Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Sept 19, 2012 17:31:47 GMT 2
#5 Väärinkäsityksiä ja maastomakkarointia 19.09.2012 From underneath the trees, we watch the sky Confusing stars for satellites I never dreamed that you'd be mine But here we are, we're here tonight Singing Amen, I, I'm alive Singing Amen, I, I'm alive If everyone cared and nobody cried If everyone loved and nobody lied If everyone shared and swallowed their pride Then we'd see the day when nobody died And I'm singing Amen I, Amen I, I'm alive Amen I, Amen I, Amen I, I'm aliveKoko aamupäivän oli satanut, mutta istuessani bussissa numero yksitoista kohti Seppelettä olivat sadepilvet vyöryneet kauemmaksi ja sieltä täältä pilkistelee jo sinistä taivastakin. Havahdun ajatuksistani, kun joku koputtaa olkaani. - Onks tässä vapaata? Mappe kysyy. - Aajoo, on, vastaan nypättyäni toisen kuulokkeen pois korvasta. - Istu siihen vaan, jatkan siirtäessäni tavaroita pois viereiseltä penkiltä. Mappe istuutuu penkille, mutta antaa minun kuunnella musiikkia rauhassa eikä yritä aloittaa keskustelua. Se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Onnekseni Mappe painaa Seppeleen pysäkillä nappia, sillä olisin muuten onnellisen tietämättömänä huristellut pysäkin ohi. Nousen ylös penkistä ja lähden kävelemään tytön kanssa rinnakkain kohti tallia. - Siis säkö tunnet joitaki näistä aiemmista hoitajista hyvinki? tyttö kysyy. - Jeps, Inkeri on yks mun parhaita kavereita. Tunnetsä jonku? - Enpä oikeestaan. Jahei, oliks meillä ruotsin sanakoe huomenna? - Ainii! No ehkä mä jostakin repäsen aikaa... Mä lupasin mennä maastoon Anthonin ja Taigan kans, jos siis kumpikaan poneista ei mee enempää ku yhden tunnin. Ei vois nimittäi pätkääkää kiinnostaa joku ruotsi, naurahdan. Talli tulee jo esiin mutkan takaa ja keskustelu jää siihen. Mappe menee ensimmäisenä moikkaamaan Patronia ponin karsinalle, kun taas itse kiipeän yläkertaan. Tungen repun kaappiini ja avaan oleskelutilan oven. Huoneessa on ihmeen hiljaista, ja hoitajat kääntyvät katsomaan minua. Inkeri katsoo minua hiukan suuttuneen näköisenä. - Wazzup ihmiset? kysyn hämmentyneenä. Inkku vain pyöräyttää silmiään ja alkaa jutella pöydän ääressä hengailevan porukan kanssa. Itse lösähdän sohvalle ja tungen kuulokkeet korvilleni. Hetken kruunaa Hevoshullu. En viitsi lähteä vielä häiritsemään Pellan rauhaisaa tarhailua, vaan odotan, että maastoseurani saapuisi. - Selena! kuulen Britan äänen juuri ja juuri musiikin yli. - Täh? kysyn nypäten kuulokkeen korvastani. - Läheksä meidän kans maastoon? Riella kysyy. - En mää, mä venaan et Anthon tulee, ku mä meen sen kanssa maastoon, vastaan ja näen, kuinka koko porukka tyrmistyy entistä enemmän, ja Inkerin ilme muuttuu aina vain inhoavammaksi. Tungen kuulokkeen takaisin paikalleen. - Mooi, Anthon hymyilee minulle ja muillekin tullessaan huoneeseen. Hän hoksaa sohvalla olevan lähes tyhjää ja lösähtää viereeni. - Moi! Mennäänkö nyt vai hetken päästä? kysyn. - Me ainakin mennään nyt, Inkeri toteaa kylmästi ja hoitajaporukka lähtee huoneesta. - Mennään hetken päästä. Mikä noita vaivas? Anthon ihmettelee. - Jaa-a, ei kuule hajuukaan. Pitää kysyy Inkulta - siis jos se suostuu puhumaan mun kans. - Te tytöt ootte välillä vähä liian outoja, Anthon toteaa. - Vai mennäänkö sittenkin nyt? Saisit selvitettyy asian ennen ku ne lähtee. Huomaan Anthonin olevan oikeassa, asiat kannattaisi selvittää heti. Nyökkään pojalle ja nousen sohvalta. - Mennään. Portaiden alapäässä Britta tulee puhumaan minulle. - Onkse totta? - Niimikä? kysyn hämmästyneenä. - No siis... Sä ja Anthon, brunette selittää. - No ei todellakaan! nauran. - Mistä sä oot saanu sellasta päähäs? Britta näyttää nololta ja poistuu paikalta Inkerin tullessa. - Siis mistä tässä oikeen on kyse? kysyn lyhyeltä blondilta. - Niinku sie et tietäis. Mie luulin, et sieki oot sitä mieltä, ettei siulle sovi kuustoistvuotiaat! - Siis mitä. Luuleeko tääl koko porukka, et mää ja Anthon ollaan yhessä? - Ei luule, vaan tietää, blondi vastaa kylmästi. - Ei hemmetti... Siis täs on kyllä aika pikkasen iso väärinkäsitys. - Mitä voi käsittää väärin "meille vai teille":stä? Inkku tivaa. - Voi apua.. Te ootte kyllä vainoharhasii ja romantiikannälkäsii. - Siis.. ettekste oikeesti oo yhes? - No ei todellakaa! Mistä te ees ootte keksiny sellast? - No... En mie tiiä. Mie vaan kuulin jostaki... - Keneltä? intän. - No... Et sitte suutu sille. - En, mää vaan haluun korjata tän väärinkäsityksen, vastaan. - Noo... Se oli Nomppu. - Jaaaaha. No mä oottelen, et se tulee, nii voidaan selvittää tää juttu. Menkää te vaan maastoon, siel alko just sataa, naurahdan. - Voii... Hei ihmiset, siel sataa! Inkku huudahtaa maastoseuralleen. - Eii! joku voihkaisee. - Jee, täällä onkin reipas lauma innokkaita tyttöjä - ja poikia - hakemaan hevoset sisään! joku aikuinen punapää hihkaisee tultuaan käytävälle. Tunnistan naisen tyypiksi, joka esitteli tallitöitä hoitajakurssilla, mutta nimi ei putkahda mieleeni mistään. - Anthon, kuiskaan pojalle. - Kuka toi on? Mää en mitenkään muista sen nimee... - Se on Elli, poika supisee. Tunnen itseni typeräksi (ja teinidementikoksi) ja lähden muiden perässä hakemaan hevosia sisään. Isolla porukalla homma hoituu nopeasti, ja kun kaikki ovat sisällä, sade on jälleen tauonnut. - Mennäänkö? kysyn Anthonilta. Poika nyökkää ja lähdemme aitalle. Pella on jälleen kuorruttanut itsensä mudalla. Ruskeanharmaan mutakerroksen muuttaminen puhtaaksi, harmaaksi karvapeitteeksi vie aikaa, mutta kun lopulta olen valmis, aurinko jo pilkottaa pilvien lomasta. - Nyt kyllä mennään, Anthon päättää ja lähtee hakemaan varusteita. Lähden pojan perään. Pella antaa varustaa itsensä kiltisti. Taiga sen sijaan ei haluaisi, mutta alistuu kohtaloonsa lopulta ja pääsemme lähtemään. - Mitä kautta mennään? kysyn. - Laukkasuoralle ainakin! vauhtihirmu ystäväni hihkaisee. - No se nyt on selvää, naurahdan. - Mut jos mennään vaan johonki? Meillä on aikaa ja poneilla vapaata. - Sopii! Selena & PellaLopusta tuli vähän kökkö, ja tarina oli muutenkin mitä oli... Ehkä mä vielä joskus opin kirjottamaan :D
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Sept 23, 2012 12:32:41 GMT 2
