|
|
Post by Anne on Sept 8, 2012 17:10:19 GMT 2
|
|
|
|
Post by Akku on Sept 9, 2012 16:43:03 GMT 2
Tehtävä 1: Pikkusiskoni oli innostunut Seppeleestä, ja vasta puolituntia sitten tämä oli yrittänyt suostutella minua leikkimään Seppelettä leluponeilla. “ Okei, hetki, mutta sitten mun pitää lähtee” olin selittänyt 4-vuotiaalle siskolleni. Pian leikki-Siiri ja Pella olivat laukanneet olohuoneessa. “ Nyt mun on lähdettävä!” sanoin ja hain tallireppuni. “ Heippa, jatketaan illalla” huikkasin 7 vuotta nuoremmalle siskolleni joka jäi harjaamaan pikkuisella harjalla lelu-Ediä. Hain pyöräni ja poljin puolen tunnin matkan Seppeleeseen. Kello oli 14:59 kun olin Seppeleen pihassa. Muut olivat satulahuoneessa. “ Sori, meinasin myöhästyä, pikkusisko halus leikkiä leluponeilla Seppelettä” virnistin. Olin saanut kurssiponikseni yhden kolmesta toiveestani, Vennan. Nyt olimme kiertäneet tallissa ja meille oli kerrottu hoitajien tehtävistä ja muusta sellaisesta, ja olimme katsonut hevosen perushoidon esimerkkihevosella, joka oli Tiia, upea, laikukas hollantilainen puoliverinen. ” Eli hevonen harjataan aina myötäkarvaan, paitsi joskus pestessä voi harjata vastakarvaan, jonka jälkeen tosin hevonen huuhdellaan, tai harjataan taas myötäkarvaan” Anne kertoi. Sitten Anne putsasi Tiian kaviot ja neuvoi miten se tehdään. ” Kun selvittää harjaa tai häntää, sitä ei tehdä esimerkiksi piikkisualla. Häntä selvitetään ensin sormilla, näin” Anne selitti ja selvitti Tiian häntää. ” Nyt kun ei ole enään isoja takkuja, voi harjata juuriharjalla tai harjakammalla loput” ” Nyt loimitetaan yhdessä Tiia” Anne hymyili ja nosti karsinan ovesta loimen. Samassa ulkona haukahti koira ja lähdimme Annen perässä ulos. ” No mutta Pepe! Ja Artsi” Anne katsoi autolta hoipertelevaan miestä. ” Ai, katos Anne! Ja paljo jotain.. Ratsupimuja” mies, joka ilmeisesti siis oli Artsi katseli meitä vuorotellen. ” Oliko asiaakin?” Anne kysyi heilauttaen päätään. ” Hmm.. Joo! Oli!” Artsi hihkaisi. ” Niin mitä? Tytöt menkää sisälle” Anne sanoi. Tottelimme Annea ja menimme sisään. ” Missä te olitte?” Elli kysyi. ” Tonne ulos tuli joku Artsi ja joku koira, Anne käski meidät tänne” kerroin. ” Jep, se tyyppi tais olla kännis” joku sanoi ja Elli lähti katsomaan, mitä Artsi oli keksinyt. Kun pienestä välikohtauksesta oltiin selvitty, jatkettiin. ” Noniin. Loimi selkään ja täältä näitä remmejä kiinni. Joissain loimissa on loimivyö” Anne näytti loimen kiinnitystä ja Elli toi Elmon loimen, jossa oli loimivyö. ” Elli näyttää Elmolla tälläsen loimituksen” Katsoimme kun tottuneesti Elli heitti loimen Elmon selkään.” Tää vyö vaan kii, melkein samanlaista kun noilla remmeillä” Elli hymyili. Otimme vielä loimet Elmolta ja Tiialta pois. ”Tallitöihin kuuluu monenlaista työtä, kuten hevosten ruokintaa, tarhoihin viemistä ja sieltä hakemista, karsinoiden puhdistusta, yleistä siisteyttä sekä tilanhoidollisia tehtäviä. Niihin on palkattu työntekijöitä, mutta hoitajat voivat jossain satunnaisesti auttaa” Elli selosti. Pian menimme aloittamaan iltatallia. Jokainen sai hakea kurssihevosensa ulkoa. Venna seisoi tarhan perällä peräpää portille päin. Se ei edes vilkaissut, kun lauma tyttöjä tuli hakemaan hevosia. ” Venna. Vennaa” kutsui hiljaa suloista ponia. Laitoin Vennalle riimun ja talutin sen talliin, jossa muut jo olivat. Vennan karsina oli Myntin ja Topin karsinan välissä. ” Sä taidat olla käyny Seppelees jo monta vuotta?” kysyin Myntin karsinassa seisovalle Chaolle. ” Joo” tuo vastasi. ” Noniin, iltasafkoja poneille!” Elli huhuili ja karsinoista tupsahteli hoitajakurssilaisia. ” Mä vien Patronille!” joku huusi. ” Mä Elmolle!” joku toinen varasi. ” Jokainen vie kurssihepalleen!” Elli nauroi ja törkki kippoja kurssilaisten käteen. Odotin Chaoa, joka oli minua varmasti kymmen vuotta vanhempi. Kävelimme karsinoille ja sujahdin Vennan karsinaan, jossa tamman peräpää näkyi ovelle päin. Se kääntyi nopeasti kun kuuli kaurojen saapuvan. ” Venna. Sä oot söpö!” sanoin ponille ja tarkistin sen kunnon. Kaviot olivat puhtaat, eikä haavoja näkynyt. ” Nyt kun on vielä aikaa, niin voitte harjata poneja” Elli sanoi. Hain Vennan harjat ja menin harjaamaan tammaa. ” Huomenna nähdään, Venna” kuiskasin tasan kahdeksalta kun lähdin karsinasta ulos muiden perässä. Seuraavana päivänä pääsin 14:10 koulusta. Vaihdoin jo koululla tallivaatteet ja aloitin läksyjä. Hain kaupasta eväät ja menin odottamaan äitiäni. ” Moi!” Chao joka tuli kirjastosta huikkasi. ” Ai Chao! Moi!” hihkaisin ja äitini saapui. ” Tallilla nähdään!” huudahdin Chaolle joka virnisti. Olimme Chaon kanssa pihassa jo kymmentä vaille kolme. ” Mennään heinävintille!” Chao ehdotti ja katsoin tyttöä joka veti minut kädestä heinävintille. Seppeleessä on tosiaan hyvä ilmapiiri. Vaikka minulla ja Chaolla tätä ikäeroa on, oli Chao kiva. Keksimme, että alamme kertomaan vitsejä. ”Mikä on kiinalainen laihdutuskuuri?” kysyin. ” No?” ”Saa syödä niin paljon kuin haluaa, mutta vain yhdellä puikolla!” repesimme nauruun, vaikka itse vitsi ei kovin erikoinen ollutkaan. Hetken kuluttua tajusimme katsoa kelloa. ” Voi vitsi! Se on jo 15:00!” huudahdin ja repesimme lisää, kumpikaan ei tiennyt miksi. ” Nyt meidän pitää mennä!” Chao sanoi ja kipusimme portaat alas. Haimme kurssihevosemme. Kun olimme käyneet läpi asiakaspalvelun perusteet, harjailimme kurssiponit jatkaen vitsien kerrontaa, johon myös Summer yhtyi. Vakavoiduimme kun alkeistuntilaisia tupsahteli talliin. Vennalla ratsasti 8-vuotias Joona. Joona talutti Vennan kentälle. Autoin poikaa kiristämään satulavyön ja säätämään jalustimet. Punttasin Joonan selkään ja lähdin kiertämään Vennan vierellä ympäri kenttää. ” Mä kerroinkin teille viime kerralla laukka-avuista.” Anne sanoi ja kertasi vielä, miten laukka nostetaan. ” Ekana laukkaa koittaa Joona & Venna. Nosta seuraavalla sivulla laukka, ja laukkaa sen verran kun tuntuu sopivalta, mutta korkeintaan