se kiellä. Seuraava este on mutkan jälkeen, palaa sitten nurmea pitkin takaisin.

Jaana ja Eppu lähtivät matkaan. Seuraavana lähetin Jecun:

- Riina rakastaa maastoesteitä, joten sen kanssa täytyy tehdä tiiviit puolipidätteet, että lähestymiset menee putkeen.

Sitten olikin Loviisan vuoro. Loviisa oli ollut viime syksynä maastoestekurssilla, joten homma oli tuttua.

- Reipas laukka Pampulla! Alapohje kiinni, se voi olla vaikeaa, kun on pieni ratsu, joten kiinnitä siihen huomiota.

Mirrin ja Aksun vuoro oli seuraavana.

- Mirri, ota ensimmäinen este ravissa. Aksu varmaan jatkaa laukassa toiselle esteelle, mutta näin se ei pääse kuumenemaan liikaa.

Kun rautiaankimo poni oli hävinnyt puskan taakse, oli aika lähettää mustankimo Laila matkaan.

- Sastu, Lailan kanssa kunnon ohjastuntuma. Varsinkin kaarteessa, puskien kohdalla ennen toista estettä, aja selkeästi eteen, mutta pidä hieman vastaan ohjalla, ettei se hypi sivulle.

- Sitten Daniel ja Topi. Vaikka Topi onkin kisahevonen eikä tuntipolle, on se vähän jähmeä välillä. Ratsasta reippaasti pohkeella ohjaa vasten ja esteelle tultaessa kunnolla eteen. Topi saattaa helposti jarrutella.

Jäimme Jennyferin kanssa viimeisiksi. Jennyfer oli hieman vähemmän ratsastanut, joten kysyin:

- Oletko aiemmin mennyt maastoesteitä?

Tyttö pudisti päätään.

- Okei, Liinu on aika maastovarma tapaus. Esteillä se saattaa kuitenkin loikkia innoissaan. Ota kunnon kevytistunta ja vaikka valmiiksi harjasta kiinni. Puuesteet ovat matalia, joten varmasti selviät.

Muutaman raviaskeleen jälkeen Liinu nosti laukan. Pian seurasin Rensulla esteiden yli, kun suurin osa porukasta oli palannut takaisin. Rensu nautti selvästi esteistä ja tuntui jopa rauhoittuvan, kun pääsi kunnolla töihin. Kuolaimen takana steppailut olivat tiessään.

Kiersimme vielä peltolenkin reippaassa ravissa. Saimme pienen sateen niskaamme, mutta onneksi emme aivan läpimäriksi kastuneet.

Tallilla pyysin ratsastajia loimittamaan hevoset uusien ohjeiden mukaan. Etsin myös Rensun hoitajaa, mutta Sastu kertoi Effin lopettaneen, joten hoidin rautiaan oriin itse.

[Mirri]

^ ( Heh, ajajtus oli tärkein)
Kiitos Annelle mukavasta tunnista.

Merkki erityisen syksyisestä suorituksesta ansaittu:
=) Anne

[Jenny]

Maksu


Kiitos mahtavasta tunnista, Anne!

[Jeccu]

Laitoin satulan tamman selkään, pistin sen suoraan ja varmistin että satulahuopakin oli. Kiristin satulavyötä parilla reiällä ja siirryin suitsiin, laitoin ohjat kaulalle. Oli aika mennä maastoilemaan, siis ihan tunnilla. Taputin hevosta ennen kuin siirsin katseeni käytävälle.
“Laittakaahan tästä liivit päälle! Nyt on metsästyskausi ja vastaan saattaa kävellä aseistettuja miehiä, jotka toivon mukaan metsästelee niitä hirviä. Erotutaanpa ainakin joukosta.”
Hymähdin Annen sanoille ja luikahdin hänen luokseen hakemaan heijastinliivin itselleni.
“Ja jos on sadetta kestäviä vaatteita niin kannattaa laittaa päälle, voi tulla märkä reissu.”
Katselin vaatteitani. Tummansininen huppari valkoisin yksityiskohdin. Sadetta kestävä takki oli yläkerrassa, ehkä. Minulla kuitenkin oli liivi ylläni ja näin se kastuisi enemmän kuin minä. Olin laiska ihminen.
Palasin takaisin Riinan luo. Tamma tönäisi minua hellästi ja haisteli hetken liiviä, mutta säpsähti ja nosti päätään kun aloin riidellä suitsien kanssa. Remmejä en ollut ehtinyt kiristää ennen kuin Anne oli meidät huutanut paikalle. Kiinnitin pitkän poskihihnan ja siinä se. Silitin tammaa reippaasta käytöksestä.