#6 Läskit maastossa 23.09.2012 Käytiin Inkerin ja Siirin kanssa maastolenkillä näin sunnuntain kunniaksi, ja olihan sitä ihan pakko päästä laukkaamaankin (: Selena & Pella
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Sept 25, 2012 19:33:55 GMT 2
#7 Rentoilua 25.09.2012 Seurasin katseellani Pellaa, joka kiersi laiskasti kehää alkeiskurssilaisen ratsuna ohjat roikkuen. Tammalla oli vielä alkava tunti edessä, jonka jälkeen saisimme yhteistä aikaa niin pitkään, kunnes minun pitäisi lähteä. - Moi, brunette tyttö sanoo ujohkosti. - Mooi, hymyilen tytölle ja teen tilaa istuinalustalle. Tyttö hymyilee ja istuutuu viereeni. - Mä oon Selena, ja hoidan tota Pellaa, esittelen itseni. - Jennyfer, tai Jenny, ja hoidan Almaa. Reilun vuoden oon jo kuulunut porukkaan, brunette kertoo. - Kiva juttu. Alma oli toi pohjoisruotsalainen? - Jep. Ihana heppa, vähän osaamaton, mutta kiltti. Emme kumpikaan keksi enää mitää sanottavaa, vaan tyydymme seuraamaan tunnin kulkua. Pella ravailee laiskasti uralla ja löntystelee vetelässä käynnissä. Anne kentän keskellä ohjeistaa ratsastajia tunnin ajan. - Ja sitten kiitos ja ratsailta! brunette huudahtaa. - Selena ja Jenny, voitteko hoitaa poninne pois, kun tytöillä oli kiire johonkin. Nyökkään Annelle ja lähden hoitamaan Pellaa pois enemmän kuin mielelläni. Astelen ponin ja ratsastajan luokse ja pikkutyttö luovuttaa ohjat minulle kiitollisena. Nostan jalustimet ja löysään vyötä. Loviisa Pampulan vierellä näyttää valmiilta, samoin Jenny, Ode ja Inkeri. Kirjavalla Tiialla ei ollut hoitajaa, joten ratsastajalla oli hieman ongelmia saada kirjavan jalustimet ylös. Lopulta kaikki talliin menevät olivat valmiita ja lähdimme Pellan kanssa laahustamaan kohti aittaa. Humu oli lähdössä juuri johonkin, ja Taiga tonki heinänkorsia turpeen seasta. Riisuin Pellalta varusteet ja vein ne talliin. Pohjoistuuli puhalsi voimakkaasti ja kylmästi. Painoin violettia Volcomin pipoa syvemmälle päähän ja nostin viininpunaista tuubihuivia korkeammalle. - Teillä tulee pian kylmä täällä, totean hiirakoille tammoille ja rapsutan Pellan säkää. Poni venyttää ylähuultaan hassusti ja naurahdan sille, jonka jälkeen alan hieroa jo pidentynyttä karvaa kumisualla. Pitkän harjailutuokion päätteeksi selvitän tamman pörröisen tukkapehkon ja istun turpeeseen, seinään nojaten. - Hei Pella, et sie haluis mennä tekeen bilsan vesikasvitestiä mun puolesta? En millää jaksais sitä akkaa, tuhahdan viitaten vanhaan biologianopettajaamme, joka oli todellakin ihan kamala. - Ja tietty voit tehä sen ussankokeen perjantaina. Ja matikankokeen jonku ajan päästä... Niin ja sen bilsan kokeen. Ja enkunkoekki oli tos lokakuun lopulla. Ja toki voit käydä kouluu mun puolesta. Mut toisaalta, enhän mä tekis mitään, jos sä et olis mun kans. Pella kuuntelee filosofointiani puolella korvalla. Naurahdan sille, ja pian säpsähdämme kumpikin viestinmerkkiääntäni. Kaivan puhelimen kollareiden taskusta ja avaan näytön lukosta. Avaan viestin. Kelpaako kyyti? Viiden minuutin päästä tallilla :-*<3Naurahdan viestille ja naputtelen myöntävän vastauksen. - Kuules Pellapallo, mun pittää mennä hakeen mun tavarat. Yks ihana tulee hakeen mua. Nähään taas! huikkaan ponille ja lähden hyppelehtimään kohti oleskeluhuonetta. Nappaan repun kaapista ja kipitän parkkipaikalle, jossa pääsen pian tutun mopoauton kyytiin. Selena & Pellaäöäää, vois opetella kirjottaan...
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Sept 26, 2012 17:29:22 GMT 2
#8 26.09.2012 Polveni oli jälleen irtisanoutunut, kun olin pyöräillyt koulusta kotiin. Siispä olin hypännyt bussiin tallimatkaa varten, kun Petrokin oli vielä koulussa eikä päässyt viemään mautollaan. Polven irtisanoutumisessa ei ollut mitään uutta; vasen jalkani oli temppuillut jo useamman vuoden. Ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun sidoin polveni yksin kotona ja nappasin kaapin perältä kyynersauvat, joilla nytkin olin klenkannut bussiin. Bussi oli melko tyhjä vielä tähän aikaan. Istuskelin yksinäni bussin perällä, kun Inkeri hyppäsi kyytiin omalta pysäkiltään. Tuttu pipo keikkui blondin päässä, mutta minullakin oli jo pipo. Tyttö äkkäsi minut ja tassutteli luokseni. - Mo... blondin tervehdys keskeytyi tämän nähdessä kepit vieressäni. Pian tajuamisen ilme levisi tytön kasvoille. - Polviko taas? - Jeps. Istu siihen vaan, kehotin ja siirsin kepit toiselle puolelleni, jotta lyhyt blondi mahtuisi penkille. - Sie et sit varmaan ratsasta? - Ei tää polvi oo ennenkää ratsastusta haitannu. Aattelin vähän makkaroida maneesissa, kun on noin huono sääkin. - Seelvä. Mie meen varmaan Lovvun kanssa ratsimaan, siis jos poneilla on vapaata. Nyökkään blondille ja alamme jutella niitä näitä. Pian bussi pysähtyy Seppeleen pysäkille, ja alan koikkelehtia kohti tallia Inkun seuratessa vierellä. Syystuuli oli puhaltanut koivut jo lähes paljaiksi ja maassa näkyi jo muutamia vaahteranlehtiäkin. Yöpakkaset eivät olleet enää kaukana. Pysähdyin hetkeksi painaakseni pipon syvemmälle päähän, jonka jälkeen olimmekin jo pian tallin pihassa. - Mie käyn kattomassa tuntilistat, mut miusta tuntuu, et mie ehin saada siut kiinni ennen ku ehit portaitten yläpäähän, blondi hihkaisee ja lähtee kohti odottelutilaa. Inkeri on oikeassa; ehdin hädin tuskin portaiden puoliväliin, ennen kuin tyttö saa minut kiinni. Hän laahustaa vauhdissani portaat ylös ja heittää sitten reppunsa kaappiin. Teen samoin ja odotan, että Inkku saa kaappinsa lukkoon, ettei minun tarvitsisi ruveta tappelemaan oven kanssa. Only the horses Can find us tonight Only the horses Can bring us back home Our tracks they will follow They’ll hear us calling And save us by morning light Only the horses Can bring us back home TonightKaikille tuttu biisi kajahtaa heti korviimme, kun Inkku avaa huoneen oven. Britta ja Loviisa laulavat innolla mukana ja Britta on alkanut tanssiakin mukana, mutta keskeyttää heti, kun tulemme sisään. - Mooi! kuuluu monesta suusta. - Mitä sulle on käyny? jatkuvat lauseet kuitenkin heti. - Ei mitää, naurahdan. - Mun polvet vaan on aina ollu vammaset, jaa... tänään vasen päätti irtisanoutua. Ihmiset nyökkäilevät ja bileet jatkuvat taas