yksi sivu!” Pian olimme sillä sivulla ja Joona nosti laukan ja laukkasi muutaman metrin ja juoksin vierellä. Kierros sujui loppuun, ja sitten halukkaat saivat koittaa laukkaa uudelleen. Joona halusi. Lähestyimme taas sivua, ja Joona iski nyt kovemmin pohkeensa Vennan kylkiin ja Venna lähti nopeampaan laukkaan. ” Nojaa taakse, ota satulasta kiinni ja hengitä!” Anne huusi ja autoin Joonaa pysäyttämään Vennan. Joona tuli toisen kerran, ettei pojalle jäisi laukkakammoa. Tunti loppui, ja autoin Joonaa Vennan hoitamisessa. ” Sulla meni hyvin!” sanoin pojalle ja tämä hymyili. Kun oli valmista lähdin evästauolle. Samalla oli teoriaa aiheesta ” itsenäisen ratsastuksen perusteet. ” Eli ainakin maalaisjärki on hyvä omistaa, kun ratsastaa itsenäisesti, ja tietenkin muulloinkin. Tähän sisältyy esimerkiksi se, että estekorkeuksien pitää pysyä sopivana. Esim. Almalla, ei saa lähteä hyppimään metrin ratoja tai vastaavaa” Anne kertoi, ” Akku, kerro yksi esimerkki varustehuollosta” Anne pyysi. ” Noh.. Satula ja suitset apuohjineen puhdistetaan satulasaippualla vähintään kerran viikossa” ehdotin. ” Joo” Kierros jatkui samaan malliin ja saimme putsata kurssihevostemme satulat ja harjata satulahuovat. Pian kurssi oli päättymässä. ” Hitsit, tää loppu jo nyt! Oli hiukan kiva kurssi!” sanoin ja sain myöntäviä vastauksia. Tehtävä 2: hevosten haku tarhasta (skanneri pilas laadun  )  Tehtävä 3: Lähetin jo Annelle
Kiitokset, pisteytetty! |
|
mappe
Uusi ihmettelijä
Posts: 38
|
Post by mappe on Sept 9, 2012 17:27:56 GMT 2
Tehtävä 1: Piirrä kuva Patron tarhassa, ruska jo vähän kellastanut puskan lehtiä. Tehtävä 2: Tarina25.9.2012, hevosenhoitajakurssin toinen päiväOtin satulasaippuan ja sienen käteeni ja vein ne jo lattialla odottavan Patronin satulan luo. Kuuntelin hajamielisenä Annen selostusta siitä, miksi satulat ja suitset pitää putsata satulasaippualla kerran viikossa. Tämä oli minulle jo tuttua hommaa, olinhan ollut hoitajana muilla talleilla aikaisemminkin, mutta osalle meistä hoitajakurssilaisista asia taisi tulla uutena. Tiedän itsekin ratsastuskouluja, joissa varusteet putsataan ehkä kerran vuodessa... - Tärkeintä on, että kun olet putsannut varusteet, kokoat ne takaisin ja kokoat ne oikein, Anne painotti. - Koska seuraava, joka laittaa varusteet hevosen päälle voi olla alkeiskurssilainen, eikä vääriä kiinnityksiä ehkä huomata ennen kuin sattuu vahinko. Tämä olikin minulle se hankalampi juttu - en muista kertaa, jolloin olisin osannut aivan kaikki remmit laittaa takaisin kiinni aivan oikein. No, aina tallista löytyi joku, jolta kysyä, ajattelin, mutta Anne antoi heti vielä paremman vaihtoehdon: - Jos et ihan kaikkien remmien paikkoja muista, katso jonkun toisen varusteista mallia. Täältä kaapinoven sisäpuolelta löytyy tällainen kuvakin, mut ei toi kauheen hyvä oo. Anne kertoili vielä yhtä sun toista hoitajan tehtävistä varusteita koskien. Minulle varusteiden putsaaminen on aika rentouttavaa puuhaa, vaikka tietty mieluummin harjailen hoitoponia tai seuraan ratsastustuntia. Mutta hyvässä seurassa, lämpimässä satulahuoneessa ei varusteiden putsaamisessa ole mitään vikaa. Eilinen oli ollut aika rankka, kun oli joutunut kuuntelemaan infoja niin paljon ja saanut puuhata oman opetushevosen kanssa niin vähän. Tärkeää asiaa toki kaikki, mutta ihan koko aikaa en jaksanut olla täysillä skarppina. Onneksi saimme kaikki materiaalit myös kirjallisena, ja lueskelinkin niitä vielä äidin autossa matkalla kotiin. Tänään sitten olikin saanut puuhata hevosten kanssa enemmän. Aikaisemmin tänään olimme saaneet hakea omat opetushevosemme tarhoista. Minun opetushevoseni oli Patron, söpö ja ihanan värinen risteytysruuna. Se on minulle juuri sopivan kokoinen, olenhan aika lyhyt ja hintelä. Kyllä minä isojakin hevosia käsittelen, eikä se pelota, mutta kotoisampi olo on kyllä pienempien ponien kanssa. Patronia toivon varmasti myös hoitohevoseksi. Mennessäni ponitarhaan Patron seisoi aivan tarhan perällä häntä kohti metsää. Se tuijotti minua ja minä sitä. Kädet sekä riimu ja riimunnaru selän takana kiersin vähän, mutta lähestyin poniruunaa kuitenkin vääjäämättä. Se odotti kauniisti paikallaan, kunnes pääsin ihan sen viereen. Sitten se tyrkkäsi minua ja heilautti päätään, mutta laski päänsä alemmas kun vähän rapsuttelin sitä kaulalta ja säänpäältä. Pian pujotin riimun ruunan päähän, klipsautin riimunnarun lukon leuan alle ja lähdin kulkemaan Patron perässäni portille, jossa muut jo meitä odottelivatkin. Karsinassa Patron käyttäytyi aivan ihanasti, mutta varmasti osa siitä oli ihan vieraskoreutta, sillä välillä näin sen silmissä pilkahtavan ponimaisen jekun jos toisenkin. - Mappe? Kuuletko? ääni kuului jostain läpi haaveiluni, jossa laukkailin Patronilla pitkin syksyisiä peltoja. - Krhm, joo sori mitä? havahduin ja punaistuin räikeästi huomatessani kaikkien katsovan minua. - Tässä käytiin vähän läpi, että miten on kurssi omasta mielestä sujunut, Anne kertoi hymyillen. - Aajoo. Kuulinhan mä sen. Vähän vaan ajatukset pääs karkaamaan... Totanoin. Mulla on ainaki ollu täällä kivaa ja kaikinpuolin on sujunut ihan hyvin. Kivasti tullu tallin rutiinit ja paikat tutuiksi, vastasin vähän takellellen ja olin juuri uppoutuvinani Patronin turparemmin tahraan, kun Elli jatkoi kyselyä: - Meinasitko hakea hoitajaks? - Joo meinasin. Patronin haluisin, se on tosi kivanoloinen poni, ja tarpeeks pieniki. Ja tykkään hyppiä esteitä, eiks Patron oo siinä aika haka? Tunneilla varmaan kävisin aika usein, innostuin selittämään. Elli ja Anne naurahtivat molemmat. - Onhan se joo hyvä hyppääjä. No, katsotaan, miten paljon tulee hakijoita, mutta kiva että säkin haet hoitajaksi! Anne kertoi ja kääntyi sitten seuraavan kurssilaisen puoleen. Hymyilin vielä Ellille ja keskityin sitten siihen turparemmin tahraan, mutta tällä kertaa en antanut ajatusteni vaellella vaan keskityin siihen, mitä muut puhuivat.
Kiitokset, pisteytetty!
