|
|
Post by Anne on Nov 9, 2011 14:50:54 GMT 2
..
|
|
|
|
Post by Anne on Nov 10, 2011 17:34:53 GMT 2
Eela ensimmäisellä estetunnilla 9.11.2011
 Sepessu Jeculle! |
|
Melody
Uusi ihmettelijä
Posts: 25
|
Post by Melody on Nov 20, 2011 19:25:30 GMT 2
20. marraskuuta 2011
'Sinä kaipaat jotain uutta elämääsi' oli ainoa ajatus, joka häilyi mielessäni talsiessani keltaisten lehtien täplittämää hiekkatietä. Uusi oli tosin aivan väärä sana, tämä oli ennemminkin paluu vanhaan – heinään, saippuoituun nahkaan, vihreisiin omenoihin. Harjoilla ja loimilla leikkimiseen. Perinteisiin puuvillapinteleihin, joiden moitteettomasta käärimisestä olin ansainnut kultamitalin ollessani seitsemänvuotias ponikerholainen. Kattoparruilla väijyviin varpusiin, joiden ruokkiminen oli ehdottomasti kielletty ja jotka veivät kostoksi hevosenkarvaa auki jätetyistä harjapakeista. Melkein £1000 maksaneisiin kiiltävänmustiin koulusaappaisiini, jotka oli kerran jopa varastettu ja löytyivät, kun tuttavani huomasi ne vieraalla tytöllä kilpailuissa ja kävi hieman tiedustelemassa, mistä ne oli ostettu. Punaisiin – tai oikeastaan täällä sinivalkoisiin – ruusukkeisiin. Hämäriin aamuihin, sellaisiin kuin tämä, jolloin millään muulla ei ollut väliä. Lyhyemmin kaikkeen siihen, mitä minulla oli ikävä elämästäni Lontoossa.
Seppeleessä ei ollut koreita kukkaistutuksin reunustettuja suihkulähteitä vaan vanhaan navettaan rakennettu talli ja pihan reunassa hassuja valkorunkoisia koivuja, mutta minusta tuntui silti kuin olisin palannut kotiin. Kiskaisin tallin oven auki ja seisahduin hetkeksi vain nauttimaan – se oli kaikki niin tuttua, hevosten uteliaat naamat, käytävälle varissut heinä, tallin ominaistuoksu, se käsittämätön tunne, kun sain elämäni takaisin. Ensimmäisestä karsinasta kurkistellut musta Blade sai osansa ilostani, kun paijailin sen pikkuruisen tähden koristamaa päätä hyvän tovin ennen kuin muistin, että olin täällä aivan toisen hevosen vuoksi. Hieman hämilläni vedin käteni pois ja siirryin kahden karsinan verran oikealle. Ja voi veljet, se oli upea.
Eela lopetti aamuheiniensä syömisen pysähtyessäni karsinan numero 23 eteen. Se oli hirmuisen nätti – siro, tummanrautias, ei mikään valtavan kokoinen ja pää kuin veistoksella – mutta ilmeisesti ei mikään ihan helppo tapaus, mikäli Josefiinaan oli luottamista. 'Ei se ilkeä ole, vähän haastava vain' oli poikkeuksetta huono enne, kuten olin saanut todistaa monet kerrat laitellessani lontoolaislasten kurittomia poneja ruotuun. Vähän haastava vain, kalauttaa sinua jalallaan päähän kun vähiten osaat odottaa ja esittää ties mitä sirkustason temppuja pudottaakseen sinut selästään, jos sinne joskus pääset kaikelta siltä hyörimiseltä ja pomppimiselta. Ikinä ei voinut tietää, ennen kuin teki lähempää tuttavuutta hevosen kanssa. Niinpä otin riimun, raotin karsinan ovea sen verran, että mahduin livahtamaan sisään, suljin sen takanani ja tarjosin sovittelevasti kättäni.
– Hello, sweetie, lausuin pehmeästi.
Eela katseli minua epäilevästi. Kun se ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen kimppuuni, astelin reippaasti sen luokse ja ojensin käteni silittämään pehmeää kaulaa. Ikuisuudelta tuntuvan tovin tamma tarkasteli minua arvostellen, katseli oikein nenänvarttaan pitkin ja ilmeisesti tuumi, olinko riittävän mitälie häiritsemään sen ylhäistä rauhaa, ja minä vain uskalsin hädin tuskin hengittää. Yksinomaan tällaiset hevoset herättivät minussa pelkoa – ne tiesivät, ettei ihmisellä ollut loppupeleissä mitään sanomista. Ehdin jo kyhätä mielessäni suunnitelman, kuinka hivuttautuisin vaivihkaa ovelle ja säntäisin tieheni, kun Eela kumarsi kaulaansa ja nuuhkaisi pikaisesti kättäni. Puhalsin helpottuneena ilmaa ulos keuhkoistani ja kurottauduin pujottamaan riimun niskahihnan tamman korvien yli. Sen askel oli hieman turhan verkkainen ottaessani sen ketjuihin käytävälle, mutta pudottaessani viimeisen harjan karsinan ovessa olevaan ämpäriin en edes yrittänyt estää hymyä nousemasta kasvoilleni. Ihan kilttihän se oli.
Muutaman minuutin kuluttua olin jättänyt karsinan oveen lapun, jossa ilmoitin vieväni tamman pienelle aamukävelylle – en uskonut, että Elli ilahtuisi huomatessaan yhden hevosen kadonneen hänen puuhaillessaan muualla – ja vaelsimme maneesin ohi kulkevaa tietä metsään. Aamu oli upea, maa kuurasta hopeinen ja musteensininen taivas vielä hetken täynnä himmeitä tähtiä, ja huomattuani ettei Eelalla ollut mitään intoa sännätä tiehensä uskalsin hiljalleen vajota mietteisiini. Olinhan minä ennenkin selvinnyt. Se, ettei elämäni ollut se, joka minulla oli joskus ollut, ei tarkoittanut ettei se ollut elämää lainkaan. Loin vierelläni tarpovaan suklaanruskeaan tammaan arvioivan katseen. Ehkä minä tosiaan kaipasin jotain uutta elämääni.
|
|
Melody
Uusi ihmettelijä
Posts: 25
|
Post by Melody on Nov 27, 2011 11:10:55 GMT 2
27. marraskuuta 2011
Yläkerran varustelokerot oli varattu viimeistä myöten. Ähkäisten pudotin valtavalla vaivalla ylös raahaamani ruskean pahvilaatikon penkille ja olin jo mottaamassa turhautuneena nurkkakaappia, kun huomasin kaapin oven päällä pienen kiiltävän avaimen. Hämmentyneenä hivutin sen käteeni ja työnsin lukkoon – typötyhjä, hienoa. Oli ikävää, jos joku oli tällä tavoin varannut lokeroa itselleen, mutta minkä sille mahtoi, sillä avain oli ollut ihan kaikkien saatavilla. Hilpeänä aloin järjestellä pahvilaatikon sisältöä lokeroon – vaaleanbeiget ratsastushousut, kolme neuletta, ihanat £1000 nahkasaappaani pehmustetussa kassissaan, valkoinen toppatakki, jossa oli hupussa pörröinen turkisreunus, ja sateesta melkoisen kulahtanut CO Hampton. Pitkän kouluraipan kaappiin sovittamisessa oli oma urakkansa, mutta lopulta heitin tummanruskeat hanskani kypärän viereen, lukitsin oven ja sipsuttelin alas.