minun ja Inkun liityttyä jengiin. - Hei Fiia, mites meni kirjotukset? joku hoksaa kysyä toiselta jalkavammaiselta. - Jaa, en tiiä, kattoo ny, tyttö naurahtaa. Fiiaa en pahemmin tuntenut, sen verran tiesin, että tyttö oli aiemmin hoitanut Pellaa, mutta siirtynyt sitten hoitamaan Elmoa, kun oli kasvanut Pellasta ohitse. - Nii ootsie Selena menossa ratsastamaan sillä Pellalla? Inkku kysyi. - Jaa, emmä varmaa, ku kuitenki pitäs pistää se kuntoo ja näi. Meen varmaa vaan harjailemaan ja venytteleen sitä, kerroin. - Ookei, Inkku vastaa ja shettistytöt alkavat suunnitella ratsastustaan. Pian väki alkaa katoilla taukohuoneesta kukin taholleen, joten klenkkaan aitalle ja koukkaan satulahuoneen kautta napaten Pellan harjakorin. Kepit ja harjakori kädessä liikkuminen oli hieman haastavaa, mutta pääsin kuitenkin perille. Jätin kepit nojaamaan seinään ja onnuin harmaan tamman luokse. Pella katseli vaappumistani huvittuneen näköisenä, ja naurahdin tammalle. Rapsuttelin neitiä hetken, jonka jälkeen tartuin harjaan ja aloin hieroa ponin harmaata karvaa kumisualla. Selena & PellaSyksy 1 -merkki ansaittu syksyisestä suorituksesta! =) ~Anne
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Oct 6, 2012 16:12:37 GMT 2
#9 Puskaponeilua 06.10.2012 - No heippa läskikasa, tervehdin Pellaa iloisesti. Tammaa ei näyttänyt häiritsevän läskiksi nimittely, vaan se tökkäsi kättäni turvallaan. Hymyilin ponille ja rapsuttelin sitä kaulalta. - On kuule talvi tullut, jutustelin ponineidille rapsutellessani sitä. - Tai ei ehkä talvi, mutta syksy ainakin. Mutta mie haen sun harjat, niin päästään sitten maastoon. Painoin violettia WM:n pipoa syvemmälle päähäni ja kiskoin punaharmaat lapaset paremmin käsiini. Tänään oli vielä harvinaisen leuto päivä, ei ollenkaan niin kylmä, kuin esimerkiksi eilen. Avasin satulahuoneen oven ja lämpö tulvahti kasvoilleni. - Moikka Selena! Inkku hihkaisi Siirin harjakori kädessään. - Mooi, sori ku tuun näin myöhään, mut mää myöhästyin bussista ja jouduin odottaan seuraavaa, valittelin. - Jooei mitää, mieki olin vasta menossa harjaamaan Sirpaleenaa, tyttö kertoi. - No hyvä, mää meen tästä harjamaan Pellaa, kerroin ja lähdin harjakori kädessäni kävelemään takaisin aitalle. Pella oli puhtaassa kunnossa, mutta irrotti karvaa, joten harjauksessa hieman kesti. Olimme kuitenkin Inkerin kanssa yhtä aikaa hakemassa varusteita. - Ainii, mun pitää hakee viel mun kypärä yläkerrasta, hoksasin ja lähdin viilettämään portaita kohti. Yläkerrassa avasin kaappivanhuksen oven ja tongin ratsastuskypärän ja fleecevuorelliset hanskat esiin. Työnsin hanskat kypärään ja ripustin kypärän käsivarrelleni, jonka jälkeen viiletin hakemaan Pellan varusteita ja laittamaan tammaa kuntoon. Pian istuimme ponien karvaisissa selissä kypärät päässä valmiina maastoreissuun. Aurinko pilkisteli satunnaisesti pilvien välistä ja sää oli mitä mainioin, tuulikin oli kohtuullinen eikä mikään pakkasviima, mihin olimme joutuneet tottumaan viime aikoina. - Kuinka pitkä? Inkku kysyi Siirin selästä. - Jaa, mä sanon että pitkä, hihkaisin Pellan selästä yrittäessäni tavoitella oikeaa istumakohtaa. - Sopii! Parinkymmenen minuutin käynnin ja tasapainonhakemisen jälkeen uskallan ehdottaa ravia. Inkku nyökkäsi ja patisti Siirin vauhtiin. Pella lähti käskystäni pomppuisaan raviin ja tarrasin harjapehkosta kiinni. Koikkelehdin hallitsemattomasti Pellan selässä, kunnes tajusin yrittää rentoutua. Sen jälkeen ravi sujuikin paljon paremmin. Inkku oli naureskellut pomppimiselleni, ja oli pudota Siirin selästä nauraessaan niin kovaa. Tuhahdin tytölle muka suuttuneena, jonka jälkeen repesimme molemmat nauramaan. Ja entistä enemmän siinä vaiheessa, kun Inkeri liukui hervottomasti nauraen alas Siirin selästä. Minunkin oli pakko laskeutua maahan. Tammat katselivat meitä järkyttyneinä, kun me vuorostamme yritimme rauhoittua. - ..joo. - Muahahahahaaaaa, Inkku repesi uudelleen ja aloin nauraa tytön mukana. - Hei Inkku, ei tää oo reiluuu... Mul oli eilen liikkaa! - Hahaaa! Onneks miulla ei! - Sää oot ilkee! - Juu dont sei! - ..joo. Miten ois matkan jatkaminen? kysyin. - Sopii, tyttö hymähti ja kampesi itsensä Siirin selkään. Ponit olivat onneksi matalia, eikä selkään kiipeäminen tuottanut ongelmia. Pian pääsimme jatkamaan matkaa ravissa. Ravailimme jonkun aikaa, jonka jälkeen siirsimme ponit käyntiin. - Hei meidän pitää laulaa, ettei tuu karhuja! Inkku keksi. - Voi herrajumala.. Mistä sä revit näitä ideoitas? - Eiku ihan oikeesti! - Okei, mut mä päätän biisin. Muuten rupeisit laulaa jotaki " mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu uu se on sun näköneeen!". - Älä dissaa! - Entä jos dissaan? Nonii hei ny lähtee äl vee vee yyn kertsi! hihkaisin ja aloin laulaa. - Let's gou kreisikreisikreisi till vii sii tö san! Ai nou vii ounli met bat let's pretend it's laav! Änd nevörnevörnevör stap for enivan! Tunaight let's get sam, änd liv vhail ve're jang! lauloimme yhteen ääneen. - Tolla ainaki katos karhut ja kauas, naurahdin. - Ai kuulostinksi mie niin kauheelta? Inkku heitti. - Ei kun mie, naurahdin. - Ai sie vai? Sie et kuulostais hirveeltä vaikka yrittäisit! - ENPÄ! - No et! - En toki. Arvaa mitä? - No? - Laukataan! huikkasin samalla, kun annoin Pellalle laukkapohkeet ja tarrasin harjasta kiinni. Selena & Pella
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Oct 7, 2012 19:23:35 GMT 2