Hetken aikaa tamma pureskeli kuolainta ja katseli ympärilleen. Tamma oli todella vauhdikas jo nyt - mitäköhän lenkistä tulisi.
Talutin Riinan pihalle, missä kokoonnuimme ja aloimme kiristellä satulavöitä. Laskin jalustimet ja varmistin että ne olivat minun pituudessa. Nyökkäsin itsekseni ja pujotin jalkani jalustimeen. Se mahtoi näyttää typerältä, kun olin niin pieni ihminen.
“Juu niid help?” Dani kysyi virnistäen, nähdessään touhuni.
“No, kai se vois kelvata.”
“Punttaan.”
Tummatukkainen mies otti otteen oikeanpuolisesta jalastani ja laski kolmeen. Tuolloin hän punttasi minut ylöspäin ja minä varmistin että toinen jalkani meni Riinan selän yli.
“Herran Jumala nainen, sun on pakko syödä jotain.”
“Enkö mä vieläkään paina mitään?” tirskahdin.
“No et paina.”
Mies lähti päätään pudistaen Topinsa luokse, ja minä jäin siihen hymyilemään. Oli kiva kuulla kommentteja siitä, etten painanut lähes tulkoon mitään. Vaikka hieman hämmentävää se kuitenkin oli.

Saimme kuulla järjestyksen. Minä olin heti Annen ja Rensun perässä, enkä tosin ollut ihan varma kuka seuraisi meitä.
“Ohjat kunnolla tuntumalla! Tuuli saattaa villitä joitakin heppoja, etenkin Riinan ja Lailan kanssa valppaina.”
Lähdimme reippaasti matkaan. Odotin innolla esteitä, sillä rakastin hyppäämistä Riinan kanssa. Se oli niin loisteliasta ja aivan ihanaa.
“Mennäänpä kevyttä ravia! Muistakaa muutaman metrin etäisyydet!”
Näin lähdimme ravaamaan. Nostin itse Riinan ravin kun Rensu oli lähtenyt matkaan. Kevensin tamman tahdissa ja katselin ympärilleni. Tuuli oli todella voimakas, mutta ei kuitenkaan millään tavalla kylmä. Kaviot kopisivat tietä vasten ja tekivät ihanaa ääntä.
Hetken päästä siirryimme käyntiin taas. Taputin tammaa pari kertaa ennen kuin otin ohjat taas tuntumalle. Riina säpsähti jotain ja hyppäsi pienen askeleen sivuun. Metsässä käveli joku. Varmasti joku eläin, niin kuin hirvi tai pupu. Ei siinä mitään.
“Suunnataanpa maastoesteille. Otetaan pikkupätkä laukkaa ja sitten käyntiä esteille asti.”
Halusin melkein hyppiä innosta. Laukkaa kevyessä istunnossa oli mitä parasta, maastossa varsinkin! Rensu lähti liikkeelle, ensin raviin, ja siitä nosti laukan. Napautin tammalle laukkapohkeet ja hevonen säntäsi innoissaan liikkeelle. Nousin kevyeeseen istuntaan ja laitoin käteni korkeammalle, nojaamaan hevosen kaulaa vasten. Siinä me juoksimme Rensun perässä. Tamma kiihdytti vauhtiaan ja lähti oikein pinkoen eteenpäin. Yhtäkkiä tuntui jotain outoa, mikä ei yleensäkään kuulunut laukkaan. Tamma veti oikein kunnon loikan etupäällään ja tuon jälkeen peräkin nousi voimakkaasti ylöspäin. Minua nauratti; Riina veti ilopukkeja.
Hetken päästä hidastimme jo tempoa, kun Rensukin alkoi hidastella käyntiin. Kun olimme taas Rensun takana ja kävelimme rauhassa, kääntyi Anne taaksepäin ja katseli meitä kaikkia.
“Menikö hyvin?” nainen kysyi minulta. “Siis Riinan kanssa.”
“Joo, ilopukista huolimatta.”
“Haha, villilapsi.”

