|
Post by Anne on Nov 23, 2009 11:58:54 GMT 2
|
|
Mooni
Uusi ihmettelijä
Posts: 25
|
Post by Mooni on Nov 24, 2009 22:58:32 GMT 2
24.11.2009 - Ensitapaaminen
Vastaantulijat vilahtivat ohitseni, ja kerkesin nähdä ainakin kaksi pikkulasta temmeltämässä ojanpenkereellä, pientä, valkeaa puudelimaista koiraa taluttavan iäkkään, mutta arvokkaan näköisen naisen sekä kissan, joka seuraili maantiella kurvaavia autoja tassujaan nuollen. Toivottavasti ei tielle uskaltautuisi, voisi tulla ikävä loppu... Huoahdin ja siirsin katseeni edessäni olevan penkin selkänojaan.
Yöllä linja-autossa Yksi väsynyt matkustaja Huuruisesta ikkunasta Katsoo vaihtuvat maisemat Laskee vastaantulijat Pysäkit kun ohi vilahtavat Tietäen niistä mikä tahansa oisi voinut olla Se oikea
Heheh. Linja-auton vaimealle käännetystä radiosta alkoi kuulua melkoisesti tilannettani kuvaava biisi, joskaan ei kyseisen lurituksen varsinaisessa ja syvällisessä merkeissä. Olin matkalla Seppeleeseen, enkä tosiaankaan ollut varma, mille pysäkille minun täytyisi jäädä, jotta pääsisin perille - olin toki painanut tuntomerkkejä mieleeni, mutta, no... Se ei vielä tullut oikein automaattisesti ja rutiininomaisesti. Eikä pysäkkikään ollut ihan tallin vieressä, vaan saisin kävellä kunnollisen matkan tallille - mutta se ei ollut haitaksi, todellakaan. Raitis ulkoilma teki hyvää ja varsinkin, kun ilma oli näin sievä. Hämärä tosin varmaan tulisi piakkoin. Vilkaisin pilvien verhoamalle taivaalle ja kohotin käteni painaakseni nappia.
Kävellessäni tallia kohden jouduin oikein keskittymään siihen, että vain pysyin pystyssä: tie oli peilijään peittoama, eivätkä kapeahkoa, ilmeisesti soratietä vierustavat ojat näyttäneet kovin houkuttelevalta. Ja asiaa tuskin ollenkaan helpotti olallani keikkuva laukku, johon olin pakannut kaikkea enemmän tai vähemmän tärkeää: ratsastuskamppeet - en sitä varten, että aikoisin ratsastaa, vaan pikemminkin varavaatteiden tehtävää suorittamaan -, eväitä, vaikka tuskin uskoin nälän yllättävän, rahaa sekä puhelimen. Askeleeni olivat harkittuja ja empiviä, eikä kulku ollut mistään nopeimmasta päästä - pikemminkin ihan sieltä toisesta... No, kuitenkin reippautta niihin sain sen myötä, kun katseeni tavoitti vielä aika kaukana häämöttävän Seppeleen. Jeesh, hyvä saavutus - en ollut ainakaan erehtynyt pysäkistä.
Tallipihaan päästyäni tavoitin ensiksi veikeän näköistä vuonohevosta taluttavan tytön, joka huiskautti minulle kättään tervehdykseksi. - Heips! Huikkasin takaisin, ja tummatukka pysähtyi taputtaen hevostaan. - Hmm, taidat vissiin olla Topin uusi hoitaja, vai...? Anne jotain puhui, tyttö kertoi ja asetti ratsastuskypärän päähänsä. - Juu! Sano Mooni vain, vastasin ja seurailin katseellani vuonohevosta. - Tervetuloa vain! Mä olen Pipsa... Ja tässä on Sikke, tyttö sanoi ja tämän kasvoille kohosi hymy. Rapsutin Sikkeä ja kiitin Pipsaksi esittäytynyttä tyttöä tervetulotoivotuksista, ja pian parivaljakko katosikin maneesin suuntiin. Jäin hetkeksi pihalle seisomaan, kunnes takaani kuului toinen iloinen "heis"- tervehdys. Käännähdin salamannopeasti, ja takanani seisoi hiestä märkä hevonen, selässänsä virnuileva nainen. - Hei, älä nyt noin aaveen nähneeltä näytä..., tämä lausahti iloisesti ja hyppäsi ketterästi alas hevosensa selästä, taputtaen tätä kaulalle. Punaruunikko otus päästi huokauksen ja venytti kaulaansa, alkaen hamuta maasta löytyviä, tallista ulos ajautuneita heinänkorsia huulillansa. - Mooni... olettaisin? Tässä on Topi ja minä olen Anne, nainen kertoi ja kättelymme jälkeen rapsutin myös Topia... hoitohevostani? Vilkaisin Anneen, Topiin, sitten taas Anneen kunnes pysäytin kaksikossa vuorottelevan katseeni naiseen. - Jeps. Hauska tutustua, lausahdin melkein heti perään pirteällä, innostuneella äänensävyllä. - Ja sinuun myös, Topi. Hevonen vilkaisi minuun kysyvästi kiinnittämättä sen suurempaa huomiota. Se oli varmaan tottunut hälinään ja outoihin ihmisiin - olihan kyseessä aika suuri ratsastuskoulu. - Tervetuloa vain Seppeleeseen! Treenasimme tuossa äskön Topsun kanssa hiukan perusjuttuja, pollella kyllä riitti virtaa... Jos haluat, voit hoitaa Topin pois? Anne kertoi, ja sipaisin oria kaulasta. - Ai... hiukan? Kysyin virnistäen, ja Anne antoi orin ohjat käsiini. - Heh. No, Topilla on vielä hiukan hiomista tietyissä asioissa, joita saikin sitten jankata oikein kunnolla, tämä kertoi ja vinkkasi minulle silmää.
Topi oli siirtynyt nuuhkimaan kengänkärkiäni ihmetellen. Kurottauduin suoristamaan hevosen sikinsakin olevaa harjaa ja avasin jo suuni kysyäkseni Annelta lisää paikasta, mutta joku ehti ensin: tallin ovelta kantautui huhuileva "Anneee?"- huudahdus, joka sai meidät molemmat kääntämään päämme äänen suuntaan. Yltäpäältä heinien ja purujen peitossa oleva nuori mies astahti ulos, pyyhkäisten kämmenellä otsaansa. - Anne! Käykö, että tuolta jatkotunnilta tuo yksi tyttö vaihtaisi rats..., nuorikon puhe keskeytyi, kun tämä käänsi katseensa meihin - nimenomaan, meihin, huomaten siis minutkin. Hetkeksi tämä jäi tuijottamaan meitä, ennenkuin naurahti. - Ai! Päivää, meillä on täällä uusi Seppeleläinen? Nyökkäsin miehen puheille ja tämä kiiruhti kättelemään minua, esittäytyen Jaakoksi - tallin "jokapaikanhöyläksi", pyyhkien edelleen puruja itsestään. - Jaakko! Missäs sä oot oikein rypenyt? Anne puuttui väliin naurahtaen, saaden miehen hymähtämään. - Ääh, autoin vain yli-innokkaita tallityttöjä karsinansiivouspuuhissa.., Jaakko sepusti ja loi Anneen kyllästyneen katseen. - Harmi, ettei sitä innokkuutta enää löydy silloin, kun pitäisi siirtyä ponien puunaamisesta lannan lapiointiin. - Heh, sanoppa muuta. Mutta hei, sulla tais olla jotain asiaakin? Anne loi mieheen kysyvän katsauksen, samalla, kun löysäsi Topin satulavyötä sekä nosti jalustimia. - Niin, että tuolta jatkotunnilta työ yksi pikkulikka tahtoisi vaihtaa koninsa Pampulaan. Ei kuulemma tykkää ollenkaan Tiiasta, mies hymähti. - Tiiasta? Miten siitä voi olla tykkäämättä? Nainen naurahti Jaakon sanoille epäuskoisesti ja taputti vielä Topia, ennen kuin astui lähemmäs Jaakkoa. - No, lähdetäänpäs toimistoon katsomaan. Mooni, pärjäät varmaan Topin kanssa? Älä vie sitä enää ulos ja laita sille fleeceloimi talliin, ettei tule kylmä, Anne ohjeisti ja siirtyi Jaakon kanssa tallin puolelle, kun nyökkäsin sen merkiksi, että olin sisäistänyt ohjeet. Ori vieressäni alkoi hermostua vain seisomiseen, ja alkoi ottaa steppaus-sivuaskelia korskahtaen. - Joo joo, mennään mennään.