Eela oli onneksi vielä sisällä, huomasin helpottuneena nähdessäni tummanruskean pään pilkistävän karsinasta käytävän toisessa päässä. Kuluneen viikon aikana oli käynyt varsin selväksi, mitä Josefiina oli tarkoittanut haastavalla – ei antanut kiinni tarhasta, ei tykännyt että korviin kosketaan, melkein löi päänsä kattoon kuolaimia laittaessa, kehitti itselleen vihollisen heijastimestani, ei suostunut liikkumaan jos loimi kiristi, ei koskenut tarjoamiini porkkanoihin jos minulla oli siniset lapaset (valkoisista ne kyllä maistuivat!), näin muutaman mainitakseni. Ensimmäisinä päivinä olin vain taluttanut muutaman kierroksen tallipihan ympäri, mutta vähitellen uskaltauduin maneesiin juoksuttamaan ja tänään kävelisin hetken aikaa selästä käsin. Kumarruin ottamaan Eelan satulan seinältä. Ei meitä vielä ystäviksi voinut kutsua, mutta nykyisin selviydyin jopa suitsien laittoon asti ilman läpitunkevan arvostelevia katseita. Se oli suorastaan päätähuimaavaa edistystä.
– Lähdetkö kävelylle?
Suoristin selkäni sellaisella vauhdilla, että melkein kolautin pääni lähimpään satulaan. Robert nojaili satulahuoneen oveen huolettoman näköisenä, hiukset suloisessa pörrössä ja kaksi porkkanaa harmaiden collegehousujen taskusta pilkottaen. Say something, komensin itseäni, mutta tilanne oli tullut niin yllättäen, etten saanut muodostettua yhtä ainoaa järjellistä lausetta. Robert kohotti odottavasti toista kulmaansa.
– Fancy a walk? hän toisti.
– Yes, tokaisin kuulostaen niin tylyltä, etten olisi hämmästynyt vaikka Robert olisi vetänyt ehdotuksensa takaisin. Punaiset täplät poskillani hehkuen kahmaisin suitset käteeni ja riensin pojan ohitse karsinalle. Eela loi minuun paheksuvan katseen, kun kehtasin pölähtää sen luokse moisella hopulla, mutta suostui varustettavaksi yllättävän sopuisasti. Sutaisin pahimmat pölyt pois, heitin satulan tamman selkään ja houkuttelin kuolaimet tamman suuhun ennen kuin poistuin yläkertaan hakemaan saappaani.
Ohittaessani tomeran oloista liinaharjasta Vennaa suitsineen Robertin en voinut olla nojaamatta karsinan oven yli.
– I'm Melody, by the way.
Hetkeä myöhemmin kävelimme päärakennuksen ohi, Robert sinne tänne poukkoilevaa Vennaa taluttaen ja minä kultakanttisella ratsastusloimella peitetyn Eelan selässä istuen. Eela oli suorastaan riemastunut tajutessaan pääsevänsä maastoon ja oli vaadittu avulias hevosenhoitaja pitelemään sitä paikoillaan, jotta sain kavuttua satulaan ja lyhennettyä jalustimet, mutta lopulta pääsimme matkaan. Eela oli innoissaan kuin lapsi karkkikaupassa, se liikkui kevyellä askeleella ja kuikuili ympärilleen yrittäen nähdä kaiken yhdellä kertaa. Vierellämme Venna paineli menemään valkoinen harja hulmuten ja kuulin Robertin juttelevan sille hiljaa. Matkan edetessä ponitamman innostus lopahti ja polulle laskeutui mietteliäs hiljaisuus. Varoen uskaltauduin vilkaisemaan molemmat kädet riimunnarussa harppovaa poikaa.
– Do you miss England?
– Why would I? Girls beat tea, Robert virnisti. – Do you?
Olin iskemässä vastaan jollain purevalla huomautuksella tytöt voittavasta ponista, kun kurjuus humahti ylitseni kuin saavillinen jääkylmää vettä. Ketä minä yritin huijata? Totta kai minulla oli kamala ikävä. Robert räpytteli hämmentyneenä silmiään.
– Did I –?
– I bloody miss it, puuskahdin totuudenmukaisesti ja syvennyin hypistelemään ohjia. – Every little detail. The rain and double deckers and men in decent suits. People with manners, a cup of tea, BBC channels. Riding in Hyde Park. Basically I miss my life.
– Your life would make a great poem, Robert totesi hilpeästi. Olin läimäyttävinäni häntä raipalla poskelle.
– You're such a gentleman! I like you, though. Horses and a cute British guy. It reminds me of England.
– Hey, did you just call me cu–?
Venna pysähtyi keskelle polkua niin yllättäen, että Robert oli lentää selälleen kuraan. Poika moitti ponitammaa mitä mielikuvituksellisimmilla haukkumanimillä koko loppumatkan, mutta minun mieleni oli valoisa silitellessäni Eelan kaulaa omiin ajatuksiini vajonneena. Saapuessamme takaisin tallille iltapäivä oli alkanut hämärtyä, jäätävä tuuli humisi puiden oksilla ja aitan edustalla joukko hoitajia hevosineen oli lähdössä maastoon. Robert tönäisi minua kylkeen.
– Let's have some tea, shall we?
|
|
Melody
Uusi ihmettelijä
Posts: 25
|
Post by Melody on Dec 16, 2011 18:16:45 GMT 2
3. joulukuuta 2011Kuuramaasto |
|
Melody
Uusi ihmettelijä
Posts: 25
|
Post by Melody on Dec 16, 2011 18:17:00 GMT 2
8. joulukuuta 2011
Annen koulutunti
Vedin jalustimet alas mieli mustana. Viime päivät meillä oli mennyt hienosti, Eela oli ollut suorastaan enkelimäisen kiltti ("varmaan se tietää, ettei tuhmat hevoset saa jouluna lahjoja", joku nuoremmista hoitajista oli ehdottanut) ja puihin satanut kimalteleva talvi tuntui kaiken kuran ja loskan ja nälkäänsä räksyttävien harakoiden jälkeen niin ilahduttavalta, että olin melkein huomaamattani liittynyt oleskeluhuoneen nurkissa lymyilevään joukkoon, jonka ilta loppui vasta kun Josefiina (silloin tällöin jopa kirjaimellisesti) hutki sen luudanvarrella ulos ovesta.
