Bassen päiväkirja

Mallaspuron ajan merkinnät:

16.6.2010

Ilta-auringon heijastaessa tuulilasiin kaarsin Mallaspuron pihaan. Vastaanottokomitea haahuili pihalla. Noustuani autosta avasin hevoskuljetuskärryn oven ja talutin ponivarsani ulos. Annoin Bassen nuuhkia keväistä ilmaa.

Aikku ohjasi meidät suurista pariovista suuliin. Kuivan heinän ja rehujen tuoksu lehähti kasvoilleni. Kävelytin Bassea ympäri suulia, että se tottuisi uuteen asuinympäristöönsä. Heinät ainakin vetivät ponia puoleensa. Sitten veinkin Bassen uuteen kotikarsinaansa ja riisuin siltä kuljetusvarusteet.

Anne





26.5.2010 Pienen pieni kävelylenkki

Olin selvinnyt pizzanhakureissusta juuri ja juuri hengissä. Liikutettuani hevoset Seppeleessä, oli Bassen vuoro päästä lenkille. Tallienvälisellä matkalla sudennälkä kuitenkin pääsi yllättämään ja tein stopin Pavos-Pizzaan. Odotellessani Americanan valmistumista pitserian ulkopuolella viereisestä pubista tuli epämääräisesti ammoniakille haiseva ukkeli selittämään jotain. Onneksi pitsa valmistui nopeasti ja pääsin hyppäämään kotteroni kyytiin. Huristelin lyhyehkön matkan Mallaspuron tilalle samalla ahmien rasvaista pitsaani.

Kun nousin ähkyisenä autosta pihalle, näin suloisen Basse-papattajan tarhassa kamujensa kanssa. Reippaasti hain mustan oriini muiden elikoiden joukosta.

Basse riimunvarren päässä vilkaisin ympärilleni. Uhkaavan pilvinen ilma oli ajanut ratsastajat maneesiin ja piha oli ihmisistä tyhjä. Vilkaisin vielä kelloa ja muistin, että minun pitäisi olla Kirsteriä tapaamassa puolentoista tunnin päästä. Maiskautin Bassen liikenteeseen. Tai, oikeastaan maiskautus oli täysin turha, ori oli innokas etenemään ja vaikutti jo hermostuneen päämärättömään toljottamiseeni.

Lähdimme pohjoiseenvievälle pienelle tielle. Basse pomppi iloisesti ja nautti selvästi uusista maisemista. Ylitimme söpön sillan, joka kaartui vieläkin söpömmän puron ylle. Alkukesän kostea ja raikas ilma täytti keuhkoni ja virkisti kummasti.

Basse seurasi koko matkan kiltisti. Palasimme tilalle lammen viertä pitkin ja huomasin kivan rantasaunan kököttävän rannassa. Pitäisipä joskus tulla tänne saunomaan, mietin. Siis tietenkin, jos tilan väki (johon ene ollut vielä harmikseni ehtinyt kunnolla tutustua) antaisi luvan. Krister voisi tulla vaikka mukaan.

Vein Bassen takaisin tarhaan ja silitin vielä pientä aasia. Sitten lähin taas kaasuttelemaan kohti kaupunkia.

Anne




Iltahetki 28.7.2010

Kello oli jo yli yhdeksän illalla, kun kaasutin Mallaspuron tilalle kultsuani moikkaamaan. Talli oli jo tyhjentynyt ihmisistä, muutama hevonen oli sisiällä, osa ilmeisesti ulkona yötä. Heinäkuun lopun ilta oli jo hämärä ja tallissa paloi kodikas, keltainen valo. Ilmeisesti jollain oli vielä iltapuuhastelut tallissa kesken.

Siirryin suulin puolelle Bassen boksin luo. Taputin luihua varsaa ja suin sitä hetken sen kääntyillessä karsinassaan. Kiepautin riimun oriille ja talutin sen kentälle. Suljin perässäni kentän portin ja päästin varsan vapaasti juoksemaan ympäri kenttää. Pikkuinen oli ilmeisesti nähnyt miten sen lajitoverit suorittivat kentällä ties mitä hienoja koukeroita ja yritti matkia esikuviaan. Basse teki muutaman upean laukkapiruetin sekä enemmänkin rodeo- kuin kouluratsuille kuuluvia liikkeitä. Kun rääpäle, oli saanut tarpeekseen, hiippaili se luokseni ja annoin varsulle makupalan.

