Humu ravasi pää korkealla torstain estetunnin lämmittelyvaiheessa. Se oli virkeänä aamusta alkaen ja nähdessään Annen kokoavan muutamia lämmittelyesteitä uran sisäpuolelle tamman jalat tosiaan tuntuivat pyörivän. Olimme ravanneet suunnilleen vartin ja nyt piti sitten istua harjoitusravissa molemmissa päädyissä ja tehdä isot ympyrät. Anne laski askelia ja korjaili ratsastajien isuntoja, otteita tai pohjetyöskentelyä tasaiseen tahtiin.
Ei Humua tarvinnut moneen kertaan muistuttaa raipalla, kun poni jo liikkui kunnolla. Isot ympyrät tuntuivat välillä lipsuvan pieniksi volteiksi ja uskon että Humu mielessänsä hihittikin onnistumisilleen. Tappelimme tämän ongelman kanssa hetken, kunnes ratsuni luovutti ja ravasi päädyssä niinkuin halusin. Tuntui ihanalta saada Humu myös hieman paremmin muotoon ja käyttämään tasaisesti jokaista jalkaansa. Sainkin Annelta lyhyet kehut hyvästä korjauksesta.
”Tehdään vielä ennen lämmittelyesteitä vähän temponvaihdoksia. Pitkät sivut reippaasti, lyhyet sivut hitaasti. Ja älkää unohtako kuitenkaan taivutusta kulmissa!”
Annoin pohkeita pitkällä sivulle Humulle ja neiti pukitti korvat luimussa ja nosti laukan. Ponin pää oli korkealla ja se laukkasi eteenpäin välillä takapäätään nostellen. Tein pidätteitä, mutta Humu ei kuunnellut alkuunkaan. Anne seurasi tarkkana ja oli heti tarjolla jos apua tarvitsin.
”Lyhyet pidätteet ja istut alas satulaan. Nojaa hieman eteenpäin ettet roiku ohjissa”, Anne neuvoi ja sainkin noilla ohjeilla Humun ravaamaan tasaisesti.
Lämmittelimme neljän esteen sokeripalasarjalla. Humu suorastaan rakasti jokaista hyppyä ja kiisikin korvat hörössä tyytyväisenä häntäänsä heilautellen. Hyppäsimme vuorotellen sarjan kaksi kertaa ja jokainen sai kaksi kertaa oman vuoron tälle esteelle. Anne kokosi myös kuuskymppisen isoimmille, ja neljäkymppisen vähän pienemmille. Hyppäsimme Humun kanssa kuusikymppisen kolme kertaa ja lähestyminen oli välillä vähän tökkö, mutta muuten kaikki sujui.
”Nyt meillä on tässä tämä rata”, Anne selosti. ”Vasen laukka, sitten ykköselle, kakkoselle, koko rata leikkaa, kolmoselle ja nelosella vaihdetaan laukka oikeaan, sitten vitonen ja kutonen. Jos laukanvaihto ei onnistu esteellä, vaihtakaa se rauhassa joko ravista tai suoraan.” Anne osoitteli esteitä ja pystytti reittejä merkitseviä tötsiä ympäri rataa.
”Annetaan vaikka Miiran aloittaa. Muistat kai radan?” Nyökkäsin ja lähdin ravailemaan. Nostin laukan pitkän sivun lopussa ja lähdin etenemään kohti ykköstä.
”Hyvä lähestyminen”, Anne kommentoi ensimmäisten esteiden jälkeen. Kolmosen jälkeen pidätin hengitystä ja vaihdoin laukan. Tyytyväisenä vilkaisin Annea joka vilautti peukalonsa taivaita kohti.
”Kiri kirii, ota nyt vikoilla esteillä aikaa kiinni”, Anne tokaisi. Viimeisellä esteellä Humu ponnisti kuin pupujussi ja jätti varmasti kuusikymmentä senttiä alleen. Lennähdin kaulalle ja Humu pärsäkhti, jonka seuraksena jarrutti, pysähtyi ja painoi päänsä nuuskimaan aidanpieltä.
”Heh, hienosti meni!” Anne naurahti. ”Voisit laukata esteiden välissä reippaammin, ja sitten vasta lähestyessä hidastaa. Sulla oli hypyssä aika vahva ulko-ohja, joten joissakin hypyissä näky tuollanen hypyn vino laskeutuminen. Päästä vähän ulko-ohjaa kun lähet hyppyyn, niin hevosen kaula mahtuu liikkumaan. Hae kans sitä reippautta välillä hyppyihin raipallakin, ettet vaan jäis paukuttamaan pelkkiä pohkeita, jos ne ei vaikuta. Mutta tosi hyvin meni muuten!”
Tunnin jälkeen hain nipun tuoretta Humulle ja painuin mökkiin lepäilemään.