Tallissa aloitin Topin huolellisen puunaamisen, kun olin riisunut tämän varusteet. Ori oli odotuksieni suhteen yllättävän säyseä, mutta se johtui varmaan siitä, että poika oli juuri äskön saanut purkaa energiaansa kouluvääntöön. Nyt ori vain tyytyi tarkkailemaan minua kaikenlaisten metkujen ja hermoja raastavien kujeiden sijaan... - Taidat ihmetellä, miksi Ros tai Anne ei ole sinua hoitamassa? Kysäisin hevoselta, joka vastasi kysymys-toteamukseeni vain nopealla vilkaisulla ja kääntämällä korviansa hiukan takakenoon. - Höpsö. Hevonen katsoi uudelleen minua kuin vähä-älyistä, enkä voinut välttyä hymyltä joka suupielilleni väkisinkin piirtyi. - Ei Ros sinua kuitenkaan hylännyt ole, poika, mumisin vielä ja rapsutin oria korvien välistä. Hevonen puhahti kuin kyllästyneenä varsin yksipuoliseen jutteluhetkeen ja laski päänsä alas karsinan puruhin, kenties siinä toivossa että sinne olisi eksynyt pari kauranjyväistä tai heinänkortta. Kun olin käynyt hikiviilalla hevosen läpi, harjasin pollen vielä nopsakasti. Hevonen seuraili koko toimenpiteen ajan tarkkana käytävän meininkiä, joka todellakin oli täynnä elämää: tiistain jatkotunti oli juuri alkamassa, ja innokkaat ratsastajat pomppivat ympäri käytävää pysähtyen aina välillä rapsuttelemaan hevosia. Myös puheensorina oli täyttänyt vielä äskön niin hiljaisen tallin: joku kertoi iloisena, kun sai mennä Siirillä ja toinen taas valitteli siitä, kun ei itse ollut saanut Pellaa. Kolmas ääni kertoi ylpeänä siitä, miten tämä oli pysynyt viime tunnilla säikähtäneen Humun kyydissä. Pian joku kyseli hihkuen toimistosta talliin ilmestyneeltä Annelta siitä, milloin nämä hyppäisivät esteitä - saaden kuitenkin vain osakseen Annelta mietteliään, salaperäisen "jaa-a"- myhäilyn.
Kellon lähestyessä uhkaavasti kohden tasaa porukka hiipui ratsuineen ulkosalle. Taputin vielä Topia kaulalle, ennen kuin jätin hevosen karsinaansa tutkailemaan seinänaapurinsa Sentin tekemisiä - itse hiljalleen hipsin tuntilaisten perään maneesiin, jossa ratsut oli juuri saatu siirrettyä uralle. Tapaaminen Topin kanssa oli ollut tänään pikainen, mutta olinpahan edes jonkinlaista näppituntumaa orista saanut... Ensi kerralla sitten enemmän. Siirsin katseeni uralla laiskasti käyskentelevään pieneen valkeaan ruunaan, ilmeisesti Pikkuun, jonka ratsastaja näytti olevan onnensa kukkuloilla leveästä, melkein korviin asti ylettyvästä hymystä päätellen. Hymähdin, ja seurailin Annea, joka yritti opastaa pieniä ratsastajia mahdollisimman tarkasti. Milloin jollakin oli liian tiukka ohjastuntuma, milloin kantapäät ylhäällä... Muistin itsekin joskus aikoinani tapelleen noiden ongelmien kanssa, jotka silloin tuntuivat lähes ylitsepääsemättömiltä. Miten voisi samalla keskittyä pitämään kantapäät alhaalla, kädet paikoillaan ja katse menosuunnassa kun yritti ylipäätänsä hallita ponin ja pysyä kyydissä? Ajatuksilleni tukahdettu naurahdus muuntautui hymyksi suupielilleni, ja tiukkasin kaulahuiviani vetäen myös pipoa syvemmälle päähäni. Ei täällä mikään lämmin enää ollut. Istahdin katsomon penkille ja syvennyin seuraamaan tuntia. Ratsukot ravasivat reippaasti eteenpäin ja ratsastajat kuuntelivat korvat tarkkana Annen antamaa selitystä tehtävästä, jonka mukaan kummankin lyhyen sivun päätyyn oli tehtävä harjoitusravissa voltti ja pitkien sivujen keskellä oli pysähdyttävä.
Kaikkosin noin tunnin puolessa välissä hiljalleen takaisin talliin. Minun oli ihan piakkoin lähdettävä, mutta halusin käydä vielä moikkaamassa Topia. Hevonen kuuli tuloni, ja kohotti päätään tarkkaillakseen tulijaa. Myös Sentin karsinasta vilkaisi kiharapäinen, talvikamppeisiin sonnistautunut ihmishahmo. Nopealla sananvaihdolla hän esittäytyi Sentin hoitajaksi, Lynniksi, ennen kuin lähti hevostaan taluttaen pihalle - ja itse siirryin Topin karsinan eteen. Hevonen tuijotti minua hetken, luimisti korviansa ja kääntyi. - Höppänä. Leppoisa hymy kasvoillani oli omistettu Topille, joka tuntui olevan kaikkea muuta kuin kiinnostunut minusta. Ori kohotti päänsä lattianrajasta ja painoi turpansa omansa ja Sentin karsinan välisiin kaltereihin, saaden suoran näköyhteyden Eppuun nyt, kun Sentti ei ollut välissä häiritsemässä. Ujutin käteni kaltereiden välistä ja rapsutin oria kaulasta, ennen kuin käännyin lähteäkseni.