#10 If Everyone cared, nobody cried. 07.10.2012 - En klassföreståndare, klassföreståndaren, klassföreståndare, klassföreståndarna... En släkting, släktingen, släktingar, släktingarna... Komma, kommer, kom, kommit... Bo, bor, bodde... Ruotsin sanojen tahkoaminen keskeytyy hetkeksi, kun joudun etsimään kirjasta bo-verbin supiinin. - Ruotsin koe tulossa? Anthon kysyy ja lösähtää sohvalle viereeni. - Jeps. Sanakokeet menny niin huonosti, että pitää vähän kerrata. - Meilläpä oli jo koeviikko.. Ja mulla ei ollu ruotsia viime jaksossa. - Urgh. Oo onnellinen, tuhahdan ja alan tankata omgivningin eri muotoja päähäni. - Olen. Pakkoruåtsi on sanonko mistä, poika tuhahtaa. - Nii on, huoneeseen tullut Robert puuskahtaa. - But, innokkaita ihmisiä maastoon? - Plääh. Mää olin eilen Pewwapawwolla maastossa ja perse, anteeks takapuoli sen verran hellänä. Suosittelen sitten satulaa, totean. - Voi pikku raukkaa, ootko joutunu ihan ilman satulaa ratsasteleen? Inkku naurahtaa pöydän äärestä. - Hyvä sun on sanoo ketää piäneks! - Parempi ku siun, sie kuulut kuule ainoisiin ysiyseihin! - Mee kuule... hillitsen itseni ajoissa. - "Mee kuule"? Siirin luo? Mielelläni. - Voi meejjo! - Emmie taida jaksaa viel. - Oikeesti sä osaat kyllä olla niin idiootti! huudan ja ponnahdan ylös sohvalta. Paukautan oleskeluhuoneen oven vauhdilla kiinni ja juoksen Pellan luokse. Ulkona sataa. Koko vuosi on ollut pelkkää sadetta, ja kiroan mielessäni sadepilvet ja sääennusteet ja ruotsin kokeet ja kaiken muunkin maan ja taivaan välillä. En katso jalkoihini ja lenkkari uppoaa nilkkaa myöten mutaan. - Vi***! ärjäisen. Kiskaisen lenkkarin irti mudasta ja kiroan koko maailmaa vähän lisää. Pella katselee minua myötätuntoisesti, kun hautaan kasvoni sen harjaan ja pillitän. - Voi kuule, siulla on niiiiin paljon helpompaa, ku sää saat vaan läskeillä tarhassa ja karsinassa ja kaikkee. Vaihdetaaks pariks päivää? puuskahdan ja liu'un istumaan karsinan lattialle selkä seinää vasten. - Selena... kuulen ystäväni äänen ovelta. En vaivaudu vastaamaan, tuijotan vain suoraa eteenpäin. - Ei miun ollu tarkotus loukata. Ootsie ennenki tollast läppää kestäny. - Voi perskule voitko sä ymmärtää että mua ei kiinnosta? karjun. - No anteeks. - No et saa! huudan ja juoksen Inkerin ohi pois. Kyyneleet tulvivat silmistäni juostessani. En tiedä mihin olen juoksemassa. Jalat takovat maata, kunnes kompastun juureen ja kaadun. Lennän komeassa kaaressa maahan ja jään siihen makaamaan. Ei edes kiinnosta. Koko maailma tuntuu vihaavan minua. Kuulen askelia. Ne ovat lyhyitä ja nopeita, joten ennustan Inkerin tulevan. Askeleet lähenevät ja pian pysähtyvät viereeni. - Ootsie kunnossa? - Valitettavasti, tuhahdan ja nousen istumaan. - Hei... Muistathan sie, et sie voit puhuu miulle aina kaikesta? Murahdan jotakin epämääräistä vastaukseksi. - Heiii, mikä on? blondi kysyy. - Sorii, emmie sais siulle raivota, ei oo mitenkää sun vika. - No saat anteeks. Mennääks takasi tallille? Nyökkään ja lähdemme kävelemään hiljaisuudessa takaisin Seppeleeseen. Tallille päästyämme menen harjaamaan Pellaa. - Sie oot kyllä maailman ihanin, hymyilen ponille ja nypin harmaita karvoja fleecestäni. Selena & PellaOlipa harvinaisen kökkö tarina.
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Oct 9, 2012 15:20:23 GMT 2
#11 Avustusta 08.10.2012 - Olis jo joulu! puuskahdan oleskeluhuoneen lattialta. - Why? Täs on viel monta kivaa syyskuukautta jäljellä, joku ihmettelee. - Yäk! Syksy on ehkä hirveintä mitä mä tiiän. Siis heti talven jälkee, valitan. - Syksy on just kiva, Britta heittää sohvalta. - Ja talvi varsinkin! - Hyi, mää inhoon kuraa ja lunta ja yäkk. Ja pakkasta. Ainoot hyvät puolet talves on joulu ja laskettelu, kerron. - Hei mie en jaksais jutella mistää vuodenajoist, Inkku puuskahtaa pöydän äärestä. - No mistä sitte puhutaa? Anthon kysyy vierestäni. - Ei mistää, Sirpsun eka tunti alkaa pian, blondi vastaa ja tiskaa kaakaomukinsa, jonka jälkeen lähtee alakertaan. - Joo, Pellanki kans pittää mennä autteleen, totean ja häivyn aitalle. Pellan karsinassa on jo innokas ratsastaja harjaamassa harmaata turkkia pölyharjalla. Karvan muodoista päätellen tyttö on jo hieronut kurat irti kumisualla. - Moikka, tervehdin brunettea. - Mooi, tämä vastaa ujosti. - Sää olit menossa ratsastelemaan Pellalla? kysyn. - Ja mie oon Selena, Pellan hoitaja. - Joo, se on mulla tunnilla. Mä oon Neea. - Okkei. Tarviikko apuu? - En harjauksessa, mutta jos viittit tulla sitten auttamaan vähän suitsien ja satulan kanssa? - Sopii, mie meen tuonne satulahuoneeseen jos tuut sitte sinne? hymyilen. Tyttö nyökkää innokkaana ja jätän kaksikon rauhaan. Odottelen satulahuoneen lämmössä, kunnes Neea pamahtaa sisään. - Mää voin vaikka ottaa ton satulan, ku se on aika painava, totean. - Ei, mä kyllä jaksan kantaa sen! pikkutyttö kertoo ja lähtee varusteet mukanaan aitalle. En voi muuta kuin lähteä perässä. - Noniin, ootko sä ennen laittanu suitsia? kysyn. Tyttö pudistaa päätään tarmokkaasti. - Okei. No, ensin otat tästä näistä poskihihnoista kiinni ja meet tähän viereen. Sitte laitat käden täältä tähän ja otat kuolaimet toiseen käteen ja laitat näin tähän suun eteen. Pella nyt avaa itte suun mutta jos heppa ei ite avaa, niin voit vähän täältä kutitella peukalolla, koska siinä ei oo hampaita, selitän. - Ja nyt on sun vuoro. Tyttö ottaa ojentamani suitset vastaan ja saa moitteettomasti suitset ponin päähän. Sitten laitamme satulan yhteisvoimin, jonka jälkeen kuljemme myrskyisen tallipihan poikki maneesiin. Autan tytön kyytiin, jonka jälkeen lähden bussipysäkille. Selena & Pellatosiaan eiliselle tarkoitettu, ja järkyttävän kökkö tarina D:
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Oct 11, 2012 10:59:46 GMT 2
#12 Höstlovet är här! Sy-sy-sy-syysloma! hihkuin mielessäni rynnätessäni bussipysäkille kreivin aikaan, sillä kulkupeli jytisti juuri tietä pitkin kohti pysäkkiä. En ollut onnistunut sotkemaan unirytmiäni vielä täysin yhden yön aikana, joten olin jo yhdeksän bussissa. Bussi oli tyhjillään, joten näytettyäni bussikorttiani lähdin kohti bussin takaosaa, josta valitsin penkin ja istuuduin nojaamaan ikkunaan. Maa oli kuurassa, eli yöllä oli ollut pakkasta. Ulkona oli nytkin vain noin kaksi astetta, eikä bussissakaan ollut järin lämmin. Onnekseni olin kaivanut toppatakin edellisenä iltana esiin ja nyt olin vuorautuneena matkalla kohti tallia. Tallilla oli hiljaista, vain Anne ja Elli lapioimassa lantakikkareita kottikärryyn. - Mooi, tervehdin naisia. - Voinks mie auttaa jotenki? - No, aitta on vielä siivoomatta, että jos sää meet sen siivoomaan. Eikait ne ponitammat paljoa sotke, Elli naurahtaa. Nyökkäsin ja lähdin kiipeämään yläkertaan. Oleskeluhuone oli tyhjillään, joten jätin vain reppuni kaappiini ja heivasin toppatakin sen seuraksi. Vaihdoin käsiini huonommat hanskat ja kiristin kuluneiden lenkkareiden nauhat, jonka jälkeen koikkelehdin alakertaan. Anne ja Elli olivat työn touhussa, joten nappasin kottikärryt ja