“Otetaan pari estettä, jokainen vuorollaan. Mennään radan kohtaan, jossa on pari kaadettua koivua. Hypätään ne, ennen kuin sade yllättää”, Anne kailotti koko joukolle. “Jaana ja Eppu voi aloittaa.”
Nainen katsoi minua ja sitten Riinaa.
“Sä meet Epun jälkeen. Riina rakastaa sitten maastoesteitä, joten sen kanssa täytyy tehdä tiiviit puolipidätteet, että lähestymiset menee putkeen.”
Nyökkäsin pienesti ja napautin tamman pohkeillani liikkeelle. Ensin tamma nosti ravin, siitä annoin laukkapohkeet, ja johan lähdettiin taas matkaan. Tein tiiviisti puolipidätteitä Annen käskystä. Hevonen oli todella innoissaan mutta onneksi kuunteli apujani. Ensimmäinen este oli tulossa, eikä se oikeastaan jännittänyt. Vielä pari puolipidätettä ja sitten loikka ylitse.
Se sujui ainakin hyvin. Eppu ja Jaana näkyivät tuolla pitkällä, ja he kääntyivät. Seuraava este oli mutkan takana ja siellä piti kääntyäkin ja palata nurmea pitkin takaisin. Kun ravasimme takaisinpäin näin miten Loviisa ja Pampula riensivät laukassa ensimmäistä estettä kohti. Se ei ollut heille minkäänlainen ongelma, vaan Loviisa vaikutti todella ammattilaiselta, kun hän hymyillen eteni viimeiselle esteelle.
Olimme jo suurin osa palanneet takaisin kun odottelimme Annea ja Rensua. Jäimme siihen juttelemaan ja Dani tuli toki viereeni seisomaan Topin kanssa, toki pientä etäisyyttä pitäen. Olihan Topi kuitenkin komea ori ja Riina nätti tamma.
“Miten sujui?” mies kysyi.
“Hyvin, tosi hyvin. Entä teillä?”
“Hyvin meilläkin. Topi on reipas.”
Hymyilin. “Ja komee.”
“Vähän niin kuin mä”, mies nauroi.
Tirskahdin itse hämmentyneenä ja jäin katsomaan höröttävää miestä joka lähti takaisin paikalleen. Anne ja Rensu saapuivat takaisin ravissa ja sitten jatkettiin matkaa.

Kiersimme peltolenkin reippaassa ravissa. Sadetta alkoi taivaalta tihkuttaa, mutta sitä ei tullut kaatamalla - onneksi. Oli ihana ravata ja tuntea tuulenpuuskat naamaa vasten, vielä kun se oli sen verran raikasta ja vettä tuli mukana. Meikit tosin voisivat levitä, mutta ihan sama. Ainoat miehet tallilla olivat Dani ja Jaakko; eikä heitä oikein tarvinnut iskeä. Jaakko oli Jaakko ja Danilla Lynn.
Pihalla kiitin Riinaa kaikesta. Liu’uin alas selästä laiskasti ja meinasin tipahtaa pyllylleni alas maahan, kun ymmärsin, ettei Riina ollutkaan se pienin poni. Tirskahdin itselleni ja löysensin satulavyötä.
“Laittakaahan hevosille loimet uusien ohjeitten mukaisesti. Sitten tarhaan vaan!”
Talutin Riinan sisään. Vein tamman omalle karsinalleen, missä aloin ottaa varusteita pois. Oli niin ihanaa kun tamma ei enää vierastanut minua vaan haisteli jo olkapäätäni kun otin satulaa pois. Laitoin satulan huolettomasti alas maahan hetkeksi ja suitset karsinanoveen roikkumaan. Otin pölyharjan ja harjasin tamman sillä pikaisesti, ennen kuin otin karsinanovelta tamman loimen. Laitoin sen tamman selkään ja aloin suoristella sitä. Olin lukenut ohjeet noin miljoona kertaa jo, joten uskoin klaaraavani tämän ilman ohjeita, edes kerran. Ja kyllähän minä ne ohjeet muistinkin.

Kun tammalla oli loimi päällään pujotin riimun hevosen päähän. Riimusta talutin tamman ulos pihalle perässäni. Hevonen käveli reippaasti ja nätisti takanani eikä onneksi temppuillut lainkaan. Pienikin riuhtaisu tai loikka niin tamma olisi irti. Tällä kertaa hevonen ei hiffannut sitä.
Päästettyäni tamman tarhaan lähdin takaisin talliin. Laitoin riimun paikoilleen ja vein satulan satulahuoneeseen. Suitset pesin pesuboksissa ennen kuin ristitin ne ja vein omalle paikalleen. Heijastinliivin laitoin pois kaappiin ja kypärän riisuin päästäni. Vein sen yläkertaan mihin sitten jäinkin, kunhan olin kengätkin vaihtanut. Hipsuttelin oleskelutilaan ja jäin laiskottelemaan sohvalle hetkeksi. Hiljaisuus murtui kun sisään käveli Dänipäni, joka istahti viereeni ja huokaisi.
“Oli toi aika jees”, mies sanoi.
“Niin oli.”