Tietenkään hyvät ajat eivät voineet jatkua ikuisesti, mutta älyttömälle hölmöilylle olisi löytynyt tuhat ja yksi parempaa ajankohtaa kuin Annen koulutunti. Synkeänä asettelin valkoisen mohairkaulahuivin suojaamaan kasvojani kiristyneeltä pakkaselta, kokosin ohjat vasempaan käteeni ja ponnistin kevyesti satulaan. Jo pinteleiden laittaminen oli ollut sellaista kolinaa ja ryminää, että (tässä kohtaa kasvoillani oli niin julman vahingoniloinen hymy, että olisin voittanut Vuoden mielipuoli –palkinnon mennen tullen) maltoin tuskin odottaa, että pääsisimme esittelemään Annelle taitomme ja ennen kaikkea huikaisevan yhteistyömme.
Ilta oli ehtinyt pimentyä ja ikävä viima pyöri lumisen pihan nurkissa, joten tyytymätön nurina oli varsin ymmärrettävä vastaus Annen ilmoittaessa, että alkukäynnit tehtäisiin maastossa. Ratsastuksenopettaja viittoili tallin kulmalta lähtevälle ratsastuspolulle.
– Jokainen saa aluksi visioida mieleensä lännenelokuvista tutun lännenratsastustyylin, Anne ohjeisti. – Eli sellainen rento ote, aivan kuin viettäisitte monta tuntia päivästä hevosen selässä.
Jos vielä hevosella olisi sellainen rento ote, ajattelin synkästi melkein suistuessani satulasta Eelan loikatessa pois polulta ties mitä oravankarvaa säikähdettyään. Maneesille ehdittyämme olin välttänyt putoamisen tasan kahdeksantoista kertaa eikä mielialaani nostanut lainkaan se, että hilpeän näköinen Robert keltaisessa laskettelutakissaan suuntasi muitta mutkitta meitä kohti. Minua ei varsinaisesti huvittanut kuulla, että Eela näytti hirveltä. Tai näin joulun hengessä ehkä porolta.
Robert pysäytti Vennan tyylipuhtaasti tasajaloin.
– I'm surprised you decided to take this western-thing so seriously, hän virnisti.
– Pardon?
– You're not wearing gloves.
Ellei ratsuni levoton poukkoilu olisi estänyt minua laskeutumasta satulasta, olisin todennäköisesti rynnännyt hakkaamaan päätäni lähimpään puuhun. Ei näin, Melody, ei näin.
Robert ratsasti meidät kiinni ja veti kasvoilleen vakuuttavimman ilmeensä.
– But don't worry! I am here to save you helpless girls from evil faeries and dragons and… darkness and… Here, take your gloves.
Väläytin pojalle surkean hymyn.
– Thanks.
Alkuun tunnista ei tahtonut tulla yhtään mitään. Eela rymysi maneesin seinänviertä kaula ihmeellisellä mutkalla ja minä yritin epätoivoisesti istua alas harjoitusraviin ilman jalustimia, mutta kuten arvata saattaa, onnistuin vain melkein putoamaan muutaman kerran lisää. Turhautuneena hidastin tamman käyntiin uran sisäpuolelle ja hain Annen tolkuttamaa rentoa westernistuntaa. Se, etten osannut rentoutua hevosen selässä, oli kuin en osaisi rentoutua omassa sängyssäni.
Lopulta löysin mukavan asennon satulassa ja hengähdin helpottuneena tuntiessani, kuinka Eela hakeutui pyöreämmäksi ja keveni edestä. Jäljellä olevat viitisentoista minuuttia Anne laittoi meidät ratsastamaan hevoset huolellisesti rennoiksi hieman pidemmälle ohjalle ensin reipasta tahtia etenevässä laukassa ja sen jälkeen kevyessä ravissa. Eela venyi lähes pyytämättä kuolaimen perään ja kun istuin kokeeksi hetken alas harjoitusraviin, minulla ei ollut mitään hankaluuksia pysyä satulassa. Rentoudella oli ratsastuksessa aivan valtava merkitys, sitä ei käynyt kiistäminen.
– Loppukäyntien aikana mietitte ja haette itsellenne hyvän, rennon asennon sinne lihasmuistiin, niin ensi kerralla on hyvä palata hevosen selkään, Anne ohjeisti ratsastajien antaessa hevosilleen pidempää ohjaa.
Ratsastaessani maneesin ovesta pakkasen lomassa kieppuvien lumihiutaleiden täyttämään ulkoilmaan en voinut olla tuntematta itseäni hieman typeräksi. Viimeiset kaksitoista vuotta rento istunta on ollut sinulle samanlainen itsestäänselvyys kuin 1+1=2, mutta kun päädyt ensimmäistä kertaa uuden ratsastuksenopettajan rentoa istuntaa käsittelevälle tunnille, älä missään tapauksessa istu rennosti. Way to go, Melody. Ensi kerralla paremmin.
|
|
|
|
Post by Anne on Apr 9, 2012 16:23:57 GMT 2
Pääsiäismaasto Daniel ja draamakunigatar maastoilemassa. Spessu Dännylle! |
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on May 21, 2012 20:52:52 GMT 2
Jos minulta olisi kysytty olisin saman tien koulustapäästyäni loikkinut tallille Eelaa hoitamaan. Se vaan kun ei kysytty. Olin joutunut käymään näyttäytymässä kotona ja vahtimassa pikkukakaraa, anteeksi pikkuveljeäni kunnes äiti tulee kotiin. Olihan siinä tietty ideaakin. Eihän tallin väki olisi varmaan kauheasti uutta hoitajaa juhlinut jos hän olisi tullut pillifarkuissa ja meikit vähän levinneinä tallille heti ekana päivänä. Eihän minulla yleensä siis olleet meikit levinnyt, mutta tänään kun oli ollut niin ihanan lämminilma. Valitettavasti lämpimäänilmaan oli kuulunut myös hiostus ja hikoilu. Eli lopputarina oli nyt selvä. Nyt kuitenkin oli mopollani lähestymässä kohti Seppelettä. Sen näki jo kahdesta lähestyvästä shetlanninponista ratsastajineen. Hidastin pikkuratsukon kohdalla ja jatkoin siitä matkaa. Oli ihanaa päästä Seppeleeseen hoitamaan ja olin siitä todella kiitollinen Annelle. Samalla en voinut olla tuntematta myötätuntoa muita ei päässeitä hakijoita kohtaan. Hoitsujahan oli vain kolma. Ja Hoitajaehdokkaita paljon paljon enemmän. Ja juuri minä olin näistä päässyt hoitamaan Eelaa. Ei voinut muuta kun kiitellä hetki päässään ja todeta sitten, että olin melkein ajanut tallin ohi. Käännyin tallille päin ja etsin parkkipaikkaa. Sitä ei tosin ollut mikään järkyttävän vaikea löytää. Parkkeerasin moponi siis siihen. Lähdin käpystelemään varmaankin tallia kohti. Avasin rakennuksen oven ja talli se oli. Hevoset hörähtelivät vuoron perään, mutta eivät minulle. Totuus selvisi minulle vähän ajan päästä, vaikka olinhan minä heti tiunnyt , että tallin hevoset eivät voineet höristä minulle. Tallin käytävällä kuitenkin heinäkärryjä työntäen käveli jonkun näköinen nuori nainen. Hän hymyili ja Nyökkäsi tervehdyksekseen. Nyt hänellä näytti olevan kuitenkin kiire hommissaan joten ei siksi varmaankaan mitenkään ilmouttautunut. Vähän aikaa Eelaa etsisin, mutta se löytyi sieltä Tiian ja Liinun välistä. En mennyt karsinaan. Eelalla näytti olevan paljon tärkeämpääkin tekemistä. Nimittäin syöminen.