|
|
|
|
Post by Chao on Sept 10, 2012 12:22:14 GMT 2
Hoitaja-kurssi vol 2Tehtävä 1. Tehtävä 2 Istuin jännityksestä hytisten Seppeleen jo tutuksi käyneessä satulahuoneessa. Odotimme kaikkien tyttöjen (kyllä, tahdon yhä laskea itseni tytöksi, ikäkriisin syytä.) kesken että Anne saapuisi paikanpäälle ja ilmoittaisi meille kurssihevosemme. Olin toivonut Mynttiä ja olin päättänyt pysyä loppuun asti toiveikkaana. Anne saapui mappi ja kasa papereita sylissään, tervehti meitä lämpimästi ja ryhtyi jakamaan hevosia. Olin loikata ilmaan tuolista huomatessani, että toiveeni oli kuultu. Sain kuin sainkin Myntin. Kasvoni ollessa yhä pelkkää hymyä lähdimme joukolla seuraamaan Annea, joka vei meidät tallin läpi ja pihan ympäri esitellen Seppelettä. Eipä täällä paljon ollut muuttunut viime käynnistäni, mutta olihan mukava päästä taas kiertämään tallilla. Riina tarhaili tyytyväisen näköisenä ja vilkutin tammalle, joka katsoi minua kuin kylähullua. Eipä voi tammaa siitä syyttää, eikä Riina tosin ollut ainut joka tuijotti minua kummasti… Tallipihan harhailua seurasi luento hoitajien tehtävistä ja perushoitamisesta. Yritin keskittyä asiaan ja kuunnella, mutta jotenkin tämä omiin korviini kuulosti jo vanhan toistolta. Koetin kuitenkin parhaani edes näyttää valppaalta, vaikka muistinkin hoitajientehtävät jo ulkoa. Sitten pääsimme eväidemme kimppuun. Ei mennyt viittä minuuttiakaan kun olin jo mupeltanut omat leipäni ja litkin limuani samalla kun vaeltelin tallikäytävällä. Kurkin Riinan karsinaan ja sohin sen varusteita ja tulin siihen tulokseen että ihan hyvin kyseinen väri tammalle sopi. Lounastauon jälkeen käytiin läpi loimituksia. Yritin yhä välttää kaikkitietävän pätijätädin roolia ja seisoin tuppisuuna takarivissä ja yritin näyttää siltä, kuin en olisi tätä ikinä tehnyt. Muistin jopa näyttää kauhistuneelta, kun Anne kertoili kauhutarinoita hevosten säikähtämisestä loimitusvaiheessa. Muistelin kyllä Riinan kanssa oppineeni kaikki loimitukseen liittyvät kikat ja nippelit kantapään kautta ja olleeni yksi näistä, jonka hevonen oli saanut kilipää-kohtauksen käytävällä loimittaessa. Oi, kyllä se Riina on niin herttainen tapaus… Sitten päästiinkin jo iltatallin kimppuun, minä olin siinä joukossa, joka lähti pudottelemaan heinää tallivintiltä alas. Toiset jäivät kuuraamaan ruokakippoja, jotta Elli pääsisi tekemään iltamömmöt hevosille puhtaisiin kuppeihin. Osa haki viimeisiä hevosia sisään ja kun olimme tiputelleet riittävästi heinää alas, oli aika lakaista tallikäytävä. Sitten Elli päästikin meidät jo poistumaan. Jäin kiherellen odottamaan huomista päivää. Päivä alkoi vauhdikkaasti. Jäätyäni Akkun kanssa suuntani kiinni meinasimme molemmat myöhästyä hevosten sisään hakemisesta. Anne oli toki huomannut ”poissaolomme”, muttei sanonut mitään kun hiivimme viimeisten perään sen näköisinä, kuin olisimme olleet siinä koko ajan. Vain vihellys puuttui. Anne jäi aidan taakse seisomaan ja ilmoitti että jokainen hakee opetushevosena. Testaushälyttimeni laukesivat, ahaa, tarhasta haku-testi. Kumarruin aidan välistä tarhaan, ”piilotin” riimunnarun selkäni taakse ja lähestyin Mynttiä katse kohdistettuna maahan. Tamma katseli minua ihmeissään, kunnes ojensin käteni sen haisteltavaksi. Myntti tuskin edes nuuhkaisi sitä ja näin parhaaksi napata rauhallisesti tammaa riimusta kiinni. Sitten kävelin tamman lavan vierelle, kiinnitin riimunnarun Myntin leuan alle ja lähdin päättäväisenä taluttamaan hevosta ulos tarhasta. Jäimme portille odottamaan, että muutkin saavat opetushevosensa kiinni ja sitten lähdimme kohtia tallia. - Muistattehan sitten, että ihminen menee ahtaista väleistä aina ennen hevosta, kun talutetaan? Annen kysymykseksi naamioitu huomautus sai yhteisen ”Kyllä, rouva.”-huudon aikaiseksi. Veimme hevoset karsinoihinsa ja istuimme satulahuoneeseen kuuntelemaan, kun Anne painotti hyvää käytöstä ja asiakaspalvelua. Nyt olin minäkin korva tarkkana, tällaista ei meille ollut koskaan kerrottukaan. Luennon jälkeen pääsimme kokeilemaan taitojamme käytännössä, sillä pääsimme hevosten hoitamisen lisäksi avustamaan tuntilaisia hevosten varustamisessa. Kuntoon laittamisen jälkeen pääsimme avustamaan alkeiskurssilaisten kanssa: selkään nousua, jalustinhihnojen säätöä, satulavyö vielä yhden reiän kireämmälle, ja sitten riimunnaru kiinni kuolainrenkaaseen ja kävelylle. Tuli siinä tunnilla vähän juostuakin, mutta hengitykseni tasaantui jo tallissa (eikä vasta kotimatkalla, kuten olin veikannut). Sen jälkeen autoimme alkeistuntilaisia vielä riisumaan hevoset ja harjaamaan ne huolellisesti myös tunnin jälkeen. Sitten oli evästauon paikka ja viihdykkeenä kuuntelimme korva tarkkana Annen luentoa (kyllä, kaikki mitä Anne puhuu, voidaan kutsua luennoksi.) itsenäisestä ratsastuksesta. Aiheesta ja eväistä siirryttiin sulavasti, satulahuoneessa kun oltiin, putsaamaan opetushevosemme varusteet. Satulan ja sen osien pesu, suitsien pesu ja ristitys, satulahuovista harjattiin karvat ja mahdollinen lika pois harjoilla. Sitten harjattiin vielä suojista hiekat pois ja käytiinpäs vielä puhdistamassa harjatkin, mutta se tehtiin ulkona. Sitten Anne sanoi että saame poistua. Olin hetken aikaa kuin halolla päähän hakattu, kunnes tajusin että kellohan on jo yli kahdeksan. Jaakko istui jo autossa ja näytti siltä, kuin olisi viittä vaille valmis painamaan tööttiä, jotta havahtuisin poistumaan tallilta kohti omaa kotia. Anne yskäisi merkitsevästi ja ilmoitti että jos mies-rukkani painaisi sitä tööttiä, ei tällä olisi sen jälkeen enää mitään millä painaa sitä uudestaan. Joten, säästääkseni Jaakon käsivarret, siirryin autolle ja lupasin tulla huomenna uudestaan. Anne toivotti hyvät yöt ja paineli talliin. Tänks, pisteytetty!
|
|
|
|
Post by desi on Sept 10, 2012 17:41:46 GMT 2
Tehtävä 1. Hain Taigaa tarhasta. Puusta on lentäneet lehdet ja maakin muuttunut. (Känny pilas laadun, mut ite kelpuutan!) Tehtävä 2.- Haetaan hepat sisään, Elli ilmoitti kuuluvasti. Me kurssilaiset marssimme hänen perässään ponitarhalle. Chao ja Emsku lähtivät heppatarhalle Mynttiä ja Bladea hakemaan. Ilmassa oli taas kerran jännityneisyyden tuntua. - Lähestykää heppoja silleen, että ne tietää, että ootte tulossa, punapäinen nainen selosti. Nyökkäsin ja lähdin Wilman perässä tarhan portille. Ruunikko suomenpienhevostamma odotteli kiltisti portin luona, mutta muut ponit olivat kauempana joten se sai jäädä odottamaan Wilman kanssa. Viileä tuuli puhalsi kylmästi kasvoilleni. Vilunväreet kulkivat lävitseni. Hytisin kävellessäni riimu kädessä. Sitten se olikin edessäni. Kaunis ja hieman pyöreä risteytysponi seisoi edessäni ja nosti pienen päänsä tarhan hiekkapohjasta kun huomasi minut. Se viskaisi päätään niin, että korpinmusta kiiltelevä harja hulmahti ja laskeutui sikin sokin alas sekaisena pehkona. Tamma värisi ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan kasvojani päin. Se tuntui hyvältä. Ihana ja tutun turvallinen hevosenhaju täytti sieraimeni. Hengitin pitkään ja syvään. Rauhani keskeytti se, että ponit pitäisi taluttaa talliin ja laittaa karsinoihin. Pahus! Ajattelin sujauttaessani päitset Taigalle. Poni hörähti kipakasti ja kaarsi kaulansa arabimaisesti tepastellessaan vieressäni. Nauroin ja taputin lihaksikasta kaulaa. Paksu talvikarvakin oli alkanut jo kasvaa. Ehdimme kävellä pari askelta kun vesipisarat alkoivat tuntua jo kasvoilla. Elli käski kiristää tahtia ettemme ehtisi kastua. Mauskutin Taigalle, jolloin se otti pari raviaskelta, mutta hiljensi käyntiin. Kopistelimme talliin. Askeleet kaikuivat hämärässä. Hevoset hirnahtelivat ja puhisivat innostuksesta. Ne tiesivät mitä seuraavaksi seuraisi, iltaruoka. Talutimme hepat karsinaan nopeasti ja kokoonnuimme poniboksin eteen. - Okei, seuraavaks ruokitaan nää. Chao vois ottaa ryhmäänsä vaik ton Summerin, Emskun ja Wilman. Te muut tulette mun kanssa, Elli ohjeisti meitä. Chao lähti avuliaasti näyttämään meille kauravarastoa. Tuoksui heinälle. Huoneessa leijaili pölyä joka sai meidät aivastamaan. Nauroimme äkilliselle aivastukselle ja suunnistimme kauralaarille. Chao näytti kuinka mitataan sopiva annos eli yksi kauhallinen kaikille. Nyökytimme ymmärryksen merkiksi. Jostain kumman syystä Chaoa rupesi kauheasti naurattamaan. Vihdoin ja viimein uskalsin kysyä mksi hän räkätti täyttä kurkkua. - Hei camoon! Ei tää oo niin vakavaa touhuu. Seppelessä kuuluu olla rento meininki, nainen vastasi ojentaessaan meille kauhat ämpäreineen. Wilma ja minä menimme toiseen päätyyn ja Chao ja Emsku toiseen. Muut kurssilaiset olivat tulleet jakamaan iltaheiniä. Jaoin jokaiselle hevoselle yhtä paljon kauraa. Erityisen ylpeä olin siitä kun sain aukaista oven yksäripuolella ja laittaa kaurat Josefinan Bris orille. Kookas ja lihaksikas ori potkaisi vihaisesti takakaviollaan seinää kun ei saanut heti kaurojaan. Minun piti työntää puoliveristä kaurakupin edestä pois ennen kuin kaadoin naurat sinne. Viimein tallissa kaikui äänekäs rouskuttelu. Ennen kuin meillä oli lupa lähteä Elli listasi meidät ja totesi, että kaikki olivat suoriutuneet hyvin. Istuessani bussissa katselin ikkunaan josta kuu loisti jo kalpeana. Riisutut puut heiluivat rajusti ja ulkona sade enää tihutti. Olin onnenhuumassa. Niin onnellinen, että tiesin, että jonain päivänä voisin olla yksi Seppeleen hoitajista. Tehtävä 3.Lähetin Annelle! Kiitokset, pisteytetty!