talikon, joiden kanssa lähdin aitalle. Aloitin Pellan boksista, eikä harmaa tamma ollut sitä paljoa sotkenut. Sain karsinan nopeasti siistiksi, eikä Humun ja Taigankaan karsinoissa kauaa mennyt. Kun kaikki olivat siistejä, kävin tyhjäämässä kottikärryt lantalaan ja vein ne paikoilleen. Anne ja Ellikin olivat saaneet karsinat siivottua, joten lähdin satulahuonetta kohti. Siellä ei ollut ketään, joten nappasin Pellan suitset, satulasaippuan ja sienen ja aloin puhdistaa suitsia. Viime pesusta olikin jo aikaa, ja minua hiukan kadutti - kuuluihan varusteiden pesu hoitajan tehtäviin. Kun suitset ja satula oli jynssätty, kello näytti jo kahtatoista. Lähdin kohti oleskeluhuonetta, jossa ei vieläkään ollut ketään. Keitin itselleni kaakaon ja istuin pöydän ääreen juomaan sitä ja mussuttamaan eilisiä itsetehtyjä pitsanpaloja. Kun olin saanut syötyä tonnikala-ananaspitsan viimeiset muruset, Inkku pölähti sisään. - Oi, onks sul ruokaa? tämä hihkaisi ensimmäisenä astuessaan ovesta. - Oli, ei oo enää, vastasin ja myhäilin kettumaisesti. - Vitsin läski, syöt vaa ite kaiken ruokas, blondi naurahti. - Vaik oikeesti sä et oo läskiä nähnykkää paitsi mut. - Ei herrajumala eikö me olla puhuttu tästä asiasta jo? kysyin. - Ollaan, mut ei tarpeekss, blondi hihitti. - Voi vi...deo. Beeteewee, mennäänkks ratsastaan? Kulutettais kaloreita, naurahdin. - Nooo, mennää vaa, mut Lovvuki si tulee, 'cause mie lupasin sille et mennää maastoo, lyhyt tyttö myöntyi. - Sopii, mää en ookkaa viel pahemmi sen kans tutustunu, hymyilin. - Mut se sano et se tulee vasta yhden bussilla, Inkku kertoi. Nyökkäsin ja tiskasin kaakaomukini, jonka jälkeen vein pitsarasian takaisin reppuuni. - Otakko suklaata? Vaaleaturkkinen koiranpentu aka Inkeri oli salamana läähättämässä mansikka-vaniljasuklaalevyni ääressä. - Istu, käskin leikkimielisesti. Blondi istuutui maahan. - Anna tassu. Toinen käsi nousi. - Toinen tassu. Edellinen käsi meni maahan ja toinen nousi. - Hyvä tyttö, nauroin ja ojensin maassa istuvalle Inkulle rivin suklaata, jota tyttö jäi onnessaan mutustamaan. Nappasin itsellenikin rivin ja mussutin sen hyvällä ruokahalulla. Kun olimme vetäneet suklaat napaamme, Loviisa kiipesi portaita ylös. - Heii, mie aattelin et sie et varmaa suutu jos Selena tulleepi messiin? Inkku puheli tytölle. - Ei haittaa, etenkää ku Pellapalloki on nii pieni, Loviisa hymyili. - Good. Mennäänkö heti vai nyt? Inkku kysyi innostuneena. - Odota nyt sen aikaa, että mä saan tungettua tavarat kaappiin, brunette naurahti ja alkoi kaivella avaimia esiin. Puolen tunnin kuluttua olimme saaneet hevoset säädylliseen kuntoon ja itsemme kyytiin. - Mennäänkö? kysyin. Sain shettisratsastajilta nyökkäykset ja innostuneet joo-huudot, joten maiskautin Pellan matkaan. Selena & Pella
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Oct 17, 2012 16:34:34 GMT 2
#13 Irtohyppelyä 16.10.2012 - Mä vihaan bussikuskeja! puuskahdan astuessani täpötäyteen oleskelutilaan. - Miks? joku kysyy. - Noo, koska olin just juoksees pysäkille, nii eiköhä se kaasuta tiehensä, valitan. - Toi on niin perus! Reega hihkaisee sohvalta. - Nii onn... Tuleeks joku irtohypyttään ponei? ehdotan. - Mää voisin tulla, Taru huikkaa. - Ja mäki, mennää oikee aittaporukalla, Anthon hymähtää. - Jospa myö tungettais teidän aittaporukkaan? Pipsa ehdottaa. - Mikäs siinä, Sikke vai Rotta? - Sikkee mie lähinnä aattelin. - Ookeij, tulleeko vielä joku? - Noo, mennäänkö, Inkku, shettisten kanssa? Lovvu kysyy blondilta. - Jaa, no mennää vaa, tämä vastaa. - Jess, sitte vaa rakentamaan kujaa! hihkaisen. Lähdemme kuuden ihmisen laumana kohti maneesia. Halli on tyhjä, joten alamme rakentaa kujaa. Siihen tulee aluksi kolme ristikkoa, mutta viimeisestä saa myöhemmin okserin. Sovimme, että maneesissa on aina kolme ihmistä kerrallaan; yksi taluttamassa hevosta kujaan, toinen kujan suulla vahtimassa että hevonen varmasti menee sinne ja kolmas auttamassa kiinniottamisessa. Muut kolme ovat laittamassa tai lämmittelemässä ratsujaan. - Jos myö mennää laittamaan ponit ensin valmiiks? Inkeri ehdottaa. - Joo, ja oikeestaa kaikki vois käydä hakemassa hevoset sisää ja alottaa harjaileen, mut te kaks voitte sit olla ekoja, tapelkaa kuka on ensi, Anthon järkeilee. - Niin kyllä. Ponitarhalle menijöitä? kysyn. Pian hevoset on harjattu ja shettikset lämmitelleet, joten maneesissa alkaa Siirin hyppimisellä. Itse olen laittamassa Pellaa ja Loviisa juoksuttaa kentällä Pampua. Inkeri, Pipsa ja Taru ovat maneesissa ja Anthon harjailee Taigaa. Kohta Pella on valmis ja suuntaan sen kanssa kentälle kävelemään. Olen päättänyt alkuverrytellä tamman selästä käsin ja kohta kävelenkin kenttää ympäri, ja Inkeri tulee seurakseni Pampun päästessä hyppelemään. Olen saanut Pellan juuri sopivaan hyppylämpöön, kun Lovvu tulee Pampun kanssa ulos maneesista. Hyppään alas, vaihdan ohjat riimunnaruun ja vien tamman maneesiin. Pella höristelee korviaan innoissaan nähdessään esteet. Taputan sitä kaulalle. - Höpsö, kyllä sie niitä pääset pomppimaan, hymyilen. Pipsa ja Inkeri ovat kanssani maneesissa, Pipsa kannustamassa ponia kujaan ja Inkku heilumassa kauraämpärin kanssa. Pujotan riimunnarun kuolainrenkaaseen niin, että se liukuu helposti irti vetämällä. Lähden juoksemaan kohti kujaa ja Pella ravaa vierelläni. Esteet ovat ristikoina. Kujan suulla vedän riimunnarusta ja hölkkään kujan seinän toiselle puolelle. Pella lähtee kujalle tottuneesti ja laukassa hyppii ristikoiden yli. Kujan loputtua se lähtee villiin laukkaan maneesissa ja laukkaa omatoimisesti sarjalle uusiksi. Otamme tamman kiinni ja se antautuukin helposti Inkun heilutellessa kauraämpäriä. Nostamme keskimmäisen ja viimeisen esteen pystyksi ja lähetän Pellan uudelleen matkaan. Se hyppii esteet kevyesti ja antautuu kujan loputtua kiinni kiltisti. Pipsa nostaa viimeiseen esteeseen takapuomin ja Pella pomppii esteet tottuneesti. Nostamme esteet 60-senttisiksi ja Pella hyppii ne innoissaan, jonka jälkeen vien sen maneesista ja Pipsa porhaltaa laittamaan Sikkeä. Lovvu on saanut Pampun hoidettua ja menee maneesiin auttelemaan, Taigan hypätessä ja Tarun verrytellessä kentällä. Ravailen Pellalla muutaman kierroksen, jonka jälkeen kävelytän sitä ja vien aittaan. Riisun ponin, harjaan sen pikaisesti ja lähden maneesille. Selena & Pella