Kiitos tunnista, Anne!

[Daniel]

Metsään meni
22. lokakuuta 2011

Oma ori kullan kallis - vaikkei oma ollutkaan eikä juuri kovin kultainenkaan, kun hain sen sisään. Mua odotti jossakin helkkarin jorpakossa rypenyt virtahepo, josta oli tyttöjen päiväunioriudet kaukana. Huokaisin, mutta ei auttanut. Jos olin jotakin hevoshommissa oppinut, niin sen, että parhaat tulokset sai aikaan toimimalla, ei kitisemällä. Sitä oppia olin soveltanut useilla muillakin elämänalueilla.

Itku ei ollut auttanut kovin monia markkinoilla, eikä se olisi helpottanut nyt munkaan elämääni. Pesukarsina kyllä helpotti - pahimmat ravat oli helppo karistaa kaakelin jaloista, kun ne saattoi yksinkertaisesti huuhtoa ja hinkata pois. Topi kokeili stepata ensin taaksepäin ja sitten sivulle, mutta kun se ei saanut minua taivutettua mukaansa tahtojen tangoon, se tyytyi seisomaan aloillaan, kuten sen kaltaiselta fiksulta ja käsitellyltä hevoselta saattoi odottaa.
"Et sä tainnut tosissas harkitakaan kokeilevas, jätkä", hymähdin hevoselle. "Aika laimee."

Laitettuani Topin varusteita myöten kuntoon astelin ylös hakemaan ratsastusvarusteeni kaapista. Kiskaisin chapsit farkkujeni päälle ja nappasin kypärän, hanskat ja raipan mukaani. Olin lähdössä takaisin alas, kun kuulin venyttelevän tervehdyksen:
"Howdy, cowboy! Tuut maastoon kanssa?"
"Oui, tulen", sanoin Jeculle. "Tykkääks mun sexypöxyist?"
"Noissa on sitä jotakin. Ruutupaita, stetsoni ja puutsilaiset vaan puuttuu."
"Tai ei paitaa ollenkaan?" ehdotin kulmaani kohauttaen.
"No sekin kävis... Ehta karjapoju työskentelemässä helteessä, mikäs sen hienompaa!" Jeccu virnuili.
"Paitsi että niitä helteitä tartteis nyt lähteä hakemaan vähän kauempaa. Ne taitaa olla meidän osalta ohi tältä kesältä..."
"Nyt on kyllä jo syksy."
"Mun kesä ei lopu koskaan", tokaisin juhlallisesti, ennen kuin jätin Jecun ylös haalimaan omia kamppeitaan ja palasin itse alakertaan.

Kauniiseen, muodikkaaseen keltaiseen verhoutunut joukkiomme kiipesi ratsaille kentälle. Ratsuja olikin laidasta laitaa: pientä ja suurta, pörröistä ja sileää, pyöreää ja sutjakkaa, tummaa ja vaaleaa, karvaista ja klipattua. Mikäs sen hauskempaa, tuumasin asettautuessani mukavasti Topin satulaan. Tyyppi tuntui olevan hereillä ja sen korvat pyörähtelivät, kun sen ympärillä oli niin paljon hevos- ja ponikavereita. Yhden kimakanpuoleisen kiljahduksen se päästi ilmoille, kun poistuttiin pihasta, ja sitten se oli hiljaa. Kai sen piti vaan ilmoittaa tallille jääneille kavereille, että The Mies (se itse siis, en usko, että se piti mua ihan niin suuressa arvossa) oli lähdössä johdattamaan osaa laumasta suureen seikkailuun ja palaisi kyllä vielä takaisin.

Meidän edessä mennä löntysteli suomenhevonen. Okei, ei se varsinaisesti mitään löntystellyt, mutta Topin mielestä se oli hidas. Veikkaan, ettei Topista ollut järin mieltä ylentävää köpötellä pikkuponien edessä. Se olisi arvatekin ollut ennemmin kärjessä, kuten Anne oli tuumannut. Se oli kuitenkin siinä määrin mukavan pehmo tyyppi, että uskoi hyvällä, että tänään sen paikka oli letkan häntäpään puolella.

Olin jo ehtinyt tulla siihen tulokseen, että Topi oli todella ratsastamisen arvoinen ratsu. Siitä sai taatusti irti vaikka ja mitä, kun vaan näki vaivaa. Tällä reissulla oltiin nyt kyllä vähän hupimielellä ja löysin rantein liikenteessä - ei aina kannattanut pingottaa. Annoin hevosen laukkailla rennosti kuin riippuliitäjä, kikkailematta itse mitään kummempia. Istuin vaan kyydissä. Jouduin kyllä pitämään huolen siitä, ettei uljas orhi kuronut välimatkaa edessään lyllertävään suomenratsuun olemattomiin.