|
|
Emsku
Perustallilainen
Posts: 126
Hoitoheppa: Rosa
Koulutaso: He B
Estetaso: 80cm
|
Post by Emsku on Sept 10, 2012 19:40:42 GMT 2
Tehtävä 1  Blade piehtaroimassa nautinnollisesti  Tehtävä 2 Astuin Bladen karsinaan harjapakki käsissäni. Tamma katsoi minua uteliaasti ja tuli lähemmäs. Laskin harjapakin käsistäni ja rapsutin mustaa päätä. - Olet kaunis. Vihdoinkin pääsin hoitamaan sinua, supisin. Napsautin riimunnarun kiinni riimuun ja sidoin tamman kiinni sen nuuhkiessa taskujani. - Sori tyttö, mutta mulla ei nyt ole herkkuja mukana, naurahdin ja rapsutin Bladen ryntäitä anteeksipyytävästi. Otin pakista suan ja aloin harjata pitkin vedoin. Blade seisoi ryhdikkäästi korvat hörössä katsellen käytävälle. Tamma oli selvästikin piehtaroinut, sillä sen lautaset olivat kaikennäköisen lian peitossa. Niiden siistimisessä oli jonkin verran hommaa. Kävin vaihtamassa suan pääharjaan ja aloin varovaisesti harjailla kuraa Bladen päästä. Se ei tuntunut edes huomaavan. Olin juuri kumartunut nostamaan Bladen jalan ylös putsatakseni kavion, kun se tuuppasi selkääni voimakkaasti ja olin kaatua rähmälleni. - Mitä sinä... aloitin, mutta samassa huomasin virnuilevan tytön karsinan ovella. - Ai moi. Meetkö sä Bladella? kysäisin nopeasti, ennen kuin hän ehtisi alkaa vitsailla Bladen töytäisystä. - Joo. - Okei. Haluutko sä putsata nää loput kaviot? Mä harjasin sen jo, mut kyllä sä voit vielä nopeesti pyyhkästä pölyharjalla, papatin. Tyttö nyökkäsi, siirtyi Bladen viereen ja nosti jalan oikeaoppisesti ylös. Ojensin kaviokoukun ja siirryin syrjemmälle katsomaan, kun tyttö alkoi kaapia turvetta ja muuta likaa kaviosta. Sitten tuli satulan vuoro. Tyttö seisoi epäröivästi Bladen vieressä satula käsivarsillaan. - Nosta satula tuohon sää'än kohdalle ja vedä sitä sitten hiukan taaemmas, tähän näin, neuvoin. Tyttö nyökkäsi, nosti satulan ylös, muuta meinasi kaatua satuloineen päälleni. - Varo! huudahdin ja koppasin hänet kiinni. Yhteisvoimin saimme kuin saimmekin satulan selkään. Onneksi Blade oli niin kiltti. Laitoin juuri satula vyön kiinni kun Summer ilmestyi karsinan ovelle. - Pitäkääs kiirettä. Kohta pitää mennä. - Oho, huomasin katsoessani kelloa kännykästä. Neuvoin vielä suitsien laittamisessa ja tyttö sai ne päähän ihan itse. Ojensin ohjat tytölle ja lähdimme taluttamaan Bladea kohti maneesia. ( Tää jäi vähä lyhkäseks kun en keksiny enää mitää mut toivottavasti kelpaa) Kiitokset, pisteytetty! |
|
|
|
Post by Idulina on Sept 12, 2012 17:43:53 GMT 2
Tehtävä1:  ei oikee onnistunu toi Siirin väri.... Tehtävä 2: Tiistai 25.9.2012 Tuijotin ulos bussin ikkunasta. Maisemat vaihtuivat vikkelään ja korvissani soi joku kappale Flo Ridalta, omista kuulokkeistani. Samalla puristin ratsastuskassini kantohihnaa. Jännitti kamalasti. Olin katsellut hoitoponini, Siirin kuvia koko eilisen illan ja miettinyt miten se käyttäytyisi minun kanssani. Tallille päästyäni kävelin muiden tyttöjen luokse jotka seisoskelivat tallin edustalla riimunnarut kädessään. -Hei! Huikkasin tytöille, jotka vastasivat minulle samalla lailla. Lähdin hakemaan riimunnarua. Napattuani narun lähdin takaisin ulos ja kävelin tyttöjen luokse. Odottelimme jotta Anne tulisi. Kävelin joidenkin muiden kanssa kohti ponitarhaa. Jossa Siiri oli. –Siiri hoi! Sanoin kovaäänisesti ja tamma käänsi päänsä minua kohti. Ponin kohdalla annoin sen haistella minua, sitten kiinnitin riimunnarun soljen riimuun ja katsoin oliko muut jo saaneet kiinni hoidokkinsa ja olivathan ne juu. Lähdin taluttamaan Siiriä portille päin ja tamma seurasi kiltisti perässäni. Kun hevoset olivat karsinoissaan, me menimme Annen perässä satualahuoneeseen opettelemaan asiakaspalvelun perusteita. Tervehtiminen onnistuu minulta, ajattelin. Eikä auttaminenkaan ole hankalaa. Kun olimme menneet asian läpi, menin Siirin luo, koska nyt sai hoitaa itsenäisesti, jonka jälkeen auttaisimme ratsastajia tunnille. Avasin Siirin karsinan oven, ja astuin sisään. Tamma seisoi ja katseli kuinka kävelin varovasti sitä kohti. Päätin harjata sen karsinassa. Solmin Siirin kalteriin hevossolmulla ja otin karsinan ulkopuolelle tuodusta harjalaatikosta suan. Näytin harjaa Siirille ennen kuin aloin harjata sitä pitkin vedoin. Se seisoi koko harjauksen ajan paikallaan ja ummisti välillä silmiänsä. Vein suan harja pakkiin, kun sitten näin, että lyhyehkö tyttö käveli minua kohti. -Hei! Huikkasin. –Ooksä menos Siirillä tunnilla? -Hei ja juu oon, tyttö vastasin hiljaisella varovaisella äänellä. -Joo okej mä oon harjannu Siirin jo, mut voit sä sitä kans vielä harjata ja nii…Selitin, mutta hiljenin tajuttuani että puhuin kovaa. Hymyilin. -Okei, vastasi tyttö. Tytön harjattua ja kaviot otettua, lähdin hänen kanssaan hakemaan satulaa ja suitsia. -Sä saat jos haluut nii varustaa Siirin ite, sanoin. -Joo okei, vastasi tyttö. -Sano jos tarvit apua, hymyilin. Tyttö käveli Siiriä kohti ja poni käänsi päänsä tyttöä kohti. Satulointi onnistui tytöltä hyvin, mutta suitsien kanssa oli hieman ongelmia, joten riensin auttamaan. Muutkin näyttivät olevan valmiita, joten seurasimme esimerkkiä ja lähdimme muiden perässä maneesia kohti. Kiitokset, pisteytetty! |
|
Nuanda
Perustallilainen
100%
Posts: 102
|
Post by Nuanda on Sept 18, 2012 15:34:08 GMT 2
Tehtävä I Tehtävä IIKeskiviikko, 15:30-17:00. Päämme olivat täynnä muun muassa Annen sanoja, kun laahustimme takaisin tallikäytävälle. Nyt kaikki tiesivät, mistä hakea harjat, jote pian hevoset seisoivat osa käytävällä, osa karsinoissaan, mutta joka tapauksessa kiinnitettyinä. Ahkerat hoitajakurssilaiset ahersivat. Kaviot kolahtelvat vasten lattiaa, kuului tyytyväisiä hörähdyksiä sekä tirskuntaa. Anne tarkkaili meitä kuin haukka. Brunette yritti säilyttää pocer facensa, kun liinakko Toivo ( unelmien hevonen, ahh... ) haukkasi minua takapuolesta. Pian alkoi aloittelijoita tulvia talliin. Satulahuoneen ulko-ovi kolahteli. Koska Toivo oli jo varustusta vaille valmis, pidin pienen kierroksen tuntilaisille, kertoen käytöstavoista ja asiakaspalvelun perusteista, mutta vähitelen porukka halusi taas ahkeroimaan hevosten kanssa. Enempää siitä ei kiistelty, pienet ratsastajat juoksivat yhdessä pienessä pyörremyrskyssä talliin. Ovella he hidastivat, ja etsivät hevosensa. Toivolla oli pitkähiuksinen, vaalea ja minua paljon pitempi tyttö. - Moi. Mä oon Rosanna, hän naurahti. - No, moi vaan. Minä olen Niina, selitin epämääräisesti. Rosanna katseli Toivoa. Hieno, valkoharjainen suokki. Satulointi häneltä sujui leikiten, mutta suitset menivät sekaisin. Hän yritti laittaa niskahihnaa hevosen suuhun. - Odota. Tuo metallinen on kuolain. Se kuuluu suuhun, oikaisin. - Ok, kuului pikainen, nolostunut vastaus. Tyttö siveli Toivon kylkeä, suomalainen hieno mies. Kun olimme yhdessa laittaneet Toivon suitsiremmit kiinni, annoin Rosannan taluttaa hevosen kentälle. - Se on hieno hevonen. Pärjäät varmasti! sanoin ja peukutin. Sitten menin puhumaan Annelle. - Mikset mene taluttamaan? hän kysyi. - Ai niin, anteeksi! pelästyin ja mein taas palvelemaan asiakasta. - Mikä on kokonimesi? kysyin. - Rosanna. Rosanna Jasmin Windé. - Minä olen Niina Riina Liina, elämäsi piina. No ei! Niina Charlotte Sand, kerroin. Tehtävä IIILähetin uudestaan. Kiitokset, pisteytetty!