Menin siis tetkimaan tallia ja pian löysinkin itselleni apulaisen tallin tutustumisesta. Oikeastaan se oli tallin eka vastaan tuleva henkilö jolle uskalsin puhua. Tyttö kun näytti niin ystävälliseltä.
"Moi." Sanoin hiljaa kun tämä käveli minua kohti. Ajattelin kuulikohan hän sitä ollenkaa.
"Moi. Oletkos sä uusi hoitaja? Mä olen Jeccu." Tyttö taino nainen sanoi.
"Juu. Mä olen Pinja." Sanoin Hymyillen.
"Saakos kysyä ketä sä hoidat?" Hän kysyi hymyillen.
"Eelaa." Vastasin sanan huollellisesti sanoen. Minulla kun oli tapana joskus nimen sanoessani änkyttää.
"Hienoa. Mä oikeestaan siinä saman haun aikana vaihdoin hoitsua. Janukseen. Se on aivan ihana." Jeccu sanoi viimeisen sanan joka ainoaa tavua pitkittäen. Keskustelu ei hoitamisesta, hoitohevosista ja ylipäätään hevosista muuttunet ennen kuin tämä ideoi menevänsä jussaamaan Januksen harjaa ja häntää. Itsekkin otin esimerkkiä. Menin Eelan karsinan eteen avaten sen varovasti, mutta ilmoittavani selkeästi, että olin sinne tuloassa.
"No moi." sössötin sille kuin pikkukoiralle. Eela nosti päätään heinää syöden.
"Tulisitko sä mun harjattavaksi?" Kysäisin siltä vaikka tuskin sillä oli siihebn sanavaltaa. Suljin oven, hain harjat ja tulin takaisin Eelan karsinaan harjojen kera. Aloin harjata uutta hoitsuani. Neiti kun oli päättänyt kauniin päivän kunniaksi ottaa mutakylvyn. Mistä se oli mutaakin löytänyt!? Harjasin Eelan jalat houlellisesti. Jalat kun aina ärsyttivät minua jos ne oli likaiset. Tämä oli lähes mainio kerta tutustua Eelaan. Hänellä oli heinät hoidettavana, eikä se hukannut aikaansa minun taitojeni ja pinnani testailuun. Seuraavalla kerralla varmaan nousisin jo selkään, mutta nyt olin liian laiska ratsastamaan. Muutoinkin oli jo myöhä ja mielestäni hevosiin ei tutustuta niin, että heti selkään vaan. Silti minä harjasin ja putsasin Eelan kaviot ja vein harjat paikoilleni. Sitten olikin jo aika lähteä.
Pinja ja Eela 1HM
|
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on Jun 5, 2012 22:03:09 GMT 2
Kesän tulon näki melkein kaikessa. Siitepölyä oli melkein joka paikassa, ihmiset olivat pukeutuneet kevyemmin ja kesäloma alkaisi pian! Se vasta olikin ihanaa. Alku keväästä oli näyttänyt siltä, että koko kesää ei tulisi, mutta kyllä se sitten oli tullutkin. Avasin tallin oven ja astuin sisään. Tallissa oli viileämpää kuin ulkona. Silti näytti, että kaikki karvakorvot olivat ulkona. . Ennen kaikkea huvin pitoa aijoin putsata Eelan karsinan. Hain kottikärryt ja talikon ja vein ne Eelan karsinan eteen. Tarkistin vielä nopeasti, ettei itse kaunotar olisi siellä. Ei ollut. Se ei sinäältä ollut mikään ihme. Totta kai hevoset olivat ulkona. Aloitin siis karsinan siivoamisen heti. Tietenkään se ei koskaan ollut mitää hupipuuhaa, mutta en ainakaan minä siitä mitään pahaa lykännyt. Karsinan siivoaminen kävi nopeasti. Pian olin jo viemässä kärryjä lantalaan tyhjennettäväksi. Enkä selkeästi ollut ainoa. Britta oli myös menossa lantalaan kottikärryistä päätelleen.
"Moi." Sanoin hänelle ja hän käänsi läänsä.
"Moi. Ollaan ilmeisesti samoissa töissä." Britta vastasi ja naurahti
"Juu niin taidetaan." En ollut aivan varma mitä hevosta hän hoivaili, joten päätin jättää asian sikseen.
Jatkoin matkaa lantalaan. Joutusin vähän aikaa odottamaan, koska Britta tyhjensi kärryjään. Onneksi minulla ei ollut kiirettä.
Karsinan siivottuani menin hakemaan Eelaa sisälle harjattavaksi. Eela tuli aivan kiltisti luokse. Ehkä sillä oli kuuma, ehkä se vain oli niin kiltti. Talutin Eelan karsinaan ja hain harjat. Aloitin harjauksen. Hevosparka oli aivan hiessä, mikä oli täysin ymmärrettävää. Niin olin minäkin. Harjasin ratsuni nopeasti ja lähdin kakemaan hänen varusteita. satulahuone ei ollut tullut minulle vielä tutuksi. Sainsii jonkin aikaa etsiä Eelan varusteita. Ilokseni ni oli kuitenkin merkattu selkeästi nimellä ilmastointiteippiin, joten löysin varusteet lopulta. Kipitin varusteiden kassa takaisin Eelan luo.
"No mennäänkö tekemään töitä?" Kysäisin Eelalta samalla kun otin sen riimun pois ja tarjosin suitsien kuolaimia.
Eela otti koulaimet vähän vastahakoisesti, mutta otti kumminkin ja pian minä olin jo varvistelemassa, että saisin satulan sen selkään. Huokaisin. Olihan se aina ärsyttävää olla näin pieni. Eelakin katteli siihen malliin, että "Mitä sä yrität?" Naurettavaa. Lopulta pitkän ponnistelun jälkeen sain kun sainkin sen satulan selkään. Kiristin vähän satulavyötä, tarkastin, että kaikki muukin oli hyvin, Laitoin Eelan jalkoihin suojat. Lähdin taluttamaan Eelaa maneesiin.