Mooni & Topi
|
|
Mooni
Uusi ihmettelijä
Posts: 25
|
Post by Mooni on Nov 26, 2009 23:21:04 GMT 2
Topi talvisäässäTalvikuvat eivät vain onnistu minulta... Olin polttaa päreeni hevosen pään kanssa.Topi tarkkailee tallin menoa :) Ärr, ja nyt vasta käsitin ettei Seppeleen aidat taida olla ton väriset!
|
|
|
Post by Sirppa on Jan 18, 2010 13:23:43 GMT 2
18.1.2010. Ensimmäinen hoito – Tavattiin, tavataan lisää
Istuin kärsimättömänä bussin kovassa, harmaassa penkissä, rutisin penkkiä rystyset valkoisina, kärsimättömänä ja suunnattoman jännittyneenä seurasin maisemaa ja laskin pysäkkejä, katselin maisemaa kuinka hiljaa kuljettaja ajoi, turhauttavan hiljaa. Viereinen penkki oli yhtä kova ja harmaa, mutta olin laskenut siihen mustan olka-laukkuni, joka oli pyöreä kuin paisunut taikina. Laukkuun olin tunkenut evästä: Coca Cola pullon, kaksi omenaa, porkkanan, karkkipussin, sekä uuden järjestelmä-kameran laukkuineen. Varustuksena minulla oli musta toppatakki, jossa meni valkoisia vauhti-viivoja kylkien kohdalla, housut olivat pillifarkut, joissa oli kylläkin polvessa reiän alku mutta ei se vauhtiani haitannut. Mustat, pehmeät kengät olivat minulle rakkaat talvi kengät ja äidin mieliksi olin laittanut mustan piponi, jonka alta mahonginruskeat etuhiukseni pilkottivat.
Kuljettaja käänsi radiota kovemmalle josta kuului Antti Tuiskun järjettömän rasittava kappale, Juureni, jossa tämä lauloi kaikkea puun juurista. Kylmästi siirsin katseeni ikkunaan ja hymyilin itsekseni päämääräni, menin Seppeleeseen, mutta nyt en mennyt sinne hengaajana, vaan uuni tuoreena Topin toisena hoitajana. Topin ajattelu sai vatsaani lentäviä perhosia, sinisiä, vihreitä, punaisia sekä keltaisia. Laskin varovasti punaisen poskeni suurta, kylmää ikkunaa vasten. Odotin paikallani vieläkin rystyset valkoisina, milloin pysäkkini saapuisi?
Siirryin käytävää lähemmäksi olevaa harmaata penkkiä ja kurkin eteenpäin. En nähnyt yhtään pysäkkiä, jossa kylmissään ihmiset odottelivat lämpimän bussin saapumista, en nähnyt edes yhtään ihmistä bussissa, jossa matkustin. Sitten, mutkan takaa ilmestyi punainen pysäkki, jossa seisoi kaksi ihmistä. Tunnistin heidät saman tien kun he astuivat bussiin. ”Terve, Ilu ja Jokeri!” Sanoin aurinkoisesti hymyillen harmaan penkin takaa. Molemmat kääntyivät yhtä aikaa katsomaan minua, kauniisti hymyillen. ”Hei” Ilu sanoi ja istahti harmaalle penkille, Jokerin viereen, jonka edessä oli kaksi kovaa penkkiä. Seurasin tyttöjen luo heitä vastassa oleville penkeille. Kaivoin laukustani musta-harmaan järjestelmä kamerani ja hymyilin. ”Sopisiko että otan kuvan teistä?” Kysyin, mutta en jäänyt odottamaan vastausta, vaan painoin kevyesti ympyrän muotoista nappia ja iso salama välähti.
”Niin, ja onnittelut teille kahdelle Topin hoitajiksi pääsemisestä” Jokeri onnitteli iloisesti ja jatkoi. ”Mutta ei Topi Flooraa voita!” ”Topi ja Tiia voittaa” Ilu vastasi väitteeseen, semmoinen ilme kasvoillaan, että hän ei luovuta. ”Niin ja Ilullahan on molemmat hoitsunsa T-kirjaimella alkavia, joten Ilulla on tupla T” Vastasin erotuomarina vinosti hymyillen. ”Mutta eikö jokaisella ole oma mielipiteensä?” Jokeri kysyi. ”Totta. Jokerilla voi olla paras Floora, Sirpalla Topi ja minulla Topi ja Tiia” ”Näin on, mutta eikö se meidän pysäkki tule ihan kohta?” ”Onko tuo se meidän pysäkki?” Kysyin hätäisesti ja osoitin parin sadan metrin päässä olevaa punaista pysäkkiä. ”ON! Painakaa stop nappia!” Jokeri sanoi ja etsi hädissään punaista stop merkkiä, josta voisimme painaa ja ilmoittaa kuskille että tuo on meidän pysäkki. ”Tuossa, tuossa” Ilu sanoi ja kurkotti painamaan nappia.
Kuski oli tainnut kuulla hätäisen napin etsimisen ja oli jo pysähtynyt pysäkille. Nousin punaisena ylös penkistä ja kiitin kuskia tytöt takanani. Ulkona oli ihana pikku pakkanen, joka ihanasti värjäsi posket kauniin punaisiksi. Lumi narskui joka askeleella tasaisesti, lumi nietokset olivat vieläkin yllättävän korkeita, koskemattomia. Puut kannattelivat lumen raskasta painoa oksillaan, joka sai puut näyttämään taian omaisilta. Kävelimme hiljaisuudessa Ilun ja Jokerin kanssa, vain lumen narina äänenä. Kukin varmaan aisti tunnelmallisen ilmapiirin, sillä kukaan ei tahtonut rikkoa tätä ihanaa hetkeä, ainakaan ensimmäisenä.
Ensimmäisenä tallin huomasi tarkka näköinen Jokeri. Seuraavaksi minä haistoin tallin tuoksun ja nostin pääni ja samassa sain ihastuttavan idean. Olin juuri aukaisemassa suuni, mutta Ilu ehti ensin. ”Eikö olisikin mukavaa hypätä korkeisiin lumi kinoksiin tekemään lumi enkeleitä?” ”Olin juuri kysymässä samaa” Sanoin ja laskin laukkuni tielle ja otin muutaman juoksu askeleen ja hyppäsin selkä edellä lumeen ja taisin kiljaista siinä samalla. Heti perässä tuli Ilu mutta Jokeri päättikin koventaa panoksia ja oli hyppäämässä vatsalleen, mutta kiepsahti ilmassa 180 astetta. Iloinen ja rento nauru täytti hetkessä piha tien, kun kolme nuorta tyttöä leikki lumessa, vailla huolia.
Leikkimme loppui siihen kun naamamme olivat ihan lumessa ja meitä paleli.
Kävelimme sisään talliin ovesta, joka sijaitsi siron tamman, Bladen ja Jokerin rakkaan hoitsun, Flooran karsinan vierestä, jossa sitten Jokeri jäi tervehtimään tätä, kun me jatkoimme matkaa vasemmalle. Pysähdyimme vielä Tiian karsinan kohdalla, jonne Ilu karkasi tervehtimään, hänen toista hoitsuaan. Heistä huomasi heti että kyseessä oli luottamus. Tiia ei luiminut, joka olisi kyllä uusi puoli tammasta, ainakin minulle, vaan nuuhki Ilun taskuja, vatmaan herkkujen toivossa. Päätin jättä kuhertelijat hetkeksi rauhaan ja poikkesin Topin karsinalle. Ensimmäinen asia, jonka huomasin Topissa, oli ruskea takapuoli ja musta häntä. Ori oli kääntynyt takapuoli ovelle päin, jolloin en nähnyt Topin kaunista päätä, enkä sitä valkoista merkkiä. ”Hei Topi. Minä olen nyt toinen sinun hoitajistasi, toinen osapuoli on Ilu” Kerroin orille joka vain hiukan heilautti korviaan. Topille olin vain yksi ihminen muiden joukossa, joita ratsastuskouluissa ja keskuksissa yleensä käy. Katselin iloisesti Topia, minun ja Ilun hoitsua, meidän hoitsua. Väkisinkin sydämeeni tuli lämmin tunne vaikka Topi minusta vähät välitti.