|
|
|
|
Post by Emmy on Sept 19, 2012 16:26:55 GMT 2
Tehtävä 2.
Maanantai
Saavuin Seppeleen pihaan kymmentä vaille kolme. Ihmettelin hetken pihalla ja katselin ympärille. Löysin talliin sisään ja satulahuoneeseen, jossa oli jo jonkin verran porukkaa. Jäin seisoskelemaan oven viereen ja vilkuilin muita. Paikalla oli kymmenisen ihmistä. Silmäilin kaikkia uteliaasti ja rohkaistuin kysymään yhdeltä tytöltä hänen nimeään.
– Olen Irina. Tyttö vastasi
– Minä olen Emmy. Esittelin itseni.
Rupattelimme niitä näitä hevosista siihen asti kunnes kaikki olivat paikalla ja Annekin saapunut. Ensin oli vuorossa opetushevosten jako. Olin pistänyt mieleen että haluaisin hoitaa Humua tai Toivoa. Ne kuitenkin ehtivät mennä, ennen kuin sain suutani auki joten sain hoitohevosekseni Frankin. En ollut ollenkaan pettynyt. Frank vaikutti tosi mukavalta ja lempeältä herralta, johon tutustuisin mielelläni paremmin. Lähdimme kiertämään tallia. Olin jo löytänyt yhteistä jutunjuurta Irinan ja Emilian kanssa. Anne esitteli paikkoja ja tallin tapoja. Seurasimme silmä kovana, juttelimme ja naureskelimme. Esittelykierroksen jälkeen oli vuorossa hoitohevosen hoitamisen perusteita ja käytäntöjä.
Anne kertoi miten hoitajan tulisi huolehtia hevosista, mitä vastuualueita hoitajalle kuuluu, mitä saa tehdä ja mitä ei. Kuuntelimme, painoimme kaiken mieleen ja esittelimme kysymyksiä. Kun kaikki oli huolellisesti käyty läpi, saimme syödä eväämme. Istuin Irinan, Emilian ja Emskun kanssa syömään. Rupattelimme toiveistamme kurssin suhteen, Seppeleen hevosista ja omista hoidokeistamme. Nauroimme ja pidimme hauskaa.
Tauon jälkeen kävimme yhdessä läpi miten hevonen tulisi loimitetaan oikeaoppisesti. Olin aina ollut vähän kurja loimittamisessa, en koskaan oikein saanut loimea kunnolla suoraan ja pähkäilin aina miten ne jalkaremmit nyt tulivatkaan. Tästä sain kuitenkin hyvä vinkkejä ja osaan jatkossa varmasti loimittaa hevoseni paremmin.
Kello läheni jo kuutta ja oli aika ryhtyä iltatallin tekoon. Kävimme ensin läpi tallitöitä ja mitä töitä hoitajille kuuluu ja mitä heidän olisi hyvä tehdä. Sitten saimme kaikki omat vastuualueet. Saimme mennä jokainen siivoamaan oman kurssiheppamme karsinan. Frankin karsina oli aika sotkuinen ja siinä meni aika kauan aikaa. En ollut koskaan siivonnut turvekarsinaa, joten tekniikka oli alkuun vähän hakusessa. Kun olin siivonnut, sain mennä vielä Irinan kanssa lakaisemaan tallin lisäosan lattian. Saimme avuksemme vielä Niinan. Homma oli kolmeen pekkaan melko nopeasti hoidettu ja palasimme muiden luokse. Kun talli hohti puhtauttaan, pääsimme lähtemään kotiin. Olin hyvillä mielin päivän jälkeen ja odotin innolla seuraavaa.
Tiistai
Kello lähestyi taas kolmea ja hoitajakurssin toinen päivä starttasi. Istuskelimme satulahuoneessa ja odottelimme Annea. Paria minuuttia yli tasan Anne tuli ja opasti meidät tarhoille. Saimme jokainen hakea oman kurssihevosemme. Pujahdin Frankin tarhan aidan ali ja lähestyin hevosta. Riimu minulla oli piilossa selkäni takana, sillä en tiennyt oliko Frank karkuun lähtijä tyyppiä. Frank ihmetteli minua hetken ja tuli sitten luokseni. Silitin ison ruunan tummaa turpaa ja kiinnitin riimunarun Frankin päitsiin.
– Tulehan. Sanoin hiljaa ja lähdin kävelemään portille päin.
Veimme hevoset karsinaan. Suikkasin nopean suukon Frankin turvalle ja menimme sitten kaikki Annen luokse. Hän kertoi, kuinka tallilla tulisi käyttäytyä kohteliaasti ja kuinka jokaisella hoitajalla on velvollisuus auttaa muita. Kun nämä asiat oli käyty läpi, pääsimme hoitamaan kurssiheppojamme. Riensin heti Frankin karsinalle sen harjakori kädessäni.
– Heippa kultamussukka! tervehdin Frankia. Se katsoi minua vähän ihmeissään, mutta jatkoi sitten heiniensä syöntiä.
Harjailin Frankin huolellisesti joka puolelta ja putsasin sen kavion. Rapsuttelin poikaa korvista ja säkästä sekä hellin sitä muin tavoin. Puolen jälkeen alkeiskurssin oppilaat tulivat. Frankin ratsastaja tuli Frankin karsinalle ja kysyin tarvitsisiko hän apua.
– Joo, voit auttaa ainakin satuloimisessa, kun Frank on noin isoa. Tuntilainen vastasi.
Katselin vierestä kun tuntilainen hoiti Frankin ja autoin aina kun hän tarvitsi apua. Yhdessä saimme Frankin valmiiksi tunnille ja kävelin vieressä kun tyttö talutti Frankin maneesiin. Menin auttamaan tytön selkään ja talutin hetken häntä. Tyttö sanoi pärjäävänsä itse ja siirryin maneesin laidalle katselemaan.
Auttelimme alkeistuntilaisia tunnilla aina kun he tarvitsivat apua ja avustimme sitten hevosten hoidossa tunnin jälkeen. Harjasimme tytön kanssa Frankin ja putsasimme sen kaviot.
– Oliko Frank kiva ratsastaa? kysyin tytöltä
– Joo se oli tosi suloinen! Tyttö vastasi innoissaan ja riensi sitten kavereittensa luo.
Vein Frankin varusteet satulahuoneeseen ja menin sitten muiden kanssa syömään eväitä. Vatsani kurnikin jo ja eväsleipä maistui hyvälle. Juttelimme taas mukavia ja naureskelimme ruokailun lomassa. Samalla kun ruokailimme, Anne kertoi hevosilla itsenäisesti ratsastamisesta, mitä tulisi pitää mielessä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Kuuntelimme taas tarkkaan.