|
|
Selena
Perustallilainen
Posts: 161
Koulutaso: Helppo C
Estetaso: re 50 cm
|
Post by Selena on Nov 9, 2012 18:51:22 GMT 2
#14 Jäähyväiset 09.11.2012 Voi, nämä villasukatkin olivat hengailleet täällä kaapissa varmaan koko sen alle kaksikuukautisen ajan. Mitä, mistä tämä suklaapatukka oli peräisin? Se sai mennä roskakasaan. - Siivootsä sun kaappia? yläkertaan kiivennyt Britta kysyi takaani. Pystyin vain nyökkäämään, sillä ääneni tuskin olisi kuulunut mihinkään itkemisen takia. - Heijjj, what's up? brunette uteli tultuaan lähemmäksi. - Pakkaatsä noita? Nyökkäsin jälleen. - Pakkaan, vastasin ja ääneni särkyi kesken sanan. - Miksimiksimiksi? utelias tyttö kysyi. - Mä... joudun lopettamaan. Britta selkeästi järkyttyi. Tyrmistynyt ilme oli ilmiselvä. - Halataan nyt edes, brunette vaati. Kiipesin hitaasti seisomaan ja niin halasimme bruneten kanssa juuri, kun Taru kiipesi yläkertaan. - Mitä nyt? tämä kysyi nähtyään itkusta turvonneet kasvoni. Pysyin hiljaa ja Britta vastasi puolestani. - Se joutuu lopettamaan täällä. Tarukin järkyttyi ja tuli hiljaa halaamaan minua. - Hei älkää nyt järkyttykö, mä olin vaan yks hoitaja kymmenien joukossa. Ette te mua mihinkään tarvi. - Tarvitaampa! tytöt huudahtivat yhteen ääneen. - Valehtelu on rumaa, lapsukaiset, vastasin muka äidillisesti ääneni särkyessä. Taru ja Britta häipyivät ja sain kaappini siivottua. Olin käynyt jo juttelemassa Annelle, ja nyt lukitsin tyhjän kaappini viimeisen kerran, irrotin avaimen avainnipustani ja kävin viemässä sen toimiston pöydälle. Kävelin lumisen tallipihan poikki aitalle, jossa Pella, Taiga ja Humu mussuttivat päiväheiniään. Menin hiljaa Pellan karsinaan ja istuin sen heinäkasan viereen. - Voi Pella, nyyhkäisin hiljaa ja jäin istumaan vaiti paikalleni. - Kai sä muistat, ettei tää oo millään tavoin sun vika. Mun äiti vaan ei nää sussa kaikkea sitä ihanuutta, ja käskee sen takia mun lopettaa. Kyllähän mä itekki ymmärrän, että koulu on kärsiny aika tavalla syyskuun puolenvälin jälkeen, mutta ei se mun mielestä oo liian huonosti mennyt, puhelin hiljaa harmaalle tammalle. Istuksin Pellan karsinassa vielä hetken, rapsutin tammaa sen lempikohdasta ja lähdin sitten sanomaan hyvästejä hiljaiseen oleskeluhuoneeseen. - Tää oli nyt tässä, nyyhkytin tullessani huoneeseen. Kaikki katselivat minua ja osa tuli halaamaankin. - Mutta hei, mä käyn kuitenkin noilla tunneilla, ainakin vielä toistaiseksi, sanoin hiljaa ja lähdin ovesta. Otin tavarat kaapin edestä ja kävelin parkkipaikalle, jossa äiti odottelikin autossa. Työnsin tavarat takapenkille. - Mennään. Luurit korvil istun etupenkil Kuussataa kilsaa takas Helsinkiin Kylmii asemii ja ABC:eit Eikä ees yhen tähen pysty nollaa noit laskureit Matka jatkuu bensan katkus. Mietin mun ikävää ja pidättelen itkuu Mun sielu makaa tuol moottoritiel Käsi sydämel, se sykkii viel Sentään katsellaan samaa kuuta Sen loistaes kotiin taas tuun
Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sun luokse tulla taas Tuun kaukaa vaan Aikaa ei jaksa laskeekaan Tunne valtaa mut Valahtaa voi kyynel poskella Vierees painaudun Paijaan sut uneen uudestaan Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sua, kaipaan sua Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sua, kaipaan sua Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sua, kaipaan sua
Kaipaan kotiin ja sun kainalon lämpöö Sä oot tuonu mulle paljon elämään sisältöö Tunnen tunteet tarkkaan niinku ennenki Mieleen on jääny vaan kuva sust mun lempeni Haluun antaa itestäni kaiken Sinulle nainen Toivon, et on samanlainen tunne myös sinul On vaikeeta minul Skidisti huurus ku nainen lasiruudus Enkä haluu sanoo mitään muut ku et Kaipaan et viereeni tuut
Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sun luokse tulla taas Tuun kaukaa vaan Aikaa ei jaksa laskeekaan Tunne valtaa mut Valahtaa voi kyynel poskella Vierees painaudun Paijaan sut uneen uudestaan
Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sun luokse tulla taas Tuun kaukaa vaan Aikaa ei jaksa laskeekaan Tunne valtaa mut Valahtaa voi kyynel poskella Vierees painaudun Paijaan sut uneen uudestaan
Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sua, kaipaan sua Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sua, kaipaan sua Niin paljon kaipaan sua Kaipaan sua, kaipaan suaSelena & Pella
|
|
|
Post by Ilona on Dec 1, 2012 13:58:04 GMT 2
P A L U U
Istuin bussissa tallireppu sylissäni. Olin menossa Seppeleeseen, mikä oli ollut normaalia viikkorutiinia parin kuukauden ajan. Mutta tällä kertaa siinä oli jotain paljon erilaista. Hipelöin kalanruotolettiäni hajamielisesti hymyillen. Anne soitti eilen ja kysyi olisinko kiinnostunut hoitamisesta, Pellan hoitamisesta. Oloni Seppeleessä oli tuntunut mitättömältä kun olin vain seurannut muiden tallityttöjen hoitamista hoitohevostensa kanssa. Totta kai vastasin, että halusin palata hoitajaksi, eli nyt matkasin bussissa Seppeleeseen, taas hoitajana. Tietenkin ikävöin vanhoja hoitohevosiani, Tiiaa ja Topia, mutta olin kuitenkin varma että ne olivat hyvissä käsissä.
Hyppäsin bussista ulos ja uppouduin välittömästi lumihankeen. Pakkanen oli kiristynyt viime päivinä eikä lumisateesta näkynyt loppua. Oli joulukuun ensimmäinen päivä. Nostin repun selkään ja kävelin lämpöä hehkuvaan talliin. Näin lauantaiaamuna tallissa ei juuri ollut porukkaa. Tiesin mihin kaappiin voisin reppuni jättää ja mitä tehdä, sillä tämä ei ollut ensimmäinen hoitokertani Seppeleen historiassa.
Poistuin oleskeluhuoneesta ja morjestin harvoja vastaantulijoita. Kävelin tallin käytävän päästä päähän ja ihmettelin missä Pellan karsina on. Olin vähällä lyödä itseäni otsaan, kun tajusin että Pella asuu tallin ulkopuolella, aitassa. Rivakasti kävelin aitalle ja aitan kolme ponia kohottivat päänsä. Vasemmassa reunassa Taiga, keskellä Humu ja oikealla Pella. Pellan söpö pää kurkkasi karsinan oven yli ja katsoi minua kilteillä silmillään. Menin sen luo ja annoin sen haistella käsiäni. Pella nopeasti äkkäsi, ettei taskuni ole tyhjät, joten heitin sen kauralaariin porkkanan pätkän.