Annoin orin olla karsinassaan enkä häirinnyt sitä sen enempää, vaan menin suoraan yläkertaan, hoitajien kaapeille. Valitsin vapaista kaapeista omani ja laitoin sinne olkalaukkuni, ainoastaan sieltä nostin kamera laukun, jonka sujautin olkani yli. Tepastelin oleskelu huoneeseen, joka oli yllättävän täynnä ja puheen sorinakin täytti koko huoneen. Sieltä täältä kuului koko ajan juttua uusista hoitajista, hengaajista jotka jäivät ilman hoitsua, sekä uusien hoitajien innokasta selitystä kuinka jännitti. Liityin viimeisimpien joukkoon ja istahdin lattialla sohvan viereen, johon olivat itsensä ängenneet, Maiss, Lauren, Lynn ja Sini. ”Oikeesti, mä olen niiiiiiiiiiiin innoissani!” Maiss hehkutti silmät loistaen. Minusta Siiri ja Maiss kuuluivat yhteen. ”Eka päivä on jännittävin” Ihanan järkevä ystävämme Lynn sanoi viisaasti ja tiesin tämän olevan oikeassa. ”Huomio! Katse kameraan ja HYMYÄ!” Kajautin ja nappasin iloisen kuvan täynnä hoitajia. Otin toisenkin kuvan jossa kuvaajana toimi Maiss, jotta minäkin pääsen kuvaan.
Pikku hiljaa väki väheni huoneesta ja ihmiset lampsivat hoidokkejensa luokse, näitä puunaamaan tuntia varten. Minäkin toimin kuten muut, mutta laitoin kameran visusti laukkuuni ja laukun kaappiini, lukkojen taakse. Lampsin Topin karsinalle, mutta se olikin tyhjä. Katselin kummastuneena tyhjää karsinaa, kuin mikäkin tollo. ”Anne on Topin kanssa koulu vääntämässä maneesissa” Lynn sanoi ja iski silmää. ”Ja mulle ei ole kerrottu että osaa lukea ajatuksia?!” ”Taisi unohtua, niin ja onnea hoitaja pestistä” ”Kiitos, kiitos. On sinullakin mukava hoitsu” sanoin ja silitin Sentin turpaa kaltereiden välistä. ”Kieltämättä, paras.” ”Melkein.” ”Nyt kun siinä avuliaasti seisoskelet, niin hakisitko Sentin satulan ja suitset. Itse kun olen jo niin rampa etten voi” ”Tyttö parhaassa iässä?! Voin minä” ”Kiitos” ”Mitäs pienistä” Vastasin ja puikkelehdin hoitaja tungoksen lävitse.
Avasin Sentille ja Lynnille vielä oven ritarillisesti, ennen kuin kävelin kohti maneesia. Pujahdin ovesta sisään ja raivasin tieni katsomon penkiltä. Anne istui ryhdikkäästi Topin selässä ja taivutteli oria volteilla ja pääty-ympyröillä. Katselin silmät loistaen Topia, mutta saatoin näyttää typerältä, ihan kuin en hevosta olisi ennen nähnyt. Muutaman minuutin päästä huomasin itseni Topia taluttamassa uralla. Anne oli pyytänyt minua taluttamaan Topia loppu käynnit, ennen kuin hoitaisin sen tallissa.
Nostin jalustimet ja löysäsin pari reikää satulavyötä. Ori hengitti ensin vähän raskaammin kupeet vähän höyryten, ennen kuin hengitys tasaantui ja askel rentoutui. Taputin Topia kaulalle ja kuiskasin: ”Meistähän tulee joskus kavereita” Se ei ollut kysymys, vaan toteamus, luultavasti. Topi vain heilautti hiukan korviaan ja tallusti eteenpäin. Jonain päivänä sinä vielä huomaat sen. Jonain päivänä.
Kun olimme saaneet tarpeeksi laitettua tassua toisen eteen, kävelimme ulos. Ulkona piha oli pimentynyt, ulkovalot menneet päälle ja pieni ratsukko asteli metsän siimekseen. Talutin rauhallisesti Topin omaan pehmeään karsinaansa ja riisuin siltä varusteita. Varusteet pois otettua ja kuolaimet pestyä, menin vielä Topin karsinaan. Harjasin Topin kauttaaltaan puhtaaksi, jokaisen karvan suoraksi, tai melkein. Nakkasin orin selkään loimen ja rapsutin Topia. Sormeni liikkuivat harjan tyvessä hitain liikkein. Topi oli laskenut kauniin muotoisen päänsä lattiaan ja etsi turvallaan pieniä heiniä joita se voisi napostella. Topin valkoinen merkki oli todella kaunis. ”Hei mut, nyt mä meen Topi” Kuiskasin orin korvaan ja taputin tätä vielä kaulalle, tällä kertaa ori ei temppuillut kovan treenin jälkeen, mutta huomenna saattaisi olla eri päivä, erit kujeet.
Sirppa ja Topi 1hm
|
|
|
Post by Ilona on Jan 19, 2010 19:10:31 GMT 2
Uusi tuttavuus
- Kiitti kyydist! huudahdin äidilleni. - Soitan sitten kun tuun tänne hakee sut! äiti huusi perääni.
Astuin ulos autosta ja paiskasin oven kiinni perässäni. Kirpeä pakkanen nipisteli poskillani ja vedin pipoa syvemmälle päähän. Pihalla ei näkynyt ristin sielua, joten nopeasti kävelin sisään talliin. Kävelin ilmoitustaululle koko kroppani täristen. Halusin nähdä oliko jotain uutta tulossa tai tapahtumassa, mutta eipä tänään mitään ihmeellistä ollut. Hampaat kalisten käännyin ja näin Karoliinan edessäni.
- Moi. Ooks jo iha jäässä? Karo hämmentyi. - No o-olen, mutisin. - Menetkö nyt Topia hoitamaan? Karoliina kysyi. - Aattelin mennä, pitäähän uus tuttavuus nähä, hymyilin. - Harmi kun et varmaan voi viel ratsii sillä, nääs ku mä ja Aksu ollaan menossa maastoon.. Karoliina harmisteli. - Nii.. No ekaks haluun ottaa vähän rauhallisemmin, mut joskus toiste sit, hymyilin ja sanoimme heipat.
Menin Topin karsinalle mutta se olikin tyhjä. Ori taisi meuhkata tarhassaan, joten kävelin reippaasti kylmään, eli ulos ja suunnistin heti Topin tarhan luokse. Näinkin kauniin punaruunikon muiden hevosten joukossa. Huusin sitä nimeltä ja se kohotti päänsä, ilmeisesti heinäkasastaan. Kun se näki että olin ojentamassa jotain, eli omenaa, se käveli kiinnostuneena kaula kaarella luokseni. Annoin sille omenan ja taputin sen kaulaa. Silittelin sileää turpaa. Topilla oli oma hieno toppaloimensa päällä, ja hyvä niin koska ulkona oli mielestäni todella kylmä.
- Topi, mene äkkiä heinäkasalles tai se syyään, naurahdin hölmistyneelle orille joka hämmentyneenä meni ajamaan muut omasta paratiisistaan.