Mä en ollut hypännyt Topilla vielä kertaakaan. Sanottakoon mua vaikka pylpertäjähomppeliksi, mutta mä olin ja pysyin kouluratsastajana. Ei ollut kyse siitä, ettenkö mä olisi pitänyt hyppäämisestäkin, mutta kouluratsastuksessa oli oma viehätyksensä. Mulle kävi jotenkin kovin usein niin, että mä talutin hevosen maneesiin aikeinani hypätä ja huomasinkin yhtäkkiä vaan kiemurtelevani esteiden välissä kaiken maailman koukeroita ja krumeluureja tehden.

"Sitten Daniel ja Topi. Vaikka Topi onkin kisahevonen eikä tuntipolle, on se vähän jähmeä välillä. Ratsasta reippaasti pohkeella ohjaa vasten ja esteelle tultaessa kunnolla eteen. Topi saattaa helposti jarrutella", varoitti Anne, ja mä painoin ohjeet mieleen ja pääsin saman tien pistämään niitä käytäntöön.

Topi hyppäsi. Estekorkeus ei päätä huimannut, mutta ei se mua haitannut. Oli vaan hauska hypätä pitkästä aikaa.

Hurja orhini kävi rennoksi loppulenkin ajaksi. Se oli tainnut nauttia hyppäämisestä siinä missä mäkin, ja ajattelin, että pitäisi joskus ihan tosissaan hypätä sen kanssa. Kavalettiharjottelua voisin ainakin kokeilla. Mieleen kohosi heti useampia ehdotuksia tehtäviksi, joita voitaisiin hevosen kanssa puuhastella - ja siinäpä se loppulenkki vähän menikin, suunnitellessa. Siinä ei sadekuuroon paljoa kerinnyt huomiota kiinnittämään.

Tallissa hoidin Topin ja muistin sitten etsiä Annen käsiini. Nainen oli kerinnyt toimistoon, eikä ollut siellä yksin. Jossun tunnistin, tallimesen nimeä en muistanut ja sitten oli punapää, jota en ollut aiemmin nähnyt.
"Ja Krister sanoi... Kas, Danny - mitäs mielen päällä?" Anne huomasi minut kesken selittämänsä jutun.
"Meinasin vaan tulla jubastelemaan mun aikatauluista", sanoin ja nyökkäsin tervehdykseksi koko porukalle. "Mulla on saakelisti pelejä tiedossa ja duunissa vähän tiukkaa, kun osa porukasta on syysflunssan kourissa. Mua ei sit varmaan näy tässä kauheen tiheesti, ok?"
"No juu, mä järkkäilen Topin hoidon ja liikutuksen", Anne lupasi. "Elli varmaan ainakin kerkee tuurailla, jos mä en pääse...?"
"Ilman muuta! Meitsin elämä ei oo just nyt kauheen hektistä..."
"Eli homma hoidossa", Anne ilmoitti mulle. "Lykkyä peleihin vaan."
"Thänks, tulee tarpeeseen", naurahdin matalasti. "Mut mä taidan painua himpeen, näkyillään."

Käännyin ja kävelin käytävälle. Kuulin selkäni takaa jonkin sortin "ai onks toi se" -kysymyksen, joka oli vastaajasta päätellen osoitettu Annelle. Juu, mä olin se. Ponipiikapoika.

[Sastu]

Katsoin karsinassa harjattua ja suojitettua, kyräilevää tammaa kiinnostuneena. Se mulkoili minua epäilevästi, ei tiennyt olinko ystävä vai peto. Laila vaikutti hyvin mielenkiintoiselta hevoselta.
- No, mitäs sä täällä mietiskelet, Anne kysyi ja pysähtyi viereeni.
- Empä oikeestaan mitään. Mukava päästä kokeilemaan Lailaa, se vaikuttaa ihan potentiaaliselta, vastasin ja kulautin lopun kahvistani kurkusta alas.
- Juu, se on mukava, mutta hyvin herkkä ja menevä. Se voi olla hieman samantyylinen kuin Rensu, mutta vähän ehkä säikympi, tai semmonen. Semmonen tamma. Pistänkö muuten Rensulle sit mitä jalkoihin?
- Pistä vaik etusiin pintelit ja takasiin pitkät hivarit, vastasin ja aloin pistämään kypärää päähän. Rapsuttelin tammaa hetken ennen kuin aloin varustamaan sitä, samoihin aikoihin kun muut. Se liikuskeli hieman hermostuneena edes takaisin ja katseli touhujani. Taputin sitä kaulalle rohkaisevasti ja hyräilin rauhallisesti.
Hetken päästä talutin tamman muiden perässä tallipihalle. Lailan silmät syttyivät, kun se pääsi pihalle.