Olin saanut tässä aivan mahtavan idean tämän päiväiselle tunnille. Hyppimisestähän Eela piti, vai? No minä ainakin pidin. Ottaisimme siis ilon irti tästäkin tunnista ja hyppisimme vähän esteitä. Harjoituksen idea olisi tällä kertaa pysähtyminen. Esteiden välissä tulisi olemaan tehtävänä pysähtyminen. Pääsimme maneesiin ja rakensin vähän huvittavamman radan. Kaikki esteet olivat pituushalkaisijalla. Kaksi keskimmäistä olivat vähän vinossa ja toinen niistä vähän kauempana kuin toinen, mutta muut kaksi estettä olivat täsmälleen suorassa pituushalkaisijalla. Laitoin kaikkki esteet siihen 40cm - 50cm paikkeille. Eela kulki perässäni kokoajan hyvin kiltisti. Juuri niinkuin toivosinkin. Kun olin saanut esteetkasaan nousin Eelan selkään. Aloitimme käynnissä.
Maneesissa ei vetänyt mitenkään erityisemmin paljon. Se oli omalla tavallaan hyvä, omalla tavallaan huono. Toisaalta, jos siellä olisi ollut hirveäkin ilmastointi olisi hiekka pöllynnyt ja talvella saattanut olla vähän kylmäkin. Eela tuntui jo käynnissä oikein kuumalta. Annoin Eelalle vähän pohkeita, jotta se siirtyisi raviin. Minusta tuntui, että olimme valmiit siihen. Otin ohjat jo tukevasti käteen odottaen sitä, että Eelasta vauhtimme on liian hidan. Aloitimme tekemään pysähdyksiä. Pysähtyminen oli vähän hankalaa eikä se ollut pelkästään Eelan vika. Kevensinhän minäkin ravissa välillä vähän reippaammin ihan huomaamattani.
"Prr, Eela. Ihan rauhassa, ei ole kiire" Sanoin Eelalle rauhallisena, yrittäessäni pysäyttää.
Eela kuunteli loppujen lopuksi pidätteitä ja ääntä ihan hyvin ja kun minulle ja varmaan Eelallekkin tuli hyvä Fiilis siirryimme välikäynteihin. Tai no, Eela olisi varmasti vielä ravannut. Kun se kerran pääsi pitkälle ohjalle se tarjosi kokoajan ravia. Kävelimme vähän aikaa. Mietin mitäköhän tästä nyt taas tulisi. Toivoin ettei maneesin katsomoon kerääntyisi hirveästi katsojia. Minä kun en kauhesti arvostelua kaivannut. Tai opettajilta ja muilta kokeneemmilta kaipasi, mutta en ilkeyttään haukkuvilta henkilöiltä. Otin taas ohjat ja siirryimme taas raviin. Vähän ajan päästä ravattuani nostin vasentalaukkaa. Tein voltteja ja yritin saada Eelan oikein rauhalliseksi.
"Prr, ei ole kiire. Hieno" Käytin ääniapuja.
Aloitimme hyppimisen. Lähdimme ikään kuin kokorataleikkaa- halkaisijalle ja hyppäsimme viistossa olevan pystyn. Sitten tuli B-kirjaimeen pysähdys. Pysähtyminen oli suhtellisen hankalaa. Käytin seinää apunani ja koitin istua mahdllisimman hiljaa. En ollut tyytyväinen suoritukseen joten menimme saman tehtävän uudestaan. Otin puolipidetteen ja pidätteen jo ennen estettä, jotta Eela tietäisi varmasti että esteen jälkeen hidastetaan. Käytin taas seinää apunani. Eela pysähtyi.
"Hyvä, hieno." Kehusin sitä ja taputin kailalle kiitokseksi.
Okei, tehtävä jatkui. Nyt jotkoimme B- kirjaimesta M- kirjaimeen. Käännyimme leveyshalkaisijalle hyppäsimme okserin ja H- kirjaimeen pysähdys. Otin taas poulipidetteitä ja pidätteitä ennen estettä. Eela hyppäsi sulavasti ja sujuvasti. Pysähdyksessä käytin taas "ei voi juosta seinää päin." - tekniikkaa. Odotimme paikallamme vähän liioitellunkin ajan. Niin että Eela oli varmasti rauhassa paikoillaan. Lähdimme siitä menemään sitten edellämainittua rataa alusta.
"Prr, prr" kummittelin taas siellä selässä.
Päädymme taas samaan paikkaan, H- kirjaimmee. Jatkoimme rataa. Tunti jatkui samoissa merkeissä. Pysähtyminen helpottui paljon loppua kohden, mutta ei silti ollut mitään helppoa. Lopuksi menimme vielä kivan pikkuradan ilman pysähdyksiä.
Siivosin esteet ja Talutin Eelan talliin.
"Se meni ihan hyvin." Lepertelin Eelalle.
Uutta hoitsua piti nyt aina lelliä alalussa. Otin Eelalta varusteet pois ja laitoin sille riimun ja riimunnarun. Otin Eelan harjat mukaan ja menin harjaamaan sitä pihalle. Oli vähän tuulinen keli, mutta minä pidin siitä. Minusta oli kivempaa jos ei ollut tasasen kuumaa. Nyt kun vielä sateet pistäisivät siitepölyn vähän alemmas. En ollut kauaa yksin sillä pian ulos tuli harjaamaan myös Almaa hoitava Jennyfer.
"Hei." tervehdin.
"Hei. Kaunis ilma tänään." Jennyfer vastasi.
"Niin, sitä ollaan jo odotettu." Vastasin ja naurahdin samaan hendenvetoon.
"Mitäs olet tehnyt tänään?" Kysäisin Jennyferyltä.
"En mitään ihmeellistä. En oikee jaksa tehä mitään. Mitäs olet itse tehnyt."
"Noo, oltiin tuolla pientä este-treeniä." vastasin.
Alma oli oikein jykevä Eelan rinnalla. Se siinä sitten eniten varmaan kikatutti. Hrjasin Eelan puhtaaksi ja menin vielä sivelemään kostealla sienella Eelan hikiset kohdat. Silloin Josefiina tuli ilmoittamaan minulle ilmoitusluontoisen asian:
"Voisitko viedä Eelan sitten kun olet valmis tonne heppatarhaan. Siellä on kaikki Lailat ja Tiiat ja nää." Hän sanoi.
"Juu." Vastasin.
Lähdin taluttamaan uljasta ratsuani tarhaan. Eela oli oikein rauhallinen, mutta ken tie millaiseksi meno muuttuu kavereiden kassa.
Pinja ja Eela 2 HM
|
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on Jun 11, 2012 20:46:19 GMT 2
"IIkk! Nyt se tulkee, nyt se tulee!" Lauma pikkutyttöjä pomppi trailerin edessä.