Kävelin lantalaan ja nappasin lähimmät kotsarit ja talikon. Työnsin kottikärryt Topin karsinan luokse, tartuin talikkoon ja aloin heittelemään lantaa kottikärryihin. Kulmista kaivoin esiin pissasia turpeita ja nekin päätyivät kottikärryihin. Aloin vetämään turvetta keskelle, jotta Topi saisi levittää ne. Sitten sen jälkeen kävin tyhjentämässä kottikärryt ja pistin puhtaita turpeita tilalle kottikärryihin. Kyytsäsin kotsarit takaisin ja tyhjensin kuorman Topin karsinaan ja levitin ne taas keskelle. Nyt Topi voisi tulla sisälle harjattavaksi, iloitsin ja pompin Topin tarhalle.
Ori olikin jo portilla, odottamassa että pääsisi sisään lämpimään. Otin aidalta riimunnarun ja pistin sen selkäni taakse ja kyyristyin aidan ali tarhaan. Otin kiinni Topin riimusta ja kiinnitin riimunnarun riimuun. Taputin oria ja avasin portin. Onneksi muilla hevosilla ei ollut elettäkään seurata tai livahtaa ulos portista. Harmi kun Sirppaa ei ollut näkynyt, olisimme voineet harjata Topin yhdessä. Talutin Topia riimusta pitäen, mutta ori vaikutti hermostuneelta.
- Anna sen kävellä riimunnaru löysällä, niin se tykkää kävellä, kuulin Annen äänen aivan takaani. - Ai.. Öh, juu, khröhäisin ja annoin Topille enemmän narua. Kumma kyllä, ori rentoutui heti. - Oletko menossa harjaamaan sitä? Anne kysyi. - Öö, joo, mutisin ja vedin pienen hymyn. - No jos millään haluat, niin jos vaan voit, niin mulle olisi suuri apu jos varustaisit sen..? On nääs tosi paljon toimistossa hommaa, ja Topikin pitäisi liikuttaa, Anne kertoi ja katseli minua odottavaisesti. - Joo! Siis joo, tottakai, hillitsin itseni, etten vain näyttäisi miltään kakaralta. - Hyvä juttu, tulen sitten hetken päästä kattomaan, kyllä sä sille pärjäät se on ihan kiltti, vaikkei mikään nukkuva Lehmä, Anne naurahti ja hävisi toimistoon kun pääsimme sisään talliin.
Innoissani talutin Topin karsinaansa ja sidoin sen kiinni, varmuuden vuoksi. Suljin karsinan oven ja lähdin varustehuoneeseen hakemaan harjapakkia, satulaa ja suitsia. Kaikki tarvittavat varusteet löytyivätkin nopeasti ja satula toisella käsivarrella, suitset olalla sekä harjapakki toisessa kädessä, kävelin takaisin Topin karsinalle. Puuskuttaen laskin ne alas ja avasin harjapakin. Etsin sieltä vain pölyharjan, pääharjan sekä kaviokoukun. Empä varmasti mitään muutakaan tarvitsisikaan.
Astuin karsinaan. Topi vilkaisi minuun ja huokaisi. Jostain syystä sillä näytti olevan jotenkin veltto päivä, sillä se näytti vähän väsyneeltä. Luottavasesti aloin sukimaan sitä. Topin pää suunnilleen nuokkui ja silmät oli uneliaana kiinni. Vaihdoin puolta samalla tarkkaillen Topia. Mutta sillä ei ollut elettäkään heittäytyä hankalaksi, joten pitkin vedoin jatkoin orin harjaamista. Hetken päästä vaihdoin pölyharjan pääharjaan ja suin huolellisesti pään sekä taputin sen jälkeen Topia. Pistin pölyharjan ja pääharjan harjapakkiin ja otin maasta kaviokoukun. Menin Topin luo ja nostin jalkaa. Sain ähkiä ja ponnistella lumikökkäreet pois kaikista kavioista. Lopulta laskin viimeisen kavion ja taputin Topia. Hain satulan nojailemasta seinään ja samalla näin Sirpan tulevan kohti.
- Ai moi! Vihdoinkin nähdään, moikkasin. - Moi vaan. Meinaatko mennä jo ekalla kerralla ridaamaan? Sirppa hymyili. - En tietty, Annelle vaan Topin pistän kuntoon, haluutko auttaa? kysyin. - Tottakai! Mitäs pitäis tehä? Sirppa innostui. - No kumman haluut pistää, satulan vai suitset? kysyin virnuillen. - Hmm.. No pistän vaikka suitset, mut pist sää vaik se satula nyt, niin alan siin sit vast suitsimaan, Sirppa ohjeisti ja kävimme töihin.
Nostin satulan Topin selkään, joka olikin jo heräillyt varusteiden pahaenteisistä kolinoista. Ori luimi hieman, mutta pysyi paikoillaan. Otin satulavyön ja kiristin sen kolmanteen reikään, joka meni juuri ja juuri siihen. Sirppa alkoi suitsimaan ja aloitti pistämällä ohjat kaulalle. Se tarjosi kuolaimia Topille ja Topi otti ne pienillä vastusteluilla vastaan. Tyttö pisti suitsien remmejä kiinni, jolloin Anne saapui paikalle.
- Noniin, molemmat tytöt onkin paikalla, Anne hymyili. - Juu, pistettiin yhdessä varusteet, Sirppa kertoi. - Tosi kiva juttu, kiitti teille, Anne kiitteli pistäen kypärää päähän. - Saadaanko tulla kattomaan kun te treenaatte? kysyin ujosti. - Tulkaa vaan jos ette jäädy sinne, Anne naurahti ja maiskautti Topin ulos karsinasta.
Seurasimme ratsukkoa maneesille, mutta pysähdyin kun kännykkäni soi. Näytössä luki "Äiti" ja päästin masentuneen huokauksen.
- Niin? kysyin puhelimeen. - "Oon tulossa sinne, kestää minuutin, niin kokoa tavarasi ja tule tänne parkkipaikalle!" äidin ääni kuului puhelimesta. - Eih.. Oon just menossa kattoo mun hoitsun ratsastusta.., mutisin. - "Oon pahoillani, mutta jos et halua kävellä 12 kilometriä lumisateessa, niin kehottaisin tulemaan nyt kyydillä." äiti sanoi. - Okei.. Mä tuun, moikka.., mutisin ja suljin kännykän. - Joudun menee nyt himaan, et nähään taas, sanoin Sirpalle ja Annelle ja hölkkäsin talliin hakemaan kaikki tavarani ja menin parkkipaikalle odottamaan äitiä.
1HM
|
|
|
Post by Ilona on Jan 20, 2010 21:06:42 GMT 2
Harjailua2HM Tein tän nyt ton tarinan väliin, kun en tänään kummiskaa olisi ehtinyt kirjoittaa loppuun. Mutta huomenna onneks ehtii, joten silloin sitten! : D
|
|
|
Post by Sirppa on Jan 20, 2010 22:01:04 GMT 2
20.01.2010 – Toinen hoito – Harjaus tuokio
Avasin oman pienen lokeroni, jonne olin unohtanut eilen laukkuni. Venyttelin väsyneenä ja suljin lokeroni ja sujautin avaimen taskuuni. Kello oli 7 aamulla ja kouluni alkuun oli vielä tunti. Haukottelin kaksi kertaa suuresti, ennen kuin avasin sihisevät Coca Cola pullon. Tumman juoma jäänteet vilahti nopeasti kuivuneeseen kurkkuuni, jota yritin helpottaa virkistävällä juomalla. Käännyin kannoillani oleskeluhuoneeseen ja meinasin jopa kupsahtaa maahan, kun jalkani jäi punaisen maton reunaan. Kuin zombi, kävelin kädet edessä, silmät melkein kiinni, kummaa ääntä päästellen kohti kahvinkeitintä. Nappasin punaisen mukin kaapista ja kaadoin siihen yhden kupin kahvia. Musta juoma sai ihmeitä aikaan ja pian olinkin kuin jännittynyt laulaja ennen keikkaa, mutta se kesti vain hetken. Hetkessä olin taas väsynyt.