Tauon jälkeen oli luvassa varusteiden huoltoa. Saimme jokainen putsata oman kurssiheppojemme varusteet. aloitin Frankin suitsista. Menin Irinan ja emilian kanssa istumaan ja juttelimme samalla kun putsailimme suitsia. Kun kaikki osat oli putsattu, kuivattu ja ravattu, oli vuorossa suitsien kokoaminen. Hetken aikaa aivonystyröitäni jumpattuani, sain suitset koottua oikeinpäin ja kävin satulan kimppuun. Kuurasin satulan, putsasin jalustimet ja rasvasin siivet ja jalustinhihnat. Vein varusteet paikalleen ja kävin harjapakin kimppuun. Poistin harjoista ylimääräiset karvat ja pesin ne vielä ihan pesuvedellä. Suojat eivät olleet kovin likaiset, joten niihin riitti pelkkä harjaus. Kun kaikki olivat valmiita, saimme palautteet kurssista ja merkinnät suorittamisesta. hyvästelimme toisemme ja sovimme että joskus vielä nähtäisiin. Kävin vielä hyvästelemässä Frankin ja lähdin sitten kävelemään linkkupysäkille illan pimetessä ympärilläni.
Kiitokset, pisteytetty!
|
|
|
|
Post by Emmy on Sept 19, 2012 17:23:57 GMT 2
Tehtävä 1. Frank ravailee tarhassa, ennen kuin vein sen sisäänSiinä oli viimeinen tehtävä, kiitos kivasta kurssista Kiitokset, pisteytetty!
|
|
elsuhh
Uusi ihmettelijä
Posts: 13
|
Post by elsuhh on Sept 23, 2012 11:56:41 GMT 2
(Tehtävä 1, teen omalla koneella, koska nyt olen isovanhempien koneella...) Tehtävä 2MaanantaiSaavuin uteliaasti Seppeleen talli-alueelle. Huomasin monta söpöä ponia ja nättiä hevosta ja löysin tieni satulahuoneeseen. Anne odottelikin jo siellä, sekä muutama muukin hoitokurssin osallistuja istuskelivat ja juttelivat jo kiihkeästi, minkä hevosen haluisivat hoitsukseen, kurssin ajaksi. Istahdin loimen päälle, johon Anne minut kehotti. Laskin reppuni alas ja laitoin sen viereeni. Katselin satulahuonetta kiinnostuneena ja muitakin innokkaita tyttöjä alkoi tulla ovista sisälle. Tasalta kaikki olivat satulahuoneeseen ahtautuneina. Pidimme nimenhuudon ja samalla saimme kurssihevoset. -Elsuhh, saat Edin, Anne sanoi, ja kaikki olivat hiljaa hevosten jaon aikana. Nyökkäsin ja aloin miettimään, kukakohan oli Edi. Hoitsut oli jaettu ja lähdimme Annen kanssa talli kierrokselle. Näin Edin seisomassa karsinassaan ja ihastuin voikkoon ruunaan heti. Tallin omistaja näytti meille kaikki paikat ja pian olimmekin taas satulahuoneella. Anne nappasi esimerkkihevosen harjakopan ja lähdimme takaisin tallin puolelle. Josefiina oli tuonut Toivon sisälle ja Anne selosti meille, hevosen harjauksesta, samalla on ruunan omistaja harjasi. Katsoin kiinnostuneena Toivon pientä esiintymistä ja ruunan ihanaa harjaa. Anne kertoi meille hoitajan tehtävistä sekä hoitamisen määristä. Josefiina alkoi jo varustaa Toivoa ja kurssilaiset lähdimme satulahuoneeseen eväidemme kimppuun. Kun olimme syöneet eväämme Anne alkoi näyttämään meille erillaisia loimia ja kertoi mihin niitä käytetään. Itse kuuntelin kiinnostuneena, nimittäin isänisäni suokkitamma ei koskaan ole käyttänyt loimia ja Hipsu olikin jo eläkkeellä pappani maatilan pihalla. Anne loimittikin Topin ohuella fleecellä yöksi. Katselimme käytävällä, kun Anne oleskeli orinsa karsinassa loimi kädessään, joka siirtyikin nopeasti Topin selkään. Suuri hevonen pärskähti tylsistyneenä, kun kurssimme pitäjä kertoi, miten remmit laitetaan kiinni. Ellin oranssi tukka tuli tallin ovesta sisälle ja aloitimme iltatallin teon. Haimme loput hevoset sisälle. Sain taluttaa Tiian karsinaansa. Taputin täplikästä tammaa ja irrotin riimun hevosen päästä. Lakaisin käytävän kahden muun kurssilaisen kanssa ja osa laittoi heiniä karsinoihin. Tallissa kuului tasainen rouskutus, annoimme iltarehut ja laitoimme aamurehut valmiiksi myös. Olin tyytyväinen ja Elli vielä selitti meille, mitä tehtäviä tekisimme yleensä hoitajina, ja mitä työntekijät tekevät yleensä. Nainen sanoi: -Kaikki taitaa olla valmista, lähtekääpäs kotiin. Jokainen kurssilainen lähti omille teilleen ja selitin kotona innokkaasti äidilleni, mitä teimme. TiistaiHaimme omat kurssihevosemme tarhasta. Edi oli piahtaroinut mudassa ja oli ihan kurainen. Eestinhevonen suostui kuitenkin tulemaan nätisti tarhasta pois, vaikka ujosteli ensin minua vähän. Sain ruunan karsinaansa ja Anette alkoi selittämään meille Asiakaspalvelusta. "Tylsää, mielummin harjaisin Ediä", mietin itsekseni ja nojailin kurssiponini karsinan seinään. Vartin selitys tuntui mielestäni tunnilta ja vihdoin kuulin sanat: -Ottakaapas harjakopan ja alkakaa harjaamaan! Suoraan sanoen, melkein juoksin satulahuoneeseen hakemaan Edin harjakoppaa, mutta maltoin kävellä. Saavuin ruunan karsinalle ja annoin voikon eestinhevosen haistella minua, ennen kuin aloin harjata ruunaa. Löysin Ediltä "hyvän paikan" eli ruuna alkoi "rapsuttamaan" ilmaa. Tein pyörivää liikettä kumisukalla vatsan alla ja ruuna nautti siitä. Lopetin harjauksen ja pieni ujo tyttö asteli karsinan ovelle, Edin suitset kädessään. -Hei!, sanoin hymyillen ja annoin tytön silitellä Ediä, kun hain pikaisesti satulan. Tyttö silitteli Edin päämerkkiä ja näytti olevan ihastunut ruunaan. Autoin tyttöä, kun hän ei osannut ja Edi seisoi rennosti paikoillaan. Nappasin ruunan riimunnarun sekä kävelimme kentälle, missä Anne odottelikin. Kiristin Edin vyötä ja autoin tytön, Miian selkään. Säädin jalustimet ja tarkastin, että ne olivat saman pituiset. Napsautin narkin (riimunnarun) Edin sisämpään kuolainrenkaaseen ja alkeistunti alkoi. Pidin riimunnarua löysästi käsissäni ja Edi pärskähti tylsistyneenä. -Ja sitten otetaampas ohjat käsiin kunnolla, Anne huusi kentän keskeltä. Opastin Miiaa otteesta ja tyttö oppi nopeasti. Ravasimme vähän ja Edi sekä Miia menivät nätisti. Vaihdoimme suuntaa ja teimme samoja asioita. Vaihdoin riimun puolta. Miia kevensi hienosti ja Edi pärskähti, vähän innostuneemmin. -Loppukäynnit, Anne sanoi ja Miia löysäsi ohjista. Miia talutti Edin hienosti takaisin karsinaan ja riisuimme varusteet yhdessä. Harjasimme Edin kertaalleen ja tarkastin jalat sekä kaviot. Eestinhevosella ei ollut haavoja eikä kuumotusta. Veimme ruunan tavarat paikoilleen sekä avustin Miia Edin saamisesta tarhaan. Ruuna alkoi pukkilaukkailla tyytyväisenä. Alkeistuntilaiset lähtivät ja me, hevosenhoitokurssilaiset menimme satulahuoneeseen. Avasin reppuni ja otin evääni sieltä. Anne alkoi kertomaan meille yksinratsastuksen perusteista. Mielestäni oli mukavaa kuunnella kokenutta naista ja varsinkin, kun ratsastukseni Hipsun kanssa oli käyntiä ja muutama askel ravia, niityllä. Kyllä suokkitammalla suitset oli, mutta ne olivat erittäin vanhat. Ohjina toimivat riimunnarut. Mutta nyt takaisin Seppeleen satulahuoneeseen. Anne kertoi tosi hyvin säännöistä ja muista itsenäiseen ratsastukseen liittyvistä asioista. Olin syönyt evääni ja otin Edin satulan ja suitset. Aloitin varusteiden puhdistuksen pesemällä kuolaimet. Otin pesusienen ja otin satulasaippuaa siihen. Aloin hinkkaamaan Edin suitsien nahkaisia osia puhtaiksi. Kun suitset kiilsivät puhtauttaaan, siirryin satulaan. Puhdistin liinalla jalustimet hiekasta ja mudasta. Satula ja suitset kiilsivät ja harjasin Edin vaaleita karvoja satulahuovasta pois. Harjasin myös suojat sekä puhdistin harjaämpärin. Anne kehui meitä kaikkia ja lähdin tyytyväisenä kotiin. Tehtävä 3Lähetin Annelle Kiitokset, pisteytetty!