Ilmeisesti koko päivän alkeitunnin porukka oli kokoontunut ihastelemaan uutta ponia. Vai oliko trailerissa sittenkin joku julkkis?
"Hys. Tallilla ei saa kiljua. Tehkääpä vähän tilaa että tää mahtuu." Anne sanoi pikkutytoille. Tunnelma ei siitä latistunut. Pikkutyttöjen suusta tuli silti supinaa ja kikatusta. Silloin uusi poni päästi suustaan tyttöjenkin naurua kovemman hirnauhduksen.
"Anne, Saanko mä sen seuraavaks tunnille?" Eräs pikkutyttö kysyi silmät kiiluen.
"Nooh.. Annetaan Popparin kotiutua. Kyllä sä sen vielä joskus saat, mutta et nyt ihan ens kerraksi." Anne sanoi ja tytöt huokaisivat samaan ääneen.
Tytöt seurasivat innokkaana uuttta ponia sen karsinaan saakka. Minä jatkoin matkojani Eelan luo.
"No moikka tyttö." Sanoin Eelalle avatessani karsinan oven. Otin riimun ja laitoin sen Eelan päähän. Otin vielä riimunnarun ja laitoin sen riimuun kiinni. Lähdin taluttamaan Eelaa harjat kädessä tallin eteen jossa voisin harjata Eelan ulkona. Eela pärskähteli. Se oli ollut tänään jo koulutunnilla, joten kaiken järjen mukaan en enää ratsastanut sillä . Oli kaunis ilma. Harjasin Eelaa pihalla. Aha, sselvä Eela oli siis tottunut minuun. Se kiemurteli kokoajan. Pidin minä vastaan vaikka kuinka paljon, se rimpuili silti.
"Eela, Jos tää ei nyt onnistu niin se oli sitten viiminen kerta kun mä harjaan sua ulkona." Sanoin päättävänä.
Vastaukseksi Eela vain luimi. Mietin oliko se tullut hulluksi. Oli kuitenkin kuullut, että Eela on tallin tamma. Huokaisin. Harjasin Eelan kuitenkin päättäväisenä loppuun, vaikka kuinka vaikeaa oli. Otin myös kaviot puhtaiksi. Lähdin vähän kiertämään tallia. Ihan jaloitellaksemme.
"Kuules hyvä neito. Et sä voi olla tollanen kun mä olen sulle vieläpä ihan kilttti." Sanoin sille. Se yritti taas jääräpäisesti ohittaaa.
"minä menen eka." Sanoin vielä päättäväisempänä.
Kyllästyi kuitenkin aika nopeasti tuohon kiukutteluun. Vei Eelan takaisin sen omaan karsinaan. Laitoin harjat paikoilleen.
En voinut olla vastustmatta olla kurkistamatta Popparin karsinaan. Siellä se oli. Oikein suloinen poni.
"Hehhe. Sä et sitten ole ainoo joka on kiinnostunut siitä." Ansqu sanoi naureskellen.
"En taida olla joo. Mitäs sä täällä?" Sanoin myös naureskellen.
"Halusin katsoa uutta ponia." Ansqu sanoi sormi pystyssä.
Naurahdin. Siellä me sitten kurkittiin karsinaan kunnes päätettiin jättää poni-parka rauhaan. Menimme yhdessä ulos tallista. Pian kohtasimme maailmaa manaavan Miia-Marin
"No mut sähän voit hakea sitä uutta ponia hoitsuksi." Minä sanoi. Yritin lohduttaa vaikka olinhan minä aika töykeä.
"niin." Ansqu sanoi.
"En tiiä." Miia-Mari sanoi katsellen maata ja välillä meitä.
"Eppu pääsi kuitenkin rauhallisille eläkepäiville." Ansqu sanoi.
"Niin, Olenhan mä tyytyväinen sen puolesta. Mulle tulee sitä vain kova ikävä." Miia-Mari sanoi vähän hymyillen.
"Niin." Sanoin maata katsellen vaisusti.
"No onhan aina youtube, jonne laittaa muistovideon!" Miia-Mari sanoi naurahtaen ihan vitsillä.
Mekin nauroimme.
Pian lähdinkin jo kotiin. Se suloinen uusi poni oli mun mielessä koti kotimatkan. Voi ei, nyt se hiippailee mun uniinkin!
Pinja ja Eela 4Hm
|
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on Jul 17, 2012 16:05:11 GMT 2
Eela ei ilahtunut... Pinja ja Eela 5Hm Attachments:
|
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on Jul 28, 2012 9:16:53 GMT 2
"Jaksaa, jaksaa!" Inkeri huusi pyöränsä selästä. Oli kuuma päivä, niin kuuma, ettei tallille polkemisesta tullut mitään. Olimme Inkerin kanssa jo kerran pysähtyneet tien viereiselle penkille lepäämään. Hörppäsin vesipullosta. "Oletko aivan varma?" Kysyin naurahtaen. Talli häämötti vain kymmenen metrin päässä. Tämän matkan polkeminen ei edellisten kilometrejen varjossa tuntunut miltään. Parkkeerasimme Inkerin kanssa pyörämme ja lähdimme tallia kohti. Suurin osa tallin hevosista oli tarhattu. Oikeastaan.... Kaikki oli tarhattu. Päätin aloittaa päivän putsaamalla Eelan karsinan. Hain kottikärryn ja talikon. Työtä karsinassa ei kauheasti ollut. Olihan Eela varmasti ollut palljon ulkona ja tunnillakin. Ulkoa kuuluin vähän väliä hevosten hörähtelyä ja välillä hevoset tuntuivat vaihtavan askellajia milloin pienempään, milloin suurempaan vaihteeseen. Siivosin Eelan karsinan rivakasri ja vein lannat lantalaaan. Vein tavarat paikoilleni ja tietysti sain taas etsiä tallilta riimunnarua, jotta voisin Eelaa sisälle hakea. Talli oli täyttynyt tuntilaisista, jotka innolla odottivat tunnin alkua. Todennäkoisesti myös he olivat kaikki riimunnarut vohkineet. Löysin kuitenkin kuluneen, mutta käyttökelpoisen riimunnarun pienen etsiskelyn jälkeen. Olisinhan minä voinut hakea Eelan ilman naruakin, mutta en viitsinut ottaa riskiä jos poni keksii jotain tyhmää. Lähdin lähestymään Eelan ja neidin kavereiden tarhaa. "Eelaa!?" tutsuin sitä mennessäni sähkölankojeen välistä tarhaan. Tamma käänsi kyllä korvaansa, muttei tehnyt elettäkään tullakseen minun luokseni. Siitä tiesin jo, että saisin tammaa taas vähän aikaa metsästellä. Päästyäni parin metsin päähän Eelasta, se nosti päänsä ja pinkaisi toiselle puolelle tarhaa. Huokaisin, eikai tässä muukaan auta kuin juoksutella Eelaan kunnes se luovuttaa. Otin riimun narun pois selkäni takaa ja lähdin kävelemään taas Eelaa kohti. Tälläkertaa en päässyt edes parin metrin päähän. Korkeintaan viiden metrin päähän. Muut hevoset tietty katsoivat, mitä ihmettä me oikein teimme? Lopuksi Eela kuitenkin juoksi tarhan kulmaan, josta se ei