Väsyneenä vääntäydyin ilmoitustaululle, jossa luki vielä kuuden eri hoitaja haun tulokset. Tiesin kyllä kuka hoiti ja ketä, mutta jostain syystä kuitenkin tölläsin ilmoitustaulua oman aikani. Käänsin päätä hiukan vasemmalle ja katsoin uudestaan nimiä. Sanat olivat ihan hullunkurisen näköisiä. Nauroin väsyneen ihmisen naurua, joka saattoi epäilemättä kuulostaa psykopaatin naurua ennen murhaa. Monen haukotuksen jälkeen painelin portaat alas ja monta kertaa meinasin unisena astua monta porrasta kerralla ja humpsahtaa alas. Onneksi oli sentään joku Sherlock keksinyt kaiteet portaisiin, joita puristin tiukasti. Alas päästyäni koko talli oli hiljainen, aamutallilaista lukuun ottamatta, joka tiistaisin oli Josefiina. Seurasin nurkalta miten yli-pirteä Josefiina suoritti aamu tallia.
Käännähdin kannoillani ja astelin puolet pienempiä askelia kuin normaalisti, kohti sitä kaunista oria, jonka kaikki tuntevat nimellä Topi. Minulle hän oli myös: Topi, mutta ennen kaikkea yhteinen hoitsuni Ilun kanssa. Päästyäni Topin karsinalle ja juuri kun olin avaamassa natisevaa ovea, en avannutkaan ovea. Topi oli laittanut maaten ja makoili turpeella. En kehdannut avata ovea kokonaan, jotten herättäisi tuota komeaa tummanpunaruunikko, joka näytti niin levolliselta. ”Lepäile sinä vain, minä lähden kouluun” Sanoin lempeästi karsinan ovelta, mutta pian palaisin takaisin koulutehtävien kera. Pelkkä ajatuskin siitä, sai aivoni yli kuormittumaan.
Koulu alkoi lääkärin tarkastuksella, jonne menin tasan kahdeksaksi. Kun tämä piinaava puolen tunnin mittainen tarkastus oli ohi, painelin kaula paljaana teknisen tunnille, jossa olin jo jäänyt jälkeen aika paljon, mutta meillä olikin jotain piiri-levy juttuja, jotka olivat helppoja, joten sain loput kiinni. Uskonnon tunnilla olin jälkeen jäänyt, mutta yritin parhaani mukaan keskittyä Hindulaisuuteen, joka oli ihastuttavan 10 uskontoni tämän kertainen aihe. Äidinkielen tunnilla piirtelin vihkooni kuvia Topista, Ilusta ja minusta Topia hoitamassa, johon laitoin tekstiksi: Yhdessä hommat sujuu! Historian tunnilla aina saa nauraa. Ei aiheelle vaan kavereille, jotka niin viisaasti kysyvät: Mikä on Haiti? Herneen kokoiset aivot, koska eivät edes osaa olla nauramatta pingviinin kuville englannin tunneilla, mutta sitä minulla ei ollut tänään. Liikunta tunnille minun ei tarvinnut mennä joten painelin suoraan tallille.
Muutaman hääppöisen tunnin jälkeen pyöräilin jo uudestaan tänään kohti Seppelettä. Jossain salaisessa labyrintissä mieleni sekalaisissa ajatuksissa, oli pieni toivon kipinä.
Toivo, mikä loisti mielessäni, on salainen. Salainen asia, jota en voi kertoa kenellekään, en äidille, en isälle, en edes parhaale kaverilleni, eli aika salainen vai mitä?
Tartuin oven kahvaan lapasellani ja kiskaisin oven auki. Tallissa oli vain muutama hoitaja, Lauren ja Aimie. Aimie on ”vanha” hoitaja, joka hoiti tunnollisesti Taiga ponia, jota olin itsekin tahtonut joskus hoitsukseni, mutta kohtalo oli päättänyt puuttua peliin ja antoi minulle Topin. Uskon että tämä ei ollut sattuma, sillä en usko sattumiin. Tämän on määrännyt joku, joku joka on tuolla ylhäällä. Lauren taas oli Alman uuni tuore hoitaja ,kuten minä. En oikein kunnolla tunne Laurenia, mutta tahtoisin tutustua, sillä hän vaikuttaa mukavalta tytöltä.
Moikkasin Laurenia samalla kun kävelin Topin karsinalle, tyhjä, mutta likainen. Annoin aivojeni raksuttaa hetken, ennen kuin tajusin että Topi on joko maneesissa tai sitten tarhassa. Arvioin hetken tilannetta, kumpi olisi suurempi toden näköisyys, maneesi vai tarha? Päätin kuitenkin mennä tarhalle jospa tummanpunaruunikko olisi tarhassa leikkimässä muiden kanssa, tai sitten ei.
Kävelin taas pakkasessa, joka jo jäädytti jalkojani. Vedin mustaa huiviani paremmin naamani eteen ja askelsin eteenpäin. Pian olinkin tarhoilla. Siellähän se juoksenteli muiden kanssa. Hymyillen nojaisin paksun lumi kerroksen peittämään aittaan. Ilokseni Topi heitti muutaman ilo pukin, samalla kun juoksi häntä kaarella kavereiden luokse. Joskus tuntui että tuo vekkuli ori nauraisi, mutta kuinka hassulta se kuulostaakin niin se on totta. Se kirmaa tarhan ympäri kaula kaarella, häntä ylhäällä ja vekkuli ilme naamallaan, ei siitä voi erehtyä.
Kellon viisari puksuttivat eteenpäin ja näyttivät aikaa tarhasta hakemiselle. Nappasin punaisen riimun-narun aidalta ja sujautin sen selkäni taakse. Kävelin muutaman askeleen Topia kohti ja kutsuin oria. Topi käänsi korvansa minua päin, mutta ei kiinnittänyt minuun sen enempää huomiota. Kutsuin toisen kerran ja nyt rapistelin huiviani, josta ei kyllä lähtenyt suurta ääntä. ”Ääh, nyt minun pitää turvautua herkkuihin..” Ajattelin harmissani, mutta tavallaan iloisena. Nyt Topi kiinnitti minuun huomiota. Kutsuin sitä kerran ja toisenkin ennen kuin se asteli uteliaana luokseni. Tarrasin riimusta kiinni ja kiinnitin riimun-narun siihen. ”Hyvä poika.” Kehuin Topia ja taputin tätä, josta Topi nauttia, huomiota kaipaava ori, söpöä. Annoin Ilun ohjeiden mukaan antaa Topille löysempää narua, jotta se ei hermostuisi ja toden totta, ori oli rauhallinen.