Talutin tammaa hetken pihalla, kunnes pysäytin sen, laskin jalustimet ja kiristin vähän vyötä. Kun nousin sen selkään se alkoi jo liikkumaan. Pidätin sitä vähän ja sain sen pysähtymään. Jouduin pidentämään jalustimia vielä lisää, vaikka olin jo satuloidessa mittaillut jalustimia suunnilleen sopivan kokoisiksi. Laila tuijotteli muita hevosia kiinnostuneena.
Anne istui Rensun selässä, niinkuin oltiin sovittu. Anne oli yksi niistä harvoista, joiden annoin mennä Rensulla ilman, että täytyisi olla huolissani. No, eipä orilla nykyään muut oikeen menekkään kuin minä, Reegalla tosin on lupa Rensulla ratsastaa ja Anne myös, tietysti sovittaessa. Rensun mielelle tekee ihan hyvää, että kuskin paikalla istuu välillä joku muu kuin minä, saapahan miettimisen aihetta!
Järjestyimme jonoon, pääsimme Lailan kanssa aika eteen, heti Annen ja Jeccun jälkeen. Pian pääsimmekin matkaan.

Tuuli oli aika kova, mikä sai Lailan korvat pyörimään kuin propellit. Puhelin sille hiljaa ja rapsuttelin sitä säästä. Ensimmäisellä ravipätkällä se kiemurteli ja kyttäili kaikkea. Tein paljon pidätteitä ja käytin jalkaa. Se pureskeli kuolainta ja tuntui vähän epävarmalta vielä. Hetken ravailtua siirryimme käyntiin, jonka jälkeen aloimme laukkaamaan. Ja voi että Lailan ilon määrää, kun se pääsi laukkaamaan! Se teki epämääräisiä loikkia eteenpäin, enkä oikeastaan voinut kuin nauraa. Hetken laukkailun jälkeen se rauhoittuikin ja alkoi pärskimään tyytyväisenä. Ehkä se vielä rentoutuisi lenkin loppupäässä?

Pidimme vielä hetken kävelytauon matkalla maastareille. Laila säpsähti pari kertaa jotain olematonta, luulisin että ihan vain testaakseensa olenko hereillä.
- Ottakaas sit jo vähän ohjaa. Mennään yks kerrallaan, Anne aloitti sepustuksensa ja ohjeensa. Hetken infotilaisuuden jälkeen lähdimme yksi tellen matkaan. Laila alkoi steppailemaan huomatessaan kavereiden lähtevän yksi tellen. Kun tuli meidän vuoro, jouduin tekemään pari laukkavolttia ennen kuin pystyin lähestymään ensimmäistä koivua. Laila selvästi halusi hypätä, mutta aropupuna esiintyessään se myös tuntui yrittävän sivuloikkia. Vähän vahvemmalla pohkeella se teki hienon, ilmavan hypyn koivun yli. Pari askelta esteen jälkeen annoin sen jatkaa laukkaa, kunnes tein kontrollipidätteen. Sitten kaarre, jossa jouduin ylläpitämään hyvää laukkaa jotta se tulisi hyvässä rytmissä seuraavalle. Tälle esteelle se imi jo paljon enemmän, este ylittyikin helposti. Annoin sen jatkaa hetken laukkaa, jonka jälkeen siirsin käyntiin ja ohjasin nurmen kautta takaisin. Taputin sitä kaulalle, ja siihen tamma vastasikin pärskähtämällä.

Kun viimeisetkin tulivat maastoesteiltä, jatkoimme matkaa peltolenkille reippaassa ravissa. Nyt Laila tuntui jo aika mukavalta, mutta silti piti olla koko ajan tarkkana - jos nukahtaisi, se tekisi "Lailat" ja katoaisi paikaltaan nopeasti sivulle.
Jotenkin tykkäsin tammasta, vaikka enemmän olin ruuna- ja ori-ihminen. Tammat olivat kiimoineen hieman raivostuttavia aina hetkittäin.
Vesisade yllätti meidät, onneksi jo lähellä tallia. Loppukäynnit menikin syyssateessa tallustellessa.