minua enää pakoon päässyt. Laitoin riimunnarun kiinni Eelan riimuun ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Tarhan portilla odotti seuraava vaikeus. Ilmeisesti jokainen tarhan hevonen olisi halunnut lähteä Eelan mukana talliin. "Noniin, mene sinne." Sanoin Eelalle ja päästin sen karsinaan. Heti ensimmäiseksi Eela oli tarkistamassa oliko hänelle tuotu herkkuja rehukuppiin. Mitään ei ollut. Sen näki jo Eelan tyrmistyneestä naamastaa. Suljin karsinan oven ja menin hakemaan Eelan harjoja ja varusteita. Hain ensin harjat ja sitten varusteet. Olisikohan sittenkin kannattanut hakea ne yksitellen. Vain varusteet ja harjat tuskastaulvoen Eelan karsinnan eteen. Mirri, joka nyt oli harjaamassa Tiiaa viereisessä karsinassa naureskeli minulle. Minä vastasin hymyillen ja menin harjaamaan Eelaa. "Hyvää säätä ovat luvanneet." Sanoi Mirri Tiian karsinasta. "Niin, mutta nyt ainakin näyttää aika sumealta." Vatasin harjatessani Eelaa. "Sumealta näyttää taa Tiian karvakin." Mirri sanoi naurahtaen. "Ai onko se ottanut mutakylvyn?" Kysyin naurahtaen. "Juu-u. Mä en ymmärrä miten hevoset saattaa tehdä tällästä sotkua. Eka ne tyhjentää tarpeensa ties minne ja sitten ne vielä kehtaa mennä piahtaroimaan." Mirri vastasi. Naurahdin. Itse olin tyytyväinen, että Eela ei ollut ainakaan tänään pahemmin sotkenut. En ollut yhtään sillä päällä, että saattaisin alkaa putsaamaan Eelaa. Vaikka kyllähän se kuului hoitajan tehtäviin ja olisihan se omalla tavallaan vähän huolestyttavaa jos hevonen ei koskaan sottaisi. Eela möllötti paikoillaan. Se oli selvästi syventynyt omiin ajatuksiinsa. Tallin käytävältä kuului toisten puheen sorinaa, kottikärryjen narinaa ja hevosten pärskähtelyä. Silti olisi voinut sanoa, että talli oli hiiren hiljainen. "Mitäs ajattelit tehdä tänään Eelan kaa?" Mirri kysyi ilmestyen karsinan eteen. "Toden näkösesti menen koulua jne. En mitään ihmeellisempää." vastasin kääntyen Mirriin päin. "aa. Oonko se hyviäkin kouluhevosia?" Mirri kysyi viitaten Eelaan. "No se on ihan tavallinen. Ei mikään mm-mestari, mutta ei mikään huonokaan. Tai no enhän mä sitä vielä niin syvällisesti tunne, että voisin varmana sanoo." Vastasin taputtaen Eelaa. Samassa ilmeisesti Tiia yritti lähteä karsinastaan. Mirrille tuli kiire passittaa se takasin karsinaansa. "Hei! Takasin." Mirri sanoi terävästi. Tiiaa ei selvästi ollut kiinnostanut meidän puheet. Kuulin kuitenkin isojen kavioiden siirtyvän takaisin karsinaan. Minulla oli sellainen kutina, että Mirri vahtisi hoitsuaan sen verran tarkkaan, ettei keskustelustamme tulisi enää mitään. Otin karsinan ulkopuolelta Eelan satulan, jonka olin siihen tuonut. Laitoin sen Eelan selkään. Kaikki oli alkanut käydä paljon helpommin ajan myötä. Eela ei enää näyttänyt niin isolta enkä minä Eelan silmissä varmaan enää pieneltä, mutta mistäpä sen tietää mitä Eela ajattelee. Otin riimun Eelan päästä pois ja heitin sen väliaikaisesti harjakoppaan. Sitten otin Eelan suitset. Heti kun Eela kuuli kuolainten kolinaa sen pää oli taivaissa. Huokaisin. Olisin ollut paljon helpompaa jos itse olisi vähän pitempi. Saatoin taas perua äskeiset puheeni. "Eela. Alas." yritin komentaa sitä. Se ei onnistunut. Pienen tappelun jälkeen sain kuilaimetkin suuhun ja suitset päähän. Laitoin tämä jälkeen riimun karsinan ovessa olevaan hakaan, jossa olin Eelan suitsia pitänyt. Laitoin kaikki soljet kiinni ja kiristin satulavyön. "Me mennään nyt." Sanoin Mirrille ja laitoin kypärän päähäni. "Juu." Mirri sanoi. Lähdin taluttamaan Eelaa kentälle. Suljin kentän portin ja talutin Eelan kaartoon. Tarkistin vielä satulavyön ja laskin jalustimet. Sitten olin valmis nousemaan selkään. Se oli jälleen vähän kiipeilyä, koska kukaan ei ollut edes pitämässä vastaan. Selvisin tehtävästä kuitenkin ilman isompiia harmeja. Aloitimme alkukäynneissä. Mirri oli ollut oikeassa, nyt alkoi vähän aurinko paistamaankin. Pilvien lomasta pääsi aina jokunen auringonsäde häiritsemään ratsastusta, mutta kivaahan se oli kun tuli lämmintä. Eela käveli rivakasti eteenpäin pitkillä ohjilla. Se pureskeli välillä kuolaimia ja tarjosi pari kertaa raviakin. Reipas hevonen kun oli. Vähän aikaa käveltyämme otin ohjat ja aloitimme käynnissä tekemällä ihan vain voltteja ja pääty-ympyröitä. Aloin hiljalleen hakea käyntiin mukaan muös vähän pyöreetäämuotoa. Taidoistani riippuen Eelan pää pääsi kuitenkin välillä nousemaan ylös. Hiljalleen aloimme nostaa ravia. Ravissakin yritin pitää pyöreetämuotoa päällä. Menimme vähän pohkeen väistöä ja nostimme laukkaa. Vaikka Eela olisi mieluusti vielä jatkanut töytä, alkoi minua väsyttää ja tunti päättyikin tämän mukana. Eela ei sitten hionnut yhtään paitsi hyvässä tapauksessa satulan alta, mutta minä olin hionnut Eelankin puolesta. Talutin Eelan takaisin talliin ja aloin ottaa sen varusteita pois. Harjasin Eelan ja menin viemään sen varusteet paikoilleen. Pinja ja Eela 5Hm  Kesämerkki ansaittu erityisen kesäisestä suorituksesta! ~Anne |
|
|
|
Post by Anne on Aug 9, 2012 14:41:50 GMT 2
Vaelluksella Noin kolme minuuttia aiemmin tapahtunutta: - Jeccu, näyttää vähän huteralta noi sun viritykset... - Daniel, en mä nyt niiiin blondi ole, etten osaisi vaelluskamoja kiinni sitoa. - .... joo. Onneksi oltiin saaressa. |
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on Aug 20, 2012 20:40:51 GMT 2
"ää-ääh-hhää, En millään jaksaisi nousta aamuisin, kun koulut on alkanut!" Valitin Robertille ja Britalle, jotka seisoivat vierelläni.