Avasin vaivalloisesti hiukan jäätyneen oven ja kävelin Topin kanssa sen karsinaan. Suljin vähän natisevan oven ja availin loimen remmejä, nyt alkaisi armoton puunaus, paitsi se ei ollut armoton, sillä Topilla oli loimi joka esti likaamasta itseään kovin pahasti, vaikka loimia ei siihen tarkoitukseen oltu keksittykään. Nopeasti kävin viemässä loimen omalle paikalleen ja samalla nappasin harjapakin. Otin kumisukan pakista ja menin karsinaan. Olin sitonut Topin kiinni, ihan vain varmuuden vuoksi, mutta sen verran löysälle että Topin turpa ylettyy maahan asti. Aloitin kumisukalla pyörittelemisen kaulalta. Pieni pöly kerros siitä ilmaan lennähti, joka sai herkän nenäni kutiamaan ja pian tallissa kuului aivastus. ”Kuules Topi, tiesitkö että sinussa on paljon pölyä?” Kysyin, ja pyörittelin kumisukaa vatsan kohdalla. Topin ylä-huuli kieri rullalle, kun kumisuka oli vatsan alla. ”Taidat pitää tästä?” Hymähdin ja jatkoin vatsan alta pyörittelyä. Nyt kun vaivaisen 2 minuutin kuluttua olin saanut toisen puolen valmiiksi ja siirryin toiselle puolelle. Topin kaulalla oli nyt vuorostaan kuivunut lika, joka ei meinannut lähtä, ei sitten millään. Hankasin ja hankasin, mutta se vain pysyi siinä. Mietin tovin ja koitin sitten kovaa harjaa. Sillä se sitten osittain lähti ja otin kumisukalla otin lopun. Laskin takaisin pakkiin kumisukan ja otin sieltä jalka harjan. Kyykistyin harjaamaan jalkoja, ja samassa Topi nappasi mustan piponi. ”Heii! Topi!” Sanoin yllättyneenä ja leikkisänä. Kurkottelin pipoani, mutta koska olin niin lyhyt mielestäni, niin en yltänyt pipooni. ”Hmp, oletko nyt tyytyväinen kun en ylety?” Kysyin happamasti Topilta, joka oli minulle tärkeä. Kyykistyin uudestaan jalkojen luokse ja harjasin sen puhtaaksi. Takajalan myös. Yritin vielä napata pipoani kun menin toiselle puolelle. Olin harjaamassa toista jalkaa, kun joku tökkäsi minua selkään. Käännyin katsomaan kuka se siellä mahtoi olla, ja kukakohan se oli? Topi katsoi minua suurilla lempeillä silmillään ja piti pipoa nenäni edessä. Yritin napata piponi takaisin, mutta Topi nosti sen taas käsieni ulottumattomiin. ”Sinähän huijasit minua, Topi” Katsoin kysyvästi oria, joka piti päätään katon rajassa. ”No, kyllä se sen mulle annat kun mä pyydän oikein nätisti, vai?” Topi katseli oikealla silmällään puuhiani ja oikea korvakin oli kääntynyt minua päin.
Vein harjan takaisin pakkiin ja palasin karsinaan. Mulkaisin leikkisästi Topia ennen kuin menin selvittämään tämän häntää. ”Muista, nyt olet aloillasi, koska otit minun piponi” Sanoin Topille joka taas katsoi hurmaavasti minua, ainakin minun mielestä. ”En tuu. Sä huijaat mua taas, tiedän sen” Topi ei liikkunut senttiäkään vaan pysyi paikallaan. Selvitin hännän loppuun ja käännyin Topia päin. Kävelin Topin pään luokse ja rapsutin sitä. Kun tarrasin pipooni, Topi päästi irti. ”Kiltti Topi” Kehuin oria ja halasin sitä. Topi katsoi minua kummastuneena kun tarrauduin hänen kaulaansa, mahtoi ajatella että kuka tuo hyypiö on, joka tulee minun rakasta kaulaan koskemaan?
Sirppa ja Topi 2hm 8)
Tarinan oli tarkoitus tulla eilen, mutta en päässytkään kiireiden takia koneelle joten laitoin sen nyt. 8)
|
|
|
Post by Sirppa on Jan 30, 2010 23:08:55 GMT 2
30.01.2010 – Kolmas Hoito- Mä soitan kun tulet mopollasi tänne! Huikkasin veljelleni, joka kaasutteli mopollaan poispäin Seppeleestä. Muutaman vuoden päästä minä ajelen tuolla mopolla tallille ja takaisin. Hölkkäsin kevyesti jäätävän kylmän ilman läpi ja pihan poikki lämpimään talliin, josta kurautin suoraan ylä-kertaan. Tähän aikaan Topi on luultavasti tarhassa ja sitä ei vielä tarvitse sieltä hakea, jospa Ilukin olisi tallilla. Hyppelehdin portaat kevyesti ylös ja avasin lokeroni. Laitoin sinne laukkuni ja suljin sen, jolloin käännyin kannoillani oleskelu huoneeseen. Toiveeni oli toteutunut, Ilu oli tallilla! Hymyilin ja istahdin sohvalle, joka inahti painoni alla ikävästi. Sohvalla oli myös Elkku, muuten tupa oli tyhjä. - Moi! Mitä kuuluu? Kysäisin innoissani, melkeinpä kakaramaisesti, jolta en kyllä halunnut kuulostaa. - Hei! Hyvää, Ilu vastasi iloisesti. - Kuten myös, Elkku sanoi. Hetken hiljaisuuden jälkeen kysyin Ilulta vitsikkäästi: - Mennäänkö puhdistamaan Topin karsina? - Ääää... - Menkää mieluummin harjaamaan Topia? - JOO! Ilu vastasi oikein innostuneena. - Katsotaan nappaako se mun pipon, sanoin kun jo juoksin portaille. Olin ensimmäisenä Topin tarhalla ja nojasin valkoiseen lumen peittämään aitaan rennosti hymyillen, kun Ilu saapui. Ori seisoskeli Tarhan reunalla takapuoli tuulta päin. Topilla oli päällään myös ihana ruudullinen loimi. - Tulithan sinä viimein, tokaisin - No enhän minä voi antaa sinun yksin hakea tuota komistusta. – Joka meidän yhteinen hoitsumme - Kieltämättä - Mutta oletko koskaan ajatellut säästää? - Ai minä vai? - No ei kun presidentti – Sinä juuri - Itse asiassa, joo - Minäkin! - Mihin sinä säästät? - Minä säästän hoitohevosemme harjoihin ja ym. Sellaisiin. - Hih, minä säästä omaan hevoseen - Juttelumme keskeytti Topi, joka oli saapastellut meidän luoksemme, herkkujen toivossa. Rapsuttelimme hetken oria ennen kuin nappasimme orin riimusta kiinni ja laitoimme siihen mustan riimun narun. - Haluatko sinä taluttaa? Kysyin Ilulta kun olin napsauttanut riimuun kiinni riimun narun. - Vaikka, tyttö vastasi hymyillen Ilu antoi orille enemmän naura ja kuljimme Topin rinnalla, jutellen omista säästöistämme. Avasin oven pariskunnalle ja painelin heidän peräänsä, kun olin pitänyt ovea auki myös, Maissille ja Siirille, joilla oli suuntana maneesi, luultavasti tai ainakin toivottavasti koulu rääkiä luvassa. Se passaisi ainakin minulle. Ilu oli sitonut orin kiinni ja laittoi kouraani kumisukan. Kävelin Topin