Vein Bassen takaisin talliin ja kävin sen mustan karvan vielä läpi kostealla sienellä. Ilma oli niin lämmin, että jätin ponin kuivumaan silleensä. Sitten jatkoin matkaa kohti kaupunkia ja vannotin, että tulisin taas pian treenailmaan Bassea.

~Anne




Kentällä

Aivastin niin, että Basse säpsähti ja alkoi heitellä päätään.

- Rauhassa, Basuuna, ei pieni aivastus sulle mitään tee, sanoin ja taputin ponin mustaa kaulaa. Basse mulkoili minua epäilevästi ja otti pari sivuaskelta kohti karsinan nurkkaa. Lähestyin kuitenkin ponia määrätietoisesti ja heitin ohjat sen pään yli. Seuraavaksi kiersin oikean käteni ponin leuan ali ja sujautin pehmeän, yksiosaisen kuolainpalikan orin suuhun. Niskaremmin sainkin leikiten hösöttäjän korvien taakse vedettyä. Maiskautin ponin liikkeelle ja talutin sen suulista ulos kentälle.

Kenttä oli puomeilla jaettu kahteen osaan ja toisella puoliskolla treenasi nuori poika upealla friisiläisellä. Nyökkäsin pojalle toppatakkini kätköistä, kun valtasimme Bassen kanssa kentän toisen puoliskon.

Basse nuuhki kylmää ilmaa. Ensilumi väijyi harmaiden pilvien lomassa valmiina satamaan. Basse pärskähti ja oli lähteä raviin: poni oli lähes yhtä sähköinen kuin odottavainen ilmanalakin.

Maneesin puolelta kuului tunnin pidon ääniä. Huokaisin helpotuksesta, ettei minun täytynyt enää joka ilta värjötellä kentällä tai maneesissa opettamassa. Illat olivat olleet aikoinaan aina täynnä työtä ja nyt sain olla vapaalla. Ainakin silloin kun ei tarvinnut koulia kurittomia poneja, hymähdin ja vilkaisin kaunista Bassea. Varsa sai selvästi vaikutteita uljaan Jeren lennokkaista askelista, ja liikkui sen mukaan.

- Pruut, sanoin vetämättä kuitenkaan ohjista. Ensin varsa täytyisi saada ääniavuille ja liikkumaan suoraan eteen, ennen kun sitä voisi alkaa ohjista kiskoa. Basse ei tietenkään kuunnellut, vaan kiihdytti edelleen raviin ja yritti painaa uralta sisälle päälleni. Yritin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut; kävellä vaan rauhassa suoraan eteen ja ääniavuin hiljentää ponia. Onneksi Basse totteli, siirtyi taas vierelleni kävelemään.

Kentän toisessa päädyssä poitsu ja Jere nostivat laukan. Basse teki pari pientä pukkia ja jännittyneenä katseli friisiläisen menoa.

- Mikä siinä nyt niin ihmeellistä on? kysyin ponilta.
- Tää on aika ihmeellinen, usko pois, poika sanoi ratsunsa selästä.
- En epäile, huudahdin takaisin.

Poika laski hevosen käyntiin ja tuli minun ja Bassen luo.

- Mä otan tässä loppukäynnit. Haluutteko tulla taakse kävelemään?
- Totta kai, pysyy tääkin paremmin uralla, taputin Bassea. - Kun on auktoriteettia edessä ohjaamassa. Ja auktoriteetilla tarkoitan Jereä.
- Yhyy, mä kun jo ehdin luulla, että mua, poika virnsti.
- Heh, no hyvä sitten, että tarkensin.
- Maisk maisk ja käyntiä. Tänne jäätyy, jatkoin.