[Sastu]

Katsoin karsinassa harjattua ja suojitettua, kyräilevää tammaa kiinnostuneena. Se mulkoili minua epäilevästi, ei tiennyt olinko ystävä vai peto. Laila vaikutti hyvin mielenkiintoiselta hevoselta.
- No, mitäs sä täällä mietiskelet, Anne kysyi ja pysähtyi viereeni.
- Empä oikeestaan mitään. Mukava päästä kokeilemaan Lailaa, se vaikuttaa ihan potentiaaliselta, vastasin ja kulautin lopun kahvistani kurkusta alas.
- Juu, se on mukava, mutta hyvin herkkä ja menevä. Se voi olla hieman samantyylinen kuin Rensu, mutta vähän ehkä säikympi, tai semmonen. Semmonen tamma. Pistänkö muuten Rensulle sit mitä jalkoihin?
- Pistä vaik etusiin pintelit ja takasiin pitkät hivarit, vastasin ja aloin pistämään kypärää päähän. Rapsuttelin tammaa hetken ennen kuin aloin varustamaan sitä, samoihin aikoihin kun muut. Se liikuskeli hieman hermostuneena edes takaisin ja katseli touhujani. Taputin sitä kaulalle rohkaisevasti ja hyräilin rauhallisesti.
Hetken päästä talutin tamman muiden perässä tallipihalle. Lailan silmät syttyivät, kun se pääsi pihalle.

Talutin tammaa hetken pihalla, kunnes pysäytin sen, laskin jalustimet ja kiristin vähän vyötä. Kun nousin sen selkään se alkoi jo liikkumaan. Pidätin sitä vähän ja sain sen pysähtymään. Jouduin pidentämään jalustimia vielä lisää, vaikka olin jo satuloidessa mittaillut jalustimia suunnilleen sopivan kokoisiksi. Laila tuijotteli muita hevosia kiinnostuneena.
Anne istui Rensun selässä, niinkuin oltiin sovittu. Anne oli yksi niistä harvoista, joiden annoin mennä Rensulla ilman, että täytyisi olla huolissani. No, eipä orilla nykyään muut oikeen menekkään kuin minä, Reegalla tosin on lupa Rensulla ratsastaa ja Anne myös, tietysti sovittaessa. Rensun mielelle tekee ihan hyvää, että kuskin paikalla istuu välillä joku muu kuin minä, saapahan miettimisen aihetta!
Järjestyimme jonoon, pääsimme Lailan kanssa aika eteen, heti Annen ja Jeccun jälkeen. Pian pääsimmekin matkaan.

Tuuli oli aika kova, mikä sai Lailan korvat pyörimään kuin propellit. Puhelin sille hiljaa ja rapsuttelin sitä säästä. Ensimmäisellä ravipätkällä se kiemurteli ja kyttäili kaikkea. Tein paljon pidätteitä ja käytin jalkaa. Se pureskeli kuolainta ja tuntui vähän epävarmalta vielä. Hetken ravailtua siirryimme käyntiin, jonka jälkeen aloimme laukkaamaan. Ja voi että Lailan ilon määrää, kun se pääsi laukkaamaan! Se teki epämääräisiä loikkia eteenpäin, enkä oikeastaan voinut kuin nauraa. Hetken laukkailun jälkeen se rauhoittuikin ja alkoi pärskimään tyytyväisenä. Ehkä se vielä rentoutuisi lenkin loppupäässä?

Pidimme vielä hetken kävelytauon matkalla maastareille. Laila säpsähti pari kertaa jotain olematonta, luulisin että ihan vain testaakseensa olenko hereillä.
- Ottakaas sit jo vähän ohjaa. Mennään yks kerrallaan, Anne aloitti sepustuksensa ja ohjeensa. Hetken infotilaisuuden jälkeen lähdimme yksi tellen matkaan. Laila alkoi steppailemaan huomatessaan kavereiden lähtevän yksi tellen. Kun tuli meidän vuoro, jouduin tekemään pari laukkavolttia ennen kuin pystyin lähestymään ensimmäistä koivua. Laila selvästi halusi hypätä, mutta aropupuna esiintyessään se myös tuntui yrittävän sivuloikkia. Vähän vahvemmalla pohkeella se teki hienon, ilmavan hypyn koivun yli. Pari askelta esteen jälkeen annoin sen jatkaa laukkaa, kunnes tein kontrollipidätteen. Sitten kaarre, jossa jouduin ylläpitämään hyvää laukkaa jotta se tulisi hyvässä rytmissä seuraavalle. Tälle esteelle se imi jo paljon enemmän, este ylittyikin helposti. Annoin sen jatkaa hetken laukkaa, jonka jälkeen siirsin käyntiin ja ohjasin nurmen kautta takaisin. Taputin sitä kaulalle, ja siihen tamma vastasikin pärskähtämällä.