kaulan alta toiselle puolelle ja aloin liikuttamaan kumisukaa pyörivin liikkein kaulalta alkaen. Rauhallinen harjaus keskeytyi siihen kun Topi näykkäisi leikkisästi Ilun lapasta, saaden tytön hiukan inahtamaan ja kieltämään Topia. Topin puna ruskea korva kääntyi minua päin kun olin menossa Ilun luokse katsomaan tuhoa, mutta Topi ennätti ensin reagoida tähän ja nappasi pipon päästäni, mutta sai mukaansa myös vähän hiuksiani. - Ei Topi! Yritin ärähtää jotenkin pomo äänellä mutta ei se oikein kunnolla onnistunut. Topi nosti päänsä katon rajaan ja piti pipoani suussaan. Samalla ori kuopi etusellaan. Sillä hetkellä Anne ilmestyi ovelle pelastavana enkelinä. Anne sai orin kuin taika iskusta olemaan kunnolla ja antamaan piponi, pienen vastaan hangoittelun jälkeen. Anne antoi ohjeeksi varustaa Topi ja viedä maneesiin, koska hänellä oli muutama homma hoidettavana toimistossa ennen kuin nousisi Topin selkään. Harjasimme loppuun Topin vaikka muutaman kerran Topi yrittikin leikkisästi vähän temppuilla. Pyöritimme Topille pintelit jalkaan ja satulan selkään ja lopuksi suitset. Suitsinnassa oli pieni muotoista ongelmaa kun Topi nosti päänsä katon rajaan, mutta laski sen sitten, kun oli saanut tarpeeksi. Minä sain vuorostaan taluttaa Topin. Maneesissa vuorottelimme talutusta, kun odottelimme Annea. Olimme molemmat taluttaneet muutaman kierroksen niin että alkoi tulla kuuma, Anne ilmestyi. Autoimme Annen selkään niin että Ilu piti Topin ohjista hiukan kiinni ja minä painoin toista jalustinta kun Anne nousi selkään. Nainen otti saman tien hyvän ryhdin kun kiristimme vielä satulavyön. Jalustimet olivat heti sopivat, koska Annehan viimeksi Topilla ratsasti. Kipitimme talliin lämmittelemään, ennen kuin palaisimme takaisin. Nautin muutaman kupin kuumaa ja hevoshullu-lehden, kun Maiss ja Juli tulivat. Tyttöjen posket olivat ihan punaiset, pakkasen jäljiltä. - Minkä lenkin te kävitte? Kysyin kiinnostuneena. - Me käytiin pikku lenkki, sillä tavalla että molemmat ratsastivat vuorotellen, Maiss kertoi väsyneen kuuloisena. - Se oli aika raskasta, kun ravattiin, niin piti itsekkin juosta, jotta pysyy perässä, Juli kertoi. - Sen saatan uskoa, Ilu sanoi. Muutaman minuutin päästä menimme maneesiin. Anne laukkasi Topilla keskiympyrällä, silloin kun me saavuimme. Vähän myöhemmin Anne laskeutui satulasta ja ojensi ohjat Ilulle. Käsky kuului, että meidän piti hoitaa Topi pois, loimittaa ja tarhata. Panimme tuumasta toimeen. //sori, kökkö loppu. tein hiili kynällä 8) Sirppa, Ilu ja Topi 3hm
|
|
|
Post by Ilona on Feb 5, 2010 19:33:54 GMT 2
Ihan hassu!3HM Tunnustan, sain hirveen himon sarjakuviin Lexieltä.. :'DD (toivottavasti saatte selvää harakan varvoista, sekä toivottavasti skanneri ei taaskaan leikkinyt tulella..)
|
|
|
Post by Sirppa on Feb 8, 2010 19:11:41 GMT 2
08.02.2010 - Tyttöjen uurastuksen hedelmä Tausta on vähän, öö.. hassu. 8) Ja otsikko tarkoittaa tuota Topin lettejä ja siisteyttä, jonka minä ja Ilu saimme aikaan 8'D Sirppa ja Topi 4HM
|
|
|
Post by Ilona on Feb 21, 2010 22:42:26 GMT 2
Lumessa laukkailua4HM Joo, piirttis mäsä, enkä photoshopilla hiirellä raaski värkätä, niimpä paint töherrys kelvatkoon.. (; Topi oli kuuden maissa vielä ulkona riehumassa, öh, oli sen verran vähän pakkasta, niin loimi jäi tällä kertaa talliin.. ^^'
|
|
|
Post by Anne on Feb 23, 2010 13:06:37 GMT 2
Anne ja Topi Valmennusrinki yksityisille-tunnilla:
|
|
|
Post by Sirppa on Feb 27, 2010 20:10:05 GMT 2
Maksu Annen hoitaja-hoitsu valmennuksesta Sirppa & Topi 5HM!
|
|
|
Post by Sirppa on Mar 17, 2010 20:07:39 GMT 2
17.3.2010 – Ikävä
Istuin suuren, mutta komean orin selässä. Myötäilin rennosti Topin liikkeitä, ne olivat kovin helppo istua. Käynti ei kyllä ole hevosen pomppuisin askel-laji sen tietää jos viisi vuotias, tai ehkei sittenkään. Silmäni olivat kiinni ja pidin löysästi kiinni ohjista kiertäessäni uraa. Istuin pitkästä aikaa Topin selässä päästelemässä energiaa joita hän oli ladannut akkuihinsa. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen kerta kun ratsastan Topilla ilman että olen tunnilla. Kavion kopse iski tasaisesti maneesiin maahan kun aukaisin silmäni ja keräsin ohjia käteeni. Painoin kevyesti pohkeet Topin kylkiin ja pian olinkin pehmeässä ravissa, mutta sitten ori alkoi heittelemään päätään, pureskelemaan kuolaimiaan ja ottamaan ravilähtöjä. Ähkäisin kun tiesin että nyt päästellään kunnon höyryjä. Muistelin Annen ohjeita:
”Topi on eteenpäin pyrkivä hevonen ja sitä pitää siihen kannustaa.” ” Topi vaatii yleensä paljon alleratsastusta, että se alkaa rauhoittua ja kuuntelemaan ratsastajaa.” ” isoja voltteja, halkaisija noin 20 metriä. Sitten alat vähitellen pienentämään voltteja kymmeneen metriin.”
Katsoin tarkasti että en sahannut Topia ja myötäsin hyvin perusliikkeissä. Pitkän sivun keskellä käänsin Topin isolle voltille. Puolipidäte, painon siirto sisälle, kääntö ulkopohkeella, ulko-ohja lähellä. Tein sen virheen taas kerran että aloin kallistumaan itse sisälle päin, enkä huomannut sitä että voltti oli kananmunan muotoinen. Korjasin istuntani ja keskityin volttiin. Uralla suoristin Topin jotta hän ei olisi ihan kuin banaani. Lyhyellä sivulla, C-kirjaimen kohdalla tein uuden voltin. Nyt voltti sujui paremmin. Tein jokaisella pitkällä sivulla kaksi volttia ja lyhyillä sivuilla yhden. Muutaman kierroksen jälkeen vaihdoin suunnan. Ensin meni muutama voltti ennen kuin voltit onnistuivat yhtä hyvin, kuin toisessa kierroksessa. Parin kierroksen jälkeen otin Topin käyntiin. ”Hyvä poika”, kehaisin oria. ”Tästä se lähtee”, taputin Topin kaulaa ja annoin vähän pidempää ohjaa.
Sirppa and Topi 6hm <3
|
|
|
Post by Anne on Apr 14, 2010 12:11:40 GMT 2
Maksu talvimaastotunnista:
|
|