~Anne








Onnea näyttelymenestyksen johdosta! - Lynn





11. joulukuuta - Uteliaat tarhakaverukset



Jonas löysi tarhasta jotakin mielenkiintoista ja herätti myös Bassen ja Kaaoksen kiinnostuksen heiluttelemalla tuota tuulen mukana jostakin kulkeutuneeksi paperipussin palaseksi tunnistettua kummaa löytöään ympäriinsä. Paperi käytiin pyydystämässä pois uteliaan issikan hampaista siitä huolimatta, että Jonas itse olisi mieluusti leikkinyt sillä vielä tovin.





Ooh, ihana! Rakastan värimaailmaa ja ideaa =) Kiitos, Lynn! ♥

----







Kuumia hetkiä auringossa





















11.4.2012

Rapa roiskui, kun mustanvoikko ori otti laukka-askelia allani. Maastot vilisivät ohitsemme. Kolea, keväinen ilma viilensi kasvojani. Silmäni harhautuivat tulevasta maastosta hetkeksi Bassen korviin. Ne olivat höröllä ja ori korskui innosta laukatessaan.

Kyllä, ei ollut epäilystäkään, mistä poni piti. Maastoista, laukkaamisesta ja esteistä. Vaihdin hurmasta ja vaaratilanteista. Kaikkien näiden lajikokeilujen jälkeen olimme taitaneet löytää sen oikean: kenttäratsastuksen. Siinä olisi balanssissa hurjaa menoa, tarkkaa hyppelyä ja tarkkuutta vaativaa koulua.

Hiljensin ponin raviin. Käänsin sen vielä poispäin tallista ja teimme kunnon jäähdyttelyt. Kesästä tulisi mielenkiintoinen!

28. 5. '13 Tutustumista
Ensimmäinen hoitomerkintä

''Äitiih! Ei voi kestää noin kauan'', huudahdin. Tätä vauhtia tästä päivästä tulisi kiireinen.
''Avaimet hukassa'', äitini mutisi.
''Aargh! Miksi juuri tänään? Miksei vaikka huomenna tai...''
Mietintäni keskeytti äidin voitonriemuinen ääni, joka kieli siitä, että hän oli luultavasti löytänyt auton avaimet.


Matkalla kohti pihattotallia vilkulin ulos auton ikkunasta. Suomen luonto oli tottavie kaunista, varsinkin näin loppukeväästä. Järvet kimmelsivat auringonpaisteessa, ja taivaalla ei näkynyt pilvenhattaraakaan.

Pihattotallilla loikkasin pois autosta, suoraan kuralätäkköön. Tennarini eivät olleet tietenkään vedenpitävät, ja sukkani olivat litimärät. Lähdin kuitenkin kävelemään tarhaa kohti.

''Inga, kävelet sitten kotiin. Tai soitat isän hakemaan, minä en enää toista kertaa sinua tänne aja, matka on niin pitkä'', äitini sanoi ja käynnisti auton.
''Ääh...eikun siis joo, soitan isän sitten.'' Mutisin ja yritin vääntää hymyä kasvoilleni, joka taisi näyttää enemmänkin irvistykseltä - ainakin äidin ilmeestä päätellen.

En jäänyt odottelemaan vastausta, vaan jatkoin matkaani tarhaa kohti.

Tuijottelin tarhoissa seisovia hevosia ja hoksasin Bassen olevan suomenhevosen viereisessä tarhassa.
''Oletpa sinä suloinen'', sanoin Basselle ja kaivoin taskustani porkkananpalasen. Poni ei sitä kuitenkaan huolinut vaan pudotti sen maahan.
Naurahdin ja rapsuttelin ponia korvan takaa.

Basse vaikutti mukavalta ponilta. Jätin kuitenkin Bassen vielä tarhaan, ja päätin pudistaa sen harjat, vaikka ne eivät kovin likaiset olleetkaan.

Pian seisoin Bassen tarhan edessä puhelin korvallani, isälleni soittamassa. Puhelun jälkeen laitoin puhelimeni taskuun ja katsoin Basseen päin.
"Nyt meen, nähdään taas muru!" hymyilin, ja suukotin oria turvalle.
Kuva tulossa!