|
|
|
|
Post by Salma on Sept 24, 2012 13:13:19 GMT 2
Tehtävä 1 Rotta syystarhassa Tehtävä 2maanantai 24.9.2012Uuteen kaupunkiin muuttaminen kävi harvoin helposti. Kun olin pakannut kimpsut ja kampsut kolmeen matkalaukkuun ja kahdeksaan pahvilaatikkoon ja muuttanut elämäni pienen puutalon yläkertaan alivuokralaiseksi, ensimmäiset päivät olivat olleet tyhjiä, ankeita ja syksyisen sateisia. Vaikka ulkona ruska olikin mitä kauneimmillaan, minun elämyksenhakuisessa mielessäni pelkkä kaunis pihatie ei tarjonnut kovinkaan suurta mielihyvää. Hevosteluni ja oma, pitkäaikainen hoidokkini Vivalda, olivat jääneet edelliseen kaupunkiin. Ratsastustuntien ja selkä limassa hevosten kanssa vietetyt päivät kangastelivat enää vain kultaisina muistoina mielessäni, kunnes eräänä hieman tavallista aurinkoisempana aamuna paikallislehti kolahti postilaatikosta ja herätti jackrusselterrierini Jenten haukkumaan. Kolmannella sivulla, lähikaupan alemainoksen ja puhelinliikkeen poistomyynnistä kertovan pikkujutun välissä ilmoitettiin, että Seppelen ratsastuskoulussa järjestettäisiin hoitajakurssi. Tämä se oli, ajattelin. Tämä muuttaisi kaupungin ahdistavasta loukosta minun paikakseni. Ilmoittautuminen hoitui kivuttomasti, eikä aikaakaan, kun maanantai koitti ja minä veivasin sammalenvihreällä naistenpyörälläni hiekkatietä pitkin kohti Seppelettä. Minua jännitti: vaikka olin harrastanut hevosia jo yli kymmenen vuoden ajan, olin vaikuttanut aikaisemmin vain kotikaupunkini ratsastuskoululla. Sen tuttuuden jälkeen tuntui pelottavalta, että tänään minut marssitettaisiin täysin vieraan hevosiston eteen. Vaikka hoitaminen sinänsä oli minulle vanhaa kauraa, ajattelin, että kurssilla käyminen olisi erittäin hyvä tapa tutustua uuden tallin tapoihin. Kotitallini tavat olivat pinttyneet minuun vuosien varrella niin tiukasti, että tuntui jännittävän mukavalta päästä tuulettelemaan tuttuja kuvioita. Kokoontumispaikaksi oli merkitty satulahuone. Se oli helppo löytää: edessäni siistin tallipihan poikki kulki tyttökatras iloisesti pulisten, ja seurasin heitä tallin kulmalta sisään tummasta puuovesta. Huone oli melko suuri, valoisa ja lämminhenkinen. Pidin heti näkemästäni: satulat roikkuivat telineissään seinillä, suitset oli koottu siististi ikkunan viereen ja ympäri huonetta oli haettu penkkejä, joilla istui jo useampi tyttö. Puhtaan nahan ja satulasaippuan tuoksu sieraimissani pitkän ajan jälkeen tuntui lohduttavan tutulta. Pujahdin istumaan penkille erään satulatelineen viereen ja loin uteliaita katseita muihin paikalla olijoihin. Monet näyttivät minua reilusti nuoremmilta, noin 12- tai 13-vuotiailta, mutta olikin olettanut olevani melkein parikymppisenä vanhemmasta päästä. Se ei kuitenkaan haitannut: sirona ja pienikokoisena sulauduin ainakin ulkonäköni puolesta hyvin ryhmään. Ruskeahiuksinen, kiltinnäköinen Anne toivotti meidät hetken kuluttua tervetulleiksi, kertoi tärkeimmät faktat Seppeleen toiminnasta ja alkoi melkein samaan hengenvetoon jakaa opetushevosia. En ollut edes ehtinyt vilkaista, millaisia ratsuja Seppeleestä löytyi: tarhassa olin nähnyt muutaman ponin, mutta niiden perusteella en ollut vielä pystynyt rakentamaan minkäänlaista näkemystä. ”Emilia ja Pampula, Emmy ja Frank, Salma ja Rotta”, Anne luki kädessään olevasta listasta. Rotta, mietin mielessäni jopa vähän huvittuneena. Nimen perusteella odotin luikeroa, harmaata ex-ravuria, joka kulkisi vain takaperin ja silloinkin ruoan perässä. Pidin haastavista hevosista, joten ensivaikutelmani nimestä ei oikeastaan pahalla tavalla hätkähdyttänyt minua. Kun nousimme ylös kiertääksemme tallialueen ympäri muistutin itselleni, että Rotta voisi olla myös tallin arvokkain, juuri klipattu kilparatsu. Ei se nimi hevostakaan pahentanut. Tallikierroksen aikana vastaan tuli niin paljon uutta tietoa vanhasta ja uudesta tallista, tarhausjärjestelyistä, hevosten nimistä ja pikkufaktoista, tallin henkilökunnasta ja toimintatavoista, että ne kaikki olivat päässäni pian suloisesti sekaisin kuin lottopallot ennen arvontaa. Vaikka olimme kiertäneet myös tarhojen luona, minun opetushevoseni Rotta oli seisoskellut niin kaukana takimmaisessa nurkassa, että näkemykseni siitä oli edelleen melko hatara. Kauniin värinen se oli, siitä olin päässyt selvyyteen. Vaikka tihkusade oli piiskannut sen karvan märäksi, olin jo kaukaa nähnyt kauniin leveän läsin, joka koristi sen kapeaa turpaa. Olin aivan huojentunut, kun Anne lopulta pysähtyi erään karsinan eteen ja talutti sieltä nähtäväksemme mustankimon puoliveritamman. Hän kiinnitti sen käytävälle molemmilta puolilta ja kääntyi sitten meihin päin. ”Tämä tässä on Laila. Käydäänkin nyt läpi hevosen perushoito.” Harjailu, kavioiden hoito ja hevosen yleistilan tarkkailu olivat minulle niin tuttua puuhaa, että unohduin moneksi hetkeksi vain ihastelemaan Lailan ulkonäköä. Se oli minun mittaiselleni tirriäiselle jo hyvinkin suuri, yli 170-senttinen, ja rakenteeltaan sopivan jämäkkä olematta kuitenkaan raskas. Anne harjaili sitä tottunein vedoin selittäen samalla, mitä oli tekemässä, ja tuntui, että oli kulunut vain pikku hujaus, kun hän talutti Lailan takaisin karsinaansa siistiksi harjattuna ja lähetti meidät syömään eväitä. Parikymmenpäinen joukkomme talsi rupatellen hakemaan eväsleipiä kasseistamme. Kävimme läpi hevosen loimitusta Annen ja Lailan johdolla syötyämme eväät. Ryhmä alkoi kuitenkin vaikuttaa melko jännittyneeltä: pitkän päivän väsymys alkoi jo painaa, vaikka kaikki odottivat innolla sen päivän viimeistä etappia – iltatallin tekoa. Kun Laila oli lopulta riisuttu paksusta kuljetusloimesta, jonka eräs halukas kurssilainen oli saanut pukea sille, Anne lähetti meidät satulahuoneeseen kuulemaan henkilökuntaan kuuluvan Ellin työnjakoa. Elli osoittautui punahiuksiseksi, hieman Annea nuoremmaksi naiseksi, joka istua napotti hymyillen huoneen keskellä olevan satulatelineen päällä. ”Terve”, hän sanoi reippaasti. ”Mä jaan teidät nyt ryhmiin, tehdään yhdessä iltatalli. Chao, Summer, Wilma ja Tanttu, te haette hevoset tarhoista sisään. Akku, Mappe, Idulina ja Emsku siivoavat päällisin puolin ja tarkastavat, ettei missään ole mitään rikkinäistä tai hälyttävää. Minttux, Niina, Catrina ja Mint0, te saatte pudotella heiniä tallin ylisiltä. Maisa, Irina, Emilia ja Emmy jakavat ruoat ja Salma ja Elsuhh sekoittavat ne ennen sitä minun kanssani.” Minulle oli pienoinen helpotus, että osa ruokintavastaavan painosta hartioilla jakautuisi nyt Elsuhhin ja minun lisäkseni Ellille, joka oli varmasti ruokkinut tämän tallin hevoset jo satoja kertoja. Elsuhhin ilmeestä päätellen hän ajatteli samoin. Sekä Elli että Elsuhh osoittautuivat huipputyypeiksi. Vaikka rehula oli tilana pienempi kuin edellisellä tallillani, tunnelma välillämme oli lämmin ja ainoastaan mukavan tiivis. Elli luki liitutaululta ruokintaohjeita ja tarkkaili päällisin puolin, kun minä ja Elsuhh lapoimme kauraa, vitamiineja ja kivennäisiä värikkäisiin