"En mäkään, eikä varmaan kukaan muukaan." Britta sanoi hymyillen ja viittasi Robertiin, joka oli melkein nukahtanut seisaalteen.
Harjasimme kaikki kolme hoitsujamme ulkona. Eelalta törrötti pari ruohontupsua suusta. Toivottavasti eivät viimeiset ruohot, mitä tänä kesänä suihin popsittaisiin. Koulun alku oli tosiaan ollut rankkaa. Sen näki jo tallilaisistakin. Itselläni ei aika ainakaan vielä tiukaksi mennyt, mutta toisilla saattoi olla toisin. Huomasin haukottelevan Jeccun tulevan haukottelevan hoitsunsa kanssa kentältä.
"Moro! Oottakaa, mäkin tuun sinne juoru kerhoon pälpättää ponin kaa!" Hän huusi meille.
Pian Jeccu ilmestui meidän keskelle poniaan harjaten.
"Miten teillä meni tunti?" Hän kysyi.
"Ei olla ratsastettu." Vastasin kaikkien puolesta.
"Kukaanko? No jaa.. Mulla meni ainakin hyvin." Hän sanoi.
"Ootteko nähneet jo sen Patronin? Sen uuden?" Britta kysyi.
Itselläni ei ollut mitään hajua mistään uudesta ponista. Minun ei tarvinnut kysyä "Mikä poni?". Tietämättömyyteni näki jo naamastani.
"Sen uuden. Se on aikalailla Eela.. Siro ja estetykki. Tai tykki ja tykki, mutta kummiski. Se on vaan pienempi ja helpompi." Robertkin oli jo herännyt keskusteluun kun kyse oli UUDESTA ponista.
Tiesin kuitenkin, että jos se oli vähän niikuin Eela, Se olisi varmasti minun mieleen. Tai mistä sen tiesi. Luikin itse viemään Eelaa karsinaan. Tamma oli ollut tänään yleisesti kiltti. Perus Eela, mutta jotenkin kiltti. Se oli mukavaa. Eela sai kyllä kehuistani tietää, että oli mennyt kiltisti. Se oli fiksu hevonen! Tai minä olin kehuva hoitaja..
Pian havahduin kelloon. Äiti olisi tulossa hakemaan minut pian. Päätin siis laittaa hommat kasaan ja hipsiä ulos.
Pinja ja Eela 6Hm
|
|
Pinja
Uusi ja innokas
? Anne
Posts: 91
|
Post by Pinja on Aug 25, 2012 9:35:47 GMT 2
Eela tömpsötteli maneesissa rauhalliseen tahtiin. Oli menossa ilmeisesti alkukäynnit. Koulutunnilla Eelaa ratsasti vanhahko nainen. Tunti oli päivän viimeinen, mutta Eela käveli silti ensimmäistä kertaa tunnilla. Siis jos meidän pientä maastolenkkiäö ei laskettu. Olin aamummalla mennyt Danielin ja Riellan kanssa pienen maastolenkin. Se oli ollut ensimmäinen maastolenkki Eelalla ja minua oli jäännittänyt hieveästi.
"Se menee kyllä ihan mukavasti maastossa." Daniel oli rohkaissut.
Muistan kuitenkin, että tämä ei ollut jännitystäni auttanut. Syksy oli alkanut ja se näkyi jo luonnossa. Ilma ei ollut enää niin lämmintä, aikaiset lehdet jo putoilivat ja illalla alkoi olla pimeää. Tästä oli käyty kiivasta keskustelua. Miten käsä saattoi mennä niin nopeasti? Tosin, kaikki maastossa olijat odottivat innolla hankilaukkailuja.
"Mut se on ilkeää, kun sinne lumeen tippuu." Riella oli sanonut naamaa vääntäen.
Kerroimme kaikki vuorollamme miten olimme tippuneet lumihankeen. Itse olin yksinkertaisesti tippunut kiukkuiselta shettikseltä, jota ei huvittanut laukata. Toisilla oli vähän värikkäämpiäkin tarinoita. Niille oli pakko nauraa. Olimme siinä sitten alkaneet nostaa ravia ja laukkaakin. Minä olin suosiolla joukon viimeisenä. Pienin hevonen minulla kun oli. Eela oli kertakaikkiaan pieni raivotar silloin. Sitä ei huvittanut olla viimeisenä. Se eteni korvat välillä luimuun painuen tasaisesti. Hennoin askelin se yritti välillä mennä Topiin kiinni. Sitkeästi pidin sen laukan vielä laukkaan verrattavan. Daniel halusi vähän kaahootella, joten sovimme tien loppuun paikan jossa siirrettäisiin ravinkautta käyntiin. Sitten aloimme ohjata hevosia eteen. Eela ilostui kun sai vähän juosta. Minusta oli mukavaa nähdä, että tamma oli tyytyväinen. Olimme palanneet tallille ja hoitanut hevoset. Eela oli ollut virkeä, kun sitä olin harjaillut. Olin silloin vielä kerran vilkaissut tuntilistaa. Kyllä, illalla oli luvassa kokeneempien aikuisten tunti. Halusin katsoa sen, koska Eela meni siellä ja halusin oppia uutta.
Nyt istui könöttämässä maneesin katsomossa. Lähetin äitille tekstaria: "Tulen kotiin myöhemmin. Katson yhden tunnin loppuun." Tunnilla alettiin nostaa ravia. Eelan ratsastaja sai Eelan heti perään antoon. Tamma näytti niin kauniilta, että minun oli pakko ottaa kännykällä siitä kuva, vaikka känän kameran laatu ei hyvä ollutkaan. Kuvista tuli silti jotain ja olin salaa hyvilläni, että pääsisin pitämään taas pientä luentoa perheelleni siitä kuinka kiva hoitsu minulla oli. Kuuntelin tarkkaan kaikki Annen ohjeet ja pistin ne mieleeni. Varsinkin Eelan kohdalla.
Tämä taria on kirjoitettu vähän niinkuin maanantain kohdalle, mutten voinut odottaa sen kirjottamista. ; )
Pinja ja Eela 7Hm
|
|
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2