LISÄMAKSU
”Kahdet ratsastushousut, paitoja, kaksi hupparia, shortsit, kahdet verkkarit, sukkia, alusvaatteita, uimavarustukset, kahdet tennarit ja yhdet varvastossut...” latelin laukkuni sisältöä hermostuneena.
”Otat nyt vaikka noi verkkarit, nää adidakset ja ton paidan”, Inkeri hymähti ja tunki vaatteet syliini.
”Ei meijän tarttee mitää ratsastuskamoja laittaa, me mennään vaan syöttelee hevosia”, Mirri hihitti ja pyörähti omissa, rennoissa aamuvermeissään ympäri.
”Okei okei”, mumisin ja vaihdoin pikavauhtia vaatteet ylleni. Vielä hiukset korkealle ponihännälle ja ready to go. Mirri ja Inkeri hihittelivät vaatesuunnitelmilleni.
Humu seisoi tallipihalla vierelläni. Se rouskutti vielä mukaansa nappaamia heinänkorsia ja katseli korvat hörössä muita leiriläisiä. Taputin sen kaulaa rohkaisevasti lähtiessämme liikkeelle.
”...heerää jo, heerää jo, kello on jo kahdeksan, kello on jo kahdeksan”, Jeccu lauleskeli puoliunessa tuttua lastensävelmää vuosien takaa. Hevoset kävelivät päät roikkuen ja hännät huiskuen. Humulla tosin oli korvat hörössä ja se asteli varovaisesti pellonpieltä.
”Miira, taputa ja puhu sille niin Humu ei ala kuvitella jäävänsä yksin tähän maailmaan”, Anne huudahti jonon kärjestä huomatessaan hieman hermostuneen tamman.
”Taputtellaan joo, oot hieno hevonen”, lepertelin ja silittelin tamman selkää sekä kaulaa.
”Äää!” Loviisa inahti. ”Aijaijai, Taiga astu vahingossa mun varpaalle”, hän vaikeroi.
”Eikai sattunu pahemmin?” kysäisin ja katsoin hassusti kinkkaavaa tyttöä.
”Ei – onneks!” Loviisa totesi ja vilkaisi virnistäen olkansa ylitse.
”Hyijyij, kuinka kamalaa oiskaan satuttaa ittensä heppaleirillä!” Inkeri inahti tuskaisena.
”Tai muutenkaan heppojen parissa!” Ansqu vastasi.
”Yääks, älkää pelotelko!” Pinja hihitti.
”Nyt riimunnarut löysälle ja hepat syömään!” Anne huudahti saavuttuamme niitylle.
Humu upotti päänsä ruohikkoon ja jäin taputtelemaan tammaa.
”Äläs nyt!” Pipsa nauroi Eelan hamutessa tytön kasvoja. ”Söin aamulla porkkanaa, tekee ihmeitä!!”
”Varmana”, Jeccu naurahti. ”Mulla oli taskussa äsken omena, mutta ette varmana arvaa mitä sille tapahtui.” Porukka hihtteli ruokajutuille ja alkoi tanssahdella pitkässä heinikossa. Itse istahdin Humun viereen, koska se näytti löytäneen oikein makoisan paikan, jossa oli voikukkaa sekä vihreää ruohoa. Rouskutus täytti koko niityn ja pienimpien hevosten selkäänkin jotkut kapusivat.
”Mä ajan yksin tandemilla, meluan ja syljeskelen”, Elle lauloi Edin selästä railakkaasti.
”Ei tandemilla voi ajaa yksin?” Lina hihitti. ”Tai se on varmaan aika vaikeeta.”
”Nomut se oli vaan kielikuva”, Elle nyyhkytti tekomurheellisena ja nauroi päälle.
”Joskus meijän karvatandemeilla on varmaan aika vaikee ajaa”, huomautin ja taputin Mynttiä.
”Joskus. Mut ei Edillä!” Elle totesi rakastuneena ja halasi ruunaa selästä.
”Jos se säikähtää, niin silläkin”, Meeri totesi viisaasti.
Hevoset saivat syötyä isot niput tuoretta ja vielä varmaan vähän päälle. Sillä aikaa Anne oli kerännyt vihreää myös talliin jääneille hevosille kahteen isoon punaiseen ämpäriin.
”Hevoset saa tottua pitkäaikasempaan laidunmuonaan. Jos ne pääsee heti syömään ruohoa ilman kummepia totutuksia, voi tulla vatsanpuruja”, Anne kertoi.
”Mä luulin pienenä että hammastahnan syömisestä tulee purua vatsaan”, Loviisa hihitti.
”Mäkin, kun isä sano niin”, naurahdin ja suin Humun harjaa sormillani.
”Ei ihan. Vatsakipuja meinaan”, Anne naurahti.
Nolostuttaa ihan miten myöhään sain tän tänne.
LIS
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!