ämpäreihin ja ladoimme niitä sitten tiukasti vierekkäin rehukärryihin. Puhua pulputimme jatkuvasti ja huomaamattani olin kertonut koko siihenastisen elämäntarinani, myös kaiken Vivaldasta ja edellisestä tallistani. Tuntui hyvältä saada uskoutua joillekuille, joista näki, että hekin varmasti tunsivat samanlaista onnea saadessaan olla tallilla. Iltatallin jälkeen olimme kaikki väsyneitä ja – tehtävästä riippuen – joko kuraisia tai pölyisiä. Kokoonnuimme kuitenkin yhdessä portaiden juurelle rehulan oven viereen ja yksissä tuumin päätimme, että kävisimme oleskeluhuoneessa juomassa kaakaot. Tuntui vähän pelottavalta raottaa oleskeluhuoneen ovea ja pujahtaa sisään - oli, kuin olisimme tunkeutuneet toisten tallilaisten reviirille olemalla heti melkein kuin kotonamme. Mukanamme tullut Elli kuitenkin vakuutteli meille, että pian mekin todennäköisesti olisimme samalla tavalla tallin kalustoa. Keitimme kaakaot ja istuimme pitkän, puisen pirtinpöydän ääreen rauhoittavassa hiljaisuudessa. Ikkunan takana ropisi hiljokseltaan sade ja me hörpimme höyryävistä mukeistamme ajatuksiimme vaipuneina ja onnellisen väsyneinä. Aina silloin tällöin joku sanoi jotain, mutta se oli Akku, joka puki sanoiksi kaikkien ajatukset: ”On tämä vain onnellista. Vain me, hevoset ja syyssade ulkona.” tiistai 25.9.2012Tiistaina sain viimeinkin ensimmäisen oikean kontaktin opetushevoseeni Rottaan. Se oli pyörinyt mielessäni koko edellisen päivän: ruuna vaikutti minusta todella mielenkiintoiselta tapaukselta. Kun Anne kurssipäivän aluksi ilmoitti, että hakisimme hevoset tarhoista, olin ensimmäisten joukossa kiiruhtamassa hakemaan riimunnarua koukusta. Valitsin punaisen, käytöstä taipuisan riimunnarun ja harpoin muun ryhmän mukana pihalle. Edellisenä yönä sade oli yltynyt oikein kunnon ropinaksi, joten pihamaa oli kurainen ja siellä täällä sitä laikutti muutama lätäkkö. Rotta, ruunikonpäistärikkö laiha läsipäinen ja herasilmäinen ilmestys, seisoi pää korkealla tarhansa portilla. Se tiesi pääsevänsä sisään sateesta. Lähestyin sitä rauhallisesti puhellen: siitä näki pitkän matkan päähän, että jos lähestyisin sitä tavallisen reippain askelin, se säntäisi karkuun eikä antaisi enää kiinni. Kun pääsin portille, ojensin käteni varovaisesti valkoisen puuaidan yli ja annoin Rotan nuuhkaista kevyesti kättäni. Se seisoi yhä hieman varautuneesti taaksepäin nojaten, muttei vastustellut, kun napsautin hätiköimättä riimunnarun sen tummanruskeaan nahkariimuun kiinni. Avatessani portin huomasin, että käteni tärisivät hieman jännityksestä. Rotta seurasi keinuvin askelin, kun talutin sen tallipihan poikki lätäköitä väistellen. Tallinovella se pysähtyi, kohotti päätään ja katsoi minua sininen ja ruskea silmä kysyvästi välkähtäen. Tämä oli minun tulikokeeni, tajusin. Jos toimisin nyt väärin, minun miellyttävä kurssikokemukseni voisi muuttua vain häpeällisiksi muistoiksi arkaa, takkuilevaa hevosta ja vierestä säälien seuraavia kurssikavereita. Hidastin tahtiani, astuin sivuun Rotan edestä ja naksautin kieltäni kannustaakseni hevosta eteenpäin. Vetoleikkiin en lähtisi, sen ruuna voittaisi saman tien. Pidin riimunnarun aivan kevyellä tuntumalla ja naksautin uudelleen tarkastaen samalla, että hevosella oli mahdollisimman esteetön kulku tallinovista sisään. Ja kuinka ollakaan: epäröiden, mutta silti riittävän itsevarmasti, Rotta kohotti kavionsa kynnyksen ylitse ja kopisutteli sisään talliin. Sisälläni hyrähti onnellisesti. Lyhyen asiakaspalveluinfon jälkeen saimme palata takaisin opetushevosiemme pariin. Olin jo astunut sisään Rotan karsinaan ja harjailin juuri sen kuivuneen kuran peittämää kylkeä juuriharjalla, kun Anne kurkkasi ovenraosta. ”Hei Salma”, hän aloitti. ”Rotta ei kulje alkeistunnilla, joten voisitko sä taluttaa sen sijaan tuota Tiiaa? Se on lehmänkirjava puoliverinen, voit sitten kentälle tulla auttamaan sitä ja hoitaa Rottaa siihen asti.” ”Totta kai!” vastasin empimättä. Olinkin jo hieman mietiskellyt, kulkisiko Rotta tunneilla. Se vaikutti hieman etäiseltä ja aralta, vaikka siitä näkikin, että joskus se oli ollut nykyistä huomattavasti huonommassa kunnossa. En tiennyt hevosen taustoista, mutta päättelin, että se oli ehkä mitenkään liioittelematta pelastettu Seppeleeseen. Alkeistunnilla talutus meni minulta jo ihan lihasmuistista. Hauskanvärisellä ja lempeäluonteisella Tiialla ratsasti sirokokoinen tytöntyllerö, jonka hoppasin tottuneesti selkään ja joka halusi niin alku- kuin loppuverryttelyjenkin aikana jutella kanssani keskeytyksettä ratsastuksen ihanuuksista. Vastailin tapani mukaan niitänäitä, mutta jouduin jo melkein hyssyttelemään tyttöä, kun hän opetuksenkin aikana olisi halunnut hihkua onneaan koko kentän kuultavaksi. Ryhmä töyssähteli hikoillen harjoitusraviharjoituksissaan, ja me taluttajat hölkkäsimme niin ikään hikoillen hevosten rinnalla. Aina silloin tällöin taluttaessani toivoin, että alkeistunnilla pidettäisiin vain shetlanninponeja, joiden vieressä askelen ei tarvitsisi koskaan olla reipasta kävelyä nopeampaa. Aika hujahti eteenpäin niin suurin harppauksin, että yhtäkkiä tunti olikin ohi, hevoset hoidettu ja me kurssilaiset istuimme jälleen eväsleipiämme mutustellen ja kuuntelimme, kun Anne selitti tallin tavoista itsenäisen ratsastuksen suhteen. Minulla oli hyvä ja raukea olo: kurssista oli jäljellä enää varusteiden puhdistus ja me ryhmänä olimme tiivistyneet niiden kahden päivän aikana niin paljon, että tiesin, kuinka paljon iloisia hetkiä se toisi tullessaan. Seppele oli ollut juuri sitä, mitä olin toivonutkin – talli, jossa niin ihmisten kuin hevostenkin kanssa pystyi olemaan oma itsensä ja josta varmasti tulisi minulle todempi koti kuin siitä talosta, jossa asuin alivuokralaisena. Odotin jo innolla tulevia seikkailuja, jotka Seppeleessä tulisin kokemaan. Kiitos kurssista, ajattelin mielessäni. Tästä se lähtee! Kiitokset, pisteytetty!
|
|
elsuhh
Uusi ihmettelijä
Posts: 13
|
Post by elsuhh on Sept 24, 2012 19:30:23 GMT 2
Tehtävä 1 Edi katselee tarhasta, tallin menoa Kaikki tehtävät suoritettu (: Kiitokset, pisteytetty!
|
|
|
|
Post by iisa on Oct 1, 2012 14:13:27 GMT 2
[glow=red,2,300]  [/glow] Taluttelin Liinun tarhasta sisälle ja annoin riimunnarun roikkua löyhällä maassa. Suomenhevostamma nyhti viimeisiä ruohonkorsia maasta ja ravisti sotkuista harjaansa. Sen kaviot painuivat mutaiseen maahan ja se nosteli koipiaan niin korkealle, että kura roiskui. Ei ihme, että ratsastussappaissani kulki ruskea mutavana, kun astelimme löntystelevän ruunikon kanssa jonon perään. Liinun takapuolessa kulkeva Frank näytti jo kyllästyneen hitaaseen tahtiin ja taluttajakin vilkaisi minua epäilevästi. Olisinhan mä voinut vähän vauhtia pistää tähän poniin, mutta ei meillä kiirekään ollut. Jatkuu.. |
|
|
|
Post by Anne on Oct 1, 2012 15:39:16 GMT 2
Tinja, olet jo kurssin suorittanut, joten ei tarvita enää näitä maksuja.
|
|
) 
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2