Ajattelin käväistä nopeasti maastossa, omalla tyylilläni, eli ilman satulaa. Ensin ajatus tuntui hyvältä, mutta tajusin että ehkä minun pitäisi tutustua Pellaan ensin kaikki varusteet päällä. Muutenkin ponit tuntuivat virkeiltä pakkasen ansiosta. Hain kypäräni oleskelu huoneesta, sitten Pellan harjapakin ja koukkasin samalla satulan käsivarrelle sekä suitset olkapäälle. Puhisten avasin vauhdikkaasti satulahuoneen oven ja ovi paukahti jonkun naamaan.
- Auts! kuulin tutun tytön vaikeroivan. - Sori, mulla on vähän liikaa kamppeita kerralla! esitin anteeksipyyntöni. Huomasin katsovani tuttuihin kasvoihin. Pipsa katsoi silmiini ensin tuskanvirne naamalla, kunnes hän vilkaisi kantamiini. - Ei mittään. Ai, mihin olet menossa? hän kysyi hieman epäröiden. Eihän minulla ollut oikeutta ratsastaa jos en olisi hoitaja, ainoastaan tunneilla ja tunnitkin alkaisivat myöhemmin päivällä. Vilkaisin hieman ujosti kulmieni alta hymyillen. - Sain Pellan hoidokikseni. Oon menossa maastoon vähän tutustumaan pitkästä aikaa, sanoin hillitysti hymyssä suin. - Mitä, oikeesti? Onnea! Pipsa toivotti aidosti iloisena minun puolestani. - Joo, kiitti, vastasin hymyyn. - Äh, Sikellä on nyt vapaapäivä, olisin muuten voinut liittyä seuraan, Pipsa harmitteli. - Tuu vaan mukaan, mäkin aattelin ottaa ihan rennosti, houkuttelin Pipsaa. - Mutta jos vaan jätän teidät kahdestaan tutustumaan. Joku muu päivä sitten, jooko? Pipsa sopi pahoittelevasti. - Okei, totta. Mut nähään sit taas! morjestin ja lähdin aitoille päin.
Käsivarsiani särki kun pääsin vihdoin laskemaan varusteet nojaamaan aitan seinää. Voisin käydä kuntosalilla useammin, sen myönsin itselleni. Avasin harjapakin ja aitan oven. Pella kurkisti ensin takapää minua kohti, mutta kiltisti kääntyi oikeinpäin jotta pääsin harjaamaan ponin. Tamma pienen kokonsa ansiosta oli nopeasti harjattu ja pienet kaviot myös puhdistettu. Nostin satulan taas käsivarsilleni ja liutin sen sään päältä selkään. Kiristäessäni satulavyötä Pella luomisti hieman korviansa, mutta se jäi siihen. Nappasin suitset ja pistin ohjat kaulalle. Tarjosin kuolaimia ja Pella otti ne vastaan ilman niskottelua, joten kiristin remmit ja poni oli valmis maastoon. Pistin vielä kypärän päähän ja talutin ponin ulos karsinastaan.
Käänsin Pellan keskelle tallin pihaa ja pysäytin sen. Laskin jalustimet ja nousin selkään ilman vaikeuksia. Säädin jalustimia jonkin aikaa ja tuntui hyvältä olla taas ponin selässä. Olin itseasiassa aika pienikokoinen, alle 160cm ja viisikymmenisen kiloa joten en tuntenut itseäni yli-isoksi pienen russin selkään.
Annoin pohkeita ja ohjasin Pellan oikealle tielle. Tamma kulki reippaasti lyhyin askelin ja pysyi tiellä, joten annoin sille pidempää ohjaa. Kävelimme hetken rauhassa, kunnes musta auto tuli vastaan. Kohteliaasti auto hidasti, mutta yllättäen pysähtyi kohdallani. Ikkuna laski alas ja kolmikymppinen mies virnisti ikkunasta ja matkustajanpenkillä istui toinen. Jatkoin kävelyä Pellan kanssa.
- HEI, pounitytteli, tiiäks mitä kello on? kuski kysyi. - Älä kiusaa, toinen kuiskasi hiljaa. Vilkaisin kohteliaasti kelloa ja ilmoitin kellon ajan hieman varautuneesti. - Ähähähää autos on kello!! kuski nauraa räkätti ja kaasutti liukastellen pois. - Ehehe, pyörittelin silmiäni ja nostin Pellan raviin.
Ravasimme hyvän tovin ja tunnistin tutun laukkapätkän. Siirsin oikeaa pohjettani ja nostin tamman laukkaan. Laukka oli lyhyttä, pyöreää ja pehmeää. En ollut huomannut, että lunta oli alkanut sataa. Nautin hetkestä ja annoin Pellan laukata. Innoissaan sen perä lenteli välillä, joten rauhoitin sen raviin. Nyt ravi oli kiivasta ja tököttävää, mutta ravasin silti hetken. Lumi oli alkanut kunnolla pyryttää joten laskin Pellan loppukäynneille vähän ennen Seppeleen pihaan.
Käännyimme Seppeleen pihaan ja vilkaisin kelloa. Olimme olleet melkein kolmevarttia maastossa, joten se riitti tältä päivältä. Pysäytin Pellan tallin pihalle ja laskeuduin satulasta. Pella välittömästi alkoi hieroa päätänsä minuun ja meinasin liukastellen kaatua perälleni. Taputin tammaa ja katsoin sen silmiin. Pella oli ehdottomasti kiltein ja suloisin russi jolla olin ikinä mennyt. Nostin jalustimet ja talutin ponin karsinaansa. Päiväheinät oli jaettu ja ehdin ottaa suitset juuri ja juuri pois ennen kuin tamma ahmaisten kävi niiden kimppuun. Otin satulan pois ja vein varusteet satulahuoneeseen. Tallissa alkoi olla jo porukkaa ja karsinoissa kävi vilske.
Se hyvä puoli kylmemmässä aitassa oli se, että siellä sai olla rauhassa. Joten rauhallisesti, ilman kiirettä harjasin ponin läpi ja puhdistin kaviot jäisestä lumesta. Heitin vielä loimen päälle ja talutin Pellan ponitarhaan, muiden ystäviensä luokse. Suljettunia aidan oven jäin vielä katselemaan Pellaa. Minun uutta hoitoponia. Maistelin sanaa ja onnellisesti kävelin bussipysäkille.