Kun viimeisetkin tulivat maastoesteiltä, jatkoimme matkaa peltolenkille reippaassa ravissa. Nyt Laila tuntui jo aika mukavalta, mutta silti piti olla koko ajan tarkkana - jos nukahtaisi, se tekisi "Lailat" ja katoaisi paikaltaan nopeasti sivulle.
Jotenkin tykkäsin tammasta, vaikka enemmän olin ruuna- ja ori-ihminen. Tammat olivat kiimoineen hieman raivostuttavia aina hetkittäin.
Vesisade yllätti meidät, onneksi jo lähellä tallia. Loppukäynnit menikin syyssateessa tallustellessa.

[Loviisa]

MAKSU

Astuin talliin, joka oli ihanan lämmin. Kävelin Pampulan karsinan luo. Otin sen käytävälle ja aloin harjailla sitä. Se seisoi rauhassa. Olimme menossa Annen pitämälle maastotunnille. Puhdistin kaviot ja sitten lähdin hakemaan varusteita.
Matkalla näin muitakin maastotunnille meneviä, kuten Danielin joka meni Topilla sekä näin Sastun Lailan kanssa.
Otin telineestä satulan ja suitset ja palasin Pampun luo. Aloin laittamaan sille varusteita. Anne oi myös kaikille heijastinliivit, jotka laitoimme päälle. Kävin myös hakemassa sadetakkini, sillä taivas näytti siltä että vettä sataisi.

Laitoin vielä satulavyötä yhden pykälän tiukemmalle ja lähdin sitten tallipihalle Jeccukin meni Riinan kanssa jo ulos. Odotimme yhdessä muita, kunnes kaikki tulivat. Teimme hienon jonon tallin pihalle. Minä ja Mirri jäimme jonon hännille. Kärkeä piti tietysti Anne ja heti Annen jälkeen ratsasti Jeccu Riinalla.
Anne komensi meidän ottaman ohjat heti kunnolla. Anne kertoi vielä että menisimme vielä matkalla muutaman matalan esteen.
Annoin pohkeita ja laitoin sen reippaaseen raviin. Juttelimme Mirrin kanssa ja katselimme syksyistä luontoa. Tuuli puhalsi kyllä kylmästi.
Hetken käynnin jälkeen siirryimme kevyeen raviin. Pampula alkoi hölkötellä ravissa aika laiskasti, joten annoin sille pohjetta. Kevensin tamman ravin mukaisesti.
Kun olimme ravanneet siirryimme käyntiin.
Anne komensi että menemme maatoesteille ja ennen niitä ottaisimme pieniä laukkapätkiä.
Anne nosti kärjessä laukan ja me muut seurasimme perässä.
Pampula vaikutti hiukan laiskalta tänään, joten yritin saada sen virkeämmäksi ennen esteitä.

Saavuimme maastoesteille. Menisimme muutaman esteen jokainen. Jaana aloitti Epun kanssa. He menivät hienosti yli. Seuraavaksi meni Jeccu. Riinakin hyppäsi kivasti.
Seuraavaksi Anne komensi minut ja Pampun. Laitoin ponin ensiksi raviin ja sitten annoin sille laukkapohkeet. Poni lähti laukkaan. Laukka kuitenkin oli hidasta ja Anne komensi meitä menevään reippaammin. Anne myös huomautti minua alapohkeista. Yritin saada kaikki hyvin ennen estettä. Nousin ylös ja Pampula hyppäsi esteen. Seuraavakin meni ihan kivasti.
Taivas oli tummunut tosi paljon. Kohta kyllä sataisi.
Loputkin tytöt hyppäsivät ja sitten lähdimme palailemaan tallia kohden. Alkoi sataa pieniä pisaria, mutta se ei meitä haitannut.

Kiersimme ravissa myös peltolenkin, kunne saavuimme tallille. Anne kertoi uuden loimitustavan. Hoidimme hevoset kuntoon ja lähdimme sitten juomaan kuuma kaakaota oleskeluhuoneeseen.

Kiitos kivasta tunnista Annelle! Ja toivottavasti ei haittaa vaikka tää onkin myöhässä. (:

[Anne]

Kiitos, maksusta Loviisa!

Eikä se mitään myöhässä ole, ihan rennosti näitä maksuja voi väsäillä =)