1HM =)
|
|
|
Post by Ilona on Dec 3, 2012 18:54:01 GMT 2
U U D E N K E R T A U SKiitin äitiä kyydistä ja pamautin auton oven kiinni. Nöyryyttävää. Onneksi oli talvi, joten ei tarvinnut katsella muiden kulkemista ainakaan skoottereilla, vaikka mautoja tulikin välillä vastaan. Vanhemmat eivät olleet suostuneet skoottereihin, koska olisin kuitenkin pian ajokortti-ikäinen ja muutenkin ne olivat kuulemma niin vaarallisia. Mutta siihen mennessä minun oli tyytyminen vanhempien kyytiin ja vanhan kunnon linja-autoihin. Sankka lumisade oli viimein loppunut ja näin vihdoin eteeni, kun kävelin tallin sisään. Vilkaisin ensin tuntilistaa ja tulossa oli mm. aloittelijoiden tunti ja muita jatkotunteja. Bongasin ensin että Tiia menee kahdella tunnilla, kunnes ravistin päätäni ja aloin selaamaan Pellan nimeä listalta. Pella, Pella, Pella, siinä! Tammalla oli helppo päivä, vain aloittelijoiden tunti, mutta siihenkin oli tunti ennen kuin minun tarvitsisi auttaa ratsastajaa. Kävelin tallin läpi muuten vaan. Hevoset höristivät korviansa tai kohottivat päänsä, kun kävelin ohi. Aloin kiinnittämään huomiota hevosten nimikyltteihin ja muutenkin hevosiin. Älysin heti, että osa tutuista hevosista ja poneista olivat lähteneet enkä melkein puoliakaan hevosista tunnistanut tai minulla oli niistä vain hämärä muistikuva niistä. Ja entä niiden hoitajat, joita en myöskään tuntenut ja se hävetti. Ennen minulla oli tapana tietää jokainen joka tallilla liikkui ja hoiti hevosia. Päätin että yritin päästä vanhoihin tapoihini ja kävelin reippaasti portaat oleskeluhuoneeseen. Avasin oven ja sisällä pulppusi leppoisa puheensorina. Sohvilla istui neljä hoitajaa, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, joita en aiemmin ollut tavannut. Johan täällä poikia vilisee, ajattelin hiljaa mielessäni. Päätin kuitenkin, että haluan tutustua jokaiseen, joten tein aloitteen. - Moi! Voinko istua tähän? kysyin reippaasti ja yritin tulkita heidän ilmeitään, jotka olivat hieman hämmennyksen ja yllättyneisyyden rajoilla. - Juu, istu toki! blondi tyttö hihkaisi ja osoitti paikkaa toisen brunetin tytön vierestä. - Sori jos häiritsen, mut ajattelin esitellä itteni, kun en tunne enää lähes ketään. Eli oon Ilu, Ilona, miten sen nyt haluaa sanoa ja palasin tänne ja hoidan nyt Pellaa. Ketä te ootte ja ketä hoidatte? hymyilin ja osoitin että viereinen tyttö voisi aloittaa. - Aaa.. No kiva, kun Pella sai hoitajan, sillä Selena lopetti juuri yllättäen. Nomut oon Britta ja hoidin ennen Riinaa, mutta kun se lähti, niin sain uudeksi hoidokikseni Hypereonin ja saan myös pitää huolta Kamuliinista ja sen varsasta, Britta kertoi ystävälliseen sävyyn ja hän myös vaikutti minun ikäiseltäni. - No oon Anthon ja hoidan nykyään Taigaa, sehän asuu myös aitassa niin kuin Pellakin, poika sanoi hieman ujosti ja hiljaa, mutta hymyili kuitenkin leppoisasti. - Ookei, eli mä olen Daniel ja oon nyt vuoden hoitanut Topia. Se on Annen hevonen, oot varmaan nähnyt sen joskus? Daniel kysyi reippaasti, mutta jokin myllähti sisälläni. - Niin, Topia vai? Hoidin sitä vuoden, vuosi sitten kun lopetin täällä. Hoidin myös Tiiaa. On se mahtava orhi, minun piti lisätä ja rutistin naamalleni hymyn. - Aijaa, oikeesti? Niinhän se on, Daniel sanoi hymyillen ja kiinnitin huomiota, että hän ja blondi olivat molemmat siinä kahdenkympin iän tienoilla. - Ja mä olen Jeccu ja hoidan Janusta, sitä vekkulia connemaraa, Jeccu säteili. - Janusta? Mun kaksoissisko hoiti Janusta myös vuosi sitten. Vitsit täällä onkin kaikki melkein ennallaan, naurahdin ja muut hörähtivät myös. Juttelimme vielä hyvän hetken, kunnes katsahdin kelloon joka ilmoitti että minun on mentävä auttamaan Pellan ratsastajaa. Sanoin heipat uusille tuttavuksilleni ja kiirehdin portaat alas talliin. Eräs pikkutyttö haparoikin jo Pellan harjapakkia, kypärä toisessa kädessä roikkuen. - Menetkö Pellalla tällä tunnilla? kysyin ystävällisesti. - Joo.., tyttö nyökkäsi vaisusti. - Voin auttaa sen kuntoon pistämisessä jos vain haluat, selitin tytölle. - Joo, kylmä tarviin apuu, tyttö nyökytteli ja otti harjapakin ja suitset telineeltä ja kiiruhti aitalle päin. Näin tehtäväkseni ottaa vielä satulan mukaan ja menin tytön perässä Pellan luokse. Taputin tammaa ja annoin tytön harjata sen, koska se vaikutti hänen suurelta intohimoltaan. Minun piti hieman auttaa takakavioiden kanssa, mutta tyttö pärjäsi muuten hyvin kiltin Pellan kanssa. Nostimme yhdessä satulan selkään ja kiristin satulavyön tytön puolesta. Annoin tytön yrittää pistää kuolaimet suuhun. Pienen odotuksen jälkeen se onnistuikin, kunnes Pella sylkäisi ne ulos suustaan ja päätin avustaa laittamalla kuolaimet uudelleen suuhun ja tällä kertaa vielä niskahihnan korvien taakse. Neuvoin miten remmit tulisi laittaa ja talutimme Pellan yhdessä maneesiin. Vaikka nyt ei lunta satanutkaan, oli siunaus että Seppeleessä oli maneesi, sillä pakkanen kiristyi äärimmilleen ja leukani ja varpaani huusivat hoosiannaa. Sisään päästyämme autoin tytön selkään ja menin katsomoon istumaan varmuuden vuoksi jos hän tarvitsisi vielä taluttajaa. Tunti eteni hyvin ja tyttö pärjäsi erinomaisesti Pellan kanssa. Pella kiltisti ravasi maneesia ympäri, vaikka muilla poneilla oli vaihtelevasti muut mielessä. Muun muassa Siiri päätti ilmeisesti että tunti oli hänen osaltaan ohi ja kaarsi kentän keskelle eikä enää liikahtanut, vaikka ratsastaja kuinka kiskoi ja pamautti pohkeitaan. Pelkkä, että Anne nousi penkistään, sai Siiriin enemmän vauhtia, kuin yksikään ratsastajan yritys. Kun ponit kääntyivät loppukaartoon, oli minulla syttynyt jo mahtava idea. Menisin suoraan maastoon tai kentälle, jos siellä ei ollut liukasta, pienelle ratsastukselle sillä tämä oli ollut Pellan ainut tunti sinä päivänä. Selitin tämän tytölle ja hän hieman harmistuneena käveli autolleen, josta hänen isänsä katsoi minua tuimasti. Ajatus alkoi jo kaduttaa, mutta kun kiskoin juuri kypärää päähäni, puhelimeni soi. - Niin mitä? kysyin kun tunnistin äidin numeron ruudulla. - Sitä vaan että oon siellä alle kymmenessä minuutissa, jollet halua kävellä kotiin, äidin ääni selitti kiivaasti. - Ääääh. Okei, nähdään parkkipaikalla, sanoin harmistuneena ja löin luurit. Riisuin Pellan varusteista ja vein ne satulahuoneeseen. Harjasin ponin vielä läpi ja pistin taas loimen selkään, sillä huomasin että tulossa olisi kylmä yö. Muiskautin vielä pusun sen turvalle, kun äidin auto kurvasi parkkipaikalle. Suljin Pellan karsinan ja tunsin sen katseen vielä selässäni, kun kävelin autolle. 2HM (luin äsken Britan tarinan ja mikä säkä että molemmat kirjoteltiin toisistamme! no, välillä käy näinkin (; ) Talvi 1 -merkki ansaittu talvisesta suorituksesta! =) ~Anne
|
|
|
Post by Ilona on Dec 6, 2012 20:24:21 GMT 2
I T S E N Ä I S Y Y S P Ä I V Ä"Tänään ei ollut koulua, joten illan suussa päätin mennä maastoon ilman satulaa Pellan kanssa rennosti jumpsuitti päällä." 3HM Ei mikään huippukuva multa, mutta piirtopöydän kanssa innostuin harjoittelemaan. =)
|
|
|
Post by Ilona on Dec 9, 2012 18:24:09 GMT 2
P I K KU J O U L U M A K S U4HM (Pella on vähän epäsymmetrinen, mutta huomasin sen liian myöhään)
|
|
|
Post by Ilona on Dec 16, 2012 15:47:36 GMT 2
S U N D A Y F U N D A Y5HM Pistin Pellan kuntoon ja päätettiin mennä kentälle, jossa lojui valmiiksi maapuomeja, jotka piti kokeilla. (: (Kuvaa taas pukkaa, mutta en voi päästää irti noista tusseista! Noo seuraavaksi tarinaa (: )
|
|